30.11.2010

Au


Vatsakivut ovat nyt jalostuneet selkäkivuiksi. Mobilaattia, kauratyynyä ja venyttelyä on jo kokeiltu. Harmi, ettei täällä ole saunaa käytössä, se olisi varmaan se joka toimisi. Minulla on ilmeisesti lukko keskiselässä, ja lihakset ovat kipeät molemmin puolin sitä.

Sain eilen etätehtävät tehtyä, ja löysin yhden tehtäväpaperin jonka piti olla palautettu viime viikolla ja toisen, joka pitää palauttaa tällä viikolla. Augh. En varmaan taaskaan saa mitään tehtyä ennen viikonloppua.

Nyt tämmöinen pikapostaus kun odottelen että kimppakyyti kurvaa pihaan. Tuolla on aivan liian kylmä pyöräillä kouluun, -17 astetta. Hyrrr!

28.11.2010

Kotiuduttu


Eilen oli ihana päivä. Avokki vei minut kaupungille. Meidän piti käydä hoitamassa hänen pukuasiansa, mutta sovitusaika olisi pitänyt varata yli viikkoa etukäteen. Eipä näin keskellä talvea tullut mieleenkään! No, ensi kerralla sitten. Jatkoimme sitten toiseen liikkeeseen, jossa varaamani puku odotti. Avokki näki pukuni ensimmäistä kertaa ja hänestä se oli hyvä valinta, todella kaunis. Siihen merkattiin tarvittavat korjaukset nyt, niin ne ehditään tehdä hyvissä ajoin ennen juhlia. Avokki yllätti ja vaati että minulle ostetaan pukuun sopivat hansikkaat. Yritin valita halvimmat, mutta hän vaati saada ostaa minulle kaksi kertaa kalliimmat joissa oli pukuuni sopivat kirjailut. Sitten ihana tuleva mieheni vei minut syömään todella hyvään kiinalaiseen. Meinasin ratketa kun söin niin paljon. Mutta kun se ruoka oli niin hyvää! Toivon että joskus osaisin tehdä yhtä herkullista tofua. :)

Lopuksi menimme leffaan. Nyt on nähty uusin Potter. Leffa oli hyvä, mutta loppui molempien mielestä valitettavan kesken. Leffan jälkeen bussi meni juuri nenämme edestä, joten kävimme vielä kahvilassa. Join ensimmäistä kertaa eläessäni kaakaota vaahtokarkeilla. En oikein tajunnut, mikä oli homman idea, mutta se varmaan johtui siitä että kaakao oli hukutettu kermavaahtoon josta en oikein välitä. Jos se olisi jätetty pois, juoma olisi ollut paljon parempi. Köröttelimme bussilla avokin vanhempien luo, jossa odotti valmiiksi lämmitetty sauna. Kun vihdoin tuli aika kömpiä vällyjen väliin, nukuin kuin tukki 12 tuntia.

Tänään kävimme sitten avokin ukkia katsomassa. Tikit oli jo poistettu ja pappa oli pirteämpi kuin puhelimitse olimme pelänneet. Mummo oli jo toipunut ensijärkytyksestään ja oli nyt vihainen kuin ampiainen. Lääkärit, autoilijat, hoitajat ja taksikuskit saivat kuulla kunniansa sukulaisista puhumattakaan. Vain me - jotka olimme tarpeeksi ihania tullaksemme kylään - ja ensihoitajat säästyivät. Edes suomalaiset urheilijat eivät kykene enää mihinkään. :D Murtuma oli osunut 5. nikamaan, ja oli kuulemma milleistä kiinni, ettei tullut neliraajahalvausta. Onni onnettomuudessa siis. Muille osallisille (autollinen nuoria) ei käynyt mitään, mikä sekin on hyvä. Molemmissa kuskeissa oli vikaa, molemmat autot menivät lunastukseen ja vakuutus kattaa kaiken. Molemmat vanhukset olivat sitä mieltä että autoilut olivat nyt heidän osaltaan tässä. Jatkossa he kulkevat vain jonkun muun kyydissä. Tähän oli helppo yhtyä.

