16.1.2008

Minä olen Vihainen!


Missäköhän lastenkirjassa sanoo joku noin erittäin painokkaasti? En muista, mutta lause soi päässäni. Raivo kiehuu sisälläni ja etsii purkautumistietään. Pienikin turhautuminen ja se pyrkii sinkoamaan pihalle. Ja minä kun olen luullut olevani rauhallinen ihminen, joka ei tykkää raivota muille. Tiedän kyllä, että tämä on raivoa, joka liittyy tähän paranemisprosessiin ja on täysin seurausta lapsuudestani eikä liity mitenkään siihen, että mummo nyt jankkaa samaa asiaa uudelleen tai en löydä avaimiani juuri nyt ja heti.

Olen saavuttanut taas suuren edistysaskeleen. Tajusin, että raivoni lisäksi ahdistukseni, tuskaisuuteni, haluni kuolla, paniikkikohtaukset ja kykenemättömyyteni toimia järkevästi (kuten opiskella) ovat kaikki vain oireita, eivätkä osa persoonallisuuttani. Jotenkin tuo havainto eheytti minua. Se teki myös helpommaksi kestää nämä oireet, kun ne iskevät yön pimeinä tunteina voimakkaimmillaan kimppuuni. Onneksi nykyään nukahdan helposti. Vaikka nälkä onkin jatkuvaa. Lääkitys aiheuttaa kummankin. On oikeasti aivan kamalaa, kun on syönyt jo niin paljon että oksettaa, mutta vieläkin on nälkä. Saa sitten taistella sitä näläntunnetta vastaan, niin kuin ei muutenkin tässä olisi henkistä taistoa menossa. Pitää muistaa valittaa asiasta psykiatrilleni kuun lopulla.

Palasin mummolasta kotiin jo tänään enkä vasta huomenna, kun avokki lähtee huomenna reissuun heti aamusta.

Sain tädeiltäni taas niin paljon vaatteita, että olin yksi kassialma kun palasin kotiin. Sen siitä saa, kun ei ole itsellä varaa ostaa uusia vaatteita (ostin alennusmyynnistä paidan, mekon ja sukkahousut ja siihen meni kaikki rahat) kun vuosia vanhat vaatteeni alkavat hajoilla joukolla. Parsiminenkaan ei auta, kun kangas on kulunut puhki.Yllättävää kyllä, että mummini vaatteet eivät ole vieläkään hajonneet minnekään, ja olen käyttänyt niitä yhtä pitkään kuin noita kaupasta uutena ostettuja. Ne onkin useimmat tehty itse Marimekon kankaista, eli ihan eri laatua kuin nämä nykyiset mahdollisimman halvasta kankaasta mahdollisimman halvalla tehdyt vaatteet.

Mummo jaksoi taas marista siitäkin, että maitopurkin hinta oli lähikaupassa noussut 10 senttiä vuoden vaihtuessa. Minun puolestani voisivat hyvin nostaa hintoja sen verran, että lehmä pääsisi laitumelle halutessaan ja tuottaja säästyisi ennenaikaiselta sydäriltä kun ei tarvitsisi ahdistua EU:n tukien heilahteluista. Muutenkin voisivat ihmiset alkaa panostaa enemmän laatuun kuin määrään. Mielensärkijä ostaa aina kaikista halvinta, laadusta viis, eikä koskaan heitä mitään pois (säilöö makkarankuoretkin housujensa taskuun), joten hänen asuntonsa on kuin kaatopaikka. Siitä olen ainakin oppinut sen, että ei ole varaa ostaa sekundaa. Ja kun maksaa laadusta, yllättyy välillä ihan iloisesti. Kuten tuon ompelukoneeni kanssa.

Suosittelen muuten säännöllistä liikuntaa vähintään joka toinen päivä. Olen nyt tuota ohjetta noudattanut koko tämän kuun, ja nyt tunnen jo itseni niin energiseksi, että yritän järjestää tapaamista kavereitteni kanssa. Siis jokaisen erikseen, eri päivälle ja vielä sellaiselle, ettei sinä päivänä tarvitsisi tehdä mitään muuta, että varmasti jaksaa. Mutta kuitenkin. Suuri edistysaskel. Tänä aamuna muuten taas heräsin reilun 12 tunnin unien jälkeen, joten eilinen oli se poikkeus joka vahvistaa säännön. Mutta ehkä se tästä. Huomenna tulee yksi kaveri teelle, viikonloppuna lähden kylään toiselle, maanantaina tulee siskoni käymään ja sunnuntaina olen luvannut opettaa kaverilleni kutomisen alkeita. Siinä on jo monta syytä piristyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)