29.11.2012

Tunnustan...

Poistin eilen Dyykkarin puhelimesta narsisti-eksän viestejä 2 kpl ennen kuin Dyykkari itse edes huomasi viestien saapuneen ihan meidän molempien mielenrauhan vuoksi. Niissä ei ollut kuin vittuilua, haukkumista ja syyllistämistä. Narsistit ovat ihmeellisiä. Tuokin saa minut ylittämään rajoja, joista olen vannonut, etten niitä koskaan ylitä ("En lue toisen ihmisen tekstareita tämän tietämättä.") vaikken ole koko ihmistä koskaan edes tavannut. Hän saa minut voimaan pahoin ja aiheuttaa minulle migreeniä, vaikka olen hänen kanssaan tekemisissä vain niin, että Dyykkari luetuttaa minulla välillä viestejä, joita se hirviö lähettelee. Koko ihminen nostaa minulla karvat pystyyn.

Mietin, mikä ihme siinä on, että jos Dyykkari on masentunut, minä masennun. Jos hän on ahdistunut, minä ahdistun. Jos hän on iloinen, minä olen iloinen. Sama toimii myös toiseen suuntaan, joten kun toinen ahdistuu, myös toinen ahdistuu, ja sitten molempien ahdistus ruokkii sen toisen ahdistusta. Ja jos Dyykkari kokee jotain voimakkaita tunteita, minä alan kokea niitä voimakkaita tunteita myös. Eli jos Dyykkari itkee lapsensa perään, minä itken samasta ikävästä. Onko meillä yliaktiiviset peilisolut tai jotain? Ei tämä ilmiö ollut koskaan näin vahva eksäni kanssa...

28.11.2012

Riita

Kyllä, me olemme nyt riidelleet. Minun laskujeni mukaan kahdesti, Dyykkarin mielestä emme vielä kertaakaan. Ensimmäisen kerran riitelimme Dyykkarin narsisti-eksästä. Minulla meni hermo, kun eksä lähetteli Dyykkarille tekstareita ihan vaan kiusausmielessä ja Dyykkari vastasi niihin koska a) uskoo että minkä tahansa asian voi puhua halki b) halusi nähdä lapsen, joka hänellä (valitettavasti) tuon narsisti-eksän kanssa on. Yritin sanoa vaikka kuinka monta kertaa, että minä tunnen narsistit ja että Dyykkari voi lähetellä viestejä eksänsä kanssa hamaan tappiin asti, eikä ikinä tule saamaan eksäänsä tajuamaan mitään tai näkemään lastaan. Riita loppui kyyneliin.

Tänään sitten: Petin Dyykkarin luottamuksen. Hän sai sähköpostiviestin ihmiseltä, joka yrittää saada aikaan sopimusta Dyykkarin ja narsistin välille lapsen tapaamisesta ja elatusmaksuista. Dyykkari meni viestistä tolaltaan, joten komensin hänet rauhoittumaan röökille (en olisi ikinä uskonut, että käsken tuota miestä tupakoimaan!) ja ilmoitin vastaavani viestiin. Tämä ei ole mitenkään epätavallista, koska Dyykkarilla on lukihäiriö. Hän antaa mielellään minun kirjoittaa viestejä, joska osaan laittaa välimerkit paikoilleen ja kirjoittaa ymmärrettävästi. Kirjoitin viestiin, mitä Dyykkari oli sanellut, mutta lisäsin loppuun kaksi virkettä. Niissä oli toive, että sopimukseen lisättäisiin kohta x ja perustelu tälle.

Laitoin viestin menemään ja aloin sitten varmistamaan, että Dyykkari pääsee nukkumaan ajoissa (hänellä on herätys 05:00). Ajattelin, että kerron hänelle asiasta aamulla, koska mielestäni tein aivan oikein. Ensinnäkin olen kyllästynyt katsomaan kuinka Dyykkari antaa eksänsä sanella tuon sopimuksen ehdot. Toisekseen hän reagoi kaikkeen asiaan liittyvään kuin kiukutteleva lapsi. Ymmärrän kyllä, että hänellä nousee karvat pystyyn kaikkien viranomaisten kohdalla, jopa terveyskeskukset ovat hänen kokemuksensa mukaan häntä vastaan. Hän tuntuu keränneen kohdalleen kaiken maailman skitsot ja ihmiset, joita ei vain kiinnosta hoitaa työtään kunnolla, mitä tulee mihinkään virastoihin. Niin ja hän on vieläkin eron jäljiltä ihan rikki ja pelkää eksäänsä kuollakseen.

No, Dyykkari sitten heräsi keskellä yötä jostain syystä (arvelen itse että syynä oli sähköpostiviestin lukemisen aiheuttama ahdistus), ja alkoi pyöriä levottomasti. Siinä kun sitten juteltiin kaikesta, päätin että kerron asian kun se kerta mieltä painoi ja piti minut hereillä. Dyykkari suuttui minulle (vaikka kielsi sen) ja on nyt ihan varma, että kun hän yhden asian toivoo, eksä kostaa sen hänelle moninkertaisesti. Yritin sanoa, että ensinnäkin eksä ei päätä sopimuksen sisällöstä, vaan se, jolle viestin laitoin. Ja että ei tässä vielä olla mitään tappelemassa, vaan vasta tehdään sitä sopimusta. Sopimuksen teko on neuvottelua, eikä sitä voida tehdä jos Dyykkari ei osallistu kuin hokemalla ettei halua tapella mistään.

Dyykkari itse on nyt sitä mieltä, että koska hän (tai minä hänen puolestaan) esitti toivomuksen, eksä lähettää tänne poliisit tekemään kotietsinnän todistaakseen hänen epäsopivuutensa isäksi, laskettaa elatusmaksut uusiksi, jolloin ne nousevat jollain perusteella moninkertaisiksi ja tekee muutekin kaikkensa vaikeuttaakseen Dyykkarin elämää. Lopuksi Dyykkari ilmoitti, että jos sieltä tulee takaisin viesti, jossa on mitään negatiivista, hän laittaa takaisin että antaa olla, ei hän olisi lastaan halunnutkaan nähdä, pitäkää tunkkinne. Mitkään järkiperustelut tämän ajattelutavan hulluudesta eivät mene perille. Minä näen koko ajan, miten suuresti Dyykkari lastaan ikävöi. Hän hokee, että unohtaa vain koko jutun, antaa lapsen etsiä hänet käsiinsä sitten kun on aikuinen, muttei usko itsekään sanoihinsa.

