30.12.2012

Taas rauha maassa

Sain vihdoin käsiteltyä tapauksen "Dyykkarin pettäminen" päässäni. Jäin taas ihmettelemään alitajuntani viisautta ja voimaa. Jotta olisin voinut ikinä alkaa luottaa Dyykkariin, minun tuli tehdä kamalin asia jonka hän tai minä pystyin kuvittelemaan. Vasta nähtyäni, mitä hän silloin tekisi, tietäisin, voisinko luottaa häneen. Suunnitelmaan tarvittiin ihminen, joka oli tarpeeksi turvallinen ja jolle Dyykkari voisi antaa anteeksi. Toteutukseen tarvittiin pari sivupersoonaa, joille ei kerrottu suunnitelmasta mitään, mutta jotka toimivat sen vaatimalla tavalla heti kun niille annettiin vapaus toimia, kuten halusivat. Kun Dyykkari ei reagoinut heittäytymällä väkivaltaiseksi, minä saatoin vihdoin luottaa häneen.

Hintana oli valtava henkinen tuska: syyllisyys teostani. Jouduin ottamaan varastoistani yhden Risperdalin rauhoittavan lisäksi, kun tuntui että sivupersoonani riistäytyvät valloilleen sisäisen kaaokseni seurauksena. Hetken aikaa tuntui, että tulen hulluksi. Jalat pettivät alta kahdesti. Toisella kertaa kesti vartin ennen kuin pääsin taas jaloilleni. Sitten Dyykkari tuli kotiin ja hän puhui minulle pitkään. Kun hän lopulta lopetti, rauha oli laskeutunut. Sekä meidän välillemme, että minun päähäni. En ymmärrä, miten tuo mies sen tekee.

Dyykkarin vanhat henkiset haavat aukesivat pettämisen seurauksena, ja hän on ollut nyt hyvin maassa. Olen saanut vakuuttaa hänelle, ettei koko maailma nyt naura hänelle. Hän ei ole täysi paska ja hän riittää minulle. Minä petin häntä, mutta en siksi, että hänessä olisi vikaa. Syyllinen on oma kiero mieleni. Tämän täytyi tapahtua, jotta voisin ikinä pystyä tähän suhteeseen.

Tuntuu hullulta luottaa. Sisälläni on vihdoin jotain kiinteää. Peruskivi, jonka varaan rakentaa. Luottamus on outo tunne. En ole kokenut sitä lähes kahteen vuosikymmeneen. Joudun vähän väliä muistuttamaan itseäni, että me olemme sopineet luottavamme Dyykkariin. Dyykkari ei satuta meitä. Ei ainakaan tahallisesti. Viime yönä hän vahingossa satutti, mistä menin... Vähän shokkiin? Katosin? Dissosioin? Sanoin hänelle, että nyt sattuu, ja hän lopetti heti, mutta hän ei oikein tavoittanut sitä, että minä olisin tarvinnut maadottamista. Vielä aamulla oli outo olo. Vasta silloin sain sanottua tuosta tarpeestani, mutta vieläkään en löytänyt oikeita sanoja, jotta olisin saanut hänet ymmärtämään.

Tämä taitaa olla nyt sitten se seuraava haaste. Luottaa toiseen, mutta ei alistaa itseään, alistua ja antautua täysin toisen "mielivallan" alle (sanon "mielivallan" hipsuilla, sillä Dyykkari ei ikinä pyrkisi alistamaan minua kuten mielensärkijä). Miten antautua toisen kosketettavaksi, mutta samaan aikaan ymmärtää, että minulla on yhä valta vaikuttaa tapahtumiin? Että minulla on aina oikeus omaan kehooni?

28.12.2012

Voi vitulla päähän...

Dyykkari ei nukkunut viime yönä. Hän on ollut niin järkyttynyt, ettei ole kyennyt edes itkemään. Repäisin kaikki vanhat haavat auki.

Dyykkari sanoo voivansa antaa anteeksi ja haluavansa jatkaa. Minä en usko, että suhde voi jatkua jonkin tämmöisen jälkeen. En tiedä, voinko antaa itselleni anteeksi.

Olen turta. Dyykkari kysyy, rakastanko häntä vielä, olenko kyllästynyt häneen, enkä voi vastata kun en tunne mitään. Paitsi ahdistusta. Siirsin tänään kirjahyllyn nurkasta toiseen ihan vain siksi, että saisin purettua ahdistusta johonkin.

"Tämä on sinulle ihan oikein! Sinä ansaitset tämän kaiken!"

"Seksi on pahasta. Tässä se taas nähtiin. Jos et olisi harrastanut seksiä, kaikki olisi hyvin."

"Tämä on rangaistus siitä, että sait orgasmin."

Minä tiedän, että en olisi pettänyt, en ikinä. Siksi koko homman hoiti kaksi muuta osaa, joista toinen haluaa minun elämäni olevan kärsimystä ja toinen halusi kostaa Dyykkarille sen, että tämä meni rakastumaan ja rakastamaan meitä. Minä ikään kuin katsoin kaiken tapahtuvan. Kun Dyykkari tuli kotiin, en oikein edes tiedä, mitkä osat olivat pinnalla. Minä olin yhä sivustakatsoja. Enimmän osan ajasta yritin estää itsetuhoista osaani tarttumasta veitsiin, kun Dyykkari otti vastaan kertomaani.

Lopulta puhuttiin, ja aloin kuulla, miten pääni sisäiset muurit murtuivat. Tarrasin Dyykkariin ja pyysin häntä käskemään "niitä" lopettamaan muurien repimisen. Minä pelkäsin liikaa. Itkin aina välillä. Dyykkari puhui, minä kuuntelin, mutta en muista yhtään, mitä hän sanoi. Lopulta aloin hyperventiloida. Juoksin hakemaan rauhoittavan. Otin vain yhden, mitä ihmettelin jälkikäteen. Sitten luhistuin täysin. Viimeisen muurin takaa löytyi muisto siitä, kun olin viimeisen kerran luottanut johonkuhun.

Istuin talomme portailla ja kuuntelin kun mielensärkijä ja laiminlyöjä tappelivat sisällä. Dissosioin ja olin vain etäisesti tietoinen kyynelistä poskillani ja sisältä tulevista huudoista. Havahduin vasta, kun edessäni seisoi pitkä, hoikka mies. Hän hymyili ja kertoi tulleensa hakemaan minut pois. Ajattelin, että rukouksiini on vihdoin vastattu. Tässä on se enkeli, joka vie minut pois, eikä minun tarvitse enää koskaan palata. Tartuin tarjottuun käteen kiitollisena. Mies vei minut pakettiautoonsa, josta en muista muuta kuin että sen katolla oli tikkaat. Auton tavaratilassa hän raiskasi minut ja lopuksi viilsi kurkkuuni viillon veitsellä, jonka oli ottanut jostain useista taskuistaan. "Jos kerrot kenellekään, ensi kerralla viillän syvempään," hän uhkasi. Sitten hän tiputti minut kotini lähettyville. Äidille kerroin raapaisseeni kaulani oksaan. Olin 7-8 -vuotias.

Tuon tapauksen jälkeen päätin, etten luota enää keneenkään, ikinä. Lupaus pysyi viime yöhön asti, jolloin sain käsiteltyä muiston aikuisen aivoilla. Se mies oli todennäköisesti pedofiili, joka työpäivän jälkeen etsi sopivaa uhria. Hän näki yksinäisen lapsen paikassa, jonne ei ollut suoraa näkyvyyttä muista taloista ja käytti tilaisuutta hyväkseen. Se ei kerro mitään muista miehistä. Se ei kerro mitään Dyykkarista.

Kuivasin silmäni, käännyin Dyykkarin puoleen ja ilmoitin että olemme päättäneet luottaa häneen. Me kaikki. Me olemme päättäneet luottaa, että Dyykkari ei koskaan ikinä missään tilanteessa tule lyömään meitä tai raiskaamaan meitä tai tekemään meille pahaa, teimme me mitä tahansa. Siihen me emme vielä luota, ettei Dyykkari koskaan jättäisi meitä. Varsinkin jos vielä pitää mennä testaamaan tuota ykköskohtaa.

Vasta kun sain Dyykkarin syliini, huolehtiva osani palasi. Se osa, joka haluaa Dyykkarille vain hyvää ja haluaa tulla pullantuoksuiseksi kotiäidiksi. Tuntui, että pääsin takaisin nahkoihini.

Olen nyt yrittänyt analysoida läpikotaisin miksi minä tein niin. Miksi petin Dyykkaria tämän Näädän kanssa.

  1. Olin kateellinen Näädän ja Dyykkarin suhteesta ja halusin tuhota sen. (lapsellinen osa)
  2. Himoitsin Näätää. (ylikierroksilla käyvä seksuaalisuuteni)
  3. Halusin kostaa Dyykkarille sen, että hän meni rakastumaan minuun ja on osoittanut rakkauttaan monilla tavoin. (Rebecca ja Liisa) Minä en ansaitse tulla rakastetuksi. (raiskatut lapsiosat)
  4. Halusin kostaa Dyykkarille sen kerran, kun hän suhteemme vielä ollessa avoin alkoi suudella auton takapenkillä naista, josta oli minulle etukäteen sanonut, ettei tähän koske. (Rebecca)
  5. Minun oli ollut ikävä Näätää. Hän on niitä harvoja miehiä, jotka koen turvalliseksi. Kaipasin hänen läheisyyttään. (hyväksytyksi tulemisen halu, lapsiosat) Valitettavasti häneltä ei saanut läheisyyttä kuin seksin kautta.
  6. Halusin vahingoittaa itseäni. (itsetuhoiset osat) Halusin tuhota tämän suhteen, sillä en ansaitse rakkautta. (lapsiosat)
  7. Halusin tietää, mitä tapahtuu. (uteliaisuus, lapsiosat) Halusin kokeilla rajoja, testata Dyykkaria: Kun teen näin, hän varmasti vihdoin lyö minua!
  8. Halusin tietää, kumpi olisi Näädän mielessä voimakkaampi: uskollisuus kaveria kohtaan vai himo minua kohtaan. Uskollisuus lensi romukoppaan heti, kun annoin ymmärtää että olisin ylipuhunut Dyykkarin avaamaan suhteen uudelleen, ainakin tämän kaverin kohdalla. Tuosta vastasi juonikas osani, jota muut pitävät pahana, ilkeänä. Itsetuntoa hiveli tuntea itsensä himoituksi.
  9. Kaiken kokemani jälkeen en halunnut kieltää itseltäni enää mitään. Miksei minulla saisi olla kahta miestä? (ahneus, heikko itsehillintä)
Viisi seitsemästä kuolemansynnistä kerralla. Ehkä minä en ansaitse kuin joutua helvettiin?

Nyt mieltäni painaa kaksi asiaa: Saammeko me ikinä käsiteltyä tätä niin, että voimme vielä olla onnellisia yhdessä, ja: onko tämä jotain, mitä minä voin tehdä uudelleen? Voinko luottaa itseeni? Ääni päässäni vastaa "et". Olisiko silloin parempi meidän molempien kannalta, että eroaisimme nyt? Jos emme ole yhdessä, en voi satuttaa Dyykkaria, eikö?

Minä en ole vieläkään saanut edes yhteyttä kaikkiin osiini, saati sitten että olisin mitenkään perillä niiden mielenliikkeistä. Voi helvetti, että elämänsä voi tehdä hankalaksi... Vittu.

27.12.2012

Petin Dyykkaria

Haluan hypätä kaivoon. Jos olisi nappi, josta painamalla minua ei olisi koskaan syntynytkään, painaisin sitä. Puoli tuntia sitten istuin vessanpöntöllä ja painon veistä suonta vasten. Minä en ymmärrä, miksi ehdoin tahdoin tuhoan elämästäni kaiken hyvän.

Dyykkari haluaa vielä jatkaa kanssani. En ymmärrä, miksi. Mutta nukumme erillämme, kunnes saan tietää sainko siltä toiselta osapuolelta(* jonkun taudinkin kaiken muun lisäksi. Vittu.

Päässäni kiljuu ääni, jonka mielestä tämä kaikki on Dyykkarille niin vitun oikein, kun meni rakastumaan minuun. Minä en ansaitse rakkautta. Minun kuuluu käydä koulut loppuun, tehdä töitä, jäädä eläkkeelle ja kuolla pois. Siihen ei kuulu rakkaus tai muut ihmiset. Muut ihmiset vain satuttavat minua. Minä en ansaitse kuin kissan tai kaksi. Kissat eivät raiskaa, hakkaa tai yritä tappaa.

Minä ansaitsen kuolla.

Minä ansaitsen tulla raiskatuksi, hakatuksi ja tapetuksi. Muuhun minulla ei ole oikeutta.

(Dyykkari on tehnyt ihmeitä. Kolme viidestä muurista, jotka olen ympärilleni rakentanut, ovat kaatuneet. Pelkään ihan helvetisti. Hän tulee liian lähelle. Kohta minä alan rakastaa tosissani, ja sitten on liian myöhäistä. Sitten sattuu.)

*) Kutsutaan häntä jatkossa Näädäksi, kun hänestä näemmä juttua riittää. Vaihdan hänen nimensä myös tätä vanhempiin postauksiin.

