29.7.2012

Äh

Tänään menin festareille vasta kymmeneksi. Ihan liian myöhään. Kun pääsin tunnelmaan, bileet olivat jo ohi. Hitto. Onneksi on vielä huominen. Tänään oli näemmä paljon vocal trancea, joka ei ole se minun omin lajini, mutta huomenna onkin sitten herkkua kaksin kappalein.

Huolestuneisiin kommentteihin: En ole maaninen. Se vaan voi ehkä siltä vaikuttaa lukijan mielestä, kun suurimman osan ajasta kun olen blogiani pitänyt, olen ollut masentunut. Tällä hetkellä asun mielenterveyteen erikoistuneen sairaanhoitajan luona, ja hän on ollut iloinen kun voin niin hyvin. Olen luonteeltani menevä tapaus, sanavalmis, helposti lähestyttävä, pirteä ja energinen, mikä on kaukana siitä, mitä masentunut ihminen on.

Siihen, onko se hyvä juttu lähteä vieraiden miesten sänkyihin, vastaan että on! Ensinnäkin olen täysin kyllästynyt syömään samaa kakkua. Vaihtelu virkistää. Toisekseen seksi on helpompaa tuntemattoman kanssa juuri siksi, ettei hommaan edes kuulu sisältyä mitään tunteita. Kolmanneksi mieheni haluaa seksiä noin kerran, kaksi kuussa, mikä on minulle ihan liian vähän, varsinkin kun ottaa huomioon että olen täysin tyytymätön seksin laatuun. Olen niin turhautunut seksuaalisesti, että kohta ripustan selkääni lapun "pane mua!" (no en oikeesti, te tosikot!).

Olen jo hyvin nuorena lukenut tarinan Venetsialaisesta prostituoidusta, joka eli keskiajalla. Hän oli ammatistaan huolimatta tai juuri siitä syystä hyvin arvostettu nainen ja hyvin rikas. Hänen rakastajiinsa kuuluivat kaupungin kerma: poliitikkoja ja rikkaiden sukujen vesoja. Hänestä tuli välittömästi suuri idolini. Minä haluan juuri sellaiseen asemaan: sen sijaan että seksiä käytettäisiin hallitsemaan ja alistamaan minua, minä haluan päästä seksin vallankahvaan. Minä haluan käyttää seksuaalisuuttani omaksi hyödykseni, en enää tuottaakseni muille mielihyvää. Tähän asti olen harrastanut seksiä muiden ehtojen mukaan: sen mukaan, mitä se mies haluaa. Minusta on tullut hyvin taitava. Saan miehen kiemurtelemaan himosta käyttäen vain yhtä kättä, saan miehen laukeamaan joka kerta, ellei hän ole niin humalassa ettei se ole fyysisesti mahdollista. Silti en ole mieheni kanssa saanut sängyssä orgasmia. Niitä olen viimeksi saanut eksäni kanssa, mutta se mies erosi aviomiehestäni yhden hyvin tärkeän aspektin kohdalla: hän HALUSI tyydyttää minut sängyssä, hän HALUSI koskea minua, hän näki minut seksuaalisena olentona. Mieheni näkee minut sängyssä jonain, joka menee helposti rikki, ei uskalla koskea minuun kuin käskettynä ja saa minut tuntemaan että olen jotain yököttävää. Saa nyt sitten siinä.

Olen peräti ihan ihmeissäni mitä miehet ovat valmiita tekemään pelkästään siitä hyvästä, että EHKÄ annat heille joskus. Tänään sain autokyydin kotiin ja ilmaisen aterian pelkästään nättiä hymyä ja hassuja juttuja vastaan. Kyllä, taas siltä samalta turkkilaiselta. Huomenna pitää murtaa turkkilaisen kirous. Minä en halua lähteä taas sen miehen kyydillä pois. Hän on liian lyhyt, liian karvainen eikä herätä minussa mitään himoja. Silti tällä hetkellä on niin kovat paineet että hetken harkitsin pikapanoa takapenkillä. Onneksi häntä kiinnosti enemmän saada mielipiteeni hänen stereoittensa bassontoistokyvystä.

