28.6.2012

Missä sää oot? Mä oon kännissä

Eilen minä vedin kännit. Siis ihan överit. Kello 4 iltapäivällä. Tajusin olevani aivan liian humalassa kaksi tuntia myöhemmin, mutta silloin oli liian myöhäistä. Miehellä meni hermo minuun aivan totaalisesti. Ihmettelin illallisella käsiäni, ja kerroin kaikille että minulla on niissä kynnet. Siis miehen työkavereille. Tanssin musiikin tahtiin, jonka vain minä kuulin, nauroin kaikelle ja moni nauroi minulle. Heräsin aamulla vähän ennen neljää, ja olin vieläkin humalassa. Vitutti. Halusin alas enkä päässyt. Tajusin, etten ollut juonut siksi, että olin vihainen miehelle, kuten luulin silloin kun aloin juoda. En juonut myöskään siksi, että halusin kokeilla rajojani tai miltä tuntuu olla kännissä. En juonut tylsyyteen. Join, koska olin kauhuissani. Helvetin peloissani. Niin peloissani, että tuntuu että järki lähtee.

Mies on päässyt liian lähelle. Kohta se näkee minut, ja kun se näkee, se pudottaa minut käsistään kuin paskasäkin. Ei halua enää olla kanssani missään tekemisissä. Emotionaaliset tuhot olisivat valtavat, joten on parempi, että minä jätän mieheni ensin. Saan sen jättämään minut. Siksi minun täytyy vetää kännit ja käyttäytyä kuin apina. Siksi minun pitää ärsyttää häntä jatkuvasti. Ruinata rahaa ja seksiä koko ajan. Puhua toisista miehistä ja ajatella pettämistä. Sillä sitähän minä haluan. Jonkun muun. Jonkun, joka ei tule iholle. Jonkun, joka ei välitä ja kohtelee minua kuin paskaa. Eikö?

Ehkä vielä pelottavampaa on, että minä kaipaan läheisyyttä. Kaiken kokemani jälkeen minä hullu vielä haluan, että joku halaa minua. Kaiken uhallakin. Tapa vaan, kunhan halaat ensin. Raiskaa, mutta halaa ensin. Hakkaa, mutta anna ensin hali. Kurista, kunhan halaat ensin. Tai jälkeen. Minä en ole turhan tarkka.

Minä tiedän, että minä olen sisältä pelkkää paskaa. Mielensärkijä näki minut. Hänen inhonsa oli niin valtavaa, että hänen piti vuosia hakata ja raiskata minua. Hän huusi, että olen Saatanan sikiö ja potki minua kylkiluihin kunnes en enää saanut henkeä. Vihasta täristen hän huusi, että tällaiset pitäisi tappaa jo synnytyslaitoksella. Että miksi helvetissä hän ei tappanut minua jo synnytyssalissa. Minä katsoin hänen silmiinsä ja näin sen palavan vihan. Otin sen, mikä minä olen ja suljin sen sisääni. Joka vuosi rakensin vallituksia vahvemmiksi, kunnes unohdin, kuka olen. Nyt olen alkanut purkaa niitä muureja. Olen jo lähellä. Tuli, joka niiden sisällä palaa, kuiskailee minulle. Painaudun kiveä vasten ja tunnen sen lämmön. Se tuli on puhdasta elämää. Se on minun elinvoimani. Se on tallessa.

What have I become?

My sweetest friend

Everyone I know

Goes away in the end

You could have it all

My empire of dirt

I will let you down

I will make you hurt

- Nine Inch Nails: Hurt

23.6.2012

Minulla on nyt monta päivää ollut ihan outo olo. Ihan kuin en oikein olisi nahoissani. Otin tänään päikkärit, ja kyljelläni maatessani minusta tuntui että seisoin. Olin jotenkin paljon lyhyempi kuin oikeasti, kehoni mittasuhteet heittivät ja jotenkin... Ihan kuin olisin ollut eristetty kehostani pientä rantua lukuunottamatta. Välillä alkaa heikottaa ja kun suljen silmäni, huone tuntuu pyörivän. Jotain on tapahtumassa, jotain perustavanlaatuista. En vain tiedä, mitä.

Pikapäivitys

Viikon oivallus: Maanpinta ei ole ohut munankuori, joka voi hetkenä minä hyvänsä murtua allani ja pudottaa minut Helvettiin. Maapallo on ihan oikeasti ihan hullun suuri, kiinteä pallo maata. Tämän tajuamisen myötä olen myös tajunnut, että huonekalut ovat kiinteitä, eivätkä ole hajoamassa altani hetkenä minä hyvänsä. Kehoni on rentoutunut entisestään tämän oivalluksen myötä. Ja tiedetään, että suurin osa ihmisistä tajuaa tämän alle kouluikäisenä. Minä nyt en vain ole luottanut siihen, että maailma on niin turvallinen paikka kuin kaikki sen väittävät olevan, joten tulen vähän jälkijunassa.

Eilen lentokoneessa sain melkein paniikkikohtauksen. Moottoreiden meteli oli ihan hirveä, vieressäni oli mies joka HUUSI koko matkan ajan ja käytävällä kulkevat ihmiset tuntuivat törmäävän olkapäähäni ihan tahallaan JOKA KERTA kun joku kulki ohitseni. Onneksi on rauhoittavat. Kun pahin terä oli taittunut, Malik kertoi minulle, miten hän menetti vasemman kätensä. Mielensärkijä pakotti hänet fistaamaan itseään. Siis työntämään vasemman käteni mielensärkijän perseeseen kyynärpäätä myöten. Olin silloin 5 vuotta. Pestessäni kättä kynsiharjalla kunnes se vuoti verta, päätin leikata vasemman käteni pois itsestäni. Sitä ei enää ollut. Tuota tapahtumaa ei ollut tapahtunut. Helppoa ja yksinkertaista.

