31.12.2011

Uusi vuosi, uudet kujeet...


...ja läskikriisi. On kai aikamoinen klisee kokea semmoinen joulun jälkeen, mutta näin vain pääsi käymään. Jostain syystä minulle on vuoden sisään tullut kaksi makkaraa selkään. Haluan niistä eroon ennen kuin asettuvat taloksi. Päätin mennä sokerilakkoon. Katsotaan, kauanko se kestää. Pitää vain ostaa paljon erytritolia tai steviaa ja ruveta pistämään niitä kaikkeen, mikä tarvitsee makeutta. Tällä hetkellä käytän hunajaa teessä, mutta pitää opetella siitäkin pois. Voisi myös katsoa noita hiilareita tarkemmin. En tietääkseni syö niitä paljoa, mutta arvelen, että kun rupean ihan laskemaan, niitä löytyy lautaselta enemmän kuin luulenkaan.

Ruokapäiväkirja voisi olla sikälikin hyvä, että saisin selville, millä minä oikein elän. Meillä ei tuo makeutusaineisiin vaihtaminen varmaan paljoa auta. Mies läskistyy oluesta, minä valkkarista. Molempien paheena on suklaa. Pitää ruveta käyttämään vain todella tummaa suklaata.

Tässä lähellä on yllättävän monta kivaa puistoa. Jahka saan ihanat, vedenpitävät kenkäni, märät sukatkaan eivät enää estä lenkkeilyä. Tänään kävin jo lyhyesti tunnustelemassa, missä kunnossa hapenottokyky on usean kuukauden makaamisen jälkeen. Ei se onneksi ollut romahtanut niin paljon, kuin pelkäsin. Käden katkeaminen tuli kyllä siksikin huonoon kohtaan, että juuri saavutettu hyvä kunto rapisi, kun kipsin kanssa ei saanut hikoilla lainkaan.

Vielä, kun saisi innostuttua kurssikirjojen lukemisesta...

Niin ja SUURI uutinen! Mies näytti vihdoin vihreää valoa: Me alamme yrittää raskautta!!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Olkaa varovaisia niitten rakettien kanssa!

29.12.2011

Ruudun ilot


Minä en selvästi tunnista leffagenrejä oikein. Ensinnäkin Mars hyökkää (1996) oli minusta huono b-luokan leffa. Kun minulle kerrottiin, että se on komedia, luulin ensin, että minua yritetään juksata. Tänään järkytyin, kun luin netistä, että Taran monta elämää on komediasarja. Miten sarja lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneen naisen taistelusta mielenterveytensä kanssa voi olla komedia? Ehkä minun huumorintajuni sitten vain on puutteellinen... En ole oikein saanut seurattua tuota sarjaa, koska en ikinä opi, milloin sarjat tulevat. Jos joku haluaa, että rupean seuraamaan sarjaa telkkarista silloin kun se tulee, minulle pitää antaa käteen lappu milloin jakso tulee, ja milloin se uusitaan, jos uusitaan. Nyt ulkomailla luulisi sarjojen seuraamisen olevan vielä vaikeampaa, mutta onneksi on netti-tv-palveluita, jotka toimivat myös maan rajojen ulkopuolella. Ihan kuin olisi tallentava digiboxi, mutta netissä. Ja voin katsoa telkkaria siellä, missä on tietokone ja nettiyhteys.

Huvittavaa on, että nykyään minä saan eniten iloa mainosten katsomisesta. Paikallisen televison ohjelmista ymmärrän ne kaikista parhaiten. Niissä yleensä voi päätellä sanat, joita ei tiedä. Ja Suomen telkkarista taas mainoksista voi seurata, mitä kotimaassa tapahtuu. Helpottaa koti-ikävää. Vaikka ei minun mitenkään ole itse Suomea maana ikävä. Pikemminkin ikävöin sitä, että siellä ymmärtää ja tulee ymmärretyksi. Kun ei ymmärrä maan kieltä, minulle ainakin tulee olo, etten kuulu joukkoon. Voisin periaatteessa asua missä vain, kunhan ei olisi tätä kielimuuria. Saisiko jostain semmoisen korvamadon kuin Linnunradan käsikirjassa liftareille? Semmoisen, joka kääntää kaiken, mitä kuulet?

Onko joku muu seurannut tuota Taran monta elämää? Miltä on vaikuttanut?

Miten aloin muistaa


Kävin läpi vanhoja postauksia ajalta ennen kuin tiesin, mitä minulle oli tehty. Tajusin, että jätin ensimmäiset muistoni pois, sillä epäilin niitä niin kovasti. Laitoin arkistoon nyt myös huomautuksia milloin tapahtui mitäkin, että lukija hahmottaisi vähän aikajanaakin.

Kun aloin muistaa, aluksi oli vain aavistuksia. Muistin tuijottaneeni ovea yöllä. Huone, jossa olin, oli pimeä, mutta oven toisella puolella oli valot, joten oikeastaan näin vain valon oven ympärillä. Sitten muistin, että pelkäsin tuossa tilanteessa kauheasti. Aloin ihmetellä, miksi pelkään ovea, mikä ovi se on ja missä. Sitten järkeilemällä (katson ovea oudon alhaata jne.) tajusin, että se on huoneeni ovi asunnossa, jossa asuin alle nelivuotiaana. Sitten muistin, että mielensärkijä tuli ovesta, ja hänellä oli ämpäri. Sitten muistin, että pelkäsin vielä enemmän, kun näin hänet. Lopulta muistin, että mielensärkijä tuli ovesta ämpärin kanssa, mutta ämpärin väri oli eri. Eli näin oli käynyt useammin kuin kerran. Tämä vei aikaa... Terapeutin kanssa mietimme näitä, ja mietimme, miksi mielensärkijä tulisi huoneeseeni yöllä ämpärin kanssa. Jo tässä vaiheessa terppa alkoi valmentaa minua siihen, että mielensärkijä teki minulle pahaa öisin. Hän kai arvasi, mihin tämä johtaa. Päättelin, että ämpäriin oksennetaan. Sitten muistin sen oksentamisen. Yritin muistaa, miksi oksensin. Olin todella pilkkonut muistot. Ja kuka kehtaa syyttää isäänsä insestistä, koska muistaa oven ja ämpärin, joka vaihtaa väriään?

