30.10.2012

Pukeutumisesta

Eilen Dyykkari käveli kaupassa päin hyllyä kun unohtui tuijottamaan persettäni. Pitäisi näemmä vähän miettiä noitten legginssien käyttöä... XD

Teininä ajatteli, että miehistä on seksikästä kun on mahdollisimman vähän vaatetta päällä. Sittenhän sitä kuljettiin melkein alasti oli pakkasta tai ei. Miten väärässä sitä onkaan ollut. Jos kerta minä talvitakissa, jegginsseissä (farkkukuosiset legginssit) ja toppakengissä onnistun olemaan niin kiihottava että mies unohtaa miten kävellään suoraan... Huh-huh. Nyt kun on tämän tajunnut, olen ruvennut katsomaan naisten pukeutumista ihan eri tavalla. Pankissa yhdellä virkailijalla oli koko vaatetus suunniteltu korostamaan rintavarustustaan. Vaikka vaatetta oli niin ettei paljasta pintaa näkynyt kuin ranteista sormiin ja kasvot, niin voi niitä miesparkoja jotka joutuvat sen naisen kanssa asioimaan. Jotkut naiset käyttävät niin kireitä housuja että on ihme että vielä jaloissa veri kiertää. Ne perseet saavat Dyykkarin ensin huokaisemaan ja sitten toteamaan että minulla on parempi.

Miehet pukeutuvat hyvin harvoin mitenkään yliseksikkäästi. Viime kesänä tuli vastaan yksi mies jolla oli timmin yläkroppansa peittona paita, jonka kaula-aukko ylsi paljastamaan navan. Unohdin hetkeksi, minne olin menossa ja huomasin tehneeni u-käännöksen nauttiakseni näkymistä vielä hetken... Ja kuulemma miehet kiihottuvat näön kautta vielä helpommin kuin me naiset. Kyllä tässä alkaa vähän ihmetyttämään miksei miehillä ole baareissa kestoerektio. Tottuuko siihen että naiset pukeutuvat kuten pukeutuvat vai pitääkö humalatila huolen ettei telttoja nouse kiusallisen paljon? Miten ihmeessä hormonien ohjaamat teinipojat pystyvät kulkemaan julkisissa tiloissa lainkaan? Paljon teippiä?

Joo, kaikkea ihmeellistä sitä tulee luentotauoilla pohdittua... Seuraavaksi ohjaajan tapaamiseen, koitetaans vakavoitua vähän.

28.10.2012

Muistoja virtaa

Tänään käytiin Dyykkarin kanssa automatkalla vähän kauempana. Paluumatkalla tuli puheeksi mielensärkijä ja Dyykkari sitten kertoi miten vihaiseksi hän tulee kun ajattelee mitä minulle on tehty. Että jos hän ikinä saisi selville, että joku on tehnyt hänen lapsilleen vastaavaa, hän kävisi tappamassa tekijän hyvin hitaasti. Jostain sellaisesta hän menisi ilomielin vankilaan. Ehkä tämän laukaisemana pari kilometriä myöhemmin joku sivupersoonistani tuli vaatimaan huomiota hyvin päättäväisesti. Se vaati minua kertomaan Dyykkarille että minä ejakuloin lauetessani. En kehdannut sanoa sitä, vaan kysyin kautta rantain onko Dyykkarilla koskaan ollut seksikumppania joka olisi ejakuloinut. Oli kuulemma. Vasta, kun hän sanoi pitävänsä siitä, koska se on taas yksi todiste siitä että nainen nauttii, minä sain kakaistua ulos että minäkin teen niin. Sitten se sivupersoonani saneli ihan tarkkaan mitä minun tuli sanoa. Minä olen tähän asti estänyt sitä tapahtumasta. (Se vie energiaa ja kohta minä saatan antaa sen taas tapahtua. Kokeeksi. Testiksi. Että jos niin käy, kuolenko minä.) Dyykkari kysyi, miksi. Vastasin epämääräisesti että yhdestä tapauksesta johtuen, joka tapahtui kun olin alle 4v. Dyykkari ei kysellyt enempää.

Tapaus, johon viittasin oli se, jossa kolme miestä oli kumartuneena ylleni ja he/joku heistä runkkasi minua jonka seurauksena laukesin, ejakuloin ja yksi miehistä sanoi jotain tyyliin "hyi hitto! kusiko se alleen?", mutta Dyykkarin ei tarvitse tietää yksityiskohtia.

