30.7.2010

Parantavia elokuvia


Löysin taas kaksi: Pojan huone (La Stanza del figlio, 2001) ja Turpa kiinni! (Tais-toi! 2003). Pojan huone kertoo perheestä, jossa kaikki on hyvin kunnes poika kuolee. Elokuva on ihana, sillä siinä ihmiset rakastavat toisiaan. Tulee hyvä olo, vaikka kaikki itkevät. Vaikka lapset tekevät mitä, heitä rakastetaan. On ihana seurata välillä tämmöistä todellisuutta.

Turpa kiinni! tuli telkkarista kolmoselta. Aloin katsomaan sitä ihan vain siksi, ettei muutakaan tullut, ja sitten kiljuinkin naurusta niin, että avokki tuli valittamaan ettei kuule omia ajatuksiaan räkätykseltäni. Täysi idiootti ja moniongelmainen rikollinen karkaavat mielisairaalasta idiootin suunnitelman mukaan, mikä sössii rikollisen hienon pakosuunnitelman. Mutta karkuun päästiin, hetkeksi. Menin jo laskuissa sekaisin, monestiko he jäivät elokuvan aikana kiinni, mutta hauskaa oli.

Ja unirytmini on täydellinen.

Syyllisyydestä


Taas minä nukun koko ajan. Olemme avokin kanssa ihmetelleet, miksi, mitä nyt on taas nousemassa, ja johan se selvisi. Nyt on (taas) käsittelyssä syyllisyys. Näin painajaista, jossa oli pelottavia, aikaa sitten kuolleita ihmisiä, jotka olivat hyvin vihaisia. Paikalla oli mies, joka näin jälkikäteen tulkittuna esitti mielensärkijää. Yritin pelastaa hänet näiden ihmisten vihalta, ja kääntää sen itseeni. Kun heräsin, aloin miettiä unta tarkemmin. Ne vihaiset ihmiset olin minä, ja he halusivat hyökätä mielensärkijän kimppuun, mutta aina vain käänsin heidän huomionsa itseeni, jotta mielensärkijä olisi voinut paeta. Hereillä (tai niin hereillä kun silmät kiinni maatessa voi olla) yritin sitten saada itseäni luovuttamaan, antaa niiden ihmisten olla vihaisia mielensärkijälle, mutta ei. Aina minä menin ja otin syyt niskoilleni. Loppujen lopuksi kaikkihan on minun vikani. Se, että Titanic upposi, oli minun vikani. Se, että Stalin pääsi valtaan ja Hitler voitti vaalit, on minun vikani. AIVAN KAIKKI on minun vikani.

En onnistunut edes siinä, että olisin saanut itseni vakuutettua siitä, ettei Titanicin uppoaminen ollut minun vikani. Yritin hyökätä mielensärkijän kimppuun, ja saada hänet tunnustamaan, ettei kaikki ollut minun vikani, hän vain nauroi minulle. Tottakai kaikki oli minun vikani. Aargh. Enkä edes osaa pysyä hereillä. Hitto.

26.7.2010

Nukkuminen onnistuu kuin nollalla jakaminen


Miksi on näin kuuma?! En saa nukuttua muutenkaan, eikä kuumuus helpota yhtään. Öisin en saa nukuttua, kun "isi tulee", tai sitten alan miettiä pelottavia asioita, kuten pakottiko mielensärkijä minut ja veljeni tekemään jotain jotta hän saisi katsella... Eikö olekin rentouttava ja unettava ajatus? Avokkia ottaa päähän, kun nukun kaiket päivät, emmekä voi tehdä mitään yhdessä.

Olen löytänyt oudon avun elokuvista. Pitää olla semmoinen elokuva, jossa paha saa palkkansa. Ja siinä pitää olla joku hyvis, joka rökittää sen pahiksen kunnolla. Semmoisen elokuvan nähtyäni nukun hyvin. Vielä viikko, ennen kuin terapia jatkuu. En malta odottaa.

