11.12.2013

Puuh

Elämä alkaa voittaa. Viimeinen ja pahin tenttini tältä vuodelta on ohi. Meitä oli loppujen lopuksi uskaltautunut varsinaisena tenttipäivänä yrittämään onneamme peräti 2, minut mukaan luettuna. Muut olivat luovuttaneet kirjapinon kanssa ja lukevat suoraan uusintatenttiin. Jotenkin tuon myötä laukesi kauhein stressi. Enää ei tarvitse lukea 40 sivua päivässä vaikeaa englanninkielistä tekstiä ja panikoida siitä, kuinka tarkkaan tentaattori haluaa asiat tietää. Nyt ne loput jämät, mitä vielä pitää tehdä ennen joulua, tuntuvat jotenkin hirveän pieniltä.

Olen huomannut jännän sivuvaikutuksen nielurisaleikkaukseni jälkeen. Makeannälkäni on kadonnut. En enää halua juoda maitoakaan kuin ehkä sen yhden lasin päivässä. Ennen sitä meni litra päivässä. Ehkä se pitää paikkansa, että sokerinhimo kertoo kroonisesta tulehduksesta kehossa. Kiinalaisessa lääketieteessähän käsketään joissain tilanteissa luopumaan makeasta (nopeista hiilihydraateista) ja maidosta. No, nyt tuli luovuttua ja ihan itsestään. Kehonkuvani ei vain vielä ole päivittynyt. Vieläkin, jos haukotuttaa julkisesti, peitän äkkiä suuni, kun pelkään että tulehtuneet risani näkyvät. En uskalla läntätä naamaani kovin lähelle nukkuvaa Dyykkaria, kun pelkään, että henkeni haisee. Hampaita pestessä tulee mieleen, että pitääpä kakistella proput pihalle. Eipä enää tarvitse, ha! Nieluni on kaunis, sileä ja terveen pinkki. Kivutkin ovat lähes kadonneet, nyt huomaa enää pientä arkuutta, jos isosti haukottelee. Kuulemma nykyään hengitykseni tuoksuu minulta, ei enää löyhkää mädältä.

Fyysisessä rasituksessa kyllä yhä huomaa, että keho toipuu leikkauksesta. Töihin mennessä joudun polkemaan pyörällä yhden loputtoman pitkältä tuntuvan ylämäen. Ennen se meni viidessä minuutissa, nyt menee vartti, kaksikymmentä minuuttia riippuen siitä, monestiko pitää jäädä hengittelemään kun pyörryttää. Tästä huolimatta leikkaukseen meno oli kyllä elämäni paras päätös. Makeanhimon lisäksi tulehdus taisi aiheuttaa nesteen kertymistä kehooni, sillä mielestäni en ole nyt niin turvoksissa kuin ennen. Paino on pudonnut takaisin 65 kiloon sieltä reilusta 70 kilosta, joihin se nousi Mirtazapiinin myötä ja kieltäytyi sinnikkäästi laskemasta. Sääreni ovat kiinteytyneet, vyötäröni on löytynyt, kasvoni ovat kapeammat. Ehkä se fyysinen kuntokin sieltä vielä löytyy. Kuulemma aikuisiällä leikkauksesta toipumiseen menee jopa vuosi.

Pitää varmaan nyt käydä taas Rosénissa, kunhan taas kerkeää. Olisi mukava saada kehonsa tajuamaan, ettei nielu ole enää täynnä tulehtunutta massaa, että kieli mahtuu nykyään syvemmälle kuin ennen, ja että kurkunpään lihakset voivat ihan oikeasti rentoutua, minä saan kyllä henkeä.

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla että leikkaus on tuonut paljon positiivista elämään. Kävin aikoinaan kanssa leikkauksessa tosin erilaisessa mutta tiedän mitä se tekee tuolle henkiselle puolelle. Tsemppiä nyt viimeisiin tehtäviin ja rauhallisen joulun aikaa !

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)