27.2.2011

Rauha maassa ja vatsassa


Kotona taas, ihanaa! Hermot alkavat rauhoittua, samoin vatsa. Tänään olen syönyt pieniä annoksia pitkin päivää, se on tuntunut auttavan. Nyt on ihan iloinen olo, vaikka välillä iskeekin kauhu: "MIE OON VAIMO! AUGH!" Ihan kuin sitä nyt vasta olisi "aikuinen", kun on astunut rouvakastiin. Samoin ajatus, että tuota äijää pitää sitten loppuelämä katsella, hirvittää välillä. Toisaalta tällä hetkellä ainoa asia, joka tuossa miehessä rassaa on elopaino, ja sen nyt voi aina laihduttaa pois, joten miksi vaihtaisin. Jos mies on kestänyt sen, että ilmoitin haluavani suljetulle, koska muuten vedän kurkun auki, ja saattoi vielä koko matkan sairaalaan ja otti vielä avosylin takaisin kotiin, kestää se varmaan vierellä monta muutakin myrskyä. Arkea tässä on eletty jo monta vuotta. Olen käynyt toista katsomassa sairaalassa kun paha tulehduskierre vei ensiavun kautta osastolle, siivonnut oksennukset lattialta, hoitanut ripulipotilasta, pessyt pyykit ja siivonnut sotkut jo 6 vuotta, eikä vielä ole tullut sellaista että tekisi mieli erota. Luotto mieheen on kova, vähitellen alan jopa uskoa ettei tuo minua tule koskaan lyömään. Katsotaan, miten käy.

Lasten hankinnasta puhuminen saa miehen ärsyyntymään, joten asiasta ei ole keskusteltu. Paitsi sen verran että jos minä puhun lapsista, mies huomauttaa että hänen äidillään on ollut huono vaikutus minuun. Anoppi kun puhui olevansa hyvää mummoainesta jo kaksi vuotta sitten ja on koko tämän ajan kysellyt perheenlisäyksen perään. ;)

Ainoa tavara onnittelukorttien lisäksi, jonka saimme lahjaksi oli mummolta pyytämäni puinen hieroja. Siis semmoinen puinen ötökkä, jonka pallojaloilla painellaan kipeitä lihaksia. Hänellä oli niitä kaksi, ja pyysin toisen itselleni. Hyvin ihmiset malttoivat pitäytyä tuomasta meille roinaa. Tieto ulkomaille muutosta töiden perässä kai piti ihmiset kurissa. Se on kyllä pitänyt myös minut. Kaupassa kun näkee jotain ihanaa, voi miettiä jaksaisiko sen raahata mukanaan ulkomaille asti. Monesti vastaus on ei. Lisäksi kotona on huomannut paljon semmoista, mitä ei oikeasti käytä yhtään mihinkään. Koskaan. Kun vaihtoehdot sitten ovat ota mukaan kalliilla, vie varastoon sukulaisille tai hankkiudu eroon,  viimeinen voittaa yllättävän usein. Elämiseen tarvitsee yllättävän vähän.

Puku pärjäsi juhlien läpi hienosti, mitä nyt helmalle oli jostain eksynyt kakkua. Helmalle astuttiin vain kahdesti, eikä puku repeillyt tai lankoja karkaillut mistään. Pesettää se kyllä silti pitää, kyllä helmat sen verran likaantuivat lattioita laahatessaan. Sää suosi, pakkasta oli juuri sopivasti. Ei liian kylmä, mutta sen verran kuitenkin ettei tarvinnut vesilätäköitä varoa. Viimeiset juhlijat laittoivat aamusta viestiä että bileet sen kuin jatkuvat, vaikkakin ihan eri paikkakunnalla. Ja nämä olivat siis siitä vanhimmasta päästä, nuorisosta ei tiedä, kun ei ole mitään kuulunut. :D

Nyt tämä vauvakuumeilija rupeaa selaamaan keskusteluja riippumatoista vauvoille. Hyvät yöt!

Tuore rouva bloggaa


Tällä hetkellä tuntemukset eivät ole kovin kivat. Söin liikaa, ja vatsaan sattuu. Lisäksi menkkakivut vihoittelevat. Hävettää, sillä juhlissa esitellessäni tuoreen aviomieheni ystävälle sukulaisiani, esittelin yhden serkuistani tämän siskon nimellä. Kirotut kaksoset, niin saman näköisiä, ettei niitä erota. Pahoittelin kyllä virhettä, mutta häpeä on silti voimakas.