Nyt olen saanut käteni takaisin ja sitä särkee.

22.6.2012

Matkaan lähden


Kohta pitää ottaa suunta kohti ulkomaita. En haluaisi. Hirveä hedari kertoo, etteivät muutkaan haluaisi. Kukaan ei usko, että jos palaamme siihen maahan, jossa asuimme puoli vuotta, pääsisimme vielä takaisinkin. Ei kukaan. Yritän hokea sitä itselleni, vakuutella itseäni, mutta kukaan ei usko. Minuun ei luoteta. Mieheen ei luoteta. Vaikka minä sanoisin mitä, mies kuitenkin pakottaa meidät jäämään. Jotenkin. Huijaamalla.

Buranaa nassuun ja lentoliput taskuun. Toivottavasti jossain vaiheessa päätetään uskoa siihen, että me vielä palaamme, vaikka edes lapsien suojelemiseksi.

21.6.2012

Vaihteeksi

Minä olen oppinut itsestäni paljon. Vihaan tuulta, koska se muistuttaa minua mielensärkijästä. Se työntää minua, pakottaa minut tekemään asioita joita en halua. Tiedän, että uutinen pojasta, jonka ruokavalio koostui pelkästään karkista jäi mieleeni niin hyvin siksi, että uutisessa kerrottiin pojan suoliston toimivan väärään suuntaan ja hänen oksentavan ulostetta. Minä olen oksentanut paskaa, tiedän täsmälleen, miltä se tuntuu ja maistuu. Vihaan sanontaa “haukata paskaa”, koska olen oikeasti joutunut tekemään niin. En varmaan koskaan unohda sitä tunnetta, kun joutuu niin tekemään ja jokin purskahtaa suussa. Jotenkin sain silloin aikoinaan itseni pysäytettyä ennen kuin oksensin. En tiedä, miten.

Minä en romahtanut viime yönä, kuten pelkäsin. En edes juonut niin paljon kuin pelkäsin. Toisaalta aloin juoda tänään puoli 12, ja sen ansiosta kaikki menoni tältä päivältä menivät sekaisin. Olin joka paikassa ainakin tunnin myöhässä. Nyt ei enää tee mieli alkoholia tai edes olla humalassa, vaikka minulla on jääkaapissa vielä 0,75l jääkylmää salmaria.

Nyt on hyvin rauhallinen olo. Tyyntä ennen myrskyä. Seuraavaksi tapahtuu jotain. Jotta sitten taas voisi tapahtua jotain. Mutta sitten kuulemma helpottaa. Vuosi sitten sanoin, etten tiedä, selviänkö. Nyt tiedän, että selviän, mutta en tiedä, mihin hintaan. Maailma muuttuu, ja minä. En tiedä, kumpi muutoksista yllyttää kumpaa, mutta tiedän muuttuvani nopeammin kuin maailma. Jos siinä nyt on mitään järkeä. Ehkä ei.

Olen yhä yksin, mutta tällä hetkellä se ei haittaa. Minulla on me, ja meitä on 25.

20.6.2012

Liskojen yö

Alkoholistin urani jatkuu. En tiennytkään, että salmiakkikossun valmistus lopetettiin 90-luvulla sen liian suuren suosion vuoksi. No, nyt on sitten tehty sitä ihan itse. Eilinen pullo ei riittänyt mihinkään. Kun sen vetäsi tyhjään vatsaan puoleen tuntiin, tuli kyllä känniin, mutta vain hetkeksi. Nyt on tavoitteena semmoinen kokovartalopuudutus.

Tajusin, että minun täytyy matkustaa perjantaina toiseen maahan. Jotta voin sunnuntaina matkustaa vielä toiseen maahan. Jotenkin tämä on jäänyt minulta huomaamatta, vaikka lentoliputkin on ostettu aikaa sitten. En tiedä, olenko siinä kunnossa että pystyn matkustamaan. Hullua. Minun tarvitsee siellä toisessa päässä vain maata auringossa ja ihailla allaspoikia, enkä tiedä, pystynkö. Kaksi tapausta huolestuttaa minua.

Tapaus 1: Myöhästyin bussista, ja seuraava meni vasta niin myöhään, että kävellen olisin jo perillä. Päätin kävellä. Matkalla ylitetään kävelysilta, joka on niin korkea, että sieltä jos hyppää, kuolee ellei tiedä täsmälleen miten veteen pitää tulla alas. Puolivälissä siltaa yksi osistani ehdotti, että hypätään. Ei siksi, että kuoltaisiin, ei siksi että ahdistus loppuisi (sillä en ollut silloin ahdistunut) vaan siksi, että se olisi HAUSKAA. (Koska te kaikki ootte takakireitä ämmiä joilla on hiekkaa pillussa.) Sain käyttää kaiken tahdonvoimani, että en oikeasti ruvennut kiipeämään kaiteen yli.

Tapaus 2: Kävelin kaupungilla tänään. Tajusin, että nyt muuten ahdistus lähti menemään katosta läpi. Otin rauhoittavan. Ei auttanut. Marssin alkoon, ostin pullon viinaa ja kävin hakemassa kaupasta salmiakkia. Otin toisen rauhoittavan ja aloin odottamaan bussia. Silloin joku puhui minulle. Ensimmäistä kertaa koskaan minä ihan oikeasti kuulin ääniä niin, että hetken aikaa luulin jonkun miehen vieressäni puhuneen minulle. Ääni ilmoitti olevansa tulossa kylään.

