28.10.2010

Puku on myynnissä


No niin. Laiminlyöjän paketti saapui vihdoin. Se puku on kyllä laadukas, mutta se näyttää aivan niiltä kaavuilta, joissa mennään ripille. Äkkiä vain myyntiin. Toivottavasti saan tuosta jotain, tekisi ihan hyvää budjetille.

25.10.2010

Minulla on suunnitelma


Hampaan poisto on tällä kertaa ollut kivuttomampaa kuin viimeksi. Mitä nyt poski on sen verran turvoksissa, että hyvä kun lusikan saa mahtumaan suuhun. Särkylääkkeisiin ei ole tarvinnut turvautua, mutta avokkia halatessa pitää muistaa että oikea poski on kipeä.

Näin viime yönä taas painajaista hääpuvuista. Päätin, että otan sen mielensärkijän ostaman puvun vastaan, pistän sen myyntiin ja ostan niillä rahoilla semmoisen puvun kuin haluan. Jos rupeavat urputtamaan, sanon ettei siitä puvusta olisi saanut minulle sopivaa, mikä pitää paikkansa.

Täällä on tällä hetkellä ihan hirveä keli: +0 astetta ja lunta sataa. Tiet ovat mustaa jäätä ja vettä. Pakko mennä bussilla kouluun. Kaikista hirveintä on tämä pimeys, en totu tähän varmaan koskaan. Eilen illalle osunut sähkökatkokaan ei auttanut asiaa, vaikka sanotaankin että kynttiläillalliset ovat romanttisia. Paitsi jos ruokana on ohravelliä (hammas) ja avokki käyttää kannettavaansa (töitä).

Ainakin herääminen onnistuu hyvin, kun olen liian hermostunut nukkuakseni. Tiedä, mikä nyt taas on. Onneksi tänään on terapia.

22.10.2010

Jälkiviisautta


No niin. Nyt on rauhoituttu. Palasin sen mekkosähellyksen loppukuohunnoissa kotiin ensimmäisellä junalla. Touhusin omiani rauhassa miettimättä häitä, mikä teki ihan hyvää. Nukuin univelat pois, eli heräsin klo 16:45. Sitten alkoi pääkin taas toimia. Sen puvun kanssa meni monikin asia mönkään. Ensinnäkin emme olleet puhuneet pukubudjetista ennen kuin lähdin ostosreissulle. Toisekseen olin nukkunut huonosti sen kaiken häätohinan keskellä, mikä sai minut hyvin herkkähipiäiseksi ja kolmanneksi olin lievän häähulluuden kourissa. Kun sitten avokki ehdotti, että lykkäisimme puvun ostoa kunnes hän a) tietää, nouseeko hänen palkkansa lähiaikoina vai ei (palkkaneuvottelut tällä tai ensi viikolla), b) tietää milloin hän saa matkakorvauksensa ja c) tiedämme saanko töitä vai en ja jos saan, miten paljon, olin niin varma, että häistä ei tule mitään, jos en saa juuri sitä pukua juuri nyt, että meni yli. Kyllä se edelleen on ihana puku, ja mielelläni siihen pukeutuisin, mutta se ei ole maailman ainoa puku. Nyt löysin netistä käytettynä lähes identtisen puvun puoleen hintaan, ja sen voisi kaiken lisäksi ostaa vasta joulukuussa. Eli asioilla on tapana järjestyä. Kyllä minä vielä saan sen päiväni prinsessana, älkää olko huolissanne. (ja kiitos kaikille kommentoijille!)

Mikä minusta oli todella outoa, oli avokin perheen reagointi mielenkuohuuni. Kukaan ei käskenyt minun rauhoittua ja unohtaa se puku. Kukaan ei rynnännyt ostamaan sitä pukua saadakseen minut rauhoittumaan. Kukaan ei suuttunut minulle. Sen sijaan minua lohdutettiin ja annettiin minun olla surullinen ja poissa tolaltani. Nämä aikuiset ihmiset kestivät sen, eivätkä yrittäneet kaikkeansa saadakseen minut lopettamaan. Minä en vain kestänyt heidän lohduttamistaan, ja halusin pois, kotiin.