18.12.2012

Minä haluan takaisin uneen


Näin unta. Unessa avasin blogini ja löysin sieltä postauksia, joita en ollut tehnyt. Joku oli tehnyt tänne animaatioita, viestejä kielellä, joita se ymmärsi, mutta joista minun täytyi tunnustaa, etten osaa tehdä sellaisia. Pahinta oli, että se oli avoimesti kertonut Dyykkarin eksän nimen täällä, samoin minun nimeni. Olin kauhuissani ja kävin postauksia läpi sensuroiden niitä. Etsin kyseisen sivupersoonan käsiini ja kysyin, mitä se oikein meinasi. Se ei ymmärtänyt hätääni lainkaan. Se eli veljensä kanssa 1700-luvun maailmassa, jossa kaikki oli aina kaunista ja vain sellaisia asioita tapahtui, joiden se halusi tapahtuvan. Toin sen todellisuuteen. Se ei pitänyt siitä. Asioita, joiden se ei halunnut tapahtuvan, tapahtui. Esineet eivät vain leijailleet paikoilleen, vaan ne piti oikeasti laittaa paikoilleen. Kaikki ei ollut kaunista ja karkkiväreissä, vaan oli myös vaarallisia, rumia ja ilkeitä asioita. Se itki ja oli kauhuissaan. Talo, jossa olimme (mieleni talo), oli täynnä sivupersoonia, jotka yrittivät tottua todellisuuteen. Ne törmäilivät toisiinsa yrittäessään selvittää, mitä todellisuus on, mikä kuuluu nykyhetkeen ja mikä on niiden luomaa todellisuutta, unta.

Minulle selvisi, että persoonallisuuteni muuttuu pian, mutta parempaan suuntaan. Minä saan itsestäni ehjän. Aivoni alkavat taas toimia täydellä teholla, kun niiden ei tarvitse jatkuvasti ylläpitää kaikkien valemaailmoja. Jonkin aikaa sitten kysyin Päälliköltä, vieläkö menee kauan, että olen terve. Hän vastasi, että siihen menee vielä kolme kuukautta. Siitä on nyt kaksi. Saa nähdä, millaiset myllerrykset edessä odottavat.

10.12.2012

Melkein kuoltiin mutta ei kuitenkaan

Koko päivä mennyt vakuutusasioita hoitaessa. Mälläsin auton. Talvi yllätti autoilijan. Todennäköisesti auto menee lunastukseen, kun on sen verran vanha kuitenkin. En ole hetkeen pelästynyt niin paljon kuin silloin, kun tajusin olevani 100 km/h liikkuvassa metallilaatikossa, joka pyörii keskellä tietä. Kuskin paikalla. Onneksi kenellekään ei tullut edes mustelmia. Väärällä hetkellä kohdalle osunut rekka olisi voinut muuttaa kaiken, ja kirjoittelisin tätä nyt sairaalasta, jos kirjoittelisin.

Opin taas paljon. Käytiin tilanne Dyykkarin kanssa läpi, ja hän totesi minun tehneen klassisen ohjausvirheen, joka johtui osittain siitä, että hän oli neuvonut minua väärin, osittain siitä, että en osannut muuttaa ajotapaani keliin sopivaksi. Olin liian kokematon kuski olosuhteisiin nähden. Sovimme, että käydään jääradalla harjoittelemassa vastaavanlaisen auton kanssa miten tilanne olisi voitu hoitaa ilman kolarointia kaiteen kanssa. Mikä minua tässä kaikessa eniten ihmetyttää, on auton omistajan ja Dyykkarin suhtautuminen: Peltiä saa rahalla, pääasia ettei kenellekään käynyt mitään. Minulta ei edes odotettu anteeksipyyntöä. Kyydissä olleet rupesivat heti selvittämään, mitä tehdään seuraavaksi, soittivat auton omistajalle, vakuutusyhtiöön, selvittivät bussiaikataulut ja soittivat taksin. Halailtiin paljon ja purettiin järkytystä. Kukaan ei huutanut. Kukaan ei syyllistänyt minua. Noitahan nyt sattuu.

Tajuatteko miten iso asia tämä on minulle? Minulle, joka saattoi lapsena saada selkäänsä siitä hyvästä että kehtasi saada vatsataudin. Minulle, jolle mielensärkijä ei antanut anteeksi edes sitä, että kehtasin syntyä.

Kun pääsin kotiin, tärisin ja itkin pelästystäni pihalle, sain hirveän päänsäryn ja menin heti nukkumaan. Näin unia joissa pyörin auton mukana ja yhden, jossa Alex Mercer kävi hakkaamassa sen jäisen tien siitä hyvästä että oli ollut niin liukas.

Dyykkarin kanssa on nyt ollut todella hempeää. Pelästyimme molemmat, että toiselle kävi jotain. Dyykkari ei ole nyt nähnyt mitään muita unia kuin sellaisia, joissa hän silittelee minua ja minä häntä.

Olen äärimmäisen onnellinen, että kenellekään ei tullut edes mustelmia, liikennettä oli onnettomuushetkellä vähän ja että autossa oli niin hyvät vakuutukset. Oppirahoja joudun omavastuuosuuden verran maksamaan, mutta siihen saa opintolainaa. Huh-huh.

Yhden ajatuksen kanssa sain käydä kunnon kamppailun: Tämä (onnettomuus) oli rangaistus siitä, että minulla on ollut niin hauskaa. Olen ollut liian onnellinen. Hyvä, että kaverit veivät minut juhlimaan onnettomuuden jälkeen. Se toimi korjaavana kokemuksena: Minulla voi yhä olla hauskaa, eikä siitä seuraa mitään pahaa.

Halailkaahan toisianne. Elämä on hauras.

4.12.2012

Tyhjää

Alkaa vähitellen olla sellainen olo, että tämä blogi on tehtävänsä tehnyt. Se on ollut purkautumiskanava, mutta kun enää ei ole samanlaista tarvetta purkaa kuin silloin kun tämän aloitin. Silloin tuntui, että olin täynnä kaikkea, mikä pitää kaataa ulos, oksentaa pihalle. Nyt vihdoin tuntuu, että on aika pistää luukut kiinni, alkaa rakentaa jotain ihan omaa, ihan itselle. Vetää raja yksityisen ja julkisen välille. Alkaa suojella itseään eri tavalla. Alkaa rakentaa itseään eri tavalla. Tehdä virheitä, eikä kertoa niistä kenellekään. Ajatella ilman, että raportoi ajatusprosessin tarkkaan tänne. Olla.

Enää ei ole palavaa halua kirjoittaa ylös kaikkia mielensärkijän tekoja. "Katsokaa, näin minulle on tehty!". Enää ei ole raastavaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, joka seuraa minua joka paikkaan. Viha alkaa nostaa päätään. Alan vähitellen täyttyä siitä. Välillä tärisen vihasta ilman mitään syytä tässä päivässä. Vihan myötä tulee itsesuojeluvaisto. Minun ei tarvitse tehdä tiliä kaikesta tuntemattomille ihmisille. Minun ei tarvitse yrittää selittää kaikkea tuntemattomille ihmisille. Minun ei enää tarvitse. Kaikkea. Itse. Yksin.

Ei enää.

Nyt minulla on Dyykkari, joka hyväksyy minut karvoineen päivineen. Me olemme onnellisia ja se saa luvan riittää.

En minä ole tätä blogia sulkemassa. Kirjoitusten väli vain varmaan harvenee. En halua ajatella tätä paikkaa enää. Tämä on hautausmaa ja minä olen taas elossa. Tämä ei ole minun paikkani.

3.12.2012

Narsistin 10 tunnusmerkkiä

1. Itsekeskeinen
Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät, sinulla ei saa olla tarpeita. Hänen tunteensa ovat tärkeät, eivät sinun.

2. Ei pode omantunnontuskia
Ei tunnu omaavan omaatuntoa lainkaan. Ei kadu mitään, ei piittaa tekojensa seurauksista. Lait eivät koske häntä, sillä hän on aina erityistapaus. Manipuloi ihmisiä saadakseen mitä haluaa ja kokee käytöksensä täysin oikeutetuksi. Valehtelee ilman tunnontuskia. Ei myönnä tehneensä mitään väärin, vaikka jäisi siitä kiinni. Vaihtaa arvojaan sen mukaan, mistä milloinkin hyötyy.

3. Epäluotettava
Ei kykene sitoutumaan, ei pidä lupauksiaan: Lupaa, jos saavuttaa sillä jotain, ei katso lupauksen velvoittavan itseään mihinkään. Ei jaa omia ajatuksiaan, motiivejaan eikä tunteitaan. Elää monesti kaksoiselämää. Ei katso tarpeelliseksi kertoa puolisolleen menoistaan, tekemisistään tai rahoistaan.

4. Ei kestä arvostelua
Projisoi vikansa muihin. Mikään ei ole koskaan hänen syynsä, vaan aina sinun. Puhuu mustan valkoiseksi, saa sinut epäilemään itseäsi ja järkeäsi. Vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella. Jos puhuu itsensä pussiin, jatkaa puhumista kuin et olisi sanonut mitään, vaihtaa aihetta tai suuttuu.

5. Tunteeton
Ei ole kiinnostunut toisten tarpeista tai tunteista, ellei voi käyttää niitä hyödykseen. Tulkitsee tunteiden ilmaisun heikkouden osoitukseksi. Ei kykene näkemään omaa osuuttaan ihmissuhteissa. Esittää marttyyriä. Muut kiusaavat häntä, vaikka hän yrittää parhaansa olla kaikille mukava. Ei koe tunteita kuten me muut, mutta usein hyvä näyttelemään niitä. Ei kuuntele sinua, koska ei välitä.

6. Kokee kulissit elintärkeiksi
Tarve esittää menestyvämpää ja osaavampaa kuin on: Minä olen oikeassa, minun tulee voittaa, minun tulee loistaa! Tuhlailee ylläpitääkseen kulissia. Tuhoaa oman ja muiden talouden. Vakuuttunut siitä että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein. Lähipiirilleen aivan eri ihminen kuin muille.

7. Haluaa kontrolloida kaikkea
Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä. Hänen täytyy saada sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana. Ilmoittaa, ei keskustele. Sanelee, ei kysy.

8. Arvaamaton
Ei siedä stressiä. Ystävällinen vain jos saa sinulta sen mitä hän tahtoo. Herkkä suuttumaan ja raivoamaan, turvautuu usein väkivaltaan. Arvaamaton, ailahtelevainen. Muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä. Pitää läheisensä varpaillaan. Käyttäytyy hyvin ristiriitaisesti.

9. Mustasukkainen
Mustasukkainen kaikesta huomiosta, jota muut saavat. Palkinnot kuuluvat vain hänelle, suosio vain hänelle. Lapsen antama halaus puolisolle on narsistilta pois ja rike häntä vastaan. Sabotoi kumppania. Haluaa tämän olevan onnellinen vain itsensä kautta. Ei salli kumppanille ulkopuolisia tuttavia eikä kiinnostuksen kohteita. Eristää sosiaalisesti.

10. Manipuloi
Saa ihmiset ympärillään voimaan henkisesti pahoin, imee tyhjiin. Antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman jotta saisi ihmiset avautumaan. Käyttää saatuja tietoja henkiseen väkivaltaan. Käyttää seksiä kontrolloimiseen. Ei anna anteeksi. Roikkuu katkeruudessa, muistaa asiat vuosikausia. Pitää muiden ärsyttämisestä. Pitää kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä. Ilmaisee harvoin arvostusta ja silloinkin vain, jos haluaa kehutulta jotain. Murtaa läheisensä henkisesti tehdäkseen heistä hänessä riippuvia. Tarvitsee uhkauksia tai painostusta saadakseen muut pysymään lähellään. Vakuuttava. Onnistuu usein puhumaan ulkopuoliset puolelleen tavalla, jota uhri ei voi käsittää. Ei ole kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta. Hurmaava halutessaan. Kätkee todellisen itsensä, kunnes on saanut sinut valtaansa.

29.11.2012

Tunnustan...

Poistin eilen Dyykkarin puhelimesta narsisti-eksän viestejä 2 kpl ennen kuin Dyykkari itse edes huomasi viestien saapuneen ihan meidän molempien mielenrauhan vuoksi. Niissä ei ollut kuin vittuilua, haukkumista ja syyllistämistä. Narsistit ovat ihmeellisiä. Tuokin saa minut ylittämään rajoja, joista olen vannonut, etten niitä koskaan ylitä ("En lue toisen ihmisen tekstareita tämän tietämättä.") vaikken ole koko ihmistä koskaan edes tavannut. Hän saa minut voimaan pahoin ja aiheuttaa minulle migreeniä, vaikka olen hänen kanssaan tekemisissä vain niin, että Dyykkari luetuttaa minulla välillä viestejä, joita se hirviö lähettelee. Koko ihminen nostaa minulla karvat pystyyn.

