31.5.2012

Tärisimpä

Ja voi vittu ku tuntu hyvältä! Jotain tosi isoa purkautu ja välillä olo oli ihan euforinen. Vapisin selälläni niin kauan kunnes tuntui että nyt pitää kääntyä vatsalleen. Se oli melkein määräys. Tajusin, että heti kun olen vatsallani, kaikki posteriorinen irtoaa minusta. Aivan kuin puolet minusta katoaisi. Tuntui hullulta kun lihakset, joiden ei kuulunut olla olemassa, alkoivat täristä.

Kehossani ei ole jumissa pelkkää kipua. Siellä on myös iloa, naurua, laulua, tanssia...

Pitää myös korostaa, että vaikka nyt on taas ollut vaikeaa, milloinkaan ei enää ole niin kauheaa kuin oli aluksi. Ahdistus ei ole kaiken nielevä aukko, masennus ei kaiken hukuttava mustuus, kipu ei kaiken peittävää. Nyt ne vain ovat. Paljon pienempinä kuin silloin joskus.

Trrrr

Voisin vielä tarkemmin kertoa viime terapiakerrasta. Terapiassa on nyt lähdetty hyvin syviin vesiin. Tuntuu, että nyt ollaan päästy/menty mielessäni hyvin vanhoihin, hyvin vahvoihin kerroksiin. Olen kuin lastu vuorovesien vietävänä. Session aikana minua huimasi kun joku muu yritti päästä puikkoihin ja kumpikin korvani soi vuoron perään kun jotkut halusivat päästä ääneen. Ne halusivat minun sanovan asioita. Kun olin ne sanonut, kehoni tuntui... Kai sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi orgasmiksi? Mutta se koostui pahasta olosta. Energia hyökyi lävitseni ja pelkäsin hajoavani. En hajonnut. Kirosin ääneen kun aiemmin päivällä olin ihmetellyt kun en tuntenut mitään. No, nyt tunsin. Sain taistella, että sain ruuan pysymään vatsassani. Onneksi vatsalaukkuni oli puolellani ja halusi pitää kiinni sille vihdoin annetuista ravintoaineista. Sisäelimeni tuntuivat muuttuneen kiveksi. Jäiseksi kiveksi, samaan aikaan kun pääni kiehui. Minua huimasi, voin pahoin ja yritin pitää sohvasta kiinni etten kaatuisi, vaikka istuin.

Pienetkin asiat, mitä terppa sanoi, aiheuttivat minussa hyökyaaltoja. Sanoin jotain ja jäin odottamaan ja rukoilemaan että hän sanoisi oikeat sanat. Kun ne tulivat, aalto vei minut mennessään. Olin vereslihalla ja aivan loppu jo parinkymmenen minuutin jälkeen vaikka olin enimmän osan ajasta hiljaa.

Ja se, mitä minä sanoin ja mitä terppa sanoi, oli sitä samaa kuin monta kertaa ennenkin. "Se oli minun vikani." "Ei ollut." "Minä pyysin sitä." "Lapsi saa pyytää vanhempiaan leikkimään kanssaan. Aikuisen pitää pitää rajat." Nyt vain tuntui, että sanoma meni vihdoin perille. Osui ja upposi.

Mikä minua tällä hetkellä järkyttää on se, että olen tajunnut millaiset voimat sisälläni jylläävät. Tunnen niiden edessä itseni nöyräksi ja pieneksi. Minä en voi näille voimille mitään. Niitä vastaan taisteleminen on kuin yrittäisi pysäyttää ukkospilven. Ne ottavat minut valtaansa yhä useammin. Tälläkin hetkellä, tätä kirjoittaessani en tunne käsiäni. Joku muu kirjoittaa. Joku toinen sanelee. Minä vain sallin sen.

Toisaalta minuun on tullut enemmän massaa. Kun tunnustelen itseäni mieleni sisällä, huomaan että minä olen kasvanut. Minuun on liittynyt paloja. Osia muista. Minä kasvan. Minä tulen vahvemmaksi. Ehkä... ehkä... joku päivä minä olen ehjä. Ehkä.

Ehkä joku päivä sinä pieni paskiainen luovut toivosta. *virnistää ilkeästi*

Lapsiosa: Ei noin saa sanoa! Pitää olla kiltti (kutsumanimeni):lle!

*Irvistää* Mees takasin leikkimään. Tää on aikuisten juttuja. Ei kuulu sulle.

Sipe: Kuuluu. Kaikki kuuluu meille. Minulle ja sinulle ja lapsille. Meidän pitää jakaa, sillä muuten ei selvitä.

Lapsiosa: Mistä ei selvitä?

Huolehtija: Hys hys. Ei mitään hätää. Mennääns, muut odottaa jo.

*kääntyy Sipen puoleen* Mitä sä halusit?

Sipe: Mä halusin tietää, mikä sun ongelma on. Miksi sä et halua liittyä meihin muihin.

Heh. Mun ongelma on, et te ootte heikkoja, rampoja kusipäitä. Mä en tod. halua olla teidän kanssa tekemisissä. Sitä paitsi... *vilkaisee ympärilleen* Kaikki tää on kohta mun. Te ette voi estää mua. *mulkaisee haastavasti Sipeä*

Altaïr: Watch me. Try. Give your best try.

- - - -

Anteeksi. Piti vajota vähäksi aikaa lattialle tärisemään. Puh-huh. No niin. Jatketaas.

Olin jossain vaiheessa varma, että yhdistyminen olisi hyvin lähellä, olihan minussa ja "muissa" niin paljon yhtäläisiä osia. Nyt tajuan, että minussa on osia, jotka ovat minusta täysin irrallaan. Niiden kanssa puhuminen on hankalaa, koska en aisti niistä mitään. Kuulen vain sanat. En tiedä, pelkäävätkö ne, vihaavatko ne, tuntevatko ne ollenkaan. Tämä hankaloittaa asioita.

Nyt täytyy lopettaa, vajoan jos vielä kirjoitan.

Lapsiosa: Hei hei!

30.5.2012

Väsy

Terapia oli tänään... intensiivistä. Käytin suurimman osan ajasta siihen, että saisin pahan olon itkettyä pihalle oksentamisen sijaan. En oksentanut, mutta en itkenytkään. Ensi kerralla pitää ottaa rauhottava taskunpohjalle mukaan. Kotiin lohturuokapaikan kautta, vatsa täyteen ja nyt minä pistän maate. Öitä.

29.5.2012

Joku repäsevä otsikko

Aloin kirjoittaa. Siis muualle kuin blogiin. Kaikkina näinä vuosina en ole koskaan tehnyt niin. Vaikka joskus olenkin kirjoitellut kovalevylle talteen asioita nettipimennon vuoksi tai koska olen halunnut jotain tekstiä ensin vähän sulatella, kaikki on lopulta päätynyt tänne. Ei enää. Jotkut asiat nyt vain ovat sellaisia, että ne haluaa kertoa vain itselleen. Kuiskata kämmeneensä ja sulkea nyrkkinsä. Kaikki ei kuulu kaikille, ei edes kaikki minussa. Se on outo ajatus.

Tänään joku suuttui, kun olemme käyttäneet liikaa rahaa. Se joku kätki kotiavaimen, ettemme lähtisi ulos tuhlaamaan. Jouduin hakemaan vuokranantajalta uuden ja sain aikaa tiistaihin asti löytää vanhan avaimen. Törsäsin kaupungilla juuri niihin asioihin, mihin pitikin ja mihin mies oli antanut rahaa (turhuuksia kuten ruoka, pyörän huolto ja vaatteen korjaus). Ilmeisesti jonkinlaiset neuvottelut saatiin loppuun, sillä pari tuntia kotona oltuani tajusin että olin laittanut avaimet paidan taskuun ja paidan siististi henkariin roikkumaan ja sitten täysin unohtanut ikinä paitaa pitäneeni sitten viime pesun.

Sairaalassa annoimme yhden hoitajan nähdä meistä kaksi, Sipen ja Rebecan. Koko kehoni tärisi sen jälkeen ja Altaïr tuli enemmän pinnalle kuin koskaan varmistamaan, ettei näytöksestä seuraisi väkivaltaa. (Olen nyt huomannut, että jos en halua, että joku tulee lähelle tai istuu viereeni, minun tarvitsee vain päästää Altaïr pinnalle. Hänellä on aura joka karkottaa ihmiset tai ainakin saa nämä pitämään kunnioittavan etäisyyden.) Kun vaaran uhan todettiin väistyneen, Altaïr astui takavasemmalle ja päästi muut tilalleen.

En tiedä johtuuko se risperidonista vai mistä, mutta päässäni ei ole pitkään aikaan ollut näin hiljaista. Tänään kaupungilla tuntui jopa, että minut oli jätetty yksin. Outoa, varsinkin kun en edes tiedä, kuka minä olen. Siis meistä. Nyt illalla päässäni on alkanut hokea kysymys "Miksi leppäkerttu on tärkeä?". Yritetään selvittää huomenna terapiassa. Kyseessä on siis muisto, jossa minä olen alle nelivuotiaana pihalla leikkimässä kun taloyhtiön miehet rakentavat aitaa ja mielensärkijä yrittää osallistua. Minua puree leppäkerttu. Minä haluan tietää, onko se kaikki tuosta muistosta ja jos ei, mitä muuta siihen liittyy.

Miksi kaikkeen pitää aina liittyä niin paljon?!

Kotona taas

Kiitos kaikille kauniista sanoista ja kannustuksesta! Pääsin tänään takaisin kotiin.

Ensin vähän niksi-pirkkaa:

Miten päästään suljetulle?

V: Kerro olevasi itsetuhoinen ja asuvasi yksin. Ts. on olemassa vaara että kuolet jos sinua ei päästetä osastolle ja ei ole ketään ei-ammattilaista, joka voisi sinua vahtia. Vanhemmat ovat toisella paikkakunnalla, kaverit menossa ja kämppiskin lähti Burmaan.

Miten päästään suljetulta?

V: Kerro, että halusit tappaa itsesi vain saadaksesi ahdistuksen loppumaan. Nyt, kun lääkitys on kohdillaan, ahdistus on kadonnut ja voit mielestäsi ihan hyvin pärjätä taas kotona.

Sain osastolla aluksi aika tujut lääkkeet. 2mg risperidonia kaksi kertaa päivässä, Opamox 15 mg tarvittaessa, enintään 3 kertaa päivässä ja nukahtamiseen Zopinox 7,5 mg tarvittaessa. Risperidonia en ollutkaan ennen syönyt. Sain vasta lähtiessä tietää, että se on psykoosilääke. Sen siitä saa, kun menee kertomaan sivupersoonista, kuulevansa laukauksia ja kokevansa hajuharhoja. Vieläpä kuulemma aika iso annos tuo 4 mg/vrk. Ensimmäisen päivän taistelin itseni hereille ruoka-ajoiksi. Toisena päivänä väsytti vieläkin ihan hulluna. Ärsytti, kun en millään jaksanut tehdä MITÄÄN muuta kuin nukkua. Kolmantena päivänä pelkäsin tulevani hulluksi, kun oli niin TYLSÄÄ. Osastolla kun ei oikein voi muuta tehdä kuin nukkua, syödä, katsoa telkkaa, lukea lehtiä tai käydä röökillä.

Tänään sitten tapasin toisen psykiatrin, joka laski heti risperidonin annoksen 1 mg /vrk, ja laittoi sen otettavaksi vain illalla. Tästä syystä minä nyt olen niinkin pirteä, että jaksan kirjoittaa tänne jotain. Hän otti nukahtamislääkkeen pois ja kirjoitti minulle sairauslomaa psykiatriaikaani asti. Marssin osastolta kolmen lääkkeen reseptit mukanani, jokaisesta oli määrätty pienin mahdollinen pakkaus. Köyhdyin apteekissa n. 20€.

