26.4.2008

Pohdintaa


Miksi ihmeessä pidän kirjanmerkeissänikin sivustoja, joiden nimenkin näkeminen ärsyttää? Miksi en poista koneeltani huonoja biisejä, jotka kaverini humalapäissään keskellä yötä lähetti ärsyttääkseen vuonna nakki ja pommikone? Miksi pidän kaapissani vaatteita, jotka saavat minut näyttämään 40-vuotiaalta tai läskiltä? Jos joku ylipäätään ärsyttää minua ja kuluttaa energiaani turhaan, miksi ihmeessä en tee sille mitään?

No, en minä ole aikoinaan pystynyt tekemään oikein mitään. Paitsi siivoamaan, siivoamaan ja lukemaan Aku Ankkaa. Muu oli kielletty. Paitsi talvella käskettiin välillä lumitöihin ja kesällä ajamaan nurmikkoa. Mutta meneekö kaikki aina sinne saakka? Olenko vain laiska, enkö huomaa että jokin muuttuu ärsyttäväksi, luulenko vielä käyttävänikin sitä johonkin? Vai olenko oppinut sietämään ärsyttäviä asioita liiankin hyvin?

Miksi en sano vastaan, vaikka pitäisi?

Pidän turhaa roinaa, vaikken ikinä käytä sitä, tai koska sitä saattaa joskus vielä tarvita. Yritän tässä asiassa hokea itselleni "antakaa, niin teille annetaan". Esim. annoin siskolleni mekon, jonka hän huomasi kaapissani ja samana päivänä löysin kierrätyskeskuksesta vielä ihanamman. En melkein raaskinut luopua siitä edellisestä, mutta uusi sopii minulle paremmin. Kun viimeksi kävi kaveri, työnsin hänelle kangasta, kahta eri koristenauhaa ja annoin hänelle yli 6h omaa aikaani. Annan muille hirveästi, mutta en itselleni. Vaikka vähitellen luulen pystyväni siihenkin. Esimerkiksi eilen laitoin sängyn päiväpeiton verhoksi, ja totesin että paras ideani koko vuotena. Se sopii siihen hyvin, pimentää huoneen illalla, ja aamulla huone on hauskan sinertävä, mistä avokki tykkää. Mutta tuotakin tehdessäni sydämessä jäyti pelko, että mitä jos tämä ei sovikaan, mitä avokki sitten sanoo kun ei ole enää päiväpeittoa jne. Aivan kuin olisin odottanut mielensärkijää ovelle hetkenä minä hyvänsä karjumaan "mitä ihmettä sinä kuvittelet tekeväsi?!"

Jos puuhailen kivan harrastuksen parissa, yhtäkkiä iskee pelko, että epäonnistun tavalla tai toisella. Että kohta joku rankaisee. Tai jos urheilen, päässä hakkaa etten tee sitä tarpeeksi tehokkaasti. Osittain olen onnistunut kiertämään tämän suosimalla harrastuksia joissa joku muu kuin minä määrää tahdin. Uiminen on huono, siinä pitää aina mennä lujempaa. Aerobic on hyvä, sillä joku komentaa, eikä häntä voi hoputtaa. Siirrän vastuun ulkopuolelleni. Ehkä vähitellen opin ulos siitä, että pitäisi tehdä paremmin. Listat auttavat asiassa.

Teen aamulla listan, johon pistän kaikkea mitä sinä päivänä voisi tehdä. Sitten valitsen siitä hauskimman tai helpoimman ja aloitan siitä. Kun illalla katsoo listaa, voi ruksia tehdyt kohdat yli ja tuntea tyytyväisyyttä. Ne asiat jotka jäivät tekemättä, tehdään sitten myöhemmin. Jos jaksaa. Lopultakin olen päässyt siihen, että teen hitaasti. Rauhassa. En enää niin että "pakko saada tämä äkkiä tehtyä, että ehdin tehdä vielä tämän ja tuon ja nämä ja kaikki ennen kuin avokki tulee kotiin ettei täällä ole sotkua" vaan "jahas, mitäs tekis. Ai, tuo on kesken, tekisköhän sille jotain." Olen huomannut nyt, että kun alkaa tehdä jotain ilman että se on heti pakko saada valmiiksi ja "unohtuu" tekemiseensä, saakin aikaan paljon enemmän ihan huomaamattaan kuin jos piiskaisi itseään jatkuvasti. Kun iloitsee siitä mitä tekee, siihen unohtuu helposti ja tekee enemmän kuin aluksi aikoikaan. Lopuksi voi sitten hämmästellä mitä kaikkea tulikaan tehtyä ja ei ole lainkaan niin väsynyt kuin jos olisi riehunut sen kaiken kasaan.

Minulla on ollut nyt todella hyvä viikko. Olen saanut joka päivä kaiken näköistä pientä aikaiseksi, olen nauttinut olostani ja saanut nukuttua tarpeeksi. Välillä on tullut päiviä jolloin tuntuu että nukuttaa koko ajan, mutta siitä huolimatta olen tehnyt kaiken näköistä hyödyllistä, enkä ole vajonnut masennuksen alhoon.

Avokki sai muuten hyvän idean. Rakennetaan mieleni talo pienoismallina. Ehkä sitä kautta kokisin että paranemiseni konkretisoituisi jotenkin. Tein jo piirustukset. Jos joskus tulisi tukia tilille, voitaisiin aloittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)