28.3.2008

Ei näin


Eilisiltainen kokeilu ilman Imovanea nukahtamisesta onnistui kyllä sen nukahtamisen suhteen, mutta aamuyöstä aloin heräillä pienimpäänkin rasahdukseen ja ilman syytäkin. Aamulla oli väsynyt ja kiukkuinen olo. Asiaa ei helpottanut että avokki ilmoitti olevansa niin kuumeessa että minun oli pakko lähteä hoitamaan asioita heti aamupalan jälkeen. Kun tulin takaisin, torkuin istuallani puolisen tuntia ja missasin yhden bussin, mutta ehdin silti ajoissa terapiaan.

Terapiassa käytiin läpi uniani jotka viime yöltä muistin. Lähdin pyöräilemään pois kotoa (karkasin). Huomasin vanhempieni seuraavan autolla. Poljin edeltä paikkaan jossa oli todella upeat näkymät, ja aloin ihmetellä kun vanhempiani ei kuulunutkaan. Käännyin takaisin, mutta kun he näkivät minut, he käänsivät autonsa ja ajoivat pois. Totesin että äh ja lähdin pyöräilemään takaisin valitsemaani suuntaan. Terapeutin mukaan olen uneni mukaan selkeästi valinnut oman tieni. Haluaisin että vanhempani seuraisivat minua siihen normaaliin elämään johon itse pyrin, mutta he eivät pysty tai halua seurata minua sinne. No, sen verran itsekin osasin päätellä tuosta unesta. Muitakin unia käytiin läpi, mutta niistä saatiin irti vain se, että koen käyväni isoja kamppailuja henkisesti, mutta uskon että saatan selvitä niistä.

Sitten terapeutti onnistui onkimaan minusta ulos muistoja jotka puolustivat laiminlyöjää. Onnistuin muistamaan parikin tapausta jolloin hän oli yrittänyt olla äiti, mutta mielensärkijä oli estänyt sen huomionkipeydellään/ mustasukkaisuudellaan/ ties millä. Samoin muistin tilanteita joissa mielensärkijä oli ensin luonut odotuksen että nyt tapahtuu jotain kivaa, ja sitten rytännyt sen täysin. Terapeuttini mukaan mielensärkijä on välillä toiminut jopa sadistisesti meitä lapsiaan kohtaan. Normaali isä ei kuulemma kaahaa auton kanssa niin hulluna että lapset kirkuvat takapenkillä että "Lopeta, isä! Lopeta!", eikä reagoi lastensa kauhuun naureskelemalla. Lisäksi terapeuttini totesi että muistoissani toistuu kuvio että mielensärkijä on kohdellut meitä enemmänkin kuin palvelijoita eikä kuin perheenjäseniä.

Muistot tekivät kipeää, vaikka yritin hokea itselleni että eihän niissä nyt mitään uutta ollut. Niiden kertominen jollekin ulkopuoliselle ensimmäistä kertaa vain on jotenkin erilaista kuin itsekseen muistelu ja vatvominen. Enkä minä edes halua muistaa kaikkea. Asioita vain muistuu äkkiä mieleen terapiassa. Olen nyt yrittänyt alkaa enemmän sanoa siellä sellaista joka nyt mieleen tulee sen sijaan että mietin etukäteen mitä kerron. Ts. alkaisin kertoa jotain uutta, enkä sellaista minkä olen jo pohtinut tänne blogiini.

Terapian jälkeen oli pakko nukkua tunti. Tunsin nukahtavani pystyyn. Unien ja ruuan jälkeen olo oli taas hyvä. Huomasin ihmetteleväni miten paljon unenpuute ja nälkä vaikuttavat mielentilaani. Korvaan ajatuksen "olen hirvittävän väsynyt ja haluan nukkumaan" ajatuksella "haluan kuolla" ja joudun taas korjaamaan itseäni. Olen myös yhä enemmän alkanut tuntea pelkoa. Tämä on sellaista lapsen pelkoa, odotusta siitä että kohta isä tulee ja rankaisee jostakin. Sama tunne jota olen varmaan eniten elämässäni tuntenut. Pelko on vähitellen muuttunut jatkuvaksi ahdistukseksi ja varuillaan oloksi. Varuillaan olo loppui vähitellen kun pääsin omilleni, mutta ahdistus jatkuu. Nyt yritetään sitten purkaa sitäkin.

Eilen illalla purin raivoani tyynyyn ennen nukahtamista ja äkkiä huomasin että nyt tulee itku. Kutsuin avokin olkapääksi paikalle ja itkeskelin ja hakkasin tyynyä. Yritin antaa surun tulla pintaan, mutta se suostui siihen vain hetkittäin. Raivokin laantui vähitellen voimattomaksi ja lopuksi pikemminkin taputin tyynyä kuin hakkasin sitä. Kysyin avokilta miten hän kestää tätä tunteitteni purkua, ja hän vastasi alkavansa vähitellen tottua siihen. Minähän paranen sitä kautta. Tämä hyvä. Huomasin nimittäin että öinen ahdistus ei ollut lainkaan niin voimakas kun oli vähän tuhonnut tyynyä etukäteen. Kädetkin suostuivat olemaan aloillaan. Jatkossa kyllä otan illalla myös Imovanea, jos se pitäisi yöunen paremman laatuisena kuin viime yönä.

Nyt voisin alkaa nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta päivästä. Kevät tulee, ja vappukin on jo niin lähellä että munkkeja mainostavat. On se hullua miten aika kuluu nopeasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)