29.12.2008

Nestevirtausta puolin ja toisin


Tätä se rakkaus kai on... Avokin vatsatauti on muuttunut ripuliksi, ja pahaksi sellaiseksi. Olen pessyt tänään koneellisen pyykkiä joissa oli sitä itseään, ja lisää pestävää olisi likoamassa kylppärissä. Viimeisen tunnin ajan avokki on päivystänyt pöntöllä, kun ei uskalla enää vetää housuja jalkaansa. Avokkia hävettää hirveästi, mutta eipä sille mitään voi, kun suolistolla on oma tahto tällaisissa asioissa. Luulimme jo, että pahin olisi ohitse, kun eilen avokki pystyi jo syömään tekemiäni vatsaystävällisiä ruokia (vähän mausteita yms.), mutta tänään hän on pystynyt vain imeskelemään sokeripaloja, ettei huippaisi niin paljoa. Olen vähän huolissani, mutta niin olen aina, kun avokki sairastaa. Onneksi enää en ole aivan paiseessa aina kun avokki kärsii, muuten hyppisin jo seinille kun en voi poistaa toisen tuskaa. Mutta kyllä tästä selvitään, kunhan avokki saa nesteen pysymään vatsassa.

Muuten nyt ei ole paljoa tapahtunut. Yöllä kahdelta heräsin niin pirteänä, että aloin touhumaan aamutoimiani, kunnes katsoin kelloa. Sitten silmäni alkoivat vuotaa, ja join vettä kunnes kyynelten valuminen loppui. Sen jälkeen menin nukkumaan. En ollut surullinen tai mitään, mutta jokin osa minusta halusi itkeä. Nukuin tunnin, heräsin ja valvoin kolme, nukuin pari tuntia. Unilääkkeet eivät auta. Rauhoittavia en oikein tarvitse kun olen rauhallinen, minä vain herään.


27.12.2008

Välipäivien väliaikatiedoitus


Eipäs sitten matkusteltukaan yhtään minnekään. Avokin stressivatsa on pistänyt tänään pystyyn sellaisen shown, että avokki parka on oksentanut noin kerran tunnissa koko päivän, eikä edes vesi pysy sisällä. Raukkaparka.

Muuten joulu on mennyt mukavasti jopa laiminlyöjän kyläilyn suhteen. Huh. Vielä pitäisi tosiaan päästä reissaamaan, mutta odotellaan nyt rauhassa että tuo avokin vatsaflunssa rauhoittuu.


22.12.2008

Lauhtuvaa


Nyt on juteltu avokin kanssa lisää. Hänen vatsansa alkoi oireilla (stressivatsa), ja hän arveli että se johtuu riidasta, joulustressistä ja siitä kun stressitaso on hyppinyt. Minä arvelen, että hän reagoi niin vahvasti nyt, koska on a) luonteeltaan tarkka rahasta b) stressaantunut ja hän kokee, ettei saa viettää rauhaisaa joulua, koska joka päivä tapahtuu jotain, mikä saa hänet stressaantumaan edes hetkeksi. Minun olisi mielestäni parasta häipyä ja kauas sellaiseksi kuukaudeksi, että hän saisi pitää sen ajan lomaa, mutta eipä se onnistu, ei. Avokin mielestä minun ei tarvitse kadota minnekään, kunhan hän saisi olla rauhassa. Ongelma on vain, että hän on niin herkkä nyt, että haastaa riitaa jatkuvasti.

Tuosta äsköisestä riidastakin kyllä huomasi, että syytän heti itseäni kaikesta. Ja rankasti. Saatan sanallisesti syyttää riidan toistakin osapuolta, mutta se ei vaikuta sisäiseen maailmaani. Kaikki syyllisyys monistetaan kymmenkertaiseksi ja kaadetaan kiehuvana minun niskaani. Ei ole helppoa, ei.

