18.1.2008

Laiminlyöjän taustasta


"Äiti kuvautuu burnouttiin taipuvaisena kaoottisena naisena, jonka kyky huolehtia arkisista askareista on heikko". Lainaus psykiatrini lausunnosta. Ajattelin kertoa vähän laiminlyöjän perhetaustasta, jotta häntäkin voisi (ehkä) ymmärtää paremmin. Ukkini kasvatettiin tiukassa uskonnollisessa kurissa, joka välillä meni raa'an väkivallan puolelle. Hänen vanhempansa olivat vanhoillislestaadiolaisia, joiden mielestä lähes kaikki oli syntiä. Ukkini pystyi irrottautumaan kotinsa normeista vasta armeija-aikoinaan, mutta saarnasi helvetistä ruokapöydässä ennen joka ateriaa siihen asti, kunnes etenevä halvaus vei puhekyvyn muutama vuosi ennen kuolemaa. Hän oli kuulemma hyvä isä, joka ei ikinä huutanut lapsilleen, mutta ei myöskään antanut näiden ikinä tehdä mitään kotitöitä, koska "semmoinen on lasten kiusaamista".

Mummoni jäi puoliorvoksi seitsemänvuotiaana, minkä jälkeen hoiti suuren osan kotitöistä ja lapsista koska hänen äitinsä oli pakko lähteä töihin tienaamaan ruokaa monilapsiselle perheelle. Mummoni oppi kotityöt niin hyvin, että vieläkään hänen keittiössään ei meinaa kukaan pystyä keittämään edes vettä itse, kun mummo jo säntää väliin. Lastenlasten kasvatukseen hän sen sijaan ei ole paljoakaan sekaantunut, ei edes silloin kun huomasi, ettei laiminlyöjä kyennyt hoitamaan meitä edes suihkuun.

Laiminlyöjä innostui jo hyvin nuorena musiikista niin, ettei mikään muu kiinnostanut häntä (tai niin hän ainakin haluaa uskotella. Mummoni kertoman mukaan hän oli lukion viimeisellä luokalla jättänyt yhden tunnin väliin mennäkseen jonkun pojan kanssa kahville. Tästä hyvästä mummoni antoi laiminlyöjälle selkään.). Lisäksi hän oli kiltti seurakuntanuori. Valmistuttuaan hän nappasin ensimmäisen miehen johon ihastui ja meni pikavauhtia naimisiin jo kerran eronneen miehen kanssa, joka oli melkein mummoni ikäinen. Järkytyin teini-ikäisenä tajuttuani, että laiminlyöjä oli luullut minun tekevän aivan samoin. Hän luuli, että en puhuisikaan pojille ennen kuin olisin kolmikymppinen ja ammattiin valmistunut, jolloin etsisin itselleni nopeasti miehen ja menisin naimisiin ja tekisin lauman muksuja. Hän myös erittäin kovasti toivoi, että minäkin olisin innostunut musiikista hänen laillaan, mistä päästään yhteen isoimpaan traumaani ikinä, musiikin opiskeluun pakolla, mutta siitä myöhemmin. (Se, että laiminlyöjä yhä toivoo, että joku päivä ottaisin ja ryhtyisin huippuviulistiksi osoittaa kyllä, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, kuka olen.)

Laiminlyöjän avioliitto meinasi hajota jo alkumetreillä, mutta ilmeisesti uskonnollinen tausta esti avioeron. Hänellä on aina ollut vaikeuksia osata olla äiti, sekä käytännöllisessä (lapsen hoito) että kasvatuksellisessa ja kaikissa muissakin kuin biologisessa merkityksessä. Viimeinen tippa taisi olla raskaudenjälkeinen masennus, joka seurasi nuorimmaisen synnyttyä. Sen jälkeen laiminlyöjä on vain etääntynyt sekä minusta että siskostani, eikä oikein osaa korjata välejämme. Hän ei itse asiassa osaa edes soittaa kysyäkseen kuulumisia, kuten tavalliset äidit käsittääkseni tekevät. Hän ei tiedä, miten tulee käyttäytyä, kun aikuinen lapsi tulee kylään, tai jos haluaa tarjota apuaan jossain asiassa. Se, ettei hän tunne lapsiaan, aiheuttaa hänelle varmasti tuskaa, mutta minä en osaa tällä hetkellä kuin vihata häntä siitä, ettei hänellä ollut aikoinaan selkärankaa ottaa eroa. Se viha, jota tunsin häntä kohtaan kun hän pakotti minut kerta toisensa jälkeen viulutunnille, hälveni vähitellen teini-iän loppupuolella, kun sen vähitellen korvasi voitonriemu siitä, ettei täysikäistä voinut enää pakottaa opiskelemaan mitään, mitä hän ei tahdo opiskella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)