Nyt voi sitten löhötä vatsa täynnä ja valmistautua henkisesti huomiseen. Silloin pitäisi tehdä iso etätehtävä ja toinen pienempi ja palauttaa molemmat. Onneksi sitä ei tarvitse miettiä vielä moneen tuntiin.

25.11.2010

Aallonpohjassa, taas


Kuvauspäivä todella laukaisi jotain. Olen joutunut taas siirtymään rauhoittavien nappailuun, ja tänä aamuna piti sitten rauhoittaa tilanne täysin ja ilmoittauduin kipeäksi. Vatsani on ollut koko ajan kipeä, ja löysin sieltä itkua ja raivoa. Olen yrittänyt muuttaa niitä kivusta tunteiksi, mutta aika huonolla menestyksellä. Löysin vatsastani myös tytön, joka haluaa pilata kaiken kivan minulta, koska kiva on vaarallista. Pitää aina pysyä siinä masennuksen suossa, niin sitten ei tarvitse pudota korkealta kun taas tulee paskaa niskaan. Nyt ollaan sitten käyty neuvotteluja, josko voisin luopua tästä ajattelumallista. Olen aivan loppu, vaikka nousin vasta nyt sängystä. Aivan kuin olisin juossut maratonin tai jotain. Kädet eivät meinaa jaksaa kirjottaa.

Vatsassani on raivoa, mutta huh, miten syvälle olen sen työntänyt. Olen yrittänyt saada sitä esiin, mutta pelkään sitä tunnetta vieläkin liikaa. Toivottavasti edistyn pian, sillä huomenna pitäisi matkustaa katsomaan avokin ukkia sairaalaan.

20.11.2010

1. kuvauspäivä takana


Taisin hieman jännittää, kun puolessavälissä kuvausta jalat alkoivat täristä niin, etten meinannut pystyssä pysyä. Menimme kuvaamaan ulos luontoon, joten lämmintä piti olla päällä ja paljon, jotta tarkeni. Iso osa huomiosta meni siihen, että pysytteli lämpimänä, mietti keinoja pysyä lämpimänä ja lämmitteli kun kuitenkin tuli kylmä. Taas oli hyötyä siitä, että aikoinaan opettelin sytyttämään nuotion olosuhteissa kuin olosuhteissa. Meillä meni koko reissuun kaiken kaikkiaan viisi tuntia. Aika meni uskomattoman nopeasti, vaikka niin kauan siellä oltiinkin. Kuvausten jälkeen oli nälkäinen ja kaikkensa antanut olo. Olin hieman epävarma, miten jaksan jatkaa avokin työkaverin tupareihin, joista olin vielä luvannut ajaa avokin kotiin (vuokrasimme auton tätä reissua varten). Jotain kertoo jaksamisen lisääntymisestä se, että pidin kivaa tupareissa, jaksoin ajaa kotiin ja olen vieläkin hereillä. Ensimmäisenä ajatuksena kotiovesta tultua ei ollutkaan kaatua maahan jotta saisi unta. Tämmöinen päivä olisi ollut aivan mahdoton vielä vuosi sitten. Ei olisi tullut mitään, olisin kuollut väsymykseen kesken kaiken.

Kai avokki alkaa vihdoin luottaa minuun, kun antoi minun ajaa. Ja uskalsi suunnitella tämän päivän niin, että minä toimin kuskina. Toisaalta hän uskalsi alkaa ottamaan vasta, kun olin saapunut juhlapaikalle ja vakuuttanut että jaksan ajaa hänet kotiin.

