20.4.2008

Iloisella mielellä (kunhan aurinko paistaa)


Lisääntyvä auringonvalo on saanut minussa kummia muutoksia aikaan. Yksi niistä on se, että olen saanut tehtyä jo aikaa sitten aloitettuja käsitöitä loppuun. Toinen on, että haluan taas olla tekemisissä ihmisten kanssa. Kun lisäksi huomaan unohtuvani ihailemaan kevään etenemisen merkkejä, näistä kaikista seuraa että blogiin ei tule paljoa kirjoiteltua. Ihan mukavaa, kun välillä saa ajatella jotain muutakin.

Viime terarpiassa käytiin läpi huoltani siitä, että avokilla on pieni ongelma tunnesyömisen kanssa ja tunnen syyllisyyttä tästä. Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että kun käveli terapiasta pois, ne asiat oikeasti jäivät sinne ja saattoi alkaa miettiä olisiko kaupungilla vielä jotain muuta tehtävää tai mitä kivaa sitä tänään keksisi.

Eilen tuli sitten avokin vanhempien kanssa keskusteltua pitkään aiheesta narsistit. Heillä kävi eilen kylässä mies, joka on mitä ilmeisemmin myös narsisti. Tuli esittelemään 4. vaimoehdokkaansa. Ihan mukava ihminen, kunhan häntä ei vastusta ja antaa hänen kehuskella. Hälytyskelloni alkoivat huutaa vasta kun hän tosiaan kehui tuomiaan lahjoja jo kolmatta kertaa. Avokin vanhemmat kertoivat myöhemmin, että väleissä on oltu jo 30v. ihan vain siksi, että a) he eivät ole asettuneet poikkiteloin b) he eivät ole rikastuneet enemmän kuin narsistituttavansa. Näin narsisti voi tuntea olevansa oikeassa ja tuntea ylemmyyttä kun voi kertoa ostaneensa taas uuden statussymbolin ja samalla ihmettelee miksi teillä ei vielä ole semmoista.

Mukavaa tietää että avokin vanhemmat ymmärtävät tilannettani näinkin hyvin. Ainoa, mikä vielä jäi heidän asenteessaan kalvamaan, oli se, että he eivät aivan ymmärtäneet sitä, miten voimakkaasti kroppani on reagoinut tämän toipumisprosessin aikana. Että "sinä vain tarkkailet itseäsi nyt niin tarkasti kun noita lääkkeitäkin syöt". Juu-u, muuten vaan on lääkäritkin löytäneet minusta sappirefluksin, jonkun ihme tulehdustilan käsivarsien ihossa (krooninen kuulemma, mutta ei ole aiemmin oireillut) ja lisäksi polven sidetulehdus. Siihen sitten vielä päälle kenkkuileva atooppinen ihoni, parikin flunssaa, vatsatauti, unihäiriöt, ruokahaluttomuus / karkin syönti ruuan sijaan jne. Nyt ei onneksi ole ollut muuta kuin se, että välillä on alkanut pyörryttää ihan hulluna, ja silloin tietää ettei muu auta kuin päikkärit.

Parin tunnin päästä olen taas kotona. Ihanaa. Kyläily on ollut rankkaa, Opamoxia on mennyt nappi päivässä, ja viime yönä pyörin sängyssä kuin väkkärä saamatta unta. Jalkakin vaivaa, enkä tiedä mitä sille vielä keksisi. On kokeiltu kylmää, lämmintä, hierontaa, venyttelyä, ja aina vain sattuu kävellä. Pitää taas varata aika fysioterapeutilta. Salilla käymisen aloittaminen voisi sekin toimia. Alkuun voisi kokeilla aloittaa kotijumpalla. Fyssari antoi siihen ohjeet ja välineetkin, joten ei se ole kiinni muusta kuin viitseliäisyydestä.

Odotan ihan innolla kotiin pääsemistä. Kyläily on aina rankkaa, kotiin on kiva päästä ja sitten pääsee taas maalaamaankin. Sitten maalaushommat onkin jo tehty, eikä jäljellä ole kuin viimeistelyä. Ajatelkaa, minä saan jotain valmiiksi asti! Uskomatonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)