23.6.2008

Suu puhtaaksi


Tänään sitten kerroin kaverille, että olen huolissani. Saa nähdä, mitä vastaa (lähestyin kirjeellä), kun puhuin suuni puhtaaksi siitä, miten hänen tilanteensa näen. Jotkut ihmiset eivät kestä sitä, tiedän sen liiankin hyvin. Aikoinaan sanoin yhdelle ystävälleni että minusta on hullua jättää koulut kesken vain jotta ehtii mahdollisimman äkkiä naimisiin miehen kanssa, jolla ei ollut yhtäkään ammattia. Lopputulema ei kuulemani mukaan ollut kovin onnellinen. Hän suuttui siitä, että sanoin hänelle sen mitä hän ei halunnut kuulla mutta pelkäsi kuulevansa. Sen jälkeen en ole hänen kanssaan puhunut muuta kuin sen että ilmoitin etten peru sanojani. Siihen katkesi se ystävyys.

Eihän se tietysti tarkoita sitä, että nyt niin tapahtuisi, mutta ainahan sitä voi pelätä. Jotenkin en vain pystynyt olemaan rauhassa ja seurata vierestä, kun toinen kärsii. Toivottavasti hän arvostaa sitä, että sanoin niin kuin asiat mielestäni ovat. Jos ei, menetän tähän astisen elämäni parhaimman ystävän. Sitä en haluaisi tapahtuvan.


22.6.2008

Vittuunnu sinä, minä ahdistun


Äh. Tänään tuli sellainen olo, että kaverilla on jokin hätänä. Hän oli tuossa viikolla puhunut haulikon ostamisesta, ja tänään en saanutkaan häntä kiinni. Kävin sitten ovella, ja hengissähän tuo oli. Oli vain erittäin vittuuntunut juhannuksen jäljiltä poikaystäväänsä, eikä halunnut olla yhteydessä keneenkään. Nyt minä sitten ahdistun kotona, kun en voi auttaa. En tiedä, mikä minussa on, mutta en voi olla rauhassa, jos tiedän että jollakulla tutulla on asiat huonosti. Samasta syystä en halua tietää kenestäkään nälänhädän tai hirmumyrskyn uhrista, kun lahjoittaisin kaikki rahani sinne jonnekin ja ahdistuisin, kun en voisi pelastaa kaikkia.

Tiedän kyllä hyvin, mistä tämä johtuu. Mielensärkijän vittuuntuminen oli heti kaikkien muiden (etenkin minun) vika, eikä kukaan saanut olla rauhassa, ennen kuin hän oli rauhoittunut. Eli jos hän halusi riehua koko illan, kaikkien muiden piti olla henkisessä hätätilassa niin kauan, kunnes hän rauhoittuisi. Tai eihän hän ikinä sanonut "lepo vaan", kun hän rauhoittui, vaan jossain vaiheessa sitä huomasi, että tuo oli rauhoittunut jo tunti sitten, turhaan olen ollut sydän kurkussa.

Tiedostaminen ei vielä tarkoita sitä, ettei tuntisi yhä samalla vanhalla tavalla. No, ainakin minä olen hyvin tehokas tässä kanssaelämisessä. Terpan kanssa viimeksi puhuttiinkin siitä, että tunnen huonoa omaatuntoa avokin mielialoista, jos ne ovat negatiivisen puolella. Aivan sama, mikä syy avokilla on ärtsyillä, minä syyllistyn aina. Pitäisi hokea itselleen, että nyt ei ole tarpeen ahdistua ja antaa muille lupa olla juuri niin vittuuntuneita kuin he haluavat olla. Pitäisi ja pitäisi. Ei se ole aina niin helppoa. Pitäisi hokea itselleen koko ajan sitä toimintatapaa, minkä mukaan on päättänyt elää. Tarvitsisin jonkun sisäisen koirankouluttajan pitämään minut ruodussa. Heti, kun menisi pieleen, tulisi tuju "ei!" ja määräys korjata.

21.6.2008

Ylisosiaalisesta erakoksi yhdessä illassa


Tänään vietettiin keskikesän juhlaa grillaten porukalla. Kun palasin kotiin nopeasti viemään tavaroita pois ennen saunomista, sohva alkoi vetää puoleensa uskomattomalla voimalla. Romahdin sille, enkä enää päässyt ylös. Avokki välitti puolestani pahoittelut porukalle, että minä väsyin liikaa. Reilut kaksi tuntia mukavaa yhdessäoloa oli liikaa. Päätä särki, vatsaa särki, olin kuin kissa pistoksissa. Yritin saada nukahdettua kun väsytti niin, mutta kävin niin kierroksilla, ettei se onnistunut. Oli pakko suunnata kierroksia tekemiseen, joten siivosin vähän. Palautumiseen meni kuusi tuntia. Nyt on taas jotenkin normaali olo, tuli nälkäkin.

