24.12.2010

Röyh.


Joulun perinteitä on taas kunnioitettu ja olemme syöneet itsemme palloiksi. Lahjoja ei tänä vuonna vaihdettu, tai no, ostin minä avokin rahoilla itselleni (hänen luvallaan) häitä varten huivin, ja hieroin vastapalvelukseksi avokin hartioita. En ymmärrä, miten tuo mies saa itsensä noin jumiin! Oli kuin olisi yrittänyt ratakiskoa hieroa...

Asassins Creed II on alkanut sujumaan ja sujuisi vieläkin paremmin, jos meillä olisi useampi pelikone. Nyt pitää vuorotella, kun avokin pitää päästä pelaamaan välillä Stargraftia. :)

Pelaamisessakin on se ongelma, että jos minulta pyydetään jotain, se pitää tehdä heti. En osaa ajatella, että pelissä on sekä se juoni, joka etenee siihen tahtiin kun teen asioita joita sen eteneminen vaatii, että kaikkea sivutekemistä, jota voi tehdä jos siltä tuntuu. Noista sivujutuista saa sitten monesti isompaa rahapussia tai suurempaa reppua, aarrekarttaa tai muuta kivaa, mutta minä vain säntäilen ihmisten (tai siis pelihahmojen) asioilla enkä ehdi tehdä mitään muuta. Sitten peli onkin jo niin pitkällä, ettei niitä edes ehdi tehdä. Minun pitää siis pelata peli vähintään kahdesti, että voin tutkia kaikkea. Kun sitten toisella kerralla voi ajatella, että "juu juu, vein sen sun kirjeen jo, meen nyt tekemään jotain muuta". Miksi pirussa olen näin velvollisuudentuntoinen?!

Joka tapauksessa hyvää joulua kaikille ja toivottavasti teillä on tarpeeksi Samariinia ja luumuja. :) Niin ja suklaata ja jouluruokaa ja pipareita ja glögiä ja mitä nyt pitää kellekin olla.

ps. Pelistä vielä: Miekan poimiminen maasta ei onnistu, ei sitten millään. Mutta saa sitä äijät hengiltä ihan nyrkeilläkin, onneksi.

23.12.2010

Hyvää joulua!


Päivän ensimmäinen riita saatiin aiheesta minä en osaa hypätä Asassins Creed II -pelissä. Avokki osti tuon minulle joululahjaksi, ja pääsin tänään kokeilemaan sitä. En ole ykköstä koskaan pelannut, ja joka pelin alkuun pitäisi opetella tarvittavat näppäimet. Kävely, ok. Tappelu, ok. Ihmisille puhuminen, ok. Juoksu ??? Hyppääminen ???????? Kyselin avokilta apuja, kun hän oli jo eilen illalla tuota vähän pelannut, mutta lopulta molemmilta meni hermo. Taidan tarttua tuohon peliin vasta, kun avokki ei ole neuvomassa tai sitten en koskaan. On kyllä minusta pelin vika, jos pelaaja turhautuu jo perusjuttuja opetellessaan. Jos ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi, peli jää pelaamatta. Siksi meillä pölyttyy nurkassa The Simpsons -peli Wiille. Sitä pääsimme aika pitkälle, kunnes piti hypätä yli-Bartmaisen korkealle, ja homma jäi siihen. Pompimme ikuisuuden, mutta Bart ei vain jaksanut loikata tarpeeksi korkealle. Katsoimme lopulta jopa Walkthroughstakin, mutta siellä luki vain "hyppää".

Vieläkin muistan jokun tietokonepelin jossa piti päästä pois Bermudan kolmiosta dinosaurusten ja jättimäisten hyönteisten keskeltä. Peli loppui siihen, että krokotiili ei hypännyt, vaikka sen kaiken järjen (ja walkthrough:n mukaan) piti. Piti ottaa pieni lisko kiinni, tappaa se ja ripustaa liaaniin. Krokotiilin piti sitten hypätä ja syödä se, ja minun piti pystyä hyppäämään sen krokotiilin ja joen yli toiselle puolelle. Ei toiminut. Pistin liskon paikoilleen, odotin, ei mitään. Lopulta menin ja yritin hypätä sen joen yli, kroko söi minut. Lopulta meni hermo, varsinkin kun pelin pystyi tallentamaan vain tietyissä kohdissa ja niitä oli liian harvoin. Sitten oli peli, jossa piti tappaa mutanttiliskoja. Pääsin siinäkin pitkälle, kunnes homma loppui siihen, etten löytänyt sulkia, jotka antoivat erilaisia kykyjä: ilmassa leijuminen, tulessa kävely jne. Ensimmäisen sulan löysin, mutten millään yltänyt siihen. Muita en edes löytänyt, ja jossain vaiheessa olisi pitänyt kävellä laavakentän yli, ja homma jäi siihen.