Mutta kyllä, te epäilijät. Minä myös juoksen parhaillaan karkuun ihan helvetin lujaa. Minä olen siinä kohtaa elämässäni, että siihen mieheen pitäisi ihan oikeasti sitoutua. Sekä henkisesti että rahallisesti. Pitäisi hankkia asuntolaina ja muksuja, pitäisi alkaa katsomaan sitä miestä silmiin ja kohdata mitä siellä on. Pitäisi päästää se mies lähemmäksi kuin kukaan on koskaan minua ollut. Olen pahoillani, mutta minusta ei ole siihen. En tiedä, onko koskaan. Sitä odotellessa minä juoksen pakoon ja kaadan jokaisen vastaantulijan joka läpäisee tiukan seulani.

28.7.2012

Baila baila!

Ensimmäinen ilta Summer Sound Festivaaleilla on nyt takana päin. Päätin lähteä sinne, vaikka yksin jos kukaan kavereista ei lähde mukaan. Ihanaa oli! Juttelin vaatteista bilekansan kanssa, koin millaista on bilettää ihan dj:n edessä, näin Tiëston livenä (!!!!) ja eräs ystävällinen turkkilainen vieläpä tarjoutui heittämään minut kotiin. Oli hyvin pettynyt kun en antanut puhelinnumeroani tai kutsunut sisään. Mutta enhän minä mitään sellaista ollut luvannut ja olin heti alkuun kertonut hänelle olevani paskiainen. :P

Se nainen, joka oli vetänyt rähinäviinaa ja änkenyt ihan lavan eteen: Kyllä, minustakin olin pukeutunut ihan huoraksi. Mutta minulla on kroppa joka näyttää hyvältä niissä kuteissa, päinvastoin kuin sinulla. Ja kyllä, minustakin rave-vaatteet on ihan naurettavia, mutta niihinhän pukeudutaan jotta pidettäisiin hauskaa. Ja jos joku tallaa siinä ihmisjoukossa varpaillesi, se tarkottaa että olet liian lähellä. Peruuttamalla löytyy aina tilaa. Ei kannata ruveta ihmisiä tönimään. Onneksi poikaystäväsi oli niin sekaisin, ettei tajunnut edes hävetä käytöstäsi. Ja ilokseni se söpö poitsu jonka kimppuun hyökkäsit ei menettänyt hyvää mieltään ja tanssi seuranani seuraavat pari tuntia.

Aloin kyllä miettimään, mitä vaaditaan, että SUOMALAINEN mies rupeaa naista iskemään. Minua lähestyivät virolaiset (kännissä kuin käet ja tuplasti minun ikäisiäni), joku ulkomaalainen joka puhui vain englantia ja joka melkein puhkesi itkuun kun katosin väkijoukkoon kesken keikan ja turkkilainen, joka ystävällisesti heitti minut kotiin. Ainoa suomalainen mies joka puhui minulle, kysyi röökiä. :D Onko tässä nyt nähtävissä joku kulttuuriero?

Kiitos kaikille miehille viheltelyistä ja kaikille naisille murhaavista katseista! Tänään uusiksi!!

27.7.2012

Ah!

Jos joku ei ole ollut tietoinen, Vuodatus.net on ollut rikki jo useamman viikon. Siksi tämä blogi ei ole päivittynyt. Viime kerran jälkeen on tapahtunut ihan helvetisti. Katsotaas...

Päätin ottaa avioeron.

Rupesin karppaamaan.

Lopetin lääkkeitteni syömisen.

Hankin hirveästi uusia kavereita.

Aloin etsiä töitä.

Tällä hetkellä en ole omalla koneellani, kun olen reissunpäällä. En siis pääse julkaisemaan kovalevylle kirjoittelemiani tekstejäni ennen kuin palaan kotiin. Eilen junassa kuitenkin minulle näytettiin vihdoin vilaus siitä kivusta, jota olen kaikki nämä vuodet kantanut. Se on hirveä. Musertava. Toivottavasti minun annetaan kokea se paloissa, muuten päädyn kirkuvaksi palloksi lattialle.

Kaikkiin edellä kuvattuihin muutoksiin on hirveästi syitä. Katsotaas.

Päätin ottaa avioeron, koska:

- menimme naimisiin koska olimme olleet yhdessä niin pitkään ja avioliitossa ollessa olisi jotenkin helpompaa muuttaa ulkomaille. Kumpikaan ei ole hyvä syy.

- mies vain lihoo.

- tajusin sen viikon aikana jolloin olimme molemmat Kreikassa, että mies on pääsemässä hirveän lähelle, ja että minä en halua sen ihmisen, joka näkee minut sellaisena kuin olen, olevan hän. Hän on väärä ihminen minulle.