Luulin ensin, että tuo hirvittävä väsymys johtui vain lääkkeestä. Kaverin kanssa juteltuani tajusin käyneeni niin kierroksilla, että kun vauhti sitten pysähtyi kuin seinään, keho otti kaiken takaisin korkojen kera. Toinen päivä oli kaikista hirvein. Muistoja tulvi, enkä voinut estää niiden tulemista. Makasin sängyllä sikiöasennossa tyynyn päällä ja huusin. Kaksi muistoa jäi kirkkaimpina mieleen.

Muisto 1: Mielensärkijä löi minua tuolilla päähän niin, että tuolin jalka veti takaraivooni vekin. Kun tunnustelin kohtaa, tajusin että luussa on yhä lommo. Jäin miettimään, että haava on varmasti vaatinut tikkejä, mutta siitä ei ole merkintää poliisin pyytämissä terveyskeskuksen asiakirjoissa. Onko minut paikattu yksityisellä, ja jos on, kuinka usein? Tarvitseeko yksityisten lääkärifirmojen säilöä tietoja potilaistaan yli 20 v.? Siksikö mielensärkijä halusi meille kaikille vakuutuksen, joka korvasi yksityislääkäreillä käynnit?

Muisto 2: Ryömin mökkirannassa kolmen raajan varassa kuin eläin. Puristan toista kättä kehoani vasten ja rukoilen, ettei se ole poikki. Mielensärkijä ruoskii minua saunavihdalla kaikella raivollaan. Huudan kuin eläin ja yritän räpistellä hänestä kauemmas. Silloin kuulen ukin huudon: "MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?" Mielensärkijä kalpenee valkoiseksi kuin lakana ja jähmettyy aloilleen. Ukki karjuu mielensärkijälle, minä itken. Myöhemmin joku nainen (mummo? laiminlyöjä?) pesee selkäni, se on verisillä juomuilla. Se kirvelee. Missä laiminlyöjä ja mummo olivat kun tuo tapahtui? Miksi olin mielensärkijän kanssa yksin saunassa?

Terapia on taas keskiviikkona. Aion nyt pyytää, että jatkettaisiin jonkin aikaa 2 krt/vko, on rahaa tai ei. Psykiatri on vasta 12. päivä. Yritän silloin saada kysyttyä, olenko oikeutettu hakemaan Kelalta vielä tukea psykoterapiaan, vaikka olen jo yhden kolme vuotta tukea saanut. Pitäisi myös pyytää lähete hierojalle. Pitäisi ja pitäisi. Tänään tein jo tarpeeksi, kun järjestin itselleni lääkkeet, ruokaa jääkaappiin ja autoin nuorimmaista. Niin ja vein roskat. Ihan hyvä päivätyö. Toivotaan, että saan tänä yönä unta. Ainakaan ei tarvitse kärsiä siitä, että joutuu nukkumaan vieraassa sängyssä sairaalan lakanoissa ja kuuntelemaan kun ilmastointi huutaa.

Suljetulla olo oli kuin olisi ollut leirikoulussa taas. Ruokaa sai kolmen tunnin välein ja huoneiden sisustus oli aika lailla samanlainen kuin jossain leirikeskuksessa. Ovet nyt olivat lukossa, mutta ne avattiin pyydettäessä, kun olin hoidossa vapaaehtoisesti, minulla ei ole taustalla itsemurhayrityksiä ja olin todellisuudessa tarpeeksi tukevasti kiinni. Tällä hetkellä eniten ärsyttää se, että vatsani on nyt oppinut pyytämään ruokaa kolmen tunnin välein, muuten tulee nälkä. Aargh. Tuntuu, että vain syö koko ajan. Katsotaan, korjaantuuko tilanne kun syö proteiinia välillä. Laitosten kasvisruuissa on pirun vähän proteiinia pitämässä nälkää, vaikka ne muuten ihan hyviä ovatkin.

25.5.2012

Lähden sairaalaan

En enää voi luottaa siihen, että en tapa itseäni, joten hakeuduin aamulla ensiapuun. Lähetteellä suljetulle. See ya!

24.5.2012

Fuck my life

Päivänsä saa todella hyvin pilattua, kun käy katsomassa tilinsä saldon. Vittu.

Paniikki ohi

Altaïr ilmoitti, että nyt on aika ampua ne lapsiosat, jotka ovat liian vaurioituneita. Päästää ne lepoon. Ne ovat kuin haavoittuneita eläimiä: Raatelevat kaikki, jotka niitä lähestyvät ilman toivoa paranemisesta. Kysyin, eikö ole mitään toivoa. Ei. Ei ole. Annoin luvan. Sitten aloinkin kuulla laukauksia päästäni. Tappaja aloitti työnsä. Osa lapsista ryömi sen jalkoihin helpottaakseen sen työtä, osa juoksi karkuun. Nekin on todennäköisesti löydetty aamuun mennessä. Nyt laukauksia kuuluu enää vain harvakseltaan. Minä en tiedä, mitä noiden osien myötä menetin, enkä koskaan tule tietämäänkään. Jos ne kaikki kantoivat yhtä hirveitä muistoja kuin nämä, mitkä nyt olen muistanut, tai jotain vielä hirveämpää, on ehkä ihan hyvä, että se tieto kuolee niiden mukana.

Vappuna tajusin baarissa istuessani, että minä kuulen, mitä muut ihmiset siellä minulle puhuvat, taustahälystä huolimatta. Oli kuin olisin saanut kuuloni takaisin. Aiemmin olen ollut puheensorinassa kuin kuuro. Siihen on yritetty löytää vastausta ja kuuloni on tutkittu useaan kertaan. Joka lääkäri on todennut, että kuulossani ei ole mitään vikaa. Vika on kuulemma ollut aivoissa. No, mikä se lopullinen syy onkaan ollut, se on nyt poistunut. Pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa kahvilassa tai muualla, missä on puheensorinaa taustalla ILMAN, että minun tarvitsee koko ajan pinnistellä kuullakseni.

Katsotaan, miten tilanne tästä kehittyy. Lapsiosien kuolessa henkinen kipukin katoaa. Ei tarvetta hakeutua ensiapuun.
Tilanne on tällä hetkellä veitsenterällä, mutta ainakin tällä hetkellä tukevasti. Jouduin pyytämään apuun Altaïrin, Malikin ja Desmondin. Pahimmalla hetkellä tarvittiin jopa Ericiä (True Bloodista) ja Billiä. Myös SE kävi paikalla ja kirosi, kun huomasin SEN. En tiedä, kuka SE on, mutta kun ajattelen sitä, tulee olo kuin Hulkilla vähän ennen vihertymistä. Ehkä SE on se, joka kantaa raivoa. Syvää vihaa. Joka tapauksessa lapsiosat uskovat, että jos joku joskus näkee SEN, ihmiset ampuvat minut kuin raivotautisen koiran, siihen paikkaan. Kukaan ei anna minun elää, jos ne näkevät SEN.

Sain selville, miksi en saa itkeä. Taas eritevaroitus, herkät hypätköön seuraavaan kappaleeseen. Mielensärkijä oli jostain syystä (huvikseen?) viillellyt minua kasvoihin. Ei tarpeeksi syvään saadakseen verta vuotamaan, mutta tarpeeksi syvään, jotta haavat kirvelivät. Sitten hän kyllästyi ja meni vessaan. En voinut lopettaa itkemistä. Menin hänen peräänsä, sillä hän oli ainoa ihminen paikalla. Ainoa mahdollinen turva. Hän karjui minua lopettamaan itkemisen, mutta en voinut. Hän oli juuri pissalla. Sitten hän menetti hermonsa, tarrasi minua niskasta ja paiskasi pääni vessanpönttöön. Virtsa kirveli haavoissa ja vedin henkeä kiljuakseni, mikä tarkoitti sitä että vedin sitä henkeeni. Hän veti vessan ja uskoin hukkuvani. Silloin hän kuitenkin veti minut ylös ja uhkasi toistaa tämän, mikäli vielä parkuisin kuin kakara. Silloin minä lopetin, enkä itkenyt enää ikinä. Silloin rakennettiin se pato, jota yhä kannan rintalihaksissani.

Rauhoittavat olisivat tällä hetkellä NIIN pop, mutta minulla ei ole edes alkoholia omalääkintään. Syön siis kaiken, missä on sokeria ja toivon sen auttavan. Laitoin True Bloodit pyörimään taustalle. Ainakin on jotain seuraa. Keittiössä on veitsi, mutta ennemmin lähden päivystykseen kuin tartun siihen. Nyt on liian myöhäistä luovuttaa.

Minä en ymmärrä, miksen ole nyt pää pöntössä oksentamassa sisuksiani pihalle. Minä kykenen syömään. Kykenin syömään jopa kirjoittaessani muistojani tänne. Mutta minä olenkin irti tästä kaikesta. Lapsiosat tuntevat. Ne voivat pahoin. Ne huutavat, itkevät ja oksentavat. Minä en tunne kuin niiden kauhun.

Altaïr laittoi käden olkapäälleni. Nyt on aika lopettaa. Meidän pitää pitää kokous, eikä se voi odottaa.

23.5.2012

Kommentit edelliseen

Yritän kirjoittaa tämän postauksen niin, että nekin, jotka eivät lukeneet edellistä postausta ymmärtävät. Yritin välttää terapiaan menoa monella tapaa. En nukkunut koko yönä. Menin nukkumaan vasta aamuseitsemältä. Laitoin kellon soimaan että ehdin terapiaan ja sitten jumituin koneelle. Tajusin 2 min bussin lähdettyä, mitä kello on. Pakotin itseni terapiaan, vartin myöhässä. Siellä sitten riideltiin pääni sisällä ihan kunnolla. Lapset hakivat Altaïrin paikalle, ja se sai kerrottua minulle että asia koskee Muumia. Lopulta Muumi repi irti ne kahleet joilla se oli yritetty pitää aloillaan ja murtautui esiin. En päästänyt sitä puhumaan terpalle suoraan, mutta annoin sen kertoa asiansa minulle. Lopulta sain itseni pakotettua kertomaan muistot, yksi kerrallaan. Vetosin vastahakoisiin osiini sillä, että jahka muisto on kerrottu, oloni helpottuu. Heti, kun olin kertonut, päässäni tuli hiljaista. Kuitenkin kun kurkistin alitajuntaani, kaikki juoksivat ja varoitusvalot huusivat. Jotain tapahtuu, jotain suurta, mutta minua ei tarvita siihen. Minä hoidin jo hommani.

Seuraavan osuuden hoitaa Rebecca, joten minulle ei tarvitse kertoa siitä.

Tällä hetkellä olen valtavan, loputtoman väsynyt. Jahka olen saanut ruokaa vatsaani, menen nukkumaan ja nukun niin pitkään kuin nukuttaa.

Paskempi juttu

Nyt minä oikeasti varoitan teitä. Ei tarvitse olla edes herkempi ihminen, että tämä postaus järkyttää. Tämä on jo sairasta. Tämän postauksen muistot saivat terpankin vihertymään. Jos ei halua lukea ulosteista, jätä tämä lukematta. Jos tiedät, että järkyttyminen voi tehdä pahaa mielenterveydellesi, jätä lukeminen tähän.

Selvä? Ok. Kerrotaan.

Tänään Muumi vihdoin pääsi kertomaan terpalle, mitä se muisti.

Muisto #1

Olen alle 4 v. Mielensärkijä oli sitonut käteni selkäni taakse. Olin polvillani hänen edessään. Hän oli löytänyt jostain kuivan koirankakkakikkareen. Hän asetti sen lattialle eteeni ja käski poimia sen ylös.

"Miten?"