Ensi yöstä tulee liskojen yö. Minä otan viinaa ja yritän maata lattialla pitämättä kiinni. Älkää huoliko. Minulla on pikavalinnoissa kaikki auttavat puhelimet ja soitin jo kaverit läpi. Yksi tulee katsomaan minua tänään illalla, etten ole yksin.

19.6.2012

Tämä on kännipuhelu

Meikätyttö päätti vetää kännit. Terapiatauko alkoi. Hierojatauko alkoi. Rosén-tauko alkoi. Seuraavaan kolmeen viikkoon kukaan ei kutista tätä pollaa. Päätin juhlistaa tätä vapautta seota ihan kaikessa rauhassa ja kävin kotimatkalla Alkossa. Ostin pullon likööriä, ihan kunnon teinikänni-ainesta. Ajattelin testata, miten känniin yhdestä 0,35 l pullosta 17 % liuosta tulee tämmöinen ihminen, joka ei koskaan juo humaltuakseen (paitsi nyt). Olisi pitänyt ostaa toinenkin pullo. Ihan vain siksi, että haluan edes yhden illan kokea olevani jotain muuta kuin tämä rikkinäinen ihminen. Minä tarvitsen nyt lomaa itsestäni. Kiitos.

(Hehee... En tunne käsiäni ja suklaa on hassun väristä. Niin hassun, että nauran katketakseni. Myös likööri on hassu sana. LI-KÖÖ-RI. On.)


(Madonna - Hung up)
Mitä minä elämässäni vihaan, on yksinäisyys. Minä olen yhä yksin. Haluan mennä festareille 6.7., eikä minulla ole ketään, jota pyytää mukaan. Päätin mennä silti, ja lyöttäytyä johonkin porukkaan. Kyllä sinne aina yksi hullu joukkoon mahtuu.

18.6.2012

Voihan... elämä

Tapasin miestä. Ensimmäinen päivä meni paniikkikohtauksen partaalla. Jouduin ottamaan kaksi rauhoittavaa että ylipäätään sain matkustettua sukujuhliin joihin olimme molemmat menossa. Tilanne johtui yksinkertaisesti siitä, että tiesin miehen odottavan seksiä ja tiesin etten pysty siihen. Olin jo useamman päivän ajan tehnyt töitä totuttaakseni kaikki osani miehen äkilliseen läsnäoloon ja mahdollistaakseni seksin. Olin päässyt vasta siihen, että mies sai olla olemassa ja lähimmillään 100 m päässä, kun jo seisoimme vastakkain ja hän halasi minua. Kerroin heti, että en kestä kosketusta nyt ollenkaan. Lopulta, illalla sain kerrottua miehelle että pelkään etten kykene mihinkään seksin saralla koko viikonloppuna. Outoa kyllä, tuo ymmärsi. Seuraavana päivänä mies sai tulla jo kaikkien osien puolesta 5 metrin päähän. Iltapäivällä tapahtui kummia, katalysaattorina toinen mies. Se toinen mies omasi upean kropan ja sai jonkun minussa syttymään. Kun pääsin miehen kanssa juhlista takaisin, hyökkäsin kimppuun kuin yleinen syyttäjä.  Sen jälkeen mies olikin hätää kärsimässä kun menin yhdestä ääripäästä (=ei saa koskea) toiseen (=pane mua, nyt ja aina!).

Seuraavana päivänä tilanne vain paheni. Minua ei ole eläessäni panettanut niin, ja mies sanoi EI. Hänellä särkee päätä. No, ei siinä mitään (vaikka hetken harkitsin maksullisiin lähtöä). Piti sitten itse huolehtia paineistani, mikä yllättävää kyllä onnistui. En vain saanut unta. Lopulta mieskin tuli nukkumaan ja onnistuin sitten lopulta saamaan hänetkin kiinnostumaan vaakamambosta. Homma meni muuten ihan hyvin, mutta TAAS, juuri kuten edellisenä päivänäkin minä irtosin kropastani loppua kohden, enkä päässyt siihen takaisin. Kehoni sai orgasmin, minä en. Vitutti niin että aloin itkeä. Mies saikin sitten hetken rauhoitella minua. Tänään miestä ei kiinnostanut mikään seksiin liittyvä, ei halunnut edes puhua mistään mikä liippasi aluetta. Nyt minulla on ylikierroksilla pyörivä libido ja masentunut puoliso, joka ei jaksa kiinnostua ja joka matkusti taas toiseen maahan. Emme olleet nähneet toisiamme yli kuukauteen, ja olin luullut että miehelläkin olisi paineita kertynyt. No ei näemmä, kun koko pitkänä viikonloppuna kului kaksi kumia.

Tällä hetkellä vituttaa. Panettaa ja vituttaa. Meidän halut ei näemmä koskaan kohtaa. Silloin kun minä olen masentunut ja halut kadonneet, miestä panettaa. Kun minua panettaa, mies on masentunut ja haluton. Aargh. Paristoja kuluu, ei voi mtn. Eikä lelu ole ikinä sama kuin toinen ihminen. Nyt, kun vihdoin alan yhdistää läheisyyden ja seksin, pelkkä halujen mekaaninen tyydyttäminen alkaa tuntua tyhjältä. Dildo menee ees taas, mutta lantio ei hakkaa lantiotani vasten. Ja se on tunne, josta minä pidän.