Ja sitten yhtenä yönä minä muistin, mitä minulle tehtiin. Vasta sen jälkeen oli pakko myöntää, että minua oli käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Olen kirjoittanut blogiini asiat sitä mukaa, kun niitä muistin, mutta olen näemmä jättänyt pois ne ihan varhaisimmat aavistukset. Täällä olen kirjoittanut jo, kun olen käsittänyt, mitä on ollut pakko tapahtua.

Niin ja vielä: Yksi omituisuus muistoissani oli, mikä minusta oli varma merkki siitä, etteivät ne voineet olla totta. Katsoin kaikkea aina itseni ulkopuolelta. Aivan, kuin olisin ollut joku kolmas henkilö huoneessa, joka vain seuraa tapahtumia sivusta. Nyt tiedän, että tuo on dissosiaatiota, itsensä irrottamista tapahtumista. Silloin luulin, että ne olivat merkki siitä, että vain keksin kaiken.

22.12.2011

Voi joulu, minkä teit!


Tänään mies suuttui minulle. Olen kuulemma liian kiltti sisaruksilleni. Veli ei vastaa yhteydenottoihini lainkaan, ei kerro elämästään mitään ja jos tavataan jossain, rupeaa määräilemään minua. Sisko ei ota koskaan yhteyttä, ellei tarvitse rahaa tai palvelusta. Käyttää minua täysin hyväkseen, kuten on tehnyt pienestä asti. Vastavuoroisuutta ei ole. Nuorimmainen otti itse yhteyttä, kun sai minulta joululahjan, mutta muuten menee kavereittensa perässä ja kuulen tärkeistä asioista mummolta. Silti minä käytän joka vuosi heidän synttäri- ja joululahjoihinsa 30-100€/lahja. Mies ei ole koko yhdessäoloaikanamme nähnyt, että olisin saanut sisaruksiltani MITÄÄN lahjaa. En synttäri-, en joulu-, enkä häälahjaa. Kun itse aloin muistella, muistan että siskoni on joskus antanut minulle saippuakupin joululahjaksi ja vihon ja kaksi kynää yhdistettynä synttäri- ja joululahjana.

Kaikkien sisarusteni kanssa on sama ongelma: Mistään vakavasta ei puhuta. Yhteyttä ei pidetä, ellei ole pakko. Mies ei ymmärrä, miksi ihmeessä kulutan rahojani (joita minulla ei edes paljoa ole) ihmisiin, joita ei voisi vähempää kiinnostaa. En osannut sanoa mitään. Tottumus? Tapa? Huono omatunto, jos en anna jotain kivaa?

Tajusin tuossa yksi yö, että ruoskin itseäni vieläkin siitä, että yksi sukulainen oli pettynyt häissämme, kun ei nähnyt vihkimistä. Puhuin asiasta mieheni kanssa, ja tajusin, että minulla on tarve tuntea, että olen huono järjestämään juhlia. Siksi en muista häistä kuin ne asiat, jotka tukevat tuota johtopäätelmää. Minulla on myös kauhea pelko, että ostan ihmiselle lahjan, ja hän pettyy. Se täytyy estää keinolla millä hyvänsä. Siksi käytän paljon aikaa selvittääkseni, mitä ihmiseltä puuttuu, ennen kuin hankin jotain. Joskus siitä on seurannut outoja tilanteita, kun raahaan ihmiselle kalliin tavaran, johon hän on säästänyt rahaa pitkään, ja joka minun on ollut "pakko" ostaa, jotta tuo ihminen ei hylkäisi minua huonon lahjan takia. Jos en varmasti tiedä, että ihminen todella tarvitsee ja haluaa jonkun lahjan, en osta mitään. Viimeksi oli hirveää, kun ostin lentokentältä siskolle tuliaisiksi marsipaanikarkkeja, ja sitten iski epävarmuus: pitikö sisko marsipaanista, vai oliko se sittenkin joku muu? Kauhea tuska...

Tykkään ostella ihmisille lahjoja kaikkien juhlien ulkopuolella. Ahdistun, jos pitää keksiä joku lahja tupareihin tai synttäreille. Minulle ne ovat hirveitä epäonnistumisen uhkia. Muistan, kun ylipuhuin mielensärkijän ostamaan minulle ja kaverilleni samanlaiset lelut, joista toisen vein sitten kaverini synttäreille. Hän oli minua vuoden vanhempi, ja avattuaan paketin katsoi minua ihan ihmeissään. Hän ei kuulemma enää leikkinyt sellaisilla leluilla, ja ihmetteli, miksi minä toin hänelle sellaisen "vauvojen lelun" lahjaksi. Se on yksi niistä hetkistä, jolloin halusin vajota maan alle...

