31.5.2010

Krooh...


Nukuin tämän päivän ohi, mikä on perseestä, koska tänään minun piti tehdä koulutehtävä, joka on kurssin tentin korvaava päättötyö ja helvetin laaja ja palautettava huomenna. Mutta mikä ei ole perseestä, on se, että nukuin tämän päivän ohi hyvästä syystä. Työstin nimittäin tuota viime postauksessa mainitsemaani traumaa alitajunnan tasolla. Heräsin välillä, ja huomasin aina suhtautumiseni traumaan muuttuneen vähän. Lopulta jaksoin jo tutkia kehoani ajatuksen tasolla ja kävin katsomassa, miten tuo trauma on kehooni vaikuttanut. Löysin mielikuvamatkallani kauheasti köysiä ja lukkoja sukupuolielinteni ympärillä, ja leikkasin köydet poikki ja avasin lukot. Lämmin tunne tulvahti lantiooni, aivan kuin sinne olisi vihdoin päässyt veri kiertämään.

Ilahtuneena jatkoin tutkimusmatkaani suolistooni, jota taas särki. Löysin yhden solmun, josta löysin itkevän lapsen. Otin hänet syliini ja lohduttelin ja kysyin, mikä on. Kuulemma hän on ollut tuhma ja isi löi. Vakuutin, ettei hän ole voinut tehdä mitään sellaista, mikä olisi oikeuttanut isin lyömään. Muistin sitten lopulta, että olin lapsena katsonut kun pesukone pyöri. Lopulta se pysähtyi, ja aioin auttaa isää avaamalla luukun ja ripustamalla vaatteet henkareihin. Avasin luukun (pesukone oli edestä täytettävä) ja koska pesuohjelma oli jättänyt viimeisen huuhteluveden koneeseen, istuin seuraavaksi vesilätäkössä. En ehtinyt päättää, mitä teen seuraavaksi, kun mielensärkijä ryntäsi paikalle, tarttui kädellään kurkkuuni ja iski pääni pesukoneen kulmaan. Koko ajan hän huusi. Miksi olin koskenut koneeseen? Nyt paidat olivat pilalla, pesukone oli pilalla, vedet lattialla. Hän ravisteli kaulaani ja pääni heilui niin että sattui kun aivot heiluivat liikkeen mukana.

Lohdutin lasta, ja sain suolen solmun auki. Se oli täynnä märkää vaatenukkaa. Keräsin sen pois ja puhdistin haavan, jonka ne olivat peittäneet. Lähdin suolta eteenpäin, ja löysin uuden solmun. Täällä itki nuorempi lapsi. Otin hänet syliini, ja kysyin, mikä on. Taas olin ollut tuhma. Tällä kertaa olin nuorempi, ja asuimme vielä ensimmäisessä asunnossa, jonka muistan. Mielensärkijä oli avannut pesukoneen pesuainelokeron ja kaatanut sinne pulveria. Minä kiipesin varpailleni ja juuri ja juuri ylsin työntämään käteni sinne kokeillakseni, mitä se on. Seuraava ajatus oli kokeilla maistaa (olin pieni ja typerä), mutta en ehtinyt siihen asti, kun mielensärkijä rupesi huutamaan, repi minut hiuksista lähimmän tuoli luo, heitti minut polvilleen ja läimi takapuoleni punaiseksi. Sain oikein isän kädestä. Siirsin taas häpeän mielensärkijälle ja annoin itselleni luvan siihen, että olin ollut lapsi ja utelias. Solmu aukeni, mutta enää en jaksanut käydä suolistoani läpi, vaan aloin taas nukkua.

Lopulta oli pakko herätä syömään, ja sitten jäinkin hereille, kun ajattelin että jos menen nukkumaan klo 7 illalla, herään aivan liian aikaisin kouluun. Jos nyt menisi, kun sain tuota koulujuttuakin tehtyä aika pitkälle. Toivotaan, etten nuku huomisenkin ohi.

