29.9.2010

Häät, häät, häät


Mitä, pitäisikö tässä muka keskittyä johonkin muuhunkin? Hääpuvun löysin netistä. Se maksaa samanverran kuin puvun vuokraus liikkeestä, joten eiköhän avokki suostu sen tilaamiseen. Huntua en halua, vain tiaran tai kruunun. Sopivaa ei ole vielä löytynyt, vaikka viime yönäkin selasin nettiä puoli kolmeen. Olen lukenut palstoilta kokemuksia maistraateista, ja alkanut miettiä olisiko sittenkin parempi käydä vihillä ensin ja pitää juhlat erikseen... Voisi jopa tehdä niin, että kipaisee vihillä jahka kerkiää ja juhlitaan sitten "hääpäivänä" koko suvun voimin tapaamisemme vuosipäivää, ja siellä sitten kerrotaan että "karattiin". Maistraatit kun ovat vähän nihkeitä vihkimään viikonloppuisin. Tai mennään naimisiin perjantaina ja juhlitaan lauantaina.  Mutta jos vihitään yhtenä päivänä ja juhlitaan toisena, tuntuuko se vähän hassulta? Toisaalta ainakin jaksaisi hääyönä tehdä jotain muutakin kuin nukkua, kun päivällä olisi ollut ohjelmaa se 5 min eikä 5 tuntia. :D

Ryhmäterapia alkoi tänään. Moni oli jännittänyt etukäteen kauheasti, ja yksi meinasi saada paniikkikohtauksen kesken kaiken, mutta hyvin se meni. Ryhmä on kiva, eikä joukossa vaikuttanut olevan ketään sellaista, joka nostaisi karvat pystyyn. Niin, paitsi se toinen vetäjä. En millään saa päähäni, ketä hän muistuttaa, mutta hänessä on jotain, joka saa minut haluamaan leipoa häntä lättyyn. En tiedä. Ehkä tunne menee ohi kun keksin ketä hän muistuttaa. Meillä on vaitiolovelvollisuus kaikesta, mitä tuolla kuulemme. En siis saa listata täällä, keitä ryhmässä on, mutta tuskin kukaan voi kieltää minua kertomasta mitä aktivoitui minun sisälläni. Tänään aktivoitui viha siitä, että minut pakotettiin soittamaan viulua vasten tahtoani. Sitä tarvitsee vielä työstää ja paljon, etten kokisi niin voimakkaita tunteita jos musisointi tulee puheeksi tai joku kertoo olevansa ammatillisesti jotenkin musiikin kanssa tekemisissä. Kai muilla on oikeus nauttia musiikista, vaikka minulla onkin pahoja kokemuksia.

Nyt toivotan hyvää yötä. Huomenna on tavallista aikaisempi herätys ja viime yö meni vähän valvomisen puolelle. Hups.

Iloisia ajatuksia


No niin. Ryhmäterapia alkaa huomenna, joten yritän keskittyä kaikkeen muuhun. Olen nyt pari tuntia selvittänyt, minkä kellon haluan häälahjaksi. Siis sen sijaan, että olisin kirjoittanut yhden raportin, jonka palautuspäivä oli maanantaina... Hups. No, tänään olen ollut liian väsynyt. Kun pääsin kotiin, halusin vain ruokaa ja unta. 8 tuntia töitä imi minusta mehut aika tehokkaasti.

Olen nyt kovasti kallistumassa sen vaihtoehdon puoleen, että haluan keväänvihreän hääpuvun, joten mikään suvussa jo olevista ei käy. Lisäksi todennäköisesti vuokraan enkä osta. Toisaalta, jos tulee tarpeeksi halpa vastaan, mikäs siinä. Avokki ei kyllä tykkää, jos haluan vihreän puvun, hänestä morsiammen pitää pukeutua valkoiseen. Ennen häitä onkin hyvä riidellä. :D

26.9.2010

Päätöksiä


Ensinnäkin olen päättänyt lähettää mummolle esitutkintamateriaalin. Saakoon sydärin, mutta minä en jaksa enää sitä, että hän kuvittelee hyväksikäytön olleen "jotain pientä". Lukekoon, mitä on tapahtunut ja jos hän vielä sen jälkeen vaatii minua antamaan anteeksi... No, sitten hän tuskin on se mummo jonka tunnen.

