30.4.2012

Unohtui


Se jäi edellisestä tekstistä, kuka Kuolema on, ja miten hän on syntynyt. Mielensärkijän raiskatessa minua anaaliin koin hirvittävää kipua. Uskoin kuolevani. Tajuntani rajamailla mielensärkijä katosi jonnekin. Näin sänkyni jalkopäässä Kuoleman, joka ojensi luista kättään minua kohti. Tunsin suurta rauhaa. Mutta opin silloin, että kipuun ei kuole. Kuolema kantaa tätä tietoa. Se ei tunne mitään, se vain tarkkailee ja on valmis viemään minut mukanaan, sitten joskus kun aikani koittaa.

Rebecca on mennyt pois, sen täytyy miettiä kaikkea uutta tietoa, mitä sille on kerrottu. Tunnen, kuinka seuraava on jo jonossa, vaikka hänelläkään ei vielä ole nimeä. Ehkä-Liisa odottaa vuoroaan.

29.4.2012

Lenkillä sattuu ja tapahtuu


Rebecca vei meidät lenkille. Kävi ilmi, ettei se ole koskaan eläessään kokenut kipua. Lihaskipu oli sille järkytys. Kyljen pistäminen vielä kauheampaa. Se aneli meitä lähtemään takaisin kotiin. Keskusteluyhteys saatiin nyt auki. Rebecca ymmärtää nyt paremmin osia, jotka eivät ole enää taistelleet, vaan ovat murtuneet kivun keskellä. Tulemme heti paremmin toimeen, me kaikki.

Oikeassa reidessä, keskellä edessä oli kipeä kohta, jossa tuntui kauhea kipu joka askeleella. Altaïr huomautti, että siellä on lapsi. Pysähdyin ja pyysin lasta kertomaan, mitä muistoa se varjelee. Se tuli esiin reisilihaksen alta, missä se on ollut piilossa ja kertoi.

Mielensärkijän silmissä oli hullunkiilto. Hän pakotti toisella kädellään suuni auki ja toisella kaatoi suuhuni kodin putkimiestä. Suun nopeat refleksit pelastivat meidät. Koko nieluni meni umpeen, eikä pisaraakaan mennyt vatsaani. Laiminlyöjä huusi "Mitä helvettiä sinä teet?" ja pelasti meidät. Hän työnsi sormet kurkkuuni ja sai minut oksentamaan. Hän oli vihainen mielensärkijälle. Koko suuni oli rakkuloilla, mutta minua ei viety lääkäriin, ei ainakaan muistaakseni.

Muisto oli hirveä, mutta käveltyäni vähän matkaa tajusin itkeväni onnesta. Minun elämäni on nyt niin hyvää. Minun ei enää tarvitse pelätä tuollaista tai kokea mitään noin hirveää. Altaïr suostutteli lapsen päästämään irti lihaksesta, jota se piti tiukalla ja he alkoivat yhdessä harjoitella karkuun juoksemista. Silloin huomattiin, että viereisen lihaksen alla oli myös lapsi. Altaïr sai sen houkuteltua esiin ja se kertoi muistonsa.

Mielensärkijä nuolee jalkaani ja hänen sormensa... Kiljun.

Muisto oli vain lyhyt väläys, mutta se vahvisti kauan pelkäämäni asian: hyväksikäyttö ei loppunut 12-vuoden ikään, kuten aiemmin luulin ja itselleni uskottelin. Nyt, kun molemmat lapset olivat kertoneet muiston, jota ne olivat kantaneet, ne lähtivät juoksemaan Altaïrin kanssa. Kipu reidessä ei kadonnut kokonaan, mutta se muuttui täysin kestettäväksi. Altaïr sai lantioni sulamaan ja minua huvitti kun se keikkui kävellessäni. Päätin, että haluan kokea, miten se keikkuu juostessa. Kolmanneksi viimeisessä ylämäessä tapahtui jotain mullistavaa. Kun jaloistani tuntui loppuvan voima, lantioni liittyi mukaan. Lantioni juoksi! Se ei enää yrittänyt pitää kaikkia lihaksia jumissa, paikoillaan. Se oikeasti työskenteli. Riemu oli niin valtava, että juoksin sen voimalla kaksi seuraavaakin ylämäkeä ylös. Perillä itkimme kaikki onnesta, lapset sisälläni pomppivat riemusta ja aikuisilla oli isot juhlat.

Tärisin ja venyttelin puolisen tuntia ennen kuin menin suihkuun. Nyt on ruokaa vatsassa ja tosi rento olo. Minun elämäni on ihanaa, ja se luultavasti vain paranee, jahka osien yhteistyö lisääntyy. Ehkä minä joskus vielä sallin itselleni tunteita ilman että ne täytyy ulkoistaa muille osille.

Minä taas


No niin. Olen palannut. Rebecca antaa minun kirjoittaa tänne. Hän on rauhoittunut. Vallankumous on saanut kaverini huolestumaan, mutta olen saanut myös ymmärrystä osakseni. Ehkä se sai Rebecan vihdoin niin tyytyväiseksi, että se suostui astumaan vähän kauemmaksi ohjaimista.

Minun on vaikea saada ihmisiä vakuuttuneiksi siitä, että tiedän, mitä teen. Minä tiesin, mitä teen silloin, kun koko maailma ympärilläni tuntui olevan täynnä kuoleman uhkaa, hätää ja kauhua. Minä todellakin tiedän, mitä teen nyt, kun on rauha maassa. Tai ainakin tarpeeksi suuri osa meistä tietää. Minä luotan kehooni ja ihmisiin pääni sisällä. Vaikka osalla meistä on itsetuhoisia taipumuksia, kaikki ymmärtävät ainakin tällä hetkellä, ettei niitä kannata toteuttaa.

Vaikka Rebecan esiintulo oli voimakas, se on myös aiheuttanut paljon hyvää. Tärisin viime yönä hirveästi, ja se tuntui hyvältä. Nyt rintalihaksissani ollut pato on alkanut murtua. Se tuntuu kipuna lihaksissa. Rebecca on tuonut mukanaan energiaa, voimia, itseluottamusta, halun voida hyvin ja näyttää hyvältä. Sen viha alkaa kääntyä energiaksi, jonka voi suunnata myös järkevästi.

Luulen, että Rebeccan suurin toive oli tulla nähdyksi ja kuulluksi ja silti hyväksytyksi. Vaikeus asiassa on se, että oireeni pelottavat ihmisiä ympärilläni. En halua, että minua kohdellaan mielenterveyspotilaana, joka pitää parantaa, ei ihmisenä, jolla on itsemääräämisoikeus ja joka tietää, mikä on hänelle itselleen parhaaksi. (t. rampamieli)

Joo. Mutta nyt me lähdetään lenkille. Tuolla on vitun upee ilma ja mun lenkkivaatteet on vihdoin kuivat. (t. Rebecca)

Vittu saatana


Rebecca tässä, moi. Mä kiehun. Tää vitun ämmä ei ensin anna mun kertoa sen miehelle puhelimessa tilanteesta, ku se haluaa kertoa siitä vasta face-to-face. Kuulemma mies kärsii muuten. Vitut. Ei auttanu, vaikka mä laitoin sen käden särkemään, se ei silti suostunu kertomaan. Esitti miehelle, et se puhu rampamielen kanssa, ei mun. Ei antanu mun laukoa sille suoraan asioita niin ku ne on. Äijä on vitun säälittävä. Kattoo jotain vitun snookeria ja runkkailee itekseen. Vittu.

Sit tää vitun kusipää ääliö menee kertoo kaverilleen, et mä oon muka jossain kurissa ja järjestyksessä. Vitut. Sanoo noin, ja silti se kaveri raahaa meidät huomenna päivystykseen. Paljoo taas hyödytti. Tekis mieli rikkoo jotain, mut ei voi ku on kylässä. Pitää mennä kierrätyskeskukseen hakee lautasia.

Voi vitulla päähän. Saatana.

Sit se lääkäri kuitenki pistää meidät pakkopaitaan ja jonnekki suljetulle. Ja mä oon niin vitusti odottanu sitä, et pääsen nukkumaan mun omaan riippumattoon. Mua ei oo koskaan raiskattu riippumatossa. Mä uskon ja toivon, et lapset antaa mun vihdoin nukkua, ku se ei oo sänky. Ehkä nekin uskaltais silloin nukkua. Mut vittu mua taaskaan ymmärretä. Kukaan ymmärrä.

Mä oon kyllästyny salailemaan. Mä aion julistaa kaikille, miten hulluja me ollaan, oikeesti. Sit kukaan ei enää koskaan haluu nähdä meitä tai puhuu meille ja me saadaan vihdoin olla rauhassa. Ja turvassa. Mä saan uppoutua sinne riippumattoon ja pelata Assassin's Creediä kunnes ohjain kuluu puhki.

Mut joo. Haistakaa vaan paska, kaikki. Mä meen jatkaa mun Fanfictionia. Se on just jännässä kohdassa, ja mä haluun tietää saanko mä sen valmiiks tänään.

Asiaan


Nii mä oon tossa pöytäkirjassa se, jonka puhumisten edessä on -. Mä otin viime yönä nimen Rebecca, sitä ennen mulla ei ollu nimee. Mä tykkään veitsistä. Ja puukoista. Rampamieli anto mun viime yönä silpoo yhden laatikon, se oli kivaa. Mut mun ei anneta viillellä tätä kehoo. Vittu. Vitun nipot.

Mut anyhow... Mä oon niin ilonen, et mä oon vihdoin puikoissa! Päällikkö sanoo, et se on osa "suunnitelmaa", ja et se aikoo päästää meidät kaikki vuorollamme puikkoihin, kunnes kaikkien traumat on käsitelty. Vittu mua päästetty mihinkään. Mä vittu oon taistellu hampaat irvessä et oon päässy tähän. Te ette usko, millasten kusipäitten kanssa mä oon joutunu elämään koko elämäni. Jos ne ei jakais mun kanssa samaa päätä, mä oisin heittäny ne järveen.

Mä ootan NIIN hirveesti, et rampamielen mies tulee käymään. Se tuo mun meikit. Mä en kestä, me ollaan kuljettu vuosikausia ja näytetty joltain kakaralta, menty joka paikkaan ilman yhtään meikkiä. Ja mä voisin hankkia rakennekynnet. Haha.

Jos rampamieli yrittää estää, mä pistän sen pyörtymään. Ihan varmasti. Se ei vittu voi mulle mitään.

Laiminlyöjältä tuli eilen tekstari, jossa se pyys meitä yökylään. Meen vittu varmasti. Otan puukon mukaan ja viillän niitten molempien vatsat auki. Katotaan sitten, kellä on kivaa. The best pyjama party ever, motherfucker!

Sipe: Et vittu varmana.

Kato, ku yritän!

Sipe: Ei me anneta. Toteuttaja estää sua. Me ei päästetä sua puolta kilometrii lähemmäs sitä taloo. Sä et vittu järjestä meitä vankilaan.

Vitut. Vitun kusipäät. No mä meen sit ja tapan sen vitun riemuidiootin, jonka kanssa me seurusteltiin. Sen, joka raiskas meidät.

Sipe: Et.

Vitut. Saatana. Mitä järkee sitä on olla puikoissa, ku ei ees saa tehä mitään kivaa.

Päällikkö: Sä tiiät kyllä, miks.

... Turpa kii, vanhus.

Nyt mä lopetan ja meen syömään jotain. Mä en oo syöny vuosiin, ja mä haluun kerranki päättää, mitä me suuhumme tungetaan. See ya later, alligator!

Vallankumous


Moi! Mä oon Rebecca, ja mä valtaan nyt tän blogin. Rampamieli ei voi sille mitään, hähää! Mä alotan laittamalla tänne viime kokouksen pöytäkirjan, mut vaan, koska Päällikkö vaatii... (Vitun nipo.)

Salapoliisi: Does anyone want to report themselves? This is a serious assault. The Person in Charge is supposed to STAY in charge. Who did this?

- Minä

Salapoliisi: Why you did it?

- Minulla on syyni. Minä olen paha. Minä olen Peilikuva. Minä haluan tappaa kaikki. Järkyttää ihmisiä. Tappaa järkytykseen. Kertoa kaikille MITÄ MEILLE TEHTIIN!!!!