Sovimme miehen kanssa, että en osta hänelle lahjaa, koska kaikki rahamme ovat tällä hetkellä hänen rahojaan. Sen sijaan hän osti itselleen uuden tietokonepelin, josta tiesi, että tykkää pelata sitä joulun pyhät. Silti takaraivossa hakkaa ajatus, että olen hirveä ihminen, kun en hanki jotain. Ja sen "jotain" pitää olla jotain ylimaallisen ihanaa, tai se ei kelpaa (minun mielestäni). Harmi vain, että ainoa, mitä mies tällä hetkellä kaipaa niin kovasti, on painaa muutama kymmenen kiloa vähemmän. Ja sitä ei oikein voi paketoida.

21.12.2011

Aargh


Nyt on paska fiilis. Se, että hankin itselleni täydelliset kengät, rikkoo kaikkia luonnonlakeja vastaan. Unohdin, että olen niin hirveä ihminen, etten ansaitse kenkiä. Hitto vie. Mikä piru näissä vanhoissa ajattelutavoissa on, kun ne aina aktivoituvat? Nyt pitää vain hokea itselleen, että ansaitsen talvikengät, jotka eivät tuota minulle kipua.

Tällä kertaa ajatuksessa on hieman tottakin. Ärsyttää, kun olen saanut tehtyä opintojeni eteen niin vähän. Sitä on hyvä käyttää tukipilarina tälle ajatukselle...

20.12.2011

Oih, rakkaus <3


Tänään piti olla huono päivä, koska vatsani on aivan sekaisin. Mutta ei ollutkaan. Olen rakastunut. Kenkiin. Tämä tapahtui ihan vahingossa. Pyörin kaupungilla, kun olin päättänyt saada itseeni vähän joulumieltä ja keskustassa oli joulumarkkinat. Siinä eksyin sitten kenkäkauppaan, jossa oli ale. Kengät eivät näyttäneet hyllyssä siltä, että rakastuisin niihin, mutta sitten huomasin, että niiden pohjan on toteuttanut sama Vibram, joiden varvaskengät pelastivat minut viime kesänä jalkakivuilta. Pakko oli kokeilla. Potkaisin märät (täällä sataa vettä) kenkäni (muovia, ja silti päästävät veden läpi!) nurkkaan, vedin litimärät sukkani jaloistani, sain sovitussukat (kuivat) ja vedin kengät jalkaan. Ah! Lämpimät, ihanat jalassa, täydelliset kävellä! Ikinä ennen en ole pitänyt jaloissani talvikenkiä, jotka tuntuivat niin kevyiltä. Hinta vain sai aikaan aikamoiset nikottelut... 430€!!!!

Kotiin päästyäni totesin, että pakko tarkistaa, saisiko noita netistä jostain halvemmalla. Luulisi, kun ovat poistuva malli. Löytyi! Nyt  vain odotellaan, että minä ja rakkaani pääsemme yhteen... Toivotaan, etteivät jää tulliin.

Minulla on selvästi kallis maku. :S Pitää hankkiutua töihin, että saan itseni ylläpidettyä. :D

18.12.2011


Eilen jäi aikuisten leluilla leikkiminen siihen, että kuulin pääni sisällä itseni sanovan lapsen äänellä "älä isä!" ja "lopeta, isi, lopeta!" Jäin vähäksi aikaa kuuntelemaan, tulisiko pintaan jotain muuta: tunteita, muistoja. Hiljaisuus. Kokeilin täristä vähän, mutta sitäkään ei paljoa irronnut. Iski hirveä väsymys. Sammuin kuin saunalyhty ja nukuin 12 tuntia.

16.12.2011

Tänään tuntuu tältä


En enää koe, että päässäni on useita persoonia. Nyt on enää minä ja kehoni. Kehoni puhuu nykyään minulle. Enää en unohdu tuntikausiksi koneelle ilman, että se ilmoittaa että minulla on jano tai vessahätä tai olen liian hermostunut. Kehossani on yhä lihasjännityksiä, mutta nyt jo erotan, missä ne ovat. Koko kehoni ei enää ole yksi iso lihasjumi.

Nukahdan, kun menen nukkumaan. Nukun yhä 12 tunnin yöunia, mutta luulen että se johtuu siitä että käytän aivojani niin paljon. Teen joka päivä opintoihini kuuluvia tehtäviä, opiskelen paikallista kieltä ja teen henkistä työtä niiden asioiden kanssa, jotka milloinkin aktivoituvat. Tärinä on kyllä ollut ihan pelastus. Kun menen kaupungille ja sekoilen paikallisen kielen kanssa (täällä ei todellakaan voi olettaa, että kaikki puhuvat englantia!), saan täristyä tilanteen aiheuttaman jännityksen pois heti, ja voin unohtaa sen. Ei enää tarvitse vatvoa jokaista "mokaansa" vuosikausia! Eri asia ovat sitten ne tapaukset, joihin liittyy se, että mies suuttuu minulle tai pettyy minuun.

Tärinän myötä jouduin muuten parina päivänä juoksemaan vessassa todella usein! Ilmeisesti kehoon kertynyt turvotus pääsi purkautumaan, kun lihakset olivat rennommat. 

Haarojenvälin iho on yhä rikki. Kun se pääsee pahaksi, hoidan sitä hyvin, kunnes oireet helpottavat. Kun lakkaan tietoisesti ajattelemasta asiaa, hankaan taas itseni rikki.

