31.3.2008

Ettei unohtuisi...


Kerrataas välillä miten on edistytty, niin ettei ihan vellota noissa huonoissa tuntemuksissa ja kokemuksissa. Vuorokausirytmini on korjaantunut hyvin. Heräsin tänään kahdeksalta, ja kymmeneen mennessä olin tehnyt jo vaikka mitä! Kun nukkuu öisin, päivällä ehtii ja haluaakin kummasti tehdä jotain. Alan jopa kaivata ulos, jos olen kökkinyt koko päivän sisällä. Olotila piristyi sairaalassa tosi hyvin, ja on pysynyt siellä pieniä heikkoja hetkiä lukuunottamatta. Ja ne pienet hetket menee ohitse, kun kieltäytyy haukkumasta itseään, pyytää avokilta kehuja tai hakkaa tyynyä. Säännöllinen syöminen on nostanut toimintakykyä ja mielialaa. Olen huomannut, ettei minulle tule nälkä, ennen kuin se ruoka on siinä edessä. Joskus se tulee vasta sitten kun on jo jonkin aikaa syönyt. Kellon tuijottelu on siis parempi keino tietää milloin pitää syödä, kuin se, että huomaa että on nälkä.

Minulla on nykyään kynnet. Ennen sairaalaan menoa ne oli pureskeltu niin pitkälle että välillä sormenpäät olivat arat. Sairaalassa jouduin lupaamaan olla vahingoittamatta itseäni, ja huomasin että ulotin tuon lupauksen myös kynsiini. Kun palasin kotiin, huomasin yllättäen että minulla on kynnet. Olen antanut itselleni luvan ajatella niitä uuden alun merkikkinä. Olen nyt innoissani viilaillut niitä, rasvannut kynsinauhoja, naputellut pöydänpintaa niillä ja rapsutellut avokkiakin ihan vain siitä ilosta että minulla on kynnet.

Kiinnostuin ulkonäöstäni sen verran, että leikkasin itselleni otsatukan (kynsisaksilla). Ei enää hiusten taakse piilottautumista. Otsatukka kuulemma sopii minulle hyvin. Avokki kyllä väittää että näytän ihan Pikku Myyltä, mutta pienenä aina ihailin sitä hahmoa kun se pisti vastaan ja piti päänsä. Ja kun avokkikin tarkoitti sen kohteliaisuudeksi, hykertelen tyytyväisyyttäni.

Hymyilen nykyään. Enkä enää joudu harjoittelemaan hymyilemistä, hymy vain tulee. Kun aurinko paistaa ihanasti sisään, hymyilen. Kun naapurin kissa tekee jotain aivan omituista, saatan jopa naurahtaa. Olen jo kahdesti purskahtanut nauruun jollekin avokin jutulle.

Jääkaapin oveen kiinnittämäni aaltokuvio on toiminut hyvin muistuttamassa että mieliala vaihtelee hirveästi päivässäkin. Kun masentaa, voin katsoa sitä ja todeta, että enimmäkseen on mennyt hyvin ja että olen edistynyt paljon. Jo se ajatus voi kiskaista murjotuksen puolelta mukavaan oloon.

Emme ole joutuneet pitkään aikaan käyttämään astioita luovasti kun ei ole tiskattu. Olen pessyt hampaat joka ilta ilman pakottamista. Olen käynyt säännöllisesti suihkussa ja vaihtanut vaatteet vähintään kahdesti päivässä. Ei enää yöpuvussa viikkoa.

Alan jo osata tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan. En ole enää pakottanut itseäni tekemään viittä yhtä aikaa. Siitä ei tule kuin ahdistuneeksi ja paniikki iskee. Jos pyykit on koneessa, voin samalla katsoa telkkaria, mutta jos pyykit on koneessa ja pitää ripustaa edellistä koneellista, televisio on kiinni. Säästyy sähköäkin, kun enää ei ole tv ja tietokone kummatkin koko päivää auki. Pidättäytyminen vain yhdessä asiassa on välillä kyllä todella vaikeaa ja lipsahduksia sattuu, mutta nyt ainakin sallin itseni keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.

Vielä kun saisi inspiroiduttua imuroimisesta, lakanoiden vaihdosta ja pölyjen pyyhkimisestä, niin asiat alkaisivat olla mallillaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)