- me emme sovi yhteen, noin niin kuin persoonallisuuden tasolla. Hänessä on paljon sellaista, mitä en kestä pidemmän päälle.

- haluan tehdä paljon asioita, joita ei voi tehdä jos on naimisissa, eli enimmäkseen panna muita miehiä. Selvittää, mitä tämä minun seksuaalisuuteni on.

- en halua tehdä asioita, joita yleensä naimisissa ollessa tehdään. En halua asuntolainaa ja 2.5 muksua.

- jos meille tulee ero, voin vihdoin viimein ottaa kissan. Tällä hetkellä otan minkä tahansa kissan mieluummin kuin mieheni.

Rupesin karppaamaan, koska:

- Tajusin olevani ylipainoinen. Viisi kiloa liikaa. Ei paljoa, mutta haluan pudottaa ne nyt, ennen kuin ne lisääntyvät 50 kiloksi.

Lopetin lääkkeitteni syömisen, koska:

- Masennuslääke vei terän kaikista tunteista. Minä haluan kokea iloa täydessä mittakaavassa, vaikka se sitten tarkottaisikin että koen myös surun täydessä mittakaavassa. En halua kokea kaikkea tasaisen harmaana.

- Se harhoihin vaikuttava lääke katkaisi meidän viestiyhteydet, mikä hankaloitti asioita. Joku rupesi satuttamaan minua, kun ei saanut viestiä perille, enkä minä saanut selville, miksi se teki niin. Nyt on parempi.

Hankin hirveästi uusia kavereita, koska:

- Tajusin olevani yksinäinen.

- Panettaa.

Aloin etsiä töitä, koska:

- Jos otan avioeron, minun on pakko ruveta elättämään itseni. Tällä hetkellä olen täysin riippuvainen miehestäni, ainakin mitä rahaan tulee.

Tässä nyt jotain nopeasti. Katsellaan sitten tarkemmin jahka joskus ensi viikolla pääsen taas omalle koneelleni.

26.7.2012

Kovalevyn kätköistä #5

“Minne aiot lähteä? Tästä paikasta tulee sinun hautasi... ...Tästä hillittömän kokoisesta kartanosta hautakivesi... ...ja haudallesi saa tuoda kukkia se karsea neiti Integra. Hautakirjoitus kuuluu näin: “Siistit palkkasoturit hoitelivat pahat natsit ja lepäävät tässä.” Mutta jos aikasi itket, niin kohta siinä lukee: “Akkamaisesti vikisseet munattomat luuserit mätänevät tässä kuin itikat.”
- Kapteeni Bernadette (Kohta Hirano: Hellsing, osa 7)

17.7.2012

Kovalevyn kätköistä #4

Minä en ansaitse syödä kuin paskaa. Siksi minä en nyt voi lakata ajattelemasta sitä perkausjätettä, joka löytyi katkarapupussista. Minun pitää syödä se ja nauttia siitä. Ihan pakko. Koska minä en ansaitse syödä kuin paskaa, minä en ansaitse syödä kuin paskaa, minä en ansaitse syödä kuin paskaa. Isä sanoo. Ei ole väliä, vaikka isä on sanonut meille paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Isää pitää uskoa, tai henki lähtee. Kirjaimellisesti.

Isä ei enää pääse meihin käsiksi eikä se voi meitä enää tappaa, mutta silti pelko elää. Että jos minä nyt täällä kämpässäni, neljän seinän sisällä minne kukaan ei näe, en tee kuten ajattelen ja uskon hänen minun haluavan, se tarkoittaa sitä, että huomenna kun minä menen kaupungille, hän kävelee vastaan ja ampuu minut. Ja sen rangaistuksen minä olen hyvin ansainnut. Miten hitossa näin vahvan uskomuksen muuttaa? Minä uskon tähän yhtä vahvasti kuin painovoimaan. Ei mitään väliä vaikka fyysikot kuinka selittäisivät minulle että Maa ei itse asiassa vedä minua puoleensa vaan avaruus työntää minua Maata kohti, minä silti uskon painovoimaan. Ja ei mitään väliä, vaikka hokisin itselleni, että mielensärkijä ei tule ampumaan minua, koska niin tulee tapahtumaan.