29.5.2010

Siivouslauantai


Vanhassa talossa asumisen iloja... Laitoin pesukoneen, astianpesukoneen, mikron, kahvinkeittimen ja radion yhtä aikaa päälle, ja sulake meni. Muuten ei ole paljoa huolia ollut. Olen huomannut, että ulkonäköni on vihdoin alkanut kohentumaan. Harkitsen jopa kampaajalle menoa. Edellinen kerta olikin vuonna nakki ja kivi. Olen lukenut kirjaa Seksuaalinen hyväksikäyttö ja siitä toipuminen eteenpäin, ja jotkut kohdat ovat saaneet palan nousemaan kurkkuun. Olen yrittänyt terapiassa käsitellä muistoa, jonka koen niin häpeälliseksi, etten kertonut siitä edes poliisille. Mielensärkijä hiveli alapäätäni, ja kostuin. Hänen tulkintansa oli, että "jaaha, taidat tykätä tästä!" Minun tulkintani oli, että ei saa kostua, se on häpeällistä ja väärin. Nyt olen yrittänyt muuttaa tulkintaani siihen suuntaan, että kehoni reagoi fyysiseen ärsykkeeseen aivan oikein, ja saan olla ylpeä kehostani. Mielensärkijän teko sen sijaan on hävettävä ja hän teki väärin. Mutta se häpeä ei ole minun kannettavakseni tarkoitettu, vaan hänen tulisi hävetä. Uskon, että juuri tuo kokemus aiheuttaa sen, että nykyään en pysty kostumaan kuten pitäisi, kun olen kiihottunut. Tämä aiheuttaa minulle nykyään kärsimystä, koska koen olevani huono nainen, rikki, kun en toimi normaalisti. Hävettää, kun en pysty päästämään avokkia sisääni ilman, että pitää pysäyttää koko homma siksi aikaa kun lisätään liukastetta väliin. Keho vain ei tee, mitä sen pitäisi, koska häpeän kiihottumistani. Kiellän sen itseltäni.

Kysyin terapiassa, miten voi kiihottua ilman, että keho muistaa mielensärkijän. Terppa ei osannut vastata. Seksin aikana koen "flash back":ejä, näenkin avokin tilalla mielensärkijän ja koko keho menee shokkiin. Rentoudu siinä sitten. Yritän hokea itselleni, että tämä on oikein ja kaunista, tämä on sallittua, mutta keho ei usko. Yritän vakuuttaa itseni siitä, että avokki ei satuta, avokki haluaa minulle vain hyvää ja olla hellä, mutta keho ei usko. Tunnepuoli ei usko. Yritä siinä sitten heittäytyä ja olla estoton.

Työstö jatkuu.


22.5.2010

Huh hellettä


Tällä viikolla olemme vähitellen siirtyneet koululla käytännön töihin, mitkä ovat fyysisesti raskaita. Yhtenä päivänä kesken töiden tuli sitten jostain syystä uusi fyysinen oire, nimittäin iski koko vatsan alueelle vatsakramppi. En terapiassakaan keksinyt syytä tuohon kramppiin, mutta arvelen, että se liittyy siihen että töitä oli tehty jo pitkään helteessä ja kroppa totesi että nyt pitää ahdistua. Onneksi vatsa rauhoittui kun vähän aikaa hengittelin rauhallisesti kaksinkerroin. Opin yhdestä joogakirjasta tehokkaan rauhoittavan hengittämistavan: nenän kautta ilma sisään, puhalletaan hitaasti ulos. Kehon happitaso laskee, jolloin hermostokin rauhoittuu.

Unissani mielensärkijä on kytkeytynyt yhä pahemmin helvettiin ja itse saatanaan. Viime yönä Simpsonien Montgomery Burns toimi mielensärkijän alter egona, ja vei minut tutustumiskäynnille helvettiin, missä kehottomat Kerberokset kiitivät ympäriinsä. Jos sellainen tuli lähelle, sen olemassaolo tuntui hirveän pahalta: karvaiselta, pahan hajuiselta, painavalta, uhkaavalta, painostavalta. Odotti vain hetkeä, että se lähtisi. Sitä edellisenä yönä näin unta B. Virtasesta, jonka elämää vauvasta eteenpäin seurasin. Se oli todella huonosti voiva vauva, joka halusi vain kuolla. Kun se ei pystynyt kuolemaan, se puri minulta pottuvarpaasta kynnen irti. Loppu unen sitten kärsin hirveästi siitä, että minulta puuttui tuosta varpaasta kynsi, ja löin sitä joka paikkaan.

Unessa on totta toinen puoli. Minulta on aikoinaan yhdellä metsäretkellä lähtenyt tuosta varpaasta kynsi melkein kokonaan irti. Myöhemmin olin mielensärkijän ja laiminlyöjän luona kylässä ja auttelin kotihommissa, kun potkaisin kynnen vielä pahemmin irti. Siinä missä metsäretkellä täysin tuntemattomat ihmiset olivat heti huolestuneet tilastani, pyörrynkö kivusta yms. ja ohjanneet minut kannolle istumaan ja antaneet ensiapua, omat vanhempani vain löhösivät sohvalla katsomassa telkkaria, eivätkä nousseet lainkaan. Sen verran auttoivat, että laiminlyöjä kertoi missä laastareita löytyy. Huoh.