Sekään ei ole helppoa, että oppisi iloitsemaan asioista. Yritin sitä noiden alusvaatteiden kanssa, hyvin onnistui kun toinen ei yhtynyt ilooni. Uskalla mistään iloita, kun heti torpataan. Enkä osannut tuota ennustaa ollenkaan.

Nukuin viime yönä 15 tuntia valvottuani viime yön. Heräsin klo 9. Nyt tekisi mieli mennä nukkumaan, mutta se johtuu vain siitä, että haluaisin tämän päivän jo päättyvän. Vaikka saatiin noita pipareitakin tehtyä. Vielä on 1/3 tekemättä, kun vitutus nousi liian korkealle. Yritin syödä, mutta vitutti liikaa. Jos kokeilisi pelata Zeldaa vähän, voisi helpottaa. Toivottavasti.

Idiootin tunnustukset


Voi vittu stna! Voin kertoa, että vituttaa ja ketuttaa. Menin ostamaan ne alusvaatteet, joista oli sovittu (koska meillä on sopimus, että jos avokki törttöilee kännissä, hän ostaa minulle jotain hyvitykseksi, koska on luvannut olla juomatta itseään siihen kuntoon että törttöilee kännissä). Ensinnäkin avokki suostui maksamaan vain sataseen asti nuo alusvaatteet, koska ei nyt ollut niin pahasti törttöillyt kuin viimeksi. No, ostokset maksoivat 200,60€, kuten olin arvellutkin. Sovittiin, että minä maksan puolet. Kun pääsin kotiin ja rupesin innoissani ja onnessani esittelemään avokille mitä tuli hankittua, hän oli siinä vaiheessa jo muistanut että olin itkenyt hänelle 200€ korkolaskua, joka tuli kuun alussa, että minulla ei ole varaa maksaa sitä, ja sitten ostan 370€ alusvaatteita. Seurauksena vuosisadan riita, ja nyt minä itken täällä. Mutta itken ainakin hienoissa alusvaatteissa.

Ok, on totta, että minulle tuli 200€ lasku kuun alussa, mutta minulla ei ollut varaa maksaa sitä silloin. Se erääntyi ennen kuin tililleni tuli rahaa (14.pvä). Tukien jälkeen minulla olisi ollut varaa maksaa se, mutta ehdin täysin unohtaa koko laskun ennen kuin avokki siitä äsken muistutti. Nyt olen sitten avokin silmissä rahaa lypsävä huora. Kiitos siitäkin. Minä tiesin, että tämäkin joulu menee pieleen. Nyt pitäisi leipoa pipareita, mutta paljoa huvittaa, kun mennyt koko homma pipariksi.

21.12.2008

Sori, kun masennan teitä, ihmiset


Huomasin tässä tänään yhden asian. Tai siis no, olen huomannut montakin asiaa, kuten sen, etten nukkunut viime yönä ja että käsien tärinä ei haittaa, kunhan kädet pitää liikkeessä. Mutta: Siitä lähtien kun kerroin alkaneeni herätä seitsemältä, blogini lukijamäärät ovat romahtaneet +400--> <10. Onko se oikeasti niin masentavaa lukea, että joku jaksaa nousta (tai siis nousi) siihen aikaan, vai onko nyt niin pimeää ja masentavaa, että kukaan ei halua enää lukea jonkun vuodatusta siihen? No, oli miten oli, kiitokset teille, jotka yhä luette tätä blogia. Minä en aio muuttua. Ja kaikille, jotka ahdistuivat tuosta minun heräilystäni: se ei ollut pysyvää. Ja minä en ole pitkään aikaan saanut aikaiseksi muuta kuin nukkua päivisin. Tämä yli vuorokauden valvominen on siis jännää vaihtelua käsien tärisimisineen kaikkineen.