Ei väliä sillä, ettei mielensärkijä omista asetta. Väliä on vain sillä, että tiedän hänen olevan hyvä ampuja. Ei väliä sillä, ettei hän mitenkään osaa lukea ajatuksiani. Koska minä tiedän, että hän osaa. Ollessani lapsi hän luki niitä pelottavan hyvin. Heti, kun vähänkään rentouduin, hän iski. Nykyään tiedän, että hän näki sen ruumiinkielestäni, mutta silloin päättelin että hän osaa lukea ajatuksia. Niin kuin kaikki aikuiset osasivat. He tiesivät milloin valehtelin, vaikka yritin olla vakuuttava. He tiesivät, milloin olin ollut tuhma ja rankaisivat. Miten he tiesivät, jos minä en kertonut? Heidän täytyi osata lukea ajatuksia.

Joten huomenna minä kuolen kun mielensärkijä minut ampuu. Perkausjätteen takia. Huoh.

13.7.2012

Kovalevyn kätköistä #3

Ihmettelin, kun väsytti niin hulluna keskellä päivää. Menin nukkumaan, ja minulle näytettiin vanhoja painajaisia, niitä, joita näin lapsena. Yhdessä makasin sängyssäni, kauhuissani. En ollut edes tajunnut nukahtaneeni. Avasin silmäni, ja huone olikin valoisa, ihan kuin päivällä, mutta valo tuli jostain altani. Tyynyni kuumeni kunnes se melkein poltti ja tajusin, että Helvetti oli aukeamassa allani. Minua oli tultu hakemaan. Tärisin kauhusta ja monesti kun heräsin, olin kastellut sänkyni.

Toisessa olin jossain etelän lomakohteessa, jonkun palatsimaisen rakennuksen pihalla. En päässyt sisään ja oli yö. Pihalla saattoi olla eläimiä, mutta ne vain raapivat, purivat tai nokkivat minua. Monesti siellä oli myös ryhmä turisteja, jotka eivät ikinä auttaneet minua. He eivät joko huomanneet muita kuin oppaansa tai sitten kääntyivät puoleeni ja käskivät kunnioittaa vanhempiaan tai sanoivat jotain muuta mitä ihmiset minulle hokivat. Koin olevani loukussa paikassa, joka ei ollut turvallinen, mutta pois ei päässyt.

Sitten oli uni, jossa yritin jossain palatsissa paeta pappia, joka seurasi minua ja kertoi, kuinka olen menemässä Helvettiin. Ihan hetkenä minä hyvänsä portit aukeaisivat ja minua tultaisiin noutamaan. Hän ei jättänyt minua rauhaan, vaan seurasi minua kuin varjo. Lopulta yön pimeyteen tuli valoa, kun kaksi valtavaa porttia rupesi aukeamaan. Pappi puhkesi mielipuoliseen nauruun ja katosi varjoihin, minä jäin odottamaan kohtaloani.

Onneksi näin nuo unet jotenkin “etäännytettyinä”, muuten ne olisivat olleet liian kauheita enkä olisi muistanut niitä enää herättyäni.

11.7.2012

Kovalevyn kätköistä #2

Voi vittu kun ahdistaa. Oon taas Suomessa. Tähän mennessä tapahtunutta: Aloin karppaamaan, paino on pudonnut monta kiloa. Päätin ottaa avioeron. Koko lentomatkan mietin, mitä huoraksi ryhtyminen vaatii. Tarvitaan pre-paid-liittymä ja asiakkaita. Hinnasto aiheutti eniten huolta. Nyt pinnalla oleva osa on vaihtunut, kun koko ajatus tuntuu ihan hullulta. Minä rupeaisin myymään itseäni, ja joku hullu vielä maksaisi siitä?! Kukaan ei edes sylkisi tämmöiseen hylkiöön päin.

- Nyt sinä olet väärässä. Me ollaan parasta A-luokan kinkkua. Meistä tapellaan, jos me ruvetaan persettä jakamaan. 150 eka tunti, siitä eteenpäin 50€/alkava tunti. Anaalista 50 lisää ja suutelu kielletty. Ok? Miltä kuulostais?

- Saatais me ainaki vuokra maksettua. (joku pieni)

- Perkele! Mies maksaa vuokran! Pysyt vaan sen kanssa, vaikka hampaat irvessä, nii ei oo mitään rahahuolia. Se maksaa sun terapiat, sun hierojat, sun mitkä lie. Ei tartte ettiä töitä tai ryhtyä huoraks.

- Mutku mä petin sitä. Ei sen kanssa voi enää olla. Ja sä tiiät, miten läski se on.