22.7.2010

Terapiatauko ei tee hyvää


Avokilla on ollut tänään huono päivä. Riitelimme varmaan kolmeen otteeseen aivan tyhjästä. Kävin sitten joka välissä kaupungilla pyörimässä, ettei tulisi riideltyä lisää. Tuli siinä välillä mieleen, että joko olen osastokunnossa. Jos sitä menisi sinne lepäämään. Hitto vaan, kun se suljettu, jolla aikoinaan olin, on jo tässä välissä ehditty sulkea osana valtion jotain säästöohjelmaa tms. Vai oliko se kunta joka yritti säästää? Nyt en sitten tiedä yhtään, minne sitä joutuisi. Toisaalta johan tässä on ihmisiä sairaalaan päätynyt. Kaverin kaveri joutui sairaalaan kun ei pysy pystyssä, sydän oireilee ja muuta kivaa. Ollut kohta viikon siellä, eivätkä lääkärit vieläkään tiedä muuta kuin että vika ei ole missään, mistä he ovat etsineet. Toinen kaveri päätyi sairaalaan verenkiertohäiriön takia, ollut osastolla jo kaksi päivää.

Avokilla on lomanalkamisstressi, pitää päästä purkamaan kaikki töissä syntyneet turhautumiset ja stressit ja kun minä olen kotona, minä joudun myös niiden kohteeksi. Onneksi hän kohta lähtee reissuun isänsä kanssa, niin emme ehkä revi toisiltamme päitä irti neljän seinän sisällä. Itsestäni en nyt sitten tiedä, mikä on. Öisin en saa unta, koska "isi tulee!". Ei auta, vaikka hokisin mitä, isi tulee kuitenkin. Rauhottelu ei toimi, eikä toimi sekään että pelottelisin itseni hengiltä. Olen telkkarista oppinut että ihminen voi pelätä vain tietyn ajan täysillä, sitten loppuvat välittäjäaineet ja pelon on pakko hellittää. No, nukahtaminen ei silti onnistu. Pelkään täysillä hetken ja sen aikana onnistun pomppaamaan sängystä, ravaamaan ympyrää kämpässä ja saamaan kehoni niin hereille, ettei nukahtamisesta voi puhuakaan. Onneksi ei tarvitse pysyäkään päivällä hereillä, tulee vain riideltyä avokin kanssa.

18.7.2010

Perisuomalaista


Meidän piti tänään lähteä avokin vanhempien luo kylään pariksi päivää. Eilen illalla tuli viesti, että ei kannata tulla. Avokin isä oli ryypännyt ja ruvennut väkivaltaiseksi avokin äitiä kohtaan. Se perinteinen suomalainen illanvietto: vaimo juoksee pakoon naapuriin ja isäntä viettää yön putkassa. Nyt avokki on ihan järkyttynyt. Onhan hänen isänsä aiemminkin juonut, mutta ei hän ole aiemmin ruvennut väkivaltaiseksi. Nyt ei ole ollut mitään työstressiäkään, jolla tuota voisi yrittää selittää. Toivottavasti saavat asiansa kuntoon. Heillä on ollut kiva käydä ja haluaisin lapselleni joskus kivan mummolan, en semmoista jossa juodaan ja tapellaan.

17.7.2010

Uni


Unessa asuin taas laiminlyöjän ja mielensärkijän luona. Jostain syystä harrastin avokin kanssa peppuseksiä siskoni huoneessa hänen sängyllään. Koko toimitus oli minusta unessa jotain uskomattoman noloa ja inhottavaa, mutta kuitenkin vaihdoin asennosta toiseen avokin käskytyksen mukaan. Kaiken lisäksi minulla oli unessa ripuli, mutta avokki ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Jostain syystä huoneen ovi oli auki, ja mielensärkijä kävi välillä ovella hoputtamassa. Toimituksen jälkeen avokki lähti suihkuun ja jätti minut yksin huoneeseen. Jäin sängylle itkemään, miksi miehet aina haluavat sinne toiseen reikään tunkea itsensä, eivätkä siihen paljon parempaan siinä vieressä. Lopuksi nousin sängystä mennäkseni itsekin pesulle, mutta jäinkin ovelle. Tuijotin sekaisin olevaa sänkyä ja mietin, miten ihmeessä tuon siivoaa. Kiihkeimmin tuijotin jotain vaaleaa, haisevaa eritettä peiton päällä. Yritin epätoivoisesti tajuta, mitä se on.

