25.9.2017

Pyristellen eteenpäin

Kun D lähti kesken kaiken tupakalle, huomasin olevani vihainen. Viha kuohahti, oli hetken ja katosi.
Noin yleensä en tunnista itselläni mitään tiettyä tunnetta. Semmoinen perusolo. Ehkä se muuttuu, kun tunteita nyt oikein yrittää tunnistaa ja kuunnella.

Laiminlyöjällä diagnosoitiin uniapnea. Olen alkanut miettiä, voisiko minunkin jatkuva väsymykseni johtua siitä. Pitää kysyä Dyykkarilta, onko hän huomannut hengitykseni katkeilevan öisin. Tai sitten olen vain masentunut. D valittaa, kun en käy suihkussa. Hiukset ihan limaiset. En jaksa välittää, haluan vain nukkua.

22.9.2017

Terapeutin päiväkäsky

Pitäisi kirjoittaa asiat blogiin, ennen kuin ne unohtaa. Sitten niitä voidaan käsitellä terapiassa. Annoin nyt terapeutilleni blogini osoitteen, saa nähdä, mitä hän sillä tekee.

Tänään tehtiin terapiassa läpimurto. Tunnistin olevani surullinen. Nyt kun tiedän, miltä tunne tuntuu, tiedän mitä etsiä. Olen tähän asti etsinyt tunnetuntemuksia samasta paikasta, kuin lihastuntemuksia. Katsotaan, josko nyt alkaisi onnistamaan paremmin. Muistojen käsittelyyn ei päästä, ennen kuin tunnistan, milloin olen sietoikkunan piirissä ja milloin muistojen käsittely muuttuu sietämättömäksi.

13.9.2017

Kuulumisia

Halusin ja sain terapiasta kotitehtävän. Piti seurata kehoreaktioita eri tilanteissa ja eri osilla. Vaikeaa on ollut. Hartioista on löytynyt jotain. Pitää olla todella voimakas reaktio (esim. reaktio painajaiseen), ennen kuin tunnistan kehoni reagoivan jotenkin. Ja sitten kun niitä reaktioita (esim. sydäntä puristaa) lähtee jäljittämään tarkemmin, että mistä tässä on kyse, löytää hirmuisen vyyhden, josta riittäisi puitavaa useammallekin terapiakerralle. Ja seuraavan reaktion takaa löytyy toinen vyyhti, ja miettii, kumman kanssa sitä pitäisi mennä terapeutille. Enkä nyt muista enää kumpaakaan. Olisi pitänyt tehdä jotain muistiinpanoja. Tuntuu, että pääni lahoaa. Puuh. Ehkä se tästä.

Tällä viikolla aktivoiduin sen verran, että sain itseni mt-kuntoutujille tarkoitetulle ilmaiselle luennolle. Oli mielenkiintoista ja tutustuin kahteen toiseen dissoilijaan. Oli antoisia keskusteluja. Ensi viikolla uudestaan. :)

3.9.2017

Terapia alkoi

Eka kerta terapiaa takana. Ensimmäinen tavoite on, että terapeutti oppii tuntemaan meidät: minut ja kaikki osani. En saanut valita terapeuttiani, mutta hän vaikuttaa osaavalta ja pätevältä. Hän huomaa minusta nopeasti, jos alan kadota nykyhetkestä muistoihini. Hän puhuu meistä monikossa: Miten teillä on mennyt? Jos tulee jotain, teillä on numeroni.

Olen loputtoman väsynyt. Tänään nukuin ensin kahteentoista, söin, otin kahden tunnin päikkärit, söin ja nukuin kolme tuntia. Nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voisin pysyä hereillä, mutta mitään ei kiinnosta tehdä. D huolehtii siitä, että huolehdin itsestäni. Hän muistuttaa suihkussa käymisestä ja antaa vaihtoehtoja hoitaa itseäni, joita en itse tullut ajatelleeksi. Kuten että voin hieroa kipeää hartiaani hierovan suihkun avulla. Hän myös lähtee seuraksi lenkille, niin tulee lähdettyä. Tavoite arjessa on saada elämästäni mahdollisimman stressitöntä ja tasaista. Jos en tee muuta kuin nukun, tavoite on saavutettu nopeasti.

28.8.2017

Jospa se olisikin...

Olen huomannut kokevani ahdistuksena myös ilon ja jopa helpotuksen tunteen. Kaikki tunteet ovat näemmä minulle vieraita ja ihan normaalitkin tunteet ahdistavia. Kun tunteen tunnistaa, ahdistus laukeaa heti, mutta vaatii aktiivista ajatustyötä pysyäkseen poissa.

Terapia alkaa kuun vaihduttua. Odotan sitä kauhunsekaisin tuntein ja malttamattomana. Uni välttelee minua taas, aivan kuten ennen aiemman terapian alkuakin.

Dyykkarin uni

D näki unta, että ängin väkisin taloon, joka oli täynnä isiksen taistelijoita ja muita vaarallisia ihmisiä. Hoin hänelle jatkuvasti tietäväni, mitä teen ja ihmettelin hänen huoltaan. D löysi talon puutarhasta murhatun miehen, ja yritti löytää minua, mutta olin kadonnut jonnekin. Herättyään hän kertoi minulle unestaan ja valitti minun olevan juuri tuollainen: Menen pihvit kaulassa leijonan luolaan, enkä tunnista vaaraa. En osaa suojella itseäni, joten D:llä on jatkuva huoli minusta.

Kai minä sitten olen sellainen, en vain osaa sanoa, miten se näkyy käyttäytymisessäni.

18.8.2017

Jospa se olisikin... vihaa?

Ajattelin, miten väärin on, että suvussamme on kärsitty pedofiileista ainakin kahdessa polvessa. Äkkiä nousi valtava ahdistus, aivan kivettävä. Se meinasi viedä minut mukanaan, mutta sitten käytin hyväkseni tietoista läsnäoloa ja astuin ahdistuksesta sivuun. Tarkastelin kehoni reaktioita: Purin hampaita yhteen, kädet olivat puristuneet nyrkkiin. Mietin, mitä nämä viestittivät. Mietin, mitä tunnetilaa ne edustaisivat jollain tuntemattomalla.

Sitten välähti: Viha. Tätä se on. Ahdistus väistyi samantien ja tunsin ensimmäistä kertaa tulenpalavaa vihaa. Tunne oli niin voimakas, että se oli lähes mahdoton kestää. Se oli pakko purkaa ulos potkimalla patjaa ja nyrkkeilemällä tyynyä. Sitten helpotti.

Nyt olen huomannut, miten usein ahdistukseksi tulkitsemani tunne onkin vihaa. Olen todella usein todella vihainen.

Vihan alta paljastui muitakin tunteita, kuten voitonriemua ja ajatus, että ehkä ei olekaan parempi kaikille, jos olisin kuollut. Ehkä minun on ihan hyvä olla hengissä.