Sitten piti sanoa, että tykkään Dyykkarin spermasta ja kysyä, ei kai se haittaa. Ei haitannut. Tämän jälkeen osa oli tyytyväinen ja vetäytyi syrjään. Hetken päästä päätäni alkoi särkeä takavasemmalta. Kurotin sinne ja yritin kuunnella, mitä siellä olleella osalla oli kerrottavaa. Sitten jotain vedettiin kurkustani ulos. Jotain hyvin likaista, jotain karvaista. Tajusin, että se on sitä töhnää, jota nousee lattiakaivoista, kun sitä puhdistetaan. Sitten katsoinkin, kun joku veti sitä lattiakaivosta ylös, ja mukana nousi käytetty kortsu. Oksetti. Välillä roskat vedettiin kurkustani, välillä lattiakaivosta. Pyysin Dyykkaria pysäyttämään seuraavalle mahdolliselle levennykselle ja nousin autosta tärisemään. Happi teki hyvää. Dyykkari piti minua kädestä kun kyselin osalta lisää. Kävi ilmi, että olen katsonut vierestä kun Laiminlyöjä on siivonnut tukkoon mennyttä viemäriä ja sieltä on kaiken muun mukana noussut kondomi. Olin jähmettynyt kauhusta. Laiminlyöjä kysyi minulta "mikä tämä on?". Katseeni ilmeisesti kertoi kaiken, sillä seuraavaksi hän repi minua tukasta juuri siitä kohtaa, joka oli alkanut särkeä ja lähti sitten itkien pois.

Sitten muistin kuinka olin hämärässä huoneessa ja yksi mies ojensi minut toiselle. Minulla ei ollut housuja. Sitten sattui. Minua kierrätettiin mieheltä toiselle kuin jotain hiton bongia hippiluolassa. Itkin, tai ainakin kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Nyt, kun istuin alas kirjoittamaan tätä ylös, muistin yhden miehen, joka oli erilainen. Hänellä ei seisonut. Kun tuli hänen vuoronsa, hän vain otti minut syliini ja heijasi minua ylös alas. Mielensärkijä ihmetteli kun lakkasin aina itkemästä hänen kohdallaan ja miehet naureskelivat että sillä miehellä oli porukan pienin muna.

Huh-huh. Nyt polttelee käsivarsia. Vietämme Dyykkarin kanssa rauhallisen koti-illan ja otamme rennosti. Nyt on näemmä taas aktiivivaihe näiden muistojen esiinnousemisen kanssa. Katsotaan, pitääkö jossain vaiheessa hakeutua takaisin terapiaan. Ehkä ensin pitäisi maksaa ne jo elokuussa erääntyneet terapialaskut...

26.10.2012

Love Is in the Air...

En tiennyt että terskan iho voi kulua puhki panemalla. Nyt tiedän.

Luulin, että olin käyttänyt loppuun opintotukikuukauteni, mutta niitä olikin vielä. Palasin siis opiskelijan pallille ja olen nyt ihan innoissani. Väännän esseetä ja pompin riemusta. Niin kauan kun ajattelin että "otan vain sen alemman tutkinnon pihalle ja sitten menen töihin", ei inspannut yhtään. Nyt kun päätin että hemmetti, minähän vedän opinnot loppuun asti, opiskeluinto löytyi kuin taikaiskusta. Katsotaan miten pitkään se jatkuu. Ensiviikolla tapaan ohjaajani. Jos saataisiin minulle suunnitelma miten kauan menee että valmistun.

Elämä hymyilee. Tutustuimme naapuriimme, joka on todella mukava. Nyt minulla on joku tuossa ihan lähellä jonka voi pyytää teelle jos tulee ahdistus kun Dyykkari on töissä. Olen nyt tehnyt ruokaa säännöllisesti, mikä on eineksillä vuosia eläneelle aika ihme saavutus. Dyykkari kehuu kaikkea kokkaamaani niin paljon että hyvä kun syödä kerkiää. Niin ja sitten on kaikki muut kehumiset. Minulla on kuulemma täydellinen perse, juuri sellainen kuin naisella tulee olla. Jos olisin yhtään laihempi, olisin liian luikku. Naisella kuulemma kuuluu olla juuri tämmöinen perinteinen vartalo. Olen niin kaunis että pyörryttää, älykkäin nainen jonka Dyykkari on ikinä tavannut ja niin rakas että ilman minua ei voisi enää elää. Jopa säärikarvani ovat söpöjä. Voi rakastunutta pöhköä... <3