Voi helvetti kun olen niin tyhmä, että väen vängällä haluan änkeä itseni tähän väliin. En vain osaa pysyä erossa asiasta, kun näen että toinen kärsii asioiden nykytilasta mutta ei silti tee mitään tilanteen korjaamiseksi. Oloani ei yhtään helpota tieto, että Dyykkari on jo kerran elatusasioissa saanut todistaa kuinka hänen silloinen avopuolisonsa (nykyinen narsisti-eksä) puhui hänen puolestaan ja järjesti kissatappelun parkkipaikalla. En minä halua, että tämä menee siihen. Pelkään vain, että aika loppuu kesken eikä sopimusta saada Dyykkarin nykyisellä etenemistahdilla aikaiseksi ennen kuin lapsi on jo täysin unohtanut isänsä... Huoh.

22.11.2012

Maalattialla on kylmä

Olin opiskellut yksin kotona jo useamman tunnin. Äkkiä en ollutkaan enää sohvalla läppäri sylissäni. Makasin alasti kyljelläni ja itkin. Allani oli kylmä, kovaksi tallautunut maalattia. Valuin verta peräaukostani ja välillä oksensin suullisen spermaa. Revin itseni nykyhetkeen, mutta kuva hyppäsi silmien eteen kun kävin keittiössä, kun istahdin tuolille... Minusta alkoi tuntua kaikissa asennoissa, että olen kyljelläni. Yritin ajatella jotain muuta: selasin nettiä useamman tunnin. Lopulta oli pakko luovuttaa. Nukkumaan oli mentävä.

Kun ryömin peiton alle ja oikeasti menin makaamaan kyljelleni, katosin tästä hetkestä. Minun oli kylmä, itkin ja minuun sattui. Sekä silloin, joskus 5-6-vuotiaana, että  nykyhetkessä. Takauma seurasi toistaan. Näin huoneen tarkasti, ja itseni keskellä sitä, kaiken jälkeen, yksin ja käytettynä. Näin jonkun kantavan minut huoneeseen vaikka rimpuilin ja potkin vastaan, ja heittävän minut lattialle keskelle miesten muodostamaa rinkiä. Yritin laskea miehet. Seitsemän? Joku avasi huoneen oven ja sanoi muille jotain. Kahdeksan. Näin, miten joku tuli huoneeseen, heitti minut olkapäälleen, vei kylppäriin, heitti kylpyammeeseen ja pesi minut suurella paineella puhtaaksi. Kun pääsin kotiin, laiminlyöjä tuli reissusta ja kysyin, olinko ollut kiltti tyttö. Mutisin "joo!". Sitten minä aloin nähdä, mitä siinä välissä oli tapahtunut. Yritin sammuttaa aivoni, mutta en voinut välttyä siltä.

Nousin istumaan ja aloin etsiä ankkureita. Juurrutin itseni nykyhetkeen hiplaamalla, tunnustelemalla, raapimalla, koputtelemalla, naputtelemalla ja jopa haistamalla yöpöydän lamppua. Sitten toistin saman sängynpäädylle. Siitä lähti onneksi hyvin tunnistettava ääni, kun rapsutin sitä. Kuulin Dyykkarin kolistelevan eteisessä ja sitten menevän suihkuun. Hän yritti selvästi olla hiljaa, ettei herättäisi minua. Paskat, tänä yönä ei nukuttaisi.

Otin yhteyttä Altaïriin ja kysyin, onko hän tietoinen tilanteesta. Hänellä oli sylissään kaksi nukahtanutta lasta, joiden päitä hän silitti. Hän vakuutti minulle pahimman olevan ohi. Otin yhteyttä muihin osiini. Malik oli vihainen. Hän säntäili pitkin poikin päätäni huutaen kuolemaa niille miehille. Lilith oli vain väsynyt. Tämä ei ollut hänen taistelunsa, mennään jo nukkumaan.

Dyykkari ilmestyi ovelle suihkunmärkänä ja ilahtui kun löysi minut hereillä. Pian hänelle selvisi, miksi olin vielä valveilla. Sain märän miehen syliini, ja palasin hyvin tehokkaasti nykyhetkeen. Dyykkari kysyi, auttaisiko, jos kertoisin mitä muistin. Pudistin päätäni. Minä kirjoittaisin nämä blogiini ja sitten ne olisivat siellä. Dyykkarin ei tarvitsisi tietää yksityiskohtia.

Kumpikaan meistä ei halunnut mennä nukkumaan. Laitoin teetä tulemaan, Dyykkari meni rassaamaan uusinta projektiaan ja leivoin leipää. Katsoin kelloa: 02:50. Kun leipä oli uunissa, vein teet Dyykkarille ja katselin projektin etenemistä teetä juoden, kunnes tuli olo että nukahdan siihen paikkaan. Hoippelehdin sänkyyn. Muistin sentään ottaa matkalla leivän jäähtymään. Dyykkari seurasi hetken päästä perässä ja totesi, että hänen on varmaan parasta jättää touhuaminen tältä yöltä ja tulla seurakseni. Todettiin molemmat, että tuskin pääsen aamuluennolle.