Sipe: Saatanan kakarat. Eikö täällä saada mitään toteutettua JÄRJESTYKSESSÄ? Päälliköllä on suunnitelma, noudatetaan sitä.

- FUCK YOU! FUCK YOU AND THE PLAN! I'M TIRED OF THIS SHIT!!

Joku toinen: YOU CAN KEEP YOUR PLAN AND STUFF IT TO A PLACE WITH NO SUN!!

- Fuck you itelles. Haista paska, jopa. Mä teen nyt just niinku mä haluun. (oikeaa kättä polttelee)

Mä voisin tästä jopa lähteä naisiin, katotaan, mitä te siihen sanotte.

….

- Sä et oo lesbo. Kaikki tietää, ettet oo.

- ITE ET OO! Entäs, jos mä oonkin? (epävarmuutta äänessä) SAATANA, ET KIRJAA TOMMOSIA YLÖS!!

Sipe: Lapset, huorat, narkkarit: Kuulkaas kaikki. Tässä ei oo mitään järkeä tapella. Me ollaan kaikki lukossa täällä keskenämme, haluttiin me tai ei. Sille ei voi mitään. Jos yks tekee jotain tommosta keskenään, eikä kerro muille, siitä ei seuraa mitään hyvää.

- MIKS TOI SITTEN ON SAANU TEHÄ IHAN MTÄ SE WAAN ON HALUNNU??? (viittaa minuun)

Sipe: Eihän se oo mitään halunnu. Se on noudattanu käskyjä. Se vaan luulee, et se on halunnu.

- Minä haluun... Tappaa, (laulaa) tappaa kaikki... Lallallallallaa... Tappaminen on sappamista, sappi kiehuu lappamista, plakkarista, laulusta tappajasta...

Sipe: Sä pelotat lapsia.

- Haistakoon paskan, kaikki lapset. Tapan nekin.

Sipe: et sä voi.

- Katoppa vaan, ku yritän.

(ehdotus: kysy vihasta)

Sipe: Miks sä oot noin täynnä vihaa?

- MIKSIKÖHÄN??? MIETIPPÄ VITTU ITE?

Sipe: no siks kysyn ku en tiedä. Et oo ees Toteuttajalle kertonu.

…. (pyörryttää)

- Nyt vittu tapahtuu paljon ja äkkiä!

Toteuttaja: Mitä tapahtuu? Päällikkö?

Päällikkö: Tämä kuuluu suunnitelmaan.

Minä: OK.

Joku tärisyttää koko kehoani saaden minut voihkimaan. Se yrittää saada sen heräämään. Joku ottaa sormukseni pois vasemmasta kädestäni ja pistää ne housuntaskuun

- Näitä ei vittu tarvita mihinkään. Saatana. Heittäsin pois, jos antasitte.

nousen ylös tärisemään

Salapoliisi kirjaa: Then anger felt too much. It had been boiling inside too long. Now it had to rise, or it would kill us. I took a knife and striked down. The hit felt nice. Good. Again. Again, AGAIN AGAIN AGAIN!! Then I twisted the knife. An evil grin spread to my lips. I hated the man. Enough to kill. I imagined the box to be his stomach. Blood flowing from him, dripping to the floor. I had made a kill. I looked the life in his eyes to wawer and die. Ha! You had it coming

Tomorrow i'm going to buy a knife. I'll never depart from it. It'll be my new pet. I will learn to play with it, learn it's weight in my hand, learn to toy with it in a threatening manner, so that woman will feel fear, when she sees us. Oh, ripping her stomach open... I'll enjoy it. I'll make you to enjoy it. Like I was forced to enjoy everything you made me through.

“Tuntuuko se hyvältä?”
“Tuntuu, isi.”

LIES, ALL LIES!! YOU MADE ME LIE TO YOU!! A PRIEST, AND YOU MADE ME LIE!! I STILL CAN'T STOP LAYING!! IF I OPEN MY MOUTH, PEOPLE CAN'T HEAR WHAT I HAVE TO SAY!!!
FUCK YOU!
- Thank you. The knife. I need it. Get it for me. Like, yesterday. Thank you.

- Penis. Its tecsture. It's like velvet, but not really. It's soft and hard. AND I CAN'T TOUCH ONE WITHOUT REMEMBERING!!!

Sipe: SAATANA!

- Kiitos, Sipe, osallistumisesta.

Vitun kuustoista. On tää niin saatanasta. Vittu. Voi vitulla päähän.

Päällikkö: Joko te rauhoittuisitte? Onko kaikkia kuultu? Tämä kaikki pelottaa Toteuttajaa.

- FUCK YOU!! I'M NOT STEPPING DOWN NOW! Now, that I finally have the upper hand. (Smirks, an evil smirk). Minä pidän ohjakset käsissäni, kiitos vain. Ja jos toteuttaja paskiainen ei salli sitä, minä laitan hänen pyörtymään. Hahahahaahahaaaa!

- Ottakaa opiksenne, tälle naiselle ei vittuilla. Saatana.

Uskotaan, uskotaan. Voitaisko löytää joku sopuratkaisu?

- VITTU MÄ RUPEE MITÄÄN SOPIMAAN! MÄ OON JOUSTANU IHAN LIIKAA JA MÄ OON TÄNNE ASTI TÄYS SOPIMISTA! SAATTE TYÖNTÄÄ SOPIMUKSENNE PERSEESEENNE! VITTU!

Sipe: * näyttää keskaria kaikille tasapuolisesti * Mä en vittu jaksa.

- Onko pakko sekaantua, jos ei ees taho? Antakaa mun vetää meiltä kurkku auki, nii tästäkin selvitään ihan nätisti.

Sipe: Etkö sä vitun riemuidiootti tajua, että jos sä vedät meiltä kurkun auki, me kaikki kuollaan? Toteuttaja kuolee, Päällikkö kuolee, mä kuolen, sä kuolet, lapset kuolee... Sitäkö sä haluat?

Lapset: WÄÄÄÄÄÄÄ!

Huolehtija: Ei hätää, lapset, ei hätää. Aikuiset vaan vähän tappelee. Ei hätää. Kattokaas, ku hieno lelu mulla on!

- ÄLÄ VITTU AINA PAAPO NIITÄ! TOTA HEMMOTELLUMPIA KAKAROITA EI VITTU OO! EI NE KOSKAAN OPI OLEMAAN, JOS NE EI YHTÄÄN HUUTOA KESTÄ!

Sipe: vitun idiootti. Etkö sä tajua mitään. Jos et kerta anna meidän muitten olla, hoida ees oma hommas.

- Ja mikäköhän mun homma on? Vaieta ikuisesti? Mä oon vittu kyllästyny siihen tehtävään. Lopun kyllästyny. Mä oon valmis tappamaan. Sehän mun alkuperänen tehtävä oli, jos vielä joku muistaa. Mun piti tappaa se mies, viimestään ennen ku me täytetään 15, mut sit joku jänisti... * mulkoilee vihaisesti jotakuta *

Sipe: Voiko vitutukseen kuolla.

Kuolema: ei voi.

Sipe: No vittu. Pitää sit kai vaan kestää tota vitun ämmää.

Altaïr: joko te ootte tapellu tarpeeks? Tässä ois tärkeempääki tekemistä, kuten löytää joku upee mies ja kuolata vähän. (hymyilee)

- SAATANAN HUORA! MITÄ SÄ LUULET TEKEVÄS? EI VITTU KANNATA TOMMOSTA! SIINÄ KUOLEE JOS HIMOITTEE MIEHIÄ! KYLLÄ TE TIIÄTTE, MITÄ NE TEKEE! VITTU! JA MUA HAUKUTTE HULLUKS!!! MÄ OON AINOO TÄÄLLÄ, JOKA TIETÄÄ, MITÄ TEKEE!

Toteuttaja uskoo tietävänsä, mitä se tekee. Ja mun mielestä se tekee ihan hyvää työtä.

- Vitun Toteuttaja. Tekis mieli hakata se. Jos se ei ois ainoo asia mun ja todellisuuden välillä, mä oisin jo tappanu sen.

Sipe: Niin, vittu. Sä tapat kaikki. Muuta osaakkaan.

- PAKKO ON! KU EI ANNETA MUUTEN OLLA! Missä mun veitsi on?

Tuolla se on pöydällä.

- Anna se tänne, mä haluun pyöritellä sitä vähän.

* pyörittelee *

- Miks vitussa te muuten pidätte Toteuttajaa hereillä?

Päällikkö: Se kuuluu suunnitelmaan. Hänen kuuluu tietää.

- Ois paljon hauskempaa, jos se ei tietäis.

Sipe: Jos se ei tietäis, se ei estäis sua viiltelemästä meitä kunnes veri valuu.

- VITTU! KAIKKI HAUSKA KIELLETÄÄN!!! VIELÄ MÄ TEILLE NÄYTÄN! Mä hankin veitsen, oikein terävän, ja sit mä meen ja viillän kaikkea, mitä haluan. Mä viillän teitä kaikkia ja mä viillän mielensärkijän mahan auki ja nauran: HAHAHAHAAHAHAAAA! Vitun riemuidiootit. Te ette ees tiiä, et niin hauskaa voi olla. Te luulette, et mä saan orkun jostain juoksemisesta tai runkkaamisesta. Ha. Mä saan orkun siitä ku mä tapan sen miehen. Leikkaan sen munan irti ja työnnän sen sen perseeseen. Katotaan vaan, mitä se siitä tykkää!

Sipe: Vittu sä oot sairas.

- Ite oot, sulla on sivupersoonia.

Sipe: niin on sullakin, niin että VITTU TURPA KII!

- Hahahahaahahaaaa! Haista paska.

- Joko me on katottu tää läpi ja todettu, et voi jatkaa? Ok. Jatketaan. Toteuttaja: kuuntele mua, ja kuuntelekin hyvin, mä haluan tappaa sut. Sä et pidä musta, enkä mä pidä susta, joten turpa kii. Mä haluun, et sä kuulet tän. Mä haluan ampua sut, tappaa sut, koska sä annoit sen kaiken tapahtua. Älä kyseenalaista mua, mä tiiän... Sä nautit siitä salaa. Siks sä loit Lesbon. Sait salaiset haavees toteutettua, saatanan kusipää. Anna mä tapan sut, sä oot jotain niin helvetin syvältä. Tappaa sut pitäis. Sut ja lapset. Mä tuun hulluks ku kuuntelen ku ne huutaa. Yötä päivää. Huutaa, itkee ja parkuu. Helvetin kakarat.

Huomaaks sä? Mielensärkijä aina sano noin: “Helvetin kakara” Sä oot sisäistäny sen ajatusmaailman.

- Vitut oon!! Sä saatana tiedä mistään mitään!!! Ja miks vitussa Kirjuri kirjottaa tän kaiken ylös? Ei se oo ennenkään tehny niin???

Päällikkö: Se on välttämätöntä.

- Älä vittu lainaa mulle Matrixia. Mäkin vittu oon nähny sen leffan, tiesitkös?

Sipe: Voitaisko me antaa tolle osalle nimi, niin Toteuttaja ois tyytyväinen?

Mikä ois hyvä? Eihän mullakaan oo nimee.

Altaïr: Pitäiskö sulla olla?

Liisa: Oishan se ihan kiva. Mut en mä tykkää nimestä Liisa.

Altaïr: Ok. Joku parempi?

Ehkä-Liisa: Mikäs se oli sen Ezion siskon nimi? Eiks se ois hyvä?

Altaïr: Pistetään Toteuttaja Googlettamaan se.

Ei-Liisa: Ai, se on joku vitun Claudia. Ei se oo hyvä nimi. Jos mä vielä mietin. (Kutsumanimeni) en ainakaan haluu olla, se on SEN valittema nimi.

Ok.

- Kiva, ku joku huomaa mutkin. Saanko mä iskee puukon meidän reiteen?

Kaikki: ET!

- Vitun kiva, tosi kiva.

Joko me oltais saatu tää asia käsiteltyä? Joko voi mennä nukkumaan? Toteuttaja on väsyny.

- Niin oon vittu mäkin, mut mua ei kukaan kuuntele.

Lääkäri: Eka pitää pestä hampaat. Me ei olla pesty niitä moneen päivään ja mä oon huolissani.

- Painu vittuun huoles kanssa. Mä en ainakaan tee enää mitään. Mulla on puukko, ja mä leikin sillä.