No yhtä rakastunut pöhkö minäkin olen. Ihailen Dyykkarin käsikarvoja, selkälihaksia, napaa, persettä (erityisesti jos sillä on farkut jalassa, lääh!)... Kun tuo mies pistää lantionsa pyörimään, minä hyperventiloin. Kukaan ei seiso yhtä seksikkäästi, kenenkään sylissä ei ole yhtä turvallinen olo. Kenelläkään ei ole yhtä valloittavaa hammashymyä. Kenelläkään ei ole yhtä paljonpuhuvia silmiä tai ilmeikkäitä kasvoja. Kenenkään muun kanssa ei pysty makoilemaan sängyssä 4-5 tuntia tekemättä mitään ja haluamatta nousta kun on niin hyvä olo. Kukaan ei ole yhtä rakas.

Niin ja Dyykkarin kanssa voi puhua ihan mistä vaan. Dyykkarin kanssa voi olla alasti tuntematta itseään alastomaksi. En joudu miettimään mitään ihme ihmissuhdepelejä tai rakastaakohan tuo nyt minua oikeasti.

On muuten ihan hullua huomata, miten suuri vaikutus rakastumisella on. Masennuksessa ja itsesäälin suossa vellonut mies pisti elämänsä uusiksi saatuaan minusta piristysruiskeen. Täältä lähti kaikki eksän tavarat, turhat roinat, kertyneet romut. Kattolamput päätyivät paikoilleen, rikkinäiset esineet korjattiin, kaapit järjestettiin. Dyykkari lopetti tupakoinnin (!) ja varasi ajan hammaslääkärille, parturille ja pankkiin.

Ehkä joskus Dyykkari edistyy jopa salille asti, mokoma kun on saanut päähänsä että painaa 5-6 kg liikaa. Myönnetään, en yhtään pistä vastaan jos tyyppi päättää taas hankkia itselleen six-päkin jonka on aikoinaan omistanut ja kunnon rintalihakset. Mutta minä keskityn kehumaan tuon äijän tainnoksiin enkä mainitse kaljamahasta sanallakaan. Eksät ovat haukkuneet tuon miehen jo tarpeeksi maanrakoon. Dyykkarin masu on söpö ja siinä on ihana karvavana, piste. Ja minä rakastan suudella hänen masuaan, näykkiä sitä ja joskus kiusallani pöristää sitä. Joskus on kiva jäädä hellimään toisen masua kun se toinen yrittää kaikin tavoin saada minua liikkumaan siitä jompaan kumpaan suuntaan... Olen julma. :P

Ei ei ei... Nyt lähti ajatukset ihan väärille urille. Takaisin esseen kimppuun, mars!

24.10.2012

Tänään kun olin tiskaamassa joku pikkutyttö tuli vetämään hihasta. Se halusi kertoa pikkulapsen äänellään kuinka isi oli miesten kanssa lyönyt vetoa mikä kaikki mahtuu (oikea nimeni):n peppuun. Jääkiekkomaila ei ollut mahtunut. Sitten joku oli pyörtynyt. Tämän kerrottuaan pikkutyttö lähti ja jätti minut tiskaamaan loppuun.

22.10.2012

Iso O

Melkein unohdin kertoa täällä, mutta eilen varmistui se, että minä kykenen saamaan orgasmin ilman että irtoan kehostani. Dyykkari on ihmemies. :)

Ps. Naapurimme luultavasti vihaavat meitä.

21.10.2012

Uusi muisto

Eilen oltiin kaverilla istumassa iltaa. Pöydällä oli Mariskooli. Inho nousi pintaan kun katsoin sitä. Kun aloin miettiä, miksi inhoan Mariskooleja niin voimakkaasti, selkärankaani pitkin kulki kuin sähköisku alhaalta ylös. Muisto välähti päässäni. Ruokapöydällämme oli sininen Mariskooli ja kurkotin sitä kohti. Yritin muistella lisää, mutta kun kaverilla oltiin, oli liikaa häiriötekijöitä. Myöhemmin samana iltana kuva tarkentui. Muistin kurkottamisen ja kuinka minua iskettiin selkään jollakin. Lyyhistyin lattialle ja kun katsoin taakseni, mielensärkijällä oli käsissään jokin musta, pitkä esine. Sähköpiiska, kuiskasi joku. Piti googlettaa, onko sähköpiiska oikeasti sen näköinen. Olihan se. Kysyin kaverilta joka on maatilalta, minkä kokoisia sähköpiiskat ovat. Kokokin täsmäsi.