Toisekseen päätin lisätä sivupalkkiin kohtaan "Sivut" kohdan "Blogipostaukset aikajärjestyksessä". Homma on vielä kesken, mutta tarkoitus on, että jos joku haluaa lukea blogin alusta loppuun postaus postaukselta, se onnistuu helpommin. Klikkaa tuota, ja voi avata aina postauksen kerrallaan ja lukea blogia kuin jännäriä, jos haluaa.(*

Kolmanneksi olen päättänyt lisätä jossain vaiheessa blogiini kategorioita. Ainakin "unet", "muistot" ja "oikeudenkäynti" voisivat olla hyviä.(*

Tuossa postauksia selatessani huomasin taas, että jotkut uneni ja mielikuvaharjoitteeni on molemmat ymmärretty uniksi. Minähän pystyn ohjaamaan joitain uniani todella hyvin, mutta pystyn myös halutessani "nukkumaan hereillä". Teen siis mielikuvaharjoitteita: Suljen silmäni, ja käyn vaikka mieleni talossa, ts. kuvittelen. Tai vaadin saada puhua jollekulle. Kommenteissa näihin viitataan monesti unina, mutta minä en nuku. Alitajuntani toimii silti hyvin samoin tavoin, mutta koska olen hereillä, saan sen toiminnasta enemmän irti, voin ohjata sen toimintaa paremmin ja ymmärrän piilomerkityksiä heti, enkä - kuten unien kohdalla monesti on - vasta herättyäni. Pitäisi kai merkitä nuo harjoittelut tarkemmin näin jälkikäteen.

*) Koskee aikaa jolloin blogi oli Vuodatuksessa.

24.9.2010

Kenelle täällä saa valittaa?


Avokki lähti viikoksi Välimeren rannoille, firma kustantaa. On se mukava, kun valitsevat tuollaisia konferenssipaikkoja. Teki mieli änkeä itsensä matkalaukkuun että olisi itsekin päässyt sinne täältä ruskan keskeltä.

Tänään piti tulla yhden ihmisen katsomaan ja ostamaan minulta tavaraa, kaupat oli jo etukäteen sovittu. Ajattelin että odotellessani ottaisin torkut kun olin terapian jäljiltä ihan pirun väsynyt. Ensin soitti avokki: lento on 4 tuntia myöhässä ja kaikki jatkolennot menivät uusiksi. Sitten soitti mummo. Hän oli löytänyt lehdestä mielensärkijän kirjoituksen masennuksesta toipumisesta. Hän olisi halunnut lähettää minulle lehtileikkeen, mutta ilmoitin ettei minua kiinnosta. Sitten hän alkoi lukea minulle lehtijuttua. Mielensärkijä kuulemma eniten suree vanhimman tyttärensä kohtaloa, kun jouduin teini-iässä kärsimään hänen raivonpuuskistaan kun hän sairasti masennusta. Voi blaargh mitä paskaa. Sain sentään mummon pois tästä puheenaiheesta vaihtamalla aihetta. Jonkin aikaa juteltiin ihan mukavia, mutta sitten: KIRKKOHÄÄT. Mitä!? Eikö teistä KUMPIKAAN kuulu kirkkoon?! Miettikäähän nyt vielä, olettehan te molemmat rippikoulun käyneitä. Kyllähän nyt KIRKKOHÄÄT ovat jotain erityistä, kyllä minäkin muistan ikuisesti kuinka kaunis se oli se (kotiseutu) kirkko silloin kun minä ja ukki mentiin naimisiin... Onneksi kännykän saa pois korvalta kun ei kestä kuunnella. Voi mummo parkaa... Meille tulee siviilivihkiminen, ei kirkossa, piste. Olen saanut tarpeekseni pappien korusanoista joissa ei ole hiventäkään konkretiaa tai edes hyvää tahtoa, hymistelyä vain. Eikä avioliittoa kaada tai pyhitä vihkipaikka vaan se, mitä häiden jälkeen tapahtuu. Huoh.

Sitten tietysti se ihminen, jonka takia piti valvoa, ei tullutkaan, eikä edes ilmoittanut mitään syytä tai pahoitellut. Kun tätä nyt tapahtuu jatkuvasti kun yrittää tavaraa myydä, teen kohta niin että myyn kaiken jollekin osto- ja myyntiliikkeelle könttähinnalla ja mikä ei sinne kelpaa lentää roskiin. Ostakoot sitten ihmiset sieltä kalliilla kun ei kelpaa hakea meiltä puoli-ilmaiseksi. Ei edes kauppaan pääse kun pitää kotona odottaa, eikä ihmistä näy, ei kuulu. Tavarasta eroon pääseminen on pirun vaikeaa...

