29.3.2011

Olen niin onnellinen!


En tiedä, mikä on, mutta elämä tuntuu ihanalta. Löysin kaupasta vuohenjuustonmakuista sulatejuustoa ja melkein itkin onnesta kun söin sitä. Se oli niin hyvää. Välillä pysähdyn, kun tajuan miten hyvin minulla on nyt asiat. Olen alkanut arvostaa elämän pieniä iloja, joita en ole huomannut sitten... ööh. Minulla on ihana mies, joka rakastaa minua. Minulla on koti, jossa saan olla rauhassa jos sitä haluan tai olla miehen kanssa, jos niin haluan (ja jos hän ei ole töissä). Minun ei tarvitse kärsiä kylmää, nälkää, kuoleman pelkoa, väkivaltaa tai muutakaan, joka on todellisuutta niin monelle. Nykyään, jos huomaan olevani huonolla tuulella, kastelen pari huonekasvia ja piristyn. Toimii joka kerta. :) Jos saan selville, että on olemassa tavara tai palvelu, jonka haluan, minun on mahdollista saada se. Joskus se vaatii säästämistä tai jostain muusta luopumista, mutta minun on ylipäätään mahdollista korjauttaa pyöräni, ostaa uusia vaatteita, ostaa jotain kivaa itselleni tai käydä hierojalla. Ei ehkä samassa kuussa, mutta kuitenkin. On monia, joilla kaikki aika menee vain siihen että yrittää raapia jostain tarvitsemansa ruuan ja suojan.

Minun elämäni ei enää ole ahdistusta ja kauhua. Kun aikoinaan terapian aluksi puhuttiin, että terapian tavoite on saada elämästäni tasaisen harmaata, ajattelin että se kuulostaa hirveältä. Nyt täytyy sanoa, että tasaisen harmaa on ihanaa. Kunpa elämäni olisi mahdollisimman pitkään harmaata. Minun psyykeni ei kestä suuria stressin aiheita, edes iloisia sellaisia. Hassua. Katsotaan, miten käy, kun olen 2 kk erossa rakkaasta nallekarhustani työharjoittelun takia... Mutta kunhan sielläkin on  tarpeeksi paksu peitto, jotten palele yöllä, hyvää ruokaa, nettiyhteys ja järkevää tekemistä, elämä hymyilee. :)

28.3.2011


(Petri Nygård: Selvä päivä)
Oonko mä nyt vaan toooosi väsy, vai onko tää oikeesti hauska biisi? Tai sit tää on vaan oire siitä, etten oo vaihtanu vapaalle sitten viime kesän ja kaverin häiden... Omia häitä ei lasketa, koska sillon jännitti ihan liikaa.

26.3.2011

Ruokaongelmia


Olen alkanut epäillä olevani allerginen leivinhiivalle. Kun vaivaan taikinaa, iskee käsiin allergiareaktio, joka saa käsivarret punottamaan ja kutiamaan sormista kyynärpäähän asti. Eilen join simaa, josta seurasi punoitusta ja kutinaa vatsaan, niskaan ja taipeisiin. Pitää kai käydä kysymässä, voisiko tuon jollain testillä varmistaa. Johonkin tietoihin se olisi kai hyvä laittaa ylös, kun jotkin lääkkeet voivat sisältää samaa hiivaa.

Toinen ongelmani liittyy rypsiöljyyn. Ihoni ja hiukseni ovat hirveän kuivat, ja totesin tämän johtuvan liian vähäisestä rasvojen saamisesta ruokavaliossani. Olen yrittänyt nyt sitten ruveta syömään rypsiöljyä, kun siinä kuulemma on hyviä rasvoja oikeassa suhteessa, mutta en pidä mausta yhtään, enkä ole vielä keksinyt, mihin sitä olisi hyvä sotkea, että suositeltu ruokalusikallinen päivässä varmasti tulisi syötyä. Helpointahan olisi, jos sen voisi sotkea johonkin, jota jo muutenkin syö, mutta se ei oikein tahdo sekoittua mihinkään. Öljy ja vesi... Ensin yritin kaataa sitä salaatin päälle, mutta kun en pidä salaatinkaan mausta... Uusi yritys oli sekoittaa sitä mehuun, ei toiminut. Öljy jäi pinnalle kerrokseksi ja maistui yhä pahalta. Luomuöljy maistuu paremmalta, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvältä. Pitäisi kai hankkia jostain jotain rasvaista jugurttia ja testata sen kanssa.