Zeldaa jaksoin Wiillä pelata läpi asti ja yritin tehdä lisätehtäviäkin, kun sen pelaaminen oli niin käyttäjäystävällistä. Sekin loppui sitten siihen, ettei lohikäärme vain mahtunut siitä neulansilmästä, josta sen muka piti mahtua, mutta eipä se paljoa harmittanut, kun peliaikaa oli siinä vaiheessa jo useita vuorokausia takana. Simssiä olen pelannut, kaikkia kolmea, SimCityäkin useampaa peliä. Missään nimessä en ole yhtä himopelaaja kuin suvun miespuoliset jäsenet, mutta en sentään ole täysin ummikko. Ehkä siksi minusta ei ole tullut noiden pelien suhteen yhtä hyvää kuin olisin halunnut, kun en jaksa hangata mahdotonta kohtaa tuntikausia. Jos pelin pelaaminen ei ole enää kivaa, lopetan. Siksi minua ärsyttää, kun Tetris nopeutuu jatkuvasti. Voisin hyvin pelata niin, että taso 4 jatkuisi ikuisesti.

No, siinä oli tarpeeksi peliangstia. Jouluasiat edistyvät, enää puuttuu kotikaljaa ja suklaa on jo käynyt valitettavan vähiin. Vielä pitäisi imuroida ja sitten voi tuoda kuusen sisään. Tänä vuonna vaadin, että kuusi koristellaan suklaakarkeilla niin kuin aikoinaan meillä oli. Mitään vain ei tapahdu, ennen kuin saan puettua. Heräsin klo 13 puhelimen soittoon ja olen siitä asti hortoillut aamutakissa. Pitäisi kai yrittää vähän ryhdistäytyä. :) Toivotaan, että riitelyt loppuvat tähän, sillä mikään ei ole niin inhottavaa kuin riitely jouluna.

Viettäkäähän mukava, kiireetön ja pakoton joulu tänä vuonna!

21.12.2010

Omituisia unia


Näin viime yönä unta, jossa vartija kutsui minua vanhalla nimelläni (vaihdoin etunimeni täysi-ikäisenä) katsomaan, tunnistaisinko turvakameran kuvasta siinä riehuvan henkilön. Odotin, että mielensärkijähän se siellä riehuu, mutta se olikin laiminlyöjä(?). Katsoin nauhalta, kuinka joku ihminen kaatui, laiminlyöjä kumartui nostaakseen hänet ylös, nostikin hänet päänsä yläpuolelle ja raivoissaan heitti tuon ihmisen katuun. Sitten oli toinen nauha, jossa laiminlyöjä aloitti nyrkkitappelun. Nuorimmainen oli vartijan luona, ja lohdutin häntä. Hän oli unessa paljon nuorempi kuin nykyään, ja pystyin nostamaan hänet syliini.

Ennen tuota törmäsin unessa mielensärkijään kaupungilla. Yritin esittää, etten huomannut häntä ja kävellä nopeasti pois hänen lähettyviltään, mutta hän lähti seuraaaman minua. Lopulta hän seisoi aivan vieressäni kun odotin että hissi saataisiin toimimaan, virnuili siinä minulle ja minä yritin olla näkemättä häntä. Vaikka lopulta karjaisin, että painu ****:n, häntä vain nauratti. Lisähupia hänelle aiheutti se, että kantamani tavarat levisivät ympäriinsä ja menivät sekaisin tarjoilijan tavaroiden kanssa, enkä enää erottanut omiani. Tämä osoitti hänelle, miten huonosti huolehdin tavaroistani. Huoh.

Seuraavaksi terapiaan. Voisin ottaa kannettavani mukaan niin hän näkisi minusta otetut valokuvat.

