28.10.2011

Suuri oivallus


Luin kirjan, ja vihdoin ymmärsin, mitä viha on ja miten minun tulee siihen suhtautua. Nyt en enää pelkää vihaani. Kirjan (ärsyttävä) nimi on "Viha - Ymmärrä sen sanoma. Älä tukahduta sitä.", ja se on inhimilliset 40 sivua. Itse asiassa koin ahaa-elämyksen jo ennen sivua 20, ja loput kirjasta oli esimerkkejä. Jos kirjaa ei lähikirjastosta löydy, sen voi ostaa täältä. Idea on, että viha ei ole jotain, mitä pitää tukahduttaa. Se on ihmisen suojamekanismi, joka syntyy aina ajatteluprosessin jälkeen. Mullistava ajatus on, ettei mikään, mitä joku muu tekee, saa sinua vihaiseksi. Vain sinä itse voit saada itsesi suuttumaan. Viha on aina ajatteluprosessin tulos. Jotta vihaansa ymmärtäisi, pitää pysähtyä miettimään, miksi suuttui. Sitten mietitään, mitä tunteita vihan alla on, ja lopuksi, mikä tarve vihan taustalla on.

Esimerkki: Olen vihainen opettajalleni. Hän haluaa, että teen vaikean tehtävän, jota en halua tehdä. Vihan taustalla oleva tunne on epäonnistumisen pelko, ja sen taustalla tarve tulla hyväksytyksi. Kun ymmärsin tämän, viha katosi kuin puhjennut saippuakupla. Kirjassa verrataankin vihaa varoitusvaloon: Kun se syttyy, pitää pysähtyä ja selvittää, miksi se syttyi, ei jättää sitä huomiotta tai piilottaa sitä. Lisää NVC-tekniikasta: KLIK

Tämän oivalluksen perusteella oli sitten hyvä lähteä toiselle Rosén-terapiakerralleni. Edellisen kerran aikana nousseet suuret vihantunteet olivat pelottaneet minua niin paljon, että hain kirjastosta tuon kirjan. Nyt, kun minulla oli työkalu, lähdin toiveikkaana katsomaan, mitä tällä kertaa löytyisi. Keskityimme etureisiini. Niistä irtosi paljon tunteita, jotka jäivät kurkkuun kiristämään. En vielä pystynyt itkemään niitä ulos. Kävi ilmi, että oikea jalkani on raivoissaan laiminlyöjälle, ja vasen on pettynyt mielensärkijään. Lisäksi isovarpaitani rupesi särkemään, niistä löytyi itkua. Päätäni, erityisesti otsaa ja silmäkuoppiani alkoi särkeä kuin ennen migreenikohtausta.

Koska kasvoissani on myös paljon lihasjännitystä, terapeutti ehdotti, että hän koskisi seuraavaksi kasvojani, mutta en ollut siihen valmis. Ehdotin kaulaa. Hän siirtyi kaulasta aika pian niskan puolelle, kun kävi ilmi, että nyt käsiteltiin luottamusta. Luottamus löytyy kuulemma niskasta. Sieltä löytyi ainakin alle 4v. minä, joka oli menossa tappamaan laiminlyöjää. Olin syvästi pettynyt laiminlyöjän toimintaan. Oikeasta korvasta löytyi muisto, jossa laiminlyöjä tukistaa minua ja vetää korvasta. Hän oli täysin tolaltaan ja itki hysteerisesti. Minun läheisyydentarpeeni (=halu päästä syliin) torjuttiin näin väkivaltaisesti, ja tulkitsin sen niin, etten ansaitse hellyyttä tai lohtua. Kestin nousseet tunteet hyvin kiinnittymällä paikkaan (=muistutin itseäni, että olen kaupungissa x, kadulla z vuonna 2011) ja tutkimalla vihani alla olleita tunteita ja tuntemuksia.

Katsotaan, mitkä jälkivaikutukset tällä kerralla ovat. Toissapäivänä, kun kävelin pidemmän matkan (n. 1 km) ja tarkoituksella annoin lantioni heilua, koin "jälkijäristyksiä". Jalkani alkoivat täristä, kuin palelisin kovasti. No, sitten piti antaa niitten täristä. Tajusin, että tämä johtui nyt siitä, että olin antanut lantioni olla rentona. Jännitys poistui lihasten tärinänä. Rosén-terapeutti kehui nyt toisella käynnillä, että tärinä on hyvä asia. Kai olen jo alkanut ymmärtää kehoani, kun koin horkassa tärisemisen vain vähän kiusallisena, enkä mennyt paniikkiin: "Jos joku näkee!"