Ruokiin sotkeminen ehkä toimisi, jos söisin ruokaa. Siis koulun ulkopuolella. Kotona on taas mennyt sellaiseksi naposteluksi. Leipä joskus, energiapatukka myöhemmin, karkkia väliin. Eineksillä elellään. En tiedä, mikä tässä on taas näin vaikeaa. Ehkä se, etten ole koskaan joutunut opettelemaan sitä rytmiä, että tekisin säännöllisesti itselleni ruokaa. Hyviä reseptejä on joskus tullut vastaan, mutta liian vähän olen tajunnut pistää niitä ylös. Suurin osa resepteistäni on jälkiruokia. Niillä ei elä.

Tällä hetkellä kärsin masennuslääkkeen lopetusoireista. Pyörryttää ja kehossa tuntuu hassulta. Vähän kuin hermoilla olisi hikka. Ei mitään kamalaa, mutta makuuasento on paras. Harmi, että tänään pitää käydä tyhjentämässä kirppispöytä. Toivottavasti siellä ei enää olisi paljoakaan.

21.3.2011

Uutisia



"Maanantai 21.3.2011 klo 16.37
Saksalainen hirviöisä on myöntänyt kaikki häntä vastaan nostetut syytteet.

Saksalainen Detlef S. on parhaillaan syytettynä tyttärensä, ottopoikansa ja ottotyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Miehellä on kahdeksan lasta ottotyttärensä kanssa.

Yhteensä miestä syytetään 350 erillisestä alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalisesta teosta. Rikokset jakaantuvat yli 20 vuoden ajalle.

Detlef, 48, alko käyttää omaa tytärtään hyväksi tämän ollessa 9-vuotias ja ottotytärtään 12-vuotiaana. Häntä syytetään myös tyttäriensä parittamisesta. Mies väitetysti myi heitä muille miehille 40 Saksan markan ja myöhemmin 30-50 euron kertakorvausta vastaan. Hän oli itse läsnä katsomassa, mitä tytöille tehtiin.

Saksalaismediat ovat toistuvasti verranneet syytettyä Itävallan Josef Fritzliin. Fritzl käytti hyväkseen ja piti tytärtään vankina 24 vuotta. Hänet tuomittiin elinkautiseen vuonna 2009.

Detlefin tapaus on järkyttänyt Saksaa syvästi. Syyttäjä on vaatinut miehelle 14,5 vuoden vankeusrangaistusta. Tuomio luettaneen tiistaina.

IL"

Miten tästä voi saada enintään 14,5 vuotta?! 350 vuotta vankeutta kuulostaisi paljon sopivammalta.

...Suomen Fritzliä odotellessa. Kyllä täällä varmasti ainakin yksi sellainen mellastaa.

Ei voi katsoa!


Tänään näytin terpalle viime valokuvauspäivän tuloksia. En vieläkään pysty katsomaan niitä itse, ne ovat liian häpeällisiä, pelottavia, kamalia. Mietittiin sitä, miksi näin on ja puhuttiin tulevasta. Ehkä joskus pystyn katsomaan noita kuvia irti häpeän tunteesta, nähdä ne sellaisina, kuin ne ovat. Mutta se aika ei ole nyt, eikä luultavasti vielä lähitulevaisuudessakaan.

19.3.2011

Eih!


Olen tässä nyt pari päivää ihmetellyt, kun vessassa on ollut joku outo, epämiellyttävä haju. Tänään vihdoin selvisi, mistä se tuli. Olin jättänyt pesukoneen tyhjentämisen kesken viimeksi kun pesin pyykkiä, ja märät pyykit olivat muhineet suljetussa pesukoneessa päiväkausia. Teki mieli hakata päätä seinään. Vakuutan, että minulle ei ole ikinä ennen käynyt näin. Nyt on vain pitänyt kiirettä. Tämä vain osoittaa, kuinka kiire on oikeasti ollut.

Eteinen on täynnä muuttolaatikoita, olkkarin nurkassa on osiinsa purettu kirjahyllyn rotisko, joka pitäisi raahata kaatopaikalle. Toivottavasti yksikään esteetikko ei eksy lähellekään tätä kämppää ettei saa sydäriä.

