3.8.2008

"I need to die to feel alive"


Np: Nightwish - Bye Bye Beautiful

Olen tässä miettinyt, että nykyisen minäni pitäisi kyllä vähitellen kuolla, jos meinaan tässä alkaa elämään. Toisaalta, kun on lukenut ihmisten pitkään pitämiä blogeja, ihminen kirjoittaa kyllä samalla tavalla vuodesta toiseen, vaikka välissä olisi muuttunut paljonkin. Kai sitä on se sama ydin ihmisessä joka ei muutu vaikka elämä kuinka käsittelisi.

Joku kommentoi, ettei heinäladossa kyllä kannata sekstailla, kun pöly yskityttää ja oljet tökkii. Lisää huonoja paikkoja: hiekkaranta (hiekkaa ihan joka paikassa), kylpyamme jonka vedessä saippuaa (kirvelee!), rinne metsässä (tikut raapii perseen rikki ja murkut puree), suihku (paitsi jos lattia ei ole liukas ja jos tilaa löytyy. Muuten voi liukastua taktisella hetkellä ja lyödä itsensä hanaan). Auto on itseasiassa ihan mukava paikka, kunhan auto on edes jonkin verran tilava sisältä.

Nämä ovat kaikki eksän aikojen kokeiluja. Avokin kanssa kaikki tapahtuu sängyssä tai hätätapauksessa sohvalla. Tämä sopii minulle, sillä mitä oudompi paikka, sitä enemmän saa pelätä että joku ilmestyy paikalle (Mistä tuli mieleen, että kaikista huonoin paikka sekstailla on laivan käytävä. Humalaiset kompastelee ja ihmiset kirkuu kun avaavat hytin oven kattoakseen mistä se ääni tulee. Mutta tämä on jo aikaa ennen exääkin).

Tuosta ihmisen ytimestä tuli mieleen, että kun aikoinaan muistelin itseäni niin nuorena kuin mitä silloin muistin, tajusin että minä olen aina ollut minä. Aluksi ongelmana oli se, etten ymmärtänyt ympäristöäni, eikä minulla ollut toimintamalleja, mikä loi avuttomuuden tunnetta, pelkoa ja häpeää. Kun vähitellen opin asioiden nimiä ja mihin niitä käytetään, aloin hävetä sitä etten osannut tulla toimeen ihmisten kanssa. Sitten huomasin etten tule toimeen edes itseni kanssa. Jatkuvasti kuitenkin opin lisää ja lisää ja minuuteni vahvistui, vaikka itsetuntoni oli heikko.

Siten onkin aika epäloogista, että lopulta olin pisteessä jossa olin täysin hukannut itseni ja ihmettelin kuka olin. Kokeilin kaiken näköistä, mikä nykyään kuulostaa aivan hullulta ja annoin muiden päättää puolestani. Ajauduin vähitellen nykyiseen elämäntilanteeseeni, jossa en enää edes halunnut tuntea itseäni kun pelkäsin mitä löytäisin. Tein täysstopin ajamalla itseni uuvuksiin.

Nyt sitten on hyvää aikaa kysellä itseltään kuka minä olen ja mitä minä aion elämässäni tehdä, mitkä ovat oikeastaan yksi ja sama asia. Nyt harmittaa että aikoinaan poltin vuoden lopuksi sen vuoden päiväkirjan. Silloin ajattelin, että parempi vain unohtaa kaikki, mutta nykyään ne voisivat tarjota mahdollisuuden muistaa. Muistaa, miksi minä olen näin sekaisin. Vaikka kai ne avaimet ovat ihan omassa päässäni, kunhan vain löytäisin ne sieltä.

ps. Blogistanian kielikukkaset ovat aika hauskoja. Kuka arvaa, mitä tarkoittaa piruntorjuntabunkkeri tai plussahelvetti?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)