26.12.2007

Tää on niin tätä...


Kun ei viesti kerran ollut laiminlyöjän viemänä mennyt perille, laitoin sitten tänään mielensärkijälle sähköpostilla viestin, että en halua olla häneen yhteydessä mitenkään ennen kuin olen parantunut. Jos silloinkaan. Vastauksena hän esti jo sovitun vierailun meille. Eli mummo, laiminlyöjä ja sisarukseni eivät päässeet sitten meillä käymään koko jouluna. Kiitos paljon, mielensärkijä. Kaiken lisäksi homma piti hoitaa niin, että ensin piti vierailla aattona, sitten joulupäivänä, ja sitten tänään ei enää kukaan vastannut soittoyrityksiini. Nyt avokkini on niin vittuuntunut tähän kaikkeen, että hänelläkin alkoi vatsa oireilla, ja sen lisäksi häneltä katosi ruokahalu (jouluna!), hän on vain istunut pimennetyssä huoneessa koko päivän irkkaamassa. Olen yrittänyt kaikki mahdolliset keinot saada hänet piristymään, mutta minkäs teet kun edes seksi ei auta.

Ilman tätä hässäkkää joulu olisi varmasti mennyt tosi mukavasti. Kaikki saivat mukavia lahjoja (varsinkin kun avokki ja minä oltiin sovittu ostettavista lahjoista etukäteen :) ) ja pelailtiin wiillä sitten minä, avokki ja sisko. Suklaata, pipareita, torttuja, olutta ja ruokaa on ollut yllin kyllin. Varsinkin kun sisko on käynyt välillä tankkaamassa poikaystävänsä kotona jouluruokaa ja sai poikaystävältään ja tämän vanhemmilta kivat lahjat. Hänestä oli vain noloa sanoa sitten että hänen vanhempansa eivät ole lähettäneet heille mitään. Varsinkin kun lahjat eivät ihan halvimmasta päästä olleet. No, mielensärkijä ja laiminlyöjä eivät lähetä edes surunvalitteluja sukulaisen kuollessa (viime syksynä) saati sitten korttia kun joku sairastuu syöpään (avokin äippä). Ja jos rahat on oikeasti niin loppu ettei tiedä edes saako ruokaa, pitäisi ensin myydä kaikki "ylimääräinen" ennen kuin mielensärkijältä tippuu mitään. Hänen joululahjansa minulle ja siskolleni oli tänä jouluna 10€/tili. Mikä on aika paljon vähemmän kuin se luvattu ompelukone siskolleni ("Heti kun muutat kotoa, minä ostan sinulle sellaisen."). Minullehan ei nyt ole luvattu mitään, enkä minä häneltä mitään tarvitsisi, mutta olisi antanut siskolleni edes sen mitä lupasi.

Lupausten rikkomiseen ja siihen ettei mitään saa sovittua kuin pakon edessä alkaa kyllä jo tottua. Tätähän on jatkunut jo niin pitkään kun muistan. Aikoinaan minulla oli selässä ongelmaa, ja kävin sitten koulun jälkeen kiropraktikolla niksauttelemassa sitä kuntoon. Etukäteen olin sopinut laiminlyöjän kanssa, että hän tulee sitten hakemaan minut sieltä, ettei tarvitsisi kävellä sitten niksautellun selän kanssa viittä kilometriä kotiin. No, kun pääsin kiropraktikolta, laiminlyöjä vastasi vasta viidenteen soittoyritykseeni ja siihenkin ehti vain huikata että ei hän pääsekkään, kävele. Eipä siinä muuta voinut. Minulla oli olkalaukku täynnä kirjoja, ja ne painoivat ensimmäisen neljän kilometrin aikana löysän selkäni niin jumiin, että päässä humisi ja joka paikkaa särki. Viimeisen puolen kilsan kohdalla olin niin huonovointisen näköinen että kaverini joka huomasi minut pihastaan, huolestui. Onnistuin kuitenkin vakuuttamaan että kaikki on hyvin, ja jotenkin pääsin kotiin, missä podin selkääni koko illan ja kiropraktikolle piti varata heti seuraava mahdollinen aika, että painavan laukun runnoma selkäni saatiin taas kuntoon.

Aikoinaan minulle hankittiin myös huoneeseeni hylly, johon oli tarkoitus kerätä mielensärkijän minulle ulkomaanmatkoiltaan tuomia nukkeja (joita vihasin koko pienen ikäni, koska niillä ei saanut ikinä leikkiä). Hyllyyn ei saanut lasiovia silloin kun se ostettiin, koska ne olivat huonekaluliikkeestä loppu. Kauppias kuitenkin lupasi, että jos tulee seuraavalla viikolla uudelleen, he saavat niitä tilattua siihen mennessä. Mielensärkijä lupasi että käydään kaupassa uudelleen heti viikon päästä. Kuten arvata saattaa, se hylly kaipaa yhä niitä lasiovia, ja on nykyään veljeni huoneessa lattialla, koska uudessa talossa sitä ei ole "vielä ehditty" kiinnittää seinälle. Ei muuten, mutta ilman niitä ovia kaikki sen hyllyn sisältö imee itseensä aivan hirveästi pölyä, jota ei "meillä kotona" ikinä pyyhitty. Jos edes yritti, homma kaatui viimeistään siihen ettei koko talosta löytynyt rättiä jolla homman olisi voinut tehdä.

Voihan hemmetti että se terapia alkaa vasta maaliskuussa. Saa nähdä vedänkö kurkun auki ennen sitä. Aatto oli niin mukava päivä, ei ahdistanut yhtään, mutta nyt kun avokkia vituttaa ja ahdistaa, minua vituttaa ja ahdistaa kaksinverroin... Ennen lääkitys piti itsemurhahalut poissa, nyt tuntuu ettei sekään enää toimi. Ja vatsalääkkeestäkin tuntuu olevan tehot poissa. Hemmetin toteutumattomat sukulaisvierailut. Piti luvata avokille että lähden tammikuussa pitkälle reissulle mummolaan että hän saa olla rauhassa kotona välillä. Ettei aina tarvitsisi kärsiä siitä kun minä oireilen tai sukulaiseni vittuilevat. Mummolassa on muuten kyllä ihan mukavaa, mutta siellä ei ole ikinä mitään tekemistä ja turhaudun. Kun turhaudun, ahdistun ja kun ahdistun, alan taas miettiä miten sitä tappaisi itsensä. Lisäksi nykyään kun mummo on niin hirveän huolissaan että minulta katkeaa välit vanhempiini (ah, kuinka kamalaa se olisikaan!), hän yrittää aina puhua että minun pitäisi antaa anteeksi ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)