Vasta hereillä tajusin järjellä, mitä se oli. Ulos valunutta spermaa. Muistin unestani sen, että tiesin minusta valuneen jotain tuollaista ulos aiemminkin, mutta en vain muistanut missä ja milloin. En halunnut hereillä ollessani miettiä koko asiaa tai tunnustaa että minusta olisi joskus noin inhottavaa tavaraa valunut ulos. Vasta nyt kun aloin kirjoittaa tätä, muistin mistä muisto on peräisin. Ensimmäinen poikaystäväni vaati saada kokeilla perseeseen panemista kanssani, vaikka vastustin. Lopulta annoin periksi. Siitä tuo muisto on peräisin. Tätä tajuamista seurasi valtava helpotus. Huh. Ymmärrätte varmaan, miksi.(*

Tuo uni on monellla tapaa järjetön. Avokki ei ikinä haluaisi minulta jotain tuollaista, koska hänestä peppuseksi on ällöttävää. Eikä hän ikinä vaatisi minulta mitään tuollaista siksikään koska ei halua järkyttää minua noin tai pakottaa minua mihinkään. Siksi mietinkin, olenko korvannut jonkun tuossa unessa avokilla ja näin tehnyt unesta kestettävämmän. Samalla tulisi kerrottua siitä pelosta, että pelkään avokin lopulta paljastuvan samanlaiseksi kuin "kaikki muutkin", eli mielensärkijä ja ensimmäinen poikaystäväni.

Viime yönä näin myös hirvittävän pitkiä, ahdistavia unia. Jossain niistä lensin metsän yllä laiminlyöjän kanssa jossain kulkuneuvossa ja hän vaati saada tietää, montako kertaa mielensärkijä oli minuun koskenut. Jotenkin tiesin, että metsän puut kuvastivat noita kertoja, mutta en osannut sanoa, montako niitä oli. Lopulta puut sinkosivat ilmaan ja alkoivat törmäillä meihin, mutten vieläkään osannut antaa vastausta. Liian monta. Muissa unissa häädettiin kirppuja alkuasukkaista, leikitettiin vaarallisia koiria ja juostiin pakoon. Herättyäni oli ahdistunut olo. Suklaata, sitä minä tarvitsen. Ja avokkia. Yritetään jaksaa, ihmiset. Nyt on sentään kesä.

*)Huomautus 31.8.2012: Tuolloin en muistanut, että poikaystäväni kanssa harrastettiin peppuseksiä aina kortsun kanssa eikä hän koskaan lauennut sen aikana. Mutta niin sitä kätevästi muistaa asiat väärin kun haluaa suojella itseään.

9.7.2010

Talon arvo laskee


Hermo menee. Nimittäin kerrostalon kyttääjämummoihin. Äsken kävi ovella yksi. Oli kuullut joltakin, että olin kysynyt naapuriltani saako taloyhtiön tuuletusparvekkeilla tehdä muuta kuin tuulettaa. Kun minulla on iskenyt isoon kasviini ötöjä, ja sen änkeminen omalle pienelle partsilleni olisi saavutus, koska se ei mahdu ovesta. Siis KYSYIN, SAAKO tuon kasvin suihkuttaa tuolla isommalla parvekkeella. Naapurini vastasi, ettei hän tiedä, kysy isännöitsijältä. No, isännöitsijä oli lomilla, enkä saanut häntä kiinni. Totesin sitten, että antaa olla, suihkutan kasvin omassa vessassani, en vain sitten käytä vessaa niin kauan kuin siellä on yksi puu. Tänään ovelle paukkasi taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja (kauhea harppu), joka alkoi hirveän pajatuksen aiheesta "tuuletusparvekkeen käyttö". Tuli olo kuin yleisen syyttäjän edessä. Asiasta olisi ehdottomasti pitänyt kysyä häneltä eikä isännöitsijältä, joka ei asiasta kuitenkaan päätä. Ja kuinka minä nyt kehtaan ehdottaakaan moista, johan siinä menee parveke pilalle, kun seinille ja lattialle roiskuu torjunta-ainetta. Tässä välissä ehdin sanoa, että ihan veden, rypsiöljyn ja saippuan sekoituksella meinasin kasvin käsitellä, ei mitään myrkkyjä. No siitähän se riemu vasta repesikin. Kyllähän nyt rypsiöljy varmasti jättää jäljet kaikille pinnoille (?) ja saippua tekee lattiasta niin liukkaan että seuraava parvekkeen käyttäjä kaatuu ja murtaa lonkkansa ja ei pääse enää sängystä ylös ja kuolee pois.