Kotona odotti muhvi, jonka olin tilannut netistä. Se on ihana! Itse asiassa se on vain muhvin turkisosa, sisus puuttuu, kun muhvi on jo sen verran vanha. Mutta minulla sattui kuin sattuikin olemaan kotona kaikki tarvittava. Vanha samettinen tyynyliina, sisään pumpulia, ommellaan kiinni ja a'vot!

Avokki oli saapuessaan väsynyt ja vittuuntunut. Häntä harmitti se, että oli saanut minut sellaiseen mielenkuohuun. Pyysimme toisiltamme anteeksi, ja loppuilta menikin sitten mukavissa merkeissä. Tänään häntä sitten odotti kotona vastaleivottuja sämpylöitä, puhtaita pyykkejä ja siivottu keittiö. Ja minä sain kotiin erittäin tyytyväisen avokin. :)

No, saatiin me sentään jotain aikaa tuolla reissulla. Nyt on maistraatti varattu, ravintola, jossa suku ruokitaan on testattu, sormus saatu. Minulle tulee vihkisormukseksi avokin suvussa kulkenut sormus, jolla on ikää jo 80 vuotta. Sitä pitää minulle vähän pienentää, minkä lisäksi siihen minun toivomuksestani istutetaan rubiini. Seuraavaksi pitää käydä sitten omassa mummolassa häätohinoimassa. Sieltä varmaan tarttuu mukaan jokin mummolan kätköihin varastoiduista hunnuista ja lisää perintöesineitä.

Tänään minulta pitäisi repiä taas yksi viisaudenhammas pois, joten seuraavat postaukset ovat varmaan sitten aiheesta "au, sattuu".

20.10.2010

Lapsellista mökötystä


Mökötän. Itkisin, jos sallisin sen itselleni. Peruin sen puvun varauksen. Avokki päätti, ettei meillä ole varaa niin kalliiseen pukuun. Itse asiassa meillä ei ole varaa kuin 2000€ häihin, ja kun tarjoilut vievät sen 1500, jää kaikkeen muuhun se 500. Avokin puvun vuokra vie 150, sormuksen muokkaus 100, kukat 100, muihin pikkumenoihin menee loput. Minä siis menen naimisiin jakkupuvussa, laitan itse hiukseni ja meikkini, sirottelen tuhkaa päälleni ja itken. En minä tällaisia häitä halua. Jos minun pitää olla jakkupuvussa, kukaan ei sitten ota minusta yhtään kuvaa. Mutta minkäs teet, kun avokki ei ole valmis ottamaan lainaa häitä varten.

Ei auttanut sekään, että minusta meidän talous ei kaadu 500 euroon, kun toinen on vielä töissäkin. Ei auttanut lupaus säästää seuraavat 4kk tiukemmin kuin ikinä ennen. Ei auttanut lupaus myydä omaisuutta tai mennä töihin. Avokki uskoo, että jos menen opiskelujen ohella töihin, palan loppuun. Nyt vatsaan sattuu ja haluan vain kotiin asap. Jos siellä olisi paketti odottamassa. Ehkä se puku olisi parempi kuin jakkupuku, vaikka onkin kahta numeroa isompi ja laahuksella (mitä en halua).

Jos sen puvun tarkastettuani vieläkin olen sitä mieltä, että häät voi perua, jos en saa koreilla prinsessana, pyydän anoppia käymään maksamassa tuon hienon puvun käsirahan. Ja sitten taion jostain rahat siihen pukuun, kampaukseen ja valokuvaan.

Voiko sielunsa myydä hintaan 474€?