Dyykkari pyysi taas, että kertoisin, mitä muistin. Jostain syystä kerroin. Hän tuli hirveän vihaiseksi ja nousi istumaan. Halasin häntä ja itkin. Pyysin anteeksi kun kerroin, en halunnut jakaa tuskaa. Hän sanoi, että ei kannata pyytää anteeksi, hän vain tulee tuollaisista ihmisistä hirveän vihaisiksi. Hänen tekisi mieli käydä survomassa mielensärkijän pää tohjoksi. Dyykkari lupasi, että jos hän joskus saa tietää että kuolee pian, hän käy ensin tasaamassa tilit mielensärkijän kanssa. Sitten hän totesi, että on pakko mennä tupakalle. Kun kuulin oven käyvän, puhkesin itkuun. Kun hän palasi, olin jo rauhoittunut, hän ei. Makasin hänen kainalossaan ja kuuntelin kun hän raivosi siitä, kuinka hirveitä ja idiootteja ihmisiä on. Hän kertoi minulle esimerkkejä, kunnes olin nukahtaa. Jostain syystä en kokenut hänen vihaansa uhkaavana, vaan päinvastoin rauhoittavana. Minä en osannut kokea vihaa, joten se, että hän koki sitä tavallaan puolestani, sai minut kokemaan että minun on sitten joskus oikeus kokea vihaa tästä tapauksesta, jos joskus siihen pystyn. Lopulta hän sai tunnekuohunsa laantumaan ja rauhoituimme molemmat nukkumaan.

Tänään heräsin ensimmäistä kertaa vähän ennen yhtä. Nousin auttamaan Dyykkaria töihinlähtövalmisteluissa, sillä hänellä oli jo kiire. Hänen lähdettyään menin takaisin nukkumaan ja heräsin uudelleen vasta puoli kuuden maissa illalla. Pakotin itseni ylös. Tänään on vielä pakko käydä kaupassa, tiskata ja tehdä ruokaa. En voi elää kahta päivää peräkkäin suklaalla ja sipsillä ja Dyykkariltakin on ruoka loppu.

Huomenna onneksi Dyykkarilla on vapaapäivä. Saamme nukkua pitkään, helliä toisiamme tuntikaupalla herättyämme ja viettää koko päivän yhdessä. En malta odottaa.

20.11.2012

Tunnelukkotesti

Tein tämän taas huvikseni. Olen päässyt monesta eroon, mutta jotkut yhä vaivaavat:

Riittämätön itsekontrolli 
Tunnelukon voimakkuus:  vahva 
Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin. Olet ehkä joutunut ongelmiin auktoriteettien kanssa. Elämäsi on enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin: juomiseen, tupakointiin, ylensyöntiin, seksiriippuvuuteen, nettiriippuvuuteen tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa. Työelämässä impulsiivisuutesi saattaa johtaa toistuviin epäonnistumisiin, kun et pääse tavoitteisiisi. Ihmissuhteissa saatat etäännyttää läheisesi käyttäytymiselläsi. Saatat tuntea vetoa vaativiin, järjestelmällisiin ja kurinalaisiin ihmisiin, jotka tuovat vastapainoa kurittomuuteesi.

Alleviivattu osuus selittää, miksi suhde ex-mieheni kanssa kesti niin pitkään.

Epäonnistuminen 
Tunnelukon voimakkuus:  keskivahva 
Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä. Olet saattanut oppia välttelemään haasteita tai vaikeita tehtäviä epäonnistumisen pelossa. Saatat uskoa että et osaa tai et kykene tekemään jotain, ja siksi viivyttelet etkä ole halukas yrittämään tosissasi. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Ajattelet että toiset ovat menestyneet paremmin, etkä anna arvoa omille saavutuksillesi - aina löytyy joku joka on menestynyt tai pärjännyt paremmin. Epäonnistumien tunnelukko näyttäytyy varsinkin työelämässä. Saatat vältellä uralla etenemistä, haasteiden ottamista, ylennyksiä, työhön sitoutumista tai aloitteellisuutta. Saatat yrittää kompensoida epäonnistumisen tunnetta vaatimalla itseltäsi hyviä suorituksia ja virheettömyyttä. Ajan myötä usko omaan itseen heikkenee ja epäonnistumisen tunnelukko voimistuu jokaisen epäonnistumiseksi koetun tilanteen myötä.

Epäonnistumisen tunnelukosta en allekirjoita kaikkea. En usko olevani tuomittu epäonnistumaan, vaikka olenkin oppinut välttelemään haasteita epäonnistumisen pelosta. Vertaan itseäni muihin, kyllä, mutta en pidä itseäni muita huonompana tai lahjattomampana. Minulla vain on ollut enemmän vaikeuksia kuin joillain.

Alistuminen 
Tunnelukon voimakkuus:  keskivahva 
Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, koska et pidä niitä tärkeinä. Piilotat tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä agressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea.

En enää syyllisty, jos kaikki eivät pidä minusta tai jos en jatkuvasti mielistele kaikkia. Isoissa asioissa osaan jo puolustaa itseäni, pienissä en, ja joskus ero näiden kahden välillä on olematon. Tarpeeni eivät vieläkään ole minusta tärkeitä, jos muita on paikalla. Jos olen keskenäni, ryven tarpeitteni tyydytyksessä, ts. mässäilen ja runkkaan töiden tekemisen sijaan. Jälkimmäinen selittää taas, miksi olin ex-mieheni kanssa niin pitkään.

Muista tunnelukoista: Riippuvuus: Myönnän olevani riippuvainen Dyykkarista, mutta emmekö me kaikki ole joistakin ihmisistä riippuvaisia? Kaltoinkohtelun kohdalla ongelmia on enää hyvin läheisissä ihmissuhteissa, ts. puolison kohdalla. Olen emotionaalisesti estynyt sikäli, etten vieläkään osaa itkeä, ellei ole aivan pakko. Uhrautumisesta voi tulla ongelma, kun nautin suuresti muiden hemmottelusta, mutta niin kauan kun minulla on myös ongelma itsekurin kanssa, näin tuskin tapahtuu. :)

Aiempi testitulos vuodelta 2008 löytyy täältä. Ero on aika suuri.