On se rankkaa pitää hauskaa. Nyt pystyn sentään jo katsomaan televisiotakin. Kun kotiuduin, en pystynyt keskittymään mihinkään. Tämä on ärsyttävää. Vihdoin, kun näkee jotakuta ihmistä pitkästä aikaa, ei pystykään sitten tulemaan hyvästelemään(kään), vaan muuttuu äkkiä ihan erakoksi. Joukosta on niin vaikea irrottautua äkkiä ihan vain siksi kun voimat loppuvat. Tuntuu ettei sitä oikein ymmärrettäisi. No, ehkä tämä tästä vähitellen. Niin kuin kaikki muukin.

18.6.2008

Hui!


Kesätauko tuli eteen kun kärpänen tuulilasiin: nopeasti ja yllättäen. Tänään on viimeinen kerta ennen elokuun puoliväliä. Olen taas omillani, tai siltä ainakin tuntuu. Kyllähän minä tiedän, että terveyskeskuksesta saa apuja, jos tulee tarve, ja lääkkeitäkin on kirjoiteltu varmuuden vuoksi etukäteen, jos taas tulee unihäiriöitä tms. Osaksi olen innoissani (jei, ei tarvitse tonkia muistoja!), osaksi olen surullinen, kun ei pääse kertomaan kuulumisiaan kahdesti joka viikko tutulle ihmiselle. En pidä edes kavereihini niin tiiviisti yhteyttä. Aika näyttää, miten tässä käy. Eilen iski päälle iltapaniikki, ja sisälläni kiehui puoli kolmeen ennen kuin vihdoin sain unta. Tämä johtuu selvästi terapiatauosta.

15.6.2008

Jumitus


Päässä on joku prosessi käynnissä, haluan vain tuijottaa tyhjää seinää ja vajota ajatuksiini. Yritän sisäistää tämän uuden ajatuksen, että olen täysin riippumaton vanhempieni tekemisistä. He ovat täysin riippumattomia minun tekemisistäni. Sisarukseni eivät toimi samalla tavalla kuin minä, vaikka olisivatkin täsmälleen samassa tilanteessa kuin mitä minä olen ollut. Ajatus uppoaa paikoilleen hyvin, hyvin hitaasti.

Enää kaksi kertaa terapiaa ja sitten alkaa kesätauko. En ole vieläkään varannut aikoja psykologille tauon ajaksi. En jaksa. Haluan pitää välillä lomaa pohdinnoistani. Haluan ajatella jotain muuta, nyt kun ei ole enää aivan pakko ajatella asioita läpi, tai pää hajoaa. Olen alkanut kiinnostua tavallisista asioista. Saan suurta tyydytystä, kun käyn auttamassa kaveria muutossa. Tykkään lajitella lehtiä paperinkeräykseen ja säästettäviin. Nautin matonpesusta. Minulla on nyt joku siivousvaihe. Jos voisin, siivoaisin jatkuvasti, mutta en halua tehdä sitä kotonani. Täällä on liian siistiä minun makuuni jo nyt. Ja täällä on aina ne samat siivoamiset. Haluaisin riehua jonkun romuvaraston (siivottu vuonna nakki ja käpy) tiptop-kuntoon. Haluaisin mennä ja siivota mielensärkijän tavarapesän. Yritän saada itseni tajuamaan, ettei minun enää tarvitse. Minä olen vapaa. Vihdoin. Jos leikki on lapsen työtä, teininä siivous oli työtäni. Urakka oli loputon ja työtä oli liikaa yhdelle ihmiselle. Mutta enää minun ei tarvitse. Ihanaa.

Terapia on jo nyt auttanut paljon. En ole siellä vielä kovin montaa oivallusta saanut, mutta jo muistojen kertominen jollekulle on auttanut. Kun ne on kertonut, ne on jakanut jonkun kanssa, eivätkä tunnu enää niin kamalilta. Joku toinen on sanonut, että ne olivat kauheita asioita, eikä niiden olisi pitänyt tapahtua. Suuri helpotus jo se, että saa vahvistuksen omalle uskolleen, ettei tämä ollut oikein.

Kohta lähden kaverille kylään. Odotan sitä innolla.


13.6.2008

Äh, äh, pöh


Telkkari ei toimi, vatsa ei toimi, mikään ei toimi. Mummo on tainnut onnistua ruokkimaan minua niin eri tavalla kuin kotona (+lisääntynyt ahdistus mummolassa), että vanha tuttu ärtyneen suolen ongelma tuli taas tervehtimään. Eihän paksusuoleni ole oireillutkaan kuin viime syksystä lähtien silloin tällöin. Mukavaa. Taidan ottaa hyvän kirjan mukaan ja muuttaa vessaan.