Mietin, mikä ihme siinä on, että jos Dyykkari on masentunut, minä masennun. Jos hän on ahdistunut, minä ahdistun. Jos hän on iloinen, minä olen iloinen. Sama toimii myös toiseen suuntaan, joten kun toinen ahdistuu, myös toinen ahdistuu, ja sitten molempien ahdistus ruokkii sen toisen ahdistusta. Ja jos Dyykkari kokee jotain voimakkaita tunteita, minä alan kokea niitä voimakkaita tunteita myös. Eli jos Dyykkari itkee lapsensa perään, minä itken samasta ikävästä. Onko meillä yliaktiiviset peilisolut tai jotain? Ei tämä ilmiö ollut koskaan näin vahva eksäni kanssa...

28.11.2012

Riita

Kyllä, me olemme nyt riidelleet. Minun laskujeni mukaan kahdesti, Dyykkarin mielestä emme vielä kertaakaan. Ensimmäisen kerran riitelimme Dyykkarin narsisti-eksästä. Minulla meni hermo, kun eksä lähetteli Dyykkarille tekstareita ihan vaan kiusausmielessä ja Dyykkari vastasi niihin koska a) uskoo että minkä tahansa asian voi puhua halki b) halusi nähdä lapsen, joka hänellä (valitettavasti) tuon narsisti-eksän kanssa on. Yritin sanoa vaikka kuinka monta kertaa, että minä tunnen narsistit ja että Dyykkari voi lähetellä viestejä eksänsä kanssa hamaan tappiin asti, eikä ikinä tule saamaan eksäänsä tajuamaan mitään tai näkemään lastaan. Riita loppui kyyneliin.

Tänään sitten: Petin Dyykkarin luottamuksen. Hän sai sähköpostiviestin ihmiseltä, joka yrittää saada aikaan sopimusta Dyykkarin ja narsistin välille lapsen tapaamisesta ja elatusmaksuista. Dyykkari meni viestistä tolaltaan, joten komensin hänet rauhoittumaan röökille (en olisi ikinä uskonut, että käsken tuota miestä tupakoimaan!) ja ilmoitin vastaavani viestiin. Tämä ei ole mitenkään epätavallista, koska Dyykkarilla on lukihäiriö. Hän antaa mielellään minun kirjoittaa viestejä, joska osaan laittaa välimerkit paikoilleen ja kirjoittaa ymmärrettävästi. Kirjoitin viestiin, mitä Dyykkari oli sanellut, mutta lisäsin loppuun kaksi virkettä. Niissä oli toive, että sopimukseen lisättäisiin kohta x ja perustelu tälle.

Laitoin viestin menemään ja aloin sitten varmistamaan, että Dyykkari pääsee nukkumaan ajoissa (hänellä on herätys 05:00). Ajattelin, että kerron hänelle asiasta aamulla, koska mielestäni tein aivan oikein. Ensinnäkin olen kyllästynyt katsomaan kuinka Dyykkari antaa eksänsä sanella tuon sopimuksen ehdot. Toisekseen hän reagoi kaikkeen asiaan liittyvään kuin kiukutteleva lapsi. Ymmärrän kyllä, että hänellä nousee karvat pystyyn kaikkien viranomaisten kohdalla, jopa terveyskeskukset ovat hänen kokemuksensa mukaan häntä vastaan. Hän tuntuu keränneen kohdalleen kaiken maailman skitsot ja ihmiset, joita ei vain kiinnosta hoitaa työtään kunnolla, mitä tulee mihinkään virastoihin. Niin ja hän on vieläkin eron jäljiltä ihan rikki ja pelkää eksäänsä kuollakseen.

No, Dyykkari sitten heräsi keskellä yötä jostain syystä (arvelen itse että syynä oli sähköpostiviestin lukemisen aiheuttama ahdistus), ja alkoi pyöriä levottomasti. Siinä kun sitten juteltiin kaikesta, päätin että kerron asian kun se kerta mieltä painoi ja piti minut hereillä. Dyykkari suuttui minulle (vaikka kielsi sen) ja on nyt ihan varma, että kun hän yhden asian toivoo, eksä kostaa sen hänelle moninkertaisesti. Yritin sanoa, että ensinnäkin eksä ei päätä sopimuksen sisällöstä, vaan se, jolle viestin laitoin. Ja että ei tässä vielä olla mitään tappelemassa, vaan vasta tehdään sitä sopimusta. Sopimuksen teko on neuvottelua, eikä sitä voida tehdä jos Dyykkari ei osallistu kuin hokemalla ettei halua tapella mistään.

Dyykkari itse on nyt sitä mieltä, että koska hän (tai minä hänen puolestaan) esitti toivomuksen, eksä lähettää tänne poliisit tekemään kotietsinnän todistaakseen hänen epäsopivuutensa isäksi, laskettaa elatusmaksut uusiksi, jolloin ne nousevat jollain perusteella moninkertaisiksi ja tekee muutekin kaikkensa vaikeuttaakseen Dyykkarin elämää. Lopuksi Dyykkari ilmoitti, että jos sieltä tulee takaisin viesti, jossa on mitään negatiivista, hän laittaa takaisin että antaa olla, ei hän olisi lastaan halunnutkaan nähdä, pitäkää tunkkinne. Mitkään järkiperustelut tämän ajattelutavan hulluudesta eivät mene perille. Minä näen koko ajan, miten suuresti Dyykkari lastaan ikävöi. Hän hokee, että unohtaa vain koko jutun, antaa lapsen etsiä hänet käsiinsä sitten kun on aikuinen, muttei usko itsekään sanoihinsa.

Voi helvetti kun olen niin tyhmä, että väen vängällä haluan änkeä itseni tähän väliin. En vain osaa pysyä erossa asiasta, kun näen että toinen kärsii asioiden nykytilasta mutta ei silti tee mitään tilanteen korjaamiseksi. Oloani ei yhtään helpota tieto, että Dyykkari on jo kerran elatusasioissa saanut todistaa kuinka hänen silloinen avopuolisonsa (nykyinen narsisti-eksä) puhui hänen puolestaan ja järjesti kissatappelun parkkipaikalla. En minä halua, että tämä menee siihen. Pelkään vain, että aika loppuu kesken eikä sopimusta saada Dyykkarin nykyisellä etenemistahdilla aikaiseksi ennen kuin lapsi on jo täysin unohtanut isänsä... Huoh.

22.11.2012

Maalattialla on kylmä

Olin opiskellut yksin kotona jo useamman tunnin. Äkkiä en ollutkaan enää sohvalla läppäri sylissäni. Makasin alasti kyljelläni ja itkin. Allani oli kylmä, kovaksi tallautunut maalattia. Valuin verta peräaukostani ja välillä oksensin suullisen spermaa. Revin itseni nykyhetkeen, mutta kuva hyppäsi silmien eteen kun kävin keittiössä, kun istahdin tuolille... Minusta alkoi tuntua kaikissa asennoissa, että olen kyljelläni. Yritin ajatella jotain muuta: selasin nettiä useamman tunnin. Lopulta oli pakko luovuttaa. Nukkumaan oli mentävä.

Kun ryömin peiton alle ja oikeasti menin makaamaan kyljelleni, katosin tästä hetkestä. Minun oli kylmä, itkin ja minuun sattui. Sekä silloin, joskus 5-6-vuotiaana, että  nykyhetkessä. Takauma seurasi toistaan. Näin huoneen tarkasti, ja itseni keskellä sitä, kaiken jälkeen, yksin ja käytettynä. Näin jonkun kantavan minut huoneeseen vaikka rimpuilin ja potkin vastaan, ja heittävän minut lattialle keskelle miesten muodostamaa rinkiä. Yritin laskea miehet. Seitsemän? Joku avasi huoneen oven ja sanoi muille jotain. Kahdeksan. Näin, miten joku tuli huoneeseen, heitti minut olkapäälleen, vei kylppäriin, heitti kylpyammeeseen ja pesi minut suurella paineella puhtaaksi. Kun pääsin kotiin, laiminlyöjä tuli reissusta ja kysyin, olinko ollut kiltti tyttö. Mutisin "joo!". Sitten minä aloin nähdä, mitä siinä välissä oli tapahtunut. Yritin sammuttaa aivoni, mutta en voinut välttyä siltä.

Nousin istumaan ja aloin etsiä ankkureita. Juurrutin itseni nykyhetkeen hiplaamalla, tunnustelemalla, raapimalla, koputtelemalla, naputtelemalla ja jopa haistamalla yöpöydän lamppua. Sitten toistin saman sängynpäädylle. Siitä lähti onneksi hyvin tunnistettava ääni, kun rapsutin sitä. Kuulin Dyykkarin kolistelevan eteisessä ja sitten menevän suihkuun. Hän yritti selvästi olla hiljaa, ettei herättäisi minua. Paskat, tänä yönä ei nukuttaisi.

Otin yhteyttä Altaïriin ja kysyin, onko hän tietoinen tilanteesta. Hänellä oli sylissään kaksi nukahtanutta lasta, joiden päitä hän silitti. Hän vakuutti minulle pahimman olevan ohi. Otin yhteyttä muihin osiini. Malik oli vihainen. Hän säntäili pitkin poikin päätäni huutaen kuolemaa niille miehille. Lilith oli vain väsynyt. Tämä ei ollut hänen taistelunsa, mennään jo nukkumaan.

Dyykkari ilmestyi ovelle suihkunmärkänä ja ilahtui kun löysi minut hereillä. Pian hänelle selvisi, miksi olin vielä valveilla. Sain märän miehen syliini, ja palasin hyvin tehokkaasti nykyhetkeen. Dyykkari kysyi, auttaisiko, jos kertoisin mitä muistin. Pudistin päätäni. Minä kirjoittaisin nämä blogiini ja sitten ne olisivat siellä. Dyykkarin ei tarvitsisi tietää yksityiskohtia.

Kumpikaan meistä ei halunnut mennä nukkumaan. Laitoin teetä tulemaan, Dyykkari meni rassaamaan uusinta projektiaan ja leivoin leipää. Katsoin kelloa: 02:50. Kun leipä oli uunissa, vein teet Dyykkarille ja katselin projektin etenemistä teetä juoden, kunnes tuli olo että nukahdan siihen paikkaan. Hoippelehdin sänkyyn. Muistin sentään ottaa matkalla leivän jäähtymään. Dyykkari seurasi hetken päästä perässä ja totesi, että hänen on varmaan parasta jättää touhuaminen tältä yöltä ja tulla seurakseni. Todettiin molemmat, että tuskin pääsen aamuluennolle.

Dyykkari pyysi taas, että kertoisin, mitä muistin. Jostain syystä kerroin. Hän tuli hirveän vihaiseksi ja nousi istumaan. Halasin häntä ja itkin. Pyysin anteeksi kun kerroin, en halunnut jakaa tuskaa. Hän sanoi, että ei kannata pyytää anteeksi, hän vain tulee tuollaisista ihmisistä hirveän vihaisiksi. Hänen tekisi mieli käydä survomassa mielensärkijän pää tohjoksi. Dyykkari lupasi, että jos hän joskus saa tietää että kuolee pian, hän käy ensin tasaamassa tilit mielensärkijän kanssa. Sitten hän totesi, että on pakko mennä tupakalle. Kun kuulin oven käyvän, puhkesin itkuun. Kun hän palasi, olin jo rauhoittunut, hän ei. Makasin hänen kainalossaan ja kuuntelin kun hän raivosi siitä, kuinka hirveitä ja idiootteja ihmisiä on. Hän kertoi minulle esimerkkejä, kunnes olin nukahtaa. Jostain syystä en kokenut hänen vihaansa uhkaavana, vaan päinvastoin rauhoittavana. Minä en osannut kokea vihaa, joten se, että hän koki sitä tavallaan puolestani, sai minut kokemaan että minun on sitten joskus oikeus kokea vihaa tästä tapauksesta, jos joskus siihen pystyn. Lopulta hän sai tunnekuohunsa laantumaan ja rauhoituimme molemmat nukkumaan.

Tänään heräsin ensimmäistä kertaa vähän ennen yhtä. Nousin auttamaan Dyykkaria töihinlähtövalmisteluissa, sillä hänellä oli jo kiire. Hänen lähdettyään menin takaisin nukkumaan ja heräsin uudelleen vasta puoli kuuden maissa illalla. Pakotin itseni ylös. Tänään on vielä pakko käydä kaupassa, tiskata ja tehdä ruokaa. En voi elää kahta päivää peräkkäin suklaalla ja sipsillä ja Dyykkariltakin on ruoka loppu.

Huomenna onneksi Dyykkarilla on vapaapäivä. Saamme nukkua pitkään, helliä toisiamme tuntikaupalla herättyämme ja viettää koko päivän yhdessä. En malta odottaa.

20.11.2012

Tunnelukkotesti

Tein tämän taas huvikseni. Olen päässyt monesta eroon, mutta jotkut yhä vaivaavat:

Riittämätön itsekontrolli 
Tunnelukon voimakkuus:  vahva 
Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin. Olet ehkä joutunut ongelmiin auktoriteettien kanssa. Elämäsi on enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin: juomiseen, tupakointiin, ylensyöntiin, seksiriippuvuuteen, nettiriippuvuuteen tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa. Työelämässä impulsiivisuutesi saattaa johtaa toistuviin epäonnistumisiin, kun et pääse tavoitteisiisi. Ihmissuhteissa saatat etäännyttää läheisesi käyttäytymiselläsi. Saatat tuntea vetoa vaativiin, järjestelmällisiin ja kurinalaisiin ihmisiin, jotka tuovat vastapainoa kurittomuuteesi.