Hän virnisti. "Kyllä sinä keksit."

Nielaisin pidättääkseni yökkäyksen. Tiesin jo, että mielensärkijä ei pidä siitä, jos oksennan. Tuijotin kikkaretta. Vedin henkeä. OK, minä pystyn tähän. Kumarruin ottakseni sen suuhuni. Pysähdyin estääkseni uuden yökkäyksen. Jotenkin onnistuin poimimaan sen hampaitteni väliin. Yritin koskea siihen mahdollisimman vähän. Katsoin mielensärkijää: Mitä nyt? Sitten sylkeni osui siihen kirottuu kapineeseen hampaitteni välissä ja maku levisi suuhuni. En voinut enää mitään. Oksensin. Mielensärkijä löi minua kasvoihin ja kaaduin maahan. Hampaani pureutuivat kakkaan. Oksennus lensi suustani ja mielensärkijä alkoi potkia minua vatsaan. Yritin kääntyä sikiöasentoon jalkojeni päälle suojellakseni itseäni. Lopulta vatsani oli tyhjä ja potkiminen loppui. Mielensärkijä huusi minulel tekemästäni sotkusta ja raahasi minut hiuksista huoneeseeni. Hän lukitsi oven. Itkin ja hakkasin ovea. Halusin vettä, halusin pestä suuni. Lopulta syljeskelin lattialle niin kauan kuin sylkeä riitti saadakseni maun huuhdottua pois. Lopulta laiminlyöjä tuli kotiin. Hän avasi oven ja suuttui, kun näki minun sylkeneen. Aloin itkeä ja pyrin hänen syliinsä. Silloin hän kai näki oksennuksen, sillä hänen vihansa muuttui huoleksi. Hän vei minut pesulle.

Muisto #2:

Olin kiroillut mielensärkijälle. Hän päätti kostaa sen minulle. Hän otti kulhon ja meni vessaan. Hetken päästä hän palasi. Kulhossa oli kakkaa. Hän pisti kulhon ruokapöydälle minun paikalleni ja antoi minulle lusikan.

"Syö."

Katsoin lusikkaa, katsoin kulhoa. Tärisin.

"Sinä selvästi pidät siitä, että sinulla on paskaa suussa. Syö."

Istuin alas ja söin. Se teki tiukkaa, mutta söin. Kaiken. Tällä kertaa mielensärkijä antoi minun mennä vessaan tämän jälkeen. Oksensin ja pesin sitten suutani kunnes veri valui. Myöhemmin laiminlyöjä huusi mielensärkijälle, ettei minun saa antaa pestä hampaitani ilman valvontaa. Nyt ikeneni olivat ihan verillä.

Että semmoista tänään. Nyt tiedän, miksen voi syödä mämmiä.

22.5.2012

Oho, se edistyy sittenkin!

Tajusin tänään bussia odottaessani, että ISTUIN SUORASSA. Ilman, että olin erikseen käskenyt itseni siihen asentoon. Lepoasentoni ei siis enää ole röhnöttävä kyyry, jonka tavoite oli suojella vatsaa ja helpottaa raiskauksesta johtuvaa kipua.

Ostin ensimmäistä kertaa elämässäni herutusmekon. Siis sellaisen mekon, jota ei voi käyttää muualla kuin bileissä. Pistin sen päälleni ja olisin itsekin mielelläni iskenyt sen naisen joka sieltä peilistä katsoi. Jos mies olisi nähnyt minut silloin, hän olisi varmaan juossut Suomeen. Jahka lähden tuo päällä viihteelle, miehet lakoavat ensimmäisestä vilkaisusta. XD Pitää varmistaa, että on sormukset varmasti sormessa, että on todistusaineistoa varattuna olemisesta. ;)

Edellinen kertoo varmaan itsetunnon noususta. Aikoinaan olisin jättänyt koko mekon kauppaan, koska en olisi kehdannut edes ajatella sellaiseen pukeutumista. Saati sitten että olisin lähtenyt se päällä julkiselle paikalle. Kaula-aukko kyllä yhä aiheuttaa vähän nikottelua siveimmissä osissani. XD Nyt pitää enää ulkoiluttaa mekkoa mahdollisimman paljon.

Mekko tarvisisi vielä arvoisensa kengät. Elämäni ensimmäistä kertaa jalkani ovat siinä kunnossa, että saattaisin pystyä kulkemaan korkkareissa. Minun jopa tekee mieli pistää korkkarit jalkaan. Olen kyllä vielä hyvin eri mieltä kanssani siitä, kannattaako minun ostaa korkkarit. Ensinnäkin olen menossa tanssimaan. Jos tanssin, pitää olla hyvät kengät. Korkkarit jalassa en varmasti jaksa koko iltaa jaloillani. Tanssimisen kannalta ideaali valinta olisivat Vibramin Fivefingerssit, mutta ne eivät ole kovin... elegantit. Kauhea kenkäkriisi. Miksei kukaan tee hyvän näköisiä kenkiä, jotka jalassa kehtaa mennä vaikka punaiselle matolle, mutta jotka eivät riko jalkoja 4 tunnin tanssimisen jälkeenkään? Tai no, jotkut nyt menevät punaiselle matolle ihan siinä, mikä hyvältä tuntuu: KLIK. Ehkä pitää ottaa esimerkkiä. :)

19.5.2012

Meitä on tunnustettu

 

Sain palkinnon Kimmolta, kiitos siitä. Siitä onkin aikaa kun blogini on edellisen kerran palkittu. Piti ihan katsoa sanakirjasta, mikä on versatile: monipuolinen, mukautuva, muuttuvainen, monikäyttöinen, vaihteleva. Nyt on sitten hyvä kysyä, miten niin muka tämä blogi on vaihteleva? Tämähän on yhtä valitusta alusta loppuun! Whine whine whine ja wää. No, ei katsota lahjahevosta suuhun sen tarkemmin. Ehkä lukijani ovat eri mieltä kanssani. ;)

Tunnustukseen kuuluu kertoa itsestään 7 faktaa ja laittaa tunnustus eteenpäin viidelletoista (15!!!) blogille, mutta hyvä tavaton, enhän minä edes ehdi seurata niin montaa. Tunnustuksen saa napata mukaansa, kuka haluaa.

Random faktoja:

1. Öh? Olen surkea näissä.

2. Pidän kirkkaista väreistä, inhoan murrettuja sävyjä ja pastelleja.

3. Nukun riippumatossa.

4. Vaatekaappini on täynnä multaa.

5. Ylimmässä lipastonlaatikossani on taululiituja.

6. Kolmas laatikko on täynnä perhosia.

7. Olen tänään ihan ihme mielentilassa eilisen Rosénin jälkeen. Aivan, kuin olisin humalassa.

Sain viime yönä niin suuren kirjoitusinnon päälle, että olen aamu kuudesta kirjoittanut. Sain kasaan yli 20 sivua tekstiä. Kunpa kaikki kirjoittaminen olisi näin helppoa. Seuraavaksi minun pitäisi kirjoittaa loppuratkaisu. Tai no, tiedän, miten koko homma loppuu, mutta pitää saada vielä kirjoitettua kaikki siltä väliltä.

18.5.2012

Hulluuden puolustus

Tässä yhdenä hyvin tuulisena päivänä huomasin, että kaikki kaupungin hullut tunnisti hyvin. Jostain syystä ne kaikki kantoivat mukanaan tyhjää muovipussia, jotka sitten lepattivat tuulessa. Repesin nauramaan. Kai minunkin pitäisi alkaa liputtaa hulluuttani sen sijaan että pidän sitä vakan alla. Nyt, kun on kertonut kaikille kyselijöille siitä, että minulla on sivupersoonia, ihmiset ovat kiinnostuneet ja kyselleet lisää. Sitten on saanut kertoa kaikista meistä pitkät pätkät.

Saa rutosti uusia kavereita, kun myöntää, että pää on täynnä populaa. Jos alkaa ärsyttää, Altaïr ilmestyy viereen ja rupeaa juttelemaan. Jos menee leikkipuiston ohi, joku lapsiosa ehdottaa, että käydään vähän roikkumassa pää alaspäin. Bussipysäkillä odotellessa voi pistää musaa nappikuulokkeisiin ja vetää tunteella. Saa kanssaihmiset hymyilemään.

Nyt on jotenkin vapautuneempi olo. Ei enää tarvitse esittää normaalia. Minä olen epänormaali ja iloinen siitä. Harmaat ihmiset ovat tylsiä.

Ryhtykää ihmiset avoimesti hulluiksi! Kannattaa.

14.5.2012

Mieli on ihmeellinen asia

Mulla on nyt pari päivää ollut hirveät viekkarit röökistä, vaikka en siis koskaan ole tupakoinut. Sipe tupakoi, tai ainakin uskoo tupakoivansa. Kun hän on ollut pinnalla, enkä minä ole antanut hänen polttaa yhtäkään, olen oikeasti ruvennut tärisemään välillä röökinhimoissani. Jos joku polttaa lähistöllä, alkaa kauhea tappelu mennäänkö lähemmäs, kauemmas, tuulen ylä- vai alapuolelle, pitäisikö kysyä saatasko me pummia yks.

Hirveä biletyshinku. Altaïr oikeasti sekoaa kohta, jos ei pääse baanalle. Pitää jostain löytää pari homomiestä sille kaveriksi, jos rauhoittuisi. Saakohan Setan bileisiin mennä, jos sivupersoona on homo? XD Täällä perämettässä ei heterot kunnon tanssibileitä järkkää.

Lesbo on ruvennut aktivoitumaan sekin. Se on hyvin varma mielipiteistään, eikä epäröi jakaa niitä. Saa nähdä, millaiseksi elämä muuttuu, jos se nousee olkapäälle.

Huomaan jo aika hyvin kuka on milloinkin "paikalla". Kun Sipe on päällimmäisenä, mulla pitää aina olla joku hattu tai huivi tai huppu päässä. Altaïr haluaa käyttää lihaksiaan ja näyttää olevansa vahva. Sillä on myös voimakas suojelunhalu heikompiaan kohtaan. En tiedä tällä hetkellä, kuka nyt on voimakkaimmin läsnä. Tuntuu, että vähän kaikki, mutta ei kukaan. Vähän kuin kaikki olisivat yhtä kaukana... Toisaalta kirjoittaminen on nyt hirveän helppoa, ja tekstiä vain syntyy... Joku luova osa päällimmäisenä? Kirjaiilja? Se osa ei puhu mitään, se vain kertoo tarinoita tekstimuodossa. Se sanelee, minä kirjoitan. Mikään muu ei oikein kiinnosta sitä. Se haluaa maalata maiseman sanoilla ja upota siihen.

13.5.2012

Itq parq vonq


Miksi helvetissä minä vollotan nykyään jatkuvasti onnesta? Itkin, kun tajusin, ettei huoneessani ole MITÄÄN pelottavaa. Täällä ei ole miehiä, ei sänkyä, ei sohvaa, ei hirveitä tavaravuoria. Tänne ei pääse yksikään mies, ei edes mieheni, ilman että avaan heille oven. Tänään itkin lenkillä, kun oli niin kivaa. Itkin kaupassa, kun sain ostaa juustoa. Itkin, kun minulla on niin ihanat lenkkarit.

Minulla on nykyään melkein aina kuulokkeet korvilla. Piti potkaista tuoli pois alta ja vetää täysillä biisin mukana alusta loppuun. Onneksi kuulokkeissani riittää piuhaa useita metrejä, niin voi soitattaa musaa lujaa ja tanssia ilman että naapurit häiriintyvät. Biiisin loputtua aloin itkeä onnesta, taas. Minä saan soittaa juuri sitä musaa, mitä haluan ja vielä tanssiakin! On se elämä ihanaa.