Yritän harjoitella itkemistä. Tai siis itkun päästämistä ilmoille. Kun mies on töissä, menen Youtubeen ja soitan sieltä kaikki surulliset biisit (Lintu), katson elokuvista kaikki surullisimmat kohtaukset (leijonakuningas: Simban isän kuolema, Bambin äidin kuolema, jne.) ja yritän keskittyä päästämään itkun ilmoille. Harjoittelu on jo johtanut siihen, että kaulani lihakset rentoutuvat nopeammin. Itkua en kuitenkaan ole saanut "käskystä" aikaan. Sen sijaan silmäni vetistävät kaupungilla kävellessä, vessassa käydessä ja nukkumaan mennessä. Nykyään pitää olla nenäliinapaketti mukana, menee minne tahansa. Itku pyrkii pintaan.

Itsetyydytyksellä olen muuten koko ajan lähestynyt sitä, että kokisin mahtavan orgasmin, mutta se pysyy vielä tavoittamattomissa. Sen sijaan rupesin viimeksi itkemään spontaanisti. En surusta, kuten aluksi luulin, vaan ilosta! Se oli hassua. Lelujen kanssa tekee nykyään mieli leikkiä usein. Joudun kuitenkin koko ajan hokemaan itselleni, että minä teen tämän itse, voin lopettaa milloin haluan, kukaan ei vahingoita minua. Tuntuu, että tuo on helpottanut seksin harrastamista miehen kanssa. Seksin aikana ei ole tullut flashbackejä pitkään aikaan, ja olen jotenkin varmempi siitä, ettei minulle tapahdu mitään pahaa. Siihen ei siis auttanut miehen vakuuttelut, vaan se, että kehoni koki seksiin liittyviä tuntemuksia täysin vaarattomassa (=miehettömässä) ympäristössä, jossa minä olen vallassa. Tärisevät lelut muuten kuluttavat limakalvoja paljon vähemmän kuin hankaaminen, mikä on hyvä ihon paranemisen kannalta.

Tuntuu, että olen rakastunut mieheeni uudelleen. Häihin liittynyt tunnemyrsky taitaa nyt olla ohi. Onhan miehessä yhä asioita, jotka ärsyttävät, ja asioita, joista olen huolissani, eikä hän vieläkään suostu aloittamaan lapsen yrittämista ennen kuin olen saanut paperit käteen ja opintolainat on maksettu pois, mutta hän on silti hyvin rakas.

13.12.2011

Hyvää ja huonoa


Hyvä juttu: olen alkanut siirtyä takaisin kehooni. Aiemmin tunsin, kuin olisin jatkuvasti seissyt kehoni vieressä, mutta nyt olen jo melkein kotiutunut.

Huono juttu: Mitä enemmän olen tietoinen kehostani, sitä pahemmaksi vauvakuumeeni yltyy. Keho HUUTAA: Tässä olisi hyvä kohtu, käyttämätön, pistetäänkö heti vauva tulemaan, vai vasta huomenna; synnyttäjän lantio löytyy, ja hyvät hinkit, mites ois, josko ois vauvan teko aiheellista?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hyvä juttu: Mies on saanut töissä kauheasti aikaan, ja uusi julkaisu on kohta saatu puserrettua pihalle.

Huono juttu: Mies on ehdottomasti loman tarpeessa!! Suuttuu pienestäkin vastoinkäymisestä, on ärtyisä, nukkuu huonosti... Kun vasta aloitti uudessa työpaikassa, lomapäiviä ei ole vielä paljoakaan kertynyt ja haluaisi pitää sitten kerralla pitkän loman eikä tipoittain paria päivää silloin tällöin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hyvä juttu: Sain tenttikirjan luettua.

Huono juttu: Nyt minun pitäisi tehdä tehtävä, jossa vertaan kirjan esittämää kuvaa ideaaliperheestä omaan lapsuuteeni ja omiin kasvatuskäsityksiini. Voitte kuvitella, että ahdistaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Huono juttu: Mies on tänään työpaikkansa pikkujouluissa, tulee tod. näk. kotin kaameassa kunnossa ja on huomenna krapulassa.

Hyvä juttu: Saan viettää illan rauhassa synttärilahjani, PS3-pelikonsolin ja Assassin's Creed: Revelationssin seurassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Huono juttu: Täriseminen on minulla nyt mennyt vähän pakonomaiseksi. Jos en tärise ennen nukkumaan menoa, keho alkaa oman jumpan sänkyyn päästyäni. Sen siitä saa, kun antaa itselleen luvan täristä: keho rupeaa käyttämään saavuttamaansa etuoikeutta.

Hyvä juttu: Edistyminen on nopeaa, nukun paremmin ja näen mukavia, pitkiä unia.

12.12.2011

Ladatut esineet


Nämäkin unohtuivat työkalupakista. Ladatuilla esineillä tarkoitan esineitä, joihin liittyy tietty tunnetila niin vahvasti, että se laukeaa päälle aina kun esinettä koskee tai sen näkee. Tutuin esimerkki taitaa olla unilelu tai -riepu. Itselläni ladattuja esineitä taitaa olla kolme: vihki- ja kihlasormus ja pieni buddha yöpöydälläni. Jos olen stressaantunut, sormusten pyörittely auttaa. Buddhan katsominen antaa tunteen, että edes joku haluaa suojella minua. Elokuvassa Black Snake Moan esitettiin hyvin ladatun esineen teho. Elokuvan päähenkilö valitsi vihkisormuksen sijaan kultaisen ketjun, jota kantoi vyötäröllään. Aina ahdistavassa tilanteessa hän pystyi nykäisemään tuota ketjua, ja muistamaan sitä kautta elämänsä turvallisimman ajan. Näin hän pystyi rauhoittumaan ja toimimaan tilanteessa järkevästi. Ladatun esineen saamiseksi ei tarvitse mennä naimisiin. Sellaisen voi myös itse tehdä. Paras on esine, joka on helppo ottaa mukaan minne vain, esimerkiksi pieni, sileä kivi taskun pohjalla. Esine "ladataan" pyörittelemällä sitä kädessä aina iloisina hetkinä tai ajattelemalla erityisen iloisia asioita aina, kun on tekemisissä esineen kanssa. Kun sitten tulee "pahoja" ajatuksia, esineeseen tarttuminen voi laukaista tilanteen, vieläpä hyvin nopeasti.