Mutta taas oli tuuria: Ihminen, joka kävi ostamassa minulta pikkurahalla ylimääräisiä tietokonekamppeita, innostui mieheni kitaroista ja muista musavehkeistä. Ne ovat nyt maanneet pölyttymässä mieheni vanhan bändin hajoamisesta lähtien, ja joutaisivat pois. Kävi ilmi, että tämä ihminen on muusikko, ja haluaisi ostaa nuo kaikki pois. Jee! Taas vähemmän muutettavaa. Kirpputorillakin tavarat ovat vähentyneet ihan kivaan tahtiin. Ehkä niistäkin pääsisi eroon. :)

17.3.2011

Truebie/fangbanger ilmoittautuu


Hehee... Minulta on selkeästi jäänyt teini-ikää elämättä. Nyt fanitan hurjana True Blood -sarjaa. Sarjaa, en kirjoja. (Minusta kirjailijan kyvyt eivät riittäneet hahmojen kehittelyä pidemmälle. Sarjassa juonen kehittely, tapahtumien rytmitys jne. toimivat paljon paremmin. Oikeasti, kuka (3. kirja) järjestää kirkossa vampyyrien hyökkäyksen, takaa-ajoja yms. ja kuittaa koko jutun parin lauseen raportilla Sookielle, kun kaikki on ohi?! Eikä koko kirjassa ollut muutenkaan saatu pohjaa sille, miksi Sookie on koko kirjan ajan vihainen Billille. Siksikö, että Bill muistaa häntä testamentissaan? Öh?) (Ja tästä mielipiteestäni ei sitten kannata itkeä kommentteihin, kanssani saa olla eri mieltä.)

Huono puoli tässä fanittamisessa on, että katson kaiket yöt joko itse sarjaa tai sitten pätkiä YouTubesta. Ei hyvä. :D Mutta on se Eric maukas. Jos minua odottaisi sängyssä tuommoinen näky, minulla ei olisi mitään ongelmia nukkumaanmenon kanssa. *liukastuu kieleensä* (Vaikkakin kuva on promokuva ja muokattu. Ja jos jonkun mielestä tuo on pornoa, voi sen vetää vielä enemmänkin yli: Video.)

Ps. ei sitten puhuta tästä miehelle mitään, ettei se tule mustasukkaiseksi. Se on mustasukkainen jopa huonekasveille, saati sitten 6 kertaa Ruotsin seksikkäimmäksi mieheksi äänestetylle näyttelijälle. ;)

14.3.2011

Lääh puuh


Miksi tuntuu, että nykyään vain juoksen paikasta toiseen, eikä valmista tule kuitenkaan? Kohta koittaa lähtö ulkomaille harjoitteluun, ja se on työllistänyt. Passi, matkavakuutus, lentoliput, stipendianomukset, käytännön asiat... Miten verotus menee, entäs opintotuki? Otanko minkä verran tavaraa mukaan, kuinka paljon se tuo lentolippuihin lisähintaa? Jne, jne. Ennen harjoitteluun lähtöä pitäisi vielä muuttaakin, että  miehen työmatka lyhenee. Tänään olen raahannut hulluna tavaraa kirpputorille, jos niistä pääsisi joskus eroon. Siis kirjaimellisesti raahannut, koska meillä ei ole autoa. Onneksi on sentään nokkakärryt ja muuttolaatikoita. Muuttoilmoitus on jo tehty, vuokrasopimus irtisanottu ja uusi allekirjoitettu. Nettisopimus pitäisi saada vielä katkaistua, sähköt samoin. Tavaraa on myyty niin paljon kuin sitä on mennyt kaupaksi, mutta silti tuntuu että meillä on roinaa ihan liikaa. Tuntuu, että pitää tilata täysperävaunurekka tuohon pihaan, että nämä saa kaikki kerralla. Paitsi että osa pitää laittaa anoppilaan varastoon, kun niitä ei seuraavaan puoleen vuoteen tarvita ja syksyllä muutetaan kahdeksi vuodeksi ulkomaille. Eli meiltä lähtee ensi viikonloppuna muuttokuorma sinne ja sitten kuun vaihteessa toinen muuttokuorma uuteen kotiin. Hommaa ja touhua siis riittää. Huh.