Häistä kyllä selvittiin tosi vähäisin sekoiluin. Kutsukortissa oli yksi kirjoitusvirhe, appi unohti puolet pöytäkoristeista kotiin (mutta ehti vielä hakea ne ennen juhlien alkua), eikä kukaan muistanut että vieraskirja olisi ollut hyvä ottaa mukaan. Vieraat jakautuivat istumaan pöytiin vähän epätasaisesti, mikä jätti yhden pariskunnan yksikseen, mikä harmitti minua. Harmitti myös, että yksi sukulaiseni näytti niin pettyneeltä, kun itse vihkiminen jäi häneltä näkemättä. Mutta meistä oli todella hyvä, että vihkiminen oli eri päivällä ja tapahtui pienellä porukalla. Ehti pääkin mukaan tapahtumiin.

Vihkimispäivänä päässäni takoi pelko, olenko tekemässä suuren virheen, mutta takaisin ei enää voinut kääntyä. Vihkikuvassa halusin kuristaa kuvaajan ihan vain siksi, että ahdisti. Onneksi sen jälkeen pääsin uuden aviomieheni kanssa rauhassa hotelliin löhöämään sohvalle. Tuli todettua, että mies on sama kuin ennenkin, eikä mitään hätää ole. Väsytti ihan hirveästi, kun en ollut saanut oikein nukuttua edellisenä yönä, joten sammuin kuin saunalyhty jo alkuillasta. Valitettavasti hermot eivät rauhoittuneet, ja heräsin kymmeneltä. Valvoin kolmeen, ennen kuin uni taas tuli.

Hääjuhlapäivänä oli sitten taas rento meiniki. Jännitys alkoi kohota vasta, kun odottelimme vieraita saapuvaksi, eikä väkeä näkynyt. Onneksi tuli katsottua viereisestä salista, sieltä ne ihmiset löytyivät. Opasteisiin olisi ehkä pitänyt panostaa sen yhden A4:n verran. Juhlavieraat kehuivat ruokaa, kakkua ja rentoa meininkiä. Häät olivat kuulemma meidän näköiset. Hyvä hyvä!

Nyt on ristiriitainen olo. Itkettää, kun tämä suuri juhla on ohi. Olisin halunnut juhlia vielä huomenna, mutta sen sijaan paluu arkeen odottaa. Olen kauhuissani, kun kaikki meni niin hyvin. Olin aivan varma, että jokin menee hirveällä tavalla pieleen, ja nyt kun ei mennytkään, en osaa suhtautua asiaan. Olen innoissani, sillä vihdoin pääsin eroon mielensärkijän sukunimestä, olen vaimo, minulla on ihana mies, ja elämä hymyilee. Vauvakuume on yhä päällä. Olen ihan yllättynyt, että se iski näin voimakkaasti ihan vain siksi, että menimme naimisiin. Kai lasten saanti on nyt sallittu puheenaihe?

Olen myös vähän loukkaantunut siitä, mitä sukulaiset huutelivat häävalssin aikana, mutta se nyt johtui ihan vain siitä, etteivät alkutahdit kuuluneet kovin lujaa, eivätkä ihmiset tajunneet biisin jo alkaneen. Vitsiksi tarkoitetut heitot jäivät kummittelemaan mieleen. Tämä, ja häpeä serkun nimisekoilusta ovat nyt voimakkaat tunteet, mutta huomenna toivottavasti osaan keskittyä kaikkeen, mikä meni niin hyvin. Miksi se on niin vaikeaa olla nyt iloinen niin paljosta, ja niin helppoa olla vittuuntunut niin pienestä? Näinkö minun aivoni toimivat?

Nyt on myös koettu kohtaukset, jotka jätetään aina leikkaushuoneen lattialle hääohjelmia tehdessä. Ei niissä ikinä näytetä, kun morsian purkaa hääkampaustaan tuntikaupalla hoitoaineen, shampoon, kamman ja käsirasvan kanssa. Meillä sulhanen alkoi heti katsoa urheilua, kun pääsi television ääreen, ja morsian sai vieroitusoireita internetistä. Olisin kyllä ollut aivan pulassa ilman rakasta miestäni. Hän osasi illalla irrottaa tiarani kampauksestani tuhoamatta kumpaakaan ja kiinnittää sen takaisin taas seuraavana päivänä. Hän osasi solmia hääpukuni nauhat hyvin ja korjasi kampauksestani karanneet kiharat paikoilleen yön jäljiltä. Ihanaa, kun on ylimääräinen silmä- ja käsipari.