Sivupersoonani oli vahvasti läsnä kuvauksissa. Tunsin hänet kurkkimassa, mutta heti kun kiinnitin Sipeen huomiota, hän katosi. Kun sivupersoonani tuli puheeksi ohjaajan kanssa, hän alkoi puhua sille suoraan, mistä se ihan innostui. Minä olen tähän mennessä aina vähän hävennyt sivupersooniani, ja tuntui hassulta, että joku puhuu minulle, mutta ei minulle, pääpersoonalle. Sipe kertoi tänään vihdoin ikänsä: 12 (Sipe: "eikä kun 14! Uskoisitko 14?"). Mitä silloin on tapahtunut? Minä en tiedä, mutta ehkä Sipe joskus suostuu kertomaan.

19.11.2010

Tilannetiedoitus


Avokin ukin leikkaus meni hyvin, mutta toipumisajasta tulee pitkä. Hän oli käynyt onnettomuuden jälkeen ensiavussa, mutta siellä ei oltu huomattu, että hänen kaularankansa oli murtunut. Seuraavana päivänä hän ei ollut päässyt sängystä ylös, jolloin hän oli päätynyt ambulanssikyydillä sairaalaan ja hänet leikattiin heti. Noin vanhalla miehellä näin paha loukkaantuminen voi tarkoittaa sitä, että nyt se on menoa. Toivotaan kuitenkin parasta. Avokki on ymmärrettävästi järkyttynyt. Lähdemme ensi viikonloppuna katsomaan potilasta, sitä ennen emme ehdi.

18.11.2010

Haastattelu on ohi


Työhaastattelu meni hyvin, mutta vielä ei tiedä, sainko töitä. Haastattelevat kuulemma ensin kaikki ehdokkaat, ottavat yhteyttä kaikkien suosittelijoihin ja vasta sitten ilmoittavat kaikille yhtä aikaa. Ymmärrän hyvin, että valintaprosessissa halutaan suorittaa karsintaa, sillä meidät on tarkoitus kouluttaa kassatyöskentelyyn ja yksi päivä on omistettu sille, että meille kerrotaan kaikki s-ketjun kanta-asiakasasioista. En tiennyt tätä etukäteen, mutta nyt tosissani haluan tuon työn. Kauhean monessa työssä tarvitsee kassakonekokemusta, ja tästä sitä saisi. Monesti pitää osata jo käyttää kaikkia mahdollisia ja mahdottomia kassakoneita, ennen kuin edes päästetään kauppaan töihin.

Tietysti työhaastattelun aiheuttama jännitys piti jotenkin purkaa, joten suuntasin kirppikselle katsomaan löytäisinkö sopivaa hupparia (kauheaa tämä kasvuiässä oleminen, kaikki vaatteet jäävät pieniksi!). Tänään sieltä löytyikin sitten vaikka mitä. Ostin ihanan villapaidan, uuden kylpytakin (edellinen on kamala, mutta oli ilmainen), kivan keltaisen löhöpaidan ja löysin täydellisen pikkumustan (!). Koin myös yökötyksen hetkiä, kun löysin kivan värisen paidan, ja koskiessani sitä huomasin että se oli kauttaaltaan edellisen käyttäjän dödössä. YÖK! Kuka tuo likapyykkinsä myytäväksi? Kiva paita se oli, mutta ei sitä halunnut sovittaa siinä kunnossa. Kaikkiaan ostoksiin paloi 12€, minulle sopiva hintataso. :)

Olen nyt itse viemässä neljä laatikollista liian pieniä ja huonosti sopivia vaatteita kirppikselle. Pesin ne kaikki, tarkastin että ovat ehjiä ja vielä silitin ne. En ikinä kehtaisi viedä myytäväksi likaista tai rikkinäistä. Tai selvästi loppuun käytettyä. Lähes joka pöydässä on monesti se yksi puhki käytetty vaate, jonka hinta on reilusti yläkanttiin. Ei ole vaikea päätellä, että tämä on ollut omistajansa lempivaate, ja siitä on vieläkin vaikea luopua. Ei sitä kukaan enää osta, vaikka monesti ne ovat sellaisia että jos kunto olisi parempi, ne lähtisivät mukaan hinnasta huolimatta.

