25.8.2011

Kirja, joka jokaisen tulisi lukea


Olen nyt lukenut niitä kaksikin. Ensimmäinen oli Luonnollinen lapsuus, joka käy läpi miksi länsimainen ihminen on ainoa eläin, joka kysyy "miten hoidan poikaseni?". Opin siitä, että äiti on lapsen elinympäristö, ja hänen kuuluu sitä olla ainakin ensimmäisen vuoden. Viimeisen luvun jätin väliin, koska a) se ei mielestäni kuulunut asiaan b) kirjan näkökulma oli mielestäni vääristynyt, sillä nyt olin alkanut lukea jo toista kirjaa: Paritellen: Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria. Kirjan sävy on vihainen. Ainakin minulle tuli sellainen olo etenkin kirjan alkupuolella, että kirjoittaja(t) ovat vihaisia niille, jotka ovat väittäneet heille ihmisen olevan yksiavioinen, eikä asiasta sovi kiistellä. Kirja esittää toisen version (itse asiassa sitä hangataan lukijan naamaan, kunnes siihen melkein jo kyllästyy): ihminen on luonnostaan moniavioinen. Siis sekä miehet että naiset.

Ennen maanviljelyksen alkua ihmiset elivät yhteisöissä, joissa jokainen harrasti seksiä jokaisen kanssa. Vanhemmuus oli jaettu, ja yhteisö oli matriarkaalinen. Tämän taustalla olevaa ajatusmaailmaa valotetaan useammankin esimerkin kautta. Etelä-Amerikkalaiset metsästäjäkeräilijät uskovat, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kahta maitoa: miesten ja naisten. Naisen tulee saada sisäänsä mahdollisimman paljon spermaa ennen syntymää, jotta lapsi saisi alkunsa ja kasvaisi. Syntymän jälkeen lapsi kasvaa naisten maidon, imetyksen ansiosta. Ajatus, että vain yksi mies voi olla lapsen isä, on heille vieras. Kirjassa esitetään paljonkin todisteita moniavioisuudesta. Naisen kyky useisiin orgasmeihin, naisen sukupuolielinten kyky valikoida, kenen sperma pääsee eteenpäin, miehen seksuaalisen kiinnostuksen lopahtaminen yhden siemensyöksyn jälkeen, miesten kiihottuminen pornosta, jossa on spermakilpailua (=useampi mies ja nainen), jne.

Kaiken pahan alku ja juuri on kirjan mukaan maanviljelyksen syntyminen. Miksi? Ennen maanviljelystä elettiin kuin ihminen oli elänyt suurimman osan olemassaoloaan: perheryhmissä, joissa oli korkeintaan muutama sata henkeä, joissa vanhemmuus oli jaettu, eli kaikki hoitivat kaikkia lapsia ja joissa ei tunnettu yksityisomistusta. Maanviljelyksen synnyn jälkeen yhteiskunta oli patriarkaalinen, vaimot miestensä omaisuutta ja maata saattoi omistaa. En nyt menisi heti tuomitsemaan kirjan tavoin sitä, joka maanviljelyksen keksi. Kirjassa käsitellään hyvin vähän siihen johtaneita syitä. Ja vaikka maanviljelyn keksimisen jälkeen yhteiskunta oli hyvin erilainen, ei kaikkea voida pistää viljelyn syyksi. Muista lähteistä olen käsittänyt, että maanviljely oli keksintö, joka oli pakko tehdä, sillä muuten alueen ihmiset olisivat kuolleet nälkään. Puute on saattanut johtaa muihinkin muutoksiin yhteisössä: uskonto, yhteiskuntarakenne, sukupuoli- ja ikäjakauma ovat kaikki voineet muuttua ja kantaa kortensa kekoon siinä, miksi yhteiskunta muuttui. Olisi mielenkiintoista lukea tästä ajasta enemmän, pitää etsiä sopiva kirja käsiini.

En ihan ymmärrä, miksi kirjassa nostetaan metsästäjä-keräilijänä elämisen aika jalustalle. Olihan silloinkin epäkohtia. Yhdeksi voisin lukea sen, että jokaisen tuli tarjota seksiä jokaiselle, halusi sitä tai ei. Pihtaamista pidettiin jopa pahempana syntinä kuin nykyään aviorikosta. Toisekseen silloin ei tunnettu suojaikärajoja. Kirjassa kerrotaan miehestä, joka harrasti 12-vuotiaan kanssa seksiä muiden kyläläisten neuvoessa vieressä (siis sitä tyttöä, joka ei muuten kuulemma neuvoja tarvinnut). Ehkä nyky-yhteiskunta kaikessa rajoittavuudessaan omaa jotain hyvääkin?