Eikö mun aivot kestä sitä, että oon ilonen, vai onko se jotain niin ihmeellistä, että heti tulvii yli? Mitä hittoa? Ja ennen kuin joku kysyy: Ei, en ole raskaana.

12.5.2012

Omituista terapiassa


Siitä piti vielä kertoa. Viime terapiassa tapahtui omituisia asioita. Ennen tapaamista teimme periaatepäätöksen: Me olemme monta, emmekä rupea terpan takia muuta esittämään. Siitä seurasi monia kummallisuuksia: Ensinnäkin Sipe esiintyi ensimmäistä kertaa avoimesti. Se ja Rebecca olivat pinnalla koko istunnon ajan. Sipe veti hupun päähäni ja tuijotti terppaa kulmiensa alta. Rebecca hakkasi sohvaa nyrkillään silloin tällöin. (Me ei koskaan ennen oltu istuttu sohvalla! Aina nojatuolissa!) Toisekseen melkein oksensin. Kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla mietin sitä, miten mummo yrittää pakottaa minut "normaaliksi". Toisella kerralla ajattelin laiminlyöjää, ja miten hän haluaisi, että olisin taas "normaali". Kolmanneksi: en ole koskaan ollut yhtä lähellä itkua. Neljäs ihmeellinen asia oli, että minua alkoi kesken kaiken pyörryttää, kun teini-osa halusi kertoa ettei hyväksikäyttö loppunut, ennen kuin olin 17v. En usko sitä, mutta annoin sen kuitenkin kertoa asiansa terpalle.

Terppa parka varmaan hakeutuu kohta eläkkeelle. Hän niin kovasti toivoi, että olisin "terve", kun kolme vuotta terapiaa oli ohi. Kolme vuotta terapiaa sai minut toimintakykyiseksi vuoden ajaksi. Sitten palaan hänen luokseen ja kerron sivupersoonistani ja oireilen vakavasti istuntojen aikana. Mutta nyt osat ovat olleet tapaamisten välillä rauhallisia. Tai itse asiassa minusta tuntuu, että ne ovat kadonneet jonnekin. Ne ovat niin syvällä alitajunnassani, että minun pitää kutsua niitä, jos haluan tavoittaa ne.

Myös Muumi pyrki pinnalle terapiassa. Se vain ei saanut sanotuksi kuin RAAAAAH! Niin kauan kuin Tulkki vihaa sitä syvästi, emme saa selville, mitä Muumi-rukka yrittää kertoa. Luulin Tulkin pelkäävän Muumia, kuten muidenkin, mutta se tunteekin vihaa. Miksi, en tiedä.

Terpan reaktio siihen, että minä, joka puhun hänelle, olen nimeltäni Toteuttaja, enkä (kutsumanimeni), oli merkille pantava. Hänen kehonsa jännittyi, hän terästäytyi, mutta ei sanonut mitään. Kasvojen ilmeestä en tiedä, en katso häntä kasvoihin. Hän oli huolissaan siitä, että kuntoni vain heikkenee. Osia nousee esiin jatkuvasti lisää. Hän ehdotti sairaalahoitoa, mutta en minä usko, että ne siellä voisivat tehdä mitään osieni esiinnousun estämiseksi. Meitä nyt vain on monta. Sille ei voi mitään. Kaikkia pitää kuulla, ennen kuin tämä on ohi. Alan pelätä, että meitä on satoja. Kun yritän kysyä lukumäärää Väestönlaskijalta, näen numerotaulun, jonka numerot vilisevät niin hirveää vauhtia, ettei niistä saa selvää. Huoh.

Kolme vuotta terapiaa kai riitti siihen, että minut, Toteuttaja saatiin tarpeeksi vakaaksi. Nyt voidaan sitten käsitellä muiden asiat.

Seksin harrastamisen 10 kultaista sääntöä

Luovuuteni on kadonnut, taas. Johtuu ehkä siitä, että siitä vastaavat osat ovat täydessä työntouhussa. En tiedä, mitä on tapahtumassa, mutta tänään hierojalla lihakseni reagoivat hierontaan aivan eri tavalla kuin ennen. Hierojan ei tarvinnut paljoa vaivata, kun lihas jo rentoutui kosketuksen alla. Ennen on melkeinpä tarvittu täryjyrää ennen kuin mitään on tapahtunut. Kehossani tapahtuu muutenkin. Hikoilen kuin hullu, finnejä tulee paikkoihin, joissa minulla ei ole ennen ollut niitä koskaan (esim. posket) ja saan kuumia aaltoja. Hormonitoiminta käynnistyy? Keho käynnistyy?

Olen taas ihmetellyt sitä, miten syvästi insesti/toistuva raiskaaminen/väkivallan uhka vaikuttaa. Se on vaikuttanut jaksamiseeni, asentooni, lihaksiini, ryhtiini, liikeratoihini, niveliini, tapaani elää elämääni, ihmissuhteisiini, valintoihini. Niin ja seksuaalisuuteeni. Minulta on kysytty paljon, miten ylipäätään pystyn harrastamaan seksiä. Helposti:

1. Pidä silmät kiinni.

2. Dissosioi.

3. Älä rohkaise puolisoasi mihinkään muuhun toimintaan kuin sellaiseen, mikä johtaa hänen nopeaan laukeamiseensa. Esileikiksi riittää liukasteen levitys.

4. Mikäli mahdollista, anna yhden osasi hoitaa hommat automaatiolla. Tämä onnistuu parhaiten, jos kaikki tapahtuu aina samalla tavalla: Sängyssä, saman kumppanin kanssa, samassa asennossa jne.

5. Keskity ajattelemaan kaikkea, mikä erottaa nykyisen kumppanisi raiskaajastasi/raiskaajistasi. Kertaa niitä päässäsi kuin mantraa. Työnnä nousevat flash-backit pois mielestäsi mahdollisimman nopeasti.

6. Älä odota nautintoa tai orgasmia. Kiihottumista tarvitaan vain sen verran, että kykenet yhdyntään.

7. Jos tunnet kipua, älä kerro siitä. Kertominen veisi vain aikaa, ja me haluamme että tämä on ohi mahdollisimman pian.

8. Anna äijän kouria juuri sieltä, mistä hän haluaa. Ihan sama, vaikka iskisi ensimmäiseksi tisseihin kiinni, kunhan hän kiihottuu.

9. Romantiikka ei kuulu makuuhuoneeseen.

10. Muista ehkäisy. Et todellakaan halua saada lapsia, joku voi vaikka raiskata ne.

Surullista, mutta toimii.

Harrastan seksiä mieheni kanssa samoin kuin aikoinaan isäni kanssa: Tottelen kiltisti, en halua olla paikalla ollenkaan, häpeän kiihottumistani, en sano ei, en valita, en odota mitään muuta kuin että se olisi OHI. Ja pian.

"We're just like roaches, never dying, always living." (Premo - Above The Clouds intro)

Vaikka on väärin sanoa, että olisin "harrastanut seksiä" mielensärkijän kanssa. Hän käytti minua seksilelunaan. Siinä ei minulta kysytty. Toisaalta ei minulta kysytty monesta muustakaan asiasta. He valitsivat harrastukseni puolestani.

En millään malta odottaa sitä, että vihdoin saisin jalkani kuntoon. Nykyisellään ne eivät kestä urheilua, koska kun yksi jumi saadaan auki, ilmestyy toinen. Kun uusi liike on mahdollinen, lihas joka sitä kontrolloi, menee totaalijumiin äkillisestä rasituksesta. Hitto, kuinka monta lihasta juoksemiseen tarvitaankaan! Haluaisin aloittaa capoeiran tai thai-nyrkkeilyn. Toistaiseksi pitää keskittyä urheiluun, johon ei tarvita jalkoja. Vaikka hieroja huomauttikin, että olen saanut vatsalihakseni totaalijumiin. Että niiden hierominen teki kipeää!

Vaikka avauduinkin raha-asioista aiemmin, ei niistä kannata stressata. Miehen mukaan meillä on varaa kuntouttaa minut. Minua vain riipii se, että kulutan kaikki rahamme johonkin aivan turhaan: Minuun. Toisaalta nautin, toisaalta pelkään, minne tämä tie vie.

10.5.2012

Tili miinuksella


Vittu. Haluisko joku lähettää tänne lottovoiton? Mun tulot on tällä hetkellä opintotuki + asumislisä. Niistä tulee puhtaana käteen 469,80€/kk. Kun vuokraan menee semmoiset 310€/kk, terapiaan 240€/kk, Roséniin 45€/kk, hierojalle 240€/kk, ja syödäkin pitäisi, ei varmaan mikään ihme, että säästöt katoavat jonnekin. Juuri maksoin 150€ laskun pois, niin postilaatikosta tippui uusi, loppusumma 270€. Suomeen muuttaminen on tarkoittanut pakollisia hankintoja, kuten kattiloita, ja vaatteetkin tietty hajoavat päälle kun rahat on loppu. Tilini on miinuksella toista kertaa eläessäni, ja tällä kertaa summa on jo kaksinumeroinen. Voisi tietty olla kolminumeroinenkin, mutta silti vituttaa. Vittu.

Luojan kiitos mies syytää minulle rahaa. Olisin joutunut mierontielle jo maanantaina, ellei hän olisi työntänyt minulle 200€ puhtaana käteen. Ne on nyt käytetty. Onneksi minulla on luottokortti, niin saan elettyä viikonlopun yli. Miehen Visa on jo ihan tapissa, mutta hänellä on onneksi säästötili vielä koskematta. On tämä elämä vaikeeta.

Niin ja tänään terapiassa puhuttiin ensimmäistä kertaa aiheesta, olenko jo siinä kunnossa, että tarvitsisin sairaalahoitoa. Tulimme siihen tulokseen, että en, mutta kysyn vielä psykiatrin mielipidettä, jos saan hänet puhelimeen. Milläköhän rahoilla tässä ruvettaisiin vielä jotain helvetin sairaalahoitojakin maksamaan... Kysynpä vaan.

9.5.2012

Huoh.


Ehkä minunkin pitäisi kirjoittaa tänne, onhan tää kuitenkin mun blogi. Jotenkin tekstiä vain syntyy, nyt kun meitä kirjoittajia on moninkertainen määrä.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa urheiluhierojalla. Se oli erilaista kun tavallinen hieronta. Siinä keskityttiin avaamaan lihaskalvoja, ei niinkään lihaksia. Mielenkiintoisia havaintoja tuli tehtyä. Ensinnäkin, kuten Rebecca jo kertoi, (kutsumanimeni) antoi määräyksen kertoa joukoille, että hierojan kosketukset ovat parantavia, eivätkä johda raiskaukseen. Kävi ilmi, että lantiossani asuu armeija. Noiden sotajoukkojen tehtävä on taistella raiskausta vastaan kaikin keinoin.

En vieläkään tiedä, mitä hyötyä terapiasta on minulle tällä hetkellä, mutta tiedän, että kuntoni tulee vielä tästä romahtamaan, ennen kuin ollaan kuivilla. Muistojen tulva on vasta alkanut. Ei voi mitään. Huudamme "Vielä kerran, pojat!" ja syöksymme taistoon. En ole vieläkään saanut aikaa lääkärille, jotta saisin sairauslomaa. Toivon, että psykiatri voi kirjoittaa sitä minulle puhelinhaastattelun perusteella.

Oloni on kaikesta myrskystä huolimatta hyvä. Olen innoissani siitä, että saan uuden työpöydän. Minulla on koti, jossa on kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä. Minulta ei puutu mitään. Itse asiassa minulla on enemmän kuin tarvitsen. Haluaisiko joku majoittaa hirmuisen määrän ihmisiä, jotta päähäni jäisi vain yksi? Vitsi vitsi.