Yritin sitten sanoa, tähän väliin, että selvä, tiedän sitten jatkossa, ja enää asia ei ole ajankohtainen, koska kasvi on jo käsitelty. Yritin epätoivoisesti toivottaa hyvät kesän jatkot ja vetää oven kiinni, mutta kyttääjän piti vielä varmistaa, ettei nyt vain syntynyt jälkiä vessan seiniin saippuasta ja rypsiöljystä (!). Kun kyllähän siinä hänenkin asuntonsa arvo laskee, jos meidän vessan seiniin tulee jälkiä. Hei haloo?! Rätti ja pesuaineet on keksitty!

Tuosta tuli taas mieleen (yllätys, yllätys) mielensärkijä. Hänen mielestään kissalle ei saanut asentaa kissanluukkua ulko-oveen, koska talon arvo laskee. Talon arvohan ei laske siitä, että se kissa raapii sen oven rikki pyytäessään päästä sisään? Tauluja ei saanut kiinnittää seinille, koska talon arvo laskee. Niitä reikiähän ei siis ennen myyntiä voi paikata? Seinäthän joutuu joka tapauksessa maalaamaan 15 vuoden asumisen jälkeen, kyllä niihin kolhuja tulee. Mutta talon arvo ei laskenut siitä, että herra saapasteli kurakengillään talon läpi parkettia pitkin, tai halusi välttämättä asentaa pihakiveyksen itse, koska naapurikin teki niin. Jos jostain joskus löydän pihakiveyksen, jossa on enemmän kuoppia, mutkia, vinoja linjoja tai öljyläikkiä, kerron teille. Tervettä järkeähän ei saa käyttää, asumisesta tai normaalista kulumisesta ei saa näkyä merkkiäkään eikä vahinkoja saa tapahtua, koska talon arvo laskee.

Oikeasti. Mistä näitä idiootteja sikiää? Varmasti talon arvo laskee, jos minä suihkutan yhden kasvin talon tuuletusparvekkeella ja siivoan jälkeni. Melu on varmasti hirveä, ihmiset kaatuilevat siihen hirveään tököttiin, joka varmasti haiseekin aivan hirveälle, ja joku saa siitä kasvista ihottumaa. Ihan varmasti. Tuskin tuokaan mamma olisi mitään huomannut, mutta kun nyt pääsi pätemään ja kieltämään, niin on hänenkin arvovaltaansa taas pönkitetty. Ei voi kuin nauraa. Varsinkin kun nämä ihmiset ovat yleensä niitä samoja, jotka ovat heti kieltämässä kaikki remontit, joihin menee rahaa. Kuitenkin jos ne remontit jätetään tekemättä ennen kuin on ihan pakko, sitten se talon arvo vasta onkin pohjamudissa. Ja kerralla pitää tehdä niin paljon että monesti tulee halvemmaksi purkaa talo ja aloittaa alusta. Joo-o. Tämmöinen avautuminen tällä kertaa. Onneksi on jäätelöä ja tuulee. Nauttikaahan ihmiset kesästä!

Kuuma!!


Onneksi on suihku. Otin tänään kylmän suihkun herättyäni ja uudelleen herättyäni toisen kerran. Avokkikaan ei jaksa mitään. Paitsi maata ja valittaa kuinka kuuma on. Vasta auringon laskettua pystyy tekemään muutakin. Pyykkiäkin tulee, sillä jos erehtyy käymään ulkona, kotiin tullessa pitää vaihtaa vaatteet kuiviin. Jäätelöä ja mehua kuluu. Mutta nyt pitää nauttia. Minulla sentään on saikkua, luokkakaverit ovat koululla töissä...

Olo alkaa taas normalisoitua, ts. alan pysyä hereillä pidempään kuin 3 tuntia putkeen, eikä migreenikään enää yritä iskeä jos ei heti mene nukkumaan kun väsyttää. Enköhän maanantaina pääse jo kouluunkin. Ellei viikonloppuna tule jotain uutta romahdusta.