Terapiakin loppuu kuun vaihteeseen. Meillä on sopimus, että kesällä käyn vielä pari kertaa kertomassa kuulumisia, mutta tämä jokaviikkoinen loppuu nyt. Tällä hetkellä se tuntuu vain hyvältä asialta, siis se, ettei enää tarvitse joka viikko matkustaa toiselle paikkakunnalle puhumaan tunnin verran. On pitänyt repiä tikusta asiaa, kun mitään kipeitä kohtia ei oikein ole nyt noussut käsittelyyn. No, aina voi puhua muuttamisesta, työharjoittelusta, lasten hankkimisesta, miehen työkiireistä ja siitä, mitä on tehnyt viikon aikana. En kyllä tiedä, kannattaako siitä maksaa niin korkeasti koulutetulle ihmiselle. :D

Ai niin... Psykiatri oli sitä mieltä, että voin lopettaa masennuslääkkeen syömisen. Syön nyt nuo, jotka minulla vielä on ostettuna, ja sitten se on siinä. Jee! Johan niitä on melkein neljä vuotta popsittu. Se on aika pirun monta pilleriä. Ennen kuun vaihdetta loppuu siis säännöllinen lääkityskin. En vielä vuosi sitten olisi uskonut, mutta niin vain tässä on päässyt käymään, etten enää ole masentunut. :)

6.3.2011

Arki alkaa, mutta vasta aamulla


Mies lähtee huomenna Saksaan työreissulle. Tajuttiin, että hetkinen, siellähän jo leppä ja pähkinäpensas kukkii. Piti pakata allergialääkkeet mukaan. Tuntuu hassulta, että jossain on jo kevät. Olen yrittänyt nyt järjestää itselleni kaikkea kivaa siksi aikaa kun mies on poissa. Maanantaina käyn hierojalla, tiistaina postissa pitäisi odottaa yllätys, keskiviikkona on terapiat ja torstaina... No, en ole vielä suunnitellut sinne asti.

Loman viimeinen päivä alkaa olla lopuillaan. Sainko tehtyä koulutehtäviä? No en. Häät veivät yllättävän paljon energiaa. Olen nukkunut paljon. Ja vuorokausirytmini on taas ihan sekaisin. Olen sekaisin ihan hassuista asioista. Tässä joku päivä tajusin, etten mennytkään mielensärkijän kanssa naimisiin. Sain mennä ihan itse valitsemani miehen kanssa naimisiin, eikä mielensärkijällä ollut siihen mitään sananvaltaa. Olin helpottunut. Hassua. Sitten olen nähnyt unia rinnoista ja rintaliiveistä. Tänä aamuna ihmettelin unenpöppörössä sitä, että minulla on tissit. Ei minulla unessa ollut ollut.  Toisena yönä näin unta, jossa olin rintaliivikaupassa, eivätkä mitkään liivit sopineet minulle. Ja sitten joku varasti tai pilasi rintaliivejäni... Ilmeisesti naiseutta nämä unet käsittelevät.

Tällä viikolla muistan nähneeni painajaista vain yhtenä yönä. Siinä kasvatin kahta merivuokkoa, joista toinen poltti minua ja lopuksi söi minut. Ihme onteloeläimiä... Samassa unessa yritin ehtiä bussiin, mikä oli vaikeaa kun jokaisen bussin etuosa oli laudoitettu umpeen, eikä niistä meinannut saada selville, minne ne olivat menossa. Olin vieraassa kaupungissa, enkä päässyt kotiin.

Tiistaina pitäisi selvitä, mitä mieltä psykiatri on masennuslääkityksen jatkamisesta: Jatketaanko vielä samalla annoksella, vähennetäänkö annosta vai lopetetaanko. Tähän mennessä ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka annos onkin nyt ollut jo 3kk pienempi. Enää ei ole tullut mitään oireita, vaikka lääke olisikin jäänyt pois tai sen ottaminen olisi myöhästynyt. En enää tunne itseäni masentuneeksi, mikä on aika omituista. Olen välillä surullinen, kuten tunkiessani isoa lankakerää pienen silmukan läpi(*, mutta se menee ohi. Ärsyttää vain, kun vieläkin ajatukset ajelehtivat insestiin, jos annan niiden kulkea minne haluavat. No, kyllä minä jo muutakin mietin. Kuten sitä, milloin sitä ehtisi viedä roinaa kirppikselle. Ai niin, pitäisi niitä koulutehtäviäkin tehdä... No, ei tänään. Tänään olen vielä lomalla. :)

*)Tarkennus 31.8.2012: Siis selvittäessäni sotkuun mennyttä lankaa. Jonkin suurikokoisen änkeminen pienestä raosta muistutti liikaa anaaliraiskauksista.

