24.4.2008


Katsoin äsken ohjelman Julkisuuden trauma. Ajattelin aluksi, että tässä sitä taas kerrotaan mukavia lapsuusmuistoja, mutta äkkiä näyttelijältä kysytäänkin "miltä tuntuu kun työnnetään penis perseeseen?". Tuli vähän halolla päähän -olo. Olin varma, ettei tuo vastaa, mutta vastasipa vain. Miksi minusta tuntui, että ohjelma yritti vähän shokeerata, kun hypätään pyöräilystä ja polvista lapsen hyväksikäyttöön? Mutta hyödyllinen ohjelma. A) Huomasin, että muutkin kiemurtelevat psykologian ammattilaisen kanssa puhuessaan. B) Huomasin, että hänkin kipuili vanhempiensa vaatimusten kanssa, vaikka onkin jo reilusti vanhempi kuin minä. C) Iloitsin siitä, että olen päässyt käymään näitä asioita läpi jo nyt, eikä vasta 40 vuoden jälkeen.

Suljetulla lääkäri huomauttikin, että hyvin harva tulee näiden ongelmiensa takia hakemaan apua ennen kuin on vähintään 40:n kriisissä, jotkut vasta myöhemmin. Onko se siinä, että nykyään mielen sairauksia ja uupumusta ymmärretään paremmin, vai siitä, että nykyään apua on saatavilla? Toisaalta minä olisin tarvinnut apua jo silloin 9-vuotiaana, mutta kun mielensärkijän mielestä semmoinen on turhuutta. Eihän hän itsekään myöntänyt tarvitsevansa psykologin apua, ennen kuin vuosia myöhemmin. Eikä hän nytkään suostu myöntämään, että hänellä olisi narsistinen persoonallisuushäiriö, tai muutenkaan mitään vikaa päässä. Hän nyt riehuu, kun hän on niin väsynyt / minä ärsytin häntä / muu syy.

No, ei enempää siitä aiheesta, nyt nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)