26.10.2011

Uutinen: ihminenkin näyttelee kuollutta hätätilanteessa


Lähde: Helsingin Sanomat

Kun jänis jää pedon kynsiin, se yrittää viimeisenä keinonaan teeskennellä kuollutta. Moni muukin eläinlaji yrittää viime hetkillä samaa.

Ainakin osa ihmisistä toimii hengenvaarallisissa tilanteissa samoin, kertoo Rio de Janeiron yliopiston tutkimus.

Tutkijat kävivät läpi 33 traumapotilaan tapaukset. Kuolleen esittäminen ja täydellinen liikuntakyvyttömyys tuli ilmi potilaiden kertomuksista.

Tutkijoiden mukaan tiedosta on hyötyä ainakin raiskausoikeudenkäynneissä. Uhri voi kokea häpeää, jos hän on ollut lamaantunut tilanteessa eikä ole vastustanut raiskaajaa.

Tutkimuksesta uutisoi Britannian psykologiyhdistys.

23.10.2011

Negatiivisen ajattelun taito


Katsoin juuri FST5:ltä loistavan leffan: Kunsten å tenke negativt, Norja 2006. Leffa kertoo pyörätuoliin joutuneesta miehestä, tämän vaimosta ja terapiaryhmästä, jonka vetäjä yrittää vakuuttaa miehen positiivisen ajattelun voimasta. Sitten käykin vähän eri tavalla kuin vetäjä ajatteli, tunteet ottavat vallan. En ole hetkeen nauranut niin paljon, kuin tuota leffaa katsoessa. (Minusta) leffan sanoma oli, ettei elämässä pääse eteenpäin, ennen kuin on ottanut tunteensa vastaan, ne negatiivisetkin. Jos se vaatii olohuoneen tuhoamista, siitä vaan. Jos se vaatii venäläisen ruletin pelaamista, siitä vaan. Jos se vaatii syrjähyppyä, siitä vaan. Kunhan ei vain pidä tunteitaan sullottuna sisäänsä, kunnes ne saavuttavat kriittisen massan ja räjähtävät kaikkien silmille. Elokuvan katsominen oli todellinen katharsis, vapauttava kokemus. Suosittelen kaikille, jos tähän leffaan jossain törmäätte. Mietin, pitäisikö ruveta listaamaan tänne myös elokuvia, jotka käsittelevät seksuaalista hyväksikäyttöä tai traumoista selviytymistä. Onhan noita jo jokunen kertynyt:

Black Snake Moan: Nainen, joka ei kestä, jos miehet eivät käytä häntä hyväkseen.

Katuvarpuset: Joukko poikia joutuu kasvatuslaitokseen, jossa heitä käytetään seksuaalisesti hyväksi

Piano: Minusta tämä kertoi naisesta, jota oli lapsena käytetty hyväksi, ja joka siksi lakkasi puhumasta. Puhumattomuuden syytä ei kyllä missään vaiheessa kerrottu, mutta tämä oli minun tulkintani.

Virgin Suicides: Kertomus siitä, kuinka perheen tyttäret tappavat itsensä. Miksi, jää katsojan tulkittavaksi.

Gothika: Kauhuleffa, joten ei ehkä sovi kaikille. Nainen yrittää selvittää, miksi hän on joutunut hullujenhuoneelle.

Precious: Nuori tyttö yrittää selvitä koulusta, perheestään ja raskaudesta. Lapsen isän varmaan arvaa jo siitä, että mainitsen leffan.

Miehet, jotka vihaavat naisia, Tyttö, joka leikki tulella ja Pilvilinna, joka romahti: Trilogia, jossa käsitellään miehiä, jotka nauttivat seksuaalisesta väkivallasta.

Sisarelleni: 12-vuotias, ylipainoinen tyttö ja seksikäs isosisko. Yllättävä loppu.

Sitten on elokuvia, jotka minulle ovat olleet voimaannuttavia kokemuksia:

Lady Chatterley: Nainen löytää seksuaalisuutensa.

Frida: Henkilökuva naistaiteilijasta.

Priscilla, aavikon kuningatar: Transseksuaaleja ja glamouria.

Sexo por compasión: Mies ei kestä vaimonsa avuliaisuutta kanssaihmisiään kohtaan ja jättää tämän. Vaimon ratkaisu ongelmaan on aika erikoinen...

Thelma & Louise: Kaksi naista ampuvat raiskaajan ja lähtevät pakomatkalle. Edustaa raiskaus ja kosto -genreä, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kuin aloin tehdä tätä listaa. Muita saman genren elokuvia on listattu täällä.

Enemmänkin on, mutta kun en muista näkemieni leffojen nimiä...