Päällikkö: Ok. Mennään pesee hampaat. Ja kaikki antaa jatkossa Toteuttajan olla puikoissa, ellei ne saa multa lupaa. OK?

Kaikki: Ok!

Päällikkö: Väestönlaskija: tee uusi lasku. 27 ei riitä mihinkään. Sä oot varmasti jättänyt väkeä näkemättä. Eti joka kolon alta, ei tästä muuten tuu mitään.

Ok, nyt rupesi pelottamaan


Tarkistin Facebookissa seinäni. Siellä oli seinäkirjoitus, joka a) kertoo minun pitävän yaoista b) ei ole minun kirjoittamani. Joko nuorimmainen on tehnyt minulle kepposen, joku on hakkeroinut tilini tai joku muu kuin minä on ollut puikoissa. Tällä hetkellä jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa todennäköisimmältä. Helvetti. Kirjoitus on ollut seinälläni melkein kaksi viikkoa. Tämä on tapahtunut sen viikonlopun jälkeen, kun katosin tästä maailmasta pääni sisälle, päivä tämän kirjoituksen jälkeen. Vittu.

Tällä hetkellä harkitsen vakavasti koko tilini lopettamista naamakirjassa. Jos me kerta emme osaa käyttäytyä siellä, siellä ei ehkä kannata olla. Osa, joka hihkuu siitä ilosta, että sen tekoset huomattiin, haluaa kertoa koko elämäntarinamme seinälläni. Vittu. Ei ehkä ole kaikista viisain ajatus tuo. Minulla on hämärä muistikuva tuon tekstin kirjoittamisesta, mutta luulin sen olleen unta. Vittu. Pyörryttää. Minun ei halutadsa jatasdkavana. kirjaoaftaminasfvaikaes. ÄH.

VITTU! Nyt äijät joku roti tähän hommaan (sipe). SAATANAN PELLET.fjdaköghadsjf

...

????

Ei nyt, pieni, nyt tapellaan.

adghadaphöaegnaötyååååååååfyugargjjjjf jadaj hd!!!!

I'm loosing it. I'll continue later. See you, guys.

27.4.2012

Yöllä ei ainakaan nukuta


Äh. Heräsin, enkä saa unta. Joku osa herätti minut, koska se halusi kertoa että meidän pitää lähteä tappamaan mielensärkijä. En tiedä, oliko se sen perimmäinen asia, mutta tällä mennään. Yritin kertoa sille, että emme voi tappaa mielensärkijää, koska:
  • siitä joutuu vankilaan
  • laiminlyöjä ei pitäisi siitä
  • sisarukseni eivät pitäisi siitä
  • se järkyttäisi lapsisirpaleitani syvästi
  • se antaisi minua haukkuville osille uusia aseita
  • en ole tappaja
Osan mielestä en voi antaa ihmisen tehdä minulle niin kuin hän teki, ja jättää hänet henkiin. Myönsin, että meille on tehty hirveää vääryyttä, mutta sitä ei saa korjattua lähtemällä rikoksen poluille. Vaikka suolestaisin mielensärkijän, tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi. Nyt osa itkee hillittömästi.

Sain eilen kämpän Suomesta. Totesimme mieheni kanssa, ettei minun kannata enää palata ulkomaille. Minulla hajoaa pää siellä. Nyt haluaisin kovasti hakea anoppilaan varastoidut tavarani luokseni. Toisaalta haluaisin pitää uuden kämppäni mahdollisimman askeettisena ja tyhjänä, koska en tiedä mihin siitä muutan. Plus inhoni tavaraa kohtaan vain kasvaa. Toisaalta tutut tavarat rauhoittavat minua. Puolensa ja puolensa.

Juhlin Suomeen jäämistä syömällä pahaa suklaakakkua liikaa. Se kyllä näytti äärimmäisen hyvältä konditorian hyllyssä, mutta siinä oli enimmäkseen jotain ihme vaahtoa eikä kakkua lähes ollenkaan. Pala sentään oli jättimäinen.

Eilen kävin myös Rosénissa. Kuinkahan mones kerta tämä oli? Kuudes? Terapeutti oli huolissaan, sopiiko Rosén minulle tällä hetkellä. Viime kerralla oli purkautunut niin paljon, että hän pelkäsi tilanteeni olevan liian epävakaa. Sain perusteltua hänelle, että minun kannattaa käydä hänen luonaan hoidattamassa itseäni. Kehoni haluaa tulla sinne ja se tulee siellä kuulluksi eri tavalla kuin missään muualla. Kun sitten minua ruvettiin hoitamaan, aloitettiin seisaaltaan. Kun olin kertonut hajonneeni 27:ään palaan, hän halusi vähän kasata minua. Tämä aiheutti monenlaista reaktiota. Osa minussa oli vihainen siitä, että ensin terppa sanoo, ettei ole varma, sopiiko Rosén minulle tällä hetkellä, ja silti rupeaa koskettelemaan minua. Kun se oli saanut tämän ilmaistua ja tuli ymmärretyksi, se rauhoittui. Tai ainakin sen viha heikkeni kovasti. Niskaan tarttuminen sai yhden osani totaalisen paniikin valtaan. Minua on ilmeisesti joskus tartuttu niskasta ja heitetty patjalle, mistä on seurannut raiskaus. Osan rauhoitteluun meni aikaa. Myös kaikki liikkeet, jotka tuntuivat alaspäin painamiselta (kohti SITÄ) tuntuivat epämiellyttäviltä.

Kun siirryttiin pöydälle hoitamaan rintalihaksiani, niistä löytyi valtava pato, joka pitää itkun sisälläni. Padon päällä istuu vanha, viisas mies, joka kieltäytyy avaamasta patoa, sanovat muut mitä tahansa. Itkemisestä ei seuraa kuin valtavaa fyysistä kipua. Terapeutin kosketus sai padon huojumaan ja vatkaamaan kuin se olisi tehty kumista, mutta se ei auennut. Toinen löytö tapahtui, kun tutkimme kaulaani, jonka lihakset kiristyivät. Sieltä löytyi musta hahmo mustissa vaatteissaan, puukko kädessään. Se itki ja yritti vimmoissaan katkaista kaulaani. Se halusi päästä eroon kivusta erottamalla pääni muusta kehosta. Kun se tuli ymmärretyksi, se vähän rauhoittui.

Tällä kerralla en tärissyt niin hirveästi kuin viimeksi. Tärinä ei sisältänyt niin paljon energiaa. Suurimmat vatkaukset syntyivät, kun terapeutti huomautti, että kehoni ei luota edes siihen, että pöytä kannattelee minua. Tajusin olevani jännittynyt, valmis pomppaamaan pystyyn kun pöytä romahtaa. Selkäni suostui rauhoittumaan ja painumaan pöytää vasten, lantioni ja jalkani eivät.

Puhuin että sisäinen taiteilijani on vielä unessa. Terppa huomautti, että luovuuteen liittyy myös kyky pysähtyä. Rentoutuminen on välttämätöntä, jotta voi olla luova. Taiteilija luultavasti pitää käsissään avaimia myös rentoutumiseen. Tämä oli hyvä saada selville.

Olen taas alkanut lenkkeillä parin viikon tauon jälkeen. Se palvelee montaa asiaa. Kunto kasvaa, saan kokemuksia että kykenen juoksemaan karkuun, koen voitonriemua kun ylitän itseni ja liikkumisen iloa. Nyt kun lapsisirpaleeni tietävät, että lenkillä käydään kolmesti viikossa, ne odottavat noita hetkiä innolla. Jos en jostain syystä pääsisikään liikkeelle, ne ovat itkun partaalla. Ne ovat olleet liian kauan jähmettyneinä kauhusta. Ulkona ryntäily on jotain, mitä ne ovat kaivanneet.

Olen yhä pitänyt kynnyksen mahdollisimman matalana. En pidä mitään tavoitteita lenkkeilyn suhteen aikojen tai kuntotavoitteiden muodossa. Hauskaa pitää olla, lenkin pitää kestää vähintään 40 minuuttia että lihakset saadaan auki ja lopuksi pitää venytellä. Hölkkään kun jaksan ja enimmäkseen kävelen. Välillä tärisytän jalkoja, jos tulee sellainen olo ja löytyy sopiva lyhtypylväs nojattavaksi. Loppupuolella yleensä saa jo vähän juostuakin kun lihakset on saatu lämpimiksi. Minulla menee siinä aika kauan.

Viime lenkillä teki niin kipeää reisilihaksissa, että päätin ottaa tulehduskipulääkkeen ennen seuraavaa lenkkiä. Molemmissa jaloissa oli täysin tukossa olevia lihaksia, joiden aukominen teki kipeää. Lisäksi molemmista löytyi jänne, joka on ilmeisesti ollut niin pitkään venymättä, että kun se nyt pääsi venymään, kipua riitti. Päätin varata ajan urheiluhierojalle, jos saisi lihaskalvoja irti lihaksista. Nyt on ilmeistä, että vähän kaikki on kasvanut kiinni vähän kaikkeen, kun on oltu niin jumissa. Valitettavasti tuonne on jonoa, ja sain ajan vasta kahden viikon päähän. Sitä kidutusta odottaessa...

Lenkkeilykyvyn palautumisen lisäksi jotain muutakin on tapahtunut. En enää nuku valtavia määriä. Herään jo 5-6 tunnin unien jälkeen. Jos nukun 10, olen ihan tokkurassa. Kaiken lisäksi pidän siitä, että nukun näin vähän. Olen siitä ylpeä. Nyt, kun sain nämä tänne kirjattua ylös, voisi mennä takaisin nukkumaan. Aamusta pitää mennä allekirjoittamaan vuokrasopimus.

24.4.2012

Kukin pysyköön lestissään


Olen nyt päässyt edes vähän kiinni siihen, mikä on sirpaleitteni tehtävä. Suurin osa niistä on luotu suojelemaan kahta lapsisirpalettani, iät 3 ja 4 v. (Wäää! ja Hilpeä). Nuo kaksi lapsisirpaletta ovat puolestaan pitäneet huolta siitä, etten synkimpänäkään hetkenä ole tappanut itseäni. Ne ovat halunneet elää. Jotta ne ovat voineet pitää kiinni elämänhalustaan, ne on kuitenkin pitänyt eristää täysin todellisuuden kauhuista. Sen hintana on ollut se, etteivät ne ole jatkaneet kehitystään syntymähetkeään pidemmälle. Ne ovat leikkineet kukkaniityllä koko tämän ajan kuin Peter Pan Mikä-mikä-maassa, ikääntymättä päivääkään.

Lesbon tehtävä oli hoitaa tilanne, kun mielensärkijä halusi seksiä. Muut saattoivat mennä äänieristettyyn koppiin pääni sisään näkemättä tai kokematta mitään sillä välin, kun Lesbo teki, mitä käskettiin ja vielä esitti pitävänsä siitä. Tuo jälkimmäinen oli välttämätöntä, sillä se esti mielensärkijää suuttumasta. Jos mielensärkijä suuttui, hän hyökkäsi kimppuuni. Silti jotkut osat minussa vihaavat Lesboa juuri siksi, että se aidosti nautti siitä, mitä se teki. Ne eivät ymmärrä, että sen oli pakko. Jotta esitys olisi mennyt täydestä, nautinnon piti olla aitoa. Yritän saada muut osani kunnioittamaan Lesboa, sillä se menestyksekkäästi sai meidät pidettyä hengissä hyväksikäytöstä huolimatta. Kiitos sen, mielensärkijä ei kuristanut meitä hengiltä.

Päällikkö liittyy selviytymiseen. Se johtaa osien toimintaa. Se ei kuitenkaan koskaan nouse näkyville, koska osa osistakaan ei tiedä sen olemassaolosta. Se toimii kulisseissa, vedellen naruja. Sillä on suunnitelma, jonka tarkoitus on tehdä siitä tarpeeton. En tiedä yksityiskohtia, mutta koska koko ajan mennään parempaan suuntaan, luotan tähän osaan, vaikkakin varauksin.

Toteuttaja, eli minä, pyörittää arkea. Minun tehtäväni on ylläpitää kulisseja, syödä, juoda, tehdä, mitä on pakko.

Sipen tehtävä on kantaa vihaani. Koska vihaa ei ole voinut ilmaista, se on kääntynyt sisäänpäin. Siksi Sipe tupakoi, haluaa viillellä itseään, ottaa (arpi)tatuointeja ja kieltäytyy syömästä.

