12.3.2008

Minä minä minä


Huoh. Tänä aamuna ei olo ollut kovin kaksinen. Sekä flunssa että tunteet ihan sekaisin. Haluan kuolla. Mitään väliä vaikka minulla näihin tunteisiin oikeus olisikin, olen silti huono ihminen kun niitä koen. Mitä tahansa sitä kokeekin, ei se saisi vaikuttaa ihmisen elämään näin laajasti. Minunhan pitäisi olla ihmeellinen ihminen, joka selviää mistä vain ennätysajassa. Miten näin pahasta itsensä vihaamisesta pääsee eroon?

Terapian alkamisen jälkeen vointini on huonontunut sen verran että jouduin vetäytymään myös harrastuksiini liittyvistä velvollisuuksista. Sori, mutta ei nyt onnistu. Kun ei pää, vatsa eikä jalat toimi, on huono juosta asioilla. Taas uusi hyvä syy haukkua itseään: "Etkö sinä nyt tuohonkaan pystynyt!". Haluan kuolla.

Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla.

Ihanaa, kun sama ajatus yllättää pitkin päivää. Jos yrittää laskea, montako kertaa se päivässä tulee mieleen, se alkaa soida jatkuvasti kuin rikkinäisessä levysoittimessa, kunnes päättää lopettaa laskemisen. Surkeuteen on niin helppo uppoutua. Se on tuttu tunne, eikä siinä vellominen riko sääntöjä vastaan. Niin kauan kuin tunnen syyllisyyttä halustani parantua ja päästä ahdistuksesta eroon, olen hyvä tytär. Eikö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)