Näitä en ole nähnyt, mutta kertovat insestistä: Priest, Flowers in the Attic, Juhlat, Isku sydämeen. Listaa saa täydentää.

Insestisiä suhteita on yllättävän monessa leffassa, kuten täällä on osoitettu.

Oikeesti!


Nyt kun on pysytty aiheessa, siis Oikeesti!, jo monta postausta, ajattelin että voisi välillä valittaa. Luulin, että niinku-sanan viljely joka välissä olisi niinku jo niinku ärsyttävintä niinku tiätsä voi olla, Oikeesti!, muttä näemmä olin väärässä. Kuuntelin tässä yhtenä päivänä bussissa, kun yksi tyttö kertoi poikaystävänsä uusimmista seikkailuista, Oikeesti! Ensinnäkin hän oli yrittänyt, niinku Oikeesti! yrittäny, jättää sen poikaystävänsä. Poikapa oli ruvennut itkemään(!), Oikeesti! Siis parku ihan. Oikeesti! Ja vielä kertonu, et tää tyttö on parasta (Oikeesti!), mitä hänen nuoruutensa aikana hänelle on tapahtunu. Siis Oikeesti! sano noin! Nyt tyttöparan koko maailmankuva (Oikeesti!) oli mennyt muuttumaan ihan kokonaan (Oikeesti!). Ku ei hän ollu tajunnu olleensa sille pojalle niin tärkee! Siis Oikeesti! ei ollu tajunnu.(*

Tämän nyt kuittasin ihan teinien puhetapana. Nehän nyt vittu puhuu mitä vittu sylki vittu suuhun tuo, vittu. Mutta sitten huomasin, että sitähän hokee näemmä kaikki, Oikeesti! Stand up -koomikko heitti Oikeesti! sitä joka väliin, Oikeesti! Eikä se ollut edes vitsin pointti, Oikeesti!

 Missä vaiheessa, siis Oikeesti! suomalaiset ovat ruvenneet valehtelemaan ihan sikana? Oikeesti! Niin, että pitää joka lauseen väliin ja mielellään sinne keskellekkin heittää se Oikeesti!, että varmasti käy nyt ilmi, että nyt tämän lyhyen hetken ajan minä en yritä kusettaa, Oikeesti!, vaan yritän tässä ihan asiaa puhua. Oikeesti! Kumpi kuulostaa aidommalta:

- Kato, valo muuttu punaseks.

- Kato, valo muuttu punaseks. Oikeesti! Kato ny! Oikeesti muuttu! En valehtele, oikeesti muuttu!

 Lisäksi kun sitä sanaa pitää vielä korostaa. Ei riitä, että sanoo oikeesti, vaan pitää sanoa oikeesti!, huutomerkillä. Painotetaan sitä oikein. OI-keeees-ti! Pahimmillaan siihen kuuluu juuri oikeanlainen kädenheilautus, pään kallistus ja kielellä naksautus. Ehkä jopa niskojen nakkelu. Siis Oikeesti! Joskus sanaa käytetään korvaamaan sanoja "Musta se oli tosi vaikuttavaa, ja haluan, että sä ymmärrät sen", mikä on Oikeesti! tosi pitkästi sanottu (mikään ihme, ettei ihmiset jaksa semmosta sanoa tänä tekstareiden luvattuna aikana). Mutta jos ei jatkuvasti liioittele jokaisesta hampaittenpesustaan ja vessakäynnistään elämää suurempaa draamaa, niin ei sitä sitten tarvitse hokea Oikeesti!, kun on kerrankin sattunut elämässä jotain kohahduttavaa. Jos sovitaan ihmiset, että uskotaan toisiamme ihan ilman hokemistakin, oikeesti?

*) Elämä kyynistää. Teki mieli mennä kertomaan sille tytölle, että noin ne miehet sanoo, kun ne haluaa sun pöksyihis. Katoppa, mitä tapahtuu, jos sanot sille, ettet anna ku avioliitossa vasta. Vieläkö oot ihaninta, mitä sille on elämänsä aikana tapahtunu... Mutta eiköhän se sille selviä muutenkin ilman että joku vanha homeinen akka tulee bussissa neuvomaan... :D

20.10.2011

Apua, insestiä!


 Olen miettinyt tässä sitä, miksi insestin uhrien on niin vaikea saada apua. Olen joitain syitä keksinyt:

- Asia on liian kauhea, jotta edes kaikki ammattilaiset voisivat ottaa sitä vastaan. Auttamisen sijaan he menevät shokkiin.

