7.7.2008

Avokki-parka


Avokin kanssa on nyt vaikeaa. Hän saa masennuskausia, jolloin mikään ei auta. Kyllä hän silti haluaa kanssani olla, mikä on se, minkä avulla yritän tätä jaksaa. Yritän muistaa antaa hänelle luvan kokea niitä hankaliakin tunteita. Ehkä hän sitten oppisi vähitellen kestämään niitä paremmin kuin tähän saakka.

Olen nyt sitten omistautunut kavereilleni, kun olen halunnut muuta ajateltavaa. Kotona ei ole kovin kiva olla. Avokki kai kaipaisi enemmän tukea ja huomiota, mutta minusta tuntuu, etten osaa antaa sitä, mitä hän haluaisi. Tai sitten huomioin häntä väärin. Vaikeaa, kun hän vastaa kaikkeen "en tiedä". Hapuillaan nyt sitten pimeässä, kunnes hän suostuu antamaan niitä suuntaviivoja. Toivottavasti tämä on vain valmistumiseen liittyvää stressiä, ja hänestä tulisi taas iloinen oma itsensä, kun se on tehty. En vain oikein jaksa uskoa siihen.

Minusta meillä on ongelmia, eikä niitä saada ratkaistuksi, kun avokki on niin väsynyt. No, ainakin minulla on yhä halua ratkaista ongelmat ja jatkaa tätä suhdetta. En tällä hetkellä osaa kuvitellakaan elämää ilman avokkia. Hän on minulle mielettömän tärkeä. Hän kärsii, enkä minä osaa auttaa. Tilanne on tuskastuttava, mutta minkäs teet. Voin vain tukea häntä, järjestää pieniä yllätyksiä silloin tällöin ja yrittää kestää. Ehkä se tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)