Taas Rosénissa

Jouduin lainaamaan Dyykkarilta lisää rahaa, jotta pääsin Roséniin, mutta nyt se oli välttämätöntä. Monta viikkoa ristiselkäni on tuntunut siltä, että se pitää saada auki. Se suorastaan huusi käsittelyä. Kun vihdoin pääsin terapeutin ovesta sisään, iski valtava helpotus siitä, että NYT asialle tehdään jotain. Tuntui, kuin selkärankani ympärille ristiselässäni olisi kietoutunut kettinki. Yllättävän nopeasti alue reagoi terapeuttini kosketukseen ja alueen jännitykset muuttuivat jähmettymisestä toimintaan: jalkani alkoivat vispata hulluna. Jonkin ajan kuluttua terapeutti huomautti, että alaselkääni tuli värimuutos: kolmionmuotoinen alue, joka lämpeni ja punastui kun veri alkoi kiertää siinä kohdin. Siinä kohtaa on ristiluu, luu, jonka alta kulkee tärkeitä hermoja sukuelimiin. (Tämän opin kotona kirjoista, joista kerron alempana.)

Myös yläselästäni purkautui jännityksiä. Kerroin terpalle, mitä muistoja tällä välin oli herännyt (karkkien antaminen, kaappiin pakeneminen, selkään potkiminen), ja irtosin kehostani lapaluista ylöspäin. Hän kiinnitti minut takaisin. Sitten käännyin makaamaan selälläni. Halusin nyrkkeillä, ja otin kädet pois peiton alta. Hetken aikaa nyrkkeilin ilmaa kuin pikkulapsi, sitten ristin kädet rinnalle ja makasin kuin kuollut. Ensin oikea jalkani lähti täysin irti, sitten vasen. Terppa sai käyttää paljon aikaa kehoni rajojen hahmottamiseen, että saimme minut taas kasaan. Loppuaika menikin pitkälti niin, että tärisin pöydällä ja jostain syystä puhuin Dyykkarista paljon, en niinkään omista asioistani tai kehoni tuntemuksista. Tuntui, että kehoni tarvitsi vain purkaa jännityksiä pihalle, se ei niinkään vaatinut aktiivista kehoni kuuntelua. Tai sitten vain välttelin vaikeita asioita. Pitää katsoa, mitä ensi yö tuo tullessaan.

Kotimatkalla poikkesin kirjastossa ja hain luettavakseni kaksi kirjaa: Käsi kirja - täydellinen opas täydellisiin orgasmeihin (Jaiya Hanauer, Jon Hanauer & Julie Jeffries) ja Katerina Janouchin Orgasmikirjan. Päätin tarvitsevani tietoa naisen sukupuolielimistä ja orgasmista. Voin suositella etenkin Käsi kirjaa, sillä siinä on havainnollistavia kuvia, joita Orgasmikirja olisi kaivannut lisää.

Nyt meikä lähtee venyttelemään ja hieromaan kaikkia niitä kohtia, jotka Rosénissa saatiin auki. Katsotaan, nouseeko sieltä jotain ja jos nousee, mitä.

Runq runq...

Taustatietoja: Kykenen nykyään saamaan klitorisorgasmin ja anaaliorgasmin Dyykkarin kanssa, mutta kaikkien orgasmien saaminen yksin on vaikeaa. G-pisteorgasmi ei onnistu, ei sitten millään.

Eilen leikin taas aikuisten leluilla, koska Dyykkari tekee pitkää vuoroa ja ehtii käydä kämpillään vain nukkumassa ja suihkussa. Kun orgasmi alkoi tiivistyä, rukoilin ääneen kaikkia osiani antamaan sen tulla. Yksi lapsiosa pysäytti kaiken ja huusi "isi nauraa!". Puhkesin itkuun, osa itki kipuaan pihalle. Annoin osan itkeä ja sitten alettiin käydä ongelmaa läpi.

Minä: Eli jos saan orgasmin, isi nauraa?

Lapsiosa: Juu. (nyökkää)

M: Miksi isi niin tekisi?

L: (Näyttää kohtauksen, jossa on saanut orgasmin, ejakuloinut ja mielensärkijä on nauranut.)

M: Ensinnäkin isi ei olisi saanut olla läsnä tuollaisena hetkenä. Toisekseen isillä ei ollut mitään oikeutta nauraa. Tuo, mitä tapahtui, oli ihan luonnollinen seuraus kiihotuksesta ja hyväksi minulle.

L: (nyökkäilee) Mutta isi nauro!

Tässä vaiheessa paikalle tuli joku aikuinen osa, joka alkoi selittää lapsiosalle osin sanattomasti, miksi ja mitä isi teki väärin. Lopulta nuo kaksi osaa päättivät nauraa mielensärkijälle, vallata orgasmini minulle takaisin. Puhkesin nauruun, mutta vain hetkeksi. Nukahdin aika pian.

19.11.2012

Aloittamisen vaikeudesta

Minä kuolen, jos alan tehdä opinnäytetyötäni. Tämän uskomuksen kanssa olen tänään taistellut. Aloitin opparin tekemisen vuonna 2007, jolloin olin aivan hirveässä kunnossa. Lopulta sen tekeminen jäi, kun lääkäri kirjoitti sairauslomaa burn-outin vuoksi. Mielessäni yhdistin opinnäytetyöni tekemisen ja tuon olon. Eli jos alan tehdä opparia --> burn-out. Lisäksi olen vuosikausia haukkunut itseäni kun en pystynyt niin yksinkertaista asiaa tekemään kuin valmistumaan tavoiteajassa. Tästä seuraa se, että jos alan edes ajatella opinnäytetyötäni, iskee päälle hirmuinen masennus siitä, miten en jo ole työelämässä. Kun tätinikin valmistui ennätysajassa ja mummoni kurssinsa parhaana ja kyllähän minun pitäisi...

Huoh.

Joten sen sijaan, että olisin tänään tarttunut oppariini ja tehnyt jonkinnäköisen aikataulun sen etenemistahdista, menin nukkumaan kun Dyykkari lähti töihin ja nousin vasta kun puhelin soi. Sen jälkeen tiskasin (ja rikoin yhden lasin, tyhmä, kömpelö, typerä minä!) ja leivoin Dyykkarille hänen lempileipäänsä.

Huoh.