Sitten asiasta saappaanvarteen. Nyt valmistellaan joulua. Piparitaikina odottaa jääkaapissa, että joku leipoisi siitä jotain. Piimäkakkua on jo aloiteltu syömään ja torttutaikinaa on tarkoitus hakea kaupasta, jahka ehditään. Vähän ikävämpi episodi tapahtui tuossa perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun avokki oli vähän viihteellä ja kotiuduttuaan oksensi sellaisen hienon vanan sängystä vessaan, ja minä hieman suutuin tästä, varsinkin astuttuani pimeässä siihen. Mutta se kaikki on nyt unohdettu. Sovinnon hinnaksi määrättiin kahdet rintaliivit alushousuineen rintaliiviliikkeestä (eli vähän alle 200€), sillä minä koen ansainneeni jotain siitä hyvästä että siivosin sen sotkun, vaihdoin lakanat (oksennuksessa), vaihdoin vaatteeni (oksennuksessa siivouksen jäljiltä) ja seurasin vierestä kuinka avokki kärsi lupauksensa rikkomisen seurauksia. Hän kun on luvannut olla juomatta itseään tuohon kuntoon.

Mutta: Huomenna pääsee siis ostelemaan toisen rahoilla itselleen alusvaatteita. Joulun juhliminenkin alkaa nyt vihdoin jotenkin järjestyä. Vielä kun saisi siskoon yhteyden. Minä kun jo aloitin sen synttärikakun leipomisen ostamalla aineet sitä varten.


19.12.2008

Apua, joulu!


Kärsin. Joulu on ovella, ja se menee kuitenkin bänks. Siis kaikki menee kuitenkin pieleen. Menisipä pian ohi, ettei tarvitsisi sitäkin tuskaa seurata. Ja minä olen sentään jouluihminen. Huh-huijaa.

Viime joulu meni penkin alle, vaikka odotin sitä kovasti. Nyt kai sitten pelätään kovasti, että niin käy taas, jos niin ei kävisikään. Suunnitelma on, että ensin juhlitaan siskon synttärit, aatto ollaan rauhassa ja joulupäivänä laiminlyöjä saa tulla käymään, jos ehtii. Homma kusee jo nyt, kun en saa siskoa kiinni sen vertaa että saisin sanottua haluavani järjestää hänelle synttärijuhlat. Aaton rauhassaolo kusee, koska tuhlasin tänään heräteostokseen yli 100€, ja nyt minulla ei oikeastaan olisi varaa ostaa tuolle päivälle suklaakonvehteja (joita pitää olla). Pitää nipistää ensi kuun budjetista, jonne on änkeytymässä myös yhden kerhon lasku ja muuta ylimääräistä. Äh. Ja joulupäivän jälkeen pitäisi käydä mummolla ja avokin vanhemmilla, mutta siitä riidellään, käydäänkö minun mummollani lainkaan ja jos käydään, milloin. Äh.

Tämän tuskailun seurauksena nyt ei nukuta, ja päivällä ei pysytä hereillä. Ei minun ylikuormittunut pääkoppani kestä tämmöistä, ei. Muutenkin kaikkea käsiteltävää. Tänään oli viimeinen terapia ennen joulutaukoa. Käytiin yhtä untani läpi, ja pohdittiin sisarkateutta ja mummon ja laiminlyöjän vaikutusta minuun. Lopuksi annoin terpalle joululahjaksi paketin teetä, ja se oli VIRHE. Menin siitä ihan sekaisin, sillä sehän todistaa, että minä olen ihminen joka a) kykenee ottamaan muut ihmiset huomioon b) muistaa ottaa lahjan mukaansa ja vielä paketoikin sen ajoissa. Eli MINÄ OLEN HYVÄ IHMINEN JA KYKENEN ONNISTUMAAN. Tästäkös joku osa minussa suuttui, ja olisin kai ahdistunut mielettömästi, ellen olisi suuttunut tuolle osalle, ja päätin ruveta nauramaan sille: "Hä-hää! Minäpä VOIN olla hyvä ja tehdä hyvää ja ilahduttaa, ja sinä et voi sille yh-tään mitään. Läl-läl-läl-läl-lää-lää." Toimi. Ääni päässäni hiljeni, enkä joutunut ahdistuksen kouriin, vaikka temppu pitikin toistaa pari kertaa, ennen kuin ahdistus luovutti.

