26.3.2008

Hereillä ollaan!


Heräsin tänään ihan itsestäni klo 8:30. Muistin ottaa aamulääkkeet. Puin heti sängystä noustuani (koska tuli kylmä peiton ulkopuolella) sen sijaan että olisin ottanut peiton mukaan sohvalle. Söin aamiaiseksi puuroa ja hedelmiä. Eli ainakin näin alkuun on mennyt hyvin. Kävelylle ei kyllä tee mieli lähteä, kun ulkona raivoaa talven pahimmaksi haukuttu lumimyrsky. Pakko kuitenkin on, sillä terapia on klo 14. Eilen oli jo tyhjäksi puhuttu olo, mutta näemmä kun ratkaisee jonkin ongelman, alitajunta heittää uuden tehtävän eteen.

Nyt kun olen korjannut itseäni ja löytänyt tunteita joita oikeasti tunnen, olen ihmeissäni. Vihan nyt ymmärtää, onhan minua kohdeltu väärin. Väsymyksen ja ahdistuksen ymmärtää, olenhan taistellut tästä suosta kuiville jo niin pitkään että voimat ovat aika vähissä vaikka sairaalassa niitä löytyikin taas paljon. Mutta pelko ja häpeä ovat vaikeampia. Niihin on vaikeampi vastata ja vaimentaa niitä. Ilmeisesti pelkään yhä että joku tulee ja satuttaa. Pelkään, että jos pääsen yli kokemuksistani, en enää osaa olla varuillani ja joku pääsee minuun käsiksi ja satuttaa. Samaan aikaan häpeän vaikka mitä. Häpeän tähän tilanteeseen joutumistani. Häpeän vähän kaikkea mitä on tullut tehtyä tai jätetty tekemättä. Häpeän heikkouttani. Lisäksi tunnen epämääräistä kauhua varsinkin nukkumaan mennessäni. Eilen illalla ajattelin että oli niin mukava olo että jos saisi nukahdettua vain yhdellä Imovanella. Väärä luulo. Kauhu iski heti kun iskin pään tyynyyn. Päässäni joku alkaa kirkumaan ja lietsomaan itseään pakokauhuun, ja kieltäytyy kertomasta miksi niin pitäisi käyttäytyä. Olenhan minä pahoja unia nähnyt enkä vieläkään muista uniani kovin hyvin, mutta ei kai sitä nukahtamista nyt niin hirveästi pitäisi pelätä. Vai?

No, tänään on terapia, siellä lisää. Iso osa tunnista menee varmaan puhumiseen sairaalaan menostani ja siitä mitä siellä tapahtui. Terppa ei vielä ole edes saanut sairaalan loppuraporttia, se postitetaan minulle kahtena kappaleena, joista toisen vien sitten terpalle (terppahan ei tietääkseni vielä edes tiedä sairaalassa olostani, ellei joku muu kuin minä ole ilmoittanut hänelle). Pääsiäinen varmaan sotkee postin kulkuakin, mutta toivon että ehtisi perjantaiksi se lappu tänne. Olisi sitten mukavaa päästä ensi viikolla puhumaan jostain muusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)