24.1.2008

Pian, pian!


Kohta saa soittaa psykoterapeutille ja varata ensimmäiset ajat. Maanantaina pitää käydä hakemassa psykiatrilta uusi lausunto Kelalle (ah, Kela<3), kun se edellinen oli "kirjoitettu väärin". Siinä sanottiin että hullu se on, ja tarvitsee terapiaa vähintään vuoden ajaksi. Hirmu epäselvää. Oli kirjoitettu viime vuoden ohjeiden mukaan ja väärälle lomakkeelle. Lisäksi siinä ei kuulemma tarpeeksi selvästi sanottu, että ehdottomasti tarvitsen sitä terapiaa. Eli se, että henkilö on ollut itsetuhoinen 9-vuotiaasta, sen vanhemmat ja sisaruksetkin on pöpipäitä, ja psykiatri suosittelee terapiaa ainakin vuoden ajaksi, ei kuulemma riitä siihen, että eh-dot-to-mas-ti tarvitsisin sitä terapiaa. Voihan olla, että selviänkin tästä työkuntoon ihan itsekseni, jos taivaankappaleet ja helsingin ratikat sattuvat olemaan juuri oikeassa kulmassa juuri oikealla hetkellä. Se, että uusi lausunto maksaa rahaa (jota minulla ei ole, kun piti auttaa siskoa ja saada uusia vaatteita, kun lääkkeet lihotti ulos edellisistä), ei Kelan (ah, Kela<3) mielestä ole mikään syy siihen että voisi antaa minulle kuntoutustukea ihan tuolla ensimmäisellä lausunnolla.

Tarvitsen tuota kuntoutustukea siihen, että minulla ylipäätään on varaa käydä siellä terapiassa. Ilman Kelan korvausta yksi käynti maksaa sen 60€, ja korvauksen jälkeen minulle jäisi sellaiset 8€/kerta itselleni maksettavaksi. Sekin on jo ihan "mukava" summa, kun ottaa huomioon, että vuodessa siitä kertyy se 640€, eli 10% tuloistani menee pelkästään psykoterapiaan korvauksen kanssakin. Jos korvaus jää saamatta, terapia maksaisi jo 70% tuloistani, eli sitten ei olisi rahaa enää edes vuokraan. Eli sitten jää terapia saamatta ja vain hajoillaan.

No, toivottavasti Kelalta löytyy vielä kuntoutusrahoja (kuulemma alkupuolella vuotta mahdollisuudet ovat paremmat). Psykiatrille pitäisi nyt jaksaa valittaa siitä, kun nälkä ei hellitä (nytkin on, vaikka söin tänään jääkaapin perukoille unohtuneet leipäviipaleetkin, ja odotan nyt milloin ruokamyrkytys iskee). Minulla on välillä jopa sellainen olo, että ne lääkkeet on ihan turhia, kun liikunnan parantava vaikutus on minusta suurempi kuin niillä pillereillä on. Paniikki- ja ahdistuskohtauksia tulee yhä säännöllisen epäsäännöllisesti, ja huomaan välillä hokevani itsekseni joko "mä tapan kaikki" tai "mä haluun kuolla!". On hieman noloa, kun niin tapahtuu ruuhkabussissa. Yritän välillä ihan vaan höpistä itsekseni huomaamattomasti, liikutellen vain huuliani, mutta välillä mietin kuinka monta kuuroparkaa olen pelästyttänyt kaupungilla liikkuessani.

Hokemisen käynnistää jokin seuraavista tilanteista:

- alkaa väsyttää ja/tai ahdistaa kaupoissa

- joudun yllättäen tekemisiin jonkun vieraan ihmisen kanssa (varsinkin, jos olen tehnyt jotain "noloa")

- päässä alkaa kiertää ahdistavia ajatuksia

- olen ollut liian pitkään ilman avokkia

- olen menossa nukkumaan

- teen mielestäni jotain tyhmää, kuten unohdan jotain

Eli hoen aika usein. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat pelästyneet tätä hullua, mutta hokemiseni on vain mantrani, jota käytän rauhoittamaan itseäni tai poistamaan pahinta ahdistusta. En siis ole ryntäämässä tappamaan kaikkia tai itseäni.

Tai katsotaan uudelleen sitten, kun lääkitykseni on vaihdettu ensi maanantain jälkeen... XD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)