20.11.2010

1. kuvauspäivä takana


Taisin hieman jännittää, kun puolessavälissä kuvausta jalat alkoivat täristä niin, etten meinannut pystyssä pysyä. Menimme kuvaamaan ulos luontoon, joten lämmintä piti olla päällä ja paljon, jotta tarkeni. Iso osa huomiosta meni siihen, että pysytteli lämpimänä, mietti keinoja pysyä lämpimänä ja lämmitteli kun kuitenkin tuli kylmä. Taas oli hyötyä siitä, että aikoinaan opettelin sytyttämään nuotion olosuhteissa kuin olosuhteissa. Meillä meni koko reissuun kaiken kaikkiaan viisi tuntia. Aika meni uskomattoman nopeasti, vaikka niin kauan siellä oltiinkin. Kuvausten jälkeen oli nälkäinen ja kaikkensa antanut olo. Olin hieman epävarma, miten jaksan jatkaa avokin työkaverin tupareihin, joista olin vielä luvannut ajaa avokin kotiin (vuokrasimme auton tätä reissua varten). Jotain kertoo jaksamisen lisääntymisestä se, että pidin kivaa tupareissa, jaksoin ajaa kotiin ja olen vieläkin hereillä. Ensimmäisenä ajatuksena kotiovesta tultua ei ollutkaan kaatua maahan jotta saisi unta. Tämmöinen päivä olisi ollut aivan mahdoton vielä vuosi sitten. Ei olisi tullut mitään, olisin kuollut väsymykseen kesken kaiken.

Kai avokki alkaa vihdoin luottaa minuun, kun antoi minun ajaa. Ja uskalsi suunnitella tämän päivän niin, että minä toimin kuskina. Toisaalta hän uskalsi alkaa ottamaan vasta, kun olin saapunut juhlapaikalle ja vakuuttanut että jaksan ajaa hänet kotiin.

Sivupersoonani oli vahvasti läsnä kuvauksissa. Tunsin hänet kurkkimassa, mutta heti kun kiinnitin Sipeen huomiota, hän katosi. Kun sivupersoonani tuli puheeksi ohjaajan kanssa, hän alkoi puhua sille suoraan, mistä se ihan innostui. Minä olen tähän mennessä aina vähän hävennyt sivupersooniani, ja tuntui hassulta, että joku puhuu minulle, mutta ei minulle, pääpersoonalle. Sipe kertoi tänään vihdoin ikänsä: 12 (Sipe: "eikä kun 14! Uskoisitko 14?"). Mitä silloin on tapahtunut? Minä en tiedä, mutta ehkä Sipe joskus suostuu kertomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)