Minä tiedän, etten valmistu, jos en saa opinnäytetyötäni tehtyä. Tiedän, etten pääse töihin jos en saa opinnäytetyötäni tehtyä. Tiedän, että vahingoitan itseäni aina, kun lykkään työn aloittamista. Mutta nyt ei vain tieto auta. Hitto.

Olisi tässä muutakin, mikä pitää pään kiireisenä. Eilen tuli katsottua kauhuleffa, kun Dyykkari halusi kokeilla Netflixiä ennen kuin mentiin nukkumaan. Joku lapsiosa halusi katsoa leffan, vaikka yritin suojella sitä ja painaa sen sivuun. Imin siis peukkua ja katsoin kauhua. Lopputuloksena oli, että lapsiosa oli paniikissa ja sitä piti rauhoitella. Onneksi Dyykkari onnistui sanomaan jotain sellaista, että pinnalla oleva osa vaihtui, ja sain nukuttua.

Dyykkarin kanssa nukkuminen on muuten aina melko ahdasta, vaikka meillä on täysleveä sänky. Jotenkin meistä kummastakin tuntuu, että se toinen on aina liian kaukana, mistä seuraa että nukumme alasti jonkinlaisessa ihme solmussa, jossa kädet tuntuvat aina olevan tiellä... Kai meillä molemmilla on joku syvä läheisyyden puute. Jos nousen yöllä käymään vessassa, minun pitää aina sanoa siitä Dyykkarille. Muuten hän herää ja pelästyy. Kerran tuo tuli paluumatkalla vastaan, kun oli täysin unenpöpperössä lähtenyt minua etsimään.

Päätin nyt, että varaan joka viikosta yhden päivän sille, että totutan itseäni ajatukseen opparin aloittamisesta. Jos näin vähitellen hivuttamalla saisin asian etenemään. Minulla kun nyt kuitenkin on koko loppulukuvuosi aikaa sitä tehdä, kiire ei ole. Kun nyt olen koko päivän saanut itseäni kiihdyksiin opparia ajattelemalla, omistan illan kaikelle sellaiselle, mikä rauhoittaa minua. Ja toivon, ettei postiluukusta enää tipahda mitään stressitasoa nostavaa.

Ensimmäinen stressitasoa nostava kirje tuli Kelalta viime perjantaina. Opintoni eivät viime lukuvuotena edenneet niin nopeasti kuin niiden olisi pitänyt, mistä syystä minua vaadittiin selvittämään, mistä tämä johtui, ennen kuin he voivat myöntää minulle opintotukea tälle vuodelle. Kävin tänään viemässä ison nipun lääkärinlausuntoja ja muita todistuksia Kelaan. Rehellisesti sanottuna olen yllättynyt, että sain tällaisen kirjeen vasta nyt. Kertoo ehkä jotain siitä, miten hulluna opintoja ensimmäisinä vuosina tahkosin, kun keskimäärin opintopisteitä on yhä ollut yli vaaditun rajan/kk.

Tukipäätös siis lykkääntyi edelleen, mikä tarkoittaa että ilman Dyykkaria olisin jo joutunut menemään neuvottelemaan pankkiin ja vuokranantajalle maksujen eräpäivien lykkäämisestä. Ilman Dyykkaria en olisi saanut tämän kuun vuokraa maksettua, olisin joutunut maksamaan ruuat luotolla, eikä minulla olisi ollut varaa käydä korjauttamassa selkääni, joka kipeytyi pahasti pari viikkoa sitten.

Toinen stressitasoa nostava kirje tuli naapurilta, joka oli hakenut mattonsa oveltamme, ja uhkaili meitä nyt isännöitsijällä. Viime perjantaina joku oli tuonut ovemme eteen ovimaton. Koska se oli aivan uuden näköinen, luulimme jonkun tuparivieraista jättäneen sen meille lahjaksi tai vaihtoehtoisesti jonkun, joka ei tupareihin ollut päässyt sen meidän ovellemme jättäneen kun emme ole olleet kotona. Kyselimme kaverit läpi, kukaan ei tunnustanut. Nostimme mattoa, jos sen alla olisi ollut kortti tms. joka olisi kertonut sen alkuperästä, mutta vedimme vesiperän. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että joku on ilkitöikseen siirtänyt maton jonkun toisen ovelta meidän ovellemme, mutta varmaa se ei ollut. Ja mille ovelle tuota olisi lähtenyt palauttamaan, kun kumpikaan meistä ei ollut mattoa ennen nähnyt. No, onneksi omistaja mattonsa löysi. Harmi, että hän koki tarpeelliseksi haukkua meidät jättämässään lapussa varkaiksi ja uhkasi ottaa yhteyttä isännöitsijään, jos tämä toistuu.

Roskia viedessäni löysin maton taas väärästä kerroksesta, tällä kertaa ei sentään meidän ovemme edestä. Kävin viemässä sen takaisin ja pudotin naapurin postilaatikkoon lapun jossa kerroin maton taas lähteneen kuljeskelemaan. Toivottavasti se, joka tuota kuljettelee, lopettaisi. Ja toivottavasti naapuri uskoo ettei meillä kummallakaan ole asian kanssa mitään tekemistä. Sekä minä että Dyykkari menetämme mielenrauhamme helposti, jos joku on meille vihainen, aiheesta tai aiheetta.

Nyt ruokaa nassuun ja rauhoittumaan. Huomenna on taas kahdeksan aamu.

15.11.2012

Ei halua mennä nukkumaan!