Vieläkään nukuta. Pitäisiköhän vain ottaa kirja käteen ja ruveta lukemaan. Se rupeaa yleensä nukuttamaan puolessa välissä toista sivua.

13.12.2008

Vaadin koska olen olemassa


Torstai tuli vietettyä vatsataudissa. Syynä oli kai se keskiviikon ostosreissu heti terapian jälkeen. Inhoan oksentamista, varsinkin kun syynä on "oma vika", eli omien rajojen ylittäminen. Tänään olen siirtynyt vähitellen mustikkakeitosta sosekeittoon ja siitä normaaliruokaan. Terapiassa puhuttiin epäonnistumisen tunteestani ja jouluun liittyvistä muistoista. Kuinka vaadin itseltäni enemmän kuin on järkevää odottaa saavuttavansa ja pidän epäonnistumistani merkkinä huonoudestani enkä epärealistisista vaatimuksista.

Päässä on taas alkanut hokea inhottavat ajatukset kuin rikkinäisessä levysoittimessa: "Olen huono." "Haluan kuolla." Yritän jättää ne omaan arvoonsa tai korvata todellisimmilla, mutta mieli on maassa. Mikä ihme nyt on? Mikä tahansa yli tunnin rasitus ja vatsa alkaa oireilla. Vuorokausirytmini on taas niin sekaisin että ei voi mistään rytmistä puhuakaan. Saa nähdä, mitä tässä vielä tapahtuu. Huomenna (tänään) pitäisi lähteä illalla bilettämään ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Liput on ostettu konserttiin ja ennen ei voi oikein lähteä kotiin kuin bändi on soittanut. Pelottaa ihan vietävästi, että "epäonnistun" omien synttäreitteni juhlimisessa, en osaa tai kykene nauttimaan, väsyn liian pian ja lähden kotiin häntä koipien välissä jo ennen kuin bändi on edes aloittanut. Äh. Lisäksi päivällä pitäisi käydä ruokkimassa kaverin kissa kun kaveri on reissussa. Otan siitäkin hirveät paineet, ihan turhan takia. Ei se kissa siihen kuole, jos ei saa sitä ruokaansa heti huomenna klo 12.

Kaiken lisäksi pääni pistää hirveitä vaatimuksia. Jotta saan olla olemassa, minun pitäisi parantaa kaverini elämää kissan ruokkimisen lisäksi siivoamalla siellä, tekemällä kaikki keskeneräiset hommat loppuun (siellä tehdään pienimuotoista remonttia), siivota kaikki kaapit ja sisustaa hänen parvekkeensa upeaksi (siis kuka oikeasti tekee sellaista kun kaveri on poissa?!). Tämän jälkeen (jos olen vielä hengissä) minun pitäisi pyöräillä (ei siis mennä bussilla) kotiin, laittautua upeaksi, pyöräillä konserttipaikalle neljä tuntia aikaisemmin kuin on pakko (koska yksi kaveriporukasta ei omista vielä lippua, ja joutuu jonottamaan), juhlia aamu neljään ja taas pyöräillä kotiin. Niin vissiin.