6.7.2010

Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla

(Apulanta: Koneeseen kadonnut)
Tai no, oli mulla alkkarit jalassa ja huusin sängyllä, mikä oli ergonomisempaa sekä mulle että avokille. Soitin avokille kun hän lähti töistä, ja pyysin josko hän voisi tullessaan tuoda snägäriltä ranskiksia, kun on taas semmoinen lahna-päivä (makaan ja räpyttelen silmiä). Kun hän tuli, olin sängyssä kaikkien peittojen alla jalat seinällä, sillä minua pyörrytti jopa makuulla ja hellepäivästä huolimatta oli pirun kylmä. Sen siitä saa, kun nukkuu noin 7 tuntia lääkkeen ottamisajan ohi. Eikä tietenkään ollut ostanut niitä ranskiksia, kun oli luullut jotenkin sen puhelun perusteella, että minä käyn ostamassa ne. Siinä vaiheessa minä ensimmäistä kertaa eläessäni huusin avokille, ensimmäinen sana taisi olla niinkin kaunis kuin "vittu". Seurauksena minä aloin itkeä ja avokki lähti ovia paiskoen ostamaan niitä perkeleen ranskiksia. Kun avokki saapui, itkin jo niin hillittömästi että hyvä kun sain sieltä välistä sanottua että ei, en itke ranskisten takia, ja että olen ihan rikki. Sitten en saanutkaan puhuttua yli tuntiin, itkin vain. Tunnin kohdalla avokki kysyi, joko hän soittaa minulle apua. Ravistin päätäni, ei tarvitse ja ojensin kättä että lisää nenäliinoja, kiitos. 1,5 tunnin kohdalla alkoi henki taas kulkea sen verran, että sain sanottua että jäädyn. Avokki veti peittoa päälle ja toi itselleen tuolin, jotta pystyi istumaan sänkyä vasten niin että sai minut pidettyä sängyllä. Minulla oli toinen puoli vatsasta krampissa kaikesta siitä itkemisestä, joten en saanut itseäni vedettyä keskemmälle sänkyä.

Siinä itkiessä tajusin, että olen koko tämän ajan syyttänyt itseäni ihan kaikesta. MINÄ raiskasin mielensärkijän, ei päinvastoin. MINÄ pakotin hänet siihen. MINÄ ansaitsin sen. MINÄ viettelin hänet. MINÄ pakotin hänet siihen. Jotenkin.

Tuollainen taakka on hirveän raskas, ja minun piti itkeä pitkään että sain sen ulos. Minä huusin, että se sattuu, ja isi teki niin silti. Se oli minun parhaakseni, minä ansaitsin sen. Jotenkin. Ei ihme, että laiminlyöjä on koko tämän ajan vihannut minua, sillä MINÄHÄN se hänen miehensä viettelin, ja pilasin hänen täydellisen avioliittonsa. Minä kävin näitä kaikkia omaksuttuja ajatuksia läpi, ja oikein syyttämällä SYYTIN itseäni, että sain nuo kaikki tunteet koettua. Lopulta tuska oli niin hirveä, etten saanut sitä enää edes huudettua pihalle, vaan purin itseäni, revin hiuksiani, raavin itseäni, että saisin sen ulos. Lopulta yritin tippua sängystä, että lähden keittiöön hakemaan veitsen ja isken sillä pisteen koko hommalle. Siinä vaiheessa avokki otti minusta kiinni, eikä päästänyt putoamaan sängystä. Että minä rakastan sitä miestä.

...

Loppuilta meni sitten järkyttynyttä avokkia rauhoitellessa. Toisin sanoen hän mökötti, ja minä yritin olla näkymätön. Kun hän vihdoin rojahti sängylle ja rupesi valittamaan vatsaansa, oli minun vuoroni silittää häntä ja pitää kiinni. Lopulta saimme rauhotuttua molemmat ja yhden South Park -jakson jälkeen menimme nukkumaan. Harmi, että minä en saanut unta. Nappasin rauhoittavan ja tulin koneelle. Nyt kyllä pitäisi jo palata avokin seuraan, aamulla pitää soittaa kasilta terveyskeskukseen ja pyytää saikkua. Niin ja terapiaan pitää lähteä kymmeneltä, että ehtii.
(Apulanta: Armo)