- Uhrien oireilu on niin epämääräistä, että siitä on vaikea sanoa mistä se varmasti johtuu: heikko itsetunto, lihasjännitteet kehossa, huono ryhti, ei katso silmiin, masentuneisuus, unettomuus/ongelmat unirytmissä, erilaiset kivut, syömishäiriöt jne.

- Jumiutuneet käsitykset: henkinen tuska ei voi aiheuttaa fyysisiä oireita. Psykoterapiaan ei hakeudu kuin hullut (ja minähän en ole hullu!).

- Raha. Ensin jonotat puhelimessa monena päivänä sen tietyn lyhyen puhelinajan hetken, että saisit ajan. Kun saat ajan, se on joskus viikkojen päästä henkilöstöpulan vuoksi. Kun pääset vastaanotolle, kiireinen lääkäri ei ehdi paneutua asiaasi ja pahimmillaan lukee jonkun toisen papereita. Jos saat lähetteen psykiatrille, saat ajan vasta viikkojen päähän lääkäripulan takia. Kun vihdoin pääset puhumaan jollekulle, joka ottaa sinut vakavasti, selviää että sinun pitää hakea Kelan tukea päästäksesi terapiaan. Vaikka sinulla olisi millainen pino lääkärinlausuntoja, jotka vakuuttavat sinun hyötyvän terapiasta, se ei välttämättä takaa että saat Kelalta mitään, tai jos saatkin, ei alueella välttämättä ole yhtään pätevää psykoterapeuttia, joka ehtisi ottaa sinut potilaakseen. Ei ole mikään ihme jos tuntuu että helpointa on vetää nappia naamaan (ja ranteet auki).

Raiskausten uhreille on jo saatu aikaan ohjeet, miten toimia, ja kanavat joista lähteä apua hakemaan. Silti hekin jäävät niin hirveän yksin, elleivät itse aktiivisesti hae apua: Järjestä itseään lääkäriin (ennen kuin menevät suihkuun), kutsu itselleen tukihenkilöä, ota puhelinta käteen ja soita auttavaan puhelimeen jne. jne. Kerro olevasi insestin uhri, ja kaikki vain pysähtyy.

Mitä minä olisin aikoinaan halunnut:   (Hyväksikäyttäjäni oli siis isäni.)

- Joku olisi vienyt minut niin helvetin kauas siitä miehestä kuin vaan ikinä. Tarvitsin varmuutta, ettei se enää pääse minuun käsiksi, ennen kuin pystyin mitenkään aloittamaan traumojeni käsittelyä.(*

- Olisin päässyt terapiaan käsittelemään asioita heti, eikä vuosia myöhemmin.

- Äitini olisi pitänyt mennä terapiaan. Ja ottaa avioero. Ja hakea yksinhuoltajuutta.

- Sisarusteni olisi myös pitänyt päästä terapiaan.

Vaikka olisi äärimmäisen ihanaa, että insestin voisi parantaa pillereillä, sellaisia ei ole. Asia pitää käydä omassa päässä läpi: kaikki häpeän, syyllisyyden ja itseinhon tunteet pitää kohdata ja käsitellä, ennen kuin voi sanoa parantuneensa.

Itse tarvitsin keskusteluterapian lisäksi masennus- ja ahdistuslääkitystä, sekä unilääkkeitä. Minusta lääkityksen tarve olisi ollut paljon vähäisempi, jos olisin päässyt hoitoon aikaisemmin. Ainakaan masennus ei olisi ehtinyt kroonistumaan. Pitkäaikaisen psykoterapian (=3v.) lisäksi apua on ollut puolison tuesta, ryhmäterapiasta, hieronnasta ja uusimpana Rosén-terapiasta. Jotkut löytävät apua musiikki-, draama- tai hypnoositerapiasta; potkunyrkkeilystä, maratonjuoksusta, kirjoittamisesta, maalaamisesta, muiden auttamisesta...

PAHINTA, MITÄ VOI TEHDÄ, ON ESITTÄÄ, ETTEI MITÄÄN TAPAHTUNUT! (Tästä ei puhuta. Otat nyt vaan itteäs niskasta kiinni. Ei se ihminen semmoseen kykene. Ei se laps tiedä, mistä se puhuu. On näistä ennenkin ilman mitään terapioita selvitty. Likapyykit pestään kotona. Ei semmosta tapahdu ku köyhien/narkkarien/lastenhakkaajien/muiden perheissä.)