Realistisempaa olisi laittaa aikatauluunsa, että käy bussin kanssa kaverilla, ruokkii sen kissan, katsoo ettei siellä ole tapahtunut mitään omituista, lähtee bussilla takaisin kotiin, syö, nukkuu päikkärit, laittautuu, menee bussilla konserttipaikalle tuntia ennen keikan alkua, kuuntelee keikan ja lähtee kotiin bussilla. Mutta kun se ei ole TARPEEKSI. JOKUhan voisi odottaa minulta ENEMMÄN. Siksi on siis PAKKO tehdä varmuuden vuoksi kaikki ja enemmänkin ettei kukaan vain pettyisi edes nanosekunnin ajaksi. Tai edes hämmästelisi että kuinkas se nyt noin vähän teki. Eli kenenkään ei siis edes tarvitse pettyä. Riittää, että minä pelkään niin käyvän. Lisäksi kaverin luona on pakko siivota siksikin, että epäjärjestys pelottaa minua. Saan järjestystä elämääni, pääkoppaani ja parannan elämänhallintaani kun siivoan. Edes vähän. Toisaalta jos siivoaa loppuun asti, on onnistunut, ja taas on asiat persiillään. Eli pitää keksiä että ei voi olla siivottu kokonaan, ennen kun asunnosta ei löydy enää mitään, mitä ei voisi siivota. Ja sehän taas ei toteudu koskaan. Aina on joku jääkaapin tausta, verholaudan päällinen tai vihoviimeinen laatikko käymättä läpi, ja sitten onkin pakko lopettaa kun on aivan puolikuollut väsymyksestä. Seuraavana päivänä on liian siistiä, että tekisi mieli alkaa uudelleen siivota. Eli ikinä ei saa koettua tyydytystä. Ihan oikein minulle.

Olen minä hullu. Ei kellään olisi mitään uudelleenohjelmointilaitetta väärin kasvatetuille ihmisparoille?

10.12.2008

...


Nyt se on todistettu: Kantri-musiikki lisää itsemurhariskiä. Minähän olen tiennyt tämän jo pitkään, koska jos minulle kyseistä musiikkilajia soittaa, oireeni alkavat päänsärystä ja jos soittajan mukilointi ei tuota tulosta tai ei ole mahdollista, liian pitkä altistus olisi luultavimmin kohtalokasta.

Minulla on nyt joku jumitus päällä. Näen unia, joissa iso valkoinen valas käy melkein pinnan tuntumassa ja juuri kun luulen, että nyt se tulee pintaan asti, se sukeltaa taas. Ja minä istun siinä puisessa paljussa joko kapteeni Haddockin (Tintti-sarjakuvista) ja mustan tatuoidun miehen kanssa tai Kippari-Kallen ja vaihtuvan sarjishahmon kanssa. Jotain on tulossa pintaan, mutta sitä odotellessa ei voin kuin odotella ja surra. Sillä surullinen minä olen myös, enemmän tai vähemmän, mutta jatkuvasti. Surullinen ja lamaantunut. Tämä on kuitenkin outoa surua. Olisin surullisempi, jos vieressä istuva kaverini olisi surullinen. Tämä on kuin surua äänenvaimentimen läpi. Olen irrottanut itseni kokemuksesta, mutta suren silti. Toivottavasti joku tajusi.

Tänään tuli sentään käytyä kaupungilla jouluostoksilla ja todettua että ihmiset ovat aina yhtä hulluja tähän aikaan vuodesta. Koko liikenne sekaisin eikä kukaan osaa enää ajaa kun joulushoppailu on vienyt viimeisenkin järjen hivenen. Bussipysäkillekään meinaa mahtua kun kaikilla on niin hirveät määrät muovikasseja, ja kaupan kassalle ei ikinä pääse ilman pitkää jonotusta. Huoh. Ja kyllä, minä olen pakana ja vietän joulua. Sehän on alun perin ollut vuoden kiertoon liittyvä pakanallinen juhla, jota on vietetty keskitalvella. Kristityt vain omivat sen itselleen kuusineen kaikkineen. Minä vietän tälläistä tapakristityn pakanaversio joulua. Minun jouluni on perheen ja rauhoittumisen juhla (perhe ei sisällä mielensärkijää). Lahjoja annetaan ja laatikoita syödään ja sitten voidaan paksusti ja katsellaan lumiukkoa telkkarista. Ei tätä pimeää aikaa muuten jaksaisi, jos ei voisi välissä juhlia joulua ja uutta vuotta.