Alleviivattu osuus selittää, miksi suhde ex-mieheni kanssa kesti niin pitkään.

Epäonnistuminen 
Tunnelukon voimakkuus:  keskivahva 
Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä. Olet saattanut oppia välttelemään haasteita tai vaikeita tehtäviä epäonnistumisen pelossa. Saatat uskoa että et osaa tai et kykene tekemään jotain, ja siksi viivyttelet etkä ole halukas yrittämään tosissasi. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Ajattelet että toiset ovat menestyneet paremmin, etkä anna arvoa omille saavutuksillesi - aina löytyy joku joka on menestynyt tai pärjännyt paremmin. Epäonnistumien tunnelukko näyttäytyy varsinkin työelämässä. Saatat vältellä uralla etenemistä, haasteiden ottamista, ylennyksiä, työhön sitoutumista tai aloitteellisuutta. Saatat yrittää kompensoida epäonnistumisen tunnetta vaatimalla itseltäsi hyviä suorituksia ja virheettömyyttä. Ajan myötä usko omaan itseen heikkenee ja epäonnistumisen tunnelukko voimistuu jokaisen epäonnistumiseksi koetun tilanteen myötä.

Epäonnistumisen tunnelukosta en allekirjoita kaikkea. En usko olevani tuomittu epäonnistumaan, vaikka olenkin oppinut välttelemään haasteita epäonnistumisen pelosta. Vertaan itseäni muihin, kyllä, mutta en pidä itseäni muita huonompana tai lahjattomampana. Minulla vain on ollut enemmän vaikeuksia kuin joillain.

Alistuminen 
Tunnelukon voimakkuus:  keskivahva 
Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, koska et pidä niitä tärkeinä. Piilotat tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä agressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea.

En enää syyllisty, jos kaikki eivät pidä minusta tai jos en jatkuvasti mielistele kaikkia. Isoissa asioissa osaan jo puolustaa itseäni, pienissä en, ja joskus ero näiden kahden välillä on olematon. Tarpeeni eivät vieläkään ole minusta tärkeitä, jos muita on paikalla. Jos olen keskenäni, ryven tarpeitteni tyydytyksessä, ts. mässäilen ja runkkaan töiden tekemisen sijaan. Jälkimmäinen selittää taas, miksi olin ex-mieheni kanssa niin pitkään.

Muista tunnelukoista: Riippuvuus: Myönnän olevani riippuvainen Dyykkarista, mutta emmekö me kaikki ole joistakin ihmisistä riippuvaisia? Kaltoinkohtelun kohdalla ongelmia on enää hyvin läheisissä ihmissuhteissa, ts. puolison kohdalla. Olen emotionaalisesti estynyt sikäli, etten vieläkään osaa itkeä, ellei ole aivan pakko. Uhrautumisesta voi tulla ongelma, kun nautin suuresti muiden hemmottelusta, mutta niin kauan kun minulla on myös ongelma itsekurin kanssa, näin tuskin tapahtuu. :)

Aiempi testitulos vuodelta 2008 löytyy täältä. Ero on aika suuri.

Taas Rosénissa

Jouduin lainaamaan Dyykkarilta lisää rahaa, jotta pääsin Roséniin, mutta nyt se oli välttämätöntä. Monta viikkoa ristiselkäni on tuntunut siltä, että se pitää saada auki. Se suorastaan huusi käsittelyä. Kun vihdoin pääsin terapeutin ovesta sisään, iski valtava helpotus siitä, että NYT asialle tehdään jotain. Tuntui, kuin selkärankani ympärille ristiselässäni olisi kietoutunut kettinki. Yllättävän nopeasti alue reagoi terapeuttini kosketukseen ja alueen jännitykset muuttuivat jähmettymisestä toimintaan: jalkani alkoivat vispata hulluna. Jonkin ajan kuluttua terapeutti huomautti, että alaselkääni tuli värimuutos: kolmionmuotoinen alue, joka lämpeni ja punastui kun veri alkoi kiertää siinä kohdin. Siinä kohtaa on ristiluu, luu, jonka alta kulkee tärkeitä hermoja sukuelimiin. (Tämän opin kotona kirjoista, joista kerron alempana.)

Myös yläselästäni purkautui jännityksiä. Kerroin terpalle, mitä muistoja tällä välin oli herännyt (karkkien antaminen, kaappiin pakeneminen, selkään potkiminen), ja irtosin kehostani lapaluista ylöspäin. Hän kiinnitti minut takaisin. Sitten käännyin makaamaan selälläni. Halusin nyrkkeillä, ja otin kädet pois peiton alta. Hetken aikaa nyrkkeilin ilmaa kuin pikkulapsi, sitten ristin kädet rinnalle ja makasin kuin kuollut. Ensin oikea jalkani lähti täysin irti, sitten vasen. Terppa sai käyttää paljon aikaa kehoni rajojen hahmottamiseen, että saimme minut taas kasaan. Loppuaika menikin pitkälti niin, että tärisin pöydällä ja jostain syystä puhuin Dyykkarista paljon, en niinkään omista asioistani tai kehoni tuntemuksista. Tuntui, että kehoni tarvitsi vain purkaa jännityksiä pihalle, se ei niinkään vaatinut aktiivista kehoni kuuntelua. Tai sitten vain välttelin vaikeita asioita. Pitää katsoa, mitä ensi yö tuo tullessaan.

Kotimatkalla poikkesin kirjastossa ja hain luettavakseni kaksi kirjaa: Käsi kirja - täydellinen opas täydellisiin orgasmeihin (Jaiya Hanauer, Jon Hanauer & Julie Jeffries) ja Katerina Janouchin Orgasmikirjan. Päätin tarvitsevani tietoa naisen sukupuolielimistä ja orgasmista. Voin suositella etenkin Käsi kirjaa, sillä siinä on havainnollistavia kuvia, joita Orgasmikirja olisi kaivannut lisää.

Nyt meikä lähtee venyttelemään ja hieromaan kaikkia niitä kohtia, jotka Rosénissa saatiin auki. Katsotaan, nouseeko sieltä jotain ja jos nousee, mitä.

Runq runq...

Taustatietoja: Kykenen nykyään saamaan klitorisorgasmin ja anaaliorgasmin Dyykkarin kanssa, mutta kaikkien orgasmien saaminen yksin on vaikeaa. G-pisteorgasmi ei onnistu, ei sitten millään.

Eilen leikin taas aikuisten leluilla, koska Dyykkari tekee pitkää vuoroa ja ehtii käydä kämpillään vain nukkumassa ja suihkussa. Kun orgasmi alkoi tiivistyä, rukoilin ääneen kaikkia osiani antamaan sen tulla. Yksi lapsiosa pysäytti kaiken ja huusi "isi nauraa!". Puhkesin itkuun, osa itki kipuaan pihalle. Annoin osan itkeä ja sitten alettiin käydä ongelmaa läpi.

Minä: Eli jos saan orgasmin, isi nauraa?

Lapsiosa: Juu. (nyökkää)

M: Miksi isi niin tekisi?

L: (Näyttää kohtauksen, jossa on saanut orgasmin, ejakuloinut ja mielensärkijä on nauranut.)

M: Ensinnäkin isi ei olisi saanut olla läsnä tuollaisena hetkenä. Toisekseen isillä ei ollut mitään oikeutta nauraa. Tuo, mitä tapahtui, oli ihan luonnollinen seuraus kiihotuksesta ja hyväksi minulle.

L: (nyökkäilee) Mutta isi nauro!

Tässä vaiheessa paikalle tuli joku aikuinen osa, joka alkoi selittää lapsiosalle osin sanattomasti, miksi ja mitä isi teki väärin. Lopulta nuo kaksi osaa päättivät nauraa mielensärkijälle, vallata orgasmini minulle takaisin. Puhkesin nauruun, mutta vain hetkeksi. Nukahdin aika pian.

19.11.2012

Aloittamisen vaikeudesta

Minä kuolen, jos alan tehdä opinnäytetyötäni. Tämän uskomuksen kanssa olen tänään taistellut. Aloitin opparin tekemisen vuonna 2007, jolloin olin aivan hirveässä kunnossa. Lopulta sen tekeminen jäi, kun lääkäri kirjoitti sairauslomaa burn-outin vuoksi. Mielessäni yhdistin opinnäytetyöni tekemisen ja tuon olon. Eli jos alan tehdä opparia --> burn-out. Lisäksi olen vuosikausia haukkunut itseäni kun en pystynyt niin yksinkertaista asiaa tekemään kuin valmistumaan tavoiteajassa. Tästä seuraa se, että jos alan edes ajatella opinnäytetyötäni, iskee päälle hirmuinen masennus siitä, miten en jo ole työelämässä. Kun tätinikin valmistui ennätysajassa ja mummoni kurssinsa parhaana ja kyllähän minun pitäisi...

Huoh.

Joten sen sijaan, että olisin tänään tarttunut oppariini ja tehnyt jonkinnäköisen aikataulun sen etenemistahdista, menin nukkumaan kun Dyykkari lähti töihin ja nousin vasta kun puhelin soi. Sen jälkeen tiskasin (ja rikoin yhden lasin, tyhmä, kömpelö, typerä minä!) ja leivoin Dyykkarille hänen lempileipäänsä.

Huoh.

Minä tiedän, etten valmistu, jos en saa opinnäytetyötäni tehtyä. Tiedän, etten pääse töihin jos en saa opinnäytetyötäni tehtyä. Tiedän, että vahingoitan itseäni aina, kun lykkään työn aloittamista. Mutta nyt ei vain tieto auta. Hitto.

Olisi tässä muutakin, mikä pitää pään kiireisenä. Eilen tuli katsottua kauhuleffa, kun Dyykkari halusi kokeilla Netflixiä ennen kuin mentiin nukkumaan. Joku lapsiosa halusi katsoa leffan, vaikka yritin suojella sitä ja painaa sen sivuun. Imin siis peukkua ja katsoin kauhua. Lopputuloksena oli, että lapsiosa oli paniikissa ja sitä piti rauhoitella. Onneksi Dyykkari onnistui sanomaan jotain sellaista, että pinnalla oleva osa vaihtui, ja sain nukuttua.

Dyykkarin kanssa nukkuminen on muuten aina melko ahdasta, vaikka meillä on täysleveä sänky. Jotenkin meistä kummastakin tuntuu, että se toinen on aina liian kaukana, mistä seuraa että nukumme alasti jonkinlaisessa ihme solmussa, jossa kädet tuntuvat aina olevan tiellä... Kai meillä molemmilla on joku syvä läheisyyden puute. Jos nousen yöllä käymään vessassa, minun pitää aina sanoa siitä Dyykkarille. Muuten hän herää ja pelästyy. Kerran tuo tuli paluumatkalla vastaan, kun oli täysin unenpöpperössä lähtenyt minua etsimään.

Päätin nyt, että varaan joka viikosta yhden päivän sille, että totutan itseäni ajatukseen opparin aloittamisesta. Jos näin vähitellen hivuttamalla saisin asian etenemään. Minulla kun nyt kuitenkin on koko loppulukuvuosi aikaa sitä tehdä, kiire ei ole. Kun nyt olen koko päivän saanut itseäni kiihdyksiin opparia ajattelemalla, omistan illan kaikelle sellaiselle, mikä rauhoittaa minua. Ja toivon, ettei postiluukusta enää tipahda mitään stressitasoa nostavaa.

Ensimmäinen stressitasoa nostava kirje tuli Kelalta viime perjantaina. Opintoni eivät viime lukuvuotena edenneet niin nopeasti kuin niiden olisi pitänyt, mistä syystä minua vaadittiin selvittämään, mistä tämä johtui, ennen kuin he voivat myöntää minulle opintotukea tälle vuodelle. Kävin tänään viemässä ison nipun lääkärinlausuntoja ja muita todistuksia Kelaan. Rehellisesti sanottuna olen yllättynyt, että sain tällaisen kirjeen vasta nyt. Kertoo ehkä jotain siitä, miten hulluna opintoja ensimmäisinä vuosina tahkosin, kun keskimäärin opintopisteitä on yhä ollut yli vaaditun rajan/kk.

Tukipäätös siis lykkääntyi edelleen, mikä tarkoittaa että ilman Dyykkaria olisin jo joutunut menemään neuvottelemaan pankkiin ja vuokranantajalle maksujen eräpäivien lykkäämisestä. Ilman Dyykkaria en olisi saanut tämän kuun vuokraa maksettua, olisin joutunut maksamaan ruuat luotolla, eikä minulla olisi ollut varaa käydä korjauttamassa selkääni, joka kipeytyi pahasti pari viikkoa sitten.