Kun vihdoin pääsin kotiin, romahdin sohvalle. Käperryin palloksi jalkojeni päälle. Oksetti. Tajusin että joko minä itken tai oksennan. Kun Dyykkari tuli viereeni, aloin kirkua. Sitten tuli itku.

Mielensärkijä oli alasti. Minäkin olin. Olen kahdeksan vuotta. Mielensärkijällä on varrellinen sähköpiiska, en tiedä mistä hän on sen saanut. Juoksen häntä karkuun yrittäen etsiä jotain jolla puolustautua. Silmiini osuu pöydällä oleva Mariskooli. Yritän tarttua siihen, mutta hän lyö minua piiskalla selkään. Jalat pettävät altani.

Dyykkari sai minut hienosti sidottua nykyhetkeen ja antoi minulle muuta ajateltavaa kertomalla kuinka hän haluaisi viedä minut Pariisiin talvella, kuinka kävelisimme siellä lumisateessa ja kuinka kaunis Eiffel-torni olisi. Hetken oli rauhallista. Sitten käännyin selälleni. Kehoni alkoi nytkiä. Tajusin, että elän uudelleen sitä, että minua potkitaan kylkiluihin.

Mielensärkijä katseli vierestä, kun hänen lapsuudenystävänsä potki minua kylkiluihin kun makasin maassa. Kun käperryin palloksi suojellakseni itseäni, mielensärkijä iski minua selkään sähköpiiskalla. Heilahdin kivusta kaarelle, mikä paljasti suojattoman vatsani ja kylkeni. Kenkä iskeytyi vasten kylkiluitani ja mies nauroi. Mielensärkijä hekotteli.

Lopulta nukahdin Dyykkarin syliin. Seuraavana päivänä tajusin, että tiukka rengas kylkiluitteni kohdalla johtuu siitä potkimisesta. Minulla kai murtui siinä hötäkässä jotain tai muuten trauma oli niin voimakas, etten vieläkään kyennyt hengittämään vapaasti. Menin makoilemaan sohvalle ja pyysin Dyykkaria pitämään kättä kylkeni päällä. Keskityin hengittämään kohti hänen kättään. Kahta kylkiluuta alkoi poltella. Toinen niistä poltteli koko matkalta, se oli kai mennyt poikki täysin. Toinen poltteli vain puoleenväliin luuta, se oli kai murtunut siihen asti. Meni kauan kun vakuutin kaikille, ettei kylkiluitani ole enää murtunut ja että nyt on turvallista antaa rintakehän laajentua vapaasti.

Lihakset kramppailivat kun lihasjännitykset purettiin. Sitten kaikki tarvittava oli tehty. Minusta on hienoa, että kykenen ottamaan muistoja vastaan ilman että minun tarvitsee enää turvautua rauhoittaviin. Toisaalta pelottaa, kuinka hirveitä asioita minä vielä muistan. Muistot kun kuulemma tulevat mieleen siinä järjestyksessä kun niitä on valmis ottamaan vastaan, joten hirveimmät muistaa viimeiseksi. Mietin myös, loppuvatko nämä ikinä. Onko minulla muistoja koko loppuelämäksi?

20.10.2012

Au au auuu!

Hormonit ovat kyllä jänniä. Ne aiheuttavat sen, että kun ihoni koskee Dyykkarin ihoa, on kuin hänen olisi sivelty jollain huumeella, niin euforinen olo minulle tulee. Ne aiheuttavat sen, etten voi lakata katselemasta häntä, koskemasta häntä, suutelemasta häntä. Ne ovat aiheuttaneet sen, että olemme kirjaimellisesti panneet toisemme puhki. Nyt on pakko pysyä pusuttelussa pari päivää, että limakalvot ehtivät parantua. Vaikeaa tästä tekee se, että edellä mainitut hormonit eivät ole saaneet muistiota hankausvammoista, vaan pistävät meidät edelleen himoitsemaan toisiamme täysillä. Jos Dyykkari näkee minut sängyn lähellä, hän kaataa minut sille riippumatta missä olemme ja jos hän erehtyy kosketusetäisyydelle minusta, käteni sukeltavat hänen housuihinsa ilman että edes tajuan mitä olen tekemässä. Puhumattakaan mitä tapahtuu kun heräämme samasta sängystä. Tai kun menemme nukkumaan samaan sänkyyn. Tai mitä tapahtuu jos jossain noiden kahden pisteen välillä satumme katsomaan telkkaria sohvalla makoillen. Tai satumme menemään saunaan. Tai istumme samassa autossa liian pitkään. Tämä on ihan hullua. Syytän hormoneita.