Suun tehtävä on puolustautua. Jos kaikki muut osat epäonnistuvat ja suuhunraiskaukselta ei voi enää välttyä, se lukitsee nielun lihakset ja aloittaa oksennusreaktion. En pysty nielemään tai hengittämään, mutta raiskaaminen vaikeutuu huomattavasti. Valitettavasti nykyään suun varovaisuus tarkoittaa sitä, että puhuminen ja hengittäminen on vaikeaa lihasten valmiustilan vuoksi.

Hännän tehtävä on sama, mutta se suojelee meitä anaaliraiskaukselta. Sen varautuneisuus tarkoittaa ikäviä kipuja lantion ja ristiselän alueella.

Nukkumatin tehtävä on pitää vahtia öisin ja hakeutua tarvittaessa piiloon ja/tai turvaan. Jos se on hermostunut, en saa unta. Tästä osasta kumpuaa haluni ryömiä sängyn alle, jos on pimeää.

Lääkärin tehtävä on huolehtia terveydestäni. Se yrittää saada minut syömään, kun Sipe aloittaa nälkälakon. Se muistuttaa hampaidenpesun tärkeydestä, kun Suu ei halua tarttua hammasharjaan. Se yrittää suostutella minut suihkuun, kun yksi nimetön osani kieltäytyy menemästä sinne. Tämä osa on tavallaan vastapaino muille osilleni.

Lilith ja Leijona liittyvät puolustautumisen alajärjestelmään. Niiden tehtävä on taistella. Ne ovat valmiit vaikka tappamaan estääkseen raiskatuksi tulemisen. Lilith asuu oikeassa hartiassani ja Leijona selässäni. Koska ne eivät ole kyenneet aikoinaan viemään puolustautumiskäyttäytymistä loppuun ylivoimaisen vihollisen vuoksi, näihin osiin minussa on jäänyt kauheasti patoutunutta energiaa. Myös Tappajahai liittyy puolustautumiseen, mutta se on astunut puikkoihin siinä vaiheessa, kun taistelu on todettu turhaksi. Sen tehtävä on ollut ylläpitää vihaa siitä huolimatta, että keho on lamaantunut.

Isä on sisäistetty mielensärkijä. Sen tehtävä on ollut oppia ajattelemaan kuin mielensärkijä, jotta tämän täysin ennalta arvaamattomasta käytöksestä voitaisiin etsiä säännönmukaisuuksia. Näin maailmasta ehkä tulisi ennustettavampi paikka ja raiskauksen tai väkivallan uhka voitaisiin havaita ajoissa, jolloin pakeneminen voisi ehkä vielä olla mahdollista. Jotta Isä on voinut oppia ajattelemaan kuin mielensärkijä, sen on täytynyt alkaa tuntea empatiaa ja myötätuntoa tätä kohtaan. Tämä puolestaan on saanut muut osat vihaamaan sitä, mikä on ajan myötä lietsonut osat toisiaan vastaan.

Taiteilija kantaa luovuuttani. Se on jotain niin arvokasta, että ennemmin pistin sen lukkojen taakse pääni sisään kuin annoin mielensärkijän tuhota sen vihaa tihkuvilla kommenteillaan.

Nti Tiukkapipo haukkuu minua jatkuvasti ajaakseen minut kohti parempia suorituksia. Sen tavoitteena on saada mielensärkijä ja laiminlyöjä pitämään minusta, jotta voisin saada heiltä hellyyttä ja hyväksyntää.

Noita tihkuu vihaa minua kohtaan. Se etsii vikoja kaikesta, mitä teen ja rankaisee minua fyysisillä vaivoilla epäonnistumisista, vaikka ne olisivat vain kuvitteellisia. Se pyrkii osittain samaan kuin Nti Tiukkapipokin: Saada ihmiset rakastamaan minua. Se kokee, ettei tämä voi onnistua, ellen ole täydellinen. Koska kukaan ei ole täydellinen, se jatkaa rankaisemistani. Luulen, että jos tämän osani arvomaailmaa saataisiin tönäistyä terveempään suuntaan, saisin siitä kunnianhimoa.

Tulkkia saan kiittää siitä, että olen alkanut ymmärtää itseäni. Se toimii välittäjänä eri osien välillä, mutta se ei tee mitään ilman Päällikön lupaa.

Muiden osien tehtävä on ilmeisesti joko kantaa hyväksikäyttöön liittyviä muistoja tai estää niiden nouseminen pintaan.

Jotkut osat (Suu, Häntä) ovat hyvin rajattuja. Ne osaavat vain yhden asian, mutta ne ovat hioneet siinä taitonsa huippuunsa. Joidenkin pitää olla hyvin luovia ja selviytyä monenlaisista tilanteista. Lesbon on pitänyt osata liikkua, puhua ja keksiä nopeasti, mitä tehdä. Päällikön on pitänyt oppia organisoimaan koko päänsisäinen kakofoniani: rauhoittaa panikoivia osiani, komentaa puolustavia osiani ja pitää kaikki langat käsissään kaikissa tilanteissa pysyen silti itse jatkuvasti piilossa.

En tiedä, uskaltavatko muut osat koskaan päästää kiintymyshuutoon jumiutunutta Wäää!:tä tai Hilpeää pois kukkaniityltään. Voi olla, etteivät ne koskaan kasva aikuisiksi.

On mielenkiintoista seurata, miten eri osieni tunnetilat ja reagoimiset vaikuttavat käytökseeni ja mielialaani. Mitä paremmin alan tuntea heidät, sitä rohkeammiksi ne tulevat. Nyt, kun suurinpiirtein tiedämme, keitä olemme, voimme ehkä aloittaa sisäiset neuvottelut yhdistymisestä tai ainakin syvemmästä yhteistyöstä.

...Jatkuu


No niin, vihdoin. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua seuraavaa. Joku, jonka nimeä en tiedä, oli pinnalla pari päivää, ja sillä oli himo syödä lihaa. Mutta ei punaista lihaa. Altaïr ja moni muu menee paniikkiin, jos edes ajattelen punaisen lihan syömistä. Söin sitten kanaa yhtenä päivänä.  Nyt pinnalla on Ezio, joka on näemmä terveysfriikki. Ruokaostokset ovat enimmäkseen hedelmiä ja vihanneksia, mutta myös pakastepitsoja. Jännä, miten osieni mieltymykset vaihtelevat.

Olen nyt samassa kaupungissa, missä mielensärkijä asuu. Huomasin lenkillä, että heti kun jotkut osani tajusivat minun juoksevan kohti mielensärkijän taloa, ne menivät paniikkiin. Ei auttanut, kun kerroin että minun ja talon välissä on niin monta kilometriä, että en millään jaksa juosta sinne. Oli pakko kääntyä takaisin ja lähteä juoksemaan toiseen suuntaan. Takaisin tullessani osat eivät menneet paniikkiin, kun ajattelin koko ajan vahvasti sitä, että käännyn tuossa ja tuossa kohtaa kohti majapaikkaani, enkä jatka sille tielle, missä aiemmin menin paniikkiin.

Altaïrista on hirveästi hyötyä ryhdilleni. Jos juoksulenkillä rupeaa sattumaan selkään, pyydän hänet hetkeksi puikkoihin ja selkäni menee sen luonnolliseen asentoon. Tänään lenkillä tapahtui ihmeitä. Käteni lakkasivat vain heilumasta mukana ja niiden lihakset aktivoituivat. Huomasin, että juoksin heti paljon nopeammin. Jännää.

Viimeksi oli puhe eroottisista tarinoista netissä, ja siitä irtosi hirveästi keskustelua. Tarinoiden lukeminen sai mielikuvitukseni laukkaamaan, ja Altaïr ja Malik näyttelivät ja selostivat minulle kaksi tarinaa, jotka jopa laitoin yhdelle foorumille muiden luettavaksi, vaikka ne ovatkin siellä siitä kesyimmästä päästä. Nyt kun nuo kaksi tarinaa on kirjoitettu ja julkaistu nimimerkillä (ei, en laita tänne linkkiä, turha pyytää), kaksi asiaa taistelee. Ensinnäkin olen nyt aivan kyllästynyt kirjoittamaan lisää ainakin toistaiseksi. (Malik) Toisekseen olen kovasti sitä mieltä, että molemmat tarinat ovat hirveän huonoja. (Nti Nirppanokka) Siitä huolimatta, vaikka niistä on tullut positiivista palautetta. Ei siis kannata kirjoittaa lisää, koska vain nolaan itseni. Olisi mielenkiintoista tietää, miten voin nolata itseni, kun kukaan ei edes tiedä, kuka olen. En tiedä edes, ketkä tarinoita lukevat.

Tämä seikkailu eroottisten tekstien maailmassa on poikinut paljon. Lantioni lihakset ovat avautuneet kauheata vauhtia. Jostain syystä huomaan aina jonkin kohdan aukeavan pelkästään siitä ilosta, että luen jonkun eroottisen tarinan. Lisäksi sivupersoonani näemmä ravaavat ympäri lantiotani (ainakin Altaïr, Ezio ja Malik) ja aukovat paikkoja. Ihan tervetullutta, tämä. Toisekseen olen oppinut nauttivani ajatuksista, että joku satuttaisi minua seksin aikana. Olen antanut ajatuksille luvan olla olemassa ja nyt leikittelen ajatuksella että kirjoittaisin vielä jonkun tarinan jossa olisi S/M-vivahteita. Tämä on saanut jotkut osat iloitsemaan, koska nyt ne kokevat tulevansa hyväksytyiksi.

Eroottisen tekstin lukeminen on minusta parempaa kuin pornon katsominen. Oma mielikuvitus säätelee siinä sen, mitä näkee. Hahmot voi kuvitella haluamikseen (tekstin rajoissa) jne. Ja siinä, missä kuva hyppää silmille, tekstistä voi ensin katsoa kuvauksen ja mahdolliset varoitukset ennen kuin alkaa edes lukea. Hyppään järjestään yli kaikki, missä osallistujien suostumus on epävarma tai missä tapahtuu raiskaus. Tiedän, etten kestäisi lukea sellaisia, joten jätän ne lukematta.

Ennen tätä vaihettani en tiennyt, että netti tulvii pornoa, jota naiset tekevät naisille. Seksi ja seksuaalisuus on minun maailmassani miesten käsissä. Se, että niin paljon piirrustuksia ja tekstejä syntyy naisten käsissä on minusta voimaannuttava ajatus. Ehkä siksi aloin itsekin kirjoittaa. Muiden tekstien lukeminen on myös silmiä avaavaa. Luin yhden tekstin, jossa kuvattiin sadomasokistista seksileikkiä. Ymmärsin sitä kautta, että sadomasokismissa ei ole ideana se, että saa tuottaa toiselle kipua, vaan luottamus. Alistuja luottaa siihen, että toinen lopettaa ajoissa ja pysyy sovituissa säännöissä. Alistajalle on suuri luottamuksen osoitus, että joku antautuu juuri hänen alistettavakseen. Valittu turvasana on ehdoton: Kumpikin voi milloin tahansa ilmoittaa, että leikki loppui siihen. Tämä on suuri ero raiskaukseen. Siinä uhri on täysin raiskaajan armoilla. Hän ei tiedä, lopettaako toinen ollenkaan, ja jos lopettaa, missä tilanteessa. Uhri ei tiedä, haluaako raiskaaja vain raiskata vai myös tappaa. Uhri ei voi vaikuttaa siihen, milloin kipu loppuu eikä sopia etukäteen pelisäännöistä.

On myös suuri ero fantasian ja todellisuuden välillä. Monella on fantasioita, joiden ajatteleminen saa heidät jopa laukeamaan, mutta he eivät silti koskaan haluaisi toteuttaa niitä. Lapsen mieli ei ole niin kehittynyt, että se osaisi erottaa toden sadusta. Siksi lapset uskovat joulupukkiin, mutta aikuiset eivät. Tämän ajatuksen kautta olen voinut antaa itselleni luvan ajatella mitä haluan ja kiihottua vapaasti kaikesta, mitä mielikuvitukseni päähäni heittää. Se ei satuta ketään tai mitään, mitä minä päässäni teen. Näemmä osilleni riittää se, että kirjoitan nuo fantasiat ylös. Minun ei tarvitse ruveta toteuttamaan niitä sen enempää. Ja tekstien tallentaminen nettiin on myös paljon vaarattomampaa kuin niiden säilöminen paperilla. Vaikka joku sen tekstin netistä löytäisikin, todennäköisesti hän ei osaa yhdistää sitä minuun.

