1.12.2013

Kiire, kiire, k

Jouduin hakemaan lääkäriltä rauhoittavia ja nukahtamislääkkeitä, pitkästä aikaa. Nyt on niin kiire, että vaikka teen täysiä päiviä, olen aina päivän aikatauluista jäljessä. En ehdi rauhoittumaan ollenkaan, aivoja tarvitsee käyttää jatkuvasti täydellä teholla, luovuutta pitäisi löytyä ja joustavuutta. Palautetta pitäisi osata antaa, pohtia omaa oppimista, reflektoida. Illalla pääni käy niin kierroksilla, että ainoa tapa saada riittävät yöunet on kemiallinen.

Huomaan, että helpoin tapa saada itseni käymään aivan kierroksilla, on alkaa ajatella opiskeluja. Ei tarvitse kuin keskittyä ajattelemaan sitä tilaa, jossa seuraavan päivän ensimmäinen tapaaminen on, niin johan hikoilen kuin saunassa, hengitys kiihtyy, lihakset jännittyvät ja ajattelusta tulee lähes mahdotonta. Toisaalta huomaan, että kun keskityn tehtäviini, minulle tulee kunnon tunnelinäkö, enkä huomaa mitään muuta kuin asiaan liittyvät jutut. En huomaa nälkää, en vilua, en vessahätää. On pitänyt laittaa itselleen kello soimaan tietyin väliajoin, että tajuan tarkistaa fyysisen hyvinvointini.

Kaiken jännittämisen taustalla on ajatus, etten minä pysty tähän. Minä en osaa valmistua, minä en kykene tekemään minulle annettuja tehtäviä, minusta ei voi tulla hyvää tässä ammatissa, minä en vain ansaitse saada itselleni papereita. Mistään. Olen yrittänyt työstää aihetta pois päiväjärjestyksestä, mutta missä hemmetin välissä!!!! Iltaysiltä saattaa tulla tieto, että minun tarvitsee olla seuraavana päivänä jo aamusta jossain, eikä vasta iltapäivällä. Sähköpostia ja puhelinta saa valvoa koko ajan.

Teen listoja asioista, jotka pitää tehdä. Yritän keskittyä siihen, että teen yhden asian kerrallaan. Lukuaikatauluissa pysyminen on toiminut hyvin. Samoin se, että pistän itse itselleni viimeisiä palautuspäiviä.

Nyt irrotan itseni tältä tietokoneelta. Telkkaria. Pillerit. Unta. Huomenna kiire.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)