Argh.Tästä tulee nyt kyllä varsinainen hääblogi, mutta ei voi mitään. Terveisiä anoppilasta. Olemme olleet täällä nyt koko viikon hoitamassa häihin liittyviä pakollisia kuvioita. Vihkiaika on nyt lyöty lukkoon, mutta lähes kaikki muu onkin sitten vielä auki. Tämän hetken suurin ongelma on puku: Löysin aivan ihanan puvun, mutta hinta. 474€ korjauksineen. Itken. Budjettimme on sen verran tiukka, että tuohon hintaan saa valokuvassa käynnin, meikin ja kampaajan unohtaa. Ongelmaahan ei itse asiassa edes olisi, jos kiltisti laittaisin päälleni mielensärkijän laiminlyöjälle ostaman puvun. Se ei tarvitsisi kuin korjata oikean kokoiseksi. Mutta: en ole nähnyt koko pukua, en sovittanut sitä, enkä todellakaan halua mennä naimisiin mielensärkijän ostamassa puvussa. En. Olen ollut sille miehelle vaimon roolissa jo ihan tarpeeksi pitkään. Ennemmin menen töihin opiskelujen ohessa tai otan lainaa. En ole maininnut koko puvusta avokille halaistua sanaa.

Sitten seuraavaan ongelmaani. Puku, johon ihastuin, oli varattavissa vain huomisaamuun klo 10 asti. Sitten pitää soittaa tai mennä paikan päälle ja sopia jatkosta. Vituttaa. En siis ehdi mennä kotiin tarkistamaan, onko laiminlyöjä lähettänyt pukunsa minulle, ja voiko sitä pitää (ts. onko se niin ihana, että kestän henkisen painolastin vai ei) ja ehtisin tehdä lopullisen päätöksen tämän ihanan puvun suhteen. Avokki kaiken lisäksi nyt toivoi, että lykkäisimme puvun hankintaa joulukuun alkuun, jotta hän ehtisi saada matkapalkkionsa, ja voisi maksaa puvun. Ei siis tarvitsisi pyytää anopilta lainaa (jota hän siis on luvannut antaa tarvittaessa). Ja koko tämän ajan puku olisi kenen tahansa muun ostettavissa. Kirotut hääpukuliikkeet ja yksi puku/malli -tilaustaktiikka.

Äh. Ehkä teen koko asiasta isomman kuin se onkaan. Olen väsynyt kierrettyäni koko päivän hää- ja juhlapukuliikkeitä ja vuokraamoja. Sovitin, sovitin ja sovitin, välillä rintsikoiden kanssa, välillä korsetissa, välillä koruilla, välillä ilman. Onneksi avokki ei ollut mukana, hänellä olisi pettänyt hermo. Nyt en saa unta, kun pelkään tekeväni väärän ratkaisun. Suostuin jo alustavasti avokin kanssa, että menemme huomenna vain kotiin, ja palaamme asiaan joulukuussa. En kuitenkaan haluaisi lähteä sovittamatta sitä pukua vielä kerran. Haluaisin tietää, oliko se oikeasti niiiin ihana, vai joko muistan väärin niiden kymmenien sovitettujen pukujen jälkeen.

Toisaalta koko homma ärsyttää suunnattomasti siksikin, että olen kyllästynyt olemaan köyhä. Ehkä siksi laitoinkin joukon työhakemuksia menemään heti budjettineuvottelujen jälkeen. Jos kerta minun pitää valita joko alasti omissa häissäni oleminen tai töihin meno, kyllä minä voin joulun kiireapulaisen hommia tehdä. Tai sitten vain unohdan sen puvun, menen kotiin ja toivon, että mielensärkijällä on hyvä maku. Argh.

16.10.2010

Suklaata!


Rakas avokkini palasi ja toi kalleinta suklaata jota olen ikinä syönyt. 20 € rasia sisälsi 16 palaa suklaata. Rehellisesti sanottuna Fazerin sininen on parempaa, mutta ei nämäkään pahoja olleet. Huomatkaa mennyt aikamuoto. :D