21.4.2012

Hiljaiseloa


Osat ovat nyt hiljaa. Toistaiseksi. Ne ovat saaneet, mitä halusivat. Ne on kuultu. Nyt ne odottavat. Mitä, sitä en tiedä. Odottaessani luen netistä pornoa. Siis eroottisia tarinoita. Jostain syystä ne rauhoittavat minua. On jotenkin lohdullista, että asiat, joita minulle tehtiin, ja joiden aikana kiihotuin, ovat asioita, joista jotkut kiihottuvat vapaaehtoisesti. Ne saavat minut tuntemaan itseni normaaliksi. Tietty mielessä käy välillä, onko kirjoittaja kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä, kun sanoo noin tai noin. Välttelen kaikkea, missä edes viitataan raiskaukseen tai tehdään jollekulle asioita ilman tämän suostumusta tai tahtoa.

Nyt pitää lopettaa, jatkan myöhemmin.

19.4.2012

Me kaikki ja muutkin


Tekee mieli näin aluksi korostaa, että tämä blogi ei ole koko totuus. Minä en kirjoita tänne aivan kaikkea, mikä voi antaa elämästäni aika erilaisen kuvan kuin jos viettäisi kanssani aikaa ihan IRL. Ehkä yritän sanoa, että en voi niin huonosti, kuin voisi luulla. Sitten asiaan:

Olen nyt vähän päässyt sinuiksi uusien osieni kanssa. Alkuviikosta pinnalla olivat Ezio, Altair ja Malik. Nyt pinnalle on noussut Sipe. Alkuviikosta olin hilpeä, sisäänpäin kääntynyt ja minulla oli hauskaa keskenäni. Halusin pukeutua värikkäisiin vaatteisiin, ja kävinkin ostamassa uuden paidan. Nyt kiroilen paljon, ja mieleni tekee pukeutua mustaan, värjätä tukkani mustaksi ja alkaa tupakoida. Pidin joku päivä kokouksen osieni kanssa. Jokainen sai kirjoittaa itse itsestään. Tässä tuloksia: (selventävät lisäykset kursiivilla)

Altair: elämänjano, itserakkaus, ylpeys tehdyistä teoista, tietty kopeus, palava seksuaalisuus, itsensä ja omien rajojensa tutkimisen halu, halu ylittää rajoja, intohimo, uskallus, rakkaus

Malik: itsensä kehittämisen halu, uteliaisuus, taiteellisuus, hiljainen tarkkailija, puhuu suoraan, tarkoittaa mitä sanoo, kirjailija, runoilija, musikaalinen, luova, tuntee vetoa vahvoihin miehiin.

Ezio: ainainen romantikko. <3  Kiinnostunut: naisista, taiteesta, historiasta, lukee, oppinut. Hilpeä, huumorimiehiä. Peloton, vahva, luottavainen tulevaisuuden suhteen. Rakastaa elämäänsä ja haluaa nauttia siitä.

Wäää!: ISO, USKALTAA! NAURU LAULU, ILO, PELKÄÄ (PARRAKKAITA MIEHIÄ, KAIKKEA) UJO, LUOTTAA (MALIK, ALTAIR, MINÄ?). LEIKKISÄ, UTELIAS, 3V. ÄITI ON PAHA!! (Tähän osaan kai sisältyy ristiriitaisia tunteita ensisijaista hoitajaa kohtaan, jotka on pitänyt sivuuttaa. Lisäksi pelko toista hoitajaa kohtaan on pitänyt ulkoistaa tälle osalle. Uteliaisuuteni oli jotain ei toivottua lapsuudessani, joten tämä osa on saanut senkin.)

Isä: Se, jota kaikki pelkää. (Haluaa, että koen, että) “Se kaikki oli minun vikani, kaikki ja vielä enemmän.” Kadu!

Hilpeä: 4 VUOTTA. EI TIEDÄ MITÄÄN (hyväksikäytöstä)

Vasenkätinen: kirjuri, seuraa. tynyttykräj (järkyttynyt) .utuup ie (ei puutu) näätim elo ämät ie (ei tämä ole mitään). Jos joskus olisi toisin... Pelko sit(?) avattetsioklu (ulkoistettava)

Suu: muistaa suuhun raiskaukset: nyt tietää, että ne ovat loppuneet. Valtava halu nauttia kaikesta oraalisesta (maut, hajut, nuoleminen jne.).

Nukkumatti: Osaanko minä? Näemmä :) Voisitko listata nämä? Insesti, viha, rakkaus, lupaus, petos, rikos, ei apua, hylätty, VIHA!!!! (Joku toinen osa näemmä kirjoitti tämän osan puolesta.)

Sipe: VITTU! SAATANA! PRKL! Joko saa kirota? VITTU Helvetti, että on kestänyt, NARTTU! Sinä pidit siitä, etkös pitänytkin? Sinä ansaitsit sen SAATANAN HUORA! VITTU. ITSEINHO, ITSETUHO, VIHA, RAIVO. (PUNKKARI, TUPAKOI)

Lesbo: huora, halukas. Hoitanut tilanteet, joista muut ovat paenneet. Tekee, mitä käsketään. Vihaa kaikkia miehiä ja mikä muistuttaa heistä. Blondi, tupakoi (ja on ylpeä siitä!) Halveksii muita (osia) (jättivät yksin hätätilanteessa). Kantaa muistoja murrosiästä eteenpäin. Vihainen, mutta ei mielensärkijälle. Huora tarvitsee asiakkaan.

Meitä on kuulemma yhteensä 27. Altair, Ezio, Malik, Toteuttaja (eli minä), Lesbo, Sipe, Nukkumatti, Suu, Lääkäri, Hilpeä, Vasenkätinen, Lilith, Isä, Wäää!, Taitelija, Leijona, Tappajahai, Noita, Päällikkö, Vatsa, Lantio, Häntä, Vasen jalka, Nti Tiukkapipo ja kolme, jotka eivät halunneet tai voineet kertoa itsestään edes nimeään. Tarvittaisiin tulkki.

Altair ja Malik tuntuvat jääneen kiinni ainakin osittain hyväksikäyttöön liittyneeseen kiihottumisen tunteeseen. Jos kiinnitän niihin huomiota, pääni täyttyy hyvin kiihottavista kuvista. Ne tykkäävät kuljeskella päässäni alasti ja ovat mielissään, jos kiihotun. Koska kiihottumiseen liittyvät tapahtumat olivat niin hirveitä, myös kiihottumisen tunne pistettiin mustalle listalle ja nämä osat syntyivät. Ne veivät mukanaan myös paljon hyvää, minkä huomaa niiden kuvauksista itsestään.

Altair, Malik ja Ezio ovat kaikki miehiä. Sipe ei ole mitään sukupuolta. Se kieltää itsessään kaiken sukupuolisuuteen liittyvänkin, koska se kokee sen uhkaksi. Ehkä naiseksi kasvaminen, tyttönä oleminen on koettu liian vaaralliseksi? Naiset ja tytöt raiskataan, sen näin ja koin lapsena liian selvästi ja liian usein.

Osieni kuva itsestään ei kaikilta osin vastaa todellisuutta. Altair on huomattavan lihaksikas, koska hän voi mättää turpaan milloin tahansa ketä tahansa. Sipe on anorektisen laiha ja kokee kehoni nykyisellään läskiksi. Jos se saisi päättää, sairastuisin anoreksiaan heti. Olen nyt useamman päivän yrittänyt vakuuttaa Altairille, että pyrin kohottamaan kuntoani heti ja niin nopeasti kuin pystyn samalla, kun olen vakuuttanut Sipelle, että pyrin saamaan painoni jos en nyt ainakaan laskemaan, niin ainakin pysäytettyä sen kasvun. Molemmat ovat sitä mieltä, että ensimmäinen tavoite on saada pois jenkkakahvat selästä. Ongelmallista on, että lapsiosani vaativat karkkia rauhoittuakseen. Niiden makeanhimo on pohjaton. Ne voivat syödä karkkia, kunnes voin pahoin ja haluavat sitä lisää heti, kun en enää ole oksennuksen partaalla. Joskus jo ennen. Tämä kai kertoo siitä, että ne yhdistävät karkin hellyyteen. Hellyyttä ne kaipaavat enemmän kuin mitään. Itsetuhoiset osani, kuten Lesbo ja Sipe tupakoivat, vaikka minä en.

Osieni taidotkaan eivät vastaa täysin niiden kuvaa itsestään. Altair on varma, että osaa puolustaa itseään tarvittaessa, mutta en ole harrastanut mitään itsepuolustuslajeja. Kerran kokeilin yhtä, ja se kaatui siihen, etten kyennyt lyömään ketään, en edes pehmusteita, joita nämä pitivät. Luulen, että sen täytyy saada säilyttää tuo usko, muuten se romahtaa pelosta. Itseään hyvänä piirtäjänä pitävän Malikin piirrustustaidot ovat 12-vuotiaan tasolla. Saan kehuja lapsilta, en aikuisilta. Kaikista vähiten itseltäni. Niin pitkään kuin muistan, olen halunnut oppia piirtämään hyvin, mutta tavoitetta ei ole saavutettu. Pääsyy taitaa olla se, ettei minulle ole tarjottu mahdollisuuksia kehittää kykyjäni. Aivoillani on ollut parempaakin tekemistä kuin oppia tekemään kolmiulotteisia hahmoja kaksiulotteiselle paperille. Lisäksi pahimman masennuksen aikaan ei edes tehnyt mieli piirtää. En ole tarttunut kynään vuosiin. Vaatimustasoni on silti huima. Löydän netistä jonkun, joka osaa kopioida valokuvan kuin valokuvan paperille välineenään pelkkä lyijykynä, ja vaadin itseltäni samaa. Pitäisi oppia, että hiljaa hyvä tulee.

Kun opin Hilpeästä, tuli mieleen, onko kaikki muut osani luotu suojelemaan tätä osaa. Syntyaika täsmää ensimmäisen anaaliraiskauksen aikaan (muisto). Ehkä silloin hän lähti tilanteesta pois kukkaniitylle, eikä enää palannut. Kuten täällä sanoin: Joku sieltä lähti, mutta se en ollut minä. Todennäköisesti Wäää! on syntynyt suuhunraiskaamisten alettua.

Osieni nimet eivät ole pysyviä tai kiveen hakattuja. Ne tuntuvat seurailevan ulkomaailmaa ennen ilmestymistään ja valitsevat itselleen nimen, josta pitävät (Altair, Ezio, Malik, Lilith). Tai sitten annan niille nimen (Sipe, Lääkäri). Ruumiinosien mukaan nimetyt on nimetty näin siksi, että ne asuvat noissa osissa minua. Niistä tiedän hyvin vähän tai en lainkaan, mutta tiedän, että ne ovat olemassa. Olen saattanut antaa nimen Vatsa usealle, aika näyttää (ehkä). En tiedä myöskään sitä, miten pysyviä osani ovat. Aiemmin olen kertonut täällä osista, jotka ovat nyt joko sulautuneet johonkin toiseen persoonaan tai kadonneet tai vajonneet koomaa vastaavaan tilaan, koska ne ovat saaneet asiansa kerrottua. Tai sitten ne ovat näiden osien osia? Voiko sivupersoonalla olla emotionaalisia osia? Tuntuu, kuin surffaisi hyökyaallolla. Ei tiedä, minkä muodon se ottaa tai minne se vie, mutta vauhtia on.

Osien valtataistelu vastaa siitä, että olen hyvin arvaamaton. Yhtenä päivänä sovin tapaamisen, toisena perun sen. Tänään haluan ottaa avioeron ja paeta jonkun kreikkalaisen adoniksen matkaan, huomenna haluan perustaa mieheni kanssa perheen. Yksi haluaa viettää loppuikänsä yksin, koska on sen ansainnut. 