Parasta, mitä voi tehdä, on uskoa lasta, jos hän kertoo hyväksikäytöstä. Jos vielä osoittaa, ettei tapahtunut ollut mitenkään hänen syynsä, ollaan jo voiton puolella. Ulkopuolista apua saa. Soita kriisipuhelimiin (Paikalliset kriisikeskukset, Delfins ry., Tukinainen, Pelastakaa lapset ry., MLL...), terveyskeskukseen, poliisille, vaikka yleiseen hätänumeroon, kunhan ilmoitat tilanteesta jonnekin. Viranomainen on aina omaista parempi sikäli, että hänellä on virkansa puolesta velvollisuus tehdä asialle jotain. Jos epäilee, että jokin on pielessä, kannattaa muistaa, että lastensuojeluilmoituksen saa tehdä kuka tahansa täysin nimettömänä.

*)Tämä etäisyyden saaminen itsensä ja hyväksikäyttäjän väliin selittää minusta sen, että lapset alkavat kertoa insestistä oltuaan pois kotoaan jonkin aikaa, esimerkiksi huostaanoton aikana tai sukulaisten luona. Ensin pois hengenvaarasta, sitten vasta mietitään mitä tapahtui.

Toivottavasti tästä minun jälkiviisaudestani on apua jollekin, joka shokissa iskee hakukoneeseen jotain epämääräistä.

Miten estetään raiskaukset?

Löysin tämmöisen parodian naisille tarkoitetuista ohjeista, joita on netti pullollaan. Tässäkin on vielä vikaa. 1. Raiskaus ei ole seksiä, se on väkivaltaa. 2. Useimmiten raiskaus tapahtuu kotona ja raiskaaja on naiselle ennestään tuttu. Alkuperäinen ohje 8 on aika huvittava: Kanna pilliä kaulassasi, niin voit viheltää apua jos joku hyökkää kimppuusi. Paljon hyödyttää. Ensinnäkin, kuka muistaa raiskaustilanteessa, että oli joku pilli olemassa, saati saa sen huulilleen ja vielä puhallettuakin siihen. Minulla ainakin henki salpautui niin, että hyvä jos muisti hengittää. Selvästikään huutaminen ei ole naisellista, joten sitä ei tule harrastaa missään olosuhteissa. Lisäksi se pilliin viheltely auttaakin siellä omakotitalon makuuhuoneen nurkassa.

Olen miettinyt, miten saisi itsensä ehdollistettua siihen, että jos joku käy päälle, rupeaa kirkumaan ja juoksisi pakoon. Pitäisi kai ilmoittautua kurssille, joku mies kävelisi kohti ja pitäisi aina kirkaista. Niin monta kertaa otettaisiin uusiksi, kunnes ääntä lähtee. Sitten laajennetaan harjoitusta eri ympäristöihin. Jos minä koen oloni uhatuksi, yritän tekeytyä näkymättömäksi ja jähmetyn liikkumattomaksi. Molemmat ovat raiskaajan kannalta edullisia ominaisuuksia. Lapsena sai kirkua ihan rauhassa silloin kun huvitti. Jos aikuisena yrittää ruveta harjoittelemaan kirkumista, ihan vain vaikka siksi että haluaa tietää vieläkö ääntä löytyy, heti ollaan kysymässä että mikä on vikana... Juoksemista sen sijaan saa harjoitella ihan rauhassa, kunhan ei tee sitä pimeällä puskien lähettyvillä tai yksin, koska silloinhan houkuttelee raiskaajaa iskemään. ;)

18.10.2011

Vielä lisää kehollisuudesta


Olen löytänyt tuntoaistini. Nyt en kestä yhtään, jos joku vaate tuntuu ikävältä iholla. Nyt olen aivan ihastunut kalliisiin, ihanantuntuisiin materiaaleihin. Ostan kirpputorit tyhjiksi silkistä, alpakanvillasta ja bambusta. Onneksi on ihmisiä, jotka ostavat kalliita vaatteita ja sitten kyllästyvät niihin. Saanpahan tyydytettyä tarvettani tehdä maailmasta edes vähän pehmeämpi, ilman että joudun köyhäintaloon.