Pari viikkoa sitten katsoin elokuvan Halloween vuodelta 1979. Siinä on kohtaus jossa nainen piiloutuu murhaajalta komeroon ja murhaaja tulee sitten veitsen kanssa komeron ovista läpi. Tämä kai laukaisi jotain. Aloin vajota ajatuksiini yhä useammin, ajatus harhaili. Viime maanantaina yhtäkkiä oksensin illalla. Ei mitään ennakkovaroitusta. Oksensin kerran ja sitten ei ollut edes heikko olo. Siitä alkoivat jokaöiset painajaiset. Yhtenä päivänä en päässyt koululle lainkaan kun oli ollut pakko turvautua rauhoittavaan saadakseni unta, eikä lääkkeen vaikutus ollut lakannut vielä aamulla. Lopulta eilen illalla lykkäsin nukkumaanmenoa painajaisten pelossa aamuneljään. Kun Dyykkari vihdoin sai minut houkuteltua sänkyyn, sukelsin. Puikkoihin tuli nelivuotias Liisa, joka koki että häntä potkitaan selkään ja että joku on purrut häntä kylkeen. Pyysin Dyykkaria silittämään selkääni että voisin paremmin kiinnittyä nykyhetkeen ja todistaa itselleni että kukaan ei potki minua. Valitettavasti hänen silitysliikkeensä laajeni niin, että lopulta hän (minun jo melkein rauhoituttua) koski niskaani. Liisa sai täysmittaisen paniikkikohtauksen.

Makasin alasti sängyllä, päälleni ei saanut vetää edes peittoa, koska Liisa uskoi että silloin tukehdun. Yritys peitellä minut sai Liisan paniikkiin ja potkimaan villinä. Dyykkari ei saanut silittää minua rauhoittaakseen, koska Liisa ei uskonut että Dyykkari ei tee pahaa. Liisa näytti minulle kohtauksen, jossa joku vanhempi mies antoi minulle punaisia karkkeja. En muista miehestä kuin sen, että hänellä oli viikset. Söin karkit ja minua alkoi huimata ja vatsaan sattui. Oksensin. Mies ja/tai mielensärkijä suuttui tästä. Pelästyin ja juoksin komeroon piiloon. Minut revittiin sieltä ulos hiuksista ja minua potkittiin selkään pari kertaa että "oppisin olemaan". Myöhemmin (=raiskauksen jälkeen) valitin tuosta miehestä itseäni nuoremmalle lapselle, joka oli kai miehen poika. Hän suuttui minulle niin, että puri minua kylkeen.

Vakuutin Liisalle, että nyt on kaikki hyvin. Sain vetää peiton päälleni kokeeksi ja vedin syvään henkeä monta kertaa todistaakseni etten ole tukehtumassa. Lopulta Dyykkarikin sai luvan silittää päätäni ja melkein nukahdin. Liisa oli tyytyväinen ja lähti leikkimään barbeilla. Minulle jäi kuitenkin olo, että tämä ei ollut tässä. Jotain jäi kertomatta. Jotain jäi sanomatta. Liisa on aivan liian laaja sivupersoona jotta se tietäisi vain tuon tapauksen. (Oho, joku yritti syrjäyttää minut tuon kirjoitettuani. Ja uudelleen kirjoitettuani tämän.)

Tänään en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Olen ollut täysin ajatuksissani. Kävin raivoisalla pyörälenkillä eikä tuntunut missään. Ruoka ei oikein maistu, en edes koe tarvitsevani sitä. Nyt pitäisi taas mennä nukkumaan, mutta Dyykkari ei tule töistä ennen aamuyötä. En taida uskaltaa kokeilla mitä tapahtuu jos menen sänkyyn ollessani yksin kotona...

12.11.2012

Isänpäivä kauhistava

En ole ennen tajunnut, miten surullinen päivä isänpäivä on. Kuinkahan monelle isälle se on päivä jolloin lapset pitää palauttaa äidilleen ja sitten itketään? Tai lapsiaan ei saa nähdä ollenkaan, eksältä tulee vain vittuiluviesti tekstarina edellisenä iltana...

Ei varmaan tarvitse kertoa, etten onnitellut ketään.

Seuraavaksi avautumista. Jos olet sillä tuulella, että hernepelto on liian lähellä nenää jo valmiiksi, mene äkkiä jollekin toiselle sivustolle. Niitä on netti täynnä.

Viime aikoina olen miettinyt tämän blogin pitämisen järkevyyttä. Onko tässä hommassa mitään järkeä? Kirjoitan mitä tahansa, joku ymmärtää sen väärin. Jos kirjoitan tässä postauksessa, että taivas on sininen, joku kommentoi viisi postausta myöhemmin että "miten kehtaatkin sanoa tässä postauksessa että taivas on sininen, kun muistan ihan varmasti sinun sanoneen joskus että taivas on vihreä?" tai "miten voit sanoa tässä että taivas on punainen, kun vielä hetki sitten olit sitä mieltä että se on sininen?".

Ilmeisesti blogin pitäjä ei saa olla inhimillinen. Minä en saa muuttua, muuttaa mieltäni, muistaa väärin, olla itseni kanssa eri mieltä... Ihmismieli on ristiriitainen. Hyvä esimerkki on testi, jossa ihmiselle näytetään kuusi kuvaparia. Kuvapareissa esiintyvät neljä kuvaa (A, B, C, D), ja joka kerta katsoja valitsee kuvista kauniimman. Kun kaikki kuusi kuvaparia (AB, AC, AD, BC, BD, CD, ei välttämättä tässä järjestyksessä) on käyty läpi, katsojalle todetaan että nythän sinun on helppo laittaa kuvat kauneusjärjestykseen. Mutta kun ei ole.

Lisäksi on se ongelma, että tämä on tekstiä, ja vastuu on aina lukijalla. Tekstistä ei kuulu äänensävy. Käsittääkseni osaan ilmaista itseäni tekstimuodossa aika hyvin, mutta itseironia jää monelta huomaamatta, samoin moni muu tunne. Huomaan myös kerta toisensa jälkeen, että kun kirjoitan tekstin, toinen hyväksikäytetty tajuaa sen kuten tarkoitin, mutta joku, joka ei ole samoja asioita kokenut tuntuu lukeneen ihan jonkun toisen tekstinpätkän. Ja joskus minua ei tunnu tajuavan kukaan.

/Avautuminen.