No, koitetaan ajatella positiivisesti. Mies päätti aloittaa karkkilakon ja kuntokuurin. Jos se hänen painonsa vihdoin alkaisi laskea ja seksiasentoja ei enää tarvitsisi valita vatsan ehdoilla. Toivotaan, että miehen masennus hellittää jahka loma alkaa.

13.6.2012

Au au au

Joku idiootti ei tunne rajojaan. Heräsin tänään kahdenlaiseen kipuun. Ensimmäinen tuli vatsalihaksista. Olin eilen riekkunut kuntopallon päällä datatessani tajuamatta ollenkaan, millaiseen rääkkiin vatsalihakseni joutuivat. Toinen tuli vatsasta. En ollut syönyt tarpeeksi paljon eilen. Hieroin vatsalihaksiani, mutta en vain yksinkertaisesti pääse niin syvälle kuin missä kipu on. Taas saa vetää kipulääkkeitä. Nälkä on sekin hoideltu, mutta huono olo ei vain katoa. Vatsani on täynnä, mutta nälkä jäi. Mitä hittoa tämä nyt on? Pitää näemmä nukkua lisää, jos tämä valveilla olo on näin hirveää.

12.6.2012

Kokouspöytäkirja

Liisa: Minä en ymmärrä, miksi täältä pitää sensuroida meidän oikea nimi pois. Mitä se meitä haittaa, vaikka joku tunnistaisikin meidät? Mehän HALUTAAN, et mielensärkijä joutuisi vastuuseen teoistaan. Me HALUTAAN, että se paljastuisi koko maailmalle.

Sipe: Mut jos me paljastutaan, mielensärkijä haastaa meidät oikeuteen kunnianloukkauksesta. Me ei haluta sitä.

Liisa: Vitut. Sakot ois sen arvosta.

Sipe: Meillä ei ois varaa maksaa niitä ja sit oltais vankilassa. Eikö tää mielen vankila riitä?

Joku: Me ansaitaan mennä vankilaan.

Altaïr: Ei ansaita. Mielensärkijä ansaitsis joutua linnaan, me ei. Me ei olla tehty mitään...

Joku keskeyttää: MITEN SÄ VOIT SANOA, ETTEI SE OLLU MITÄÄN? MEHÄN IHAN SELVÄSTI SANOTTIIN... (rupeaa itkemään)

Sodier: Hus, little baby, don't say a word, daddy's gonna buy you a mocking bird...

(pitkä hiljaisuus)

Liisa: Mä oon yhä sitä mieltä, et me ollaan idiootteja. Te ootte idiootteja. Koko maailma on hullu. Miks joku saa raiskata meidät niin helvetin monta kertaa...

Väestönlaskija: 157

Liisa: Kiitos. 157 kertaa, eikä kukaan tee asialle mitään? Meidän pitää vaan kärsiä hiljaisuudessa! Meidän oireet on jotain kiusallista, joka pitää lakasta maton alle, eikä KUKAAN halua tietää, mitä OIKEESTI TAPAHTU!!

Lappu-Liisa: Sä tiedät.

Liisa: Juu, mä tiiän. Ja Rebecca tietää. Mut ei se hyödytä mitään. Me ei olla olemassa muualla kuin (kutsumanimeni)n päässä. Vitun sensuuri. Kirjuri! Miks sä annat noitten sensuroida meidän nimen pois??

Kirjuri: Ai? Minultakin kysytään jotain...*miettii* Minulta ei ole vuosiin kysytty mitään.

Liisa: Niin, sä vaan hoidat hommas ja meet sit pois. Niinkö? Miks me ei muuten nyt olla tekemässä jotain järkevää, sen sijaan et me tapellaan tekstimuodossa?

Päällikkö: Se..

Liisa: ...Kuuluu suunnitelmaan. Kiitos. Enpä olisi arvannut. Haista sinä vaan... *puuskahtaa*

Sipe: Mä haluaisin kertoa tähän väliin, että se äijä, joka tsekkas meidän sääret ainaki neljä kertaa, oli ihan kuolettavan hyvännäkönen.

Altaïr: Ei yhtä hyvännäkönen ku se pyöräilijä, joka meni suojatien yli ku me oltiin bussissa. SILLÄ oli hyvä perse. Ja pitkä selkä.

Malik: Ja mä luulen, et sillä ois ollu upee muna.

Moni: MALIK!!

Malik: (puolustelevaan sävyyn) Ois voinu olla.. Älkää mua syyttäkö, (kutsumanimeni) se pisti meidän silmät liimautumaan siihen mieheen...

Altaïr: Nii vissiin.

Malik: Sitä vaan, etten ollu ainoo, jonka huomion se varasti.

Joku: Höh.

Altaïr nauraa: Ai tähän tää aina menee. Ku lähestytään vaikeita asioita, me ruvetaan miettimään seksiä. Mut miks SiveydenSipuli ei oo jo katkassu linjoja tähän mennessä?

Päällikkö: Koska siveydensipuli tapettiin eilen.

Altaïr: Ai?

Päällikkö: Se oli välttämätöntä.

Hei käskekää joku (kutsumanimeni) vaihtamaan tuolia, meidän selkä on tulessa.

Altaïr: Noin. Parempi?


Joo. Hei, tää on hyvä biisi! Chillataan vähän.



(Mellow Trax - Outa Space)
Hei! KOMENTO TAKASIN! Vittu näittekste! Mä tajusin vasta nyt! SIPE sano jotain, joka liitty seksiin!!