17.10.2011

Kehoni puhuu minulle


En tiedä, mistä tämä johtuu: Rosen-terapiasta, siitä että sairauslomalla on ollut aikaa tutkia kehonsa tuntemuksia vai siitä että mies on toisessa maassa,  mutta vauvakuume on pistänyt ison vaihteen silmään. (Pitkäaikaisemmat lukijat voivat muistaa, että biologinen kelloni rupesi hälyttämään vuonna 2008) Kävin kaverilla lapsenvahtina, enkä saanut seuraavana yönä nukuttua kun koko kehoa särki halu saada lapsi. Olen nyt lukenut paljon "luonnollisesta" synnyttämisestä, eli synnytyksestä, johon puututaan lääketieteellisesti mahdollisimman vähän. Ehkä kaikesta kokemastani kivusta on jotain hyötyäkin: tiedän kehoni selviävän siitä. Olen vain huolissani siitä, saanko synnyttää ilman, että joku on koko ajan tunkemassa käsiään sisääni tai työntämässä minua makuulle. Olen kyllästynyt kokemaan kipua voimattomana, ilman että saan vaikuttaa mitenkään siihen, mitä tapahtuu. Ennemmin synnytän katuojassa kuin "perinteisellä" synnytyspöydällä jalat ylhäällä. Kuvaukset, kuinka naiset uppoutuvat synnyttäessään niin syvälle kehonsa tuntemuksiin, etteivät havaitse ulkoista maailmaa, kuulostavat siltä, etten halua jäädä tuota kokemusta paitsi lääkkeiden vuoksi. Toisekseen tuo kokemus tuntuu hyvin tutulta. En tiedä miksi, mutta olen loistava irtautumaan kehostani. :D Nyt olen vähitellen oppinut myös toimimaan sen kanssa. Kehonsa kanssa voi keskustella!

Tänään kauppareissulla tapahtui ihmeellinen asia. Opin kävelemään! Siis oikein. Tökin taas menemään ja yritin keskittyä saadakseni toisen varpaani osoittamaan suoraan eteenpäin. Harmittelin, kun homma oli niin hankalaa kun lantioni ei keinunut luonnollisesti. Ääni sisälläni kysyi, saako lantion päästää keinumaan. Annoin luvan, ja hetken aikaa kuljin aivan vapautuneesti. Aloin itkeä onnesta. Tajusin, että lihakset jotka eivät hieronnallakaan aukea, ovat niin hirveän jumissa, koska niiden pitää jatkuvasti estää lantioni luonnollinen liike kävellessäni. Hyvin pian pelko jumitti taas lantioni (jos joku vaikka näkee!!), mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Kotiin palatessa tajusin, ettei minun kroppaani (naisen kehoa?) ole tarkoitettu kantamaan painavia taakkoja kehon sivulla. Jos lantio keinuu kävellessä, se keinuu vielä voimakkaammin jos kantaa jotain painavaa. Kauppakassien kanto kehon sivuilla onnistuu vain, jos kävelen kuin mies. Pitää alkaa käyttää reppua kauppareissuilla.

13.10.2011

Uutta keinoa käyttöön


Kun hierojalla kävi ilmi, että tietyt jumit kehossani eivät hieromalla tai venyttelyllä aukea, piti keksiä jotain muuta. Kaveri kehui Rosen-terapeuttiaan, ja lopulta uskalsin kokeilla. Aluksi terapeutti kyseli vähän taustatietoja ja kertoi Rosen-terapiasta. Sitten hän laittoi minut seisomaan eteensä ja kertoi, mitä näki: kehoni halusi paeta paikalta. Hän korjasi asentoani rentoutuneemmaksi ja läsnäolevammaksi, mutta pääni kääntyi aina huomaamattani kohti ovea. Seuraavaksi otin vaatteita pois niin paljon kuin halusin. Jätin rintaliivit, alkkarit ja säärystimet. Kävin sitten hoitopöydälle makaamaan. Päälleni levitettiin peitto, kuten hierojalla. Kun kerroin jumeista lantion alueella ja jaloissa, aloitettiin niistä. Olen aina ajatellut, että Rosen-terapia on joku uskomushoito, josta ei saa apua jollei ole aivopessyt itseään uskomaan siihen. Olin kuitenkin hyvin väärässä. Hyväksyvällä kosketuksella on suuri vaikutus. Terapeutti koski minua jalkoihin, mutta pian kävi selväksi, että jos hän haluaa pitää kätensä, minua ei saa koskea kuin polvien alapuolelle. Lantiossani heräsi suuri viha. Toinen järkyttävä liike syntyi, kun hän otti polvistani kevyesti kiinni ja avasi jalkojani hieman. Koin heti flash-backin raiskaustilanteesta. Kaikki oli kuitenkin hyvin kestettävissä, sillä tiesin että saan milloin tahansa sanoa että "irti", ja kosketus loppuu. Terapeutti myös muistutti jatkuvasti, että minä kykenen liikkumaan. Tämä oli suuri ero hierontaan verrattuna. Siinähän on tavoite rentouttaa lihakset jotta hieroja saa niitä runnoa. Tässä taasen minua kehotettiin vastustamaan liikettä ja vaikka potkimaan välillä, jos siltä tuntuu.