22.9.2010

Hammassärkyä ja päätöksiä


Tänään pääsin vihdoin terapiaan. Viime viikkohan pidettiin taukoa, kun olin kipeänä. Vieläkään en aivan toipunut ole, sillä vaikka flunssa hellitti, hammaskivut jatkuvat. Viikko sitten poistetun tulehtuneen viisaudenhampaan kolo kipeytyi uudelleen niin pahasti, että huomenna pitää mennä uudelleen hammaslääkäriin. Toivottavasti pystyvät tekemään tuolle jotain.

Terapiassa ehdin juuri ja juuri käydä läpi kaikki uutiset, ennen kuin aika loppui. Varsinaiseen asioiden työstämiseen ei oikein päästy. Sitä mietin, kutsunko laiminlyöjää häihin ollenkaan. Mielensärkijä jää kutsutta, se on selvä, mutta pelkään että jos kutsun laiminlyöjän, mielensärkijä änkee mukaan. Aluksi en aikonut kutsua kumpaakaan, mutta mummoni puhui minut ympäri laiminlyöjän kohdalta. Ehkä hän ei ole tehnyt mitään niin hirveää, että ansaitsisi tulla suljetuksi kokonaan suvun tapahtumien ulkopuolelle.

Häihin liittyy hirveästi hässäkkää: korjautanko itselleni sopivaksi mummoni, tätini vai laiminlyöjän vanhan hääpuvun? Korjautanko sormukseksi mielensärkijän äidin vihkisormuksen, vai mummon suvussa kulkeneen sormuksen vai ostetaanko uusi? Jokaiseen valintaan liittyy kauhea painolasti. Sen sentään tiedän, että otan avokin sukunimen, niin minua ei enää niin helposti yhdistetä laiminlyöjään.

20.9.2010

Ylikuormitus käräytti piirit


Eilen illalla tuli sitten leffaa katsoessa puhe siitä, milloin meidän häät ihan konkreettisesti pidettäisiin, ja missä. Kuukausi sovittiin alustavasti, mutta tarkkaa päivää ei vielä. Sen tietää sitten, kun tietää missä häät pidetään ja miten siellä on vapaata. Puhuin ihan vapaasti eri vaihtoehdoista, juhlien pitämisestä ravintolassa, avokin vanhempien kotona, sekä vieraiden määrästä. Tämä oli selkeästi liian konkreettista alitajunnalleni, sillä yöllä heräsin aivan hirveään päänsärkyyn.

Ryntäsin keittiöön ottamaan migreeniin määrättyä särkylääkettä maksimiannoksen ja kokeilin venyttelyllä selvittää johtuuko migreenin laukeaminen lihasjumista jostain. Ei johtunut. Herätin avokin ja selitin että nyt sattuu niin hirveästi. Pääsin syliin itkemään kivusta. Mietin itsekseni, mistä pirusta tämä nyt johtuu(*.  Alitajunta selitti syyksi, että kaikki oli meidänkin perheessä hyvin, kunnes laiminlyöjä ja mielensärkijä menivät naimisiin. Sitten oli piru irti. Jollain alitajuisella tavalla olen ollut helpottunut pitkästä kihlauksestamme. Kerroin pelostani, sillä monesti se auttaa jo kun sen sanoo ääneen. Onhan avokin kohdalla ihan eri juttu. Ensinnäkään hän ei ole mielensärkijä. Toisekseen jos hän aikoisi muuttua vaimonhakkaajaksi heti häiden jälkeen, siitä olisi ehkä jo näiden viiden (5!) seurusteluvuoden aikana näkynyt merkkejä.