Minulle ei ole käynyt näin sitten ensimmäisen poikaystäväni, silloin joskus teininä. Silloin olosuhteet olivat (onneksi?) sellaiset, että saatoimme nähdä vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja sitten vietettiin vähintään kuukausi erillään. Ehtivät paikat parantua.

Tehdään me tietty muutakin kuin vain köyritään kuin kaksi kiimaista kania. Meillä on yhteinen kirpputoripöytä, eilen pistettiin parveke talviteloille, tänään meidät on kutsuttu kaverin mökille... Saunomaan. On oikeasti ihan hullua, miten paljon me teemme yhdessä. Jos esimerkiksi olisin ex-mieheni kanssa ruvennut autonpesuun, hän olisi istunut sisällä tekemässä omia juttujaan ja minä olisin välillä huikannut hänelle ovenraosta miten homma etenee. Dyykkarin kanssa molemmat hyökkäsivät auton kimppuun ja tekivät mitä parhaaksi katsoivat. Jotenkin työt tuli jaettua kahtia kuin itsestään. Jos jompikumpi meistä rupeaa jotain tekemään, toinen on heti vieressä katsomassa voiko auttaa. Poikkeuksiakin on. Jos minä rupean ompelemaan, Dyykkari pysyy kaukana, samoin kuin minä pysyn kaukana jos hän rupeaa rassaamaan jotain koneistaan.

Ajattelemme niin samoja ratoja, että se on lähes pelottavaa. Tykkäämme samoista asioista. Oman mielipiteensä uskaltaa sanoa sensuroimatta kun tietää että se toinen hyvin suurella todennäköisyydellä ajattelee samoin.

Ei tuo mies silti täysin ilman vikoja ole. Nimensä mukaisesti hän dyykkaa ja raahaa kämpille välillä jotain aivan ihmeellisiä asioita. Joskus estetiikantajumme eivät sovi yhteen. Hän tekee liian tulista ruokaa, joten nykyään minä kokkaan. Joskus hän saa päähänsä jonkun aivan idioottimaisen idean eikä luovuta ennen kuin lähden mukaan siihen. Täytyy kyllä myöntää, että tähän asti minulla on ollut joka kerta uskomattoman hauskaa. En tule toimeen kaikkien hänen kavereittensa kanssa, eli joskus häivyn muualle, vähintään toiseen huoneeseen kun joku heistä tulee kylään. Dyykkari on myös tietyllä tapaa hyvin pihi, mistä johtuen hän ei heitä mitään roskiin ennen kuin on varma ettei sitä voi enää hyötykäyttää mitenkään. Tästä on kyllä paljon hyötyäkin. Hän on hirveän taitava korjaamaan vähän kaikkea ja rakentelemaan. Yritän hokea sitä itselleni kun yritän hakea varastosta jotain ja kirjahyllynraato tahtoo kaatua päälleni. Dyykkari saa myös hepuleita. Silloin hän saa jonkun vision projektista joka pitää toteuttaa nyt heti. Siinä ei voi muuta kuin istahtaa alas ja katsella pyörremyrskyä joka tähän kämppään iskee. Jälki on kyllä hyvää, mutta minä ahdistun kun mies ei huomaa minua tuntikausiin ja olen pakotettu vain ihailemaan häntä ja huokailemaan.

Ensi viikolla Dyykkarilla alkavat työt. Saa nähdä, mitä tapahtuu kun joudumme säännöllisesti olemaan tuntikaupalla erossa...

19.10.2012

K:n blogi sukelsi maan alle

...mutta lukijoita silti tarvitaan. Jos haluat jatkaa Minä ja muut -blogin lukemista, laita sähköpostia K:lle osoitteeseen kurpitsa.keitto@hotmail.com.

18.10.2012

*Syvä huokaus*

Dyykkari, Dyykkari, Dyykkari... Ei tässä voi kuin huokailla ja itkeä onnesta ja huokailla. Tuntuu että olen vasta alkanut rakastumaan tuohon mieheen. Jos tätä menoa jatkuu, vasta kuolema taitaa meidät erottaa. Olemme niin siirappisia, että kukaan ei oikeasti jaksa kuunnella lepertelyämme. On kuin vakka olisi löytänyt kantensa. Emme osaa olla erossa nyt ollenkaan. Tulee ikävä jo sinä aikana kun toinen käy kaupassa. Nyt Dyykkari on tuolla seinän takana ja minä ahdistun kun hän on niin kaukana. Olen niin umpirakastunut pöhkö kuin ihminen vain voi olla.