Sitten siirryttiin yläkehoon. Annoin luvan koskea päälakeeni, ja terapeutti alkoi silittää päätäni. Itketti. Sitten kokeiltiin miltä tuntuu koskea hartioihin ja olkavarsiin. Oikeasta olkapäästä löytyi muisto, jossa laiminlyöjä huutaa minulle, kun en suostu pukemaan ulkovaatteita, mummo huutaa laiminlyöjälle minulle huutamisesta ja ukki huutaa molemmille lapsen säikyttämisestä. Terppa kiinnitti minut nykyhetkeen. Sitten terapeutti piirsi kehoni rajat hoitopöytään, mikä laukaisi taas lantiossa suuren vihan, kun hänen kätensä kulkivat kylkiäni pitkin sen yli. Tutkimme vihaa sillä, että hän piti käsiään lantioni sivuilla, kunnes en enää kestänyt ja käskin häntä irroittamaan. Lopuksi sain makoilla, kunnes tuntui siltä että haluan nousta. Puin, ja sitten taas juteltiin. Lantiosta noussut viha vaikutti yhä, mutta kun lähdin, tuntui kuin kehoni olisi laulanut. Se halusi takaisin hoitopöydälle. Pitää nyt kuitenkin vähän maistella vaikutuksia pidemmällä aikavälillä, ennen kuin varaan uuden ajan. Vaikutti kyllä ihan hyödylliseltä ja tuntuu että nyt on oikea hetki tälle.

Lisää Rosen-menetelmästä: http://www.rosenterapia.com/

Ps. Tähän se johtaa, kun ei lapsena saa kokea hyväksyvää kosketusta, siitä maksaa aikuisena sen 40€/tunti.

11.10.2011

Yrttinen jalkakylpy


Nyt kun muuttaa toiseen maahan, ei voi raahata mukanaan keittiön kaappien sisältöä. Koska olen teeaddikti, minulla on useampaakin yrttiteetä tuolla. Tajusin myyneeni loput eteeriset öljyni kirppiksellä, mutta teki mieli tehdä itselleen rentouttava jalkakylpy. Tein siis jalkakylvyn leikkaamalla pari kamomillaa sisältävää teepussia auki ja kaatamalla sisällön ihanan kuumaan vadilliseen vettä. Helppoa ja nopeaa! Jos haluaa välttyä roskaisilta jaloilta, voi käyttää teepusseja sellaisenaan. Kätevää. :)

9.10.2011

Pakkaamista ja lasten vahtimista


Huomenna tulee auto pihaan, jonne pitää tunkea kaikki, mikä pitää vielä saada ulkomaille ja mitä en voi itse viedä kun lähden. Onneksi ei muuteta kuin Euroopan sisällä, niin pystyy vielä auton kyydissä lähettämään tavaraa. Itse en kyllä ymmärrä niitä, jotka jaksavat noin pitkiä matkoja ajella, kun itsellä menee hermo jo kolmen tunnin autoreissulla. Onneksi ihmiset ovat erilaisia. Pakkaamiseen liittyy yksi ei niin miellyttävä episodi... Pyysin laiminlyöjältä että saisin heiltä lainaan jättimäisen kassin, jonka he aikoinaan ostivat Lapinmatkaa varten. Laiminlyöjän piti tuoda se eilen. Hän unohti, joten sovittiin että siskoni tuo sen samalla kun hakee ruokapöydän meiltä itselleen. Kun siskoni ilmestyi ovelle, hän toi mukanaan myös mielensärkijän. Kannoin äkkiä ruokaryhmän tuohon oven toiselle puolelle, ettei se kusipää ainakaan tulisi kynnyksen yli. Onneksi tuo tajusi pysyä auton luona. En mennyt autolle lainkaan, vaikka mielensärkijä huuteli minua valitsemaan laatikoita sieltä. Otin siskoltani ison kassin ja sanoin että tuo minulle kaksi isointa pahvilaatikkoa. Jälkeenpäin olin rikki, piti soittaa kaverille että sai purettua. Mutta selvisin jo ilman rauhoittavia, jee!

Loppupäiväksi lähdin kaverille teelle ja lapsia kaitsemaan. Kaksosten yksinhuoltajuus on aikamoista hulinaa. Sain pariin otteeseen viedä lapsia jäähylle, kun raivokohtaus iski, mutta hyvin selvittiin. Hyvää harjoittelua tämä sitä omaa äitiyttä varten (Vaikka eihän sitä tiedä, ehkä olenkin hedelmätön? Tai ehkä mies on?). Menen taas aamusta sinne auttamaan, kun aamut ovat kuulemma nyt olleet kauheaa tappelua toisen lapsen kanssa. Minulla ei nyt kummempaa tekemistä ole, joten tuommoinen molempia palveleva "vapaaehtoistyö" tulee hyvään saumaan. :)