Tähän avokki huomautti, että onhan tässä tulossa montaa muutakin muutosta: Minä lähden melkein puoleksi vuodeksi ulkomaille, valmistun, hän väittelee ja lähtee 2-3 vuoden ajaksi ulkomaille, minä seuraan perässä ja todennäköisesti olen sitten raskaana niin nopeasti kuin kehomme sallivat. Minun aivoni vain ovat nyt ylikuormittuneet. Ihan totta. Lisäksi ongelma on, että pelkään tulevani tuosta kaikesta onnelliseksi. Ja onnellisuus on tutkimatonta maastoa. Mitä, jos en selviäkään? Viime yönä se oli uskomattoman kriittinen kysymys, vaikka nyt valveilla (ja järjellä) ymmärrän, että jos ongelmia tulee, ne selvitetään. Jos en pystykään henkisesti siihen, että muutamme ulkomaille, alan luultavasti oireilla jo vaihdossa, ja sieltähän nyt voi lähteä kesken pois, jos tilanne niin vaatii. Sitten pitää vain löytää Suomesta vastaava paikka josta voi myös käydä terapiassa. Viime kädessä koulu tarjoaa mahdollisuuden harjoitteluun, jos muuta paikkaa ei löydy, eli valmistuisin joka tapauksessa ajoissa.

Eniten olen huolissani siitä, kaataako ikävä minut, mutta olenhan ennenkin ollut kaukosuhteessa, jossa toisen osapuolen tapasi kerran kuussa, jos silloinkaan. Nykyään on Skype ja äkkilähdöt. Yritän lakata pelkäämästä ja alkaa vihdoin luottaa siihen, että minä selviän. Viime yönä taisi tapahtua suuri askel siihen suuntaan. Kun pelko väistyi, tunsin suurta onnea: Minulla on ihana mies, joka kaikesta huolimatta haluaa jakaa elämänsä kanssani, joka haluaa tukea minua kaikessa, mikä on minulle hyväksi ja suojella minua kaikelta muulta. Minä olen kohta vihdoin vapaa: minulla on ammatti, rakastava aviopuoliso ja mahdollisuus lähteä minne vain hänen kanssaan. Verrattuna aikaan mielensärkijän taloudessa, on kuin elinkautisvanki saisi armahduksen ja matkalipun minne vaan.

Tällä hetkellä en ole edes huolissani saanko töitä tai jatkokouluttautumismahdollisuuksia sieltä minne ikinä nyt päädymmekään, sillä aina on mahdollisuus jäädä kotiäidiksi. Tällä hetkellä sekin tuntuu valtavalta mahdollisuudelta. Lupaukselta saada tutustua itseensä ja pieneen nyyttiin. Toivottavasti vaikeustaso olisi "ihannevauva" ennemminkin kuin "tää kuolee käsiin!"-tapaus. Mutta kaikki aikanaan. Nyt ensimmäiseksi pitää soittaa tulevalle anopilleni ja kertoa että häitä pukkaa.

*) Edit 2014: Jälkiviisaana voin todeta sen johtuneen siitä, etten halunnut mennä kyseisen ihmisen kanssa naimisiin, mutta pelkäsin liikaa, että sen kertominen olisi johtanut eroon.

19.9.2010

Voi ei apua...!


Laskettiin tuossa juuri avokin kanssa, että jos hänellä alkavat työt syyskuussa valmistumisen jälkeen ja minä pääsen takaisin Suomeen vasta syyskuun lopulla, emme ehdi mennä siinä välissä naimisiin Suomessa. Pitäisi siis mennä ENNEN kuin lähden vaihtoon. Mikä tarkoittaa sitä, että pitäisi polkaista jostain häätkin tämän talven aikana. AUGH!

Tavara-ahdistus


Miksi meillä on näin paljon tavaraa?! Miten pirussa tästä kaikesta pääsee eroon? Avokki ei halua ottaa ulkomaille mukaan muuta kuin sen mitä saa matkalaukussa kulkemaan + mitä postissa saa kuljetettua. Ihan fiksua, mutta meillä on tätä tavaraa. Pitäisi käydä kaikki läpi ja luopua siitä mitä ei tarvitse, pakata se, minkä voi laittaa sukulaisille varastoon ja pitää vain välttämättömin. Toisaalta jos pistää jotain varastoon, tuleeko sitä sitten enää ikinä käytettyä? Huonekaluista on päätetty pistää varastoon vain ne, jotka ovat puuta. Eli myydä pitäisi keittiön pöytä ja tuolit, sohva, sohvapöytä ja nojatuolit, työpöytä, työtuolit... Tämä olisi niin paljon helpompaa, jos asuisimme isommalla paikkakunnalla.

Nyt on tämä ahdistusvaihe. Toivottavasti seuraavaksi tulee toimintavaihe, jossa käy tämän tavaravuoren kimppuun. Pitäisi katsoa, voiko noille parsittaviksi määrätyille vaatteille tehdä jotain, vähentää vaatteita (tarvitsenko minä oikeasti näin paljon?!)... Lehtien vuosikertojakin on kertynyt, ja muutossa ne painavat. Ja miksi meillä on näin paljon astioita, kun käytämme vain murto-osaa niistä? Kirottu tavara. Ja minä vielä ostan sitä koko ajan lisää...