Kirjassa kerrottiin myös, että e-pillerit vaikuttavat puolison valintaan. Raskaana oleva nainen suosii sukulaismiesten seuraa, koska he todennäköisimmin pitävät hänet turvassa raskauden aikana. Ei-raskaana oleva taasen suosii ei-sukulaisia, joiden immuunipuolustukseen vaikuttavat geenit ovat todennäköisimmin eri muotoa kuin hänellä itsellään, jolloin lapsi saa parhaimman mahdollisen immuunipuolustuksen itselleen. E-pillerit sotkevat tämän hienon systeemin. Koska nainen tuntee olevansa raskaana, hän suosii parinvalinnassaan miestä, joka muistuttaa sukulaismiehiä. Kirjassa kysytäänkin, vaikuttavatko e-pillerit avioerolukuihin. Kun pari alkaa yrittää lasta, e-pillereiden syönti lopetetaan, jolloin nainen alkaakin hyljeksiä aviomiestään, kokee, että tässä on jokin pielessä, mutta ei osaa sanoa, mikä. Tämä iski minuun, sillä olen syönyt e-pillereitä koko seurusteluaikamme. Ennen e-pillereiden syömistä seurustelin tasan yhden miehen kanssa, ja hän oli vaaleatukkainen. Nyt olen avioliitossa miehen kanssa, joka on tummatukkainen ja parrakas, kuten mielensärkijä. Nyt pelkään, että huomaan pillereiden johtaneen minua harhaan. Järkeni sanoo, että se vaaleatukkainen oli kaikin puolin surkea kumppani, ja että nykyisen kanssa minulla on kaikki hyvin, mutta entä jos biologiani alkaa heitellä kapuloita rattaisiin?

Kirja sai minut ajattelemaan kaikkia niitä tapoja, joilla miehet ovat naisten seksuaalisuutta koettaneet kautta aikojen kahlita. Meille on hoettu, että naisen kuuluu olla siveä ja normaalin naisen himot ovat vähäiset. Nyt tässä kirjassa minulle kerrotaan, että naisen on normaalia haluta seksiä enemmän kuin mies ja useamman kuin yhden miehen kanssa. Minusta kirja jättää kuitenkin huomiotta sen, että koska olemme jo kauan pyrkineet yksiavioisuuteen, sen on ollut pakko vaikuttaa meihin. Miksi muuten meillä olisi niin paljon onnellisiakin avioliittoja?

Mietin, miten paljon seksuaalinen hyväksikäyttö on vaikuttanut minun seksuaalisuuteeni. Itsetyydytyksen puuttumisen se ainakin selittää. Partnereihin ripustautumisen (en harrasta alle 4 vuoden suhteita) taas voi selittää yksinjäämisen pelko ja tarve kuulua johonkin, saada perhe ympärilleen. Mietin myös, oliko insesti tapa hallita minun seksuaalisuuttani, ja jos oli, miten tietoista hallintaa se oli?

Paljon mietittävää. Tällä hetkellä olen kuitenkin flunssassa, ja kehoni kertoo minulle, että jollen mene nukkumaan, en ikinä parane. Joten palaillaan.

6.8.2011

Kiitos!


Haluan kiittää kaikkia SlutWalk-mielenosoituksiin osallistuneita. Minä olin siellä se, joka parkui kaverin olkapäätä vasten. :) Tajusin sen ihmismassan keskellä, että jos olisin lapsena tiennyt, miten suuri määrä ihmisiä haluaa sanoa noin selvästi vastustavansa raiskaamisia, että se, mitä minulle lapsena tehtiin oli väärin... Itkuhan siinä tuli. Suuret respektit sille naiselle, joka kantoi kaulassaan lappua, jossa tunnusti olevansa raiskauksen uhri. Olisinpa minä ollut yhtä vahva. Uudet itkut tirautin, kun joukolla huudettiin "kenen vika? raiskaajan!". Yritin huutaa mukana, mutta syyn työntäminen raiskaajalle on yhä minulle suuri juttu. Vieressä kulkenut kaveri ryhmäterapiasta koki vuoronperään voimakkaita vihantunteita ja halusi nousta barrikadeille, ja häpeää, joka sai kulkemaan pää kumarassa. Hän tajusi myöhemmin pukeutuneensa samoihin väreihin kuin joutuessaan raiskatuksi, mikä aiheutti uuden kauhun: Pukeutuiko hän silloin niin, että aiheutti raiskauksen? Piti mennä porukalla "yksille", että saatiin purettua koko se tunnelataus, jonka marssi aiheutti.

Minusta oli upeaa, että paikalla oli niin erilaisia ihmisiä: nuoria ja vanhoja, miehiä, naisia ja lapsia. Ihmisiä oli takuulla tuhansia, kun en kulkueen alkua enkä loppua nähnyt sen lähdettyä matkaan. Mietimme, kuinka moni marssijoista oli uhri. Varmasti, jos olisi kysynyt, moni käsi olisi noussut. Toivotaan, että marssi tuottaa myös yksilötasoa suurempia vaikutuksia. Nykytilanne tiivistettiin hyvin kyltissä: "Tekijälle ehdollista, uhrille elinkautinen".