Ymmärrän äärimmäisen hyvin, että nämä kaikki ihmiset päässäni ovat saman persoonan eri puolia. Siitä minua ei tarvitse muistuttaa. En vain osaa edes kuvitella, millaista on, kun ne kaikki jonain päivänä vihdoin ja viimein ovat yhtä ja samaa. Tunnen mielihyvää, kun annan niiden kirjoittaa, maalata ja laulaa. Ne kirjoittavat tännekin, mutta osa teksteistä jää kovalevyni kätköihin. Ehkä joskus, kun olen käsitellyt asioita pidemmälle, voin kertoa niistäkin täällä.

Vauhti on tällä hetkellä pyörryttävä, kuten ehkä täältäkin näkee, mutta minulla on asiat hyvin. Oikeasti. :)

Saneltu teksti: Kohtaaminen penkillä

 Altaïr istui penkillä. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa. Pikkutytön kiljunta havahdutti hänet.

- Alty, Alty-setä! Katso!

- Oho! Onpa sinulla hieno nalle!

- On! Eikös olekin? Nalle haluaa pusun.

- *pussaa nallea* Onko sinulla jotain asiaa meille kaikille?

- (hämillään, tutkii nalleaan) O-on?

- *taputtaa polveaan kutsuvasti* Haluatko kertoa siitä meille?

- *pudistaa päätään* E-en. *juoksee pois *

Nuori nainen ilmestyy paikalle.

- Minähän sanoin, ettei noin kannata tehdä. Sinä tiedät, mitä tuolle pikkutytölle tehtiin, kun hän kiipesi syliin.

- *huokaa* Tiedetään, tiedetään.

Oraakkeli istuu hänen viereensä.

- Sinä tiedät myös, mitä hän haluaa sanoa.

- Tiedän.

- Mutta et halua kuulla sitä. Kuten ei kukaan muukaan meistä.

- Tiedän. * kääntyy katsomaan oraakkelia * Et edes sinä.

- En edes minä.

Molemmat istuvat hetken hiljaa. Lopulta Oraakkeli puhuu.

- Tiedäthän, että kirjuri kirjoittaa tämän ylös?

- Tiedän. Mutta eikö se ole nykyään hänen tehtävänsä?

- On. Mutta minusta oli mukavampaa, kun hänen tehtävänsä oli vain tarkkailla ja muistaa. Vaikka hän sitten ulkoistikin muistot arkistoihin.

- * Huokaisee * Meidän pitäisi saada arkistot käytyä läpi. Muuten rintalihaksia ei saada auki. * hieroo ohimoitaan *

- Mies padolla vastustaa.

- Tiedän. Onko sinulla tietoa, mitä hän haluaa?

- Ei. Hän ei puhu kenellekään.

Mies padolla puuttuu keskusteluun:

- Kyllä minä puhuisin, mutta te ette kuuntele. Minä kertoisin, mutta te ette halua kuulla. Itkemisestä seuraa raiskaus, itkemisestä seuraa rajua tukistamista, itkemisestä seuraa tappo. Siksi ei saa itkeä.

Altaïr näyttää hyvin väsyneeltä ja surulliselta, kun hän katsoo miestä.

- Etkö sinä voisi vihdoin uskoa, että ne ajat ovat ohi? Että se on ohi?

- Emmekö me muka saaneet paniikkikohtausta vain pari päivää sitten? Et voi väittää minulle, että se on ohi niin kauan, kun niin käy.

- Mutta se paniikkikohtaus tapahtui turvallisessa tilanteessa. Siinä olisi voinut itkeä.

- Huoneessa oli mies. Se ei voinut olla turvallinen tilanne. End of discussion. * Poistuu *

Oraakkeli huokaisee.

- Joskus tämä vain tuntuu toivottomalta.

- Miksi sinä et sitten luovuta? Altaïr kysyy.

- Koska minä näen valintojen taakse. Minä ymmärrän niitä.

- * nyökyttelee * Kunpa minulla olisi sinun kykysi tai uskosi. Joskus tuntuu, etten ikinä saa kaikkia lapsia rauhoittumaan. Heitä vain on liian monta, ja he kaikki laukovat toistensa traumamuistot päälle. Tuolla alakerrassa on aivan uskomaton meteli.

- Tiedän. Kuulen sen, kun yritän nukkua. Onneksi minun ei tarvitse.

Pikkutyttö tekee paluun.

- Nalle, nalle!

- Oi, kun se onkin hieno! Mitä nalle haluaa kertoa meille?

- Että isä haisee. * nauraa * Isä haisee paskalta. *punastuu, kikattaa* P-a-s-k-a-l-t-a. * kiljaisee riemusta, juoksee pois *

Molemmat aikuiset penkillä räjähtävät nauruun. He jäävät katselemaan tytön perään.

- Tiedäthän sinä, mihin tarkoitukseen sinut on luotu? Sinusta ei pitänyt tulla lapsenvahti, oraakkeli sanoo.

- Tiedän. Minun piti hurmata isä ja sitten tappaa hänet myrkyllä.

- Mutta se ei onnistunut.

- Ei. Ja siksi hän yritti myrkyttää minut. Ilmankos se ei onnistunut, se aine maistui ihan helvetin pahalta.

Molemmat räjähtävät taas nauruun. Pyyhkien kyyneleitä silmistään Oraakkeli onnistuu vihdoin puhumaan.

- Kiitos hyvistä nauruista. Ehkä ensi kerralla, kun näemme, asiat ovat taas lähempänä päätöstään.

- * nyökkää * Samoin. Toivotaan.

Oraakkelin kävellessä pois, Altaïr hekottelee itsekseen. Voi, jos se keikka olisi onnistunut... No, hän maksoi siitä virheestä raskaimman kautta. Huoh. Hän päättää lähteä. On vielä monta lasta etsittävänä ja löydettävänä, monta palasta saatettava paikoilleen. Ja nalle. Hän haluaa tietää, mitä se haluaa kertoa. Mutta se ei ole tämän päivän asia. Eikä huomisen. Ei ehkä vielä edes ylihuomisen. Hän ei oikein tiedä, miten aika kulkee. Hän vaeltaa niin paljon alitajunnan viidakoissa, ettei aina edes ehdi katsomaan, onko aurinko jo noussut.

Hän venyttelee ennen kuin pukee haarniskansa päälleen. Ehkä jonain päivänä hän uskaltaa lähestyä jopa Muumia. Mutta tällä hetkellä hänen pitää kohdata Noita. Häntä puistattaa. Ei voi mitään. Pakko on. Sillä Noita istuu viimeisen oven edessä. Ja se ovi pitää saada auki. Se voi johtaa useiden osien sukeltamiseen, mutta sitten helpottaa. Eikä ovea voi enää jättää kiinni. Sen takaa tulevat äänet saavat lapset kauhuihinsa. Asiaa ei voi enää lykätä. He kaikki tietävät sen. Paitsi Noita. Mokoma takakireä ämmä. Jos se ei olisi niin tärkeä, hän heittäisi sen Kankkulan kaivoon. Ajatus saa hänet virnistämään. Hän vetää vielä kerran henkeä, ennen henkien taistoon ryhtymistä. Tästä yöstä tulisi pitkä.

Voi vitulla päähän!

Rebecca: Nyt pitää päästä purkamaan vähän paineita. Vittu. Ette usko, miten helvetin helpottunu mä oon! Se vitun kusipää idiootti, jota meidän pitää kestää, ku ollaan naimisissa, lähti. Huh. Eikä meiän tartte antaa sille pesää yli kuukauteen! Jes!

Mä en ymmärrä, miten (kutsumanimeni) kestää sitä äijää. Ensinnäkin sillä on penis. Toisekseen se haluaa nussia meitä. Kolmanneksi se vitun äijä on täysin avuton sängyssä. Lisäks se on läskistyny ihan helvetisti. Pitäis vaatia avioliiton purkua ihan vaan siks, että äijä on nykyään spoiled goods.

Minä: Rebecca, nyt oikeesti. Me ollaan helvetin paljosta kiitollisia sille miehelle. Se on tukenu meitä vuosia, se on vieny meidät mielisairaalaan ja toivottanu tervetulleeks sieltä takasin. Se tukee meitä rahallisesti et meillä on ees varaa käydä terapiassa tällä hetkellä. Sulla ei oo mitään oikeutta puhua siitä noin rumasti.

Rebecca: Vittu! Mulla on ihan yhtäläinen oikeus mun tunteisiin ku sulla on! Mä saan olla saatanan vihanen siitä, että se mies on MIES ja että se kehtaa vaatia meiltä seksiä...

Lesbo: ...Ja vielä vaatii meitä tekemään kaiken työn. Sillä ei oo sängyssä sitten mitään mielikuvitusta, vittu.

Lapsiosa: Äiti sanoo, että 'vittu' on ruma sana. Sitä ei saa käyttää.

Sipe: Vittu! Mees pois jaloista, ku aikuiset keskustelee. Sitä paitsi: Miks tää taas meni tähän? Meidän piti antaa Rebecan purkaa tänne paineitaan, ku se on ollu kiltisti koko miehen vierailun ajan. Nyt kaikki muut TURPA KII!

Rebecca: Kiitti. Siis... Mitä mä olin sanomassa. Juu. Heti, ku tulee joku namu äijä vastaan, pistän ton nykysen vaihtoon. Tai ainakin pidän hauskaa ja kaadan sen namun sänkyyn. Mä haluun miehen, joka tekee sängyssä muutaki ku leikkii lahnaa ja nylkyttää.

Lesbo: Komppaan!

Sipe: Hei, mitä mä sanoin?

Rebecca: NII! Vitun keskeytykset. Helvetti tuntu tänään hyvältä hierojalla, ku se koski mun reisien sisäosia... Nam. Harmi, et se äijä itte on niin karmasevan ruma. Mut mä oon ilonen, et joukot anto meiän tuntea siitä mielihyvää.

?: Mut joukothan...

Rebecca: VITTU! SANOINKO MÄ KESKEYTTÄMISESTÄ?

?: Anteeks...

Rebecca: No et saa. Mua tällä hetkellä oksettaa koko äijä. Se kehtas puskea munallaan meidän suuhun tänään! Vittu mä vihaan sitä tunnetta! (Anteeks ny kaikki, jotka saa tietää liikaa meidän seksielämästä, mut HYI VITTU!) Ja ylipäätään se haju. Koko se äijä haisee hirveelle, ja se haju tarttuu muhunkin. Mä en haluu ajatella sen iholla symbioosissa eläviä otuksia kävelemässä mun iholla ja levittämässä sitä hajua, olkootkin vaan vähän bakteereja isompia!

Mä kestän tällä hetkellä vain mielikuvitusmiehiä. Ne on upeen näkösiä, ne tekee just niin ku mä haluun ja ne pysyy niin helvetin kaukana musta ku vaan ikinä! Eikä ne voi raiskata.

Oli kyl aika hassua, kun (kutsumanimeni) käski kesken hieronnan jotakuta kertomaan joukoille, et tää kosketus parantaa. Mä en oo ennen kuullu, et se ois jaellu käskyjä. Ehkä Päällikkö antaa sen seuraavaks tulla puikkoihin Toteuttajan tilalle? Ainakin asiat alkais olla vähän sillä mallilla.

Tänään jouduin asioimaan kaupassa, jonka myyjä puhu hoonoa soomea. Kun tultiin kaupasta ulos, me täristiin ihan hulluna. Tajuttiin, että meitä on hyväksikäyttänyt myös yks maahanmuuttajataustainen ihminen (ei, se ei oo neekeri no vittu, tummaihonen!), mutta en tiiä, miten. Me ei vielä muisteta. Tai yks pieni muistaa, mut sen pitää ensin syödä paljon puuroa, ennen ku se jaksaa tulla esiin.