- Vittu läski tarkota mitään. Ei rakkaus kato läskiä. Ja me rakastetaan sitä miestä kaikesta huolimatta, eikö?

- Joo, mut niinku parasta ystävää, ei niinku kumppania.

- NO JOO-O, KU SÄ ET PÄÄSTÄ SITÄ NIIN LÄHELLE, ET SIITÄ VOIS JOTAIN MUUTA TULLA!!!!!!

- Vittu. Halutaanko me muka joku semmonen meidän kumppaniks? Se valittaa kaikesta, haisee pahalle, piereskelee vapautuneesti meidän seurassa, jakaa meidän kanssa hitto suolen toimintansakin... Ja on vitun läski. En mä halua miestä, joka raahaa mun mielialan pohjamutiin jatkuvasti. Mitä me on aikoinaan siinä nähty?! Tai älä vastaa, mä tiedän. Turvaa, turvallisuutta. Sitä me on siinä nähty. Vittu. Ja nyt ollaan ansassa, josta ei pääse karkuun ku avioeron ottamalla.

- Vaan luuserit ottaa avioeron. Älykkäät ottaa avioehdon.

5.7.2012

Kovalevyn kätköistä #1


Huoh. Vuodatus on down, joten pitää kai kirjoitella varastoon.

Olen tänään miettinyt tätä tämän suhteen tulevaisuutta. Ei vaikuta hyvältä. Eilen oli ensimmäinen kerta, kun miehen kosketus oikeasti inhotti minua. Se on ainakin ennen tarkoittanut, että ero on tulossa. Asioita, jotka rassaa:
  • Mies on sängyssä kuin lahna: Pakolliset kuviot hoidetaan, ei muuta. Sängyssä ei tule yllätyksiä.
  • Olen kyllästynyt mieheen. Haluan uutta, mutta vieraiden nussiminen ei oikein onnistu jos on naimisissa. Minusta tuntuu myös, että mies on kyllästynyt minuun.
  • Mies on tylsä. Haraa vastaan kaikessa, ei kuuntele minua, on ihan tyytyväinen jos saa olla rauhassa koneella koko päivän.
  • Me ollaan persoonallisuuksiltamme ihan ääripäät. Mies on rauhallinen ja tasainen, minä en. Mies osaa keskittyä tärkeisiin asioihin, minä en.
  • Mies ei tajua, että minä en ole tyytyväinen.
  • Mies ei kestä stressiä, ei reagoi hyvin yllätyksiin, joita elämässä pakostakin tulee eteen, vihaa suunnitelmien menemistä uusiksi. Kaikki nämä johtavat mököttämiseen.
  • Joskus tuntuu, että olen naimisissa ison lapsen kanssa. Esimerkiksi tänään mies tuli vessasta ja valitti että persettä kutittaa kun kävi paskalla. Minä olin että kiitos tiedosta, älä kerro enempää. Miten niin romantiikka on kuollut? Tai no se tarkottaisi, että romantiikkaa on joskus ollut. Tämä mies ei ymmärrä romantiikan päälle.
  • Mies painaa semmoiset 150 kg ja lihoo vain koko ajan.
  • Tuntuu, että tukehdun, jos en kohta pääse kotiin ja pois miehen luota.
  • Miestä ei kiinnosta kehittää tätä suhdetta mihinkään. Hän on tyytyväinen nykytilaan.
Hyviä puolia:
  • Mies hoitaa meidän raha-asiat minun puolesta.
  • Mies hoitaa vakuutukset minun puolesta.
  • Sängyssä ei tule yllätyksiä.
  • Miehellä on rahaa, ostelee minulle kaikkea.
  • Olen kunniallinen nainen, kun olen naimisissa.
  • Mies haluaa huolehtia minusta.
Tällä hetkellä haluaisin vain ilmoittaa miehelle, että jääköön tänne töihin, minä haluan avioeron. Säästyypähän siltä vaivalta, että joutuu hakemaan Suomesta töitä kun minulla hajoaa pää. Alan olla yhä varmempi siitä, ettei minua ole tehty pikkuvaimoksi.

Olen kyllä miettinyt sitä, johtuuko tämä kaikki vikojen löytäminen nyt vain ja ainoastaan siitä, että mies on pääsemässä liian lähelle. Voi olla, etten minä ole valmis siihen, että joku pääsee niin lähelle. Voi olla, etten minä ole siihen valmis koskaan. Pitääkö miehen odottaa niin kauan? Mies haluaa vaimon, lapsia, omakotitalon. Minä harkitsen sterilisaatiota. Onko se reilua?

