15.5.2008

Äh, pöh, tuska


Unta en saa, vaikka kuinka kokeilisin rentoutusharjoituksia tai kuuntelisin rauhoittavaa musiikkia. En, en sitten millään. Nukuttaa piruna, ja olisi niin mukavaa vain nukahtaa, mutta kun minut "on saatava irti nukahtamislääkkeistä mahdollisimman pian, sillä ne aiheuttavat helposti psyykkistä riippuvuutta." Haista ******, psykiatri. Kiitos tästäkin. Voisi heittää nuo muut lääkkeet kankkulan kaivoon, mutta: Minä haluan nukahtaa!

Nytkin on viime yön univelat (2h) niskassa, rankka päivä takana ja koko kroppa huutaa unta. Silti sama taikatemppu toimii yhä. Menen sänkyyn, en nukahda, jonkin ajan päästä olen pirteä kuin peipponen. Mistä tämä johtuu? Onko päässäni oikeasti jotain niin kauheaa, ettei sitä voi unissa kohdata, vaan pitää sinnitellä hereillä? Tänään olisi terapiakin, ehkä pitäisi käydä läpi näitä nukahtamisongelmiani. Jos helpottaisi. Nyt lähden yrittämään 3. kerran, josko Nukkumatti tällä kertaa suvaitsisi saapua.

"Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee, ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen uninen vyö
ja unista jäätelönpalaa se pienillä hampailla syö.
Ja sillä on sininen auto ja se auto hyrrää näin:
surrur surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan,
ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan,
ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.
Surrur surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä, ja metsässä kultainen puu,
ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.
Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,
Se laulaa unisen laulun, lala lallala lallallaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)