12.12.2011

Ladatut esineet


Nämäkin unohtuivat työkalupakista. Ladatuilla esineillä tarkoitan esineitä, joihin liittyy tietty tunnetila niin vahvasti, että se laukeaa päälle aina kun esinettä koskee tai sen näkee. Tutuin esimerkki taitaa olla unilelu tai -riepu. Itselläni ladattuja esineitä taitaa olla kolme: vihki- ja kihlasormus ja pieni buddha yöpöydälläni. Jos olen stressaantunut, sormusten pyörittely auttaa. Buddhan katsominen antaa tunteen, että edes joku haluaa suojella minua. Elokuvassa Black Snake Moan esitettiin hyvin ladatun esineen teho. Elokuvan päähenkilö valitsi vihkisormuksen sijaan kultaisen ketjun, jota kantoi vyötäröllään. Aina ahdistavassa tilanteessa hän pystyi nykäisemään tuota ketjua, ja muistamaan sitä kautta elämänsä turvallisimman ajan. Näin hän pystyi rauhoittumaan ja toimimaan tilanteessa järkevästi. Ladatun esineen saamiseksi ei tarvitse mennä naimisiin. Sellaisen voi myös itse tehdä. Paras on esine, joka on helppo ottaa mukaan minne vain, esimerkiksi pieni, sileä kivi taskun pohjalla. Esine "ladataan" pyörittelemällä sitä kädessä aina iloisina hetkinä tai ajattelemalla erityisen iloisia asioita aina, kun on tekemisissä esineen kanssa. Kun sitten tulee "pahoja" ajatuksia, esineeseen tarttuminen voi laukaista tilanteen, vieläpä hyvin nopeasti.

Esineiden vaikutusta ei kannata aliarvioida. Haemme niistä tiettyä tunnetta usein huomaamattamme: Ostamme hienot välineet kaikilla herkuilla aloittaessamme uuden harrastuksen, jotta emme tuntisi itseämme niin aloittelijoiksi, ja jotta harrastusta tulisi jatkettua. Puemme siistit vaatteet työhaastatteluun saadaksemme itsevarmuutta. Laitamme joulukoristeet esille päästäksemme lapsuuden joulujen tunnelmaan. Muutkin kuin esineet voivat viedä tiettyyn tunnelmaan: Se biisi, joka soi ensimmäisillä treffeilläsi; hajuvesi, jota äiti aina käytti; juuri sellainen pulla kuin mitä mummo aina teki. Erityisesti tuoksumuistot ovat hyvin vahvoja. Toisessa maailmansodassa sotinut vanhus laitettiin haistamaan tiedemiesten tekemää sekoitusta, jossa oli hajuja taistelukentältä (mm. ruudinhajua), ja hän muisti taas aseensa numeron. Kun ottaa huomioon, että kyseessä on pitkä numerosarja ja aikaa aseen käytöstä vuosikymmeniä, suoritus on hämmästyttävä.

Aikoinaan eräs asianajaja ihmetteli minulle, miksi pahimmat perintöriidat syntyvät pienistä esineistä, ei suurista summista. Hulluin hänen kohdalleen osunut tapaus oli riita vanhasta emalimukista, josta kaikki lapset olivat vauvana juoneet. Suvun koko omaisuus paloi asianajajien palkkioihin. Itsekin olen aikoinaan pistänyt eteenpäin vanhat satukirjani. Yksi niistä jäi harmittamaan. Ajattelin, että ostan sen lapsilleni sitten jos/kun heitä saan. Kirjakaupassa kirjaa kokeillessani petyin: Uusien painosten kannet ovat sileät. Niissä ei ole sitä tiettyä karheutta, jonka tunsin lapsena aina kirjan käteen ottaessani. Silloin ei auta, että tarina on täysin sama tai että kuvat ovat täysin samat, kirja saman painoinen ja kokoinen. Se on väärä kirja. Tähän kokemukseen perustuu klassikoiden suosio. Samasta syystä Pauligille sataa uhkauskirjeitä, jos kahvin maku oli tällä kertaa yhtään erilainen kuin viimeksi. Koska makukokemukseen vaikuttavat niinkin hullut asiat kuin se, miltä paketti näyttää tai tuntuu kädessä, kaikki "brändin uudistamiset" täytyy kyllä harkita hyvin tarkkaan.

On tietysti myös esineitä ja asioita, jotka laukaisevat ikäviä muistoja. Jos niitä pystyy välttelemään, hyvä. Parempi olisi kuitenkin purkaa lataus jotenkin. Hassujen asioiden yhdistäminen pelottavaan asiaan toimii kuulemma tehokkaimmin. Samaa jippoa käytetään fobioiden hoidossa. Jos pelkäät hämähäkkejä, rupea kuvittelemaan niille kaikille vaikka hassut hatut päähän. Myös ihania muistoja sisältävät esineet voivat alkaa rassata, jos niitä on liikaa. Kun joskus aikoinaan tajusin, että minulla on lupa käyttää rahojani kuten haluan, ja minulla on oikeus hankkia kaikkea nättiä, se meni vähän yli. Muutto ulkomaille sai käymään kaikki kertyneet tavaransa läpi, ja miettimään, mitkä niistä oikeasti ovat niitä, jotka on valmis kantamaan toiseen maahan. Ääriesimerkki tunteiden liittämisestä esineisiin on hamstraus: mistään esineestä ei voi luopua, ettei menettäisi jotain itsestään. Itse olen pyrkinyt välttämään tätä muistuttamalla itseäni, että voin muistaa tapauksen ja iloita siitä, vaikka minulla ei olisikaan siitä kaikkea mahdollista tallessa. Olen myös etukäteen pyrkinyt karsimaan tavaran määrää. Esimerkiksi häistämme en halunnut muita muistoesineitä kuin yhden valokuvaamossa otetun kuvan ja sormuksen. Kaikille niille, joiden on vaikea luopua, on nykyään tarjolla palvelu, jossa firma valokuvaa kaikki esineesi, tekee niistä valokuva-albumin/-eja, ja hävittää kaikki ne esineet joita et enää tarvitse.

Kun esineiden vaikutuksen mielentilaansa tunnistaa, sitä voi hyödyntää. Jos tulee tarve viillellä, veitsen ottaminen käteen voi jo helpottaa olotilaa, koska on oppinut yhdistämään veitsen painon kädessä siihen helpotuksen tunteeseen, joka viiltelystä seuraa. Mitä, jos ottaisikin veitsen sijaan käteen jotain, minkä on oppinut yhdistämään vielä mukavampiin ajatuksiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)