3.12.2007

Sisko muuttaa meille


Olinpa viikonlopun mummolla kylässä, ja annnoin hänelle luettavaksi psykiatrini lausunnon. Mummo meni jo siitä melkeinpä shokkiin, ja kyseli varsinkin siitä itsetuhoisuudesta. Otin tuosta lausunnosta sen verran kopioita, että riittää yksi jokaiselle perheenjäsenelle, joka ei vielä tilanteestani tiedä. Tulee ainakin karu totuus esille.

Mummon kanssa tuli puhe joulunvietostakin, ja siitä sitten soitin siskolleni että tulisiko hän meille viettämään joulua. Kävi sitten samalla ilmi, että hän ei enää uskalla mennä kotiinsa, kun ei tiedä löytyykö sängystä polkupyörä tai onko hänen tavaransa siirretty lumihankeen (kumpikin skenaario tapahtunut syksyn mittaan). Kun en mitään muuta keksinyt, lupasin siskolleni että hän voi muuttaa meille. Otetaan avokkini mukaan ja siskoni avokki autoineen käyttöön ja haetaan hänen tavaransa meille. Minä ja avokkini voidaan sitten pitää mielensärkijä kurissa kunnes saadaan muutto tehtyä siellä päässä. Sisko voi asua meillä kunnes saa jostain tarpeeksi halvan vuokrakämpän ja tuet haettua. Pitää nyt katsoa paljonko Kela niitä suostuu myöntämään, kun vanhempien tulot vielä noin nuorella vaikuttaa vaikka ei kotona asuisikaan enää. Lisäksi lupasin että siskolleni kyllä jostain järjestetään rahaa tarvittavaan psykiatriseen hoitoon ja lääkkeisiin, että hänkin lähtisi toipumaan mielensärkijän käsittelystä.

Tuon puhelun jälkeen soitin sitten avokille hieman kauhuissani mitä hän sanoo siitä että olen ottanut omin nokkineni meidän vajaaseen 50 neliöön asumaan siskoni jota hän ei edes kovin hyvin tunne. Onneksi hän oli niin ihana että ymmärsi minua ja siskoani. Jos en mitään tekisi auttaakseni, varmasti syyttäisin siitä itseäni jälkeenpäin ja rankasti.

Mummoni meni sitten ihan oikeasti shokkiin kun kuuli että siskoni päätöksestä ja siihen johtaneista syistä. Onneksi hänellä on ikäisekseen vahva sydän. Seuraavana päivänä kuulin mummon kautta (joka kuuli sen laiminlyöjältä joka kuuli se mielensärkijältä) että mielensärkijä on käynyt lääkärissä ja saanut jotkut uudet lääkkeet ja vain nukkuu nyt sitten. "Rähinä", kuten laiminlyöjä sitä käyttäytymistä kutsuu, on kuulemma nyt vähentynyt paljon.

Käytiin vähän läpi sitä mikä mielensärkijää nyt sitten voisi vaivata (mummon kanssa), kun hän ei suostu mitään diagnooseja kertomaan (häpeästä kai, ei näistä asioista puhuta). Pääteltiin, että mielensärkijä kai sairastaa jonkinlaista skitsofreniaa. Olisi kyllä hyvä, jos hän tunnustaisi meille (ja itselleen) että on oikeasti sairas, ja vaatisi sen oikean diagnoosin ihan psykiatrilta. Ettei tarttisi tällä mökkiläisversiolla edetä.

Mutta siskoni saadaan nyt sieltä pois. Vielä pitäisi kertoa asiasta laiminlyöjälle, joka tuo tänään nuorimman sisarukseni kylään. Yritän kysellä nuorimmaiselta samalla sitä miten hän voi. Pelkään, että hän on nyt samassa tilassa kuin minä 9-vuotiaana, eli haluaa kuolla. Saattaa olla, että otan taas yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Siskoanihan minä viimeksi yritin ottaa sieltä pois, kun häntä hakattiin isolla avainnipulla päähän. Silloinkin olivat viranomaiset huolestuneempia veljestäni kuin siskostani. Se on vain itse niin vaikea arvioida tilannetta, kun pitää ihan normaalina sitä että kukaan ei pese pyykkiä, parsi vaatteita, käske nukkumaan tai suihkuun, leipä on aina homeessa eikä ruokaa saa säännöllisesti (painoni nousi 5kg, normaalipainon puolelle, kun muutin pois kotoa). Mummo muisteli, että aina kun laiminlyöjä toi meidät kylään, hän joutui ensin viemään meidät saunaan, niin hoitamattomia olimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)