21.9.2011

Nyt minusta on tullut kalkkis


En minä kauaa jaksanut murheen alhossa vaeltaa. Mieskin on taas ollut oma ihana itsensä. Siis nyt kun hänellä stressi laukesi. Stressin laukeaminen ilmoitti itsestään migreenikohtauksella ja viime yö meni vatsaa kärsiessä.

Päivän vinkki: Haluatko mahtua taas kokoon XS, mutta et jaksa laihduttaa? Ala ostamaan odotusajan vaatteita! Tänään tippui postilaatikosta takki kokoa XS/S. Ihana! Olen jo luovuttanut, ikä ei tule yksin. Ostin uusia alkkareita hajonneiden tilalle. Tein ostopäätöksen täysin mukavuuden ja jenkkakahvojen ehdoilla. Nyt minulla yltävät alushousut vyötärölle asti. Sivuvaikutuksena jenkkakahvat vaikuttavat kutistuneen, kun liian pienet alkkarit eivät enää purista ja korosta niitä. Joku julkimo aikoinaan totesi joutuneensa turvautumaan vatsarasvojen poistoon kirurgisesti, kun oli ikänsä käyttänyt farkkuja, jotka puristivat tuosta navan alta. Varmasti tulee semmoinen hieno roikkuva efekti ajan mittaan (nimimerkillä Kokemusta on). Anatomisesti (ja painovoiman takia) siinä on kyllä ihan järkeä, että housujen vyötärö yltää vyötärölle asti. Pistää vain pitkän paidan päälle, niin kukaan ei huomaa. Ja voi töissäkin kumarrella ilman että tarvitsee pelätä että persvako paistaa.

Minusta on selvästi tullut vanhus, kun alan valita vaatteita mukavuuden ja rasvakerroksen ehdoilla. Teininä ei välittänyt mukavuudesta, kunhan vaatteet olivat muodin mukaiset. Eikä silloin tarvinnut jenkkakahvoja ajatella. Silloin ongelmana olivat heikot vatsalihakset, jotka aiheuttivat pömppömahan, ei rasva. (Silti kaikki laihduttivat, ainakin puhuivat siitä, eikä kukaan tehnyt vatsoja.) Toisaalta nyt tuntuu että minulla on myös paljon nätimpiä vaatteita kuin teininä. Ehkä syynä on se, että nyt saan valita vaatteeni vapaasti. Tai se, että budjetti sallii. Tai se, että pidämme ahkerasti kaverikirppareita, joilla saa valita toisen pienistä/ei-vaan-tule-käytettyä -vaatteista, mitä haluaa. Tai sitten vain annan itseni ostaa niitä kivoja vaatteita, kun enää ei takaraivossa huuda sisäinen ääni joka kieltää minulta kaiken kivan. Itsetunto on ainakin noussut, sen huomaa mm. siitä että myönnän joidenkin vaatteiden näyttävän hyvältä päälläni. Teininä ajatteli, että mikään ei näytä hyvältä päälläni, ja vika on minussa. Nyt tiedän ja myönnän, etteivät kaikki vaatteet sovi minun kropalleni.

Vaatekaappiini on alkanut ilmestyä keltaisia vaatteita. Kertoo kai mielialasta? Pesukone taisi pysähtyä, menen ripustamaan mummokalsareitani pyykkinarulle kuivumaan. :D

19.9.2011

Rampa kirjoittaa


Nyt murtui käsi. Kirottua. Valmistuminen lykkääntyy nyt kuukaudella. Vaivuin hetkeksi epätoivoon, kun tuntui etten ikinä saa mistään mitään papereita. Tutkinnosta ei puutu kuin 2 näyttöä, ja luu meni poikki. Tätähän minä tarvitsinkin, taas keskeytyneet opinnot. Tällä hetkellä ärsyttää eniten miehen reaktio murheen alhoon vaipumisestani. Hän ei vieläkään kestä itkemistäni, vaan suuttuu minulle. Minä itken 5 minuuttia, mies vittuilee ja mököttää loppupäivän.

Tunnepuolella ottaa päähän sekin, että mies valmistuu joka paikasta ainakin vuoden etuajassa. Hitto. Korostaa vielä sitä, ettei minusta ole saamaan itsestäni valmista. Mies hokee, ettei se haittaa, mutta minusta hän samalla viestittää minulle alemmuuttani. Minä en ole yhtä älykäs kuin hän, ja hän se meidät tulee elättämään, joten mitä väliä minun opinnoillani on. Hyvä on, tunnustan etten matemaattisissa aineissa ole läheskään niin etevä kuin mieheni. Minä osaan eri asioita. Valitettavasti minua ei ole koskaan opetettu arvostamaan niitä. Osaan kutoa tasaisesti kuin kone. Osaan käyttää ja huoltaa moottorisahaa, kaataa puun ja jaksan tehdä fyysistä työtä 8h päivässä. Osaan järjestää roinakasan, oppia nopeasti asioita ulkoa jotta voin kokeen jälkeen unohtaa ne, ja osaan tehdä ihmisille mukavan olon seurassani. Mutta niillä taidoilla ei voiteta palkintoja, eikä valmistuta ajoissa.

Käden murtuminen vain korostaa tunnettani, että olen kömpelys, joka ei osaa mitään ja josta ei ole mihinkään. Hyvää harmaata syksyä vain teillekin.

11.9.2011

Oho!


Täytyy nyt ilmoittaa tännekin: Aivoni ovat alkaneet toimia. Ihmeellistä. Osaan taas laskea päässäni. Jos minun pitää töiden jälkeen käydä nostamassa rahaa ja ostaa kaupasta kolme eri asiaa, muistan tehdä niin. Sain kaikki koulutehtäväni tehtyä, eivätkä aivoni tuntuneet olevan täynnä siirappia. Itse asiassa, kun aloin tekemään noita, ne tuntuivat ihan typerän helpoilta, ja ihmettelin, miksi en ole saanut niitä tehtyä aikaisemmin.  Tämä on nyt tapahtunut tässä viimeisen viikon sisään. Aivan kuin joku olisi käynyt pistämässä aivoissani johdot paikoilleen. Eihän loppuunpalamisestani ja hoitoon hakeutumisestani olekaan kuin 6 vuotta.

Muutakin ihmeellistä on tapahtunut. Ostin perhosen. Siis semmoisen värisevän, violetin perhosen, joita saa kaupoista, jotka toimittavat mahdollisimman tylsän näköisiä paketteja. Päätin, että en enää anna itseni ajatella, että jos minä koen seksuaalista mielihyvää, se on jotenkin mielensärkijältä pois. Kuitenkin ilmainen tapa (= ilman leluja) tuntui jotenkin... Se herätti epämiellyttäviä muistoja, ja huomasin lopettavani heti kun alkoi tuntua hyvältä. Täytyy todeta, että todella hyvä ostos! Ehkä minulla voi vielä joskus olla normaali seksielämä. :)