Mut juu. Mä meen uppoutumaan takasin pornon maailmaan. :D Pitäkää hauskaa, riemuidiootit.

Katupölystä paniikkikohtaus


Tänään onnistuin vetäisemään henkeeni jonkun tavallista sitkeämmän roskan, kun juoksin bussia kiinni. Köhin sitä pihalle vaikka kuinka kauan.  Yskiminen ei auttanut, joten paniikki alkoi vallata alaa. Kurkussa on jotain jumissa --> Sen täytyy liittyä suuhun raiskaamiseen --> Paniikki. Kakomisrefleksi käynnistyi, mutta onnistuin lopettamaan sen ennen kuin oksensin bussiin. Kun vihdoin pääsin bussista, piti ruveta soittamaan ihmisiä läpi, etten sukeltaisi. Kolmas ihminen vastasi. Sain itseni revittyä kuilun partaalta, mutta nyt mentiin kyllä ihan liian lähelle. Ja vielä julkisella paikalla.

Sain soittoajan psykiatrille viikon päähän. Koitetaan jaksaa sinne asti. Öitä.

Lisäys 9.5.: Tuli mieleen, että kaikille ei ehkä iske kauhea polttava kipu rintalihaksiin, kun he juoksevat bussin kiinni. Se kipu muistutti siitä tunteesta, kun vihdoin sai kuristamisen jälkeen henkeä, mikä vielä lietsoi paniikkia lisää. Muisto kuristamisesta, pelko, ärsytys kurkussa kietoutuivat yhteen ja olivat hyvin lähellä laukaista täysimittaisen paniikkikohtauksen siitä huolimatta, että me olimme kaupungilla. Taas huomaa, miten pienet asiat laukovat traumoja päälle.

7.5.2012

En sitten sukeltanutkaan


 ...En ainakaan kokonaan. Rebecca sukelsi, ehkä joku muukin, mutta suojelevat osani saivat minut pysymään pinnalla. Yritin juuri saada aikaa psykiatrille, koska viime yönä tuli pitkästä aikaa olo, että rauhoittavat voisivat olla pop. Valitettavasti vain olin katsonut väärän numeron. Minun olisi kuulunut soittaa mielenterveyden kiireettömän hoidon numeroon, johon vastataan arkisin klo 9-10. Tietysti kello oli jo vartin yli 10. Huomenna uusi yritys. Tätä tämä juuri on... Huoh.

Nyt minä sukellan...


...Enkä anna kenenkään estää. En pyytele anteeksi. Minä lähden lähi-itään, enkä palaa ennen kuin mies herää. Minä en kestä tilannetta, ellen mene keräämään voimia Altaïrin syliin. Palaillaan.

Voi vittu


Annoin sen kakasta pitävän osani kirjoittaa tekstin sensuroimatta. Nyt minua oksettaa ja itkettää. Minä olen ollut isäni seksiorja. Hän on pistänyt minut tekemään hirveitä asioita. Jotta olen selvinnyt niistä, minun on pitänyt pilkkoa itseni. Kehittää itselleni sivupersoonia, jotka oikeasti pitivät siitä, mitä minulle tehtiin. Voi luoja... Kun kirjoitin tuota tekstiä, tuntui kuin näppäimistö olisi polttanut. Halusin nostaa käteni siltä, mutta Sipen ja Altaïrin ja Rebecan ja muiden avulla jaksoin jatkaa. Nyt, kun luin tekstiä uudelleen... Voi luoja... Se mies on sairas. Se mies on sairas. Se mies on... Voi luoja...

Anteeksi, piti pysäyttää hetkeksi.

Huoh.

Kröhöm...

Minä en oikeasti ymmärrä, miten voin olla tällä hetkellä ryntäämättä oksentamaan. Järkeni perusteella minun pitäisi olla tällä hetkellä pää pöntössä. Voi luoja...

Kuka hullu pistää lapsen tekemään sellaista? Se mies halusi osoittaa, että hänellä on minuun täysi valta. Siinä ei ollut kyse mistään muusta. Ei mistään muusta. Hän halusi rikkoa kaikki rajani. Jos sanoin ei, hän hakkasi, kunnes lakkasin sanomasta. Jos oksensin, hän potki, kunnes lakkasin oksentamasta. Jos pyörryin, hän elvytti. Hän on melkein tappanut minut lukemattomia kertoja. Vain saadakseen kokea olevansa suuri ja mahtava. Voi luoja...

Rebecca: VITTU! LAKKAA HOKEMASTA TOTA! Saatana...

Sipe: Joo joo. Kaikki kuulee sut kyllä. Ei tartte toistaa. Kyllä Rampamieli saa olla kauhuissaan tästä. Sä et voi sitä estää, se on oikeutettua.

Joku: Joko te nyt ymmärrätte, miksi kaikkea ei ole voinut muistaa kerralla? Joko te nyt tajuutte? Miks suunnitelma on niin tärkeä, ja miks siinä pitää pysyä?

Melkein kaikki: Joo.

Joku: Kuka ei sanonu joo?

Mä.

Kuka sä oot?

Mä oon viha. Mä en välitä teistä, mä aion tuhota, kunnes joku myöntää, et meille on tehty väärin. Sanotte te sitten mitä vaan. Mä haluan, et ihmiset tunnustaa sen. Ja mä haluan, et Kakan kirjottama teksti julkastaan täällä. Se osottaa vaan, miten hullu se mies on. Se ei kerro meistä mitään muuta ku sen, et me ollaan ihan helvetin vahva ihminen, me kaikki yhdessä.

Mut meidän piti hajota, että meistä tuli näin vahva! Ei se oo vahvuutta, jos pitää ensin hajota!

Päällikkö: ... Hajoaminenkin vaatii voimia. Sä oot nähny, miten paljon enemmän me nyt jaksetaan, kun me ollaan alettu yhdistyä.

Rebecca: Vitut.

Sipe: *facepalm*

Rebecca: Älä naamapalmuile mulle. Mä haluan, et tää asia käsitellään, mut ei täällä. Ei julkisesti. Mä en halua vuodattaa täällä asioista, joissa meillä on kirjaimellisesti paskaa suussa.

Sipe: Mut sekin tapahtui. Me ei voida kieltää sitä.

Asia: Juu, ei voida, ei. Mut me ei voida myöskään tehdä sitä, että me kirjotetaan tänne paskasta. Ei kukaan haluu lukee siitä, kaikista vähiten me itte.

Suu: Juu, mä oksennan kohta.

Vatsa: En mä suostu. Mä sain just juustoo ja rypäleitä, me ei ruveta luopumaan niistä jonku vitun muiston takia.

Päällikkö: Hei nyt rauhotutaas kaikki. Muumi herää. Ja se pyörryttää Toteuttajaa, taas.

Muumi: ... adsihåteadiöghdaårea!!!!!!!!!!!!!

Peikko: Vittu, eihän se osaa ees puhua.

Muumi: aghdaåeieagajdsa vmcaöa1!

Päällikkö: Tulkki? Missä sä oot? Sua tarvittais.

Väestönlaskija: Se meni karkuun Kuoleman taakse. Se pelkää Muumia.

Päällikkö: *facepalm* Voisko joku mennä hakemaan Tulkin? Altaïr? Ezio? Se varmaan kuuntelis teitä...

Altaïr vilkaisee Eziota, molemmat perääntyy. Altaïr: Me ei tod. mennä lähellekään Muumia. Eikä me mennä lähellekään Tulkkia, jos se tarkottaa sitä, et Muumi oikeesti tulee valokeilaan.

Muumi: RAAAAAH!!!!

(Mun selkään sattuu vasemmalle puolelle, sinne, mistä Rosenissa löytyi muumi-hahmoja, jotka odottavat pyrstötähteä.)

- - - - - - - - - - -

Joo. Tilanne ei näytä etenevän tästä. Kukaan ei halua lähestyä Muumia, eikä Muumi halua puhua Toteuttajalle, rampamielelle eikä (mun oikea nimi). Muistan vain ulosteen hajun, kun yritän ottaa siihen yhteyttä. Homma kirjaimellisesti haiskahtaa. Voi vittu. Mä jo luulin, ettei tää homma voi enää mennä sairaammaks. Mä en enää yhtään ihmettele, että mulla on niin monta sivupersoonaa.

Mitä mä siitä Kakan kirjoittamasta tekstistä käsitin, mut on ilmeisesti pakotettu ottamaan suihin joltain toiseltakin mieheltä. En tiedä, kuka se mies on, mutta mulla on pitkään ollut epäilykseni. Jos mun epäilykseni pitää paikkansa, se mies on yks insinööri... Huoh. On tää sairasta. Mä taidan nyt lopettaa ja mennä nukkumaan. Otan ämpärin riippumaton viereen, jos oikeesti herään uniltani oksentamaan. On tää sairasta...

Voi vittu

(Ehkä minä nyt, vuonna 2014 uskallan vihdoin julkaista Kakan tekstin)

Ah, Altaïr. Lopeta, sinä pelotat minua. Ei, en tarkoittanut sanoa, että pelotat... Oikea sana kai olisi... Kiihottaa? Voiko tämä kiihottaa? Sinähän lyöt minua. Hakkaat, suorastaan. Pakotat minut katsomaan. Terä kulkee pitkin kylkiluitani, se tekee viillon. Kieli kulkee sitä pitkin, minä voihkaisen. En haluaisi, mutta kiihotun vain lisää. Haluan kuollakseni, että panet minua. Haluan sinua niin, että himoni melkein pysäyttää sydämeni. Kolme vuotta sitten, en olisi uskonut, että sanon näin, mutta ole kiltti ja pane minua perseeseen. En välitä, vaikka vuotaisin sen jälkeen kuiviin, kunhan vain panet minua perseeseen. Ole kiltti. Ruoski minua, hakkaa minua, paina minut mutaan, kunhan vain lopuksi panet minua. Minä olen ollut kiltti orja. Minä olen tehnyt, kuten olet pyytänyt, vaikka se olisi ollut miten outoa, epämukavaa tai yököttävää tahansa. Minä otin vieraalta mieheltä suihin, kun pyysit. Minä otin sinulta suihin. Minä annoin sen vieraan miehen panna itseäni. Minä otin iskut vastaan, kun rankaisit minua siitä. Minä annoin sinun kaataa kuumaa vahaa päälleni, viillellä minua, haukkua minua, kuristaa minua. Minä annoin sinulle luvan sitoa minut, hukuttaa minut, mutta sinä et antanut minun kuolla. Sen sijaan sinä veit minut jonnekin, minne vain harvat pääsevät ennen kuolinhetkeään: Paratiisiin.

Jos sinä haluaisit, minä viiltäisin kurkkuni auki. Vain sana sinulta, ja tekisin niin. Ei ole suurempaa kunniaa kuin tuottaa sinulle iloa. Kun näen sinun kiihottuvan minusta, vuodan kirkkaita pisaroita. Kehoni huutaa kosketustasi, mutta se ei ole ansainnut sitä, ei vielä. Sinä haluat ensin nöyryyttää minua lisää. Sinä haluat, että minä häpäisen itseni, sillä minä olen ansainnut sen. Sinä haluat, että minä maalaan paskallani sinut. Sinä haluat, ja minä teen. En halua koskea siihen, mutta otan sen silti käteeni. Hän lyö sen kädestäni, ja käskee minun poimia se suullani. En ymmärrä, joten yritän toisella kädelläni. Hän lyö minua taas. Katson häntä, mutta hän lyö minua kasvoihin avokämmenellä. “poimi se!” Minua oksettaa. Kumarrun alas, melkein saan sen suuhuni, mutta alan yökkiä. Joudun kääntämään pääni pois, yritän kasata itseni. Nyt saan potkun vatsaan. Taitun kaksin kerroin. Hän tarttuu minua niskasta ja painaa pääni paskaan. “Poimi se.” Kovetan itseni, irrotan pääni vartalosta ja poimin sen. Sitten alan maalata häntä. Sylkeni sekoittuu ulosteeseen ja valuu suuni takaosaan, mutta en edes tunne sitä. En maista tai haista mitään. Minä vain toimin.