18.12.2010

Iilimatoja ja zombeja, kauniita unia


Viime yönä näin todella pahaa painajaista. Siitä teki erityisen pahan se, että väkivalta kohdistui minuun ja uni ei meinannut loppua sitten millään. Vielä herättyänikin tuntui, että uni jatkui, enkä meinannut millään tajuta missä olin. Unesta jäivät pysyvimmät muistijäljet "iilimatomiehestä", joka näytti aivan normaalilta mieheltä, mutta äkkiä hänen kasvonsa "räjähtivät", kun silmistä, suusta, nenästä ja ihon läpi syöksyi mustia iilimatoja, jotka yrittivät imeä minut kuiviin. Jos ne osuivat minuun, ne yrittivät kaivautua ihoni läpi, ja yritin epätoivoisesti vetää niitä ulos itsestäni. Sitten oli poliisi, joka aivan selvästi oli zombi, ja tuli koputtamaan talomme (siis minun ja avokin) etuoveen kädellä, jonka tajusin olevan irtonainen vasta kun olin avannut oven. Jostain syystä seurasimme häntä jonnekin missä hän halusi näyttää meille jotain liittyen murhaajaan, jota hän muka etsi. Tosiasiassa hän kai itse oli tappanut kaikki ne ihmiset, joiden ruumiita makasi tiellä kasoittain.

Jotenkin putosin mustaan tervaan, jossa oli lisää zombeja, ja ne leikkasivat minulta kädet ja yksi painoi suunsa suuni päälle, imi ilman keuhkoistani ja söi kieleni. Sitten olimmekin taas sisällä talossamme, ja poliisi saapui uudelleen koputtamaan ovelle. Yritin tarttua seinällä olleeseen kirveeseen, mutta minulla ei ollutkaan käsiä. Poliisi käveli hekotellen sisään irtokättä heiluttaen. "Ei taida onnistua, vai?" Silloin tajusin, että irtokäsi oli minun. "Etkö sinä aiemmin tajunnut, että se oli sinun kätesi? Kyllä sitä omat kätensä pitäisi tunnistaa," nainen nauroi, heitti käden lattialle ja poistui. Yritin vastata, mutta minulla ei ollut kieltä. Sitten avokki (vai oliko hän siinä vaiheessa veljeni?) tarttui minua käsistä, katsoi minua silmiin ja sanoi, etteivät nämä unet lopu, ennen kuin olemme selvittäneet, mitä meille lapsuudessa tapahtui. Tuijotin häntä ja ajattelin, että minähän selvitin sen jo! Yritin kuitenkin hänen mielikseen muistaa. Makasin siskonpedissä useiden nukkuvien lasten kanssa, kun oveen koputettiin. Nousin ja menin avaamaan. Siellä oli iilimatomies. Yritin kuristaa hänet, mutta sitten iilimadot taas hyökkäsivät. Vasta nyt sain ravisteltua itseni hereille.

Uni

Näin viime yönä aivan hirveää painajaista. Sitä edeltävät unet olivat sitä perushuttua, taistelua aina muuttuvin säännöin ilman toivoa voitosta. Nyt olin sentään jo Hercules ja saavutin välillä sen mitä halusinkin. Se painajainen alkoi kun laskeuduimme sisarusteni kanssa vanhan musiikkiopistoni pihaan. Olimme olleet jossain toisaalla, emmekä tienneet uusimpia uutisia. Nuorimmainen kävi siskoni kanssa sisällä rakennuksessa ja palasivat kertomaan, että siellä pidetään juhlia, sillä keisari on kuollut (ilmeisesti oltiin vielä Venäjän vallan alla?). Minun tarvitsi käydä vessassa, joten lähdin minäkin sisään. Ovella huomasin, että siitä puuttui ovenkahva. Siirryin toiselle ovelle, sama juttu. Sitten tajusin työntää ovea sivuttain, ja se aukesi. Tuulikaappi oli aivan täynnä ruusuja ja peremmälläkin oli surunvalittelukimppuja maljakoissa kaikki pöytäpinnat täynnä.

