17.3.2008

Kurja olo isolla k:lla


Miten kamala olo pitää olla että pääsee sairaalaan lepäämään? En halua elää. Vellon syvässä aallonpohjassa ja tunnen niin kovaa vihaa itseäni kohtaan että mässäilen ajatuksella tappaa itseni survomalla teräase kurkkuuni. Onneksi huomenna on terapia. Päivällä olin vielä ihan varma että kysyn mitä pitää tehdä että pääsisi mielisairaalaan, mutta nyt kun avokki on kotona en tiedä mitä tekisin. Ruokaa nyt ainakin pitäisi hankkia. Tänään olen syönyt pussillisen pakastemaissia, kaksi karjalanpiirakkaa ja lautasellisen puuroa.

Kai sitä pitäisi olla iloinen että kestää näinkin hirveää oloa valittamatta muualle kuin tänne. Ja jostain luin että jos olo äkkiä huononee paljon, on vahvempi kuin aiemmin kun sitä jaksaa vastaanottaa sitten niitä tunteita. Mutta ei nyt oikein tunnu siltä. En ymmärrä ollenkaan miksi tunnen nyt näin kuin tunnen. Kaikenhan piti helpottaa kun tajusin että mielensärkijä on oikeasti narsisti eikä hänen käytöksensä minua kohtaan ollut minun vikani. Tietyllä tasolla se helpottikin, mutta nyt ollaan jossain todella syvällä päässäni. En kykene näkemään mistä nämä tunteet nousevat. On kuin alitajuntani olisi päättänyt kostaa minulle etenemiseni. Se on ottanut nyt kaikki keinot käyttöön etten etenisi enää yhtään syvemmälle.

Huh, nyt on vähän parempi olo. Olen itse itseni pahin vihollinen. Mielensärkijä ei enää pääse minua vahingoittamaan, mutta teen sitä näemmä ihan yhtä hyvin itse itselleni. Ei parane unohtaa että jos päästän itseni siihen tilaan että annan periksi, sieltä on vaikea päästä pois. Minä haluan parantua! Koska minä rakastan avokkia, koska minulla on odotettavissa tulevaisuudessani jotain parempaa, koska minä voin päästä tästä yli. Olen ehkä päässyt keskitysleiriltä, mutta keskitysleiri ei ole päästänyt minusta irti. Nyt voisi yrittää päättää mitä haluaisin syödä. Ja pukea, että pääsisin sinne kauppaan säädyllisissä vaatteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)