Minulla on kyky saada mies piehtaroimaan orgasmin partaalla, voihkimaan ääneen. Onko liikaa vaadittu, että joku huolehtisi minun kiihottumisestani sängyssä? Miehestä on liian vaikeaa saada minut nauttimaan seksistä. Minussa on kuulemma liian monta nappulaa jota painaa. Ennen oli helppoa, kun en välittänyt, vaikka seksi oli minusta yhtä kiihottavaa kuin Slovakialainen perinneruoka. Haluaisin harrastaa seksiä sellaisen miehen kanssa, joka välittää siitä, onko minulla kivaa, nautinko minä. Haluaisin vihdoin päästä siihen tilaan, että tuntuu että tulen nautinnosta hulluksi. Minä olen aikoinaan saanut sellaista seksiä, ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Tiedän, että voin kyetä sellaiseen. Se tekee tästä vielä pahempaa.

Tunnen myös itseni luuseriksi. Minun avioliittoni on hajoamassa vain reilu vuosi häiden jälkeen. Koko ikäni minulle on hoettu, että vain luuserit eroavat. Että on kunniallista pysyä naimisissa 80 vuotta vaikka hampaat irvessä. Haistakoot... Minä tiedän, mikä on minulle parasta. Vetoan vaikka tilapäiseen mielenhäiriöön, jos ihmettelevät.

2.7.2012

I'm alive!


Ah. Takana on viikko etelässä, viiden tähden hotellissa täydellä ylläpidolla. Täyteen ylläpitoon kuului kaikki ruoka ja juoma jonka jaksoi kurkustaan alas kaataa. Teki kyllä hyvää. Tapasin uusia ihmisiä, pidin hauskaa, rentouduin. Opin itsestäni asioita. Tuntuu, että nyt minä olen alkanut todella elää tätä elämää sen sijaan että vain odotan päivän kuluvan loppuun että pääsisin takaisin nukkumaan. Sellaista se oli pahimmillaan. Nyt tuntuu, että tästä ne parhaat vuodet elämässä alkavat.

Yksi asia, jonka reissussa opin, on että olen ilmeisesti rankannut itseni parisuhdemarkkinoilla ihan eri luokkaan kuin mihin kuulun. En minä nyt ihan parhaaseen a-luokkaan kuulu, mutta hyvään b-luokkaan ilmeisesti ainakin silloin kun kuteet sopivat ja tukka on hyvin. Se on ihan eri päässä asteikkoa kuin se alin ö-luokka, johon luulin kuuluvani. Lähdin viimeisenä iltana miehen työkavereiden kanssa viihteelle, ja oli todella kivaa. Mies jäi hotellille nukkumaan, oli väsynyt kokouksen jäljiltä. Pelkäsin vähän jääväni yksin, mutta niin siinä vain kävi, että miehiä änki kainaloon joukoittain. En välillä edes tiennyt, kenen ostamaa drinkkiä join. Ja voi luoja, millaiset miehet minua yrittivät! Jos eivät olisi yrittäneet, olisin ollut varma, etteivät halua edes vilkaista minuun päin. Varsinkin yhdellä oli sellainen kroppa, että kuolisin onnellisena, jos saisin syödä viimeisen ateriani niiltä vatsalihaksilta. AUGH!

Myös naisten käytös ihmetytti. Mukavat venäläisnaiset, jotka ilmeisesti olivat saman ikäsiä kanssani, ottivat minut mukaan porukkaansa tuosta noin vain ja ottivat mukaan tanssikuvioihinsa tanssilattialla. Vertailtiin yhdessä miehiä ja naurettiin paljon. Tutustuin moneen ihmiseen, jotka asuvat siinä kaupungissa, jossa mies on töissä. En kyllä tiedä, olisiko se muuttanut mitään, jos olisin tutustunut heihin jo viime syksynä. Vointini olisi romahtanut siitä huolimatta.