1.3.2011

Pää kuin reikäjuustoa


Nyt on joku anoppien salajuoni selvästi käynnissä. Kävin apteekissa hakemassa ehkäisyrenkaita lisää. Kävi ilmi, että ne olivat loppu. Niitä ei ole koko kaupungissa, ei tukussa, ei maahantuojalla. Koska niitä taas saadaan, ei ole tiedossa. Niitä on tilattu lisää jo kuukausi sitten, mutta mitään ei ole saatu. Aloin apteekista lähtiessäni naureskella ajatukselle, kuinka anopit ja mummot ovat yhdessä estäneet raaka-ainetoimitukset tehtaalle ja sabotoineet kondomeja ihan vain siksi että saisivat pian taas kuunnella pikkujalkojen tepsutusta. Ei sitä ikinä tiedä, mihin nuo pystyvät. ;)

Oikeasti tungen jäitä hattuun ja yritän muistaa ettei minusta ole vielä lapsen hoitajaksi. Itse asiassa alan pelätä, ettei pääni toimi enää ikinä kunnolla. Sekoilen ihmisten nimissä, hoidettavissa asioissa, sanon juu kun pitäisi sanoa ei jne. Tai sitten olen jo niin hyvässä kunnossa, että huomaan nämä virheet?

Vanhalta yläasteeltani tuli kutsu luokkakokoukseen. Onneksi olen silloin ulkomailla työharjoittelun merkeissä, joten ei edes tarvitse miettiä, menenkö. En edes haluaisi. En enää muista kaikkia, jotka luokallamme ovat olleet. Hyvä mennä, ja ihmetellä, kuka sinä olet, ja ollaanko me muka joskus oltu samalla luokalla.

Haluaisin, että joku kuvaisi aivoni ja sanoisi, onko siellä vaurioita vai ei. Kai kaikista niistä lyömisistä ja kuristamisista on jotain jälkiä jäänyt? Samaan aikaan toivon, että kaikki on kunnossa, toisaalta toivon että jotain olisi mennyt pysyvästi rikki, että oikeudessa olisi jotain konkreettista näytettävää. Ja että olisi joku kunnon syy sille, etten vieläkään toimi kuten terveen pitäisi. Tai ehkä minulla on liian suuret vaatimukset terveydelle. Että muistaisi ihmisten nimet, mitä tapahtui viime viikolla, tunnistaisi ihmiset vaikka näillä olisikin hattu päässä, muistaisi, että lupasi eilen viedä tavaraa postiin... Hävettää, kun en oikeasti tunnista ihmisiä tai tiedä, missä heidät olen tavannut, jos tajuan että olen nähnyt heidät jossain. No, nykyään vain kerron, että nyt en tiedä, kuka olet. Onneksi on naamakirja. Voi selata ihmisiä siellä, opetella heidän nimiään ja naamojaan, ja jos joltakin tulee viesti, voi katsoa tunnenko ihmisen ja jos tunnen, mille listalle olen hänet laittanut muistaakseni paremmin kuka hän on.

Toisaalta ymmärrän hyvin, etten halua muistaa ihmisiä tai heidän nimiään. Aikoinaan sillä ei ollut mitään väliä. Kukaan ei voinut minua auttaa, ja olin niin murheitteni vallassa, ettei ohi menevillä ihmisillä ollut mitään väliä. Samalla luokalla olevat oppi lopulta, kun opettajat käyttivät aina etunimeä kun kysyivät jotain. Elämässä oli tärkeää oppia lukemaan mielensärkijää ja oppia asiat mitä koulussa opetettiin, jotta saisi hyviä numeroita. Nykyään en tee ensimmäisellä taidolla mitään ja koulun opetuksistakin on unohtunut valtaosa. Enää mitään hajuakaan Suomen rannikon jokien nimistä tai milloin sodittiin ensimmäinen maailmansota. Toisen maailmansodan alun ja lopun muistaa, kun niitä hoetaan elokuvissa jatkuvasti.

Haluaisin silti oppia ihmisten nimet. On hirveän epäkohteliasta, kun ei muista jotakuta. No, onneksi muistiaan voi harjoittaa. Onneksi nykyään minulla on mies, jolta voin juhlissa kysyä, kuka tuo ihminen on, ja mistä minä sen tunnen. :)