23.7.2008

Valvepainajaisia


Kun aloin miettiä, miksi yöt ovat niin vaikeita, muistin montakin asiaa. Yhdessä vaiheessa en saanut millään nukahdettua ilman että näin unen ja valveen rajamailla ollessani pyörteen. Se ilmestyi yleensä katonrajaan nurkkaan, mutta se saattoi ihan yhtähyvin ilmestyä minne vain nyt satuin unohtua tuijottamaan. Pyörre oli aina taustansa värinen (eli yöllä valkoharmaa) ja aluksi se ei ollut mitenkään uhkaava. Mutta katsottuani sitä jonkin aikaa aloin tuntea, miten imeydyin siihen sisään. Pakokauhu alkoi vallata alaa, ja lopulta olin aivan paniikissa. Sain yleensä viime hetkellä repäistyä itseni pyörteestä irti, ja sitten tuijottelin paniikissa seiniä, milloin se ilmestyy uudelleen. Jossain vaiheessa pyörre lakkasi ilmestymästä, en tiedä miksi. Ehkä siksi, että annoin itseni kerran vajota pyörteeseen, eikä muuta tapahtunut kuin että nukahdin.

Sitten olivat nuket. Mielensärkijällä oli tapana tuoda ulkomaanmatkoiltaan minulle matkamuistonukkeja. Niitä oli huoneessani hyllyllinen. Yöllä, kun tuuli liikutti ikkunani ulkopuolella olevan puun oksia, olin välillä aivan varma että nuket liikkuivat. Öisin pelkäsin niitä, päivisin inhosin. Niillä ei saanut edes leikkiä, niiden piti antaa vain kerätä pölyä hyllyllä. Oksat aiheuttivat myös varjoja huoneeseeni. Yksi niistä näytti aivan Isolta pahalta sudelta (Aku Ankasta). Kun tuuli, susi liikkui. Sekin oli pelottavaa.

Nämä muistot ovat ajalta, jolloin minulla vielä oli oma huone eikä nuorimmaisesta tiedetty mitään. Eli olin varmuudella alle 10v. Tarkemmin en muista. Mutta muistan uneni. Niissä jääkarhu ajoi minua takaa talomme pihalla. Kun juoksin niin lujaa kuin pystyin, pysyin juuri sen ulottumattomissa. Sitten maahan alkoi ilmestyä mustia, pohjattomia aukkoja. Uni päättyi vasta kun putosin johonkin aukoista.

Teini-iässä tulivat Ihmiset. Nukahtaessani olin äkkiä varma, että minua katseltiin. Huoneessa oli varmasti ihmisiä. Tästä pääsin vähitellen eroon kun luin lehdestä että kyseessä on ihan normaali nukahtamiseen liittyvä aivotoiminnasta johtuva ilmiö. Samasta lehdestä sain myös selville että äkillinen putoamisen tunne juuri ennen nukahtamista on sekin ihan luonnollista, vaikka hiton pelottavaa onkin. Mutta sitten ilmestyi hirviö. Se istui sänkyni päädyssä odottamassa, milloin nukahdan että voisi käydä kimppuuni. Se ei ikinä tehnyt muuta kuin virnisteli ja odotti. Välillä olin varma, että sillä oli apuvoimia vieressään, mutten ikinä nähnyt niitä kovin hyvin. Hirviöstä pääsin eroon, kun maalasin sen hereillä ollessani ja totesin ettei se niin hirveä olekaan.

Mutta painajaisista en päässyt eroon. Yhdessä oli riiteleviä kääpiöitä, jotka tappelivat peltojensa rajoista. Yritin komentaa niitä, mutta ne vain ryntäilivät joka suuntaan rajaviivoja osoittavien metallivaijereidensa kanssa. Äkkiä vaijerit kiristyivät ympärilleni enkä saanut henkeä. Saman unen variaatiossa Batman ja Robin juttelivat keskenään ja yritin huutaa niille jotain. Mutta äkkiä maasta alkoi nousta mustia metallitankoja, jotka estivät minua liikkumasta ja lopulta rusensivat minut.

Samoihin aikoihin aloin myös nähdä unia joissa muka heräsin sängystäni huutoihin. Äkkiä tiesin, että joku oli tappanut koko perheen ja tulisi seuraavaksi minun perääni. Yritin estää sitä nojaamalla oveeni, mutta musta miehen varjo tuli oven raosta seinää pitkin. Sillä oli varjokädessään pitkä musta puukko jolla se aikoi tappaa minut. Yritin paeta, mutten päässyt minnekään.

Nämä kaikki olivat siis toistuvia. Kerran elämässä tapauksiakin oli. Yhdessä näin unta, että olin siskoni huoneessa. Ihmettelin, miten olin sinne päässyt ja ajattelin lähteä hiljaa ovesta pois etten herätä häntä. Mutta ovi olikin muurattu kiinni! Yritin löytää siitä rakoa, josta saisin oven auki. Yritin lyödä sitä, raapia muurin rikki. Lopulta itkua tihrustaessani tajusin, että ikkuna on väärässä kohtaa. Taisin siinä vaiheessa herätä, sillä tajusin kynsineeni huoneeni takkaa. Olin tippunut parvisängystäni tuolin päälle, ja lattialla olin havahtunut sen verran että luulin olevani siskoni huoneessa. Kylkeeni sattui aika mukavasti, mikä vahvisti päättelyni. Onneksi olin pudonnut nukkuessani, muuten olisi voinut käydä pahastikin.

Mutta uneni ovat olleet ahdistavia niin pitkään kuin muistan. Jos ne ovatkin alkaneet mukavasti, jossain vaiheessa tunnelma on muuttunut todella ahdistavaksi. Yöt ovat olleet taistelua niin pitkään kuin muistan. Jos ei muuten, niin lähdettyäni pelästyneenä etsimään apua aikuisilta, törmäsin vihaiseen mielensärkijään, jota oli aivan turha yrittää vakuuttaa mistään. Mikään ihme, että inhoan mennä nukkumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)