Joukko vanhoja opettajiani ja lapsenvahtejani pyöri pöytien ympärillä ja keskusteli keskenään. Kysyin, missä vessa on, ja minut viitattiin takaisin tuulikaapin suuntaan. Kuljin useiden pienten huoneiden läpi, jotka olivat aikoinaan olleet vessoja, mutta nyt ne oli muutettu askartelutiloiksi. Kopit olivat matalia, vain vyötärön korkeudelle asti. Joku mies meni yhteen, ja yritin löytää toisen kopin kaukana hänestä. Kauhukseni perässäni seurasi joku, ja yritin laittaa kopin oven kiinni ettei hän seuraisi minua sinne. En vain oikein onnistunut, kun en löytänyt oikeaa ovea eikä siinä ollut lukkoa. Lopulta menin sitten pöntölle ja katselin siitä, kun huoneeseen tuli mies, joka tuli minulle juttelemaan kopin reunan yli. Selitti olevansa kalastaja ja tuli tänne tutkimaan saalistaan. Yritin tehdä asiani mahdollisimman nopeasti ja olin kiitollinen siitä että minulla oli hame, joten mies ei nyt ihan kaikkea nähnyt. 

16.12.2010

Arvatkaa, kuka ei saa unta?


Olen nyt tehnyt päätelmän, että liika hiilihydraattien ja sokerien syöminen illalla valvottaa. Kaksi hillolla päällystettyä paahtoleipää iltapalaksi lykkää nukahtamista ja saa minut heräilemään yöllä. Suklaarasian jakaminen avokin kanssa illalla saa minut näemmä valvomaan kokonaan. Aikani pyörittyäni ryömin koneelle ja aloin kirjottaa listaa eri asioista, joita koulullamme voitaisiin tehdä paremmin. Minut nimittäin pyydettiin mukaan kestävää kehitystä edistävään joukkoon, joka kokoustaa koululla noin kerran kuussa. Koska ryhmässä on mukana opettajia, voisi viesti jopa mennä perille. Vielä kun se muuttuisi toiminnaksi, olisivat asiat todella hyvin.

Muuten on aika on mennyt tavaroita myydessä. Olen jopa tienannut jotain. Koulutöitä lykkään, joten niitä on jo useampi rästissä. Viime terapiassa tultiin siihen tulokseen, että jätän koulutehtävät tekemättä, unohtelen ottaa tavaroita mukaan ja järjestän itseni pulaan ihan vain siksi, etten olisi parempi kuin laiminlyöjä. Jotenkin ajattelen niin, että koska en menestynyt viulun soitossa, jossa laiminlyöjä olisi minun halunnut loistavan, en saa menestyä missään muussakaan. Ja kun laiminlyöjän elämänhallinta on kaoottista, pitää minunkin pysyä sillä tasolla, etten vain saisi häntä pettymään. Sillä olisihan kamalaa, jos menestyisin alalla, jolla menestyminen ei olisi sallittua. Nyt sitten yritetään murtaa tätä ajatusta. Selkäni ei enää ole yhtä kipeä, kun olen hokenut itselleni päivittäin vihaavani laiminlyöjää. Siksi, ettei hän tehnyt mitään, siksi, ettei hän eronnut mielensärkijästä, siksi, ettei hän ole hakenut itselleen apua, siksi, että hän kieltää minun kokemukseni ja siksi, ettei hän ole ollut sellainen äiti kuin olisin halunnut ja tarvinnut.

Koulussa olen saanut yksityisopetusta, kun muut linjat ovat työssäoppimassa ja meidän linjalla on kolme ihmistä, joista yksi on ollut sairaana ja toisella on ollut lapsi sairaana. No, onpahan sitten saanut ohjausta ihan kädestä pitäen. Opettajapula kyllä on välillä tarkoittanut sitä, että minulle on opetettu työ, ja sitten olen saanut loppupäivän tehdä sitä keskenäni ja käynyt ilmoittamassa jollekulle kun työ on valmis ennen kuin olen lähtenyt kotiin. Seuraavaksi läksyjen kimppuun, siinä onkin hommaa koko yöksi...

9.12.2010

Kehon kuuntelua


Olen vihdoin alkanut kuunnella, mitä kehoni minulle sanoo, ja alkanut toimia sen mukaan. Etenkin tuo toiminta on ollut hukassa. Päänahkani kutisi hulluna, mutta vuosia en tehnyt sille mitään. Vihdoin ostin apteekista päänahkaa rauhoittavaa voidetta. Se toimi melko hyvin, mutta jos sen unohti suihkun jälkeen, kutina palasi. Sitten tajusin siirtyä kaupan shampoista apteekin shampooseen. Pelkäsin vähän, että kun minulla on nopeasti rasvoittuva päänahka, ettei sen pesuteho riittäisi, mutta kävikin niin, että nyt ei enää päänahka kutise eikä rasvoitu niin kuin ennen. Nyt ei ole enää pakko pestä hiuksia joka päivä kun oksettaa niiden rasvaisuus, nyt voi väliä olla jopa päiviä.