Alan vähitellen ymmärtää ihmisiä, jotka ostavat häihinsä kaiken ainakin kahdesti. Löydän ihanat kengät, ostan ne, ja heti kun olen kävellyt kaupasta ulos, olen varma että ne on jalassa kuitenkin ihan hirveät, kuitenkin pistin ne jalkaan jotenkin väärin kokeillessani niitä kaupassa... Ja kun pääsen kotiin, olen jo ihan varma että pitää ostaa jotkut toiset, kun nämä ovat niin hirveät kengät. Kokeilen niitä uudelleen, ne istuvat kuin hansikas, ovat yhtä kauniit kuin kaupassakin ja ne jalassa on ihana kävellä. Siitä huolimatta en pääse tunteesta eroon, ja käytän loppuillan selaten nettiä ja ihailen kenkiä, jotka kaikki olisivat olleet parempi ostos. Jos olisin rikkaampi, minulla olisi jo varmaan viidet kengät, jotka kaikki olisivat yhtä kauheita. Sama on kohdannut kaikkea muutakin, mitä on jo hankittu. Vihaan korua, joka minun pitäisi pistää kaulaani. Ajatus siitä, että laittaisin sen häissäni kaulaani, saa minut melkein itkemään. Vielä hetki sitten se oli minusta kaunein koru, jonka olen ikinä nähnyt ja minun piti saada se hinnasta viis. Vihaan netin kautta löytämääni käytettyä turkiskeeppiä, olen varma että se on kuitenkin rikki ja haisee hirveälle (en siis ole vielä edes saanut sitä, ja vihaan sitä jo nyt!).

Epäilen, että tämä on uusi hääpaniikin oire: Olen aivan varma, että häät menevät jotenkin karmealla tavalla pieleen, jos kaikki ei ole täydellistä. Ja koska elämme epätäydellisessä maailmassa, mikään ei ole koskaan tarpeeksi hieno. Yritän päästä tästä tunteesta eroon ennen kuin budjetti on aivan kuralla.

14.10.2010

Ryhmässä toista kertaa


Tänään oli tosiaan toinen tapaaminen tuolla ryhmäterapiassa. Mikä minua nyt jäi vaivaamaan, oli se, että tunnen itseni ihan friikiksi. Yksi osallistuja puhkesi itkuun heti saavuttuaan, toinen läähätti kuin maratonin jälkeen kerrottuaan kaikille tulleensa hyväksikäytetyksi, ja minun voimakkain tunteeni oli ärsyyntyminen vetäjiin. Minusta kaikkeen alkusähläykseen (tietokoneiden/kameroiden virittely, asioista sopiminen) meni ihan liikaa aikaa, minkä lisäksi he kohtelevat meitä kuin särkyviä esineitä. Hirveän huolestuneella ilmeellä varustettuna kysytään kaikki mahdollinen: Miten haluamme pitää taukoja, sovitaanko jotain sen varalta, että joku kokee voimakkaan tunnekuohon, saako meille lähettää s-postia niin, että näemme toistemme s-postiosoitteet, miten verhojen pitäisi olla, pidetäänkö huoneen ovi auki vai kiinni... Ja sitten niihin käytetään hirveästi aikaa, että varmasti ujoimmatkin uskaltavat sanoa kaikesta.

Kun sitten vihdoin päästiin itse asiaan, minulla oli HAUSKAA. Oli kiva kuulla muiden kokemuksia, jakaa ja huomata samankaltaisuuksia selviämiskeinoissa ym. Muiden tunnekuohuja katsoessa itselle tuli olo, että miksen minäkin tunne noin voimakkaasti. Johtuuko se siitä, että olen jo käsitellyt näitä asioita pidemmälle (mitä joidenkin ryhmäläisten kohdalla olen), vai onko tämä taas merkki jostain keinosta etäännyttää itseni näistä asioista? Miksen minä itkeä vollota kertoessani elämäni tarinaa, miksen liikutu muiden tarinoista? Olen kylmä kuin luonnontieteilijä, joka istuu vahtimassa koe-eläimiään laboratoriossaan. "Ai, sillä on semmoinen tausta, pistetään muistiin."

Toisaalta kyllä ryhmän jälkeen vatsaani alkoi sattua ja reilusti. Ilmeisesti toinen puoleni oli kokenut voimakkaita tunteita tuolla, mutta ei ollut ilmaissut niitä mitenkään, ja pisti sitten kostoksi vatsani rikki, kun vein hänet tuommoiseen paikkaan kokemaan niitä. MIKSEN MINÄ VIELÄKÄÄN VOI TUNTEA ASIOITA OIKEASTI? Miksi ne pitää ilmaista vatsakipuna?