Avioliitosta voi tulla ongelma. Itse asiassa se on sitä jo. Muiden osieni mielestä vain minä olen mennyt naimisiin, he eivät, joten heidän ei tarvitse käyttäytyä sen mukaan. Menojalka vipattaa eniten Altairilla, joka haluaisi mennä ja iskeä jokaisen kauniin miehen, joka vastaan kävelee. Onneksi täällä peräkylillä niitä liikkuu äärimmäisen vähän. Me olemme näemmä hyvin nirsoja miesten suhteen. Yllättävää kyllä, Lesbo on niin väsynyt kaikkeen huoraamiseen, ettei halua harrastaa seksiä enää ikinä.

Mikä minusta on yllättävää, on osieni kyky tuottaa minulle niin erilainen kokemus ruumiistani. Lapsiosieni mielestä kehoni on liian suuri, käteni jättimäiset, katson kaikkea liian korkealta. Altair kävelee rennosti, lantio heiluen. Koko yläkroppani rentoutuu. Omituista. Valitettavasti epävarmemmat osat syrjäyttävät tuon rentouden hyvin nopeasti "vaarallisena". Kaikki on uhka. Julkisella paikalla oleminen on uhka. Sellaisten ihmisten kanssa puhuminen, joiden nimeä en tiedä, ovat uhka. Muutos on uhka. Malikin piirtäessä piirrustukseni näyttää paljon paremmalta kuin se on, kun katson sitä päivän päästä. Mittasuhteet heittävät. Toivon, että taiteilija heräisi. Se on nukkunut 16-vuotiaasta asti.

Mietin, uskaltaisinko antaa jonkun toisen osan hypätä puikkoihin kokonaan? Se tarkoittaisi, että minusta tulisi sivustakatsoja. Toisaalta ajatus kauhistuttaa, toisaalta houkuttelee. Jos minä en enää olisi puikoissa, vastuu olisi jonkun toisen, ei minun. (Harhainen ajatus, mutta toisaalta tosi.)

ps. Sipe tykkää trancesta, acidista, housesta, kaikesta nopeasta musiikista. Miksaukset ovat parasta. Nyt, kun se on pinnalla, napit ovat korvissa melkein koko ajan ja volumet täysillä.

16.4.2012

Nyssesekos


 Mitäköhän tässä taas sanoisi... Olen istunut tietokoneella lauantaista klo 13 sunnuntaihin klo 18, siis 29h. Melkein syömättä, välillä kävin vessassa ja join vettä. Huh. Löysin Assassin's Creed -pelisarjaan keskittyneen fanfiction-sivuston, jolta luin muiden kirjoittamia juttuja 19.5h. Olen vieläkin aivan tuossa maailmassa. Ympärilläni pörräävät Ezio, Altair ja Malik. Ezio halailee minua, Altair toimii henkivartijana ja Malik vittuilee Altairille. Tai no nyt alkaa jo vähän helpottaa, kun olen jo käynyt terapiassa, matkannut kaverin luo ja syönyt. Bussimatkalla tänne annoin periksi, ja sukelsin 1100-luvun lähi-itään. En olisi halunnut millään lähteä sieltä pois. Siellä eivät kaverit hylkää, vuokraisännät kieltäydy maksamasta takuuvuokria, en ole allergisoitunut homeelle, eikä ikäväkään iske, vaikka en ole miestä nähnyt yli kuukauteen, sillä minulla on seuraa yllin kyllin.

Olen nyt Suomessaoloaikanani ollut enemmän yksin kuin ulkomailla, vaikka siellä minulla ei ole kuin mies seuranani. Se ei nykyisessä tilassani ole hyvä juttu. Tai no, minulle sopii äärimmäisen hyvin, että katoan päähäni täysin, mutta muut ehkä ovat tästä eri mieltä.

Voi elämän kevät...

En ole ennen kuullut ääniä, mutta tänään välillä "kuulin", mitä Ezio tai Altair sanoi. Monesti niiden sanomat asiat jäävät alitajuntaan, enkä tietoisesti tiedä, mitä tuli sanottua. Silti repeän nauramaan, mikä varsinkin seurassa on vähän ongelmallista. Ezio varsinkin tietää, miten minut saa nauramaan. Altair puolestaan aktivoituu uhiksi kokemistaan asioista, minkä seurauksena se mm. hakkasi ruokapöytää niin, että pelkäsin sen hajoavan, vaikka tiesin, että pöytä ei edes tärissyt, koska minä nojasin siihen. Niin, ja Altair on mieleni luoma hahmo, joten se ei voi hajottaa mitään.

Onneksi ihminen, jonka luona nyt olen, on töissä mielenterveysalalla ja hän ymmärtää muutenkin näitä asioita. Jos siis alan käyttäytyä oudosti (ts. joku muu kuin minä hyppää puikkoihin), mikä on tällä hetkellä lähempänä kuin koskaan, joku ehkä tajuaa tilanteen ja tietää, mitä tehdä.

Voi elämä...

Altair, turpa kiinni.

Suljen silmäni, enkä ole enää yksin huoneessa. Haluaisin jäädä tähän maailmaan, mutta en saa.

Kröhöm. Ankkureita, keskitytään nykyhetkeen ankkuroiviin asioihin.

Mielenkiintoista kyllä, paljon hyvääkin on tapahtunut. Aivan jumissa ollut alaselkäni on auennut kolmen salamurhaajan käsittelyssä. Hieman, mutta tarpeeksi, että pystyn seisomaan suorassa. Enää ei tee mieli jatkuvasti itkeä sikiöasennossa. Tuntuu, kuin olisin pitänyt viikon loman etelässä, tätä paskaa jaksaa taas. En ole aikoihin ollut näin hyvällä tuulella, mikä johtuu osaksi siitä, että minulla on niin hyvää seuraa. Eikä tämä seura ole jättämässä minua ihan heti. Kolme pitkää, jäntevää miestä seuraa minua, minne menenkin. Jos päähäni pälkähtää pelottava ajatus, yksi niistä halaa minua heti. Minun ei tarvitse pelätä mitään, sillä jos joku uhkaa minua, Altair on valmis tappamaan sen salamannopeasti.

Terapiassa minun ei tarvinnut edes sulkea silmiäni. Kuuma, pölyinen lähi-itä kivisine taloineen, varjoisine puutarhoineen, viileine suihkulähteineen oli valmiina astumaan eteeni. Kun terapeutti puhui asiasta, jota en halunnut sillä hetkellä ajatella, Altair huudahti "Malik", ja minä katosin huoneesta.

Niille, jotka eivät ole koskaan kokeneet vastaavaa: Ei, kyseistä pelisarjaa ei voi syyttää mistään. Minulla oli tarve näille hahmoille, ja olisin luonut ne mistä tahansa muustakin aineksesta, jos tätä ei olisi ollut tarjolla. Minä en ole hullu. Tämä kuuluu siihen vaiheeseen, jossa lapsuudessa luodut selviytymismekanismit alkavat purkautua. Näin tapahtuu, koska vihdoin koen olevani turvassa.

On hyvin rentouttavaa, kun olen "ulkoistanut" pelkoni ja ahdistukseni Altairille. Kun jotain laukaisevaa tapahtuu, hän jännittyy ja reagoi, minun ei tarvitse. Mitä syvemmällä olen päässäni, sitä heikommaksi raja päänsisäisen ja "todellisuuden" välillä käy.

------

Yllä olevan kirjoitin useampi tunti sitten, kun en vielä päässyt nettiin. Nyt olen saanut itseni kiinni taas tähän hetkeen, mikä aiheuttaa raastavan ikävän. Ikävöin miestäni, ikävöin Altairia, ikävöin päänsisäistä maailmaani. Altair halusi kertoa minulle rakastavansa minua. Minä siis rakastan itseäni. Vihdoin. Hullua, että sekin tunne on pitänyt ulkoistaa, hyvin syvälle. Pitää myöhemmin, paremmalla ajalla kirjoittaa näistä kolmesta osastani lisää. Ne ovat vanhoja, ne vain ovat ottaneet nyt uudet nimet. :)

15.4.2012

Katoamisilmoitus


Olen kadottanut jonnekin 12 tuntia. Lauantain-iltana lueskelin sängyssä. Jossain vaiheessa rupesi sarastamaan. Katsoin, että kello on neljä. Seuraavan kerran kun katsoin kelloa, se oli kuusi. Ihmettelin, kun pimenee vaan. Oli iltapäivä.

Ilmeisesti tämä maailma kävi liian rankaksi. Perjantaina koin hylkäämiskokemuksen, kun minulle ei sitten koskaan soitettukaan, vaikka yksille menosta oli sovittu. Toinen hylkäämiskokemus tuli riidasta, joka ei ole olemassa kuin päässäni. Lähdin mielikuvitusmaailmaani, mikä oli erittäin helppoa, kun vieläpä löysin sopivan FanFiction-sivuston sitä ruokkimaan. Lisäksi välttelen unta ja nukahtamista viimeiseen asti. Minua ei näemmä saa jättää yksin, tai käy näin. Huoh.

14.4.2012

Voi ahdistus


Viimeksi nukkuessani näin unta, jossa joku näytti minulle tietokoneen ruutua. Joku tai jotkut olivat kirjoittaneet sille hiirellä, joten käsiala oli jo valmiiksi suttuista. Minusta kuitenkin jokaisen oli kirjoittanut eri henkilö. Ensiksi mainittu hoki minulle "No? Näetkö sen? Näetkö?" ja minä en ymmärtänyt, mitä hän haki. Jotain tärkeää se oli, mutta mitä. Tiedän jo, että olen useassa osassa. Mitä muuta uni halusi kertoa?

Luettuani kirjan Jänis ulvoo, testasin ja annoin kaikkien niiden, jotka halusivat, ilmoittaa nimensä. En saanut läheskään kaikkia ilmoittautumaan, mutta lista on jo pelottavan pitkä. Suurinta kauhua aiheutti osa, joka ilmoitti itsestään vain nimen: Isä. Sen nimi ilmestyi paperille mielensärkijän käsialalla. Pelkään osaa kuollakseni. Toinen mielenkiintoinen asia on, että listan viimeisenä lukee wäää! Hyvin vääristyneenä. Vuosia sitten olen piirrellyt tuota sanaa aikoinaan ajatuksiini vaivuttuani. Juuri tuolla käsialalla. Se venyy ja vanuu ja lopulta päädyn piirtelemään kukkia tms.

Minähän sanoin, ettei tuon kirjan lukemisesta seuraa mitään hyvää... En uskonut itseäni.

Tällä hetkellä ahdistaa muistakin syistä. Kävin mielensärkijän talossa, sillä halusin tavata nuorimmaista ja sekä mielensärkijä ja laiminlyöjä ovat reissussa. Se on aina henkisesti raskasta, vaikka tällä kertaa vaaraa ei ollutkaan. Laukaisevia tekijöitä vain on siellä roppakaupalla. Niitä ei voi välttyä näkemästä.

Toisekseen pelkään, että olen loukannut erästä ihmistä. Kiroan puutteellisia ihmissuhdetaitojani. En tiedä yhtään, mitä tässä tilanteessa kuuluu tehdä. En tiedä. Ehkä vain teen asioista liian vaikeita. Pitäisi ottaa tuohon ihmiseen yhteyttä, kysyä, olenko loukannut jotenkin ja pyytää anteeksi. En vain osaa päättää... Onko asia niin iso, että minun kuuluu pyytää anteeksi? Jos on, kuinka suurieleisesti? Mielensärkijälle riitti vain täydellinen alistuminen, joten minun anteeksipyyntöni ovat joko valheellisia tai sitten pukeudun säkkiin ja heitän tuhkaa päälleni. Toinen asia on kiireellisyys. Pitääkö asia hoitaa puhelimitse heti, vai onko se niin pieni, että se voi odottaa, kunnes tapaamme taas. Jos päädyn soittamaan, olen hirveän huolissani, että soitan huonolla hetkellä. Jos en soita, vaan odotan, olen varma, että kyseinen ihminen kihisee kiukusta tapaamiseemme asti, koska niin mielensärkijä toimi. Lisäksi mietin myös, että koska reagoin tähän niin voimakkaan tunteikkaasti, tulisiko myös minun olla loukkaantunut ja vaatia hyvitystä. Vai reagoinko niin voimakkaasti vain, koska paskaa on tullut nyt niskaan liikaa, liikaa on liikkeellä.