Sipe hekotellen: No... Eiks se ny... * punastuu*

Altaïr nauraa: Antakaa toisen olla. Se alkaa vihdoin löytää ittestään sen puolen. Se sai yhteyden vatsaan. Ne on pitäneet hauskaa viime aikoina, etteks te oo huomannu?

Mitä hittoa meidän vatsa muka on tehny?

Altaïr: Saanu orgasmeja... (hekottelee) Auts! Etteks te muka oo nähny? Se on harjotellu salaa. Me aiotaan saada tää kroppa takasin toimintakuntoon ennen ku mies on taas kaupungissa.

Voi luoja...

Satutunti

Ei. Nyt MINÄ kerron. Olipa kerran Liisa. Liisalla oli hieno nukke. Sillä nukella oli nimi, se oli (kutsumanimeni). Joka päivä (kutsumanimeni) oli iloinen. Liisa puki (kutsumanimeni)n hienoihin vaatteisiin, vei sen uimaan ja tanssimaan. Sitten (kutsumanimeni) tippui lattialle. Sen kasvot särkyivät. Se menetti toisen silmänsä, sen nenä meni katki ja se itki. Mutta Liisa haki liimaa ja liimasi kasvot kasaan. Nyt Pablo Picasso olisi meistä ylpeä.

-Liisa

Tajunnanvirtakirjoitus

En tiedä, mitä

tiedänpä.. Tiedän tarkalleen, mitä haluan kirjoittaa nyt, kun vihdoin saan luvan. Haluan kertoa sinulle tarinani. Minun, meidän, meidän kaikkien. Jokaisen.

Aloitetaan Laurasta. Laura oli pieni, söpö tyttö, kunnes hänet raiskattiin. Sitten Lauraa ei ollut enää. Oli Viha. Viha, joka halusi raiskata ja repiä kaiken, mihin se koski.

Sitten oli Johannes. Johannes oli pieni poika, joka hymyili, kunnes hänet raiskattiin. Sitten oli vain Armo, joka halusi antaa anteeksi kaikille, jotka olivat tehneet hänelle vääryyttä. Armolle kävi huonosti, hänet raiskattiin vielä 157 kertaa.

Sitten oli Lauri. Lauri oli vain pieni... No, kyllä te tiedätte. Laurin korvasi Inho. Inho halusi tappaa kaikki, jotka koskivat häntä. Inho vihasi jokaista kosketusta, jokaista lausetta, joka kuiskattiin korvan ihoa vasten, jokaista sylkipisaraa, joka laskeutui hänen iholleen.

Sitten oli Marjaana. Pieni hippi, joka rakasti kaikkia. Kunnes hänet raiskattiin. Hänestä kumpusi Raivo, joka tuhoaa kaiken, mihin koskee. Se ei jätä jäljelle mitään. Tomua korkeintaan.

Sitten oli Ukko-Ylijumala. Häntä me pelkäämme, häntä me kumarramme. Hänen raivonsa on kaikista kauhein. Hän ei anna armoa kenellekään, hän ei rakasta ketään, hän ei hurraa kenellekään. Hän on Tappaja.

Silloin tällöin käy niin, että me kaikki olemme jostain samaa mieltä, ja silloin me annamme Kirjurin astua esiin. Hän kertoo meidän tarinamme. Tarkalleen. Joka sanan, joka lauseen, joka virkkeen. Sillä hänen on sanan säilä, aina ja iänkaikkisesti. (Ei virnuilla siellä.)

Joka kerta, kun joku meistä liikahtaa, (kutsumanimeni) itkee. Joka kerta, kun joku meistä tulee tönäistyksi, suuria asioita tapahtuu. Kuten nyt. Nyt me laulamme, ja (kutsumanimeni) laulaa. Me kaikki laulamme ja viritämme tämän kehon. Sillä tämä keho on ollut liian pitkään rikki. Se pitää nyt korjata.

Meitä on 27, ja me muistamme. Kaiken.

Huoh

Mitäköhän sitä taas kertoisi.. Siveydensipuli ammuttiin eilen, samoin se osa minussa, joka piti alistamisesta. Siitä osasta en ollut tainnut täällä kertoakaan, koska minusta oli liian hävettävää myöntää, että osa minusta kaipasi sitä, että joku sitoisi minut, ruoskisi ja tekisi kuten haluaa. No, nyt se osa on kuollut. Sitä eikä siveydensipulia ei enää tarvittu. Se siis eilen. Tänään kävin kertomassa itsestäni psykiatrille. Sairauslomaa syyskuun loppuun ja lääkitys jatkuu samana.

Nyt on outo olo. Johtuu ehkä siitä, etten ole syönyt. Kokeilenpa sitä.

9.6.2012

Minäkin kun kerta muutkin

No jos kerta kaikki täällä saa tänään olla äänessä, niin vittu mäkin. Äläkä sinä siinä sössötä mulle kiroilusta. Mä vittu kiroilen saatana just niin paljon ku haluan. Sanokoon siveydensipuli sitten mitä vaan. Hitto. Mä haluan lenkille, mut vittu ku ootte ajanu tän kehon ihan loppuun. Saatana. Nukutaan sitten.

Se, mitä mä halusin sanoa oli, et mielensärkijä on paskiainen. Lakatkaa palvomasta sitä. Tästä ei muuten tuu mtn. Ja mehän vittu alotetaan se potkunyrkkeily. Mä haluan oppia kuinka teitä kaikkia vedetään turpaan.