Nyt sain luettua kirjan Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin (Elizabeth Gilbert). Opin siitä, ettei mieheni ole ainoa mies, joka muuttuu ikäväksi seuraksi, jos puolisolla menee huonosti. Miehelle/-ille on tärkeää tarjota puolisolleen turvaa ja mitä tämä nyt voi aineellista tarvita. Jos mies ei kykene tarjoamaan näitä, hän turhautuu ja muuttuu vittumaiseksi. Tämä on tullut huomattua. Pitää siis jatkossa valittaa miehelle vain asioista, jotka hän voi korjata, ja valittaa muista asioista naispuoleisille kavereille, jotka osaavat osoittaa myötätuntoa. :D Mutta siis, oli minusta hyvä kirja. En ole tältä kirjailijalta muita kirjoja lukenut, mutta kannen teksti "EatPrayLoven romanttinen jatko" ei voisi olla enempää väärässä. Tarina on kyllä jatkoa, mutta tämä kirja on enemmän tietokirja kuin rakkausromaani, vaikka sen kirjoittaja ei tutkija olekaan.

3.10.2011

Tuhma minä


Purin kipsini, sillä iho sen alla alkoi kirvellä. Kipsini on lastamallinen, joten sain sen vedettyä ehjänä pois jahka vain kuorin kaikki muut kerrokset sen ympäriltä. Kun kerta luut ovat jo asettuneet paikoilleen, ajattelin ettei lyhyt aika ilman kipsiä tee haittaa. Iho oli yhdestä kohtaa rikki ja toisesta melkein, vaikka enää en ollut tuntenut kipsin painavan. Happikylpy teki hyvää. Pesin ihon, annoin sen kuivua ja laitoin siihen kosteusvoidetta. Puhdistin rikkoutuneen ihon ja annoin käden olla jonkin aikaa ilman kipsiä. Yritin pitää sen samassa asennossa kuin kipsissä. Huomasin vähän atooppista ihottumaa ja laitoin siihen kortisonivoidetta. Lopuksi pujotin kipsin takaisin, pistin vanua kohtiin joista kipsi oli hangannut ja käärin koko komeuden uuden siteen kanssa pakettiin. Ah, kun helpotti. Lääkäri ei taida tykätä minusta yhtään. :)

Tietääkö joku muuten, miksi kipsiä pitää pitää vielä senkin jälkeen kun luun päät ovat jo kiinni toisissaan? Yritin etsiä vastausta netistä, mutta edes suuri ja mahtava Google ei osannut vastata kysymykseeni.

2.10.2011

Nyt menee ihan hirveän hyvin


Enää kuukausi Suomessa ja sitten lähden. Mies meni jo edeltä. Kämppä on kuulemma hyvä, ainoa puute on että nettiyhteys pitää järjestää.  Melkein kaikki tavarat, joista täällä päässä tarvitsee hävittää, on hävitetty. Mies sai hyvin vietyä tärkeimpiä mukanaan. Muuttokuorma järjestyi kaverin kyydillä. Lemmikeille löytyi hyvät hoitopaikat. Valmistuakseni minun tarvitsee enää tehdä yksi näyttö ja palauttaa kaksi kirjallista tehtävää. Käsi on luutunut hyvin. Hermosärky loppui kun kipsiä vähän muutettiin. Nyt se ei enää paina. Vakuutusyhtiö maksaa minulle sairausajan palkan, mikä tarkoittaa että olen nyt hyvin varoissani. Jopa niin varoissani, että tuhlasin vaatteisiin. Minulla ei enää ole reikäisiä alusvaatteita, liian vähän rintsikoita tai puhki kuluneita kenkiä. Minulla on nyt (kiitos vertaistukiryhmän) läheisiä kavereita, joille voin vuodattaa kaiken. Itsetunto on niin korkealla, että en enää ole bussissa spurgumagneetti. Ennen ne tulivat aina minun viereeni.

Mitä elämästäni tällä hetkellä puuttuu:

- Tieto, mitä työtä haluaisin tehdä.

- Pieni käärö.

Tällä hetkellä on vaikea miettiä, mitä työtä haluaisin alkaa tehdä, koska vauvakuume on niin korkea. Haluan vain hoitaa vauvaa. Tällä hetkellä se riittäisi elämäntyöksi. Mitä kaipaisin tältä kahden vuoden ulkomaanreissulta, olisi rauhallista kotiäiteilyä, mutta mies ei halua hankkia vauvaa ennen kuin opintolainat on maksettu pois. Se taas vaatisi että löytäisin töitä. Katsotaan, miten käy. Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin tyytyväinen elämääni. Jännää, miten elämä helpottuu, kun karsii lankoja, joita tarvitsee pitää käsissään.