23.11.2013

"Joka ylös yrittää / katolle hän kiipeää"

Eilisilta oli ihana. Aloin katsoa sarjaa, joka oli minulle teini-ikäisenä tärkeä. Nyt sain nauraa sille, kuinka huono se on. Yksi näyttelijöistä oli yhä aivan yhtä seksy kuin muistinkin.

Viime yö oli paha. Ahdistus laukesi päälle kuin sisälläni olisi puhjennut joku valtava paise täynnä henkistä mätää. Pakokauhun tunne sai minut potkimaan seinää sängyn vieressä ja yritin kai kaivautua nukkuvan Dyykkari-paran alle turvaan, mikä sai hänet pelästytettyä hereille. Tärinä ja pään silittäminen kuitenkin auttoivat. Tunteen mukana ei noussut mitään muistoa. Vain joitain yksittäisiä välähdyksiä:

Mielensärkijä syöttää minua, hänen kaverinsa istuu toisella puolellani. Molemmat huojuvat kuin humalassa, mutta jotenkin tiedän, että he ovat ottaneet jotain vahvempaa. Molemmat pelottavat minua, mutta yritän työntää tunteen syrjään. "Hei, kokeillaan, mitä kaikkea saadaan se syömään!".

Vatsaani särkee. Taas. Uudelleen, eri syystä.

Mies laukeaa ja puuskahtaa vasten niskaani. Uudelleen sama tilanne, eri kerta. Lukemattomia puuskahduksia, jotka sekoittuvat toisiinsa kuin kaiku.

Oksettaa, oksennan, valun verta. Yhtä aikaa? Erikseen? Miksi?

Yritän pakoon, joku tarttuu nilkkaani.

Juoksen yöllä paljain jaloin etupihan nurmikon halki, vilkuilen taakseni. Hengitykseni (läähätykseni) muodostaa pilven silmieni eteen. Jäätyvä nurmikko ratisee.

Vatsaani vihloo, muistot sekoittuvat toisiinsa. Joka väliin yritän hokea, että vuosi on 2013. Yritän keskittyä Dyykkariin, erityisesti hänen ihoonsa. Hän hokee minun olevan turvassa, minä hoen, etten saa henkeä. Lopulta tajuan keskittyä hengitykseeni niin pitkäksi aikaa, että tajuan saavani hengitettyä täysin esteettä.

Olo meni ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin. Nukahdin melkein samantien.

3 kommenttia:

  1. Voi kun minullakin nuo tunnetilat ja muistot menisivät yhtä nopeasti ohi.. Voimia jokaiseen päivään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vielä sinullakin menevät, jahka saat pääsi sisältöä käytyä läpi. Vähitellen sitä huomaa, miten osat eivät enää kaada kaikkea riehumisellaan ja vievät yhä vähemmän voimia. Jaksamista taistoon! Se on sen arvoista.

      Poista
  2. Täälläkin alettu muistamaan. Yök. Olen niin kiitollinen, että käyn teraiassa, ennen en kyennyt käsittämään noita takaumia, luulin sekoavani ja että ainut keino paeta on vahingoittaa itseäni... Onneksi en koskaan uskaltanut... Kiitos blogistasi.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)