-Kaisa

Nyt joku roti

Nyt vittu oikeesti. Pitääkö tänne jokasen tulla suoltamaan omia juttujaan pellolle? Me ollaan ku Jokisen eväät täällä, ihan levällään. Voisko joku sensuuri iskeä tähän väliin? Vittu mä jaksa teidän jokasen kanssa tapella erikseen. Voitaisko me kaikki ihan vaan kiltisti tehdä omat hommamme ja jättää tän blogin pito rampamielelle? Täähän on sen blogi.

ET NYT VITTU TURVAT KII! Saatana.

-Sipe

(Altaïr yhtyy edellä esitettyyn mielipiteeseen. Samoin Malik ja pikku-Liisa. Ehkä päällikkökin. Kaisa ei.)

Ei ei ei!

Joku on mennyt kirjoittamaan tänne... no... SIITÄ. (Sek...) No siitä. Ei tämmöinen käy. Meidän pitää olla ajattelematta sitä, puhumatta siitä, kokematta sitä, koska... Siitä joutuu helvettiin. Tiiätte itekki. Hyi hitto, joku on laittanu tänne miesten elimiä. Linkin taakse mutta kuitenkin. Ei miesten elimiä saa kattella. Missään nimessä niitä ei saa koskea. Ne on hyi hyi. Mummokin sanoi, ettei miehiä saa päästää kahta metriä lähemmäks. Miks helvetissä me sitten ollaan niin tehty? Oltais naitu joku homo joka ei halua ees lähelle, jos pakko oli kerta naimisiin mennä. Seksi loppu nyt tähän. Mä en halua syvemmälle helvettiin. Helvettiinhän tässä ollaan menossa tällä menolla. Niin. Minähän sanoin teille. Sanoin että JUOSKAA aina, kun tajusin että mihin homma on menossa. Mutta vitut te huorat mihinkään juoksitte. Te hitto jäitte siihen. Ja mun piti sit vetää meidät Narniaan ihan vaan siks et lapset kestää. Ei lapsille saa näyttää semmosta. K-18 tavaraa. Sehän on laitontakin.

Tämän minä vaan halusin sanoa. Nyt menkää takasin huoraamaan, ettehän te muuta osaa. Minulla on tänään ompeluseura ja kahviakin pitää juoda. Nih.

- SiveydenSipuli

Soldier

I'm so scared. They come at night. THEY ALWAYS COME  at night. Every night. At nightfall. And no-one will listen. NO-ONE will listen to me. I tell them, and they laugh. LAUGH at me.. But I'll show them. I'll show them for good. They need me. They still do. I'll never rest, I'll never sleep. Because THEY are coming. And they want blood.

7.6.2012

Mmmm... Mies

Kaiken kokemani jälkeen olisin mielelläni lesbo. Silloin ei tarvitsisi kärsiä sellaisista asioista, jotka laukovat traumoja päälle. Ei tarvitsisi enää koskaan ottaa penistä suuhun, ei runkata ketään, ei harrastaa yhdyntää miehen kanssa, ei kestää miehen hajua, hikeä, partaa tai muutakaan karvoitusta. Mutta kun ne miehet nyt vaan on niin seksikkäitä.

Mitä tein tänään? Öh... Kirjoitin pornoa. Selasin vähän pornoa (varoitus, sivulla soi musa). Selasin vähän lisää pornoa. Ja jotta ei nyt vaan saisi mitään järkevää aikaiseksi, selasin vielä lisää pornoa. <--tuo on hypnoottista. Voisin katsoa noiden vatsalihasten liikettä loputtomiin. *liukastuu kieleensä*

Sitten etsin Youtubesta tanssivia miehiä. Olen aina jotenkin ajatellut, että miesten ei kuulu tanssia. Miten väärässä olen ollutkaan. Esimerkkejä:







Lopputuloksena täytyy todeta, että hetero sitä ollaan. Ei voi mitään. Opin kyllä muutakin. Tajusin, että kiihottavilla kuvilla ja videoilla on minuun vaikutus: Käsiäni alkoi kuumottaa. Piti antaa niiden täristä. Ilmeisesti en salli itselleni reaktioita vielä muualla? Toisekseen tajusin, että minä alan tietää, mistä pidän. Minusta seksikkäin osa miestä on se karvavana, joka kulkee navasta housuihin. Pidän siitä, että mies on lihaksikas, mutta niitä pitää olla sopivasti. Lihaskimput ovat liikaa. Minulla alkaa jopa olla fantasioita, OMG.

Päivän päätös oli aloittaa vatsatanssi. Tiedätte kyllä, miksi. :D

6.6.2012

Aijaijai

Joku hullu kävi taas eilen lenkillä. Tänä aamuna herätessä vatsalihaksia poltteli ja nyt onnun, koska oikean jalan pohje on niin jumissa. Vatsalihakset rauhoittuivat kun hieroin ne auki ja nyt liotan jalkojani kuumassa vedessä. Lenkillä kuitenkin taas sattui ja tapahtui. Oikea jalkateräni aukesi. Tuntui hullulta, kun tunsi jalan leviävän leveyssuunnassa joka askeleella. Samoin akillesjänteeni alkoi venyä. Venyttelin sitä lisää auki illalla, mistä nyt ilmeisesti maksan ontumisella. Mutta eilen tosiaan oli ensimmäinen kerta kun venytin pohjetta ja oikeasti tunsin tuon jänteen venyvän. Tätä ennen on ollut kuin olisi luuta yrittänyt venyttää: Ei jousta, ei.