3.12.2008


Joskus sitä tulee niin hienoja Error 404: Page not found -ilmoituksia, että sitä vain repeää. Tämä löytyi Fail Blogista:

Goshdarnit!

Something has gone wrong with our servers. It’s probably Matt’s fault.

We’ve just been notified of the problem.

Hopefully this should be fixed ASAP, so kindly reload in a minute and things should be back to normal.

En saanut syötyä kuin karkkipussin ja pitsan. Nyt on semmoinen olo, että jaksaa juuri ja juuri maata sohvalla ja tuijottaa eteensä. Olisipa kissa silitettävänä, mutta valitettavasti avokki on allerginen...

Terapia meni tänään niin hyvin, että tulin kotiin kaupan kautta. Ostin 2 pitsaa, pussin karkkia ja 2 suklaalevyä. Pitää kätkeä jäljet ennen kuin avokki kotiutuu, ettei tule saarnaa hänen laihiksensa turmelemisesta.

2.12.2008

Krooh


Päivä alkoi psykiatrin vastaanotolta. Tai oikeastaan päivä alkoi pommiin nukkumisella, mutta ehdin kuitenkin ajoissa. Sain pidennettyä tuota määräaikaista sairauseläkettä maaliskuun loppuun. Tammikuussa on uusi aika, jolloin pitäisi sitten laittaa hakemus Kelaan että terapia jatkuisi vielä vuoden. Psykiatri oli sitä mieltä, että totta kai sieltä tulee jatkoaikaa, kun tosiaan on osoitettavissa että hyödyn terapiasta ja että vuosi on tosi lyhyt aika. Kuulemma kolme vuotta saa mitä luultavammin. Siitä eteenpäin voi sitten olla että joutuu itse maksumieheksi. No, ehkä minä olen silloin jo töissä. Ehkä.

Tänään yritin myös aloittaa yhtä kurssia. Puolen tunnin jälkeen en enää jaksanut pitää silmiä auki, oli pakko pistää ne kiinni ja keskittyä vain kuuntelemaan. Tunnin kohdalla huomasin nukahtaneeni. Lähdin vähin äänin kahvilan puolelle, söin karkkia että aivot saivat sokeria ja join teetä päälle. Eli minä haluaisin jo alkaa opiskella, aihe oli kiinnostava, mutta aivoissa ei vain riittäneet tehot. Tulin kotiin ja nukuin 10 tuntia. Herättyäni hämmästelin, kun olin vielä päivävaatteissa ja kaulahuivikin oli unohtunut kaulaan. Söin, ja nyt tekisi mieli mennä uudelleen nukkumaan. Huomenna olisi taas uusi luento, mutta taidan jättää väliin. Kurssin voi tehdä myös lukemalla semmoiset 100+ sivua ja menemällä tenttiin tammikuussa. Se voisi olla parempi vaihtoehto. Voisi lukea sen minkä jaksaa, ottaa torkut ja ehkä taas lukea vähän lisää. Toisaalta voisi tuon tehdä myöhemminkin, mikään pakko ole käydä tuota kurssia juuri nyt.

Psykiatrikin tänään totesi, että kognitiiviset kyvyt palaavat viimeisenä, pitää vain antaa itselleen aikaa. Johan tässä on sitä aikaa annettu... *laskee* ...18kk. Onhan tässä jo paljon tapahtunut, mutta ei tässä vieläkään opiskelukykyisiä olla. Luennolla tuli olo kuin olisi lähtenyt juoksemaan maratonia triathlon-kilpailun jälkeen lihakset vielä maitohapoilla. Toivottavasti neljän kk jälkeen olisi eri tilanne. Jos ei ole, niin sitten pitää antaa itselleen vielä enemmän aikaa. Huoh. Älkää ihmiset hankkiko lapsia, jos olette kyvyttömiä rakastamaan niitä ja käsityksenne kurinpidosta on hirttää lapsi omenapuuhun. Joo-o. Öitä, tämä meinaa nukahtaa tähän koneelle.