8.10.2010

Olen niiiiin kade!


Tällaisia uutisia lukee mielellään: Jack Sparrow kävi kuvausten välissä koulussa osallistumassa oppilaiden kapinaan opettajia vastaan. Valitettavasti poliisisaattue esti kapinoinnin täydessä mitassa, mutta oppilaat villiintyivät siitä huolimatta. Voi olla että muutama opettajakin villiintyi, minä ainakin olisin. :D Jack on ollut ahkera lapsia viihdyttäessään, hän on myös vieraillut sairaalan lastenosastolla lukemassa satuja. Mitäköhän pitäisi tehdä, että saisi hänet kutsuttua sairasvuoteen äärelle? Luvata rommia, niin kuin nuo oppilaat?

7.10.2010

Au, sattuu


Tänään olin peräti 2 tuntia koulussa. Sitten oli pakko pyytää kyyti kotiin. Lääkäriaikaa en saanut tälle päivälle, olisi pitänyt mennä terveyskeskukseen jo kahdeksaksi tai lähteä päivystykseen kokeilemaan onneaan. Kotona aloin oksentaa, ja vasta nyt, 6 tunnin jälkeen alkaa tuntua siltä, ettei mitään ehkä olisi enää tulossa ylös. Koputetaan puuta. Vessan lattialla maatessa aloin miettiä, olenko se vain minä, joka sairastaa aina kaikki taudit vai onko tämä yleisempääkin seksuaalisesti hyväksikäytetyillä? Vai onko selitys jossain muussa kuin hyväksikäytössä? Olenko vain perinyt huonot geenit vai onko minulla huono tuuri? Koenko sairastelevani enemmän kuin sairastelen, sairastelenko oikeasti enemmän kuin keskiverto ihminen?

On äärimmäisen mukavaa sairastaa nielutulehdusta ja vatsatautia yhtä aikaa. Yskit-->oksennat, aivastat-->oksennat, oksennat-->nenä vuotaa. Seuraavaksi varmaan iskee tyhjentyminen sinne toiseen suuntaan, ainakin vatsakivusta päätellen. Avokkikaan ei ole hoivaamassa, kun on mokoma vielä töissä. Toivottavasti pääsee sieltä pian, että voi tuoda minulle kaupasta mustikkasoppaa. Voisin ehkä kokeilla, pysyisikö se sisällä.

Vatsakipuja on nyt taas ollut jo ennen tätä päivää. Mietin taas, pitäisikö käydä lääkärisedältä kysymässä onko minulla oikeasti joku vika paksusuolessa vai onko tämä vain psyykkistä. Tuntuu, ettei tuo elin-parka ole hetkeen tervettä päivää nähnyt. Niinkö tässä käy, että kun saa pään kuntoon, kaikki muu hajoaa?

Yksi nielurisojen poisto, kiitos


Heräsin tuossa yhden aikoihin kurkkukipuun. Tyyny oli ihan kuolassa. Kävin kurlaamassa alkoholipitoisella suuvedellä ja syljeskelin sylkeä lavuaariin. Jos nielaisi, kyyneleet purskahtivat silmiin. Sain kun sainkin nieltyä särkylääkettä, ja se alkaa vähitellen tehota, kun ei enää niin hirveästi satu. Vieläkään en kyllä pysty nielemään, tai puhumaan. Aamusta saa lähteä koulun sijaan terveyskeskukseen, sillä ei sitä ihminen kestä, jos ei pysty juomaan. Uskoisivatkohan vihdoin, että minulla on krooninen nielurisatulehdus, ja antaisivat lähetteen erikoislääkärille. Oireet täsmäävät täysin siihen, mitä netistä löysin:
  • Krooninen tonsilliitti: toistuvat akuutit tulehdukset (yli 3 kertaa vuosittain) ja märkäiset/proppuiset nielurisat

  • Kroonisessa tulehduksessa nielurisat lapsella suurenevat, aikuisella voivat olla pienet ja kiinteät. Oireettominakin aikoina nielu punoittaa ja tonsillasta syntyy painaessa märkää ja/tai eritepalloja (proppuja, joita terveestäkin risasta ajoittain ilmestyy). 