5.7.2010

Huomenta



Päivän biisi: Robbie Williams: Karma killer

No niin. Maanantai, ja heräsin klo 14:30 noin suunnilleen. Näin koko "yön" hirveitä painajaisia. Yhdessä, jonka muistan hyvin, olin Harry Potter ja joutunut kuolonsyöjien vangiksi. Tiesin koko ajan kuolevani, en vain tiennyt milloin. Minua kidutettiin, ja kurkkuuni kaadettiin punaista juomaa, jossa oli mustia huutavia henkiä. Sen vaikutuksesta aloin nähdä harhoja. Olin Voldemortin voiton jälkeisessä maailmassa, ja kiitokseksi siitä, että olin siirtynyt hänen puolelleen, hän oli tehnyt minusta kaikkivaltiaan ja hallitsijan. En uskonut tähän todellisuuteen pätkääkään, enkä ruvennut kokeilemaan voimiani ja valtani rajoja, kuten minua yritettiin kannustaa tekemään. En halunnut lyödä ihmisiä maahan ajatukseni voimalla, en halunnut komennella ihmisiä, en halunnut tuoda mukanani epätoivoa tuhansille. Kieltäydyin yhteistyöstä ja vaadin että tämä pelleily lopetettaisiin. Voldemort ei ikinä toimisi näin: luovuttaisi vallan voittonsa jälkeen pahimmalle viholliselleen.

Silloin itse pääjehu saapui harhaani ja vaati saada tietää, mikä sitten olisi uskottavampaa. En tiedä, mitä vastasin, mutta seuraavassa harhassa olin menossa naimisiin Voldemortin kanssa. Hänestä tulisi hallitsija, ja minusta nukke, joka tekisi mitä käskettiin hänen vierelleen. Häiden aikana minulle selvisi, että oli jo hänen seitsemäs vaimonsa (huom. Luku 7 symboloi täydellisyyttä). Olin tyrmistynyt, ja vaadin saada tavata nämä muut vaimot, joista ei oltu aiemmin kerrottu minulle mitään. He saapuivat paikalle kahleissa. Osa heistä oli hurjia soturipäälliköitä, osa hiljaisia, nujerrettuja naisia. Heidät kaikki oli lyöty kahleisiin jonnekin pois silmistä, kun heistä ei enää ollut hyötyä. Yksi soturipäälliköistä kertoi, että hän oli sortanut suuria maa-alueita Voldemortin vallan alle, ja kuin hän oli tehnyt työnsä, hän oli joutunut pois silmistä, kahleisiin.

Tässä vaiheessa ymmärsin, mikä tulee olemaan minun kohtaloni: Kun minua on esitelty kuin palkintoa, minut suljetaan jonnekin pois silmistä kunnes kuihdun olemattomiin. Jostain syystä Voldemort kuitenkin tuli hakemaan minut vankilastani, ja halusi esitellä minulle voittonsa laajuutta. Hän kuljetti minua paikasta toiseen laajassa valtakunnassaan, ja joka paikassa vain kuolinsyöjät hymyilivät. Yritin useasti karata, mutta aina minut saatiin kiinni. Lopulta uni sitten muuttui niin, että taas taistelin jotain pahaa vastaan, mutta sitä en muista niin tarkkaan.

Herättyäni minulla oli jaloja ajatuksia: Miten pitkään Suomessa voi mielenterveyspuoli toimia niin, ettei mitään tehdä ennakkoon, vaan vasta sitten kun asiat on pahasti? Ei sitä kehon terveydenkään puolella voida tehdä niin, että tehdään jotain vasta sitten kun potilas haluaa kuolla ihan vain siksi, että kipu lakkaisi.

"Saisko ambulanssin, nyt sattuu niin ettei kestä!"

"Sattuu? Onko sulla siis itsemurha-aikeita?"

"MITÄ?! Ei!"

"Jaa, no sitten ei voida auttaa. Jos soittelet uudelleen sitten, kun on?"

*TUUT TUUT*

Eikö kuulosta tutulta? Vaihdetaanpa vähän vuorosanoja:

"Saisko ambulanssin, nyt ahdistaa niin ettei kestä!"

"Ahdistaa? Onko sulla siis itsemurha-aikeita?"