Samoin olen pitkään ollut uskossa, ettei saippuan pH:lla ole vaikutusta ihon hyvinvointiin, mutta nyt kun vaihdoin saippuaan, jonka pH on sama kuin terveen ihon, on ihoni pärjännyt paljon paremmin. Ehkäpä vanha uskomus siitä, että hiukset kannattaa pestä sadevedellä onkin tieto, joka perustuu hiusten ja sadeveden samaan pH:hon? Olen myös lukenut sokerin vaikutuksista ihmisen elimistöön. Se on ollut jo pitkään selvää, etteivät hampaani pidä siitä, mutta että liika sokerin saanti voi aiheuttaa tulehduksia ja pahentaa atooppista ihottumaa, sitä en tiennyt.  Seuraava ongelma olikin, että miten ihmeessä minut saadaan luopumaan esim. suklaasta.

Nyt luin kirjan karppaamisesta, ja kiinnostuin. Eli jätetään hiilihydraatit vähemmälle ja syödään enemmän proteiinia ja rasvaa. Lisää rasvaa ruokavaliossa voisi sekin auttaa ihoani. Lisäksi netti on täynnä ihmisten kertomuksia siitä, kuinka hiilihydraattiniukalle ravinnolle siirtyminen on tehnyt heidän terveydelleen ihmeitä. Karkinhimojenkin pitäisi kuulemma kadota ihan itsestään. Tätä pitääkin nyt sitten kokeilla. Toivottavasti saisin avokin houkuteltua mukaan tähän ihmiskokeeseeni. Kävin jo kaupassa ostamassa pähkinöitä, oliiviöljyä, voita ja täysmaidosta tehtyä juustoa. Katsotaan, mihin tämä johtaa, vai johtaako mihinkään. Sen olen itselleni luvannut, että jouluna saa syödä mitä vain. Paitsi tietysti kinkkua. En sentään halua, että kukaan joutuu minun takiani teurastajan asiakkaaksi. :)

4.12.2010

Voitontanssi keittiössä


Nyt juhlitaan, sillä avokki sai töitä! Pesti on vähintään kahdeksi vuodeksi ja ulkomailla. Euroopassa kyllä pysytään, eli hirveän kauas ei lähdetä kuitenkaan. :) Avokki sai työpaikan jo ennen kuin oli ehtinyt hakea sitä, joten hänen pitää vielä laittaa hakupaperit menemään ennen kuin tieto on virallinen.

Elämä alkaa tosissaan muuttua... Häät, terapian loppu, valmistuminen, ulkomaille muutto, ehkä perheenlisäystä... Juhlin kyllä paljon, kun saan useita satoja kilometrejä itseni ja mielensärkijän väliin. Ehkä siksi siskokin on nyt muuttamassa Etelä-Eurooppaan. Nyt pitää sitten vain aloittaa kieliopinnot, että tajuan jotain paikallisten höpötyksestä ensi syksyn muuttoon mennessä.

Tänään on ollut paljon parempi päivä kuin eilen. Silloin en saanut koko päivänä aikaan muuta kuin vietyä kirppispöytäni sisällön hyväntekeväisyyteen. Ensimmäinen kerta, kun ei tullut voittoa. Koko vaivasta jäin 16€ tappiolle. Olisin jäänyt enemmänkin, mutta ystävällinen kirppisemäntä veloitti pöytävuokraa halvimman mukaan. Ei siis kannata viedä vaatteita kirppikselle, ei ne mene kaupaksi. Suuntasin kotiin kaupan kautta ja hotkin mässyä sohvalla löhöillen loppuillan.

Tarkoitus oli nyt tehdä yksi rästiin jäänyt etätehtävä päivässä tämän pitkän viikonlopun aikana. Tähän mennessä tehtyjä: 0. Toivottavasti tartun noihin viimeistään linnan juhlien kättelyjonoa katsellessa, ei ne kurssit muuten läpi mene.