18.9.2010

Syysmasennusta ilmassa


Oikeesti. Päivän biisi on jotain uskomattoman synkkää. Ensinnäkin: On pimeää. Toiseksi: On kylmä. Kolmanneksi: Sataa. Mikään ei enää kasva, kaikki vain lahoaa ja mätänee. Ulkona haisevat mätänevät lehdet ja ilmojen viileneminen. Ja se kaikista kamalin asia: KOHTA ON TALVI! Vihaan talvea. Olen niin antitalvi-ihminen kuin vain voi olla. Mikään ei tuoksu hyvältä talvella. Kaikki kasvit, jotka silloin kasvavat ja kukkivat, pystyvät siihen vain koska ihminen lämmittää huoneita ja sytyttää valoja niitä varten. Niin ja talvella on KYLMÄ. Jos minä jotain vihaan, niin sitä kun vetää henkeä ja keuhkot jäätyy. Jotta pääsisi ulos jäädyttämään keuhkonsa, pitää ensin pukea puolituntia kapeassa eteisessä ja hikoilla kuin possu.

Talvesta kaikista kamalimman tekee kaamos. Jos olisi edes aurinkoista, talvipäivät kestäisi kun voisi ihailla jään ja lumen taidetta, mutta useimmiten talvella on pimeää ja lumi tulee vetenä. Ja jos lumi ehtii maahan asti lumena, kohta se on loskaa. Yöllä ei saa nukuttua kun lumiaura kolaa koko yön ikkunan alla, eikä päivällä pysy hereillä kun on yhtä pimeää koko ajan. Jotta kestäisi, patterit pitää ottaa käyttöön, ja silloin sisäilma kuivuu niin että atooppinen ihoni riehaantuu ja jos en rasvaa itseäni koko ajan, raavin itseni verille.

Niin, ja sitten ne talvi-ihmiset! Ne, joiden mielestä mikään ei ole niin ihanaa kuin hiihto koskemattomalla hangella tähtitaivaan alla, lumikenkäpatikointi metsässä, kuumaa mehua laavulla ja avantouinti saunan jälkeen. Kiva, kun teillä on kivaa, mutta ei oo mun juttu. Hiihto? Ei kiitos. En osaa kääntyä ne laudat jalassa, en osaa pysähtyä kuin kaatumalla, ja suksien voitelu on selkeästi salatiedettä jota en tule hallitsemaan. Tähtitaivasta voin tuijotella ruohikolla maaten lämpimänä kesäyönä, mutta kylmällä hangella? Ei kiitos. Lumikengät jalassa on raskasta kävellä ja ne jäävät joka oksaan kiinni. Kuuma mehu polttaa kielen ja avantoon minua ei saa kirveelläkään. KYLMÄ!

Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen olisi ehkä ihan hyvä idea muuttaa muutama vyöhyke etelämmäs. Pitää katsoa, että avokki saa työtarjouksia vain etelämpää, mutta ei liian etelästä. En halua päätyä tutkimusasemalle Etelänavalle. Vuoden päästä se selviää, jäämmekö Eurooppaan, suuntaammeko Yhdysvaltoihin vai Intiaan, Japaniin tai jonnekin aivan muualle. Hurjaa.

16.9.2010

Voihan...!


Hampaan jättämä kolo tuntuu parantuvan aika nopeasti. Kipulääkkeitä ei enää mene niin nopeasti kuin eilen. Sen sijaan penisiliinikuuri on pistänyt vatsan sekaisin. Eikä ole kovin kivaa, kun kuuri rajoittaa syömistä niin paljon. Pilleri pitää ottaa kolmesti päivässä, 8 tunnin välein. Kahteen tuntiin ennen ja jälkeen ei saa syödä mitään.

Mutta tapahtuu sitä muutakin: Asianajajani sai vihdoin syyttäjältä jotain arviota juttuni etenemisestä. Jos syyte nostetaan, se tapahtuu syksyllä 2011. Mihin avokki totesi, että sehän on hyvä kun me ollaan silloin jo ulkomailla. Mihin minä olisin sanonut TÄH?!, jos en olisi ollut niin puulla päähän lyöty. Ilmeisesti herra on nyt sitten tehnyt päätöksensä: Hän jää tälle uralle ainakin toistaiseksi, mikä tarkoittaa lähtöä ulkomaille töihin kahdeksi vuodeksi. Ja minä seuraan perässä. Huh-huh. Pitääkin alkaa sitten laittamaan omaisuutta myyntiin ihan kunnolla.

