15.6.2008

Jumitus


Päässä on joku prosessi käynnissä, haluan vain tuijottaa tyhjää seinää ja vajota ajatuksiini. Yritän sisäistää tämän uuden ajatuksen, että olen täysin riippumaton vanhempieni tekemisistä. He ovat täysin riippumattomia minun tekemisistäni. Sisarukseni eivät toimi samalla tavalla kuin minä, vaikka olisivatkin täsmälleen samassa tilanteessa kuin mitä minä olen ollut. Ajatus uppoaa paikoilleen hyvin, hyvin hitaasti.

Enää kaksi kertaa terapiaa ja sitten alkaa kesätauko. En ole vieläkään varannut aikoja psykologille tauon ajaksi. En jaksa. Haluan pitää välillä lomaa pohdinnoistani. Haluan ajatella jotain muuta, nyt kun ei ole enää aivan pakko ajatella asioita läpi, tai pää hajoaa. Olen alkanut kiinnostua tavallisista asioista. Saan suurta tyydytystä, kun käyn auttamassa kaveria muutossa. Tykkään lajitella lehtiä paperinkeräykseen ja säästettäviin. Nautin matonpesusta. Minulla on nyt joku siivousvaihe. Jos voisin, siivoaisin jatkuvasti, mutta en halua tehdä sitä kotonani. Täällä on liian siistiä minun makuuni jo nyt. Ja täällä on aina ne samat siivoamiset. Haluaisin riehua jonkun romuvaraston (siivottu vuonna nakki ja käpy) tiptop-kuntoon. Haluaisin mennä ja siivota mielensärkijän tavarapesän. Yritän saada itseni tajuamaan, ettei minun enää tarvitse. Minä olen vapaa. Vihdoin. Jos leikki on lapsen työtä, teininä siivous oli työtäni. Urakka oli loputon ja työtä oli liikaa yhdelle ihmiselle. Mutta enää minun ei tarvitse. Ihanaa.

Terapia on jo nyt auttanut paljon. En ole siellä vielä kovin montaa oivallusta saanut, mutta jo muistojen kertominen jollekulle on auttanut. Kun ne on kertonut, ne on jakanut jonkun kanssa, eivätkä tunnu enää niin kamalilta. Joku toinen on sanonut, että ne olivat kauheita asioita, eikä niiden olisi pitänyt tapahtua. Suuri helpotus jo se, että saa vahvistuksen omalle uskolleen, ettei tämä ollut oikein.

Kohta lähden kaverille kylään. Odotan sitä innolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)