Päässä surisee


Kohtaukset ovat näemmä taaksejäänyttä elämää. Niitä näemmä alkaa tulla kun on pitkään pois kotoa. Mummon tapa kauhistella kaikkea ("Voi kuinka kauheaa se on tuokin...!") ja puhua jatkuvasti mielensärkijästä ja laiminlyöjästä ja kuinka minun pitäisi olla kiinnostunut heidän kuulumisistaan ei ainakaan parantanut tilannetta. Nukahtamislääkkeitäkin tuli ikävä.

Nyt on olo parempi, mutta jotenkin en saa itseäni käyntiin. Heräsin, mutta en ole sen jälkeen saanut aikaiseksi kuin puettua ja otettua aamulääkkeen. Ajatukset tuntuvat taas surisevan eilisen terapian jälkeen. Siellä ymmärsin vihdoin yhden syyn solmulleni. En ole eriytynyt vanhemmistani. Nyt olen sitten hokenut itselleni "minä en ole he", että oppisin ettei minun tarvitse upota siihen suohon heidän kanssaan. Minä olen minä, he eivät voi vaikuttaa minuun ellen anna heidän tehdä niin. Terapeutti huomautti, että perheemme on luonut noidankehän, jossa mielensärkijä ja laiminlyöjä sotkeutuvat minun asioihini ja minä heidän ja seurauksena kumpikin osapuoli uppoaa vain syvemmälle siihen ongelmien suohon, jota vastaan minä nyt pyristelen.

Minä en anna heidän syyllistää minua, kun en suostu märehtimään heidän ongelmiaan ja hyppäämään heidän pillinsä tahtiin. Heidän ongelmansa ovat heidän omiaan, minun ei kuulu ratkaista niitä. Meillä ei ole telepaattista yhteyttä, joka velvoittaisi minut rankaisemaan itseäni aina, jos huomaan rikkovani jotain mielensärkijän sääntöä. Minä saan nauttia elämästäni ja pyrkiä kohti parempaa ilman että tuhoan kaiken, koska koen ettei mielensärkijä salli minulle mitään hyvää (koska se on pois häneltä).

Alan vihdoin suostua uskomaan senkin, että laiminlyöjässä on samoja piirteitä kuin mielensärkijässäkin. Koen, ettei hän ymmärrä minua, koska hän ei ihan oikeasti kykene empatiaan niin hyvin kuin voisi toivoa. Hän on oman maailmansa napa, hän ja musiikki. Muulla ei ole väliä. Muu on häiriöksi. Eli minulla on kummatkin vanhemmat viallisia. Mikään ihme että olen sekaisin. Jos joogaisi taas ja yrittäisi sitten syödä aamupalaa... Katsotaan, onnistuisiko tämmöinen suunnitelma.

9.6.2008

Zen


Joogan vaikutukset alkavat tuntua. Sitä on vaikea selittää, mutta yläselkäni tuntuu kevyeltä, eikä rintalastan päällä ollut puristus tunnu enää niin voimakkaalta. Hengitän vapaammin.

Tärinöitä on tullut nyt kolmesti, mutta Oxaminit ovat huolehtineet niistä. Olo on nyt peräti rauhallinen. Ja tänään olen sentään toiminut lapsenvahtina kahdelle nuoremmalle serkulleni, jotka ovat molemmat vielä aikamoisia rasavillejä. Huomenna palaan kotiin, mikä tarkoittaa myös sitä, että saan raahata täältä mukanani kassillisen raparperiä ja kolme matkalaukkua... No, ennätys on 8 matkalaukkua, jotka kuljetin polkupyörälläni bussipysäkiltä kotiin, eli eivätköhän nuo kotiin saakka päädy. :)

7.6.2008

Ei taas...


Tänään saunassa se iski. Kohtaus. Se alkoi epämiellyttävänä tunteena vatsassa. Sitten se levisi koko kroppaan, ja sitten alkoivat kädet ja jalat täristä. Ryntäsin nappaamaan Oxaminin, ja romahdin sohvalle, jossa tärisin kunnes lääke vaikutti. Miksi? Miksi nyt?

