24.7.2008

Unta palloon


Viime yönä näin unta. Olin saanut päähäni, että meidän pitää avokin kanssa muuttaa parempaan asuntoon. No, tuo "parempi" asunto oli autotalli, jonka yksi seinä oli avoin. Yritin puhua avokkia mukaani tuohon kämppään samalla kun laiminlyöjä ja mummoni kantoivat jo tavaroitani autotallin nurkkaan. Avokki kuitenkin päätti, että saan jäädä yksin tuohon taloon, sillä hän ei ainakaan muuta sinne. Yritin selittää, että avoimen seinän eteen saa vedettyä liukuoven, mutta avokki lähti takaisin nykyiseen asuntoomme vedoten siihen, että autotallissa on talvella liian kylmäkin. Silloin alkoi sataa lunta.

No, vedin autotallin liukuoven pitkän sivun peitoksi, ja huomasin että koko pitkässä liukuovessa oli vain yksi ulko-ovi, joka oli aivan autotallin toisessa päässä. Eli piti kulkea koko tallin päästä päähän että pääsi siihen asuttuun osaan. Totesin vihaavani tätä taloa ja ihmettelin miksi olin niin kovasti halunnut muuttaa sinne. Lähdin kuitenkin kävelemään kohti asuntoani autotallin sisällä, sillä tiesin ystävieni odottavan siellä minua ja juhlivan samalla tupaantuliaisia. Tuntui että talli piteni sitä mukaa kuin jatkoin eteenpäin. Siinä oli aivan liikaa tilaa. Ihmettelin mitä tekisin sillä kaikella yksikseni. Lisäksi joka paikka oli täynnä inhottavia huonekaluja, joita odottaisi näkevänsä odotushuoneissa tai koulun käytävillä.

Seuraavaksi olin puistossa (joka siis oli autotallin sisällä) lumisateessa ja ihmettelin miksei kukaan ollut kertonut että tallissa oli kaksi autokauppaa. Ne hohtivat yössä valokuutioina. Yritin löytää asuntoani, jonka tiesin olevan puiston takana, mutta eksyin puistossa ja löysin vain takaisin autokauppojen luo. Tienristeyksissä oli kylttejä, mutta ne olivat niin korkealla ettei katulamppujen vähäinen valo yltänyt niihin enkä saanut tekstistä selvää. Olin aivan yksin ja kirosin mielessäni hullua ajatustani muuttaa. Lopulta uni päättyi, enkä löytänyt puistosta enää edes ulos.

Ahdistava tunnelma ja turhautuminen olivat unen päällimmäiset tunteet. Yritin tulkita untani, mutta ainoa mitä keksin on, että olen eksynyt pahaan olooni ja tunnen avokin hylänneen itseni. Olen kyllä osittain aiheuttanut tilanteeni itse oikein hakeutumalla siihen murehtimisen kehään, johon on aivan liian helppo uppoutua. Ja nyt vaikka tiedän että ajatus oli huono, en enää löydä pois siitä vatvomisen ja masentumisen alhosta, jonne olen päätynyt. Huoh.

Avokki lähti reissuun ja olen yksin lauantaihin saakka jolloin lähden perässä samaan paikkaan. Eli olen viettänyt koko päivän sohvalla, syönyt kerran ruokaa ja paljon karkkia. Kutsuin sentään kaverin käymään että sain hyvän syyn käydä suihkussa. Huomiselle ei ole muuta ohjelmaa kuin pestä pyykkiä. Luulin, että olisi mukavaa tehdä juuri niin kuin haluan, mutta tämä on tylsää ja voin huonosti kun en syö enkä liiku. Tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutten halua toimia niin. Haluan kapinoida, vaikken tiedäkään mitä tai ketä vastaan. Haluan määrätä itse kehostani ja tekemisistäni ilman, että kukaan sanelee minulle mitään. Huoh. Kohta varmaan rupean tupakoimaan ihan vain osoittaakseni että voin tehdä niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)