Terapiassa mietittiin tuota avokille valehtelua. Haluanko valehdella itselleni vai avokille? Kaunistelenko asioita, koska en halua myöntää itselleni jotain, vai haluanko karkottaa avokin kauemmaksi? Vielä ei päästy mistään jyvälle, mutta jonnekin se tunti katosi.

Avokki soitti juuri. Hänen ukkinsa on joutunut sairaalaan neurologiselle ja kiireelliseen leikkaukseen. Hän on ollut auto-onnettomuudessa toissapäivänä, ja luulimme, ettei siinä käynyt mitään, mutta ilmeisesti luulo ei ollut tiedon väärti. Pidämme kaikki peukkuja, että leikkaus menisi hyvin eikä kyse ole mistään vakavasta.

17.11.2010

Oikeassa olemisen todistaa huutamalla kovempaa kuin muut


Mikä päivä... Tämmöisiä ei toivoisi vuodessa kovin monta olevan. Tunnilla keskustelu muuttui riitelyksi, ja kaikki huusivat yhteen ääneen toistensa yli. Opettaja, sen sijaan että olisi rauhoittanut tilanteen, sai sen kuohumaan yli ja jatkumaan koko päivän. Hän ei halunnut myöntää olevansa väärässä, mistä seurasi se, että koko luokka sai haukut huonosta luokkahengestä (=vastustimme opettajaa), yksi oppilas joutui puhutteluun, sai paniikkikohtauksen, oksensi ja lähti kesken päivän pois koulusta. Suurin osa porukasta olisi halunnut poistua riidan aikana ja sen jatkoselvitysten aikana luokasta suuren ahdistuksen vuoksi, mutta ei voinut kun koulu jatkui vielä neljä tuntia tuon tapauksen jälkeen. Lopuksi opettaja halusi siivota koko jutun maton alle, aloittaa puhtaalta pöydältä ja korostaa, ettei hän ollut ollut väärässä.

Näin sivustakatsojan roolissa opettaja teki virheen, kun meni vastustamaan avoimesti ihmistä joka a) oli muun luokan mielestä oikeassa b) ei suostu perääntymään ristiriitatilanteessa milliäkään. Toisen virheen hän teki, kun ei rauhoittanut tilannetta heti, kun homma meni riitelyksi. Kolmannen virheen hän teki, kun ei myöntänyt olleensa aiheessa väärässä. Jos suorittaisin tämän kurssin vain tehtävinä, ja jättäisin loput luennot väliin... Huoh.

Mutta iloisempia uutisia: Sain PALKALLISEN työssäoppimispaikan ensi kevääksi. Juhlin! Paikka on lisäksi omaa alaani, ja toivoa on saada työtehtäviksi muitakin kuin niitä kaikista pahimpia hanttihommia. Nyt tarvitsee enää löytää vastaava paikka kesäksi. Sitten olisi valmistuminen taas vähän lähempänä. :)

Edit: Aaargh. Päivä sen kuin paranee. Pääsin kotiin, niin avokin äiti oli lipsauttanut avokille, että pukuni käsiraha on jo maksettu. En ollut kertonut siitä vielä, kun halusin ensin maksaa avokin äidille sen käsirahan. Ei olisi pitänyt odottaa. Nyt avokki sitten oli suunnattoman vihainen siitä, että olin ostanut puvun, vaikka hän oli sanonut että se on liian kallis. Enkä ollut kertonut hänelle siitä.

Olen kyllä alkanut salailla avokilta vähän liikaa asioita. En ole kertonut, etten ole saanut orgasmia pitkiin aikoihin. En ole kertonut, että limakalvoni kuluvat joka yhdynnässä puhki. En ole kertonut, jos yhdyntä sattuu, toivon sen vain loppuvan pian. En ole kertonut, jos ostan yhteisillä rahoillamme jotain, hän vain huomaa sen saavuttuaan kotiin. Tämä kai kertoo kai siitä, etten luota häneen. En tiedä, miten luottamusta voisi parantaa. En myöskään kestä, jos hän sanoo minulle ei. Toisaalta hän ei tunnista, milloin hän sanoo ei sellaisessa tilanteessa, jossa minä en suostu perääntymään. Sitten teen kuitenkin niin kuin haluan, ja hän loukkaantuu... Seuraavaksi kai pitää aloittaa parisuhdeterapia.