Elämää ei tällä hetkellä varjosta kuin rahahuolet (ei vieläkään työpaikkaa) ja Dyykkarin ex, joka on narsisti ja ottanut nyt elämäntehtäväkseen vainota meitä molempia kun sai selville että Dyykkari on löytänyt tipusen. Huoh. Katsotaan, miten tilanne kehittyy.

Nyt lähdetään kaverin luo saunaan. Pitäkäähän ihmiset ihana viikonloppu!

13.10.2012

No huh-huh

Viime yönä itkettiin yhdessä onnesta. Tänä aamuna heräsin kikatukseen ja siihen että meitä heiteltiin pehmoleluilla. Syötiin Dyykkarin ja jälkikasvun kanssa aamupalaa, askarreltiin ja nyt isi lähti lasten kanssa leikkipuistoon.

Tämä ei voi olla todellista. Elämä ei voi olla näin ihanaa. Tätä me hoimme toisillemme viime yönä. Sitten halailtiin ja vollotettiin onnesta. Lopuksi naurettiin kun oli niin siirappista. Ei tämä voi olla todellista. Tämä on jotain haavekuvaa ja me molemmat heräämme kohta.

Eilen tosiaan oli jännä päivä siksi että haimme Dyykkarin lapset tänne. Tapasin ensimmäistä kertaa sekä lapset että äitinsä. Mukelot ovat yhtä ihania kuin isinsä. Minun puolestani saavat kyläillä juuri niin usein kun haluavat. Seuraavaksi leikin kodinhengetärtä ja leivon koko lössille piirakkaa että saavat jotain suuhunsa kun kotiutuvat. <3

12.10.2012

Tunnustus

Tänne lennähti tämmöinen:

Kiitokset Piipulalle. Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it- lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Näissä on aina vaikeinta tämä viiden blogin nimeäminen. En minä ehdi lukea kovin montaa blogia! Öh öh...

Laitetaan lappu eteenpäin Johannekselle, Raiskatun päiväkirjalle, Sirpaleille, Unipolulle ja K:lle. K:n blogi on näemmä enää vain kutsuttujen luettavana, enkä kuulu heihin, mutta hieno blogi on se. En kyllä tiedä, voiko sanoa RAKASTAVANSA blogia, jonka aiheena on hyvin pitkälti raiskaus tai raiskaukset. Aihe on sentään sen verran kipeä... Vertaistukea olen teiltä kuitenkin saanut ja olette kaikki mahtavia ihmisiä. Keep up the good work!

ps. Meidän makkarin pistorasiat toimivat nyt kaukosäätimellä. Tämmöistä ei tapahdu jos ei muuta yhteen miehen kanssa. :D

11.10.2012

Huh-huh

Voi luoja että olen väsynyt. Olen kävellyt kilometrikaupalla edestakaisin tätä asuntoa. Olemme muuttaneet yhteen, tavarat ovat nyt samassa osoitteessa. Täältä on heitetty kuormakaupalla pois eksien tavaroita ja kaikkea mitä ei enää tarvita. Meillä on yllättävän vähän tavaraa kaksin kappalein, jopa omaisuutemme näyttävät täydentävän toisiaan. :D

Kaiken tämän hässäkän keskellä en ole paljoa ehtinyt ajatella pään sisäisiä asioita. Pitää kuitenkin laittaa ylös että viime sekstauskerralla kävi uusi juttu. Lohikäärmeiden alta löytyi tyttö, joka oli pukeutunut lasten vaatteisiin 1800-luvun tyyliin. Se ei suostunut puhumaan minulle. Muistan, että minulle on aikoinaan luettu satukirjaa, jonka kuvissa on samoin pukeutuneita lapsia. Pitää kai kaivaa se esiin.

Huomenna on jännä päivä, ja se on pääsyy miksi täällä on nyt siivottu niin ahkerasti. Katsotaan, miten käy. Hurjaa.

Nyt pitää lopettaa, minua on kuulemma jo ikävä. Pitäkäähän kivaa, ihmiset. :)

7.10.2012

Iltaa yksin


(Kobolt Instinct - Atmo Tech)
Dyykkari lähti kaupungille parhaimpien kavereittensa kanssa, joten minulla on vihdoin aikaa päivitellä tänne ihan rauhassa. Muutto on vielä vähän vaiheessa, mutta pojat lupasivat että huomenna kantavat joukolla tavaroitani tänne.