16.5.2010

Uskontunnustus


Jos itkee, on heikko.

Jos itkee, on niin hullu että pitää mennä hullujen huoneelle.

Minä olen saastainen paska, joka on ansainnut kaiken pahan.

Minulla on huono näkö, koska olen syntinen.

Minun isäni on hullu.

Kaikista hulluin on, jos keskellä yötä rupeaa vollottamaan ja sitten vielä avautuu siitä tuntemattomille ihmisille netissä. Nih. Siitäs sait.

Kaikki tämä lähti siitä, että yhdellä keskustelupalstalla näytin yritelmääni ja kysyin neuvoa, mitä pitäisi tehdä. Joku vastasi ihan asiallisesti, toinen laittoi, että tuohan on nyt hulluinta, mitä on, joku raja älyvapaudellakin. Niin mielensärkijä minulle sanoi, kun kokeilin jotain. Että se on hulluinta, mitä hän on ikinä nähnyt, eikä hän voi ymmärtää minua. Kukaan ei ymmärrä minua. Lisätään se listaan.

Kukaan ei ymmärrä minua.

Minä sentään jo uskon, että mielensärkijä on hullu. Mutta se ei poista sitä faktaa, että minä olen rikki, saastunut, syyllinen. Tai ainakin minä koen niin. Viime päivinä olen halunnut repiä suoleni pihalle ihan vain siksi, ettei minussa enää olisi kohtaa, joka on koskenut SITÄ. Toisaalta sitten pitäisi repiä myös suu pois. Tunnen itseni niin likaiseksi, että ihmettelen, mikseivät jo mainitut osat minusta syövy pois ihan itsestään. Niin kuin lihansyöjäbakteerin toimesta. Ihan hyvin voisi ihan pelkästään siitä synnintunnosta, jota koen.

Viime yönä näin unta, jossa minä ja joukko muita jouduimme outoon maailmaan, jossa paha vallitsi. Jostain saimme taikapeiton, joka karkotti pahan, mutta meidän piti heittää se kaiken pahan päälle. Meitä oli neljä, yksi jokaiseen peiton kulmaan. Maailmassa oli neljä aluetta, jokainen meistä asui yhdellä noista alueista. Meillä jokaisella oli oma helvettimme. Kävimme helvetin kerrallaan läpi, ja vaikka meitä kuinka pelotti ja usko taikapeittoon välillä horjui, loppujen lopuksi me saimme tuhottua kaiken pahan. Pahat olennot kirkuivat ja tulivat täyteen paiseita ja rakkuloita heti kun ne joutuivat peiton varjoon, ja sitten kuolivat pois. Lopulta maailma oli aurinkoinen, kesäinen ja kaunis. Toivon, että unen neljä hahmoa olimme minä ja sisarukseni, ja että vielä joskus me kaikki pääsisimme vapaiksi omista helveteistämme.

Minä olen vihainen.

Minä olen Saatanasta ja minua pitää rankaista.

Isi vaan paijjaa.

Tämä on niin surullista, ettei kannata edes itkeä.

Itkemisestä joutuu helvettiin ja isä lyö.

Yritä nyt sitten nukkua tässä. Jos yritän, alkaa päässäni taas pyöriä erilaiset kauhuskenaariot. Tämä itkukohtaus alkoi siitä, että mietin, mitä tapahtuu jos mielensärkijä tuleekin laiminlyöjän kanssa koululle. Mietin pahinta mahdollista skenaariota, jossa opettaja saa selville että he ovat vanhempani ja lähtee tuomaan heitä luokseni ja minä olen jossain mistä ei pääse pakoon kuin heidän ohitseen. Vaikka luokassa tunnilla. Mietin, jos hyppäisin ikkunasta. Tai vain ryömisin pöydän alle ja esittäisin etten ole siellä. Tai pyörtyisin. Tai esittäisin virallista. Tai huutaisin "älä tule lähemmäs tai mä tapan itteni!" ja viiltäisin sitten kurkkuni auki. Sitten minä tajusin, miten hirveän surullista ja kauheaa se on, että minun pitää miettiä tämmöistä. Se on lähes yhtä kauheaa kuin se, että meillä kaikilla lapsilla piti olla pakoreitti mietittynä omasta huoneestamme siinä tapauksessa, että mielensärkijä tulisi ryskyttämään ovea ja pitäisi paeta henkensä uhalla. Sen pakoreitin lisäksi oli vielä hätätapauksia varten piilopaikka, johon saattoi kadota ja olla hengittämättä kunnes vaara olisi ohi. Ne eivät vain kovin usein toimineet.