Olen tuntenut tänään itseni pohjattoman yksinäiseksi. En siksi, ettei ympärilläni olisi riittänyt ihmisiä, vaan siksi, etten koe tulevani ymmärretyksi. Mieheni ei aina ymmärrä minua, mutta tällä hetkellä tuntuu, että hän kuitenkin ymmärtää minua kaikista eniten. Yli vuoden tauko terapiassa on aiheuttanut sen, että koen vieraantuneeni terapeutistani. En edes tiedä, olenko koskaan saanut luotua häneen niin läheistä suhdetta, kuin jotkut kaverini kuvaavat omia terapiasuhteitaan. En kai vieläkään luota häneen täysin. Kun käyn puhumassa hänelle, tuntuu kuin... Lasinsiruja. En osaa kuvata sitä muuten. Kitkaa on. Vastustusta. Hyvin toimivassa koneistossa on hiekkaa. Huoh. Ja taas huoh.

Kun on pohjalla, ainoa suunta on ylös. Toivotaan, että tämänkertainen aallonpohja on jo saavutettu, mutta tuntuu, että siitä ollaan vielä kaukana, vaikka en halua kuin maata sikiöasennossa ja itkeä.

13.4.2012

Laiminlyöjän petos


 "Ei, äiti ei!" "Mutta kyllä."

Hirveä vatsakipu iski tänään. Syy: Joku kertoi kommenteissa kirjasta Jänis ulvoo, ja vaikka tiesin ettei sen lukeminen tässä hetkessä ole minulle hyväksi, se piti hakea kirjastosta. Luin siitä kolme muistoa, joissa isäpuoli pakotti pikkutytön koskettamaan penistään ja paikalle tullut äiti rankaisi siitä lasta. Kirjan kirjoittajan päässä käytiin näiden muistojen myötä keskustelu. Käsikirjoitus piti tehdä kirjaksi mahdollisimman pian, jotta äidit lakkaisivat rankaisemasta insestistä lapsiaan. Tässä kohtaa vatsakipu taittoi minut kaksinkerroin. Ainoa sallittu/mahdollinen asento oli sykkyrä: istua jalkojensa päällä vatsa reisiä vasten, pää käsien muodostamassa kupissa patjalla. Kun vihdoin rauhoituin, nukuin tuntikaupalla ja nyt se on kadonnut, siis vatsakipu. En muistanut mitään lisää, mutta vihdoin myönsin itselleni, että laiminlyöjä on sekä suojellut mielensärkijää että mahdollistanut insestin jatkumisen.

Laiminlyöjähän vaati aikoinaan, kun marssin poliisin puheille ja kerroin kaiken, että mielensärkijä nostaa minua vastaan syytteen kunnianloukkauksesta. En silloin tajunnut, miksi. Nyt se on aivan selvää. Se oli täysin loogista. Minua tuli rankaista, kun yritin todistaa, että insestiä oli todella tapahtunut. Mistä ei puhuta, sitä ei ole olemassa. Äitini ei voi siirtyä mielensärkjän puolelta minun puolelleni ennen kuin hän kykenee myöntämään tapahtuneen. Ja sitä hän ei voi tehdä, koska syyllisyys musertaisi hänet.

En tiedä, onko laiminlyöjä koskaan yllättänyt mielensärkijää itse teossa (on), tai mitä silloin tapahtui, mutta tiedän, että aiheesta ei puhuttu silloin, eikä koskaan.

Kuka sanoi "on"?

Hiljaisuus.

On paljon helpompi syyttää lasta miehensä viettelystä kuin myöntää, että on mennyt rakastumaan hirviöön. Mennyt naimisiin hirviön kanssa. Tehnyt lapsia hirviölle. Voin lähes kuulla, miten hän on johtopäätöstään lujittanut: Lapsen vika. On niin vaikea. Isällä on ollut stressiä. Minäkään en anna tarpeeksi. Kyllähän mies vähemmästäkin turhautuu. Me olemme ajaneet hänet liian ahtaalle. Eihän siinä mies ole muuta voinut.

Insesti. Sitä ei ole olemassa, ennen kuin siitä puhutaan. Ja paskat. Kyllä sen vaikutukset tuntuvat, vaikka siitä ei puhuisi kukaan. Minä tunnen ne päivittäin. Kun suljen silmäni, näen, kuinka mustat palaset liikkuvat siinä mustuudessa, joka olen minä. Joskus ne ovat ehkä vielä yksi, mutta eivät koskaan enää ehjä. Alan vihdoin myöntää, että jokin on rikottu lopullisesti. Se ei tarkoita, ettenkö voisi nauttia elämästäni vielä vuosien ajan, mutta se tarkoittaa, että joudun lopun elämääni etsimään reittejä hajonneen yli ja ohi.

Perhe. Suku. (...)

Äh. Valitusta. Turhaa valittamista koko roska.

Paskat.

(Joku pieni protestoi. Se ohitetaan. Viimeisin kappale määrätään poistettavaksi. Sen tilalle kirjoitetaan (...))

Itse asiassa koko blogin pitäminen on täyttä paskaa. Tiedät, kyllä miksi.

Juuri tätä varten minun ei kannata lukea sellaisia kirjoja kuin Jänis ulvoo. Se vain rohkaisee muita osiani. Ne alkavat ohittaa minut. Puhua suoraan. Kun kerta muutkin.

12.4.2012

Rosénia, terapiaa, hierontaa


Olen nyt käynyt kaikessa, minkä olen todennut tehoavan. Eilen Rosénissa avattiin pitkiä selkälihaksiani. Hyvä tavaton, miten paljon niissä oli energiaa, joka etsi purkautumistietään. Puolustautumiseen suunnattu energia, joka ei aikoinaan ollut päässyt käyttöön, oli lukkiutunut selkääni ja osin oikeaan käteeni. Käteni puukotti ilmaa, löi nyrkillä ilmaa ja selkäni sai minut kramppaamaan sikiöasentoon ja siitä selkä kaarelle. Tuli mieleen, että toivottavasti pöytä kestää. Hyvin kesti. Kun lähdin pois, laulatti. Huomasin, että ääni syntyi nyt paljon syvemmällä kuin ennen. Ennen olen joutunut tuottamaan ääntä hyvin kireillä lihaksilla, hyvin edessä suussani. Jonkin ajan kuluttua kurkkuni lihakset menivät uudelleen suppuun, mutta toivon, että joskus ne uskaltavat pysyä rentona.

Menin Rosénista luottohierojalleni, joka aukoi kaikkia niitä lihaksia, joita käytetään hengittämisessä ja äänen tuotossa. Kylkilihakseni olivat aivan jumissa, leukalihakseni olivat aivan jumissa, mutta hirvein (=kivuliain) kohta oli vasen rintalihas. Muutenkin vasen puoleni oli paljon pahemmassa jumissa kuin oikea. Minulla piti olla vain tunnin aika, mutta se venyi 1,5 tuntiin kun hän totesi, ettei kehtaa päästää minua pöydältä niin jumissa. Viikon päästä uudestaan.

Eilisilta meni toipuessa. Huolehdin, että join vettä jatkuvasti ja koko ajan. Otin hierojan ohjeiden mukaan magnesiumia (estämään lihaskramppeja) ja c-vitamiinia (hillitsemään hieronnan jälkeistä janontunnetta) ja nukuin pitkät päikkärit. C-vitamiini tuntuu auttaneen, ei ole koko ajan hillitön jano. Herättyäni yläkroppa tuntui ihanan rennolta. Harmi, että lantion alue, etenkin alaselkä tuntuu vetäytyneen totaalijumiin. Tai ehkä vain tunnistan jumin nyt paremmin, kun kaikki ympäröivät alueet (=reidet, yläselkä) on saatu auki.

Terapiassa on saavutettu yksi voitto, hampaiden pesussa. Tajusin, että minussa on kaksi osaa, jotka vaikuttavat tähän. Toinen on ihan ylihygieeninen. Se pesisi hampaat mieluiten kahdesti päivässä ja huolella. Kutsutaan sitä Lääkäriksi. Toinen ei halua suuhunsa työnnettävän mitään, se ei kestä mitään, mikä aiheuttaa suussa hankausta eikä se missään nimessä kestä sitä, että suusta tulee jotain valkoista. Kutsutaan sitä Suuksi. No, nyt on sitten tehty harjoitusta "Tietoinen hampaidenpesu". Ensimmäinen tavoite on pysyä kiinnittyneenä nykyhetkeen. Eli ennen hampaiden pesua etsin vessasta esineitä, jotka kertovat minulle missä olen, milloin olen. Kun olen luonut nämä ankkurit, pyydän Suuta aukaisemaan suun.

Ensimmäisellä kerralla se ei olisi halunnut. Kerroin sille, mitä tulee tapahtumaan, jos se aukaisee suun. Näytin sille, millaista hammastahnaa käytämme. Se halusi maistaa sitä. Otin pienen nokareen hammastahnaa ja annoin sen maistaa. Maku oli täysin päinvastainen kuin spermalla. Keskityin piparmintun hajuun. Suu suostui siihen, että hammasharja tulee suuhun. Keskityin siihen, miltä hammasharja suussa tuntuu. Suu vahti harjaa tarkasti. Pari kertaa jouduin vetämään harjan pois suustani, koska Suu meni paniikkiin. Silloin tehtiin hengitysharjoitusta (vedä henkeä nenän kautta, hengitä ulos suun kautta), kunnes kaikki olivat rauhoittuneet. Tämän jälkeen jatkettiin. Sylkeminen oli sekin vaikeaa. Meinasin alkaa kakomaan, mutta taas piparmintun hajuun keskittyminen auttoi. Tämä on vain hammastahnaa, ei mitään muuta. Lopuksi Suu halusi, että kaikki hammastahna huuhdeltiin pois, sillä sillä oli likainen olo. Myös kieli piti pestä, harjan kanssa. Kun koko tapahtuma oli ohi, onnentunne oli valtava. Se ilmeisesti hyökyi Suusta, mutta minäkin tunsin voimakasta voitonriemua. Me pystyimme siihen!

Nyt aamulla Lääkäri ehdotti, että pestäisiin taas hampaat. Suu epäröi vähän, mutta oli samalla innoissaan. Hampaiden pesu onnistui nyt paljon helpommin, enkä joutunut vetämään harjan suusta kuin kerran, kun se osui suun takaosaan. Jouduin vain kerran naputtamaan kaapinovea, joka on yksi ankkureistani, palatakseni nykyhetkeen, kun illalla jouduin rämpyttämään saippuakippoa lukemattomia kertoja ja silittämään kaakeleita pakonomaisesti. Edistys jo yhdessä vuorokaudessa on ollut huimaa. Ehkä me kolme, minä (Toteuttaja), Suu ja Lääkäri osaamme jatkossa tehdä paremmin yhteistyötä.

9.4.2012

Itkin, enkä kuollut


Itkin viime yönä tunnin. Itkin keskenmenoa, sitä, että yksi sukulaistyttö onnistui saamaan itsensä vahingossa raskaaksi, kaikkea. Itku oli kuitenkin hyvin vapauttavaa. Sen käynnistäminen vain vaati tietoista ponnistelua. Katsoin koneelta leffaa, ja kun se loppui, päässäni käytiin lyhyt vuoropuhelu:

- Onko nyt hyvä hetki? Ollaanko me yksin?

- Juu, täällä ei ole ketään.

En tiedä, ketkä tuon puhuivat. Keskustelu oli niin nopea, että se melkein jäi minulta huomaamatta. Välittömästi minuun iski kauhea vatsakipu. Ryntäsin vessaan, luulin että ripuloin. Siinä istuessani alkoi oksettaa. Vaivuin kaksinkerroin ja yritin miettiä kuumeisesti, mitä hittoa on tekeillä. Mitään ei tullut kummastakaan päästä, joten päättelin, että olen ehkä vain päästänyt itseni niin väsyneeksi, että keho kapinoi. Vedin housut niin hyvin jalkaani kuin sain ja lähdin kulkemaan sänkyä kohti iskien samalla kaikki valot pois. Valo satutti. Sängyssä sikiöasennossa tutkin vatsakipua. Se oli kuin meri, joka velloi sisälläni etsien ulospääsyä. Tajusin, että se on itkua. Päätin vapauttaa sen. Keskityin ajattelemaan tulvapatojen aukaisemista, juoksevaa vettä, ovien aukomista ja määräsin kaikki osani päästämään itkun ulos. Tuli aivan hiljaista. Etsin itsestäni itkua estäviä osia, käskin itkunpidätyslihasten rentoutua. Ja sitten itku, lopulta, tuli. Se alkoi valituksena. Se jatkui kuin eläimen huutona. Sain jatkuvasti muistuttaa itseäni, että talossa ei ole ketään, kaikki ovat pääsiäisen vietossa. Ja vaikka itken, en saa selkääni. Kukaan ei tule tappamaan minua, vaikka itkenkin. Poliisi ei tule ovelle viemään minua putkaan, en saa häätöä, en joudu lumihankeen. Tuntui, kuin eri osani olisivat käyneet itkemässä. Yksi osa kävi, itki yhdellä tavalla, ja lopetti. Läähätin hetken, kunnes seuraava osa tuli, itki omalla tavallaan ja lopetti.