Käsitykseni maailmasta hyvänä paikkana, joka voi tarjota nautintoa ja hyvää seuraa, että ihmiset ovat useimmiten ystävällisiä, sai kovasti vahvistusta. Hyvin harva ihminen täällä haluaa perimmiltään muille pahaa. Usein vain on, että mitä stressaantuneempi ihminen, sitä helpommin sieltä tulee ympäri korvia ystävällisyyden sijaan. Nyt tuntuu, että olen saanut osan itsestäni takaisin. Sanotaan sitä vaikka itseluottamukseksi. Itsevarmuudeksi. Minä olen hyvä ihminen. Minusta voi pitää. Nyt minä TIEDÄN sen. USKON sen.

Toisaalta nyt minulla on myös paljon mietittävää. Olenko "myynyt" itseni parisuhdemarkkinoilla liian halvalla? Mies on ollut ankkurini monena vuotena, mutta nyt alkaa paljastua, että minä en olekaan rauhallinen, sisäänvetäytyvä seinäruusu. Minä olen räiskyvä sähikäinen, elämänjanoinen nuori nainen. Mies alkaa tuntua riippakiveltä kaulassa. Ei sitä nyt aina tarvitsisi olla se tiukkapipo, joka ensimmäisenä laskee rahat, muistuttaa opintolainasta tai mikä nyt sitten hiertääkin. Voisi sitä nyt ihan elääkin välillä! Tiedän, että mies on parhaillaan hyvin stressaantunut ja ehkä vähän mieli maassa, mutta hänen perusluonteensa on vastahangankiiski. Yrittää häntä sitten saada liikkumaan mihin suuntaan tahansa, hän vetää vastaan. Onhan se ihan hyvä sikäli, että hän tasapainottaa minun "riekkumistani", mutta... Olen nyt alkanut miettiä sitoutumista. (Hyvä näin häiden JÄLKEEN) Kaavahan menee avioliitto, talo, lapsia. Minä olen nyt alkanut epäillä, että minä en halua sitä. Minä en halua siihen häkkiin. Siihen muottiin. En ainakaan ennen kuin olen nähnyt, mitä elämällä on tarjottavana. Minä haluan vittu ELÄÄ!

Minä haluan tietää, mihin tämä kroppa pystyy. Minä haluan tietää, mihin MINÄ pystyn. Minä haluan nyt vihdoin kokeilla, mihin minusta on. Ei muista lähtien, ei muiden vaatimuksiin vastaten, vaan minusta, minun haluistani lähtien. Ehkä minä voisin vihdoin ITSE asettaa itselleni tavoitteen. Jos viiden vuoden päästä olisin omillani toimeentuleva nainen, joka olisi kovapalkkaisessa työssä ja jolla olisi laaja ystäväpiiri? Kuulostaako mahdottomalta?

Seuraavaksi tarvitsee vain keksiä ala, jolle haluan lähteä. Ehdotuksia? Mihin kelpaa ihmissuhdetaitoinen, komea nuori nainen, joka haliitsee tietokoneet ja perusohjelmistot, puhuu suomen lisäksi kolmea kieltä ja jolla alkaa löytyä kunnianhimoakin? Nyt olisi hyvä lähteä jotain opiskelemaan, töihin mennessä ehkä olisi jo vointikin tasoittunut. Ajattelin, että voisin lokakuun alusta alkaa etsiä töitä, jotain osa-aikaista, mieluiten iltapainotteista. Jos sitä pääsisi vähän omilleen. Olisi ihan hyvä saada opintolainatkin pois niskasta. Ja saada itsensä omilleen, ettei joka euroa tarvitsisi mieheltä pyytää. Kelan tuki riittää juuri ja juuri vuokraan. Kaikki muu menee nyt miehen pussista. Jos päädyn siihen, että ero on paras ratkaisu, olisi ehkä hyvä olla siinä kohtaa kykenevä elättämään itsensä ilman miehen rahallista panosta.

Ja tiedän olevani kiittämätön ämmä, kun kehtaan edes pohtia avioeron mahdollisuutta, kun mies on tehnyt kaiken oikein. Vika ei ole hänen teoissaan, vaan siinä, kuka ja mikä hän on. Ehkä minä nyt vihdoin näen hänet sellaisena kuin hän on? Suostun myöntämään sen, että persoonallisuutemme ovat kuin eri planeetoilta nyt, kun minä en enää ole masentunut raasu?