Nyt en pääse pakoon edes omassa päässäni. Suklaakin on loppu ja pesin jo hampaat. Mitä helvettiä tässä nyt enää voi tehdä? Avokkikaan ei ole paikalla lohduttamassa, kun on kokousmatkalla. Oksettaakin. Olen liian väsynyt ruvetakseni tekemään mitään järkevää, mutta liian ahdistunut ruvetakseni nukkumaan. Tänään pitäisi tehdä kolme tehtävää, joiden palautuspäivä on maanantaina, mutta en usko että niistä tulee mitään. Ainakaan kaikista. Lisäksi nyt alkavalla viikolla minulla on näyttökin. Ja näitä näyttöpäiviä ovat siis maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Jos on yhdenkin päivän pois ilman että on joutunut sairaalaan tms., koko näytön joutuu uusimaan, eli siis aloittamaan alusta. Tällä hetkellä menisin mieluummin suljetulle viikoksi lomailemaan kuin tekemään näyttöviikkoa kun kaikki oppitunnitkin ovat teoriaa.... Mutta ei auta itku markkinoilla. Arkea pitää pyörittää vaikka olisi kuinka henkisesti vereslihalla. Inhottavaa tehdä joka päivä tehtäviä, jotka arvioidaan, kun on niin rikki ettei kestä itseen kohdistuvaa arvostelua lainkaan. Huoh. Jos sitä kokeilisi nukkua.


14.5.2010

Nukun


Nyt tuntuu etten muuta teekään kuin nuku. Oikeusjuttu pyörii paljon päässä. Muuten menee kyllä ihan hyvin. Migreeni vaivaa yhä silloin tällöin, varsinkin väsyneenä (eli mihin vuorokauden aikaan tahansa). Oli hyvä juttu pyytää tiistaista eteenpäin loppuviikko saikkua. Saa levätä rauhassa. Olisi kyllä noita koulujuttujakin tekemättä. Ehkä ehdin niihinkin asti joskus.


11.5.2010

Mässyn mässyn


Päivän kirja: Seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen hoito (Christiane Sanderson, Kustannusosakeyhtiö Puijo 1992)

Jäin tänään loppuviikoksi saikulle. Viikonloppuna noussut tunnemuisto oli niin voimakas, että nyt tarvitsen aikaa järjestää itseni uudelleen. Tänään oli terapia ja huomenna on. Toivottavasti nyt päästään eteenpäin. Luin terapiaa ennen ja sen jälkeen edellä mainittua kirjaa. Suosittelen tuota kaikille lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneille. Kannattaa vain hyppiä yli ne kohdat, joissa kirjoittaja luettelee eri tutkimuksia, jotka tukevat väitettä, eivät ole todenneet sen vaikutusta tai eivät tue väitettä. Ensimmäinen luku on johdantoa aiheeseen. Kirjan toisessa luvussa kerrottiin eri teorioista, joiden avulla mielenterveysalan ammattilaiset ja tieteentekijät ovat yrittäneet ymmärtää lasten hyväksikäyttöä. Ensin on teoria, miten se on syntynyt ym. Sitten kerrotaan teorian puutteista. Joistakin väitteistä tulee vain vihaiseksi. Freudin oidipaaliteorialla on esimerkiksi perusteltu se, että 5-vuotias on todettu syylliseksi omaan raiskaukseensa ja raiskaaja on vapautettu syytteistä. Vähitellen teoriat muuttuvat järkevämmiksi, vaikka niissä kaikissa onkin puutteensa. Tätä ensimmäistä lukua en suosittele luettavaksi niille, joiden syyllisyys tapahtuneesta on voimakkaasti pinnassa.

Kolmas luku on sitten erittäin hyödyllinen. Siinä kerrotaan lasten hyväksikäytön pitkäaikaisista vaikutuksista. Paljon oli sama kuin muissakin lukemissani kirjoissa, mutta dissosiaatiosta ja muistihäiriöistä sekä vaikutuksista havainnointiin oli mukana myös uutta. Aika mielenkiintoista on myös se, että (yhden tutkimuksen mukaan) 79% hyväksikäytetyistä oli vihaisia äidilleen (kun hyväksikäyttäjä ei ollut äiti) ja "vain" 52% hyväksikäyttäjäänsä kohtaan. Lisäksi puhuttiin, kuinka moni hyväksikäytetyistä ei muista lapsuudestaan mitään. Prosenttiosuuksia (hyväksikäytetyt vs. -käyttämättömät) on vain vaikea selvittää, kun aina ei voida sanoa varmasti, keitä on oikeasti hyväksikäytetty, keitä ei. Jatkan kirjan lukemista ja tunteissa vellomista, kunnes helpottaa. Rohkeasti vain tyrskyjä päin!