Tiedä, mikä ihme väsymys nyt on iskenyt. Jos en olisi eilen sopinut treffejä keskustaan, ryömisin takaisin vällyjen väliin tasan nyt. Eilinen terapia oli taas intensiivinen. Joku osani kävi koko huoneen läpi tarkastaen, ettei missään ole mörköjä ja huolestutti terpan. Kun terppa vakuutti, ettei missään ole mörköjä eikä avointa porttia Helvettiin, vähitellen osa rauhoittui. Sitten käsiteltiin pelkoani siitä, että mielensärkijä vain ilmestyy jostain viereeni. Kun terppa vakuutti, että näin ei voi käydä, osa jakoi kanssani muiston. Sen jälkeen se rauhoittui ja poistui paikalta. Loppu aika meni puhuessa jostain, en enää muista, mistä. Vakuutin terpalle taas, että en ole sairaalahoidon tarpeessa.

Muisto oli hyvin yksinkertainen. Olin kotona mielensärkijän ja tätini kanssa. Minun ja mielensärkijän oli tarkoitus lähteä ajamaan mummolaan, jonne oli parin tunnin matka. En halunnut autoon sen miehen kanssa kahdestaan, koska tiesin että se taas pysäyttää jonnekin metsätielle. Yritin kertoa tästä tädilleni, joka ihmetteli miksi en halua lähteä mummolaan, mummolassahan on kivaa. En taaskaan tullut ymmärretyksi, minulla ei ollut sanoja.

Pakko varmaan ottaa torkut vielä ennen kuin lähden minnekään, muuten nukahdan sinne kahvilaan...

4.6.2012

Huoh.

Tuli riideltyä miehen kanssa Skypen välityksellä. Ihan kunnolla. Sillä pahimmalla mahdollisella tavalla: lopuksi ei ratkaistu mitään, revittiin vain kaikki haavat auki. Tämä oli ensiaskel kohti jotain. Aika kertoo, onko se ero vai pitkä avioliitto. Tällä hetkellä oksettaa.

Vidduu...

(Dj Pavo - Bow Wow)
Tällä hetkellä ottaa päähän, että annoin tämän blogin osoitteen ihmisille, jotka tunnen myös oikeassa elämässä. Olen siksi jättänyt kertomatta tänne asioista, ja taas on pinnalla aiheita, joista en haluaisi kenenkään sellaisen lukevan, joka voi tulla kadulla vastaan...

Ensimmäinen asia: Tungin dildon perseeseen. Noin niin kuin kokeeksi. Se ei sattunut, päinvastoin kun olen lukenut sen tekevän. Nyt mietin, johtuuko se siitä, että minut on raiskattu perseeseen niin monta kertaa, että peräsuoleni on kuin luola, vai onko minulla vain tuntopuutoksia sielläkin... Fiddu.

Toinen asia: Olen jostain syystä varma, että mies on ensimmäinen mieheni. Ajattelen jatkuvasti "sitten kun löydän paremman" tai "pitää hankkiutua hyvään kuntoon ja päästä töihin ennen kuin voin ottaa avioeron". Kirjoitan tämän tänne, mutta en halua tästä valitusta IRL! En tiedä, ovatko nämä ajatukset lähtöisin siitä, että pelkään läheisyyttä kuollakseni (on), vai siitä, että mies on päästänyt itsensä niin lihavaksi (joo) ja on yhä vaikeampaa olla huomaamatta että hänellä on omiakin ongelmia (JUU!!) ja pelkään, etten minä pysty ikinä kuin pahentamaan niitä (NO VITTU JOO!).

Sillä kun katsotaan rehellisesti, mitä minä olen tuolle miehelle tehnyt koko yhdessäolomme ajan? Elänyt hänen rahoillaan silloin kun Kelan tuet eivät ole riittäneet, purkanut hänelle pahaa oloani kestämättä hänen vähäisiäkään purkauksiaan... Mutta silti hän on jostain syystä jäänyt. Ehkä minä täytän hänellä jonkun tarpeen?

En osaa edes päättää sitä, rakastanko häntä (Juu en ETKÄ!! WÄÄÄÄ!) enää. Rakastinko koskaan (juu ei kyllä eikä!). Me ei nyt osata päättää. Dissosioin jopa omat tunteeni jonnekin perähikiälle. On the meantime yritän saada seksuaalisuuttani vallattua takaisin aseinani rakkaat leluni. Tavoitteena on pystyä kiihottumaan ilman että alan dissosioida.

Viddu.

SAATANA! SEKSIN PITÄISI OLLA MAAILMAN LUONNOLLISIN ASIA, JA MINULLE SE ON SE KAIKISTA VAIKEIN!!

Kirosin tänään terpalle, että minut raiskataan kahdesti: Ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Ensin mielensärkijä raiskasi fyysisesti koko lapsuuden ajan, sitten terapia raiskaa minut henkisesti kun minun on PAKKO käydä KAIKKI siellä läpi, jos haluan vielä joskus harrastaa seksiä ilman takaumia tai vajoamista ja katomista paikalta. Kuka terve ihminen puhuu vieraalle ihmiselle masturboimisestaan? Voi luoja...

Miehen kunto tuntuu vain huononevan sitä mukaa kun minun paranee. Hän muuttuu yhä ujommaksi seksiasioissa ja lihoo. Ja lihoo. Ja syö karkkia.