15.11.2010


Tänään melkein kuolin, kahdesti. Ensin tylsyyteen (markkinoinnin perusteet -kurssi), sitten sydäriin. Pörräsin lasten leluosastolla etsimässä askartelutarpeita, kun äkkiä kuulin mielensärkijän nauravan seuraavan hyllyn takana. Sekunnin tuhannesosassa sydän hyppäsi kurkkuun, kaikki hälytysjärjestelmät käynnistyivät ja pelosta täristen kurkkasin nurkan taakse. HUH! Paikan miesmyyjällä on aivan samanlainen nauru. Pistetään muistiin. Helpotus oli valtava, mutta kehoni rauhoittui vasta kun olin poistunut kaupasta.

Huomenna pitäisi taas mennä kuolemaan sinne markkinoinnin perusteisiin. Opettaja etenee niin hitaasti, että tekee mieli hakata päätään seinään. Tänään selvisi, että hänen turvallisuudentunteensa on järkkynyt. Hän otti esimerkin laajenevasta alasta, turvallisuusalan. Huomautin, että Suomessa on nykyään turvallisempaa kuin koskaan, joten tämän alan laajeneminen on selitettävissä uutisoinnilla. Tämä tieto tuntui järkyttävän hänen perusteitaan, ja hän yritti kaikin tavoin kieltää sen. Lisäksi hän kertoi jotain arvomaailmastaan rinnastaessaan skinit ja hopparit. Jännä, miten opettaja kertoo paljon itsestään vaikkei sitä tarkoittaisikaan. Ja vielä jännempi on, miten nämä asiat jäävät paljon paremmin päähän kuin se, mistä hän oikeasti puhui. Jotain pyramideja se sinne piirteli. :)

12.11.2010

Jee!


Sain kutsun työhaastatteluun! Työ olisi juuri sopiva minulle, tilapäistöitä. Ehtisin käydä koulua, käydä terapioimassa itseäni ja tehdä töitä, ilman että tarvitsisi tehdä "Hermioneja" ja olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Pitäkäähän peukkuja ensi torstaina, että huolisivat minut. :)

Tänään olen saanut makuuhuoneen siivottua. Vielä pitäisi saada siivottua keittiö, muut huoneet saavat jäädä huomiselle. Kaapit pitäisi käydä läpi, ja viedä roinaa kirpputorille. Taas on hulluna tavaraa hukassa. Jonnekin on kadonnut kaksi pussilakanaa. En ymmärrä, missä ne voivat olla, sillä pesen ne vessassa, kuivaan ne vessassa, viikkaan ne sängynaluslaatikkoon, ja sieltä käyttöön. Nyt ne eivät ole missään näistä paikoista. Samoin pitäisi löytää jostain ylipolven villasukkani, jotka eivät ole vaatekaapissa tai siinä varastolaatikossa jossa pidän villavaatteita kesän yli. Olenkohan suututtanut kotitontun?

10.11.2010

Peilaamisen hyötyjä


Tänään ryhmäterapiassa muut ryhmäläiset huomasivat minussa jonkin muuttuneen. Vaikutin kuulemma herkemmältä, hellemmältä, kuin olisin jättänyt naamion kotiin tms. Vasta kun he näin sanoivat, tajusin, että selkäni on eri asennossa, jotkin kireät lihakset eivät enää olleetkaan kireitä. Kuulemma kasvojen värikin oli muuttunut. Juuri tähän sitä tarvitsee muita: jotta näkisi itsensä muiden silmin. Ehkä alan vihdoin laskea suojauksiani.