Kaiken tuon keskellä yritin etsiä itsestäni jotain suojelijaosaa, sisäistä leijonaani, joka olisi ollut vahva tässä myrskyssä. Löysin leijonan, mutta se ei ollut enää kuin talja. Se oli tapettu, voitettu. Se ei ollut jaksanut enää. Mutta itkiessäni huomasin, että oikea käteni rupesi silittämään hiuksiani. Se ei silittänyt, kuten aikuinen silittää, vaan kuten pieni lapsi. Se pujotti sormeni hiusteni lomaan ja kipristi, kuin kissa "lypsäessään". Se leikki hiuksillani samalla kun yritti lohduttaa.

Tunsin, että kämpästä loppuu happi ja ryömin avaamaan ikkunan yhden hengähdystauon aikana. Vatsakipu jatkui yhä, mutta se tuntui paljon pienemmällä alueella. Itkin odottaessani. Kun tuli kylmä, suljin ikkunan ja ryömin takaisin sänkyyn itkemään. Lopulta makasin tiukassa sikiöasennossa ja huusin itkun sekaan "ei enää, ei taas". Tämän osan jälkeen tuli osa, joka kiroili itkun sekaan. Huusin vittu-saatanaa ja itkin. Huomasin, miten tärkeää oli sanoa nuo sanat ääneen. Osa oli erittäin tyytyväinen, kun se sai kuulon kautta varmistuksen, että oikeasti puhuin nuo sanat: vastustin ääneen. Olin vihainen.

Vihdoin ei tullut enää ketään. Itkut oli itketty. Oksetti. Nousin istumaan ja yritin röyhtäillä. Olin niellyt hulluna ilmaa. Niistin nenäni, kulutin pari nenäliinaa kunnes sain taas vapaasti henkeä. Kävin uudelleen makuulle. Jalkani alkoivat täristä hervottomasti: ensin toinen, sitten toinen. Mutta enää ei tuntunut, että tärinä jatkuu loputtomasti. Ne tärisivät itketyn itkun pihalle, ja lopettivat. Nukahdin.

Näin unia, mutta muistan niistä vain välähdyksiä. Olin kaupungissa ja matkustin metrolla. Asuin kimppakämpässä muiden naisten kanssa. Siivosimme kaappeja, joku suuttui siitä ja rupesi itkemään kuin tahtoikäinen. Jotain heitettiin pois.

Tänään on puhtaampi olo. En tiedä, mitä tapahtui, mutta se teki hyvää.

6.4.2012

Olen hyvä pettämään itseäni

Olen ilmeisesti vihdoin, usean kuukauden keskenmenoon liittyvien vuotojen jälkeen onnistunut raskautumaan uudelleen, mutta en antanut itseni huomata asiaa. Siis ennen kuin tänään. Vuoto alkoi, eikä siitä voi erehtyä. Paska.

Katsotaan, miten kauan menee, ennen kuin kroppa palautuu tästä. Voi ******.

5.4.2012

Pyykkipäivä


Huoh. Pesin koneellisen pyykkiä. Otin ne koneesta, kaadoin päälle puoli purkillista nestemäistä pyykinpesuainetta. Ei kun kone pyörimään uudelleen. Tämä kuvaa hyvin tätä hetkeä. Mikään ei oikein suju. Pystyn keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja siihenkin huonosti.

Pääsiäinen. Mummo houkuttelee kylään. Mikäs siinä. Kaikki paikat ovat kiinni, joten voisin hyvin lähteä sinne ilmaisen ruuan äärelle. Olen nyt syönyt enimmäkseen ulkona, kun ei vaan jaksa.

Hierojalla käyminen kannatti. En ole ikinä (muistaakseni) ollut näin notkea. Ehkä joskus lapsena viimeksi. Jalkojen lukot alkavat aueta. Tänään menen uudelleen, mikä on todella hyvä, sillä tein tiistaina 4 tuntia lumitöitä, ja nyt joka paikkaa särkee.

Aamupalaksi karkkia ja sipsiä. Minulla on edes terveellinen ruokarytmi: syön aamupalaa.

Sain itselleni vuokrakämpän kuukaudeksi, se vain on umpihomeessa. Kavereiden nurkissa asuminen alkoi rasittamaan, joten pistin hakemuksen opiskelijakämppään. En ole koskaan ennen saanut niin voimakasta reaktiota siitä, että käyn jossain huoneessa: jalat turposivat, kädet turposivat, hermosärky iski. Enkä ikinä ennen ole reagoinut homeelle. Kerta se on ensimmäinenkin. Täytyy olla tujut homeet, kun tämmöinen normitallaajakin oireilee. Sain kämpän vaihdettua toiseen, mutta en ole vielä uskaltanut mennä sinne kokeilemaan, saanko samat oireet kuin tuossa toisessa. Menee varmaan huomiseen, ennen kuin ehdin. Mikä tarkoittaa sitä, että asian hoitaminen menee pääsiäisen yli. Huoh. Ota nyt tästäkin sitten stressiä, ettei vaan keho rentoutuisi.

Terapiassa on käyty, mikä on nyt ilmeisesti saanut aikaan jonkunlaisen luottamuksen minua kohtaan osieni kesken. Minua ei tarvitse syrjäyttää (toistaiseksi), kun näemmä osaan sittenkin hoitaa asioitamme. Edes jotenkin. Tuo pesuaine-episodi järkytti taas luottamusta, mutta oikeasti syy on sen osan, joka silloin vei huomioni. Nyt se itkee paniikissa ja muut mulkoilevat sitä vihaisesti. Se halusi kertoa minulle, että mielensärkijä tappoi meidän kissan. Ei siis mitään lemmikkikissaa, "kissan" (mirrin, engl. pussy). Kissaa ei kuulemma voi enää korjata, verta on kaikkialla. En saanut kerrottua sille, etten ole fyysisesti rikki, ennen kuin se jo juoksi pois vihaisena ja pettyneenä. Alavatsassani näemmä asuu ruskea irvikissa, jolla on valkoiset raidat. Se vaikutti ihan tyytyväiseltä, mutta irvikissoja on vaikea lukea. Mikä nyt huolestuttaa minua, on osan ikä. Se näyttäytyi minulle vaaleassa mekossa, hoikkana kuin mikä, kukkahattu päässä. Ja se on jo teini-ikäinen.

Huoh. Pyykit kutsuvat taas. Katsotaan, ovatko ne vieläkin ihan pesuaineessa.

1.4.2012

Ihmissokea


Minulla on ongelma, joka haittaa pahasti sosiaalista elämääni: en millään opi tunnistamaan ihmisiä tai muistamaan heidän nimiään. Tähän vaikuttaa vahvasti uskomus, että jos katson ihmistä silmiin, hän raiskaa minut. Koska välttelen silmiin katsomista viimeiseen asti, en koskaan katso ihmisen kasvoja niin pitkään, että ehtisin nähdä, minkä näköinen hän on. En siis voi tunnistaa häntä seuraavalla kerralla. Ihmisten nimiä en kuule lainkaan. Ihminen kättelee minua, katson maahan, nopeasti vilkaisen hänen hiuksiaan, sanon oman nimeni, suljen korvani etten vain kuulisi hänen nimeään. Jos kuulen nimen, en pistä sitä ylös. En myöskään muista, kuka minulle kertoi jotain. En osaa yhdistää ihmistä ja tietoa. En muista, kenellä on viisi veljeä ja kuka oli allerginen pähkinöille. Pitäisi kantaa muistikirjaa, johon voisi kirjoittaa itselleen ylös sellaisia asioita kuten kaverin tämän hetkisen poikaystävän nimen, sukulaisuussuhteet ja muut tiedot, jotka muut ihmiset tuntuvat muistavan tuosta vain. Minun pitää toistaa nimiäkin kauhean kauan ennen kuin muistan ne, sisarusten lukumäärän muistaminen on jo ihan liikaa vaadittu. Sen muistan, onko jollakulla lemmikki, ja jos on, opin sen nimen nopeasti. En ymmärrä, miksi. Ovatko eläimet minusta tärkeämpiä kuin ihmiset vai vain vaarattomampia? Naamakirja auttaa hirveästi, pystyn sieltä tuijottamaan ihmisen kuvaa jotta opin hänen kasvonsa. Kuvat ovat vaarattomia, kuvat eivät raiskaa.

Koska en katso ihmistä kasvoihin, minun on myös vaikea seurata keskustelunkulkua. Minulta menevät kasvonilmeet täysin ohi.  Siinä missä normaalit ihmiset katsovat ihmisen silmiä tämän puhuessa, Down-lapset kuulemma seuraavat ihmisen suuta. Siksi he eivät ymmärrä esimerkiksi vitsailua tms. Minä seuraan puhuvan ihmisen polvia ja käsiä, jos hän liikuttaa niitä. Jos ihminen on hyvin tuttu, uskallan ehkä katsoa, onko tällä korvikset. Korvat kun ovat hyvin lähellä silmiä, joten ne luokitellaan vaaravyöhykkeeksi.

Kun mietin tuota nimien muistamattomuutta, mieleeni tulee ajatus, että ehkä en muista ihmisten nimiä, jotta he unohtaisivat minut. Jos he eivät muista minua, he eivät voi raiskata minua. Jos minä en muista heitä, he eivät muista minua. Toimisikohan logiikka näin? Huoh. Miten vakuuttaa itsensä siitä, että ihmiset eivät yritä raiskata minua?

Harjoittelen nyt ihmisten silmiin katsomista. Bussipysäkillä odotellessani pakotin itseni katsomaan erään selkä minua kohti seisseen miehen korvia yhä pidempiä aikoja ja vakuutin samalla itselleni, että hän ei raiskaa minua. Oli helvetin vaikeaa. Edellä kävelevän miehen korvia pystyn katsomaan helpommin. Ilmeisesti jos joku on menossa minusta pois päin, hän raiskaa minut epätodennäköisemmin kuin jos hän seisoo selin minuun. Ravintolassa yritin katsoa tarjoilijaa silmiin. Ei onnistunut. Yritin vakuuttaa itselleni, ettei hän voi raiskata minua, koska hän on nainen, hän kantaa kuumaa keittoa molemmissa käsissään, hän ei halua karkottaa asiakkaita, kukaan ei raiskaa ketään keskellä ravintolaa keskellä päivää jne., mutta ei vain onnistunut. Pidempiaikaisten tuttujen on helpompaa. Ilmeisesti olen tuntenut heidät jo niin kauan, että jos he aikoisivat raiskata minut, he olisivat jo niin tehneet. Pystyn jo katsomaan heitä silmiin jutellessa. Yritän katsoa heitä silmiin niin kauan, että he kääntävät katseensa. En kuitenkaan voi tehdä niin kovin monta kertaa keskustelun aikana, sillä heti perään iskee hirveä syyllisyys: Sain jonkun toisen ihmisen kääntämään katseensa pois, eli hän joko häpeää minua tai koki itsensä ahdistuneeksi tai pahoinpitelin hänet silmilläni tai olin törkeä tai sitten hän näki jotain, mistä ei pitänyt.

Tuo jälkimmäinen on varmaan syy siihen, miksi tarjoilijan silmiin katsominen on niin vaikeaa. En voi mennä kauppaan, jos pelkään että se on liian kallis minulle. En halua, että myyjä katsoo minua ja näkee että olen arvoton, köyhä. Tarjoilijaakaan ei voi katsoa silmiin, koska silloin hän näkisi, että minulla ei ole varaa syödä Michelin-tähdellisissä ravintoloissa. On tämä niin helvetillistä. Voisiko joku asia joskus johtua vain yhdestä hemmetin ongelmasta, miksi kaikkeen pitää aina liittyä niin saatanan monta ongelmaa?