Olin vapauttanut sulhasen huomenlahjasta, mutta hän kustansi minut silti hierojalle hotellilla. Kiva juttu, vaikkakin nyt runnotut kohdat ovatkin arat. Pitää alkaa käydä hierojalla useammin, niin ehkä paikat eivät ehtisi niin jumiin. Edellisen kerran kävin, kun oltiin "lemmenlomalla", jolloin avokki kosi. Siitäkin on jo... Kolme vuotta! Huh, miten aika kuluu. Missäköhän minä olenkaan kolmen vuoden päästä?

24.2.2011

"ÄÄÄÄÄÄÄÄ!"


Olen kehittänyt teorian "häät" sanan alkuperästä. Se on yhdistelmä hyperventilointia ja panikointia. Ja monikko on tullut siitä, että niitä on aikoinaan juhlittu joko monta päivää tai sekä morsiamen että sulhasen luona tai sekä että.

Myönnetään, vähän tärisyttää. ;)

23.2.2011

Löytö!


Tänään vierähti iso kivi sydämeltä, sillä kirpputorilla käveli vastaan valkoinen toppatakki, joka on tarpeeksi paksu ensi viikonlopun keleille. Siinä tuli hiki jo sovittaessa. Hintakin oli opiskelijaystävällinen, joten tanssin kotiin. Kotona piti sitten tehdä kaikki mahdollinen, jotta avokin kotiintulo sujuisi hyvin. Hän on ollut koko viikon niin stressaantunut, että emme varmaan ikinä ole riidelleet niin paljon kuin tällä viikolla. Kumma, miten häät+työprojekti+työpaikalla tällä hetkellä tapahtuva arviointikierros palkkaneuvottelujen alla+työmatkan järjestelyt+muuton järjestelyt saavat miehen hermot kireälle. Itse olen ollut itse tyyneys. Taisin onnistua tavoitteessani, sillä puoli tuntia kotona sai murjotuksen muuttumaan hymyksi ja sain halinkin. :)

Kirpputorilla hipelöin moneen otteeseen aivan ihanaa kehtoa... Oikeasti! Oli hirmuinen työ puhua itseni jättämään se sinne. Vauvakuumetta? Ei, ei minulla. Tästä ei sitten kerrota avokille, ettei miesparka saa sydäriä kaiken stressinsä keskellä. ;)

Tänäänkin kyllä saatiin riita aikaiseksi. Olin laittanut tavaraa myyntiin, ja avokki oli laittanut samaan pinoon omia tavaroitaan ja sanonut, että jos nuokin saisit kaupaksi, niin hyvä. Käsitin hänen puheistaan, että hän haluaisi niistä mahdollisimman pian eroon. Laitoin siis hinnan sen mukaan. Virhe. Olin jo sopinut kaupat yhden ihmisen kanssa, kun soitin vielä avokille jos hän voisi viedä tavarat työpaikalleen tätä ihmistä varten niin ei tarvitsisi postittaa. Kävi ilmi, ettei avokki ollut valmis myymään niitä siihen hintaan. Minä sitten lupauduin perumaan koko jutun, jotteivat menisi ihan pilkkahintaan, mistä avokki suuttui. Pyysin sekaannusta anteeksi, soitin ostajaehdokkaalle, peruin kaupat, pyysin ostajalta anteeksi, soitin avokille ja kerroin että peruin. Avokki suuttui lisää. "Mikset sä voi koskaan vaan antaa asioitten olla?"

No, minä olin tästä kaikesta aika järkyttynyt, mutta otin asenteeksi sen, että minun ei tarvitse suojella sen tuntemattoman ihmisen tunteita. Minun tehtäväni on suojella vain ja ainoastaan avokin tunteita, ja siinä minä onnistuin. Kuljin ympäri asuntoa tekemässä tämän päivän kotitöitä ja kehuin itseäni ääneen. "Hyvä minä! Uskalsin korjata virheen sen sijaan että olisin alkanut tuntea hirveää häpeää ja antanut asioiden mennä vain enemmän pieleen." "Minun tehtäväni on huolehtia avokin ja itseni onnesta, ei muiden" "Hyvä minä!". Uskomatonta, mutta häpeä ei lauennut päälle, vaikka se välillä kävi nurkan takana kysymässä, että "joko nyt?".  Koin häpeän sijaan... en nyt ihan ylpeyttä, mutta rauhallisuutta. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.