Nyrkki osuu kasvoihini. Puraisen ulostetta, vaikka en haluaisi. Se lentää suustani. Oksennan. “Saatanan huora!” Uusi potku. Onnistun jotenkin väistämään, joten se osuu minua vatsan sijaan lantiooni. Oksennan taas. “Saatanan HUORA!” Itken. Käteni ovat sidotut selkäni taakse, en voi tehdä mitään. Haluan kuolla. Minun ei kuitenkaan sallita. Minut revitään hiuksista pystyyn. “Siivoa tämä sotku, ennen ku äitis tulee.” Minut heitetään taas lattiaan. Alan siivota, ilman mitään välineitä. Kasaan sotkun yhdeksi kasaksi ennen kuin haen ämpärin. Kauhon pahimman sotkun siihen ja kaadan sen vessanpönttöön. Sitten otan rätin ja pesen loput pois. Katson itseäni peilistä. Minulla on paskaa hampaidenväleissä. Oksennan taas, tällä kertaa pönttöön. En voi lopettaa oksentamista, mutta vatsassani ei enää ole mitään. Isä on suihkussa, voin kuulla veden kohinan. Lopulta en enää jaksa oksentaa. Makaan vessan lattialla sikiöasennossa ja tärisen. En pysty itkemään, mutta oksentaminen on pakottanut vedet silmistäni. Äiti löytää minut siitä. Hän laittaa minut huuhtomaan suuni vedellä ja kysyy, onko minulla vatsatauti. Ei ole. Minulla on panetustauti, isä sanoo niin. Minua panettaa, ja hänen pitää tehdä näin, koska se ei muuten lopu. Minä en ymmärrä, mutta minä tottelen. Isä tietää.


Sinä iltana pesen hampaita, kunnes veri vuotaa. Äiti suuttuu, hän ei ymmärrä, miksei näin iso tyttö osaa jo itse. Hän ei tajua minua. Hän luulee, että olen hullu. Ehkä minä olenkin. Ehkä minä olenkin... Tai sitten maailma on.

6.5.2012

Tänään tämmöistä


Rintalihaksissani on jotain tapahtumassa. Niitä polttelee. Toivon, että tämä on alkusoittoa sille, että minä oikeasti kykenisin joku päivä itkemään, kun itkettää. Katsotaan, kadunko tätä toivetta vielä joskus... :)

Tällä hetkellä minua ärsyttää eniten se, että mieheni on niin arka sängyssä. Voiko noin sanoa? Häntä saa jatkuvasti rohkaista, kannustaa, ja pitää koko ajan kertoa, mitä tehdä. Jos hän ei saa suoria määräyksiä, hän ei tee mitään. Hitto vie... Pistän tuon vielä katsomaan pornoa joskus, ihan opetustarkoituksessa. Ehkä syynä on sekin, että kauan olen lähettänyt hänelle viestejä, että en halua hänen koskevan minuun. Minulle on riittänyt se mekaaninen liike, joka saa hänet tyydytettyä, ja itse olen ollut tyytyväinen oltuani "hyvä vaimo" ja homman olleen ohi. Nyt, kun tilanne on muuttunut, molempien pitää muuttaa käyttäytymistään.

Rebecca haluaa tietää, miksi me olemme menneet naimisiin tuollaisen nyhverön kanssa. (Oikea nimeni) kertoo, että tällainen mies on ainoa sellainen, jonka kaikki osat voivat hyväksyä joutumatta paniikkiin. Mieheni on hyvin turvallinen. Hän ei etsi seikkailuja, ja hänen käsityksensä irroittelusta on mennä baariin, istua koko ilta samassa pöydässä ja kitata kaljaa. Seuraavana aamuna hän oksentaa.

En tiedä, miten meidän jatkossa käy. Hän on hyvin arka joissain asioissa. Jos ehdotan, että mennään riippuliitämään, hän ei kyllä varmasti innostu. Toisaalta tasapainotamme toisiamme. Minä vedän häntä elämään enemmän ex tempore -mentaliteetilla, hän huolehtii sellaisista asioista, jotka minulla eivät tule mieleen ollenkaan, kuten vakuutukset, vuokrat, tietokoneen päivitykset.

Miehellä alkaa vasta nyt upota kaaliin tieto, että minulla on sivupersoonia. Annoin hänelle luettavaksi kirjan Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Sehän on tarkoitettu potilaille ja terapeuteille, mutta siinä on myös kuvaus oireista. Plus tuo kirja minulla on, ja se on selkolukuisempi kuin Vainottu mieli, joka keskittyy kuvaamaan oireita ammattilaisille. Katsotaan, miten hän lopulta reagoi, kun tajuaa, mitä olen hänelle kertonut.

Yhtä aikaa olen kauhuissani, että kun hän vihdoin tajuaa minun olevan hullu, hän jättää meidät. Toisaalta odotan innoissani sitä, että vapautuisin tästä häkistä, mihin minut on pakotettu. Koen olevani vanki, kahlittu tuohon mieheen. Lapsiosat taas takertuvat mieheen kynsin ja hampain, sillä ne eivät kaipaa mitään niin paljon kuin turvaa. Iso, lihaksikas nallekarhu on juuri sellaista, minkä kanssa ne uskaltavat tässä maailmassa edes olla olemassa. Huoh.

Rebecca pistää kaikista eniten vastaan tässä asiassa. Jos hän saisi päättää, naimisiin ei olisi menty lainkaan, ei ainakaan niin nopeasti. Hän laittaisi avioeropaperit menemään heti huomenna, jos vaimo minussa ei estäisi sitä. Rebecca on kauhuissaan siitä, että olemme riippuvaisia jostakusta. Sitoutuneita johonkuhun, henkisesti. Siitä ei ole aikoinaan seurannut mitään hyvää, joten siitä ei voi seurata mitään jatkossakaan. Toivon, että ajan myötä mieheni pystyy vakuuttamaan Rebecan päinvastaisesta.

Minua häiritsee se, että ne kaksi asiaa, joista sängyssä nautin, ja joista miehelle kerroin, ovat tavallaan satuttamista. Tykkään, kun hän vetää kynsiään ihoani pitkin ja kun hän näykkäisee kaulaani. Eihän se ole SATUTTAMISTA, eikä itsetuhoisuutta sinällään, sillä mieheni on hyvin hellä, kuten varmaan on tullut jo ilmi. En varmaan tekisi tästä asiasta mitään ongelmaa, ellei taustani olisi se, mikä se on. Aargh. Tiedän aivan hyvin, että "normaalitkin" naiset nauttivat erilaisista tuntemuksista, joita keho pystyy vastaanottamaan. Sively nyt vain tuntuu erilaiselta kun rapsutus, siitä ei pääse mihinkään. Silti koen häpeää, että pyydän miestä "satuttamaan" minua. Aivan kuin se jotenkin oikeuttaisi raiskaamiseni lapsena. Varmastihan se menee niin, että jos nyt tykkään siitä, että mies kevyesti vetää kynsillään pitkin selkääni, se tarkoittaa sitä, että nelivuotiaana pyysin tulla raiskatuksi perseeseen. Logiikka on täysin aukoton, ainakin niiden osien mielestä, jotka näin ajattelevat.

Niiden mielestä minussa on myös jotain vikaa, kun tykkään lenkkeillä, vaikka lihaskipu on välillä jotain aivan hirveää. Jos nautin jostain, joka aiheuttaa kipua, se ei niiden mielestä tarkoita, että nauttisin itseni voittamisesta, kunnon kasvamisesta tms. Se on päinvastoin todiste siitä, että minä pyysin ja halusin tulla raiskatuksi. Voi hyvä tavaton...

SAATANAN IDIOOTIT! EI NOI KAKS ASIAA LIITY TOISIINSA MITENKÄÄN! (T: Rebecca)

Tunnen, kuinka haukutut kolme osaa vetäytyvät varjoihin, loukkaantuneina. Katsotaan, milloin ne palaavat kummittelemaan.

Ai niin.. Melkein unohdin yhden asian. Jos eritteet ällöttävät, kannattaa jättää loppu kappaleesta lukematta. Paskempi juttu. Tänään kävin yleisessä vessassa, jonka joku oli oikeasti maalannut ulosteellaan. Peräännyin ovelta ja käytinkin sitten puhdasta vessaa siinä vieressä. Kun olin jo lähtenyt tilanteesta, ihmettelin, miksi en pystynyt lopettamaan ulosteisen vessan miettimistä. Lopulta yksi osa ilmoittautui. Se rakasti paskaa. Se halusi laulaa siitä, puhua vain siitä ja suoraan sanoen oksetti muita osiani. Lopulta saimme selville, että se kantoi yököttävää, oksettavaa muistoa, johon liittyy kakkaa ja mielensärkijä. En kerro yksityiskohtia, menee aika hirveäksi. Kun osa oli saanut muistonsa kerrottua, se rentoutui ja antoi meidän ajatella taas jotain muuta.

Tuon sisäisen kamppailun jälkeen ihmettelin, miten normaalia pystyin esittämään sen aikana. Minä oikeasti join pullakahvit ja juttelin säästä samalla, kun paikallistin osan, rauhoittelin sitä, maanittelin sen kertomaan muiston ja rauhoittelin sitten muut osat, jotka järkyttyivät muistosta. Missään nimessähän ei saa näyttää heikkouksiaan ulospäin. Silloin kuolee.

5.5.2012

Mies tuli kylään


Ihana mieheni saapui kantaen lahjoja. Nyt minulla on mm. erikseen pöytä syömiseen ja dataamiseen. Ja useammat kuin yhdet kengät. Kerroin hänelle meistä, ja hän otti sen yllättävän hyvin. Kai tuo on jo tähän mennessä oppinut, että hullun vaimon meni ottamaan. :D

Miehelle kävi esittäytymässä Rebecca, joka osoitti raivoa heittelemällä paperitolloa ympäriinsä. Se oli vihainen, kun me kerroimme miehelle meistä, eikä hän suuttunut. Liisa, joka on nyt hyväksynyt nimensä, kävi näyttämässä nalleaan, ja mieheni kiltisti ihaili näkymätöntä nallea.

Sitten käytiin hakemassa minulle vähän kaikkea ympäri kaupunkia. Illalla käytiin vielä ravintolassa ja hauskaa oli. Esittäytymisen jälkeen muut osani olivat aika hiljaa, mitä nyt joku kertoi minulle vitsin kun kuuli sanan "sukelluspuku". Valitettavasti osieni vitsit ovat usein välähdyksenomaisia mielikuvia, jotka saavat minut purskahtamaan nauruun. Selitä nyt sellaista sitten.

Tänään kyllä kävi ikäviäkin asioita. Pyysin miestäni hakemaan laiminlyöjän luota viherkasvini, jotka ovat olleet siellä hoidossa. No, hän kävi, ja oli näemmä tyhjentänyt koko paikan kasveista. Siellä oli kolme miestä lyönyt viisaita päitään yhteen ja päätelleet, mitkä voisivat olla minun, mitkä laiminlyöjän kasveja (kännykät eivät ilmeisesti toimineet...). Hän sitten suuttui, kun kerroin, että puolet kasveista oli liikaa. Hän alkoi valittamaan, että minun olisi pitänyt tulla mukaan. Pysyin mielestäni ihan rauhallisena, kunnes aloin selvittää yhtä kasvia irti amppelistaan, johon se oli kuljetuksen aikana kietoutunut.  Hirveä vatsakipu sai minut taittumaan kaksinkerroin, ja olisin sukeltanut, jos en olisi saanut miestä maadottamaan itseäni. Minusta tuli hetkeksi tärisevä, uliseva sotku lattialle. Toivuttuani totesin, että ei minun tätä lähemmäs tarvitse sitä miestä mennä, ennen kuin romahdan. Kohtauksen aiheutti ilmeisesti lapsiosa, joka asuu vatsassani. Se meni täysin paniikkiin, kun sen turvalliseksi kokema mies vaati siltä mahdottomia. Sen perusturvallisuudentunne katosi kokonaan, joten se järjesti kohtauksen.