Toinen stressitasoa nostava kirje tuli naapurilta, joka oli hakenut mattonsa oveltamme, ja uhkaili meitä nyt isännöitsijällä. Viime perjantaina joku oli tuonut ovemme eteen ovimaton. Koska se oli aivan uuden näköinen, luulimme jonkun tuparivieraista jättäneen sen meille lahjaksi tai vaihtoehtoisesti jonkun, joka ei tupareihin ollut päässyt sen meidän ovellemme jättäneen kun emme ole olleet kotona. Kyselimme kaverit läpi, kukaan ei tunnustanut. Nostimme mattoa, jos sen alla olisi ollut kortti tms. joka olisi kertonut sen alkuperästä, mutta vedimme vesiperän. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että joku on ilkitöikseen siirtänyt maton jonkun toisen ovelta meidän ovellemme, mutta varmaa se ei ollut. Ja mille ovelle tuota olisi lähtenyt palauttamaan, kun kumpikaan meistä ei ollut mattoa ennen nähnyt. No, onneksi omistaja mattonsa löysi. Harmi, että hän koki tarpeelliseksi haukkua meidät jättämässään lapussa varkaiksi ja uhkasi ottaa yhteyttä isännöitsijään, jos tämä toistuu.

Roskia viedessäni löysin maton taas väärästä kerroksesta, tällä kertaa ei sentään meidän ovemme edestä. Kävin viemässä sen takaisin ja pudotin naapurin postilaatikkoon lapun jossa kerroin maton taas lähteneen kuljeskelemaan. Toivottavasti se, joka tuota kuljettelee, lopettaisi. Ja toivottavasti naapuri uskoo ettei meillä kummallakaan ole asian kanssa mitään tekemistä. Sekä minä että Dyykkari menetämme mielenrauhamme helposti, jos joku on meille vihainen, aiheesta tai aiheetta.

Nyt ruokaa nassuun ja rauhoittumaan. Huomenna on taas kahdeksan aamu.

15.11.2012

Ei halua mennä nukkumaan!

Pari viikkoa sitten katsoin elokuvan Halloween vuodelta 1979. Siinä on kohtaus jossa nainen piiloutuu murhaajalta komeroon ja murhaaja tulee sitten veitsen kanssa komeron ovista läpi. Tämä kai laukaisi jotain. Aloin vajota ajatuksiini yhä useammin, ajatus harhaili. Viime maanantaina yhtäkkiä oksensin illalla. Ei mitään ennakkovaroitusta. Oksensin kerran ja sitten ei ollut edes heikko olo. Siitä alkoivat jokaöiset painajaiset. Yhtenä päivänä en päässyt koululle lainkaan kun oli ollut pakko turvautua rauhoittavaan saadakseni unta, eikä lääkkeen vaikutus ollut lakannut vielä aamulla. Lopulta eilen illalla lykkäsin nukkumaanmenoa painajaisten pelossa aamuneljään. Kun Dyykkari vihdoin sai minut houkuteltua sänkyyn, sukelsin. Puikkoihin tuli nelivuotias Liisa, joka koki että häntä potkitaan selkään ja että joku on purrut häntä kylkeen. Pyysin Dyykkaria silittämään selkääni että voisin paremmin kiinnittyä nykyhetkeen ja todistaa itselleni että kukaan ei potki minua. Valitettavasti hänen silitysliikkeensä laajeni niin, että lopulta hän (minun jo melkein rauhoituttua) koski niskaani. Liisa sai täysmittaisen paniikkikohtauksen.

Makasin alasti sängyllä, päälleni ei saanut vetää edes peittoa, koska Liisa uskoi että silloin tukehdun. Yritys peitellä minut sai Liisan paniikkiin ja potkimaan villinä. Dyykkari ei saanut silittää minua rauhoittaakseen, koska Liisa ei uskonut että Dyykkari ei tee pahaa. Liisa näytti minulle kohtauksen, jossa joku vanhempi mies antoi minulle punaisia karkkeja. En muista miehestä kuin sen, että hänellä oli viikset. Söin karkit ja minua alkoi huimata ja vatsaan sattui. Oksensin. Mies ja/tai mielensärkijä suuttui tästä. Pelästyin ja juoksin komeroon piiloon. Minut revittiin sieltä ulos hiuksista ja minua potkittiin selkään pari kertaa että "oppisin olemaan". Myöhemmin (=raiskauksen jälkeen) valitin tuosta miehestä itseäni nuoremmalle lapselle, joka oli kai miehen poika. Hän suuttui minulle niin, että puri minua kylkeen.

Vakuutin Liisalle, että nyt on kaikki hyvin. Sain vetää peiton päälleni kokeeksi ja vedin syvään henkeä monta kertaa todistaakseni etten ole tukehtumassa. Lopulta Dyykkarikin sai luvan silittää päätäni ja melkein nukahdin. Liisa oli tyytyväinen ja lähti leikkimään barbeilla. Minulle jäi kuitenkin olo, että tämä ei ollut tässä. Jotain jäi kertomatta. Jotain jäi sanomatta. Liisa on aivan liian laaja sivupersoona jotta se tietäisi vain tuon tapauksen. (Oho, joku yritti syrjäyttää minut tuon kirjoitettuani. Ja uudelleen kirjoitettuani tämän.)

Tänään en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Olen ollut täysin ajatuksissani. Kävin raivoisalla pyörälenkillä eikä tuntunut missään. Ruoka ei oikein maistu, en edes koe tarvitsevani sitä. Nyt pitäisi taas mennä nukkumaan, mutta Dyykkari ei tule töistä ennen aamuyötä. En taida uskaltaa kokeilla mitä tapahtuu jos menen sänkyyn ollessani yksin kotona...

12.11.2012

Isänpäivä kauhistava

En ole ennen tajunnut, miten surullinen päivä isänpäivä on. Kuinkahan monelle isälle se on päivä jolloin lapset pitää palauttaa äidilleen ja sitten itketään? Tai lapsiaan ei saa nähdä ollenkaan, eksältä tulee vain vittuiluviesti tekstarina edellisenä iltana...

Ei varmaan tarvitse kertoa, etten onnitellut ketään.

Seuraavaksi avautumista. Jos olet sillä tuulella, että hernepelto on liian lähellä nenää jo valmiiksi, mene äkkiä jollekin toiselle sivustolle. Niitä on netti täynnä.

Viime aikoina olen miettinyt tämän blogin pitämisen järkevyyttä. Onko tässä hommassa mitään järkeä? Kirjoitan mitä tahansa, joku ymmärtää sen väärin. Jos kirjoitan tässä postauksessa, että taivas on sininen, joku kommentoi viisi postausta myöhemmin että "miten kehtaatkin sanoa tässä postauksessa että taivas on sininen, kun muistan ihan varmasti sinun sanoneen joskus että taivas on vihreä?" tai "miten voit sanoa tässä että taivas on punainen, kun vielä hetki sitten olit sitä mieltä että se on sininen?".

Ilmeisesti blogin pitäjä ei saa olla inhimillinen. Minä en saa muuttua, muuttaa mieltäni, muistaa väärin, olla itseni kanssa eri mieltä... Ihmismieli on ristiriitainen. Hyvä esimerkki on testi, jossa ihmiselle näytetään kuusi kuvaparia. Kuvapareissa esiintyvät neljä kuvaa (A, B, C, D), ja joka kerta katsoja valitsee kuvista kauniimman. Kun kaikki kuusi kuvaparia (AB, AC, AD, BC, BD, CD, ei välttämättä tässä järjestyksessä) on käyty läpi, katsojalle todetaan että nythän sinun on helppo laittaa kuvat kauneusjärjestykseen. Mutta kun ei ole.

Lisäksi on se ongelma, että tämä on tekstiä, ja vastuu on aina lukijalla. Tekstistä ei kuulu äänensävy. Käsittääkseni osaan ilmaista itseäni tekstimuodossa aika hyvin, mutta itseironia jää monelta huomaamatta, samoin moni muu tunne. Huomaan myös kerta toisensa jälkeen, että kun kirjoitan tekstin, toinen hyväksikäytetty tajuaa sen kuten tarkoitin, mutta joku, joka ei ole samoja asioita kokenut tuntuu lukeneen ihan jonkun toisen tekstinpätkän. Ja joskus minua ei tunnu tajuavan kukaan.

/Avautuminen.

Dyykkarista: Olemme puhuneet aivan hirveästi. Keskusteluissa on pari teemaa, jotka nousevat pinnalle yhä uudelleen. Yksi niistä on luottamus. Voiko Dyykkari luottaa minuun vai käytänkö häntä vain hyväkseni ja lähden sitten litomaan. Voinko minä luottaa Dyykkariin vai muuttuuko hän joksikin aivan muuksi jahka alan luottamaan häneen. Lisämausteensa ongelmaan tuovat sivupersoonani. Lapsethan ovat aivan rakastuneita Dyykkariin. Sitten on yksi sivupersoona, kutsutaan häntä vaikka Elostelijaksi, joka haluaa pysyä Dyykkarin kanssa vain niin kauan kuin huumaa riittää mutta on valmis lähtemään heti kun suhteesta koituu enemmän kustannuksia kuin mitä siitä saa. Elostelija haluaa olla villi ja vapaa, päättää vihdoin ITSE kuka minun kanssani saa harrastaa seksiä. Se haluaa testata viehätysvoimani rajat kun vielä olen nuori ja kiinteä, ettei tarvitse sitten kiikkustuolissa pohtia että olinkohan minä kuinka sexy silloin nuorempana. Sanomattakin on selvää, että Elostelija nousee takajaloilleen heti, kun Dyykkari ottaa puheeksi yksiavioisuuden. Elostelija on minun takaporttini. Sitten jos (KUN!) tämä(kin) suhde menee päin prinkkalaa, kuten ne aina menevät, jokin osa minusta on jo varautunut siihen. Eipä sitten satu niin paljoa.

Itketti eilen kun palautettiin Dyykkarin lapset äidilleen. Lapset kyllä ottavat, mutta kyllä ne myös antavat. Olin iloinen, kun pieni pelästyi ja juoksi minun luokseni turvaan. Joku koki minut turvalliseksi ihmiseksi. Olin iloinen kun tekemäni ruoka maistui. Minä osaan pitää nämä pienet ihmisentaimet ruokittuina. Olin iloinen kun Dyykkari huokasi että hänen olisi pitänyt tehdä lapsensa jonkun sellaisen kanssa kuin minä. Mutta ei nyt, ei vielä. Me ollaan molemmat vielä ihan liian kypsymättömiä jotta meille voisi antaa lapset kokopäiväisesti. Siinä ei paljoa ravattaisi psykebileissä... Niin ja Dyykkarin pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Hänen nykyinen työnsä vie hänet pois kotoa pahimmillaan 3-7 päivän ajaksi/viikko. Olisi lapsenvahdeilla töitä...

Mikään ei vieläkään ole ihanampaa kuin makoilla Dyykkarin kanssa lähekkäin. Minä alan todellakin olla rakastunut tuohon mieheen. Pakko se on myöntää: En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin. En tiennyt, mitä Rakastaminen on, ennen kuin tapasin tämän miehen. Ex-mieheni... Häntä kohtaan minä koin sellaista rakkautta, jota tuntee kaveria tai ystävää kohtaan. En minä sellaistakaan ollut tuntenut ennen häntä, minulla ei oikein ole ollut läheisiä ystäviä. Se suhde oli kuitenkin tärkeä, kuten ehkä tätä blogia lukeneet tietävät. Hän huolehti, etten jäänyt asunnottomaksi, pahimpina aikoina kantoi minut suihkuun ja toi ruuan sänkyyn. Ilman häntä olisin varmaan kuollut jonnekin katuojaan ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen kaikesta, mitä hän minulle teki. Se ei kuitenkaan minusta velvoita minua jatkamaan hänen elämänkumppaninaan. Ja mitä olen hänen kuulumisiaan eron jälkeen kuullut, hänelläkin menee nyt paremmin.

Nyt pitää hyökätä tenttikirjavuoren kimppuun. Lupasin Dyykkarille priorisoida opiskelut.

8.11.2012

Melkein, melkein...

Tänään annoin Dyykkarin nähdä minut hetkittäin. Ihan lyhyitä väläyksiä. Koko juttu alkoi oikeastaan jo eilen. Meille tuli iltaa istumaan yksi ennestään tuttu, joka toi mukanaan kaksi kaveriaan. Se toinen oli täysi kuspää ja sekä minä että Dyykkari oltiin tänä aamuna sitä mieltä ettei sen tyypin tarvitse meille enää tulla, mutta se toinen... Pirun hyvän näköinen. Minulla hyppäsivät himot pintaan ja teki mieli kaataa äijä kanveesiin siinä ja silloin. Yksi tapaus muutaman päivän takaa kuitenkin esti.

Muutama päivä sitten... Olimme olleet Dyykkarin kanssa bilettämässä ja toivuimme haavoistamme vielä vällyjen välissä kun yksi vakipanoyritelmäni alkoi lähettää viestejä. Pillua vonkasi. Kysyin Dyykkarilta haittaako jos käyn sitä tyyppiä nusasemassa. Dyykkari vastasi: Suu sanoi ei, silmät huusivat "kyllä!". (Selvennys: Sen jälkeen kun muutettiin yhteen, olen pannut kahta miestä: Dyykkaria ja Dyykkaria ja Näätää yhtä aikaa.) Puhuttiin sitten pitkään aiheesta vapaa suhde ja onko Dyykkari siihen valmis. Hänellä on kuitenkin takanaan suhde, jossa akka petti häntä selän takana kauan eikä hän tiennyt mitään ennen kuin akka jäi kiinni itse teossa. Ne haavat ovat vieläkin paranematta. Keskustelun lopuksi ilmoitin, etten halua panna ketään muuta, jos se satuttaa Dyykkaria.

