29.5.2012

Joku repäsevä otsikko

Aloin kirjoittaa. Siis muualle kuin blogiin. Kaikkina näinä vuosina en ole koskaan tehnyt niin. Vaikka joskus olenkin kirjoitellut kovalevylle talteen asioita nettipimennon vuoksi tai koska olen halunnut jotain tekstiä ensin vähän sulatella, kaikki on lopulta päätynyt tänne. Ei enää. Jotkut asiat nyt vain ovat sellaisia, että ne haluaa kertoa vain itselleen. Kuiskata kämmeneensä ja sulkea nyrkkinsä. Kaikki ei kuulu kaikille, ei edes kaikki minussa. Se on outo ajatus.

Tänään joku suuttui, kun olemme käyttäneet liikaa rahaa. Se joku kätki kotiavaimen, ettemme lähtisi ulos tuhlaamaan. Jouduin hakemaan vuokranantajalta uuden ja sain aikaa tiistaihin asti löytää vanhan avaimen. Törsäsin kaupungilla juuri niihin asioihin, mihin pitikin ja mihin mies oli antanut rahaa (turhuuksia kuten ruoka, pyörän huolto ja vaatteen korjaus). Ilmeisesti jonkinlaiset neuvottelut saatiin loppuun, sillä pari tuntia kotona oltuani tajusin että olin laittanut avaimet paidan taskuun ja paidan siististi henkariin roikkumaan ja sitten täysin unohtanut ikinä paitaa pitäneeni sitten viime pesun.

Sairaalassa annoimme yhden hoitajan nähdä meistä kaksi, Sipen ja Rebecan. Koko kehoni tärisi sen jälkeen ja Altaïr tuli enemmän pinnalle kuin koskaan varmistamaan, ettei näytöksestä seuraisi väkivaltaa. (Olen nyt huomannut, että jos en halua, että joku tulee lähelle tai istuu viereeni, minun tarvitsee vain päästää Altaïr pinnalle. Hänellä on aura joka karkottaa ihmiset tai ainakin saa nämä pitämään kunnioittavan etäisyyden.) Kun vaaran uhan todettiin väistyneen, Altaïr astui takavasemmalle ja päästi muut tilalleen.

En tiedä johtuuko se risperidonista vai mistä, mutta päässäni ei ole pitkään aikaan ollut näin hiljaista. Tänään kaupungilla tuntui jopa, että minut oli jätetty yksin. Outoa, varsinkin kun en edes tiedä, kuka minä olen. Siis meistä. Nyt illalla päässäni on alkanut hokea kysymys "Miksi leppäkerttu on tärkeä?". Yritetään selvittää huomenna terapiassa. Kyseessä on siis muisto, jossa minä olen alle nelivuotiaana pihalla leikkimässä kun taloyhtiön miehet rakentavat aitaa ja mielensärkijä yrittää osallistua. Minua puree leppäkerttu. Minä haluan tietää, onko se kaikki tuosta muistosta ja jos ei, mitä muuta siihen liittyy.

Miksi kaikkeen pitää aina liittyä niin paljon?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)