15.9.2010

Helvetin monet asteet


Okei, nyt ei oo enää kivaa. Mun nielutulehdus levis mun viisaudenhampaisiin, ja nyt pitäis jotenki selvitä yön yli. Kahdeksalta multa pitäis vetää kolme viisaria pois. Toivottavasti ne uskaltaa vetää ne pois, eikä päätä että nyt pitää pärjätä vaan, ja oottaa että nielutulehdus asettuu. Viisarit on jopa pahemman näköset ku kurkku tällä hetkellä. Hammassärkyä on molemmin puolin ja se säteilee korviin. Jos jotain positiivista pitää ettiä, ainakin tää pistää mun kurkkukivun perspektiiviin.

Avokkini sanoja lainaten: "seuraavaks se on sitte rutto."

14.9.2010

Nenä vuotaa joten vuodatetaan


Syysflunssa on kotiutunut tännekin. Yritän potkia sitä pihalle, mutta ei se vain lähde. Hitto. Joku on tullut blogiini hakusanalla "miltä tuntuu kun joku kuristaa". Voin sanoa, että ei kivalta. Mutta kivemmalta se tuntuu kuin se, että tuntee tukehtuvansa. Toisaalta ensimmäisestä usein seuraa jälkimmäinen, ja sitten menee taju. Paitsi jos kuristaja on mielensärkijä, joka osaa kuristaa niin, että aina välillä päästää aivoille happipitoista verta. Silloin tuntee enemmän ja pidempään, mikä ei ole kivaa. Voihan sitä aina kokeilla, ei tarvitse alkaa kyselemään. Itseäänkin voi kuristaa, jopa niin pitkälle että siihen kuolee, kylläkin kuoleminen ei onnistu jos kuristaa itseään käsin. Silloin kädet aina herpaantuvat kun taju lähtee.

Joku oli tullut blogiini selvittämään, miten Truxalilla saa itsensä hengiltä. Vastaus: ei saa. Narkkari, joka on useasti testannut säilyykö henkikulta vielä tälläkin annoksella sanoi minulle kerran että ei edes tiennyt ennen terapiaan hakeutumistaan että on niin mietoja nappeja kuin Truxal. Ja toinen ihminen totesi ettei napeilla kannata yrittää saada itseään hengiltä. Siinä menee vain sisäelimet riks raks ja poks, eli jos joskus sitten ei enää haluakaan kuolla, voi olla että sisuskalut pettää. Paska säkä.

Blogiini on kahdesti päädytty hakusanoilla "harrastin insestiä".  Miten sitä harrastetaan? Onko kiva harrastus? "Moi, olen Jukka. Harrastan sauvakävelyä, kirjojen lukemista ja insestiä." Yhtä mukavaa kuin "Hei, olen se-ja-se, harrastan murhaamista." Paitsi jos on Dexter, jolloin kertoo jotain syvällistä länsimaisesta kulttuurista ja ihmisestä itsestään.

Maanantaina on muuten perseestä yrittää saada terveyskeskuksesta aikaa että saisi itselleen todistuksen että on oikeesti kipeenä eikä vaan leiki. Tänäänkin meni tunti että pääsin vaihteesta läpi, eikä sitten ollut enää kuin terveydenhoitajan aikoja. Ja sen kirotun paperin saaminen on pirun kallista. Taksilla sinne, hoitaja vilkaisee ja kirjottaa 2 päivää saikkua, taksilla kotiin. Kumpikohan auttaisi minua oikeasti paranemaan? Se, että nukkuisin pitkään, heräisin, söisin jotain ja menisin takaisin vaaka-asentoon, vai se, että herään aikaisin, jonotan puhelimessa tunnin, alan jo vaihtaa vaatteita että lähden paikan päälle, stressaan koko ajan ja vittuunnun, saan ajan, vaihdan takaisin yöpukuun, kaadun sänkyyn, nousen, käyn siellä terveyskeskuksessa vain kuullakseni että ensisijaisesti nämä pitäisi hakea oman koulun terkkarilta (joka on kummitus: kuulemma se käy siellä, mutta kukaan ei koskaan näe sitä), saan sen kirotun lapun, tulen takaisin kotiin kaupan kautta kun vituttaa, jätän suklaat pöydälle kun nukuttaa ja sitten vihdoin pääsen vaakatasoon?