Ei minulla ole tällaista ollut sitten... No, oli näitä pääsiäisenä ja pari viikkoa sen jälkeen, mutta sitten ne vähitellen jäivät pois. Olen kyllä tuntenut että uusi möykky olisi nousemassa pintaan. Varsinkin kun mummo on tonkinut menneiden tapahtumien tunkiota. Sain kuulla, että kerran laiminlyöjälle olivat naapurit soittaneet töihin, että tuleppas tänne, lapsenvahtisi on vienyt tyttäresi baariin. Ja siellä minä kuulemma olin nukkunut rattaissa keskellä juopottelevia aikuisia. Lapsenvahti oli kuulemma ollut aikamoisessa tuiskeessa. Lisäksi mummo muisteli, miten paljon olin ollut (ja myöhemmin me - minä ja sisko - olimme olleet) täällä mummolassa, kun vanhemmat olivat vaikka missä. Kun meiltä oli kysytty missä isi oli, isi oli matkalla. Kun oli tullut vieraita yöksi, minut oli pistetty naapuriin nukkumaan, koska vieraat olivat yökukkujia. Minulla ei ollut ollut yhtäkään kovin pitkäaikaista hoitajaa, vaan minut oli lykätty milloin kenenkin hoiviin. Laiminlyöjää näin ruoka-aikana ja silloin kun hän päästi minut rappuun leikittyäni yksin hiekkalaatikolla.

Näin viime yönä unta. Edessäni oli valkoinen pallo. Kiisin siitä kauemmaksi, kunnes pallo muuttui tähdeksi äärettömässä avaruudessa ja katosi osaksi linnunrataa. Sitten päätin "Ei!", ja lähdin kohti palloa. Siitä tuli ikkuna. Yritin päästä kulkemaan ikkunasta, mutta mielensärkijän pahvikuva hyppäsi silmilleni aina yrittäessäni. Kutsuin apuun kultaisen peuran, joka koostui siitä samasta valkoisesta valosta, joka oli ikkunan ulkopuolella. Se heitti sarvillaan mielensärkijän pois ikkunan edestä ja pääsin ikkunan läpi. Kuljin peuran kanssa ja näin olkani ylitse mielensärkijän kulkevan ikkunasta toiseen suuntaan, ja sitten ikkuna kutistui mustaksi pisteeksi ja katosi lopulta kokonaan. Kuljin peuran kanssa eteenpäin, ja näin edessäni ringissä istuvia hahmoja. Istuin ringin tyhjälle paikalle, ja aloimme yhdessä luomaan piirin keskelle jotain. Kerros kerrokselta kutsuin ringin keskelle kaikkea mukavaa: Rakkauden itseäni kohtaan, Itseluottamuksen, Halun parantua, Rakkauden avokkia kohtaan jne. Lopulta kerroksista muodostui muna, joka halkesi kahtia. Sen sisällä oli vauva. Otin sen syliini ja lupasin hoitaa sitä.

Toivottavasti tuo uni kertoo, että jotain parempaa on tulossa.

4.6.2008

Juoksua kieli vyön alla


Miten minä aina osaankin sössiä näin perusteellisesti?

Maanantai: Kävin siskon luona. Ajattelin säästää hermojani ja itseäni ja mennä bussilla ilmaisen pyöräkyydin sijaan. Ensin melkein myöhästyin bussista. Sitten tajusin liian myöhään ottaneeni väärän bussin, ja ajoin ohi viimeisestä sopivasta pysäkistä (jolta olisi tarvinnut kävellä vielä kilsa). Jäin bussista seuraavalla pysäkillä, ja sain selville että kävelyä oli tullut 2 km lisää. Kun olin kävellyt n. kilsan, bussi huristeli ohitseni. Eli jos olisin pysynyt kyydissä, bussi olisi palannut omia jälkiään takaisin nopeammin, kuin minä olisin kävellyt. Eli jäin liian myöhään ja aikaisin. Yrittäkääs sössiä yhtä hyvin.

Tiistai: Sain siskon kaverilta autokyydin isompikoisille ostoksille. Kotona tajusin että tuli ostettua väärää tavaraa ja sitäkin väärä määrä. Aargh.

Odotan innolla keskiviikkoa. Silloin pitäisi aamusta lähteä korjaamaan tuota ostossekoilua (tällä kertaa ilman autoa, bussin avulla (Aaargh)), sitten ehtiä syödä, pakata, mennä (taas) bussilla terapiaan ja lähteä sieltä suoraan mummon luokse. Eli katastrofin ainekset kasassa.

Kaiken lisäksi minulla on enää jäljellä noita iltalääkkeitä ja Oxamineja, kun en ole ehtinyt koko viikolla apteekkiin. Aargh. Mummolassa hajoaa pää varmaan vielä lisää, kun pääsen lapsenvahdiksi koko viikoksi serkuilleni. Sanon sen vielä kerran: aargh.

Jos nappaisi vielä yhden rauhoittavan ja yrittäisi nukahtaa.