  • Oireileva krooninen tonsilliitti on erikoissairaanhoitoon lähettämisen indikaatio (=hyvä peruste)

  • Erikoissairaanhoidossa nielurisaleikkaus yleisanestesiassa. Kitarisa poistetaan samalla, jos sitä vielä jäljellä. Lasten nielurisaleikkaus onnistuu päiväkirurgisesti, aikuiset viettävät sairaalassa yleensä yhden yön. Tonsillectomian jälkeen potilas tarvitsee sairaslomaa kaksi viikkoa ja kunnollisen kipulääkityksen (esim. NSAID ja paracetamoli+kodeiini) 

    Jonot: Toistuvissa tonsilliiteissa jonon pituus lapsilla on 1–2 aikuisilla 5–6 kk.
Että tämmöistä. Toivottavasti pääsisin tuonne operoitavaksi ja nopeasti, sillä 5 kk jälkeen pitäisi jo olla ulkomailla...

6.10.2010

Mikä saa ihmisen seksuaalisesti hyväksikäyttämään lasta?


Olen pohtinut tätä kysymystä paljon. Mikä saa ihmisen ylittämään lapsen rajat niin pyhällä alueella? Netin ja kirjojen kautta olen ymmärtänyt jotain. Ensinnäkin on pedofiileja. Nämä ihmiset tekevät noin puolet lasten seksuaalisista hyväksikäytöstä. He tuntevat seksuaalista vetoa lapsiin. Olen ymmärtänyt, että tämä ominaisuus on synnynnäinen, eikä siihen tunneta parannuskeinoa. Joku on hetero, joku homo ja joku pedofiili. Kaikki pedofiilit eivät ahdistele lapsia seksuaalisesti, mutta heidän riskinsä siihen on suurempi kuin muilla ihmisillä. Jotkut ymmärtävät himojensa vahingollisuuden lapsille, eivätkä koskaan toteuta niitä, tuntevat häpeää himoistaan ja saattavat hakeutua hoitoon ja voivat hyötyä terapiasta. Toiset yrittävät vakuuttaa itselleen, että koska he aidosti rakastavat lasta, tämä ei ole hänelle vahingollista tai koska lapsi on liian nuori muistaakseen, tämä ei ole hänen vahingoittamistaan jne. Lapsipornon katseleminen on yksi pedofilian merkki.

Sitten on se toinen puolikas: ihmisiä, jotka käyttävät lapsia seksuaalisesti hyväkseen, vaikka kiihottuvat myös aikuisista. Joistakin tilaisuus tekee varkaan. Jotkut tekevät humalassa jotain, jota eivät muuten tekisi. Jonkun vaimo ei anna ja tytär toimii korvikkeena. Jotkut haluavat toteuttaa vallanhimoaan, alistaa toisen. Jotkut haluavat purkaa stressiä. Joku sekoaa. Jotkut eivät uskalla harrastaa seksiä aikuisten kanssa pelätessään hylkäämistä tai haukkumista tms. Jotkut ajattelevat, etteivät säännöt ja normit koske heitä. Vaikka syitä on monia, yksikään niistä ei oikeuta tekoa. Monesti sanotaan, ettei terve mieli raiskaa. Mielensärkijä on hyvin lähellä psykopaattia, ellei ole sellainen. Hän käytti minua hyväkseen, koska pystyi, se tuotti hänelle tyydytystä, tyydytti hänen vallanhimoaan ja toimi kurinpitokeinona.

Jos terve mieli ei raiskaa, lasten seksuaaliset hyväksikäytöt loppuisivat, jos kaikki saisivat turvallisen lapsuuden, tasapainoiset vanhemmat, terveen mielen jo syntyessään (jotkut mielenterveyden häiriöt ovat geneettispohjaisia), hyvän itsetunnon, terveen seksuaalisuuden, hyvät selviytymiskeinot elämän vaikeuksista, hyvän sosiaalisen turvaverkon ja korkean moraalin jo syntymälahjana. Tai sitten pistetään jokaiseen lapseen varashälytin.