Dyykkarin kaverit ovat ihania. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kaveriporukkaa ympärilläni. Minut on otettu heti mukaan "yhdeksi jätkistä". Löhötään sohvalla yhdessä kasassa, mätetään jotain hyvää tai juodaan parit saunakaljat ja kattellaan Youtubesta pätkiä, laitetaan ehkä leffa pyörimään ja otetaan porukalla rennosti. Tämä on ihanaa. Vuosien yksinäisyyden jälkeen tämä on kuin balsamia haavoille. Tässä kaveriporukassa on ihan normaalia tarjoutua hieromaan toisen jalat tai hartiat tai halailla tai kutittaa tai painia. Kun on niin tunnekylmästä perheestä kuin minä, toisen ihmisen vaaraton, ei-uhkaava kosketus on... Se tulee tarpeeseen.

Dyykkari on ihana. Ex-mieheni ei ikinä olisi päästänyt suustaan sellaisia lauseita kuten "bassot on liian hiljasella" kun soitan ylläolevan kaltaista musaa tai "hei lähetäänks ens viikonloppuna psykebileisiin?!" tai "ens kesänä on pakko lähtee jonnekki ulkomaille tanssimaan". Eikä ex-mieheni olisi ikinä koskaan tukenut minua niin kuin Dyykkari on nyt tukenut. Esimerkiksi tuo työ. Minun piti sen vuoksi yhtenä päivänä ajaa toiseen kaupunkiin 3 tuntia, eikä aamulla olisi tehnyt mieli nousta sängystä. Dyykkari lupautui tulemaan mukaan matkaseuraksi. Hän pitäisi minulle seuraa ajomatkan ja katselisi perillä kaupunkia sillä välin kun minä teen työt siellä. Päivä muuttui heti "en halua nousta sängystä"-olotilasta "elämä on ihanaa!"-olotilaan.

Ajomatka oli jo puolivälissä kun tajusin jättäneeni puolet tarvitsemistani papereista kotiin. Käänsin auton ja ajettiin takaisin. Dyykkari vain sanoi että hyvä kun muistit nyt etkä vasta perillä. Siinä soitti sitten pomokin ja antoi uudet määärykset kun muuten olisi päivän aloitus siellä kaukana lykkääntynyt liikaa. Jos Dyykkari ei olisi ollut paikallla, olisin varmaan itkeä vollottanut pomon puhelun jälkeen. Nyt saatoin puhua jonkun kanssa siitä että kun alan unohdella tavaroita tällä tavoin, se on selvä merkki siitä että en halua lähteä. Kaksi tuntia myöhemmin irtisanoin itseni. Kotona odotti Dyykkari, joka otti minut avosydämin vastaan ja haukkui koko lafkan puolestani. "Riistofirma, ihan oikeen ratkasun teit." Ex-mieheni olisi muistuttanut taloudellisesta tilanteestani, Dyykkari ei maininnut siitä halaistulla sanallakaan. Seuraavana päivänä hän ajoi kanssani toiselle puolelle Suomea palauttamaan työsuhdeautoni, ettei minun tarvitsisi tehdä sitä matkaa yksin. Matkasta tuli epäonnistumisen korostuksen sijaan seikkailu ja meillä oli hirveän kivaa.

Tuntuu kuin olisin löytänyt sielunkumppanini. Ei näin hyvää voi ollakaan. Kun halaan Dyykkaria, tuntuu kuin sielumme loksahtaisivat yhteen kuin kaksi palapelin palaa. Hänen kanssaan on niin helppo olla. Mistään ei tarvitse alkaa neuvotella kun toinen ymmärtää jo puolesta sanasta. Luen häntä kuin avointa kirjaa ja hän minua. Ei tarvitse esittää mitään. Minun on turvallinen olo hänen kanssaan. Ja se seksi... Ah. Traumat eivät laukea päälle. En muista että hänen kanssaan seksin aikana olisin koskaan edes ajatellut mielensärkijää tai mitä minulle on tehty. Dyykkari on raju rakastaja, mutta samaan aikaan huolehtii minusta niin että tuntuu kuin minua pidettäisiin kuin kukkaa kämmenellä.