Dyykkarista: Olemme puhuneet aivan hirveästi. Keskusteluissa on pari teemaa, jotka nousevat pinnalle yhä uudelleen. Yksi niistä on luottamus. Voiko Dyykkari luottaa minuun vai käytänkö häntä vain hyväkseni ja lähden sitten litomaan. Voinko minä luottaa Dyykkariin vai muuttuuko hän joksikin aivan muuksi jahka alan luottamaan häneen. Lisämausteensa ongelmaan tuovat sivupersoonani. Lapsethan ovat aivan rakastuneita Dyykkariin. Sitten on yksi sivupersoona, kutsutaan häntä vaikka Elostelijaksi, joka haluaa pysyä Dyykkarin kanssa vain niin kauan kuin huumaa riittää mutta on valmis lähtemään heti kun suhteesta koituu enemmän kustannuksia kuin mitä siitä saa. Elostelija haluaa olla villi ja vapaa, päättää vihdoin ITSE kuka minun kanssani saa harrastaa seksiä. Se haluaa testata viehätysvoimani rajat kun vielä olen nuori ja kiinteä, ettei tarvitse sitten kiikkustuolissa pohtia että olinkohan minä kuinka sexy silloin nuorempana. Sanomattakin on selvää, että Elostelija nousee takajaloilleen heti, kun Dyykkari ottaa puheeksi yksiavioisuuden. Elostelija on minun takaporttini. Sitten jos (KUN!) tämä(kin) suhde menee päin prinkkalaa, kuten ne aina menevät, jokin osa minusta on jo varautunut siihen. Eipä sitten satu niin paljoa.

Itketti eilen kun palautettiin Dyykkarin lapset äidilleen. Lapset kyllä ottavat, mutta kyllä ne myös antavat. Olin iloinen, kun pieni pelästyi ja juoksi minun luokseni turvaan. Joku koki minut turvalliseksi ihmiseksi. Olin iloinen kun tekemäni ruoka maistui. Minä osaan pitää nämä pienet ihmisentaimet ruokittuina. Olin iloinen kun Dyykkari huokasi että hänen olisi pitänyt tehdä lapsensa jonkun sellaisen kanssa kuin minä. Mutta ei nyt, ei vielä. Me ollaan molemmat vielä ihan liian kypsymättömiä jotta meille voisi antaa lapset kokopäiväisesti. Siinä ei paljoa ravattaisi psykebileissä... Niin ja Dyykkarin pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Hänen nykyinen työnsä vie hänet pois kotoa pahimmillaan 3-7 päivän ajaksi/viikko. Olisi lapsenvahdeilla töitä...

Mikään ei vieläkään ole ihanampaa kuin makoilla Dyykkarin kanssa lähekkäin. Minä alan todellakin olla rakastunut tuohon mieheen. Pakko se on myöntää: En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin. En tiennyt, mitä Rakastaminen on, ennen kuin tapasin tämän miehen. Ex-mieheni... Häntä kohtaan minä koin sellaista rakkautta, jota tuntee kaveria tai ystävää kohtaan. En minä sellaistakaan ollut tuntenut ennen häntä, minulla ei oikein ole ollut läheisiä ystäviä. Se suhde oli kuitenkin tärkeä, kuten ehkä tätä blogia lukeneet tietävät. Hän huolehti, etten jäänyt asunnottomaksi, pahimpina aikoina kantoi minut suihkuun ja toi ruuan sänkyyn. Ilman häntä olisin varmaan kuollut jonnekin katuojaan ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen kaikesta, mitä hän minulle teki. Se ei kuitenkaan minusta velvoita minua jatkamaan hänen elämänkumppaninaan. Ja mitä olen hänen kuulumisiaan eron jälkeen kuullut, hänelläkin menee nyt paremmin.

Nyt pitää hyökätä tenttikirjavuoren kimppuun. Lupasin Dyykkarille priorisoida opiskelut.

8.11.2012

Melkein, melkein...

Tänään annoin Dyykkarin nähdä minut hetkittäin. Ihan lyhyitä väläyksiä. Koko juttu alkoi oikeastaan jo eilen. Meille tuli iltaa istumaan yksi ennestään tuttu, joka toi mukanaan kaksi kaveriaan. Se toinen oli täysi kuspää ja sekä minä että Dyykkari oltiin tänä aamuna sitä mieltä ettei sen tyypin tarvitse meille enää tulla, mutta se toinen... Pirun hyvän näköinen. Minulla hyppäsivät himot pintaan ja teki mieli kaataa äijä kanveesiin siinä ja silloin. Yksi tapaus muutaman päivän takaa kuitenkin esti.

Muutama päivä sitten... Olimme olleet Dyykkarin kanssa bilettämässä ja toivuimme haavoistamme vielä vällyjen välissä kun yksi vakipanoyritelmäni alkoi lähettää viestejä. Pillua vonkasi. Kysyin Dyykkarilta haittaako jos käyn sitä tyyppiä nusasemassa. Dyykkari vastasi: Suu sanoi ei, silmät huusivat "kyllä!". (Selvennys: Sen jälkeen kun muutettiin yhteen, olen pannut kahta miestä: Dyykkaria ja Dyykkaria ja Näätää yhtä aikaa.) Puhuttiin sitten pitkään aiheesta vapaa suhde ja onko Dyykkari siihen valmis. Hänellä on kuitenkin takanaan suhde, jossa akka petti häntä selän takana kauan eikä hän tiennyt mitään ennen kuin akka jäi kiinni itse teossa. Ne haavat ovat vieläkin paranematta. Keskustelun lopuksi ilmoitin, etten halua panna ketään muuta, jos se satuttaa Dyykkaria.

Tämä mielessäni en sitten mennyt sen jätkän kanssa tervehdyshalausta pidemmälle. Kun tänään herättiin, otin asian Dyykkarin kanssa puheeksi. Kuinka minun teki mieli panna sitä jätkää ja mitä Dyykkari siitä ajatteli. Dyykkari sanoi, että jos olisin sen jätkän kanssa johonkin ruvennut, hän olisi varmaan hypännyt auton rattiin ja lähtenyt jonnekin muualle viettämään iltaa. Tai sulkeutunut makkariin itkemään. Jotta hän olisi kokenut tilanteen jonain muuna kuin pettämisenä, hänen olisi pitänyt tulla sen äijän kanssa juttuun, olla samalla aaltopituudella, jolloin hänestä olisi tuntunut että hän olisi tavallaan "lainannut" minua sille. Että jos hänellä olisi joku hyperkallis urheiluauto, niin ei hän sitä ihan jokaisen täystunarin näppeihin antaisi.