5.10.2010

Tämä päivä oli helvettiä


Ensinnäkin hukkasin kännykkäni aamusta. Etsin sitä niin pitkään, että melkein myöhästyin koulusta. Ja sitten en meinannut löytää työhousujani. Lopulta löysin ne pyykkikorista. Meillä oli tänään tosi tarkka opettaja, jonka kanssa en oikein tule toimeen. Hänellä on aina sellainen ääni, joka saa jokaisen kuulijan tuntemaan tehneensä jotain väärin. Hän ei ikinä kehu, vaan kertoo aina mikä on mennyt pieleen. Kun kysyin jotain, mitä en tiennyt, hän kysyi, kysyinkö ihan tosissani, enkö ihan oikeasti tiennyt. No prkl, ihan nyt vain huvikseni kyselen tyhmiä. En tiedä, johtuuko se hänen asenteestaan vai äänestään vai molemmista, mutta hänen läsnäollessaan kaikki rupeavat typerehtimään, kun on koko ajan semmoinen olo, että minä en tiedä mitään ja teen kaiken väärin. Niinpä kaadoin bensat ympäriinsä kun piti täyttää tankki, lastasin peräkärryyn ne tavarat, jotka olivat menossa muualle kuin se peräkärry, mittasin kaiken päin honkia, minkä ansiosta ensimmäisen työtuntimme työ piti tehdä uusiksi...

Tauolla piti soittaa hammaslääkärille ja siirtää yhtä aikaa, mutta sitten muistin että minullahan ei ole kännykkä mukana kun se on hukassa. Tässä vaiheessa teki mieli hakata päätä seinään. Loppu päivä ei mennyt sekään sen paremmin. Työkoneesta loppui löpö juuri, kun olin mahdollisimman kaukana polttoainevarastolta. Piti kävellä takaisin hakemaan lisää, ja kun palasin, ope kertoi minun tuoneen väärää laatua. Ei kun takaisin ja uudelleen. Kun vihdoin sain työkoneeseen taas bensaa, enkös minä saanut sen kaivautumaan pehmeään maahan niin jumiin, ettei se siitä haudasta enää noussut. Piti odotella, että saatiin paikalle isompi kone vetämään minut ylös sieltä.

Kun sitten vihdoin lähdettiin iltapäivän kahvitauolle, turhautunut opettajamme seurasi meitä taukohuoneeseen, jossa aiemmin olemme saaneet olla rauhassa. Nyt sitten saimme kuulla kunniamme siitä, että oppilaat eivät saisi olla siellä keskenään. No, siellä on juomalaseja, ja meillä on jano. Seuraavan saarnan aihe olikin, että aina pitää olla juomapullo mukana. Sitä seuraavan aihe oli, että pidimme kahvitauon väärään aikaan, liian myöhään iltapäivällä. Kun vihdoin lähdettiin tältä virkistävältä tauolta takaisin työmaalle päin, ehdittii juuri ja juuri pelastamaan työkaveri romahtavan laatikkopinon alta.

Lopuksi saatiin vielä kuulla haukut töiden hitaasta etenemisestä, heikkolaatuisesta työstä, joka pitää korjata ensimmäiseksi huomenaamuna ja myöhästelystä. Kun vihdoin saimme roinat varastolle ja luvan lähteä, savu nousi korvista ja olisi tehnyt mieli mennä nurmen alle nukkumaan pariksi vuosikymmeneksi.

Kotona odotti hirveä kasa pyykkiä. Pyykit koneeseen, minä suihkuun ja nukkumaan. Kun kone pysähtyi, ryömin ylös, ripustin pyykit ja juuri ja juuri ehdin takaisin vessaan kun vatsani päätti tyhjentää itsensä. Ripuli tästä enää puuttuikin. Ilmankos vatsaan on sattunut koko päivän. Toivottavasti huomenna on parempi päivä. Toista tällaista päivää en kestä.

ps. Löytyihän se kännykkäkin: se oli pussilakanan sisällä sängyssäni.