Minun sokerinhimoni katosi jonnekin lähes täydellisesti kun rikkinäiset lapsiosat ammuttiin. Kuten arvelinkin, ne olivat makeanhimoni taustalla. Paino saisi nyt ruveta minullakin putoamaan. Haluan itselleni timmin kropan, pitäähän minun iskeä itselleni toinen mies tässä kohta. Joku italialainen adonis upealla kropalla, kiitos. Jos, huom. JOS minä saan joskus takaisin kyvyn saavuttaa orgasmi ja nauttia seksistä, minä hitto soikoon haluan harrastaa sitä seksiä jonkun sellaisen kanssa, joka suostuu harrastamaan sitä muualla kuin sängyssä pimeässä. Ilman, että tarvitsee valita asento sen mukaan, missä miehen kaljamaha ei ole tiellä. PRKL. Ja joka ylipäätään HALUAA harrastaa sitä seksiä ja mikä tärkeintä, saa minut tuntemaan itseni halutuksi. Ei voi olla liikaa vaadittu, eihän?

- Rebecca

3.6.2012

OSAAN VATSALIHAKSISTANI PALASI TUNTO!

Kohtu liittyi niihin elimiin, jotka ovat puolellani eivätkä minua vastaan.

Vaihdoin seksuaalisuuteni pomoksi 16-vuotiaan osani 2-vuotiaan osani sijaan.

Voi luoja, miten ihanaa on ELÄÄ!

Outoja asioita

Se jäi pois kuvauksesta viimeisimmästä lenkistäni, että loppuvaiheessa huomasin jännän asian: Peukaloni nytkähtelivät rentoina liikkeen mukana. En minä ennen ole sellaista huomannut! Kokeilin peukalon ja ranteen liittävää lihasta ja se oli pehmeä! OMG! En muista aikaa, jolloin se olisi ollut muuta kuin kivikova.

Toisen erikoisen jutun huomasin äsken. Minä voin ylivirittyä. Aiemmin olen voinut kuunnella trancea, technoa, goaa tuntikausia ilman mitään muuta vaikutusta, kuin että nautin musasta. Tänään kirjoittelin samalla kun kuuntelin nopeatempoista musaa tuntikaupalla. Minä todella uppoan johonkin, kun rupean jotain tekemään. Jossain vaiheessa huomasin, että koko kehoni tärisee ja minulla on huono olo. Sydän hakkasi hulluna. Oli pakko pistää musa pois ja vasta hetken päästä onnistui edes hitaan musiikin kuuntelu. Kuinka kierroksilla minä olen tottunut olemaan? Ennen tuo musa RAUHOITTI minua!!

Edit: Ai niin! Peilistä huomasin, että rintaani peittänyt punoitus on kadonnut. Luulin, että sen kuuluu olla siinä, mutta niin se vain on kadonnut! Liittyy kai rintalihasten aukeamiseen. Ihoni on muutenkin kauttaaltaan alkanut voida paremmin, paitsi kasvoista ja käsistä. Niissä onkin vielä paljon jumeja.

2.6.2012

Se on poissa!

Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii (vetää henkeä) iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin iloinen! Hirveä puristus, lihasten muodostama rintapanssari on poissa! Se on poissa, se on poissa, se on poissa! Tajusin sen poissaolon eilen lenkin loppupuolella. Vedin ensimmäistä kertaa yli tunnin lenkin. Tunnin kohdalla ihmettelin, kun hengittäminen ei sattunut. Tajusin, että rintalihakseni olivat VIHDOIN päästäneet irti. Vedin syvään henkeä kerta toisensa jälkeen, eikä se tuntunut missään! OMG OMG! Pohjelihakseni olivat vähän väsyneet siinä vaiheessa, mutta se oli rasituksesta. Ei siitä, että lihaksia poltteli kun ne pakotettiin auki. Olin hölkännyt/kävellyt yli tunnin ja yli kahdeksan kilometriä, eikä tuntunut missään! Olin melkein pettynyt, kun pääsin kotiovelle ja tajusin lenkin olevan ohi.

Nyt olen vain paistatellut tässä onnen tunteessa. Minä kykenen vihdoin vetämään syvään henkeä ilman kipua tai puristuksen tunnetta. Keuhkoni pääsevät vihdoin tekemään työtään TAISTELEMATTA JOKAISESTA. HENGEN. VEDOSTA! Sanon sen uudelleen: OMG OMG!

En tiedä, saako kukaan joka ei ole samaa kokenut, tästä mitään kiinni, mutta tämä on ihanaa! On kuin olisin herännyt eloon! Kehoni ei enää ole yksi iso, kipeä solmu. Energia pääsee virtaamaan siinä vapaasti ja voi hitsi, miten paljon sitä siinä on! En enää yhtään ihmettele, että ihminen kykenee juoksemaan maratonin. Voisin alkaa treenaamaan sellaiselle itsekin. Tähän asti kaikki liikunta on ollut tuskaa ja kipua, koska kaikki lihakseni ovat olleet niin totaalisyväjumissa ja krampanneet heti. En ole saanut henkeä ja välillä oikeasti luullut tukehtuvani läähätykseeni. Se ei ole johtunut siitä, että olisin ollut niin huonossa kunnossa, vaan siitä, että lihakseni olivat täydessä hälytystilassa! Nyt, kun rauha on maassa, voi kuinka ihanaa on liikkua! Nauttia kehostaan, antaa sen tehdä, mihin se on tarkoitettu: elää!

On minussa yhä lihasjumeja. Hartiani, käsivarteni, ristiselkäni ja pakarani vaativat vielä töitä. Mutta jalkojeni ihossa oli enemmän lämpimiä kohtia kuin kylmiä lenkin jälkeen. Ihoni oli kuuma lenkin jäljiltä! OMG! Jahka saan takareisieni "käsijarrut" pois päältä, meikä tyttö rupeaa pinkomaan!