Toinen ongelma seurasi siitä, että miehelläni oli tiettyjä odotuksia, kun emme olleet nähneet kahteen kuukauteen. Lapsiosat nousivat takajaloilleen, Rebecan mielestä mies oli yököttävä, mutta velvollisuudentunne sai lopulta voitettua nämä kaksi. Kyllähän minullakin oli "paineita", mutta ne osat jäivät aika tehokkaasti alakynteen, kunnes velvollisuuteen vedottiin. Sain nyt kerrottua miehelle kahdesta asiasta, joista olen huomannut tykkääväni, ja seksin laatu parani heti. On se vaikeeta...

Joo, mutta nyt nukkumaan. Aamulla on aikainen herätys.

4.5.2012

Taiteilija heräsi ja vaatii tekemistä


VITTU! Kuka täällä on kehdannut valittaa luovuuden puutteesta? Nyt tuntuu, että sitä tunkee ovista ja ikkunoista. Jos en piirrä, pitää kirjoittaa. Jos en kirjoita, enkä piirrä, pitää tanssia. Musiikin pitää soida koko ajan, uutta pitää luoda koko ajan, ideoita pitää keksiä ja kehitellä. Mähän rupeen kohta vittu jopa askartelemaan. Ja sehän on aina ollut ihan turhaa. Vaan idiootit, jotka ei osaa muuta tehä ku väkertää jotain turhaa, askartelee (ainakin mielensärkijän mukaan).

Oikeesti. Ihan kuin padot olisivat auenneet. Minulla on niin hirveä halu, tarve, pakko luoda, ettei tosikaan. Näin sitä taas mennään ääripäästä toiseen. Mutta näin näemmä käy kaiken kohdalla. Ensin ei tehdä jotain ollenkaan, sitten ei muuta tehdäkään, ja lopulta löydetään se kultainen keskitie.

Mies on nyt Suomessa. Huomenna pitää kertoa sille MEISTÄ. Mutta nyt piirretään kuin viimestä päivää. Minulla on vihdoin jopa 0.7 lyijyä H:n kovuudessa, mikä on ihanaa! Nam. Vähän piti pakottaa, että sain meidät kaikki uskomaan, että kannattaa piirtää mallista jotain hiton luita, että oppii ihmisen anatomian. En halua enää piirtää yhtäkään helkkarin ihmistä, jonka vatsalihakset alkavat rinnasta tai vasta navan kohdalla. Jos jotain vittu tehdään, se tehdään sitten kunnolla. Oikeesti. Nyt ei helkkari enää piirretä kuin 12-vuotias kakara.

Joo, moi.

Uutisia: Isäpuoli tuomittiin korvauksiin - hyväksikäytöstä 20 vuotta


 IL:
Avopuolisonsa tytärtä seksuaalisesti hyväksikäyttänyt mies tuomittiin vahingonkorvauksiin Kainuun käräjäoikeudessa perjantaina.

Oikeus hylkäsi syytteen törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta, sillä syyteoikeus oli vanhentunut. Teosta on kulunut aikaa noin 20 vuotta. Syyte olisi pitänyt nostaa viimeistään kymmenen vuoden kuluttua tekojen päättymisestä.

Oikeuden mukaan mies oli useasti sukupuoliyhteydessä tytön kanssa, kun tämä oli 8-10-vuotias. Oikeus piti uhrin kertomusta vuosien takaisista tapahtumista uskottavina. Sitä tukivat myös terapeutin ja psykiatrian erikoislääkärin lausunnot.

Rikoksen uhri alkoi oireilla vasta aikuisena, ja hän on joutunut turvautumaan terapiaan. Oikeus katsoikin, että isäpuolen tulee maksaa terapiakäynneistä liki 8 000 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan 10 000 euroa kipuun ja särkyyn rinnastettavista kärsimyksistä.

Mies kiisti oikeudessa syyllisyytensä.

STT

Miten minun tapaukseni eroaa tästä tapauksesta? Miksei minun tapauksessani edes nostettu syytettä? Joskus sitä vain jää miettimään.

Törmäsin tänään kaupungilla mielensärkijään. Hän ei huomannut/tunnistanut minua, ja kuljin vain hänen ohitseen. Piilouduin lähimpään yleiseen vessaan ja romahdin. Meni hetki, ennen kuin taas pystyin rauhoittumaan. Ja minä vain näin sen ihmisen. Onneksi heti pääsin hierojalle, mikä aina maadottaa minua. Kun sieltä lähdin, olo oli jo parempi. Piti kyllä hirveästi keskittyä rauhoittumiseen tällä kerralla, mikä selittyy juuri tuolla kohtaamisella. Huoh. Milloin tästä olisi päässyt kokonaan yli??

Life is good


Just managed to write the best fic EVER! Pää on nyt jumiutunut ihan englannin kielelle. Huomenna (tänään) mies lentää Suomeen. Pitää muistaa soittaa lääkärille, jos saisin itselleni sairauslomaa järjestettyä. Nyt jo terppakin oli sitä mieltä, että olisi hyvä että psykiatri arvioisi tilanteeni. Plus opintotuki jatkuu enää vain tämän kuukauden. Sitten jään kokonaan miehen elätettäväksi, jos en saa sairauspäivärahaa anottua. Ja siihen tarvitsee taas lausunnon. Huoh. En tiedä, onko terapiasta minulle tällä hetkellä hyötyä. Tuntuu, että itsetuntoni romahtaa kun käyn siellä. Terppa ei oikein nyt osaa sanoa oikeita asioita. Tuntuu, ettei hän ymmärrä minua/meitä ja tuomitsee meidät ja tekomme, vaikka hänen tarkoitusperänsä ehkä kumpuavat aidosta huolesta. Haistakoon... Minä voin aina lopettaa terapian, jos siitä ei näytä olevan hyötyä. Aikoja on varattu kesäkuun alkuun, katsotaan, muuttuuko mieleni.

I've noticed, that some parts of me think in English. It confuses the other parts in me, especially the children. I myself am amazed how good English I'm able to produce. Who knew?

Anyhow... Haittaako se, että minä hölötän tänne enkkua? Toivottavasti ei. Jos tulee ongelmia, käyttäkää translate.google.com -sivua. Se osaa jotenkin kääntää englantia suomeksi.

Altaïr ilmoitti iäkseen viisi vuotta. Tämä häiritsee minua, koska se on niin seksuaalinen osa minussa. Se tietää paljon suihinottotekniikoista, joista minulla ei ole hajuakaan. Onko siihen sulautunut jokin viisivuotias osa, jonka iän se on ominut? Ei voi olla, että niin nuori lapsi olisi niin perillä aikuisten asioista. Ellei mielensärkijä sitten ole opettanut noita asioita sille. Huoh.

Mutta. Olen happy happy joy joy! Päivä on ollut ihana, ja kohta pääsee taas nukkumaan riippumattoon. :) The only thing bothering me is that I need to set an alarm to wake me up. On treffit kaverin kanssa kaupungilla, enkä halua nukkua niiden ohi.

Jup. Joku osa minusta haluaa lopettaa tämän tekstin hyvin lapsellisesti. Annan sen tehdä niin, koska se näyttää huvittavan sitä kovasti. Hyvää yötä kaikille!

Penispenispenispenispenispenispenis!!!

2.5.2012

Ah!


Riippumatto on ripustettu, vedenkeitin hankittu ja nettiyhteys toimii taas. Ja minä olen nyt virallisesti muuttanut vakituisesti Suomeen. Vielä kun mies tulee viikonloppuna tuomaan minulle lisää vaatteita yms., niin johan on kotiuduttu. Nyt juhlin tätä ottamalla torkut matossa.

Ps. Muutto on uuvuttanut minut niin, että sivupersoonatkaan eivät jaksa kuin nukkua. Katsotaan, milloin ne taas aktivoituvat.

1.5.2012

Wäää!


Meikä parkuu täällä, onnesta. Kirjoitin yhdelle sivustolle kolmiosaisen tarinan, josta olin ylpeä, kunnes laitoin sen muitten luettavaksi. Siinä vaiheessa se muuttui minusta aivan hirveäksi räpellykseksi, jonka lukemisesta kukaan ei voi nauttia, ja joka minun pitäisi poistaa sieltä ASAP. Laitoin tarinat nettiin viime yönä, ja nyt palautelaatikkoni tulvii yli. Ihmiset pitävät tarinastani! OMG! Ei voi olla totta. Jossain on varmasti joku virhe. Sisäisen kriitikkoni mielestä nuo ihmiset ovat ihan vahingossa ymmärtäneet tarinani jotenkin väärin, vahingossa painaneet "tykkää" nappia, eikä kukaan voi tosissaan ajatella että nuo jorinat olisivat HYVIÄ.

Elämä on...

Eilen tuli parannettua maailmaa kaverin kanssa. Tuli puheeksi sivupersoonani ja höpötin tilanteesta pitkät pätkät, kunnes lähistöllä istuskellut baarimikko tuli hakemaan tyhjät lasimme pois.

"Onko täällä kaikki hyvin?"

*pokka pitää* "J-jooh."

Ei helkkari, kun me revettiin. Naurettiin katketaksemme. Ei sentään kysynyt, "Onko täällä kaikilla kaikki hyvin?" tai "Onko kaikki kotona?" ("On, kaikki on...").

En antanut kaverin raahata minua lääkärille. Minusta siitä ei olisi ollut mitään hyötyä ja hän kunnioitti arviotani. Illan aikana Altaïr oli kaikista aktiivisin. Se pyöritteli pilliä oikeassa kädessäni, ja kun pyysin sitä lopettamaan, se nuoli sen päästä päähän e-rit-täin vihjailevasti (siis mielikuvissani, ei kehoni kautta) ja kysyi, olisiko parempi jos *sensuroitu, sensuroitu ja vielä kerran sensuroitu*. Kaveriani nauratti, kun punastuin korvia myöten. Käy nyt sitten näitten kanssa jossain ulkona, kun mun kanssa pitää flirttailla koko ajan. Mietin, johtuisiko se siitä, että ne yrittävät saada minut rakastumaan itseeni. Vai haluavatko nuo osat saada minut hyvälle tuulelle. Altaïr on seksikäs mies, ja se hivelee omaatuntoa, kun sellainen flirttailee kanssani, vaikkakin vain pääni sisällä. Hullulla on halvat huvit.

On kyllä ihanaa, kun on kavereita, joiden edessä saa olla juuri niin hullu kun on. Äärimmäisen rentouttavaa. Altaïrin jälkeen tunsin, kuinka pinnalla oleva osa vaihtui ja esiin nousi osa, jonka nimi on sama kuin kutsumanimeni. Se katseli ympärilleen baarissa, hymyili, muttei sanonut mitään. Onko se aito minä? Voiko olla? Se tarkoittaisi, että minä en ole (kutsumanimeni), vaan joku muu, Toteuttaja.

Tänään on ihana päivä. Aurinko paistaa ja olen menossa toiselle kaverille. Voi olla, että saan tänään tuotua hoidossa olleita lemmikkejäni kotiin. Ah, minä asun taas Suomessa!