Vasta nyt minusta tuntuu, että uskallan olla yksin. Tätä ennen olen aina seurustellut. Isken miehen ja sitten pidän sen saman vuosikaupalla. Ihan vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin. Ero ensimmäisestä poikaystävästäni oli loppujen lopuksi helppo, vaikka joskus tuntui etten kykene elämään ilman häntä. Yhtenä päivänä minä vain sain tarpeekseni. Minä tiesin, että tämä oli nyt tässä. Sitten tarvitsi vain kertoa se hänelle. Avioliitto on aika hitosti paljon ongelmallisempi. Ensinnäkin taloudellinen riippuvuus. Omaisuuttani on nyt kolmessa osoitteessa, vaikkakin toivon että tämän viikon jälkeen enää vain kahdessa. Mies on investoinut suhteeseemme paljon rahallisesti, ja minulla on siitä huono omatunto. Enimmäkseen olen ollut työkyvytön, kun olemme olleet yhdessä. Hän kykenee rauhoittamaan minut, kun sitä tarvitsen, hän on kallioni, johon luotan.

En tiedä, onko avioero se, mitä haluan. Haluan yhä jakaa elämäni miehen kanssa, haluan pitää hänet parhaana ystävänäni. Mutta olen kyllästynyt syömään aina samaa kakkua. Minä haluan sukeltaa siihen jännään maahan, jota kutsutaan nimellä seksuaalisuus ja minä haluan testata viehätysvoimani rajat. Minä haluan tutustua uusiin ihmisiin, kaataa heidät sänkyyn ja sanoa aamulla hei hei. Ei se onnistu, jos on naimisissa. Harva aviomies on valmis katsomaan sormiensa läpi vaimonsa yhdenillan juttuja.

Tarvitsen muutenkin miespuolisia kavereita. Tällä hetkellä minulla ei ole kuin yksi, mieheni. Kaikki ystäväni ovat naisia, joilla on hyväksikäyttötaustaa. Ei pahalla, mutta olen kyllästynyt naisiin. Olen kyllästynyt mielenterveyspotilaisiin. Lomalla tutustuin ihmisiin, jotka voivat hyvin, joilla ei ole hyväksikäyttötaustaa ja tuntui kuin olisi saanut vihdoin puhdasta ilmaa vuosien pakokaasun hengittämisen jälkeen. Olen myös tykästynyt miehiseen tapaan ajatella. Siinä on jotain kiehtovaa.

Olen myös miettinyt lasten hankkimista. Minullahan oli paha vauvakuume vielä talvella. Nyt se on poissa. Olen taas sitä mieltä, etten halua omia lapsia. Sekä aatteellisista että itsekkäistä syistä. En halua lisätä tämän pallon ylikansoitusta. En halua kokea pikkulapsivaihetta. Minulle jos antaa vauvan, varmaan tappaisin sen tai itseni koliikkihuudon aikana. Minä olen kärsinyt ja uhrautunut tarpeeksi yhtä elämää varten, en halua alkaa marttyyriäidiksi. Joskus voisin harkita adoptiota tai sijoitusperheeksi ryhtymistä. Siihenkin vain hitto vie tarvitaan se puoliso.

Jos mietitään, että eläisin jossain fantasiamaailmassa ja saisin toivoa mitä tahansa, toivoisin että asuisin vanhassa rintamamiestalossa, jota ympäröi kuusiaita, jossa on iso kuisti ja jossa asuisin minä ja satunnainen määrä kulkijoita. Saisin itse valita, kenelle oveni avaan. Minulla olisi ystävinä miehiä, joiden puoleen kääntyä jos tulee tarve sekstata, mutta ei sitä kummempaa sitoutumista. He auttaisivat talon kunnostamisessa ja ehtisin itsekin joskus jotain käsilläni tehdä. Elättäisin itseni kirjailijana ja tekisin töitä kotona. Välillä tekisin töitä ulkopuoliselle että saisin rahat kasaan johonkin ulkomaanmatkaan ja kiertäisin joka mantereen niin perinpohjaisesti kuin tässä elämässä ehdin.

Mutta miten sellaiseen onnelaan pääsee?

1.7.2012

Hups

Petin miestäni viime yönä. Aivan upeakroppainen kehonrakentaja iski minuun kiinni kuin sika limppuun yhdessä yökerhossa. Harkitsin hetken tyypin työntämistä kimpustani, mutta... Se äijä käytti suudellessaan hampaitaan juuri niin kuin olen haaveillut jonkun joskus minulle tekevän. Päätin että fuck it, ja otin, mitä elämä tarjosi. Näin jälkeenpäin oloni on helpottunut. Se ei voi olla hyvä merkki avioliittoni tulevaisuuden kannalta.