Muuten tänään puhuttiin paljon tulevasta valokuvauksesta. Olen valmistautunut siihen kaikista eniten. Tiesin jo, millaisen taustan kuvilleni haluan, mitä pistän päälleni ja mitä puvustani vielä puuttuu. Kymmenen päivää vielä. Saa nähdä, pystynkö katsomaan lopputuloksia lainkaan, mutta ainakin toivottaavasti saan itseni poseeraamaan kameran eteen.

8.11.2010

Teinix, teinix


Varoitus, olen muuttunut teiniksi. Tuntuu, kuin aivot olisivat nyt päässeet siihen vaiheeseen, että hoitavat teini-iän muutokset loppuun. Pää on kuin Haminan kaupunki. Pinnani on lyhentynyt lähes olemattomiin, tulistun herkästi ja sanon pahastikin, saan ihme päähänpistoja, tuittuilen ja mökötän. Tai sitten tämä on häähulinaa. Onhan se iso elämänmuutos, rouvakastiin siirtyminen. En enää voi puhua yksikössä, vaan aina "me". "Me ostimme", "me aiomme", "me tahdomme". Välillä olen perumassa koko juttua, välillä odotan häitä innolla.

Tällä viikolla on viimeinen ryhmätapaaminen ennen ensimmäistä kuvauspäivää. Meistä siis otetaan kuvia luonnossa, ja saamme itse määrätä millaisia kuvia, millaisissa vaatteissa jne. meistä otetaan. Olen nyt tehnyt hatun kuvauksia varten, vielä pitäisi tehdä loppuun aloittamani mekon korjaukset. Minun on pitänyt jo vuosia pidentää sen olkaimia, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt on hyvä deadline. Lisäksi löysin tänään tarjouskorista -70% kankaan, josta saan kivan "pyrstön" hameeseen takapuolen päälle. Pukeudun kuvaan surupukuun, jollaisessa olisin teininä halunnut viettää kaiken aikani. Tällä hetkellä puuttuu enää 2 mustaa strutsin sulkaa, jotta hattuni olisi valmis. Yritin etsiä niitä tänään, mutta kolme askartelukauppaa myöhemmin jouduin luovuttamaan. Nettikaupasta niitä löysin, mutta hinta oli aika suolainen. Pitää kysellä ryhmäläisiltä, josko jollakin olisi sopiva sulka omasta takaa. Tai sitten löytää jostain naamiaispuoti tms. josta noita voisi myös kysellä.

2.11.2010

Nyt meni hermot, sen kyllä huomaa...


Voi helvetti vittu saatana! On niiin mukavaa kotiutua terapiasta ja löytää eteisestä uhkailukirje. Naapurin kyttääjämummo uhkaa meitä häädöllä, jos en heti poista lintujen ruokinta-automaattia parvekkeeltamme. Syy: lintujen ulosteet tuhoavat vastamaalatut seinät. Ok. Minulla jäi ulos pähkinöitä viime keväänä, ja harakka löysi ne. Se sotki silloin meidän ja alakerran parvekkeen. Pyysin asiaa anteeksi alakerran naapurilta ja hankin uuden ruokintalaitteen, johon harakka ei pääse murtautumaan. Ei näemmä kelpaa. Nyt tuolla ei ole kuin lyhty, jossa on PALAVIA kynttilöitä. Kohta varmaan meitä uhataan häädöllä, koska aiheutamme hirvittävän palovaaran pitämällä PALAVIA kynttilöitä metallilyhdyssä tyhjällä parvekkeella betonielementtitalossa.

Tuo kyttääjämummo alkaa ottaa minua tosissaan päähän. Taloyhtiön hallitus ei ehdi käsitellä minun ehdotustani laittaa takapihalle liiketunnistimellinen valo, ettei pyöräni renkaita enää viillettäisi, mutta sillä on aikaa käsitellä sitä, saako lintuja ruokkia meidän parvekkeella vai ei. Elämä on...

Tämmöinen vuodatus nyt tänne, kun ei voi tästä avokillekaan valittaa. Hän ei ymmärrä, miksi lintuja pitää ylipäätään ruokkia, joten hän ei ymmärrä suuttumustani.