Hän saa minut tuntemaan että oikeasti olen hänen prioriteeteissaan korkealla. Ja meillä on niin paljon samoja kiinnostuksen kohteita, että jos toinen ehdottaa jotain, erittäin suurella todennäköisyydellä toinen innostuu siitä. Molemmat tykkäämme käydä lenkkeilemässä. Molemmat pidämme samasta musasta. Molemmat innostumme samoista pikkujutista, kuten sähköjohtojen piilottamisesta näkyviltä tai rupisammakon löytämisestä. Molemmat olemme yhtä huonomuistisia, joten kun hän unohtaa auton avaimet auton katolle tai kotiavaimet ulko-oveen, minusta se on vain söpöä. Plus se antaa minulle olon että minunkin on lupa unohdella ja tehdä virheitä. Ex-mieheni oli liian täsmällinen ja tarkka, tunsin itseni huonoksi kun en pystynyt samaan.

Olen vähitellen liukunut yksiavioisuuteen. Seksin harrastaminen jonkun toisen kanssa tuntuu ajatuksen tasolla tylsältä, väärältä jopa. Tiedän, ettei kukaan muu tunnu niin hyvältä. Toisaalta vietän niin paljon aikaa Dyykkarin seurassa, ettei muille miehille jää aikaakaan. :D Dyykkarin kavereita naurattaa kun puhumme että olemme avoimessa suhteessa ja kämppiksiä. Sitten he saavat seurata vierestä kun olemme toistemme kimpussa 24/7. Viime yönä Dyykkari jätti kaverinsa kolme kertaa vain tullakseen pitämään minua hyvänä kun nukuin. Hän halusi varmistaa, etten näe painajaisia.

Olen alkanut asettua taloksi Dyykkarin luo. Olemme molemmat kauhuissamme yhteenmuutosta, mutta samaan aikaan se tuntuu niin oikealta. Dyykkari pelkää että toimin kuin hänen eksänsä, minä pelkään että Dyykkari toimii kuin mielensärkjiä. Puhumme peloistamme paljon ja yritämme sillä keinoin selättää ne. On oikeasti ihanaa kun toisen kanssa voi puhua kaikesta. Eksän kanssa piti aina miettiä ensin, ettei se vain masennu tai suutu tai ahdistu.

Pahoittelen että tämä blogi on mennyt nyt kokonaan Dyykkarin ylistämiseksi. Kyllä te tiedätte (toivottavasti), millaista se ihastumisen ensihuuman aika on. Koettakaa kestää. :D

6.10.2012

Olen niin onnellinen. Olen. Minulla on vihdoin elämäntilanne, jossa saan tarpeeksi läheisyyttä ja hellyyttä. Olen rakastunut. Elämä on ihanaa.

Irtisanoin itseni. Työ ei ruvennut sujumaan. Ei ollut minun alani. Tällä hetkellä tuntuu että oli oikea ratkaisu. Dyykkari tukee minua uuden työpaikan hakemisessa ja on luvannut majoittaa minut kunnes pääsen jaloilleni.

Elämä on ihanaa. Nauttikaa siitä, ihmiset. :)

1.10.2012

Kaipuu kalvava rinnassain...

Tuska. Itku. Parku. En ole nähnyt Dyykkaria kolmeen vuorokauteen. Vielä pitäisi neljäs kärvistellä, ehkä viides. Fyysiset vieroitusoireet ovat jo aika pahat, molemmilla. Miten tässä näin kävi?

Työt ovat alkaneet... No. Ei nyt loistavasti, mutta vielä ainakaan ei ole potkuja hankittu. Ei tämä unelma-ammattini ole, mutta työkokemusta saa, on tekemistä, rahaa saa ja tapaa paljon ihmisiä päivässä. Tänään oli pitkä päivä kun työpäivän päälle oli vielä koulutuskin. Kun raahauduin sieltä tihkusateessa firman auton luo, josta maksan palkastani vuokraa, tuulilasissa odotti pikavoitto. 60€. Kalliit 8 minuuttia. Ei ollut ihan paras päivä tämä. Pitää vetää Visa tappiin että saan vuokran ja kaikki laskut maksettua. Palkkapäivä on vasta ensikuun puolivälissä. Huoh. Mutta tämä on vain väliaikaista. "Väliaikaista kaikki on vain", kuten laulussa sanotaan.

Nyt minä ryömin noiden Dyykkarilta tuoksuvien lakanoiden väliin ja yritän saada unta. Herätys on kuudelta, että ehdin vielä käydä työasioita läpi ennen kuin työpäivä pyörähtää käyntiin. Illalla Dyykkari on ehkä vastassa kun tulen töistä. Ehkä. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Ps. Irtisanoin kämppäni. Me muutetaan yhteen. Jännää. :P