Minä taasen sitten yritin selittää, että se olisi ollut minulle pelkkää seksiä, vaihtelua. Olisin sitten palannut Dyykkarin luo ja rakastanut häntä kuten ennenkin. Ja ihan samalla tavalla jos Dyykkari löytää naisen jota himoitsee, siitäs tyydyttää himonsa. Dyykkari kertoi pelkäävänsä että jossain vaiheessa minä löydänkin jonkun paremman. Hän on minun kanssani täysin tyytyväinen eikä edes himoitse ketään muuta. Hän oli myös huolissaan, olenko aina tällainen. Mitä, jos joskus saadaan lapsi, vieläkö senkin jälkeen minä haluaisin välillä käydä vieraassa vuoteessa?

Ei Dyykkarikaan halua koko loppuikäänsä panna samaa reikää. Hän on valmis parinvaihtoon tai kolmanteen pyörään, jos se tuntuu molemmista luonnolliselta. Jos homma toimii niin hyvin ettei sitä tarvise edes ajatella. Tällaiset seikkailut hänestä vain lujittavat suhdetta. Mutta jos molemmat lähtevät tahollaan panemaan ketä huvittaa, se hajottaa suhdetta. Hän ei myöskään halua että muut miehet käyttävät minua hyväkseen ja heittävät sitten menemään.

Minä yritin sanoa, että eihän se ole hyväksikäyttöä, jos en kerta etsi muuta kuin panoa. Että jos pelisäännöt ovat selvät eikä kumpikaan odota mitään muuta, se siitä. Kun en minä etsi mitään parisuhdetta, minulla on sellainen jo. Siinä äijässä vetosi minuun vain ja ainoastaan ulkonäkö, luonne oli skeidaa. Himot iskivät pintaan, sillä halusin saada selville, kelpaisinko niin hyvännäköiselle jätkälle. Dyykkari totesi tähän että kuulostaa ihan loogiselta. Hänen eksälläänkin, joka petti, oli heikko itsetunto. Että millä me saataisiin mun itsetuntoa nostettua niin, että minun ei tarvitsisi nostaa sitä satunnaisilla valloituksilla.

Mikä tässä keskustelussa oli minusta käänteentekevää oli se, että se käytiin. Minä kerroin mitä ajattelen ja koen ja se toinen hyväksyi sen, kuunteli mitä sanoin eikä menettänyt hermojaan missään kohtaa. Vähitellen minä sitten aloin päästää itseni näkyviin, mutta vain hetkittäin. Kun Dyykkari sitten lähti töihin ja ulko-ovi oli kiinni, minä lysähdin sohvalle itkemään. Vihdoin minusta tuntuu, että olen rakastettu. Dyykkari on valmis suojelemaan minua vaikka itseltäni, toimimaan sinä jarruna, joka minulta puuttuu. Minä rakastan tuota miestä.

5.11.2012

Hiljaiseloa

Ei suuria raportoitavia asioita. Ei uusia muistoja, ei paniikkikohtauksia, ei ahdistusta... Vain tavallista elämää: opiskelua, kavereiden tapaamista, pyykinpesua.

Kävin näyttämässä Dyykkaria kaverille. Kaveri onnitteli minua avioerosta ja sanoi että hän uskoo että nyt minun elämäni muuttuu paljon paremmaksi. Ex-mieheni ei hänestä ollut sopinut minulle ollenkaan. Minua nauratti. Ihanaa, kun joku sanoo mitä ajattelee.

Kaveripiirini laajenee silmissä. Meillä on nyt joka viikko ainakin yhtenä iltana ainakin joku istumassa iltaa. Olemme käyneet läpi lähialueen kavereita, tuttuja, tutuntuttuja ja sukulaisia, kutsuneet käymään ja käskeneet tuomaan kaverinsakin. Kaikille on hoettu, että meille ovat yllätysvieraat tervetulleita ja että tykkäämme kun täällä on väkeä. Toimii. Yksi naapuri kävi tuomassa meille lahjan kun oli viihtynyt niin hyvin edellisenä iltana. Meillä on kuulemma kodikasta ja rento meininki. Olen jo oppinut, että neljän hengen illanistujaisista voi tulla pahempi sotku kuin kymmenen hengen jatkoista. Yksi ystävällinen DJ esitteli minulle laitteitaan ja selitti mikä tekee mitäkin, mikä oli minusta kauhean mielenkiintoista. DJ:n hommat on yksi asia, jota olen teinistä asti halunnut kokeilla...

Yksi pelästyminen tapahtui viime viikonloppuna. Olin katsomassa jonglööraus-näytöstä kun vieressä kolme humalaista päätti tappaa toisensa. Etsin lähimmän järkkärin ja kerroin että tuolla on tappelu alkamassa. Ammattilaiset kävivät erottamassa tyypit toisistaan ennen suurempia vahinkoja, eli kaikki päättyi ihan hyvin. Jostain syystä tuo tapaus vain järkytti perusturvallisuudentunnettani niin vahvasti, että piti halailla Dyykkaria jonkin aikaa ennen kuin rauhoituin. En tiedä miksi järkytyin niin paljon, joten pistän sen tänne ylös jos joskus asia minulle valkenee.

Noin muuten elämä hymyilee. Opinnot ovat mielenkiintoisia ja asiat helposti omaksuttavia (nyt kun aivot taas toimivat). Olen tutustunut hirveän mielenkiintoisiin ihmisiin. Olen päässyt Dyykkarin kanssa tapahtumiin, joissa exäni olisi vain valittanut että joko lähdetään, ja minulla on ollut hirveän hauskaa.

Elämä olisi täydellistä, jos Dyykkarin tupakkalakko ei olisi revennyt riitaan eksänsä kanssa. Hän aikoo lopettaa uudelleen jahka keksii keinon jolla selvitä yhteydenpidosta eksänsä kanssa ilman nikotiinia.