Esineiden vaikutusta ei kannata aliarvioida. Haemme niistä tiettyä tunnetta usein huomaamattamme: Ostamme hienot välineet kaikilla herkuilla aloittaessamme uuden harrastuksen, jotta emme tuntisi itseämme niin aloittelijoiksi, ja jotta harrastusta tulisi jatkettua. Puemme siistit vaatteet työhaastatteluun saadaksemme itsevarmuutta. Laitamme joulukoristeet esille päästäksemme lapsuuden joulujen tunnelmaan. Muutkin kuin esineet voivat viedä tiettyyn tunnelmaan: Se biisi, joka soi ensimmäisillä treffeilläsi; hajuvesi, jota äiti aina käytti; juuri sellainen pulla kuin mitä mummo aina teki. Erityisesti tuoksumuistot ovat hyvin vahvoja. Toisessa maailmansodassa sotinut vanhus laitettiin haistamaan tiedemiesten tekemää sekoitusta, jossa oli hajuja taistelukentältä (mm. ruudinhajua), ja hän muisti taas aseensa numeron. Kun ottaa huomioon, että kyseessä on pitkä numerosarja ja aikaa aseen käytöstä vuosikymmeniä, suoritus on hämmästyttävä.

Aikoinaan eräs asianajaja ihmetteli minulle, miksi pahimmat perintöriidat syntyvät pienistä esineistä, ei suurista summista. Hulluin hänen kohdalleen osunut tapaus oli riita vanhasta emalimukista, josta kaikki lapset olivat vauvana juoneet. Suvun koko omaisuus paloi asianajajien palkkioihin. Itsekin olen aikoinaan pistänyt eteenpäin vanhat satukirjani. Yksi niistä jäi harmittamaan. Ajattelin, että ostan sen lapsilleni sitten jos/kun heitä saan. Kirjakaupassa kirjaa kokeillessani petyin: Uusien painosten kannet ovat sileät. Niissä ei ole sitä tiettyä karheutta, jonka tunsin lapsena aina kirjan käteen ottaessani. Silloin ei auta, että tarina on täysin sama tai että kuvat ovat täysin samat, kirja saman painoinen ja kokoinen. Se on väärä kirja. Tähän kokemukseen perustuu klassikoiden suosio. Samasta syystä Pauligille sataa uhkauskirjeitä, jos kahvin maku oli tällä kertaa yhtään erilainen kuin viimeksi. Koska makukokemukseen vaikuttavat niinkin hullut asiat kuin se, miltä paketti näyttää tai tuntuu kädessä, kaikki "brändin uudistamiset" täytyy kyllä harkita hyvin tarkkaan.

On tietysti myös esineitä ja asioita, jotka laukaisevat ikäviä muistoja. Jos niitä pystyy välttelemään, hyvä. Parempi olisi kuitenkin purkaa lataus jotenkin. Hassujen asioiden yhdistäminen pelottavaan asiaan toimii kuulemma tehokkaimmin. Samaa jippoa käytetään fobioiden hoidossa. Jos pelkäät hämähäkkejä, rupea kuvittelemaan niille kaikille vaikka hassut hatut päähän. Myös ihania muistoja sisältävät esineet voivat alkaa rassata, jos niitä on liikaa. Kun joskus aikoinaan tajusin, että minulla on lupa käyttää rahojani kuten haluan, ja minulla on oikeus hankkia kaikkea nättiä, se meni vähän yli. Muutto ulkomaille sai käymään kaikki kertyneet tavaransa läpi, ja miettimään, mitkä niistä oikeasti ovat niitä, jotka on valmis kantamaan toiseen maahan. Ääriesimerkki tunteiden liittämisestä esineisiin on hamstraus: mistään esineestä ei voi luopua, ettei menettäisi jotain itsestään. Itse olen pyrkinyt välttämään tätä muistuttamalla itseäni, että voin muistaa tapauksen ja iloita siitä, vaikka minulla ei olisikaan siitä kaikkea mahdollista tallessa. Olen myös etukäteen pyrkinyt karsimaan tavaran määrää. Esimerkiksi häistämme en halunnut muita muistoesineitä kuin yhden valokuvaamossa otetun kuvan ja sormuksen. Kaikille niille, joiden on vaikea luopua, on nykyään tarjolla palvelu, jossa firma valokuvaa kaikki esineesi, tekee niistä valokuva-albumin/-eja, ja hävittää kaikki ne esineet joita et enää tarvitse.

Kun esineiden vaikutuksen mielentilaansa tunnistaa, sitä voi hyödyntää. Jos tulee tarve viillellä, veitsen ottaminen käteen voi jo helpottaa olotilaa, koska on oppinut yhdistämään veitsen painon kädessä siihen helpotuksen tunteeseen, joka viiltelystä seuraa. Mitä, jos ottaisikin veitsen sijaan käteen jotain, minkä on oppinut yhdistämään vielä mukavampiin ajatuksiin?