Hitto...


Nyt on jokin huonosti. Ahdistaa. En saa unta, pyörin vain sängyssä. Yritän kehittää itselleni flunssan, ettei huomenna tarvitsisi mennä kouluun. Aamulla on tentti, johon en ole lukenut. En syö niin paljon kuin pitäisi, nytkin on nälkä. Katson dokumenttia anoreksiaa sairastavasta tytöstä ja muistelen miten olin itsekin lähes syömättä puoli vuotta. Ollappa taas niin laiha. Jokin ahdistaa. Liittyykö tämä laiminlyöjään? Mikä hitto nyt on?!


9.5.2010

Vatsa suuttui


Onnistuin tänään syömään pilaantunutta ruokaa. Onneksi huomasin parin nielaistun suupalan jälkeen, että kaikki ei ole ok. Olisi pitänyt työntää sormet kurkkuun saman tien, mutta sen sijaan ajattelin että ei kai pari haukkua haittaa. Nyt olen sitten hikoillut, ollut kuumissani ja halannut vessanpönttöä toivoen että saisin oksennettua. En saanut. Sen sijaan koin vihdoin ne tunteet, joita en voinut tuntea kun mielensärkijä raiskasi minua suuhun ja oksensin (silloin kun olin alle 4). Makasin vessan lattialla ja huusin. Ulvoin. Mutta en saanut oksennettua. Loppujen lopuksi vatsa sai itsensä ojennukseen ilman tyhjennystä. Ehkä siellä ei ollutkaan bakteerit jotka mylläsivät, vaan tunteet. Mene ja tiedä.


8.5.2010

Äiti suuttuu


Olen nyt löytänyt uuden ongelman. Herään aamulla, enkä halua lähteä kouluun. Olen ihmetellyt tätä, sillä kun olen päässyt kouluun, minulla on useimmiten tosi kivaa. Lopulta sain selville, että äiti suuttuu, jos menen kouluun. Eli pitää jäädä nukkumaan. Tänään vihdoin sain aamulla kiinni sen lapsen, jonka ajatus tämä on. Ei saa mennä kouluun, koska äiti suuttuu. Miksi äiti suuttuu? Siksi, että minä toteutan itseäni. Minun pitäisi mennä siihen kouluun, johon äiti minut haluaa. Olen aina luullut, että se on ollut mielensärkijä, joka minut pakotti lähtemään sille alalle, mutta näemmä laiminlyöjälläkin on ollut osansa. En tänä aamuna päässyt pidemmälle, sillä piti lähteä kouluun (josta taas myöhästyin). Nyt pitäisi saada tuo lapsi tarkempaan puhutteluun ja saada selville, miksi minä en saa toteuttaa itseäni.

2.5.2010

Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa


Suomen valtakirkon suojissa on tapahtunut laajamittaista, pääasiassa lapsiin kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä.

Evankelisluterilaisessa kirkossa asiaa selvittäneiden tietoon on viime viikkojen aikana tullut yli 20 uutta tapausta.

Asia on noussut esille katolisen kirkon skandaalin vuoksi. Viime viikolla Suomen luterilaisen kirkon johto kehotti hyväksikäytön uhreja tuomaan tapauksensa julki.

Uhreja arvioidaan vuosikymmenten saatossa olleen Suomen kirkollisissa piireissä ainakin sata ja hyväksikäyttäjiä useita kymmeniä, arvioi lastensuojelun asiantuntija Johanna Hurtig.

"Tämä on vain jäävuoren huippu", hän arvioi.

Epäiltyjen joukossa on joitakin pappeja ja muita kirkon työntekijöitä. "Nuorisotyö on alue, jolla näitä on eniten", kertoo kirkon perheasiain keskuksen johtaja Martti Esko.

Kahdessa vanhassa tapauksessa uhri väittää, että silloinen piispa on vähätellyt ja peitellyt asiaa.

Lisäksi noin kymmentä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä saarnaajana toiminutta epäillään hyväksikäytöstä.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana on tuomittu kuusi liikkeessä toiminutta miestä. Osa tuomioista on ollut pitkiä 8–12 vuoden vankeusrangaistuksia, mikä kertoo erittäin törkeistä seksuaalirikoksista, kuten lasten raiskauksista.

Yksi uhri kertoi tarinansa Helsingin Sanomille. Lähipiiriin kuuluneet miehet käyttivät häntä hyväkseen seitsemän vuoden ajan.

Lähde: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ainakin+sataa+käytetty+seksuaalisesti+hyväksi+Suomen+valtakirkon+suojissa/1135256511221