31.1.2012

Kutikuti


Sunnuntaina oli pitkästä aikaa huono päivä. Seurasi siitä kuitenkin jotain hyvääkin. Sain selville, miksi minua rupeaa aina nukkumaan mennessäni kutittamaan joka paikkaa. Tajusin, että kutina on pelkoa. En osaa tuntea pelkoa, joten tunnen sen kutinana. Kun yritin antaa pelolle luvan tulla esiin pelkona, keho veti minut sikiöasentoon sellaisella voimalla, että siitä oli turha yrittää vetää itseään suoraksi. Vähitellen sain lihakset rentoutumaan, kun kerroin uudelleen ja uudelleen, mikä vuosi on ja näytin, miten iso käsi minulla nykyään on. Järkytyin kovasti siitä, että minulla oli monsterikäsi, mutta jokin kai tajusi sitten loppujen lopuksi, että nyt ei enää olla pieniä lapsia pulassa, ja väistyi takavasemmalle.

Kutina ei vain loppunut tuohon, nyt kutittaa taas, kun pitäisi mennä nukkumaan. Öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)