11.12.2011

Illan loppukevennys


Hakusanoja, joilla blogiini on löydetty:

"seksuaalinen hyväksikäyttö sammuneen ihmisen kanssa"

Voi olla tietty hankalampaa kuin jonkun seksuaalinen hyväksikäyttö sellaisen ihmisen kanssa, joka on toimintakykyinen...

"sovittiko jeesus vai cmx meidän syntimme"

Sitä on hyvä pohtia.

"kaikki saatanan astiat hajoaa pesukoneessa"

Se on sille saatanalle ihan oikein.

Hyvää yötä!

Työkalupakki


Jokaisella kuulemma pitäisi olla tunnetyökaluja, joita käyttää tarvittaessa. Minulla on joitakin. Tuli mieleen, että ne voisi ehkä jakaa, jos joku sitten innostuisi kertomaan omansa listan jatkoksi.

Ahdistus

Ahdistus on pohjimmiltaan möykky tunteita, jotka ovat syntyneet joskus, ja joita ei ole silloin osannut nimetä tai ei ole ehtinyt tai pystynyt nimeämään. Siitä pääsee eroon, kun nimeää kaikki siihen kuuluvat tunteet ja antaa niille luvan olla olemassa. Aluksi tämä prosessi meni hirveän hitaasti, mutta nykyään se menee jo paljon nopeammin. Pisin aika menee siihen, että tunnistan tilanteen ja muistan, mitä piti tehdä. Kun muistan, mitä tehdä, tunteiden tunnistus tulee jo automaationa. Alitajuntani heittää listan: vihaa, häpeää, kauhua, vihaa itseä kohtaan, itkua. Tunnen jokaista tunnetta hetken, tunnistan sieltä sen pienen lapsen ja sen tarpeet (yleensä tunteiden taustalla on pelko hylätyksi tulemisesta, tarve tulla hyväksytyksi ja/tai tarve tuntea olevansa turvassa). Sitten ahdistus vain katoaa. Jos tunteen järkeily ei auta, ahdistukseen on lääkkeitä. Muistan yhä, miten uskomattomalta tuntui ottaa yksi pilleri ja ahdistus katosi.

Halu vahingoittaa itseään

Teenkin päinvastoin. Kysyn itseltäni, mistä nautin, ja teen niin. Jalkakylpy on minulla tehokkain. Tulppa suihkukaapin pohjalle, niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee ja vähän kylmää vettä joukkoon ja sitten työnnän jalkani lämpimään veteen ja vaivun nirvanaan. :)

Halu mättää suklaata/muuta epäterveellistä

Mätän suklaata tai muuta epäterveellistä. Uskon, että jahka riippuvuutta ei enää tarvitse, se katoaa. On ihmeellistä, miten olen päässyt suklaalla elävästä, enimmäkseen nukkuvasta otuksesta ihmiseksi, joka unohtaa puolet suklaakonvehdeista kaappiin ja joka voi pistää suklaapaketin pois syötyään pari riviä. Tietty sekin vaikuttaa, miten nälkäinen olen. Eli kannattaa myös huolehtia säännöllisestä syömisestä, niin ei iske ihme himoja.

Viha

Tästä kerroinkin jo aiemmassa postauksessani. Etsin vihan perimmäisen syyn, tarpeen, joka jäi täyttymättä (yleensä ne samat vanhat, hyväksytyksi tulemisen tarve kaikista useimmin), ymmärrän sisäistä lastani ja hänen tarvettaan ja viha katoaa. Mikä ei toimi(*: Tyynyjen hakkaaminen, juokseminen, nyrkkeily. Pitkittynyt viha voi muuttua katkeruudeksi, mistä pääsee eroon samoin kuin vihastakin.

*) Edit 2014: Tyynyjen hakkaaminen, juokseminen ja nyrkkeily ovat auttaneet kehoon lukittuneen raivon ja puolustautumishalun purkamisessa. Jotenkin onnistuin tätä postausta kirjoittaessani unohtamaan tämän asian, kun olin niin innoissani tuon nykyhetken synnyttämän vihan käsittelyn oppimisesta. :)

Jännittyneisyys/nukahtamisvaikeudet

Tärinä auttaa. Samoin se, että kertoo miehelle, että nyt minua jännittää. Tilanteen rauhoittaminen ennakoivilla toimilla mahdollisimman pitkälle auttaa. Esim. yhdessä vaiheessa hain kirjastosta rentoutus-cd:n jota kuuntelimme joka ilta sänkyyn päästyämme. Aluksi kuuntelin cd:n loppuun asti, nousin ja menin koneelle. Sitä jatkui jonkin aikaa. Lopulta nukahdimme jo ensimmäisten "Pimpompom"-äänten kohdalla. Ehdollistuminen toimii. Venyttely auttaa. Lihasten venyttely lähettää aivoihin signaalin, että nyt voi rentoutua. Esim. jos olen melkein myöhästynyt junasta/lääkäristä, rupean venyttelemään heti kun voin, niin hermosto rauhoittuu. Samoin hirmuinen hikoilu lakkaa. Rentoutumisharjoitukset auttavat, jos ei ole rentoutus-cd:tä. Itse olen opetellut kolme erilaista. 1.: lämmin tunne leviää varpaista eteenpäin ruumiinosa kerrallaan, kunnes koko kehoni on lämmin ja rentoutunut. 2.: Kuvittelen kauniin maiseman, ja keskityn ajattelemaan tuota maisemaa. Tutkimusten mukaan tehokkaampaa kuin lampaiden laskeminen. 3.: Kuvittelen olevani tyhjä luola, jossa palaa valo. Keskityn ajattelemaan vain sitä valoa.