Tämä mielessäni en sitten mennyt sen jätkän kanssa tervehdyshalausta pidemmälle. Kun tänään herättiin, otin asian Dyykkarin kanssa puheeksi. Kuinka minun teki mieli panna sitä jätkää ja mitä Dyykkari siitä ajatteli. Dyykkari sanoi, että jos olisin sen jätkän kanssa johonkin ruvennut, hän olisi varmaan hypännyt auton rattiin ja lähtenyt jonnekin muualle viettämään iltaa. Tai sulkeutunut makkariin itkemään. Jotta hän olisi kokenut tilanteen jonain muuna kuin pettämisenä, hänen olisi pitänyt tulla sen äijän kanssa juttuun, olla samalla aaltopituudella, jolloin hänestä olisi tuntunut että hän olisi tavallaan "lainannut" minua sille. Että jos hänellä olisi joku hyperkallis urheiluauto, niin ei hän sitä ihan jokaisen täystunarin näppeihin antaisi.

Minä taasen sitten yritin selittää, että se olisi ollut minulle pelkkää seksiä, vaihtelua. Olisin sitten palannut Dyykkarin luo ja rakastanut häntä kuten ennenkin. Ja ihan samalla tavalla jos Dyykkari löytää naisen jota himoitsee, siitäs tyydyttää himonsa. Dyykkari kertoi pelkäävänsä että jossain vaiheessa minä löydänkin jonkun paremman. Hän on minun kanssani täysin tyytyväinen eikä edes himoitse ketään muuta. Hän oli myös huolissaan, olenko aina tällainen. Mitä, jos joskus saadaan lapsi, vieläkö senkin jälkeen minä haluaisin välillä käydä vieraassa vuoteessa?

Ei Dyykkarikaan halua koko loppuikäänsä panna samaa reikää. Hän on valmis parinvaihtoon tai kolmanteen pyörään, jos se tuntuu molemmista luonnolliselta. Jos homma toimii niin hyvin ettei sitä tarvise edes ajatella. Tällaiset seikkailut hänestä vain lujittavat suhdetta. Mutta jos molemmat lähtevät tahollaan panemaan ketä huvittaa, se hajottaa suhdetta. Hän ei myöskään halua että muut miehet käyttävät minua hyväkseen ja heittävät sitten menemään.

Minä yritin sanoa, että eihän se ole hyväksikäyttöä, jos en kerta etsi muuta kuin panoa. Että jos pelisäännöt ovat selvät eikä kumpikaan odota mitään muuta, se siitä. Kun en minä etsi mitään parisuhdetta, minulla on sellainen jo. Siinä äijässä vetosi minuun vain ja ainoastaan ulkonäkö, luonne oli skeidaa. Himot iskivät pintaan, sillä halusin saada selville, kelpaisinko niin hyvännäköiselle jätkälle. Dyykkari totesi tähän että kuulostaa ihan loogiselta. Hänen eksälläänkin, joka petti, oli heikko itsetunto. Että millä me saataisiin mun itsetuntoa nostettua niin, että minun ei tarvitsisi nostaa sitä satunnaisilla valloituksilla.

Mikä tässä keskustelussa oli minusta käänteentekevää oli se, että se käytiin. Minä kerroin mitä ajattelen ja koen ja se toinen hyväksyi sen, kuunteli mitä sanoin eikä menettänyt hermojaan missään kohtaa. Vähitellen minä sitten aloin päästää itseni näkyviin, mutta vain hetkittäin. Kun Dyykkari sitten lähti töihin ja ulko-ovi oli kiinni, minä lysähdin sohvalle itkemään. Vihdoin minusta tuntuu, että olen rakastettu. Dyykkari on valmis suojelemaan minua vaikka itseltäni, toimimaan sinä jarruna, joka minulta puuttuu. Minä rakastan tuota miestä.

5.11.2012

Hiljaiseloa

Ei suuria raportoitavia asioita. Ei uusia muistoja, ei paniikkikohtauksia, ei ahdistusta... Vain tavallista elämää: opiskelua, kavereiden tapaamista, pyykinpesua.

Kävin näyttämässä Dyykkaria kaverille. Kaveri onnitteli minua avioerosta ja sanoi että hän uskoo että nyt minun elämäni muuttuu paljon paremmaksi. Ex-mieheni ei hänestä ollut sopinut minulle ollenkaan. Minua nauratti. Ihanaa, kun joku sanoo mitä ajattelee.

Kaveripiirini laajenee silmissä. Meillä on nyt joka viikko ainakin yhtenä iltana ainakin joku istumassa iltaa. Olemme käyneet läpi lähialueen kavereita, tuttuja, tutuntuttuja ja sukulaisia, kutsuneet käymään ja käskeneet tuomaan kaverinsakin. Kaikille on hoettu, että meille ovat yllätysvieraat tervetulleita ja että tykkäämme kun täällä on väkeä. Toimii. Yksi naapuri kävi tuomassa meille lahjan kun oli viihtynyt niin hyvin edellisenä iltana. Meillä on kuulemma kodikasta ja rento meininki. Olen jo oppinut, että neljän hengen illanistujaisista voi tulla pahempi sotku kuin kymmenen hengen jatkoista. Yksi ystävällinen DJ esitteli minulle laitteitaan ja selitti mikä tekee mitäkin, mikä oli minusta kauhean mielenkiintoista. DJ:n hommat on yksi asia, jota olen teinistä asti halunnut kokeilla...

Yksi pelästyminen tapahtui viime viikonloppuna. Olin katsomassa jonglööraus-näytöstä kun vieressä kolme humalaista päätti tappaa toisensa. Etsin lähimmän järkkärin ja kerroin että tuolla on tappelu alkamassa. Ammattilaiset kävivät erottamassa tyypit toisistaan ennen suurempia vahinkoja, eli kaikki päättyi ihan hyvin. Jostain syystä tuo tapaus vain järkytti perusturvallisuudentunnettani niin vahvasti, että piti halailla Dyykkaria jonkin aikaa ennen kuin rauhoituin. En tiedä miksi järkytyin niin paljon, joten pistän sen tänne ylös jos joskus asia minulle valkenee.

Noin muuten elämä hymyilee. Opinnot ovat mielenkiintoisia ja asiat helposti omaksuttavia (nyt kun aivot taas toimivat). Olen tutustunut hirveän mielenkiintoisiin ihmisiin. Olen päässyt Dyykkarin kanssa tapahtumiin, joissa exäni olisi vain valittanut että joko lähdetään, ja minulla on ollut hirveän hauskaa.

Elämä olisi täydellistä, jos Dyykkarin tupakkalakko ei olisi revennyt riitaan eksänsä kanssa. Hän aikoo lopettaa uudelleen jahka keksii keinon jolla selvitä yhteydenpidosta eksänsä kanssa ilman nikotiinia.

30.10.2012

Pukeutumisesta

Eilen Dyykkari käveli kaupassa päin hyllyä kun unohtui tuijottamaan persettäni. Pitäisi näemmä vähän miettiä noitten legginssien käyttöä... XD

Teininä ajatteli, että miehistä on seksikästä kun on mahdollisimman vähän vaatetta päällä. Sittenhän sitä kuljettiin melkein alasti oli pakkasta tai ei. Miten väärässä sitä onkaan ollut. Jos kerta minä talvitakissa, jegginsseissä (farkkukuosiset legginssit) ja toppakengissä onnistun olemaan niin kiihottava että mies unohtaa miten kävellään suoraan... Huh-huh. Nyt kun on tämän tajunnut, olen ruvennut katsomaan naisten pukeutumista ihan eri tavalla. Pankissa yhdellä virkailijalla oli koko vaatetus suunniteltu korostamaan rintavarustustaan. Vaikka vaatetta oli niin ettei paljasta pintaa näkynyt kuin ranteista sormiin ja kasvot, niin voi niitä miesparkoja jotka joutuvat sen naisen kanssa asioimaan. Jotkut naiset käyttävät niin kireitä housuja että on ihme että vielä jaloissa veri kiertää. Ne perseet saavat Dyykkarin ensin huokaisemaan ja sitten toteamaan että minulla on parempi.

Miehet pukeutuvat hyvin harvoin mitenkään yliseksikkäästi. Viime kesänä tuli vastaan yksi mies jolla oli timmin yläkroppansa peittona paita, jonka kaula-aukko ylsi paljastamaan navan. Unohdin hetkeksi, minne olin menossa ja huomasin tehneeni u-käännöksen nauttiakseni näkymistä vielä hetken... Ja kuulemma miehet kiihottuvat näön kautta vielä helpommin kuin me naiset. Kyllä tässä alkaa vähän ihmetyttämään miksei miehillä ole baareissa kestoerektio. Tottuuko siihen että naiset pukeutuvat kuten pukeutuvat vai pitääkö humalatila huolen ettei telttoja nouse kiusallisen paljon? Miten ihmeessä hormonien ohjaamat teinipojat pystyvät kulkemaan julkisissa tiloissa lainkaan? Paljon teippiä?

Joo, kaikkea ihmeellistä sitä tulee luentotauoilla pohdittua... Seuraavaksi ohjaajan tapaamiseen, koitetaans vakavoitua vähän.

28.10.2012

Muistoja virtaa

Tänään käytiin Dyykkarin kanssa automatkalla vähän kauempana. Paluumatkalla tuli puheeksi mielensärkijä ja Dyykkari sitten kertoi miten vihaiseksi hän tulee kun ajattelee mitä minulle on tehty. Että jos hän ikinä saisi selville, että joku on tehnyt hänen lapsilleen vastaavaa, hän kävisi tappamassa tekijän hyvin hitaasti. Jostain sellaisesta hän menisi ilomielin vankilaan. Ehkä tämän laukaisemana pari kilometriä myöhemmin joku sivupersoonistani tuli vaatimaan huomiota hyvin päättäväisesti. Se vaati minua kertomaan Dyykkarille että minä ejakuloin lauetessani. En kehdannut sanoa sitä, vaan kysyin kautta rantain onko Dyykkarilla koskaan ollut seksikumppania joka olisi ejakuloinut. Oli kuulemma. Vasta, kun hän sanoi pitävänsä siitä, koska se on taas yksi todiste siitä että nainen nauttii, minä sain kakaistua ulos että minäkin teen niin. Sitten se sivupersoonani saneli ihan tarkkaan mitä minun tuli sanoa. Minä olen tähän asti estänyt sitä tapahtumasta. (Se vie energiaa ja kohta minä saatan antaa sen taas tapahtua. Kokeeksi. Testiksi. Että jos niin käy, kuolenko minä.) Dyykkari kysyi, miksi. Vastasin epämääräisesti että yhdestä tapauksesta johtuen, joka tapahtui kun olin alle 4v. Dyykkari ei kysellyt enempää.

Tapaus, johon viittasin oli se, jossa kolme miestä oli kumartuneena ylleni ja he/joku heistä runkkasi minua jonka seurauksena laukesin, ejakuloin ja yksi miehistä sanoi jotain tyyliin "hyi hitto! kusiko se alleen?", mutta Dyykkarin ei tarvitse tietää yksityiskohtia.

Sitten piti sanoa, että tykkään Dyykkarin spermasta ja kysyä, ei kai se haittaa. Ei haitannut. Tämän jälkeen osa oli tyytyväinen ja vetäytyi syrjään. Hetken päästä päätäni alkoi särkeä takavasemmalta. Kurotin sinne ja yritin kuunnella, mitä siellä olleella osalla oli kerrottavaa. Sitten jotain vedettiin kurkustani ulos. Jotain hyvin likaista, jotain karvaista. Tajusin, että se on sitä töhnää, jota nousee lattiakaivoista, kun sitä puhdistetaan. Sitten katsoinkin, kun joku veti sitä lattiakaivosta ylös, ja mukana nousi käytetty kortsu. Oksetti. Välillä roskat vedettiin kurkustani, välillä lattiakaivosta. Pyysin Dyykkaria pysäyttämään seuraavalle mahdolliselle levennykselle ja nousin autosta tärisemään. Happi teki hyvää. Dyykkari piti minua kädestä kun kyselin osalta lisää. Kävi ilmi, että olen katsonut vierestä kun Laiminlyöjä on siivonnut tukkoon mennyttä viemäriä ja sieltä on kaiken muun mukana noussut kondomi. Olin jähmettynyt kauhusta. Laiminlyöjä kysyi minulta "mikä tämä on?". Katseeni ilmeisesti kertoi kaiken, sillä seuraavaksi hän repi minua tukasta juuri siitä kohtaa, joka oli alkanut särkeä ja lähti sitten itkien pois.

Sitten muistin kuinka olin hämärässä huoneessa ja yksi mies ojensi minut toiselle. Minulla ei ollut housuja. Sitten sattui. Minua kierrätettiin mieheltä toiselle kuin jotain hiton bongia hippiluolassa. Itkin, tai ainakin kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Nyt, kun istuin alas kirjoittamaan tätä ylös, muistin yhden miehen, joka oli erilainen. Hänellä ei seisonut. Kun tuli hänen vuoronsa, hän vain otti minut syliini ja heijasi minua ylös alas. Mielensärkijä ihmetteli kun lakkasin aina itkemästä hänen kohdallaan ja miehet naureskelivat että sillä miehellä oli porukan pienin muna.