22.2.2011

Käykää luovuttamassa verta!


En tajunnut, että korvisten otto estää verenluovutuksen 4 kk ajaksi. Minulla menee vielä hetki, ennen kuin saan käydä luovuttamassa, mutta tällä hetkellä Veripalvelun laarit ovat lähes tyhjät. Käykää siis edes kysymässä, sovitteko luovuttajiksi, jos vähänkään epäilette että verenne kelpaa!

Päädyin veripalvelun sivuille, kun luin toisella sivulla juttua ihmisestä joka oli käynyt luovuttamassa luuydintä. Olen itse jo useampana vuotena ajatellut liittyväni, mutta vielä ei ole tullut moista tehtyä. Ajatus on kuitenkin kytenyt jo niin monta vuotta, että kai se joskus toteutuu. Kipinä ehkä syttyi viimeistään silloin, kun luokkakaveri kuoli leukemiaan.

Muita asioita: Hääpäivä lähestyy! Perjantaina minusta tulee rouva! Terppa yllätti minut terapian jälkeen täysin, ja pyysi saada onnitella halaamalla. Itse olin siinä vaiheessa vielä niin istunnon laukaisemien tunteitten vallassa, etten oikein tajunnut, mitä tapahtui, mutta nyt on siis halattu. Eipä ole ennen tämmöistä...

19.2.2011

Toinen kuvauspäivä


Tänään olin taas kameran edessä. Tällä kertaa yritin sallia itseni olla söpö. Lapsena söpönä olemisesta seurasi pahoja asioita, joten nykyään minun on hirveän vaikea sallia itselleni söpöily, keimailu ja itseni laittaminen nätiksi. Onnistuin mielestäni kuvissa hyvin, mutta kuvaussession jälkeen tärisin kuin horkassa. Enkä varmaan ikinä halua nähdä niitä kuvia. Mutta söpöilty on, eikä kukaan hyökännyt kimppuuni!

12.2.2011

Päivä prinsessana


Suosittelen kaikille ammattilaisen meikattavana käymistä. Kävin tänään häitä varten koemeikissä ja -kampauksessa, ja täytyy sanoa, että kyllä se toi lisää itsevarmuutta kaupungilla kuljeskeluun. Uskalsin käydä jopa kaupoissa, jotka on suunnattu niille, jotka meikkaavat säännöllisesti tai kuluttavat pukeutumiseensa kuukaudessa enemmän kuin minä vuodessa. Oli kyllä todella outoa nähdä itsensä täydessä tällingissä, mutta oli yhtä yllättävää, kuinka nopeasti siihen tottui. "Tätähän pitää alkaa harrastaa useammin!" Toisaalta ihoni on niin herkkä, että se ei kyllä kestäisi päivittäistä meikkaamista. Ja tänäänkin sain lievän allergisen reaktion huulikiillosta, jota minulle laitettiin. Kävin siis varmuuden vuoksi meikkiosastolta ostamassa oman huulikiillon, josta tiesin etten ole sille allerginen. Jännä, miten meikkiosastolla saa heti palvelua ihan eri tavalla, kun sinne menee meikit naamassa. Eikö ne meikittömät (kuten minä, siis normaalipäivänä) juuri ole niitä, jotka tarvitsisivat sitä hyvää palvelua? Jos on jo pro mitä tulee meikkaamiseen, kai tietää jo mitä tarvitsee?

Tänään minulla oli ihana päivä. :)

6.2.2011

Siivouspäivä


On tämä rankkaa. Mies komensi löhöämään ja syömään suklaata, jotta hän voisi siivota rauhassa. Ja nyt se on siivonnut joka kolon tarkemmin kuin minä olisin ikinä jaksanut. Siis ainakaan tänään. Viime viikko imi minusta mehut niin täysin, ettei nyt olisi irronnut kuin pikaimurointi. Nyt tuo ihanainen uros on siivonnut omat soittokamansa, paperipinonsa ja vaatekasansa pyytämättä ja tällä hetkellä puhdistaa vessan viemäreitä. :)