Hirmuinen ihastus, kun on varattu/kohde on kusipää

Toteutan kaikki fantasiani unissani, mutta hereillä hoen että pidän itseni kurissa. Joidenkin päivien jälkeen ihastus katoaa. Huomaan, että minulla ja miehellä rupeaa heti menemään huonommin, jos emme pariin päivään istu alas ja juttele siitä sun tästä. Jos miehen kanssa menee huonosti, ihastun helpommin. Minusta oli aika jännä huomata keväällä, että ihastuksen mukaan ei tosiaan tarvitse toimia, eikä siitä seuraa mitään ihmeellistä. Siihen asti jotenkin kuvittelin, että jos ihastuu, asiaan ei voi enää vaikuttaa. Ehkä hyvä huomio kaikille niille, jotka löytävät vain niitä huonoja miehiä?

Yleinen vitutus/huono päivä

Tärinä auttaa, jos päivällä tuli mokailtua tai jos oli jotain jännittävää. Se rentouttaa. Itsetyydytyskin auttaa. Päiväuniin katoaminen auttaa, jos on vain paljon aikaa. Minä joko mietin, miten ihana mies minulla on, tai sitten miten ihanan vauvan joskus saan.

Tunne, että on täysi paska

Pyydän miestä kertomaan minulle päinvastaista. Jos mies ei ole tavoitettavissa, pyydän kavereita kertomaan asian minulle. Jos en ole täysin aallonpohjalla, voin kertoa asian myös itse itselleni, ja ehkä jopa uskoa sen. Auttaa, jos voi perustella väitettään jotenkin. "En voi olla TÄYSI paska, koska..." Pitkällä tähtäimellä Rosénissa käynti auttaa tähän, koska siellä kosketus ei ole tuomitseva. Joskus teen jotain pientä muiden hyväksi, jotta pääsisin tästä tunteesta eroon. Annan katusoittajalle/kerjäläiselle lantin, annan kaupan kassalla jollekin sen puuttuvan 5 senttiä, vien tavaraa hyväntekeväisyyteen tms. Huonekasvien kanssa touhuaminen auttaa myös: "Tämäkään ei olisi hengissä ilman minua." Vihreässä ympäristössä, esim. metsässä kävely toimii, jos jaksan lähteä kävelylle. Liikunta, itsensä ylittäminen toimii joskus. Joskus auttaa kun syö kilon suklaata, vetää peiton korviin ja nukkuu seuraavaan viikkoon. jos tunteeseen liittyy vihaa, käyn pistämässä muutaman sata vihulaista palasiksi tietokonepelissä, ja taas on kivaa.

Tunne, että olen läpeensä paha

Jännä huomio: Olen nyt pelannut Overlord-pelisarjaa. Pelin ideana on tulla pahaksi valtiaaksi. Pelatessa voi itse päättää, kuinka pahaksi. Huomasin, että minusta ei ole mukavaa sytyttää ihmisiä tuleen tai uhrata alaisiani saadakseni parempia esineitä. Jos voin valita armollisen ja pahan välillä, valitsen armollisen vaikka tietäisin että siitä ei seuraa minulle mitään hyvää. En siis ole täysin paha.

Paniikki

Paikkaan kiinnittyminen auttaa. Jos en itse pysty kertomaan sitä itselleni, pyydän jotakuta toista kertomaan minulle, kuka olen, missä ja milloin.

Kauhu

Tärinä on tässä ihan ykkönen. Esimerkiksi viime yönä iski kahden aikaan yöllä hirveä kauhu päälle, ja se laukesi tärisemällä melko nopeasti. Paljon parempi vaihtoehto kuin rauhoittavien napsiminen, varsinkin kun rauhottavat lääkkeeni ovat menneet vanhoiksi.

Tunne, että elämä on turhaa ja kannattaisi vain kuolla pois

Teen jotain kivaa, kuten käyn miehen kanssa leffassa, syömässä ja shoppailemassa.

Kertokaa omia keinojanne! Mikään keino ei ole liian tyhmä tai omituinen, jos se toimii. ;)
_________________________________________________________________

Edit: 

Muistin heti lisää, kun olin postauksen tehnyt:

Paniikkikohtaus: Hengitän sisään nenän kautta, ulos suun kautta. Veren happitaso laskee, mikä saa hermoston rauhoittumaan.

5.12.2011

Juuretonna en voi lentää


Olen nyt kokenut syvää yksinäisyyttä. Minulla ei ole sitä vankkaa varmuutta, että käy mitä tahansa, kotiin (=vanhempien luo) voi aina mennä, ja tulee ymmärretyksi. Minulla ei ole vahvaa kokemusta siitä, että kuulun jonnekin, tai että olen osa jotain suurempaa, sukua. Tuntuu, että otan kaikki sukulaisten puolelta tulevat negatiiviset kommentit pahempina kuin ne ovatkaan, koska koen joka kerta uudelleen sen ulkopuolisuuden tunteen, joka on minulle niin hyvin tuttu.

Onneksi minulla sentään on jotain. Muistan, kuinka kivaa oli istua laiminlyöjän sylissä ja laulaa mukana, kun hän soitti pianolla lastenlauluja. Sitä varten halusin itsekin oppia soittamaan pianoa, että voisin joskus tehdä samaa omien lasteni kanssa. Tuo toive ei lapsena tullut ymmärretyksi, vaan minut pistettiin soittamaan viulua, koska minulla oli liian lyhyet sormet konserttipianistiksi. Kuitenkin nyt olen saanut paljon lohtua, kun olen kuunnellut lauluja, joita tuolta ajalta muistan. Lemppari oli tämä:

(Lounatuulen laulu)
Haluaisin oppia tuutulauluja, sillä en osaa kuin "Tuu tuu tupakkarulla":n, mikä on minusta aika surkeaa. Mikä oli se laulu, jossa lauletaan linnulle, ja toivotaan, ettei maailma ole sen häkki tms.?