Huh-huh. Nyt polttelee käsivarsia. Vietämme Dyykkarin kanssa rauhallisen koti-illan ja otamme rennosti. Nyt on näemmä taas aktiivivaihe näiden muistojen esiinnousemisen kanssa. Katsotaan, pitääkö jossain vaiheessa hakeutua takaisin terapiaan. Ehkä ensin pitäisi maksaa ne jo elokuussa erääntyneet terapialaskut...

26.10.2012

Love Is in the Air...

En tiennyt että terskan iho voi kulua puhki panemalla. Nyt tiedän.

Luulin, että olin käyttänyt loppuun opintotukikuukauteni, mutta niitä olikin vielä. Palasin siis opiskelijan pallille ja olen nyt ihan innoissani. Väännän esseetä ja pompin riemusta. Niin kauan kun ajattelin että "otan vain sen alemman tutkinnon pihalle ja sitten menen töihin", ei inspannut yhtään. Nyt kun päätin että hemmetti, minähän vedän opinnot loppuun asti, opiskeluinto löytyi kuin taikaiskusta. Katsotaan miten pitkään se jatkuu. Ensiviikolla tapaan ohjaajani. Jos saataisiin minulle suunnitelma miten kauan menee että valmistun.

Elämä hymyilee. Tutustuimme naapuriimme, joka on todella mukava. Nyt minulla on joku tuossa ihan lähellä jonka voi pyytää teelle jos tulee ahdistus kun Dyykkari on töissä. Olen nyt tehnyt ruokaa säännöllisesti, mikä on eineksillä vuosia eläneelle aika ihme saavutus. Dyykkari kehuu kaikkea kokkaamaani niin paljon että hyvä kun syödä kerkiää. Niin ja sitten on kaikki muut kehumiset. Minulla on kuulemma täydellinen perse, juuri sellainen kuin naisella tulee olla. Jos olisin yhtään laihempi, olisin liian luikku. Naisella kuulemma kuuluu olla juuri tämmöinen perinteinen vartalo. Olen niin kaunis että pyörryttää, älykkäin nainen jonka Dyykkari on ikinä tavannut ja niin rakas että ilman minua ei voisi enää elää. Jopa säärikarvani ovat söpöjä. Voi rakastunutta pöhköä... <3

No yhtä rakastunut pöhkö minäkin olen. Ihailen Dyykkarin käsikarvoja, selkälihaksia, napaa, persettä (erityisesti jos sillä on farkut jalassa, lääh!)... Kun tuo mies pistää lantionsa pyörimään, minä hyperventiloin. Kukaan ei seiso yhtä seksikkäästi, kenenkään sylissä ei ole yhtä turvallinen olo. Kenelläkään ei ole yhtä valloittavaa hammashymyä. Kenelläkään ei ole yhtä paljonpuhuvia silmiä tai ilmeikkäitä kasvoja. Kenenkään muun kanssa ei pysty makoilemaan sängyssä 4-5 tuntia tekemättä mitään ja haluamatta nousta kun on niin hyvä olo. Kukaan ei ole yhtä rakas.

Niin ja Dyykkarin kanssa voi puhua ihan mistä vaan. Dyykkarin kanssa voi olla alasti tuntematta itseään alastomaksi. En joudu miettimään mitään ihme ihmissuhdepelejä tai rakastaakohan tuo nyt minua oikeasti.

On muuten ihan hullua huomata, miten suuri vaikutus rakastumisella on. Masennuksessa ja itsesäälin suossa vellonut mies pisti elämänsä uusiksi saatuaan minusta piristysruiskeen. Täältä lähti kaikki eksän tavarat, turhat roinat, kertyneet romut. Kattolamput päätyivät paikoilleen, rikkinäiset esineet korjattiin, kaapit järjestettiin. Dyykkari lopetti tupakoinnin (!) ja varasi ajan hammaslääkärille, parturille ja pankkiin.

Ehkä joskus Dyykkari edistyy jopa salille asti, mokoma kun on saanut päähänsä että painaa 5-6 kg liikaa. Myönnetään, en yhtään pistä vastaan jos tyyppi päättää taas hankkia itselleen six-päkin jonka on aikoinaan omistanut ja kunnon rintalihakset. Mutta minä keskityn kehumaan tuon äijän tainnoksiin enkä mainitse kaljamahasta sanallakaan. Eksät ovat haukkuneet tuon miehen jo tarpeeksi maanrakoon. Dyykkarin masu on söpö ja siinä on ihana karvavana, piste. Ja minä rakastan suudella hänen masuaan, näykkiä sitä ja joskus kiusallani pöristää sitä. Joskus on kiva jäädä hellimään toisen masua kun se toinen yrittää kaikin tavoin saada minua liikkumaan siitä jompaan kumpaan suuntaan... Olen julma. :P

Ei ei ei... Nyt lähti ajatukset ihan väärille urille. Takaisin esseen kimppuun, mars!

24.10.2012

Tänään kun olin tiskaamassa joku pikkutyttö tuli vetämään hihasta. Se halusi kertoa pikkulapsen äänellään kuinka isi oli miesten kanssa lyönyt vetoa mikä kaikki mahtuu (oikea nimeni):n peppuun. Jääkiekkomaila ei ollut mahtunut. Sitten joku oli pyörtynyt. Tämän kerrottuaan pikkutyttö lähti ja jätti minut tiskaamaan loppuun.

22.10.2012

Iso O

Melkein unohdin kertoa täällä, mutta eilen varmistui se, että minä kykenen saamaan orgasmin ilman että irtoan kehostani. Dyykkari on ihmemies. :)

Ps. Naapurimme luultavasti vihaavat meitä.

21.10.2012

Uusi muisto

Eilen oltiin kaverilla istumassa iltaa. Pöydällä oli Mariskooli. Inho nousi pintaan kun katsoin sitä. Kun aloin miettiä, miksi inhoan Mariskooleja niin voimakkaasti, selkärankaani pitkin kulki kuin sähköisku alhaalta ylös. Muisto välähti päässäni. Ruokapöydällämme oli sininen Mariskooli ja kurkotin sitä kohti. Yritin muistella lisää, mutta kun kaverilla oltiin, oli liikaa häiriötekijöitä. Myöhemmin samana iltana kuva tarkentui. Muistin kurkottamisen ja kuinka minua iskettiin selkään jollakin. Lyyhistyin lattialle ja kun katsoin taakseni, mielensärkijällä oli käsissään jokin musta, pitkä esine. Sähköpiiska, kuiskasi joku. Piti googlettaa, onko sähköpiiska oikeasti sen näköinen. Olihan se. Kysyin kaverilta joka on maatilalta, minkä kokoisia sähköpiiskat ovat. Kokokin täsmäsi.

Kun vihdoin pääsin kotiin, romahdin sohvalle. Käperryin palloksi jalkojeni päälle. Oksetti. Tajusin että joko minä itken tai oksennan. Kun Dyykkari tuli viereeni, aloin kirkua. Sitten tuli itku.

Mielensärkijä oli alasti. Minäkin olin. Olen kahdeksan vuotta. Mielensärkijällä on varrellinen sähköpiiska, en tiedä mistä hän on sen saanut. Juoksen häntä karkuun yrittäen etsiä jotain jolla puolustautua. Silmiini osuu pöydällä oleva Mariskooli. Yritän tarttua siihen, mutta hän lyö minua piiskalla selkään. Jalat pettävät altani.

Dyykkari sai minut hienosti sidottua nykyhetkeen ja antoi minulle muuta ajateltavaa kertomalla kuinka hän haluaisi viedä minut Pariisiin talvella, kuinka kävelisimme siellä lumisateessa ja kuinka kaunis Eiffel-torni olisi. Hetken oli rauhallista. Sitten käännyin selälleni. Kehoni alkoi nytkiä. Tajusin, että elän uudelleen sitä, että minua potkitaan kylkiluihin.

Mielensärkijä katseli vierestä, kun hänen lapsuudenystävänsä potki minua kylkiluihin kun makasin maassa. Kun käperryin palloksi suojellakseni itseäni, mielensärkijä iski minua selkään sähköpiiskalla. Heilahdin kivusta kaarelle, mikä paljasti suojattoman vatsani ja kylkeni. Kenkä iskeytyi vasten kylkiluitani ja mies nauroi. Mielensärkijä hekotteli.

Lopulta nukahdin Dyykkarin syliin. Seuraavana päivänä tajusin, että tiukka rengas kylkiluitteni kohdalla johtuu siitä potkimisesta. Minulla kai murtui siinä hötäkässä jotain tai muuten trauma oli niin voimakas, etten vieläkään kyennyt hengittämään vapaasti. Menin makoilemaan sohvalle ja pyysin Dyykkaria pitämään kättä kylkeni päällä. Keskityin hengittämään kohti hänen kättään. Kahta kylkiluuta alkoi poltella. Toinen niistä poltteli koko matkalta, se oli kai mennyt poikki täysin. Toinen poltteli vain puoleenväliin luuta, se oli kai murtunut siihen asti. Meni kauan kun vakuutin kaikille, ettei kylkiluitani ole enää murtunut ja että nyt on turvallista antaa rintakehän laajentua vapaasti.

Lihakset kramppailivat kun lihasjännitykset purettiin. Sitten kaikki tarvittava oli tehty. Minusta on hienoa, että kykenen ottamaan muistoja vastaan ilman että minun tarvitsee enää turvautua rauhoittaviin. Toisaalta pelottaa, kuinka hirveitä asioita minä vielä muistan. Muistot kun kuulemma tulevat mieleen siinä järjestyksessä kun niitä on valmis ottamaan vastaan, joten hirveimmät muistaa viimeiseksi. Mietin myös, loppuvatko nämä ikinä. Onko minulla muistoja koko loppuelämäksi?

20.10.2012

Au au auuu!

Hormonit ovat kyllä jänniä. Ne aiheuttavat sen, että kun ihoni koskee Dyykkarin ihoa, on kuin hänen olisi sivelty jollain huumeella, niin euforinen olo minulle tulee. Ne aiheuttavat sen, etten voi lakata katselemasta häntä, koskemasta häntä, suutelemasta häntä. Ne ovat aiheuttaneet sen, että olemme kirjaimellisesti panneet toisemme puhki. Nyt on pakko pysyä pusuttelussa pari päivää, että limakalvot ehtivät parantua. Vaikeaa tästä tekee se, että edellä mainitut hormonit eivät ole saaneet muistiota hankausvammoista, vaan pistävät meidät edelleen himoitsemaan toisiamme täysillä. Jos Dyykkari näkee minut sängyn lähellä, hän kaataa minut sille riippumatta missä olemme ja jos hän erehtyy kosketusetäisyydelle minusta, käteni sukeltavat hänen housuihinsa ilman että edes tajuan mitä olen tekemässä. Puhumattakaan mitä tapahtuu kun heräämme samasta sängystä. Tai kun menemme nukkumaan samaan sänkyyn. Tai mitä tapahtuu jos jossain noiden kahden pisteen välillä satumme katsomaan telkkaria sohvalla makoillen. Tai satumme menemään saunaan. Tai istumme samassa autossa liian pitkään. Tämä on ihan hullua. Syytän hormoneita.

Minulle ei ole käynyt näin sitten ensimmäisen poikaystäväni, silloin joskus teininä. Silloin olosuhteet olivat (onneksi?) sellaiset, että saatoimme nähdä vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja sitten vietettiin vähintään kuukausi erillään. Ehtivät paikat parantua.

Tehdään me tietty muutakin kuin vain köyritään kuin kaksi kiimaista kania. Meillä on yhteinen kirpputoripöytä, eilen pistettiin parveke talviteloille, tänään meidät on kutsuttu kaverin mökille... Saunomaan. On oikeasti ihan hullua, miten paljon me teemme yhdessä. Jos esimerkiksi olisin ex-mieheni kanssa ruvennut autonpesuun, hän olisi istunut sisällä tekemässä omia juttujaan ja minä olisin välillä huikannut hänelle ovenraosta miten homma etenee. Dyykkarin kanssa molemmat hyökkäsivät auton kimppuun ja tekivät mitä parhaaksi katsoivat. Jotenkin työt tuli jaettua kahtia kuin itsestään. Jos jompikumpi meistä rupeaa jotain tekemään, toinen on heti vieressä katsomassa voiko auttaa. Poikkeuksiakin on. Jos minä rupean ompelemaan, Dyykkari pysyy kaukana, samoin kuin minä pysyn kaukana jos hän rupeaa rassaamaan jotain koneistaan.

Ajattelemme niin samoja ratoja, että se on lähes pelottavaa. Tykkäämme samoista asioista. Oman mielipiteensä uskaltaa sanoa sensuroimatta kun tietää että se toinen hyvin suurella todennäköisyydellä ajattelee samoin.

