1.4.2008

Joko saa masentua?


Tätä olen tässä itseltäni tänään kysellyt. Imovane ei enää kykene estämään aamuöisiä heräämisiäni. Viime yönä tuli valvottua tunti pimeässä kieriskellen. Otin Opamoxin, ja päätin että nyt ei ole vaihtoehtoja, jos minä en muuten rauhoitu ja nukahda, lääke tekee sen puolestani. Sainpas nukahdettua. Mutta aamulla oli ihan kuollut olo. Avokki sai melkein repiä minut ylös ja pienen hetken ajattelin vetää häntä turpiin siitä hyvästä että hän haluaa minun pysyvän vuorokausirytmissäni. Pääsin kuitenkin ylös. Sain otettua aamulääkkeet, mutta aamiaisen kanssa tekee tiukkaa. En halua mennä suihkuun, vaikka pakko on. Ei kukaan kehtaa lähteä terapiaan näin limaisten hiusten kanssa. Kaikki tuntuu menevän pieleen.

Tuntuu, että on keinot vähissä. Olin jotenkin tuuduttautunut siihen, että lääkkeet pitävät minut kasassa, kunnes terapiassa alkaa helpottaa, mutta niin ei käynytkään. Minä jo luulin, että voisin alkaa elää edes jotenkin normaalia elämää. Ei sitten. Pistin HIM:iä soimaan, kunnon teinix-musaa.

Sitä voisi yrittää, että a) syön aamupalan b) pakotan itseni sinne suihkuun c) puen d) pyöräilen terapiaan e) katsotaan sitten mitä voi tehdä kaikelle muulle. Huomasin, että joku osa minusta on nyt sitä mieltä, että turha yrittääkään tehdä mitään millekään näille vastoinkäymisille. Minähän ansaitsen ne kaikki. No en hemmetissä ansaitse! Minähän revin itseni tästä murheen alhosta ihan vain näyttääkseni mielensärkijälle. Tehköön mitä vain, minusta ei tule sellaista ihmistä joka vain heijaa itseään tuolissa edestakaisin mielisairaalan pitkäaikaisosastolla (kuten yhdessä leffassa jonkun äiti). Jos minä jään sohvalle, niin voi käydä. Jos minä päätän että Perkele (viittaan suomalaisten ukkosen jumalaan, minä pakana), minähän pistän elämäni järjestykseen, todennäköisyys on minimaalinen.

Se on vain niin helppoa se sohvalle jääminen. Ei tarvitse sanoa kuin "sullahan on nyt niin paljon rankkoja juttuja käsiteltävänä, että jos vain miettisit niitä sohvalla, paranisit nopeemmin ku annat aikaa ajatuksille," ja minähän jään siihen sohvalle. Olen vain välillä niiiiiiiiiiin kyllästynyt omiin ajatuksiini. Ne alkavat niin helposti kiertää kehää. Paniikki nousee yhä useammin pinnalle. Pitää terpalle kertoa siitä. Ehkä hän osaa selittää sen hirmuisen pakokauhun, joka pyrkii pintaan.

Him auttaa. Hyvä tämä niitten eka levy. Jos nyt sitä aamupalaa-->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)