4.12.2011

Vituttaa


Minua ei saisi päästää nettiin, en osaa kuin saada ihmiset vihaisiksi. Tällä kertaa sain aikaan sukuriidan naamakirjassa. Aargh. Pitää tatuoida kädenselkämyksiin teksti: "ÄLÄ YRITÄ OLLA HAUSKA NETISSÄ!!"

Mies ei edelleenkään halua saada jälkikasvua. Harkitsen siirtymistä operaatio B:hen: siedätyshoidatetaan mies, ja hankitaan kissa. Tänään tuli riidan aikana mietittyä (riita koski kaupassakäyntiä), että voisin lentää takaisin Suomeen, ottaa jonkun niistä minulle tarjotuista työpaikoista ja ottaa juuri niin monta kissaa kuin haluaisin. Ei tarvitsisi kuin laittaa avioeropaperit vetämään. Huoh. Tänään piti olla kiva päivä.

2.12.2011

3. kerta toden sanoo


Eilen tärisin kolmannen kerran todella pitkään. Sen mukana nousi ahdistusta. Ehkä sellaiset 63% maksimista oli tuo ahdistus. Se laukaisi itsemurha-ajatuksia, jotka ovat pitkään pysyneet pois. Pääsin siitä eroon kun nimesin kaikki ahdistusmöykyn tunteet. Niiden alta paljastui ihana muisto. Laiminlyöjä sanoi "rakas rampamieli". En muista missä tai milloin hän niin sanoi, mutta muisto sai lämpimän tunteen leviämään koko kehooni. Minä olen rakas. Tätä oli sitten hyvä työstää loppuyö. Näin taas ihan kivoja unia. Pahin oli se, jossa yritin saada veljeni tajuamaan, että talossa on tulipalo, eikä hän millään uskonut minua. Tämä koski varmaan sitä, ettei hän usko mitä mielensärkijä on tehnyt. Rosén-terapeutti taisi olla oikeassa siinä, että lihasjumit sulkevat sisäänsä jotain arvokasta. Hän hokee aina, että lukkojen taakse laitetaan arvokkaat asiat. Lukkoja minussa riittää. Tähän mennessä hartiani tuntuvat olevan ainoat, jotka ovat rennot. Muuten käsissä on niin paljon kireyttä, että eilen sormeni olivat jääkylmät. Eivät ne ennen ole olleet, siis ennen tärisemisen aloittamista. Jaloissa on niin hirveästi kireyttä, että saa nähdä, milloin sen kaiken saa purettua.

Tänä aamuna kokeilin sellaista lähestymistapaa, että herättyäni (ja noustuani, siihen menee kauan) venytin ensin vasenta jalkaa (aitajuoksija-asennon versiossa, jossa ei-venytettävä jalka on miten milloinkin) niin monta hengitystä kuin hyvältä tuntui, ja sitten menin selälleni ja nostin jalan kohti kattoa ja annoin sen täristä. Kun tärinä loppui, nousin istumaan ja venytin jalkaa taas niin monen hengityksen ajan kuin hyvältä tuntui. Lopulta pääsin jo kymmeneen hengitykseen asti, kun aluksi oli onnistunut kolme. Välillä oikea käsikin halusi täristä. Kroppa tuntuu olevan innolla mukana tässä kropan avaamisprojektissa, ja jaksaisi jatkaa vaikka kuinka. "Valitettavasti" minulla oli tänään yhden paikallisen kanssa treffit, ja minun piti lähteä ihastelemaan 5 kk vanhaa lasta. (Tahtoo vauvan! Tahtoo sen nyt!)

Jännä, miten asennon vaihtaminen vaikuttaa tärinään. Saatan ensin maata selälläni, sitten mennä vatsalleni ja tuntuu, ettei enää tärisytä yhtään. Mutta odotas, kun nouset siitä seisomaan, alkaakin lantiossa semmoiset hulinat, ettei tosikaan. Nyt olen ruvennut hyppimään istuaallani niin, että on pakko olla tukevat rintsikat. Ilmeisesti vatsa- ja selkälihakseni haluavat päästä eroon lihasjännityksistään. Erityisesti vatsalihakseni ovat nyt ruvenneet välillä "lukkiutumaan". Katsotaan, mitä tuleman pitää...

1.12.2011

Vaihteeksi hyviä uutisia


Yläkoulujen opetusohjelmaan on tullut mielenterveyskasvatus. Mielenterveyteen liittyviä asioita opetetaan jo puolella Suomen yläkouluista, ja tavoitteena on saada kaikki terveystiedon opettajat koulutettua parin vuoden sisään. Opetuksen sisältö näyttää hyvältä ainakin paperilla: Opetuskokonaisuuden esittely. Suomen mielenterveysseura on hankkeessa mukana. Ihan positiivista lukea uutisia, että lasten ja nuorten pahoinvoinnille pyritään tekemään jotain konkreettista.

Olen kuullut myös, että lapsille on alettu opettaa jo päiväkodeissa alueita, joita muut eivät saa koskea. Hyvä hyvä! Oman kehon rajojen oppiminen on hieno juttu. Ehkä minäkin joskus vielä ne opin...