Ei tuo mies silti täysin ilman vikoja ole. Nimensä mukaisesti hän dyykkaa ja raahaa kämpille välillä jotain aivan ihmeellisiä asioita. Joskus estetiikantajumme eivät sovi yhteen. Hän tekee liian tulista ruokaa, joten nykyään minä kokkaan. Joskus hän saa päähänsä jonkun aivan idioottimaisen idean eikä luovuta ennen kuin lähden mukaan siihen. Täytyy kyllä myöntää, että tähän asti minulla on ollut joka kerta uskomattoman hauskaa. En tule toimeen kaikkien hänen kavereittensa kanssa, eli joskus häivyn muualle, vähintään toiseen huoneeseen kun joku heistä tulee kylään. Dyykkari on myös tietyllä tapaa hyvin pihi, mistä johtuen hän ei heitä mitään roskiin ennen kuin on varma ettei sitä voi enää hyötykäyttää mitenkään. Tästä on kyllä paljon hyötyäkin. Hän on hirveän taitava korjaamaan vähän kaikkea ja rakentelemaan. Yritän hokea sitä itselleni kun yritän hakea varastosta jotain ja kirjahyllynraato tahtoo kaatua päälleni. Dyykkari saa myös hepuleita. Silloin hän saa jonkun vision projektista joka pitää toteuttaa nyt heti. Siinä ei voi muuta kuin istahtaa alas ja katsella pyörremyrskyä joka tähän kämppään iskee. Jälki on kyllä hyvää, mutta minä ahdistun kun mies ei huomaa minua tuntikausiin ja olen pakotettu vain ihailemaan häntä ja huokailemaan.

Ensi viikolla Dyykkarilla alkavat työt. Saa nähdä, mitä tapahtuu kun joudumme säännöllisesti olemaan tuntikaupalla erossa...

19.10.2012

K:n blogi sukelsi maan alle

...mutta lukijoita silti tarvitaan. Jos haluat jatkaa Minä ja muut -blogin lukemista, laita sähköpostia K:lle osoitteeseen kurpitsa.keitto@hotmail.com.

18.10.2012

*Syvä huokaus*

Dyykkari, Dyykkari, Dyykkari... Ei tässä voi kuin huokailla ja itkeä onnesta ja huokailla. Tuntuu että olen vasta alkanut rakastumaan tuohon mieheen. Jos tätä menoa jatkuu, vasta kuolema taitaa meidät erottaa. Olemme niin siirappisia, että kukaan ei oikeasti jaksa kuunnella lepertelyämme. On kuin vakka olisi löytänyt kantensa. Emme osaa olla erossa nyt ollenkaan. Tulee ikävä jo sinä aikana kun toinen käy kaupassa. Nyt Dyykkari on tuolla seinän takana ja minä ahdistun kun hän on niin kaukana. Olen niin umpirakastunut pöhkö kuin ihminen vain voi olla.

Elämää ei tällä hetkellä varjosta kuin rahahuolet (ei vieläkään työpaikkaa) ja Dyykkarin ex, joka on narsisti ja ottanut nyt elämäntehtäväkseen vainota meitä molempia kun sai selville että Dyykkari on löytänyt tipusen. Huoh. Katsotaan, miten tilanne kehittyy.

Nyt lähdetään kaverin luo saunaan. Pitäkäähän ihmiset ihana viikonloppu!

13.10.2012

No huh-huh

Viime yönä itkettiin yhdessä onnesta. Tänä aamuna heräsin kikatukseen ja siihen että meitä heiteltiin pehmoleluilla. Syötiin Dyykkarin ja jälkikasvun kanssa aamupalaa, askarreltiin ja nyt isi lähti lasten kanssa leikkipuistoon.

Tämä ei voi olla todellista. Elämä ei voi olla näin ihanaa. Tätä me hoimme toisillemme viime yönä. Sitten halailtiin ja vollotettiin onnesta. Lopuksi naurettiin kun oli niin siirappista. Ei tämä voi olla todellista. Tämä on jotain haavekuvaa ja me molemmat heräämme kohta.

Eilen tosiaan oli jännä päivä siksi että haimme Dyykkarin lapset tänne. Tapasin ensimmäistä kertaa sekä lapset että äitinsä. Mukelot ovat yhtä ihania kuin isinsä. Minun puolestani saavat kyläillä juuri niin usein kun haluavat. Seuraavaksi leikin kodinhengetärtä ja leivon koko lössille piirakkaa että saavat jotain suuhunsa kun kotiutuvat. <3

12.10.2012

Tunnustus

Tänne lennähti tämmöinen:

Kiitokset Piipulalle. Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it- lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Näissä on aina vaikeinta tämä viiden blogin nimeäminen. En minä ehdi lukea kovin montaa blogia! Öh öh...

Laitetaan lappu eteenpäin Johannekselle, Raiskatun päiväkirjalle, Sirpaleille, Unipolulle ja K:lle. K:n blogi on näemmä enää vain kutsuttujen luettavana, enkä kuulu heihin, mutta hieno blogi on se. En kyllä tiedä, voiko sanoa RAKASTAVANSA blogia, jonka aiheena on hyvin pitkälti raiskaus tai raiskaukset. Aihe on sentään sen verran kipeä... Vertaistukea olen teiltä kuitenkin saanut ja olette kaikki mahtavia ihmisiä. Keep up the good work!

ps. Meidän makkarin pistorasiat toimivat nyt kaukosäätimellä. Tämmöistä ei tapahdu jos ei muuta yhteen miehen kanssa. :D

11.10.2012

Huh-huh

Voi luoja että olen väsynyt. Olen kävellyt kilometrikaupalla edestakaisin tätä asuntoa. Olemme muuttaneet yhteen, tavarat ovat nyt samassa osoitteessa. Täältä on heitetty kuormakaupalla pois eksien tavaroita ja kaikkea mitä ei enää tarvita. Meillä on yllättävän vähän tavaraa kaksin kappalein, jopa omaisuutemme näyttävät täydentävän toisiaan. :D

Kaiken tämän hässäkän keskellä en ole paljoa ehtinyt ajatella pään sisäisiä asioita. Pitää kuitenkin laittaa ylös että viime sekstauskerralla kävi uusi juttu. Lohikäärmeiden alta löytyi tyttö, joka oli pukeutunut lasten vaatteisiin 1800-luvun tyyliin. Se ei suostunut puhumaan minulle. Muistan, että minulle on aikoinaan luettu satukirjaa, jonka kuvissa on samoin pukeutuneita lapsia. Pitää kai kaivaa se esiin.

Huomenna on jännä päivä, ja se on pääsyy miksi täällä on nyt siivottu niin ahkerasti. Katsotaan, miten käy. Hurjaa.

Nyt pitää lopettaa, minua on kuulemma jo ikävä. Pitäkäähän kivaa, ihmiset. :)

7.10.2012

Iltaa yksin


(Kobolt Instinct - Atmo Tech)
Dyykkari lähti kaupungille parhaimpien kavereittensa kanssa, joten minulla on vihdoin aikaa päivitellä tänne ihan rauhassa. Muutto on vielä vähän vaiheessa, mutta pojat lupasivat että huomenna kantavat joukolla tavaroitani tänne.

Dyykkarin kaverit ovat ihania. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kaveriporukkaa ympärilläni. Minut on otettu heti mukaan "yhdeksi jätkistä". Löhötään sohvalla yhdessä kasassa, mätetään jotain hyvää tai juodaan parit saunakaljat ja kattellaan Youtubesta pätkiä, laitetaan ehkä leffa pyörimään ja otetaan porukalla rennosti. Tämä on ihanaa. Vuosien yksinäisyyden jälkeen tämä on kuin balsamia haavoille. Tässä kaveriporukassa on ihan normaalia tarjoutua hieromaan toisen jalat tai hartiat tai halailla tai kutittaa tai painia. Kun on niin tunnekylmästä perheestä kuin minä, toisen ihmisen vaaraton, ei-uhkaava kosketus on... Se tulee tarpeeseen.

Dyykkari on ihana. Ex-mieheni ei ikinä olisi päästänyt suustaan sellaisia lauseita kuten "bassot on liian hiljasella" kun soitan ylläolevan kaltaista musaa tai "hei lähetäänks ens viikonloppuna psykebileisiin?!" tai "ens kesänä on pakko lähtee jonnekki ulkomaille tanssimaan". Eikä ex-mieheni olisi ikinä koskaan tukenut minua niin kuin Dyykkari on nyt tukenut. Esimerkiksi tuo työ. Minun piti sen vuoksi yhtenä päivänä ajaa toiseen kaupunkiin 3 tuntia, eikä aamulla olisi tehnyt mieli nousta sängystä. Dyykkari lupautui tulemaan mukaan matkaseuraksi. Hän pitäisi minulle seuraa ajomatkan ja katselisi perillä kaupunkia sillä välin kun minä teen työt siellä. Päivä muuttui heti "en halua nousta sängystä"-olotilasta "elämä on ihanaa!"-olotilaan.

Ajomatka oli jo puolivälissä kun tajusin jättäneeni puolet tarvitsemistani papereista kotiin. Käänsin auton ja ajettiin takaisin. Dyykkari vain sanoi että hyvä kun muistit nyt etkä vasta perillä. Siinä soitti sitten pomokin ja antoi uudet määärykset kun muuten olisi päivän aloitus siellä kaukana lykkääntynyt liikaa. Jos Dyykkari ei olisi ollut paikallla, olisin varmaan itkeä vollottanut pomon puhelun jälkeen. Nyt saatoin puhua jonkun kanssa siitä että kun alan unohdella tavaroita tällä tavoin, se on selvä merkki siitä että en halua lähteä. Kaksi tuntia myöhemmin irtisanoin itseni. Kotona odotti Dyykkari, joka otti minut avosydämin vastaan ja haukkui koko lafkan puolestani. "Riistofirma, ihan oikeen ratkasun teit." Ex-mieheni olisi muistuttanut taloudellisesta tilanteestani, Dyykkari ei maininnut siitä halaistulla sanallakaan. Seuraavana päivänä hän ajoi kanssani toiselle puolelle Suomea palauttamaan työsuhdeautoni, ettei minun tarvitsisi tehdä sitä matkaa yksin. Matkasta tuli epäonnistumisen korostuksen sijaan seikkailu ja meillä oli hirveän kivaa.

Tuntuu kuin olisin löytänyt sielunkumppanini. Ei näin hyvää voi ollakaan. Kun halaan Dyykkaria, tuntuu kuin sielumme loksahtaisivat yhteen kuin kaksi palapelin palaa. Hänen kanssaan on niin helppo olla. Mistään ei tarvitse alkaa neuvotella kun toinen ymmärtää jo puolesta sanasta. Luen häntä kuin avointa kirjaa ja hän minua. Ei tarvitse esittää mitään. Minun on turvallinen olo hänen kanssaan. Ja se seksi... Ah. Traumat eivät laukea päälle. En muista että hänen kanssaan seksin aikana olisin koskaan edes ajatellut mielensärkijää tai mitä minulle on tehty. Dyykkari on raju rakastaja, mutta samaan aikaan huolehtii minusta niin että tuntuu kuin minua pidettäisiin kuin kukkaa kämmenellä.

Hän saa minut tuntemaan että oikeasti olen hänen prioriteeteissaan korkealla. Ja meillä on niin paljon samoja kiinnostuksen kohteita, että jos toinen ehdottaa jotain, erittäin suurella todennäköisyydellä toinen innostuu siitä. Molemmat tykkäämme käydä lenkkeilemässä. Molemmat pidämme samasta musasta. Molemmat innostumme samoista pikkujutista, kuten sähköjohtojen piilottamisesta näkyviltä tai rupisammakon löytämisestä. Molemmat olemme yhtä huonomuistisia, joten kun hän unohtaa auton avaimet auton katolle tai kotiavaimet ulko-oveen, minusta se on vain söpöä. Plus se antaa minulle olon että minunkin on lupa unohdella ja tehdä virheitä. Ex-mieheni oli liian täsmällinen ja tarkka, tunsin itseni huonoksi kun en pystynyt samaan.

Olen vähitellen liukunut yksiavioisuuteen. Seksin harrastaminen jonkun toisen kanssa tuntuu ajatuksen tasolla tylsältä, väärältä jopa. Tiedän, ettei kukaan muu tunnu niin hyvältä. Toisaalta vietän niin paljon aikaa Dyykkarin seurassa, ettei muille miehille jää aikaakaan. :D Dyykkarin kavereita naurattaa kun puhumme että olemme avoimessa suhteessa ja kämppiksiä. Sitten he saavat seurata vierestä kun olemme toistemme kimpussa 24/7. Viime yönä Dyykkari jätti kaverinsa kolme kertaa vain tullakseen pitämään minua hyvänä kun nukuin. Hän halusi varmistaa, etten näe painajaisia.

Olen alkanut asettua taloksi Dyykkarin luo. Olemme molemmat kauhuissamme yhteenmuutosta, mutta samaan aikaan se tuntuu niin oikealta. Dyykkari pelkää että toimin kuin hänen eksänsä, minä pelkään että Dyykkari toimii kuin mielensärkjiä. Puhumme peloistamme paljon ja yritämme sillä keinoin selättää ne. On oikeasti ihanaa kun toisen kanssa voi puhua kaikesta. Eksän kanssa piti aina miettiä ensin, ettei se vain masennu tai suutu tai ahdistu.

Pahoittelen että tämä blogi on mennyt nyt kokonaan Dyykkarin ylistämiseksi. Kyllä te tiedätte (toivottavasti), millaista se ihastumisen ensihuuman aika on. Koettakaa kestää. :D