Eikö tuotakin lappua voisi saada ihan vaan puhelinsoitolla?! Kyllä sitä piruvie äänestä kuulee onko ihminen tekosairas vai ei. Ja sitten jos tauti jatkuu, menisi käymään. Nykykäytäntö on takuulla ihmisvihaajien ja taksikuskien salajuoni: Annetaan saikkua kaikille jotka on ihan varmasti kipeenä, oikeesti tosi kipeet voi sitten jättää ilman paperia jos eivät pääse paikan päälle, jollon ne joutuu vaikeuksiin Kelan kanssa jos ovat opiskelijoita ja pomon jos se on niuho. Niin ja taksit suhaa ovelta terkkarille ja takaisin ja rahaa palaa.

Tällä hetkellä olisi myös tosi kiva jos joku haluaisi poistaa multa nielurisat, mutta kun niitä ei kunnan rahoilla poistella ellei tietyt kriteerit täyty. Minulla on kyllä kroonisen nielutulehduksen oireita välillä, mutta sitten ne taas katoaa. Yleensä ne katoaa heti kun saa ajan lääkärille ja palaa seuraavana päivänä lääkärivierailusta.

Jooh, nukkumaan. Jos huomenna olisi parempi päivä.

10.9.2010

Itsensä kehittäminen on vaikeaa


Kun keskittyy kauheasti menneeseen, unohtaa nykyisyyden ja tulevan. Kun menneisyys alkaa vihdoin hellittää otettaan, olen alkanut miettiä millaiseksi ihmiseksi minä haluan kasvaa. Tämä onkin sitten aihe, jossa on todella paljon ohjeita. Löysin kirjastosta jonkun amerikkalaisen buddhalaisuutta opiskelleen ihmisen kirjan. Sen myötä tajusin yläasteen uskonnon tunneilla ymmärtäneeni väärin buddhalaisuuden opetukset. Elämä ei ole kärsimystä, eikä elämänjanosta tarvitse luopua. Elämässä on kärsimystä, sillä ihminen janoaa asioita joita ei voi saada. Kärsimys on tässä ymmärretty hyvin laajasti: Sitä on kaikki epätyydyttävä mitä elämässä on. Jotta ihminen voisi saavuttaa onnellisuuden, hänen tulee lakata haluamasta kaikkea, mitä ei voi saada. Tämä ajatus on keksitty monessa muussakin ajassa ja paikassa. "Menestymistä on saada, mitä haluaa. Onnellisuutta on haluta, mitä saa." Kuulostaako tutulta?

Buddhalaisuus on vaikea pala uskonnon hylänneille etsijöille. Siinä ei ole jumalaa (ok, jotkut oppisuuntaukset palvovat Buddhaa jumalana), ei valmiita riittejä tai tarkkoja sääntöjä joita noudattaa. On vain kasa oppeja, jotka yrittävät ohjata ihmistä parempaan itsetuntemukseen ja onnellisempaan elämään. Siksi buddhalaisuutta tulisi minusta opettaa filosofian, ei uskonnon tunneilla. Buddhalaisuuden ohjeet voisi tiivistää kysymykseen "onko tästä minulle hyötyä vai haittaa?", jota ihmisen pitäisi itseltään kysyä kaikessa. Ei käsketä "älä varasta!", vaan pohtimaan, onko varastamisesta sinulle hyötyä pitkällä tähtäimellä. Tuottaako se sinulle onnellisuutta? Voit ehkä hetken riemuita, kun sait haluamasi, mutta voit menettää maineesi, vapautesi ja kokea paljon häpeää. Siksi voi päätellä, ettei kannata varastaa. Tämän  asian kanssa minulla ei ole ongelmia. Vaikeampaa on olla valehtelematta, varsinkin kun kysytään miksi en ollut koulussa kahteen päivään. Lisäksi vahingoitan itseäni monin tavoin jatkuvasti: en pese hampaitani, en syö säännöllisesti ja hyvin, en nuku tarpeeksi, jne. Onneksi sentään en käytä huumausaineita tai viiltele itseäni tms. Enimmäkseen vahingoitan itseäni passiivisesti jättämällä asioita tekemättä.

