12.5.2008

Voihan ******* ja *******!


Tämä aamu alkoi riidellen. Avokki sai vihdoin sanottua, miksi inhoaa harrastuksiani. Hän kokee, että ne kiinnostavat minua enemmän kuin hän. Totta. Niin ne ovat viime aikoina kiinnostaneetkin. Niistä on saanut enemmän onnistumisen elämyksiä kuin hänen kanssaan olosta. Mutta minäkin olen kokenut, ettei hän huomioi minua. Jos hän on kotona, me istumme eri huoneissa. Sitten illalla taas tapellaan siitä, miksi emme huomioi toisiamme. Pitää tänään puhua tästä terpan kanssa. Jos hän osaisi tarjota jotain ulospääsyä tästä tilanteesta. Onneksi tänään on terapia.

Ihmettelen samaa kuin avokkikin. Miksi minä annan katteettomia lupauksia, vaikka tarkoitan luvatessani mitä sanon?

Me olemme tainneet ajautua kierteeseen. Kumpikin tykkää harrastuksistaan. Tilanteita, että toinen on pyytänyt huomiota, ja toinen on todennut nyt olevan huono hetki, on tullut liikaa. Loppujen lopuksi kumpikin turhautuu, eikä anna sitä vähäistäkään huomiota toiselle, "kun et sinäkään huomannut minua". Asiaa ei auta ollenkaan se, että olen alkanut oikeasti kärsiä keskittymiskyvyttömyydestä. En jaksa kuunnellla pitkään. Ajatukset alkavat vaeltaa, ja hetken päästä avokki suuttuu, kun en kuuntele. Anteeksi nyt, minä yritin kyllä, mutta ajatukseni toimivat kuin rikkinäinen levysoitin. Neula hyppää äkkiä ihan eri paikkaan ja jää junnaamaan sinne. Äh.

Vielä kun tämän kaiken saisi kerrottua avokille kun hän palaa töistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)