"MITÄ?! Ei!"

"Jaa, no sitten ei voida auttaa. Jos soittelet uudelleen sitten, kun on?"

*TUUT TUUT*

Onhan sitä tuolla fyysisellä puolella kaikkea ennakkotarkastustakin. Kaikkien lasten tulee kerran käydä fyysisessä tarkastuksessa peruskoulussa, jotkut onnekkaat pääsevät sinne kunnan varallisuudesta riippuen useamminkin. Hammaslääkäristä tulee ihan kutsuja. Kun saavuttaa tietyn iän, pitää käydä seulonnoissa syöpien ja muiden vaivojen varalta. Katsooko kukaan sitä henkistä puolta? Ei. Liian monen kohdalla se ensimmäinen hoitoon hakeutuminen tulee ambulanssin kyydissä kun on yritetty itsemurhaa ensimmäisen kerran tai veitsi on lipsahtanut.

Päädyin nyt ajattelemaan tämmöistä, kun illalla nukkumaan mennessä alkoivat taas nuo veitset himottamaan. Ei kun rauhottavaa huuleen, jos helpottaisi. Ei auttanut. Pistin musaa soimaan, ei auttanut. Kun yritin ajatella jotain muuta kuin itseni vahingoittamista veitsillä (ne perinteiset: ranteet auki, kurkun isot valtimot auki, veitsi sydämeen), aloin ajatella kuinka haluaisin palata ajassa taaksepäin ja tappaa itseni kun vielä olin pieni. Sitten mietinkin eri tapoja tappaa parivuotias. Ah, kuinka rentouttavaa. Yritin keskustella itseni kanssa ja saada itseäni siirtämään sen vihan siitä pikkulapsesta mielensärkijään, mutta en ollut keskustelutuulella. Halusin vain hakata siltä idiootilta aivot pellolle, että se tajuaisi kuolla ennen kuin mielensärkijä pääsee siihen taas käsiksi. Tässä vaiheessa luovutin, ilmoitin koululle etten pääse kouluun "yskän takia", ja lähdin syömään kaikkea makeaa, mitä meillä on.

4.7.2010

Kuulostaako tutulta?


Miten nainen siivoaa?

Nainen:

- laittaa tavarat paikoilleen,

- imuroi

- kastelee kasvit ja pyyhkii niistä pölyt

- pesee lattiat

- täyttää astianpesukoneen ja käynnistää sen, tyhjentää koneen ohjelman loputtua

- pesee pyykit ja ripustaa ne narulle

Mies:

- löhöää sohvalla.

Miten mies siivoaa?

Nainen:

- laittaa tavarat paikoilleen,

- kastelee kasvit ja pyyhkii niistä pölyt

- täyttää astianpesukoneen ja tyhjentää sen ohjelman loputtua

- pesee pyykit ja ripustaa ne narulle

Mies:

- imuroi

- käynnistää astianpesukoneen

- kehuu kuinka meillä jaetaan kotityöt tasan kun hän siivoaa joka toinen viikonloppu

Eikös ollutkin kiva levätä kun mies siivosi?

1.7.2010

No nii vissiin


Viime yön unet olivat taas sellaisia, että huh-huijaa. "Muistin" unessani yhtäkkiä vaikka mitä kauheaa, mitä mielensärkijä on tehnyt, ja muka pystyin selaamaan mennyttä kuin kirjaa. Vasta herättyäni tiesin, että nuo olivat keksittyjä tilanteita, mutta niitä "uudelleen" eläessäni ne kyllä tuntuivat hyvin tosilta. Mielensärkijä sai ihan normaalissa tilanteessa raivokohtauksen ja yritti tappaa. Ja taas, eri tilanteessa. Aina yritin taistella vastaan, tai jopa olin se, joka hyökkäsi. Jossain vaiheessa unta mielensärkijä usutti mustan koiran kimppuuni, joka tällä kertaa oli kaverini koira (!). Näin jälkeenpäin järkyttää se, että unessa kohdistin mielensärkijää kohtaan tuntemani raivon tuohon koiraan ja hakkasin sen pään tohjoksi paljain nyrkein. Juu-u. Tervettä touhua. Mutta nyt pitää lähteä, että ehdin ajoissa kouluun, vaikka en yhtään jaksaisi...