4.10.2010

Minä olen nainen!


Jollekin toiselle tämä ei ehkä olisi näin suuri juttu, mutta minulle on: Minä annoin lävistää korvani ja nyt minulla on korvikset! Mielensärkijä kielsi aikoinaan ehdottomasti tyttäriään lävistämistä korviaan. Nytpä on sekin kielto kumottu. Häät antoivat hyvän tekosyyn, sillä silloin minä haluan pitää helmikorvakoruja. Nyt minulla on hienot nappikorvikset ja todella naisellinen olo. Koko operaatio oli nopea ja lähes kivuton, enkä köyhtynyt yhteensä kuin 30€. Korvien kirvelykin alkaa vähitellen lientyä. Saa nähdä, huomaako avokki jotain jahka kotiutuu töistä. Jos ei huomaa, en kerro. Katsotaan, milloin huomaa. :D Katsooko tuo enää minua ollenkaan. ;)

Hauskaa oli myös, että kun kävelin tiskille ja kysyin korvien lävistyksen hintaa, se kerrottiin heti, kystyttiin millaiset korvikset haluan ja seuraavaksi minut ohjattiinkin jo takahuoneeseen. Suhtautuminen oli aivan erilaista kuin alaikäisaikoinani. Nyt oli ilmiselvää, että minulle laitetaan korvikset. Ei mitään vanhempien lupien kyselyä tai "oletko nyt aivan varma". Iloinen hymy ja ripeää palvelua. Hassua. Tiskin takana ei ollutkaan mielensärkijä #2, joka olisi ruvennut saarnaamaan että korvansa lävistävät naiset ovat huoria jne. Toisaalta sellainen naama nurinpäin oleva moraalinvartija ei varmaan tuolla alalla pitkään töissä pysyisikään. Näin jälkeenpäin huvittaa, että ajattelin jollain tasolla, että kun mielensärkijä on minulta korvikset kieltänyt, niin KAIKKI tietäisivät tästä kiellosta, eikä kukaan ikinä myisi minulle korviksia saati sitten lävistyksiä. Olen minä hassu.

Nyt pitää mennä peilin eteen ihailemaan korviksia, kun niitä ei voi koko aikaa hiplatakaan ettei haavaan mene likaa. :)

Edit: Huomasi avokki. Heti kun sidoin päähäni huivin ja seisoin pää sivulle käännettynä korva häneen päin jonkin aikaa. Ensin avokki ihmetteli miksi mulla on huivi, sitten kun otin sen pois, huomasi korvikset. Ei se vielä ihan sokea ole, mutta tarvitsee jo vähän apuja. :D

2.10.2010

Avokki kotiutui... Hetkeksi


Eilen illalla avokki palasi reissusta, mikä on ihanaa. Oli mennyt hyvin, ja oli ruskettunutkin. Ruoka oli ollut hyvää ja sitä oli ollut riittävästi. Hänen esityksensä oli mennyt hyvin ja hän oli saanut hyvää palautetta. Mikä ei ole niin kivaa, on se, että hän lähtee taas viikoksi pois ensi perjantaina. Ja sitä ennen hänen pitää tehdä yksi päivän reissu luentomatkalle. Sano nyt sitten, missä välissä tuota miestä ehtii nähdä ja kiusata hääsuunnitelmilla?

Ryhmäterapiaa varten pitäisi otatuttaa itsestään tai ottaa itse tai etsiä vanhoja kuvia 5kpl. Niiden pitäisi kertoa minusta asioita, joita ensimmäiselle kerralle tuomani valokuva ei minusta kertonut. Pitää pistää avokille kamera kouraan.

Minä en viihdy kameran edessä. Minulla on aina silmät kiinni, ja jos ne eivät ole, kuvia on pitänyt ottaa miljoona, että yhdessä ne olisivat auki. Jos hymyilen, minusta tuntuu että valehtelen. En pidä valokuvista, joissa hymyilen. Näytän niissä aina ihan teennäiseltä. Saa nähdä, josko tilanne joskus muuttuisi.