Mutta myöskään itsensä henkisestä ruoskimisesta ei pidemmällä tähtäimellä ole hyötyä, jos se muuttuu itsetarkoitukseksi. Siksi yritän oppia myös, että "kohtuus kohtuudessakin." Olisi hullua olettaa, että voisin kehittää itsestäni tyyneyden perikuvan hetkessä. Joten olen nyt rankan valintaprosessin jälkeen hyväksynyt itselleni seuraavat elämänohjeet:


9.9.2010

Parempaan suuntaan


Tänään pääsin jo kouluun asti. Vaikka välillä vatsaa väänsi, se oli kuitenkin pientä, eikä ollut ongelmia olla koko päivää työn touhussa. Onneksi ei mennyt koko viikkoa taas toimintakyvyttömänä. En edes tiedä, mikä tämänkertaisen laukaisi... Toivotaan, että jatkossa nämä yhä harvenevat ja heikkenevät.

8.9.2010

Ei ole edelleenkään hyvä tämä


Migreeni tekee paluutaan. Yritin mennä nukkumaan, jotta saisin huomenna herättyä kouluun, mutta sängyssä aloin saada niin voimakkaita flash backkejä suuhun raiskaamisista, ettei nukahtamisesta tullut mitään. Jotain uutta on nyt aktivoitunut. Tai siis vanhaa, mutta eri tavalla kuin ennen.

Huvittavaa, että nyt kun ryhmäterapia on alkamassa, en halua tutustua keneenkään samaa kokeneeseen. En halua puhua heidän kanssaan, en kuunnella heitä, en nähdä heitä. Tämä toivottavasti kertoo siitä, että terapiasta tulee olemaan minulle hyötyä, joten vastustan sitä.

7.9.2010

Ei ole hyvä tämä


Viime yö tuli sitten valvottua. Lähetin aamulla viestin etten pääse kouluun. Herättyäni siinä kahden maissa sain huteroin jaloin kuljettua kauppaan kun ajattelin ettei minua vaivaa kuin alhainen verensokeri. Nyt on sitten syöty vatsa kipeäksi ja taas oksettaa. Tiedä sitten johtuuko tämä lääkkeen annoksen laskemisesta vai eilisestä terapiasta. Jos menisi takaisin nukkumaan...

Auts


Heräsin tunti sitten todella pahaan oloon. Oksetti ja päätä särki. Olin ollut illalla todella väsynyt, joten ruoka jäi syömättä. Kävin siis tekemässä itselleni voileivän. Menin nukkumaan, mutta päätä särki yhä liian lujaa. Kävin ottamassa kipulääkkeitä, joita minulle on määrätty migreeniin ja toivoin että ne vielä ehtisivät auttaa. Menin taas nukkumaan. Yritin venytellä makuullani rauhoittaakseni itseäni. Nyt alkoi sitten oksettaa ja ihan kunnolla. Päätin kokeilla, auttaisiko jos söisin puuroa, sitä kun saa aina tehtyä. Helpotti.

En selkeästi vieläkään osaa huolehtia itsestäni, kun käy näin. Jos olisin syönyt ennen nukkumaanmenoani, nukkuisin tällä hetkellä ihan tyytyväisenä. Sen sijaan katsoin telkkaria kunnes avokki tuli kotiin ja menin sitten nukkumaan tyhjällä vatsalla.

Tänään (tai siis eilen) oli terapia. Puhuin ja puhuin, mutta en muista mistä. Haluaisin vihdoin alkaa tuntea. Siis ilman, että dissosioin kaikki tunteeni kilometrien päähän. Haluaisin vihdoin olla aidosti vihainen tässä hetkessä, enkä vain kokea jotain joka nousee pintaan jostain kaukaa menneisyydestä. Viiden tunnin päästä pitäisi herätä ja ruveta lähtemään kouluun. Saa nähdä, onnistuuko. En ole ollut kesän jälkeen päivääkään pois sairastelun tai muunkaan vuoksi, joten kai sitä jo kehtaisi jäädä pois migreeniin vedoten. Saa nähdä. Olo ei vieläkään ole mitä parhain, mutta ehkä sitä jo saisi nukuttua.

Ai niin: Mielensärkijä on vihdoin saanut taloutensa niin kuralle, että on päässyt velkajärjestelyyn. Laiminlyöjä ei selvästi enää jaksa suitsia hänen tuhlaamistaan.